Tillman

Tillman

maanantai 28. helmikuuta 2022

Savurenkaita



Savurenkaita  on nyt ilmassa. Kuvittelin, että ne pahimmat renkaat häipyvät mielestä, jos luen fiktiivisiä juttuja savurenkaista. Epäonnistuin kuin Putin Venäjän maalla..

Koskinen  kirjoittaa  tummasävyistä ajankuvaa Hämeenlinnasta. Henkilöhahmot ovat värikkäitä ja  omituisia, mutta perussävy on  tumma kuin sikarinsavusta pinttynyt Pobedan vinyylikatto.  Kirjassa suvun miehet katoavat yksi kerrallaan. Samoin katoaa varallisuus. Omituisuus ja hulluus lisääntyvät. Viimein miniäkin katoaa suvusta . 

Kun kirja on loppu, savurenkaat eivät ole Ukrainasta  kadonneet minnekään.  Ahdistus ja pelko ovat  hitsautuneet yhä voimakkaammin ihmismieleen. Olen pettynyt vähän. Luulin lukukokemukseni avulla puhaltavani  itsestäni kaiken pois, mutta  olin väärässä Nykyihmisellä ei enää savua Bogdanoffin  tupakkatehtaan paperossi kädessä vaan  nyt siihen on kasvanut huonojen uutisten  älypuhelin


 

3 kommenttia:

hikkaj kirjoitti...

tilley, valo

olympiarenkaiden jälkeen savurenkaat, savurenkaiden jälkeen...???

Tillman kirjoitti...

HikkaJ.... En mie ossoo nyt ennustaa. Äitini äidin sukulaisvaimo oli 1939 ennustanut Koivistolla, että nyt myö Karjala menetettään, mut kerran me suahan se takaisin ja ilman sottaa vielä..

Näkijävaimon perspektiivi on varmaan aika pitkällä. Tokko 80 vuotta ihan vielä riitä siihen.

Mutta toistaiseksi Djeprin mutkan tienoilla on ollut niin kiireitä , että meihin ei ole vielä kiinnitetty huomiota.

Yritetään nyt ainakin nukkua

Tuus

Äijä kirjoitti...

Tämän kurjan ajan valopilkkuna on se, että sinä olet palannut kirjoittamaan - on ollut vähän ikävä.

Takavuosina taisin jossain kommenttilootassasi pohtia, olisiko ollut Isisin voiman päivinä, että pitäisikö juoda itsensä hengiltä. En ole siinä onnistunut, muuan hyvä ystäväni onnistui, viidenkymmenenkolmen vuoden iässä.

Sinä se onnistuit sitten eläkkeelle pääsemään, minun on vielä neljät viidet vuodet pakerrettava. Eipä silti, tykkään sinänsä työstäni, sen ytimestä eli laulamisesta ja soittamisesta, ja siitä, että saan pieniä, abstrakteja lohdun murusia olla antamassa ihmisille, jotka ovat hyvin paljon tai kaikkensa menettäneet.

Tuus, Äijä