La Guita

Isäntä sanoi, että saunaan voisivat ensimmäiset mennä. Sillä oli toisessa kädessä sangollinen kylmiä olutpulloja ja toisessa kädessä  se piti lahjaksi saamaansa sherrypulloa. Se piti siitä hyvää huolta.

Nuoret miehet riisuivat vaatteitaan tottuneesti. Ne olivat joutuneet Suomessa jo pari viikkoa saunomaan ja perehtyneet siinä lomassa olueen ja kirkkaisiin juomiin.

-         Mukavia poikia

Isäntä aukaisi pullon ja tarjosi minulle. En sen lahjapullosta osannut maistiaisia ottaa. Sanoin, että minä ajan.

Saunasta alkoi kuulua vierasmaalainen  laulu. Isäntä sanoi sen laulun tunnistavansa, sillä sitä oli suomalainen miessolisti laulanut 70 –luvulla semmoisissa tilaisuuksissa, joissa oli  muisteltu sisällissotien sankareita. Minä muistelin kappaleen sointuja ja sitä, miten käsi vaihtaa paikkaa otelaudalla niin, että kuulija voi kuulla sormen liikkeestä  syntyvän pienen äänen.

-         Elämä on julmaa

-         Oletko koskaan lukenut Lorcaa ?

-         En.

-         Minä se pienenä luin sitä paljon.

Sanoin isännälle sitä asiaa arvostavani paljon. Se joi kuivaa sherryä pullon suusta ja usutti meitä saunaan vieraiden perään. Se sanoi kysyvänsä nuorilta miehiltä Lorcasta.

Pimeässä saunassa laulu yltyi. Isäntä puhui kömpelöä englantia. Vieraan eivät siitä mitään ymmärtäneet, mutta nyökyttelivät kovasti. Jalkapalloilijoiden ja oluen avulla saatiin keskustelu käyntiin.

Suomalaiset pelaajat oli äkkiä käyty läpi. Saunaan tuli hiljaisia hetkiä ja hiljaista puhetta. Päättelin siitä, että minusta ja isännästä puhutaan.

-         Meistä vissiin puhutaan

-         Osaavat aika huonosti kieliä.

Ajattelin, että aavistan kiinaksikin sen, jos olen jonkun mielessä ja puheessa.

Oli pakko kaivaa saunavihdat esille. Niiden avulla saatiin osa nuorista miehistä järveen ja pukuhuoneeseen.

Isäntä selitti nuorille alakuuta ja yläkuuta ja sitä, missä vaiheessa koivusta piti oksa taittaa vihtaa varten, että se vihta hyväksi tulisi. Isäntä otti sherryä  kielitaitonsa tueksi ja  selitti nuorille miehille vihdan sitomista.  Se käytti demonstraationsa  apuvälineenä pullon kaulaa.

Viimeiset vieraan lähtivät järveen. Isäntä sanoi minulle, että suuri meteli ja mökä näistä kansainvälisistä ihmisistä lähtee parilla pullolla olutta. Se piti semmoista asiaa hienona juttuna ja sanoi se olevan edullistakin. Meidän  pimeässä  luterilaisessa ilmastossa  mies tarvitsee  koko pullon kirkasta ennen kuin sitä mitkään asiat  edes hymyilyttävät.

Saunottiin hiljaisia löylyjä.

Saunan eteisessä ei ollut ketään. Rannasta kuului mekastus. Käytiin  pesemässä itsemme  järvessä. Jätettiin ne äänet sinne ja käveltiin pukemaan mökkiin.

Levittelin syömisiä pöydälle. Ajattelin, että oma porukka putsaisi pöydän varttitunnissa, mutta näiden kanssa tähän menee vielä kaksi tuntia ja sitten vielä  pari tuntia ajoa  kaupunkiin läpi pimeyden.

Isäntä otti sherryä aperitiiviksi. Se muisteli varkain juoneensa pienenä poikana isoäitinsä Santa Lucia – pullosta pieniä maistiaisia. Sanoin sille, että se taisi olla Madeiraa ja kotoisin ihan eri maasta kuin Lorca ja se sen  kourassa  oleva sherry.

Se ei pitänyt puhettani  pahana, vaan kiitteli. Se sanoi niin monien maiden juomia elämässään maistaneen, että se ei osannut kaikista eroa tehdä. Se puhui seuraavaksi rommista ja Kuuban sikaritytöistä, jotka  patukat  pyörittelevät  reisiensä sisäpintoja vasten. Se sanoi minulle laajastikin tutustuneensa eri kansojen ja kulttuurien  juomiin ja nautintoihin.

Sisään  ryntäsi Xavier. Se oli vaalea. Tunsin sen siitä.

Se puhui  ja huusi nopeasti espanjaa ja oli hätääntyneen  näköinen. En saanut sen puheesta selvää. Se  pyyteli apua, sen ymmärsin. Ajattelin, että järvessä makaa nyt vieras mies. Se höpötti saunasta ja saunasta ja Franciscosta ja Montsesta.

Mentiin  saunalle.

Pukuhuoneen lattiaa oli purettu lautoja irtivääntämällä. Nuoren Jeesuksen näköinen mies oli kontallaan maassa ja itki. Näin, että se hakee jotain maasta. Xavier näytti minulle kaulassaan olevaa kultaista ketjua. Näin, että Franciscolla ei sellaista ollut. Se yritti omaansa etsiä lattian alla olevan rojun seasta, mutta näin, että se sekoittaa kaljapullonkorkkeja, sammalia ja  muuta rojua niin, että pimeydessä on mahdotonta mitään löytää.

Sanoin isännälle, että pojan tyttöystävä on sen kultaketjun antanut. Sanoin, että siellä päin tytöllä voi olla nimenä Montse.

Isäntä seisoi puhumattomana. Se otti pullon tyhjäksi yhdellä ryypyllä ja käski Franciscon  nousemaan  ylös. Sen piti tarttua sitä olkapäästä, ennen kuin  se sai pojan havahtumaan. Poika nousi, sillä näin, että se  uskoi isännällä olevan jonkun taikatempun takataskussaan, jolla se taikoo kultaketjun  lattian alta romun seasta esille ja pelastaa hänen elämänsä ja suhteensa.

Isäntä ohjasi pojan  rauhallisesti ulos saunan eteisestä ja sitten se näytti humalaisella eleellä muillekin vieraille, että siirrytään ulos nurmikolle. Mentiin  kaikki.

-         Isäntä otti  sangosta  oluen. Katsoimme sen liikkeitä. Vieraan seisoivat hiljaa  kehässä.

-         Minä etsin sen päivänvalossa. Lähetän sitten perässä.

Sitten  isäntä meni  saunan eteiseen. Me jäimme  odottamaan ihmettä. Odotin, että se hakisi vahvaa rautalankaa ja tekisi siihen  koulun ja  löytäisi sen ketjun ja että kaikki epätoivo kaikkoaisi pois.   Kuulin äänestä, että se ryhtyi sovittamaan lattialautoja paikoilleen, eikä aikonutkaan ihmetekoja tehdä.

Francisco  ryntäsi saunalle ja heittäytyi  maahan. Se ryömi matalana kuin käärme rakennuksen alle ja alkoi itkeä  ja vaikerrella suureen ääneen. Se huusi jotain, ja joukosta juoksutettiin sille  sytkäri, että se näkisi  erottaa pullonkorkit kultaesineistä. Saunan eteisessä isäntä hurjistui valosta ja liekistä. Se kantoi lämmintä pesuvettä saunasta kahdella sangolla ja kaatoi sitä  lattian  raosta alas etsijän niskaan. Se kantoi kaiken veden saunasta.

Kirottiin ja huudettiin monen ihmisen voimin ja monella kielellä. Francisco lupasi mennä hirteen. Ymmärsin sen siitä, miten Xavier  piti  leukaansa  kohotettuna ja riiputti kieltään ulkona

Minä sanoin niille, että vamos.  Ne nyökkäsivät totisina. Itkevää Franciscoa oli hankala saada  pukemaan. Se oli saunareissulla  tullut  paljon likaisemmaksi, mitä se oli tullessaan. Xavier hoivasi ja höpötti Franciscon korvaan lohduttavia sanoja.

Kannettiin autoon vaatenyyttejä.  Yritin kiittää isäntää vierailusta, mutta se ei suostunut minulle kättä antamaan. Näytettiin rivoja merkkejä ja eleitä ja isäntä näytti hirvikokeen kylmälaukauksia vielä siinä vaiheessa kun autot jo liikkuivat.

Autossa sanoin  nuorille miehille, että Tampereella  oli joskus semmoinen  ravihevonen, jonka nimi oli Vamos. Sanoin niille  vielä senkin, kuka sitä hevosta  yleensä ajoi ja millaisia aikoja se  juoksi. Näin niiden ilmeestä, että ne tiesi Tampereen.



PS:

Tämän päivän tarina on sikamaisen huono  ja tyhjänpäiväinen  ja ontto. Syy on tietenkin kirjoittajan, mutta  osittain myös elämän. Tämä päivä on ollut huono.  Olen tuskaillut hammaslääkärin  tuolissa.  Olen sekoillut kaupoissa. Olen  laiskotellut  ja tuhlannut koko päivän . Sen lisäksi  kirjoitin huonon tekstin, ja julkaisen sen, jotta näkisitte kaikki, miten huono päivä minulla  oli.

Päivän kruunasi  Saarioisten  tarjouspizza. Oikea laattojen laatta. 

No,  hyvä on kuitenkin tietää, että tästä voi ihminen päästä vain ylöspäin.

Ehkä päänuppi alkaa myös vähitelleen  tyhjenemään lepakoista.

Kirkkain väylä

Paloauto kiskoi romua pois ajoradalta. Miehet huutelivat toisilleen ja kyselivät minulta etupyöristä. Niitä ei löytynyt mistään.

-         Mikä viikonpäivä nyt on?

Ajattelin sanoa palomiehelle, että perjantai, vaikka nyt olikin keskiviikko. Se kysyi vielä, olinko ollut autossa yksin, mutta siitä vastauksesta en ollut varma. Niitä  ei kiinnostanut kuka, vaan  se, oliko vai eikö ? Occamin partaveitsi  heilahti ja leikkasi epämääräisen selitykseni  viipaleiksi.

-         Tuliko  ketään vastaan ?

Sanoin, että en tiedä. Ajattelin, että yritän pelastaa minä pelastettavissa on. Toisaalta, harkitsin  asioiden  sekoittamista ja monimutkaistamista.

Poliisit tulivat. Menin sinne päin, sillä olin varma, että nekin  haluavat tästä jutusta  selvitä yksinkertaisella selityksellä nopeasti ja kivuttomasti.

-         Minä ajoin.

Poliisi sanoi nimensä. Minä sanoin omani. Se tarjosi puhalluspilliä minulle. Minua heikotti se puhaltaminen. Ajattelin, että pyörryn tähän kohta ja kun herään sairaalassa, koko tapausta ei ole ollutkaan. Auto on ehjänä työpaikan tallissa ja minä istun takan edessä ja lisään puita liekkeihin.

Ambulanssi tuli hiljaa ja varoi lasinsiruja. Sisällä istui kaksi naista. Kuljettaja katsoi  romua ja  toinen nainen minua. Ambulanssin perässä tuli hinausauto. Sen hytissä oli vain yksi mies.

-         Nukuitko rattiin?

Nyökkäsin. Sanoin lähteväni kotiin. Poliisi sanoi, että voisin mennä, mutta ambulanssin nainen otti minua käsivarresta kiinni ja sanoi, että minä lähden sen mukaan. Sanoin sille, että siitä on pitkä aika, kun nainen  on viimeksi ottanut minua käsivarresta kiinni  ja sanonut ottavansa mukaansa.

Toinen  nainen tuli taakse  viereeni ja toinen  hyppäsi kuljettajan paikalle. Se  lähti ajamaan ihan väärään suuntaan, sinne, mistä minä olin tullut. Istuin vuoteella ja katselin tietä. Maisemat tuntuivat oudoilta ja erilaisilta, vaikka olin satoja kertoja ajanut tästä. Autot antoivat meille tietä. Niissä olevat ihmiset luulivat, että sisällä on verisenä mössönä kuoleva ihminen taikka kohtauksen saanut vanhus. Tienvarsilla ihmiset pysäyttivät liikkeensä ja kääntyivät katsomaan meitä. Minun teki mieli puhua niille kovaäänisen kautta. Minua pelotti se, että välissämme oli maitolasia ja peltiä, eikä kukaan tiennyt, kuka täällä sisällä on.

Olisin puhunut niille usvasta aamuöisellä pellolla. Olisin kertonut niille Rawlsin  oikeudenmukaisuusperiaatteesta. Olisin  opettanut  heille kovaäänisen välityksellä sen, missä järjestyksessä suuret filosofit elivät täällä maanpinnalla. Aristoteles, Sokrates, Platon, muistakaa kaikki ASP, asuntosäästöpalkkio. Kun olisimme ehtineet sairaalaan asti, olisin aurannut  sata kilometriä pitkän  uoman tiedostamattomuuteen. Se väylä olisi tällä hetkellä kirkkain   väylä koko maassa ja sitä tulisivat ensi viikolla katsomaan  ihmiset tiedekunnista ja korkeakouluista.

Sanoin hoitajalle, että Idin alueeni  syöttää nyt  ajatuksiini  outoja juttuja. Juttuja, joista en vielä aamulla tiennyt mitään. Kysyin siltä, tulisiko se minua pitämään kädestä kiinni, jos minuun sairaalassa neuloja ryhdytään työntämään.

Se kirjoitti puhumattomana paperille varmoin liikkein tekstiä. Ajattelin, että se antaa minulle mailiosoitteensa ja puhelinnumeronsa niin, ettei sen kaveri ratin takana näe. Niiden ammatti on kovettanut ne sillä lailla, että ne eivät enää pysty luomaa tavallisia suhteita ja niiden on pakko pokata miehiä kuormasta.  Ensi vuonna MOT  tekee siitä jutun ja haastattelee  uhriksi joutuneita miehiä.

Minä mietin, mitä minä laittaisin päälleni haastatteluun. Mietin sitäkin, kuinka paljon postia saisin haastattelun jälkeen ja mitä minä niille kaikille vastaisin.

Tultiin kaupunkiin. Ambulanssi ajoi  eri katuja, joita olin itse tottunut ajamaan. Olin  eristyksissä. Täällä ihmiset eivät enää kääntyneet katsomaan meitä. Olin kaikille heille yhdentekevä. Olin täydellisesti koneiston haltuunsa ottama ja itselleen pyhittämä. Organisaation riittimenot muuttivat minua jokaisessa liikennevalossa ja jokaisessa ryhmityksessä. Minut sulautettiin  suureen tuntemattomaan. Ymmärsin nyt, että yhteisö pelkäsi minua niin paljon, että se halusi laventaa  minun  sieluni kokonaisluvut niin suuriksi, että kukaan ei enää voinut niitä havaita. Minä sulauduin kaikkeen olevaiseen ja kaiken ylle  laajana ja voimallisena. Istuin ambulanssin katolla ja katselin  säde-katseellani  auton katon läpi  alas vuoteelle.

Katselin tätä kaikkea ja ihmettelin, kuinka minä lopultakin ymmärsin  nyt aivan kaiken.

Syyskuu

Paavola meni käytävään ja  mietti, kenelle voisi  ilmoittaa postista. Ihmiset olivat kokouksissa ja kaupungilla ja seminaareissa. Ovia oli paljon kiinni. Osa oli vielä lomilla. Hän  käveli pitkin käytävää ja toivoi, että ei joutuisi jakamaan  asiaa  kenenkään yhdentekevän kanssa. Hän halusi tämän jakaa jonkun tärkeän ihmisen kanssa.

Hän ei löytänyt ketään koko käytävältä. Huoneet olivat lukossa, ihmiset menossa, lappuja oviin liimattuina. Post it. Hän oli yksin töissä tänään. Kaikilla muilla oli säästettyjä vapaita ja muita juttuja.

Paavola tunsi voimattomuutta ja yksinäisyyttä. Hän  meni huoneeseensa ja katsoi postin  mukana tullutta  lappua. Hän oli nyt saanut viimein omansa Niemistöltä. Hän oli jo hetken toivonut, että sitä ei  tulisi, mutta toisaalta hän oli onnellinen, että se  oli myös hänelle lähetetty. Häntä pidettiin nyt vertaisena, eikä kukaan voisi  ajatella, että hänet on säästetty tältä  jutulta jonkun syyn vuoksi. Olen turvassa toisten kanssa samassa veneessä.

Paavola katsoi lappua.

-         Suuri kanahaukka  lentää viimeisenä päivänä  tämän kanatarhan päällä ja  iskee sieltä taivaasta  niskaamme. Autuas se, joka silloin omistaa  kirkkaan ja kimmeltävän,  sinertävästä lasista  tehdyn tyhjän  viinapullon. Sillä voi saalistajan karkottaa. Ripustakaa siis  huoneittenne  nurkkaan  kiiltävät  ja kimmeltävät cd –levyt  taikka  viinapullot. Autuas se, joka säästyy ja tämän uskoo.

Muiden lapuissa oli puhuttu myös tuhosta, mutta kanahaukasta  ei  kukaan ollut maininnut mitään. Mäkisen  lapussa oli varoitettu monistuskoneessa asuvasta  Baabelin portosta, joka  luikertelee sieltä Mäkisen kimppuun ylitöiden  synkkinä hetkinä ja vie Mäkisen lapsilta isän. Moni sanoi, että Mäkinen oli sen jälkeen ollut ylitöissä entistä useammin.

Niemistöä oli käsketty lääkäriin jo viime viikolla. Se oli kieltäytynyt sinne  menosta ja sanonut olevansa ihan terve. Käytävällä oltiin kuitenkin sitä mieltä, että sen syöpä oli nyt uusinut ja että etäpesäkkeet olivat nousseet aivoihin asti.

Häntä ahdisti  tyhjä käytävä ja Niemistön huoneen ovi. Hän pelkäsi   ovea ja sitä, että se avautuu.  Hän ei ymmärtänyt, mitä hän olisi sanonut Niemistölle, jos se olisi äkkiä tullut ulos huoneestaan ja kävellyt Paavolan huoneen ovelle ja jäänyt siihen nojamaan.

Hän ajatteli, että hänen silmänsä alkaisivat vaeltelemaan pitkin nojaavaa miestä  ja tutkimaan löytyisikö  taudista ulkoisia  merkkejä. Hänen katseensa  juuttuisi  Niemistön  käteen ja siinä olevaan märkivään haavaan ja  haistaisi miehen ympärillä leijuvan kuoleman hajun. Pitäisi naurahtaa ja avata ikkuna jollakin tekosyyllä.

Töistä ei tullut mitään. Paavola ajatteli Niemistön nyt lopulta sitten kuolevan. Ruumis kylmenee, se viedään kylmään kellariin ja sitten sieltä hautaan. Haudassa syöpä ei enää etene.  Joku kerää mustaan jätesäkkiin Niemistön tavarat työpöydän laatikoista. Pikkujouluissa jo humalaisessa sketsissä  kirjoitetaan  lappusia esimiehistä.

Paavola ajatteli, että  toisen kerroksen  varastossa on suuri pahvilaatikko, josta ne kusipäät  tekevät tietenkin  monistuskoneen. Laskentapuolen Asikainen laitetaan  pukeutumaan naiseksi  ja  sieltä laatikosta se sitten  työntelee lappuja ja kirjoituksia pienestä raosta, kunnes viimeiseksi  tunkee itsensä ulos sieltä niin, että sen vaimon minihame nousee korviin asti ja sukkanauhat paukkuvat, kun ne jäävät kiinni pakkauslaatikon kömpelösti leikattuihin reunoihin. Asikaisella  on musta peruukki,  joka myöhemmin yöllä saksitaan lyhyeksi, kun Asikaiseen  on tullut syöpä ja solumyrkyt vieneet hiukset.

Hän otti pöydältä tyhjän paperin eteensä. Varpushaukka  tuli paperille ja söi varpusen. Paavola ajatteli, että semmoinen  kirjoitus tarkoittaa pahaa ihottumaa, ei sen pahempaa. Paavola vaihtoi kynää ja laittoi varpushaukan iskemään pihaoravan kimppuun. Sekään ei tuntunut Paavolasta vielä miltään. Hän vaihtoi varpushaukan tilalle merimetson. Hän kirjoitti sen paperille, jotta ei hukkaisi eläintä, sillä hän huomasi merimetson viehättävän häntä enemmän kuin  Niemistön kanahaukan.

Hän käänsi paperin ja laittoi  merimetsojen armadan  lentämään pitkin  kauppakadun  jokiväylää. Hän kirjoitti paperille niiden valkoisen ulostuksen ja sen , miten se valui pitkin  yhtiön liikemerkin pintaa ja putosi siitä pääoven  eteen jalkakäytävälle.

Hän ihmetteli kaikkia asioita, jotka hänen päässään pyörivät. Hän mietti pääoman kiertonopeuden kaavaa ja toivoi, että se olisi palauttanut hänen ajatuksensa tähän aamuun ja tähän huoneeseen. 

Tervetuloa

Olen saanut jälleen uuden  lukijan. Tervetuloa, Sufffe, kolmella äffällä. Blogissa on menossa  nyt keväällä kirjoittajan   kellotapulin siivous  ja lepakoiden  häätö. Tarinat ovat vähän pimeitä. Kesän mittaan  ne muuttuvat väsyttäviksi sitä mukaa kun golf-kentät avautuvat ja työnatajan kahleet  löystyvät.

Mukavaa, että olet mukana. Toivottavasti viihdyt täällä  joukossamme  ja löydät paljon luettavaa ja kommentoitavaa.