Tillman

Tillman

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Pyykki



Lipsasen poika Raumalta on lehtitietojen  mukaan  pessyt  mustat ja valkoiset pyykit  sekaisin. Siitä on nuori morsmaikku vetänyt herneet nenäänsä ja ottanut roskalehdistöltä vähän pyykkipulverirahaa korvaukseksi tiedoista.

Kummallista ja vanhanaikaista, sanon minä.

Minä olen seurannut  silmä tarkkana  Ranskan presidentinvaaleja, joissa näyttää menestyvän nuorimies, joka  iski silmänsä lukioaikaiseen opettajaansa. Siinä sitä on romantiikkaa ja erotiikkaa ja vaikka mitä. Lukijat muistelkoot omia  opettajiaan. Minä muistelen omia.

Fantasiat ovat  kovaa valuuttaa  nykyaikana. Poliittiset puolueet  tarjoavat meille  fantasiaa ikuisesta kasvusta ja täystyöllisyydestä. Naisväelle  suunnatut lehdet  tarjoavat kiiltäviä kuvia ja fantasioita. Jyrki Katainen tarjosi meille Kreikan tukitoimien yhteydessä fantasioita.

Harmi vain, että aika usein ihminen  joutuu toteuttamaan realismia ja unohtamaan fantasiansa, ainakin toistaiseksi. Siirappimaiset  novellit ja rakkausromaanit kertovat meille fantasioiden toteutumisesta. se meille useimmille riittää, sillä kokemuksena  ne lopulta saattavat olla aika tuskallisia.

Korean niemimaan  äärellä harrastetaan näinä päivinä monen moista fantasiaa. Pohjois-Korean valtaapitävät  ovat fantasioiden  kahleissa, mutta  aika hyvin he ovat osanneet kietoa myös alamaisensa  niihin. Merellä purjehtivat ovat sotafantasiansa  vallassa. Aikuisten korkeajännitys ei ole  repaleinen mustavalkoinen  liimasidos, vaan  verta ja  sisälmyksiä täynnä oleva arkipäivän tuho. Fantasia ikuisesta rauhasta ja onnesta elää vahvana  ihmisten mielissä, vaikka historia on osoittanut  sellaisen mahdottomaksi.

Lipsanen on  vanha  mies. Jos perustaa perheen  laulajattaren kanssa, saattaa  nähdä jälkikasvunsa  rippijuhlat tai prometheus - leirin päätösleirinuotion. Se ei ole fantasiaa, vaan  totuutta. Sellaista elämä on.

Kuvassa tamperelaisen  Kone ja Teräs - yhtiön valmistama Jaguar - mopedi 1950 - luvun lopulta. Kauppahuone Lipsanen välitti näitä ajopelejä  niille, joilla oli  fantasia vaivattomasta liikkumisesta paikasta toiseen, ilman ruumiillista ponnistusta.

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Matka

Paloauto kiskoi romua pois ajoradalta. Miehet huutelivat toisilleen ja kyselivät minulta etupyöristä. Niitä ei löytynyt mistään.

-      Mikä viikonpäivä nyt on?

Ajattelin sanoa palomiehelle, että perjantai, vaikka nyt olikin keskiviikko. Se kysyi vielä, olinko ollut autossa yksin, mutta siitä vastauksesta en ollut varma. Niitä  ei kiinnostanut kuka, vaan  se, oliko vai eikö ? Occamin partaveitsi  heilahti ja leikkasi epämääräisen selitykseni  viipaleiksi.

-      Tuliko  ketään vastaan ?

Sanoin, että en tiedä. Ajattelin, että yritän pelastaa minä pelastettavissa on. Toisaalta, harkitsin  asioiden  sekoittamista ja monimutkaistamista.

Poliisit tulivat. Menin sinne päin, sillä olin varma, että nekin  haluavat tästä jutusta  selvitä yksinkertaisella selityksellä nopeasti ja kivuttomasti.

-      Minä ajoin.

Poliisi sanoi nimensä. Minä sanoin omani. Se tarjosi puhalluspilliä minulle. Minua heikotti se puhaltaminen. Ajattelin, että pyörryn tähän kohta ja kun herään sairaalassa, koko tapausta ei ole ollutkaan. Auto on ehjänä työpaikan tallissa ja minä istun takan edessä ja lisään puita liekkeihin.

Ambulanssi tuli hiljaa ja varoi lasinsiruja. Sisällä istui kaksi naista. Kuljettaja katsoi  romua ja  toinen nainen minua. Ambulanssin perässä tuli hinausauto. Sen hytissä oli vain yksi mies.

-      Nukuitko rattiin?

Nyökkäsin. Sanoin lähteväni kotiin. Poliisi sanoi, että voisin mennä, mutta ambulanssin nainen otti minua käsivarresta kiinni ja sanoi, että minä lähden sen mukaan. Sanoin sille, että siitä on pitkä aika, kun nainen  on viimeksi ottanut minua käsivarresta kiinni  ja sanonut ottavansa mukaansa.

Toinen  nainen tuli taakse  viereeni ja toinen  hyppäsi kuljettajan paikalle. Se  lähti ajamaan ihan väärään suuntaan, sinne, mistä minä olin tullut. Istuin vuoteella ja katselin tietä. Maisemat tuntuivat oudoilta ja erilaisilta, vaikka olin satoja kertoja ajanut tästä. Autot antoivat meille tietä. Niissä olevat ihmiset luulivat, että sisällä on verisenä mössönä kuoleva ihminen taikka kohtauksen saanut vanhus. Tienvarsilla ihmiset pysäyttivät liikkeensä ja kääntyivät katsomaan meitä. Minun teki mieli puhua niille kovaäänisen kautta. Minua pelotti se, että välissämme oli maitolasia ja peltiä, eikä kukaan tiennyt, kuka täällä sisällä on.

Olisin puhunut niille usvasta aamuöisellä pellolla. Olisin kertonut niille Rawlsin  oikeudenmukaisuusperiaatteesta. Olisin  opettanut  heille kovaäänisen välityksellä sen, missä järjestyksessä suuret filosofit elivät täällä maanpinnalla. Aristoteles, Sokrates, Platon, muistakaa kaikki ASP, asuntosäästöpalkkio. Kun olisimme ehtineet sairaalaan asti, olisin aurannut  sata kilometriä pitkän  uoman tiedostamattomuuteen. Se väylä olisi tällä hetkellä kirkkain   väylä koko maassa ja sitä tulisivat ensi viikolla katsomaan  ihmiset tiedekunnista ja korkeakouluista.

Sanoin hoitajalle, että Idin alueeni  syöttää nyt  ajatuksiini  outoja juttuja. Juttuja, joista en vielä aamulla tiennyt mitään. Kysyin siltä, tulisiko se minua pitämään kädestä kiinni, jos minuun sairaalassa neuloja ryhdytään työntämään.

Se kirjoitti puhumattomana paperille varmoin liikkein tekstiä. Ajattelin, että se antaa minulle mailiosoitteensa ja puhelinnumeronsa niin, ettei sen kaveri ratin takana näe. Niiden ammatti on kovettanut ne sillä lailla, että ne eivät enää pysty luomaa tavallisia suhteita ja niiden on pakko pokata miehiä kuormasta.  Ensi vuonna MOT  tekee siitä jutun ja haastattelee  uhriksi joutuneita miehiä.

Minä mietin, mitä minä laittaisin päälleni haastatteluun. Mietin sitäkin, kuinka paljon postia saisin haastattelun jälkeen ja mitä minä niille kaikille vastaisin.

Tultiin kaupunkiin. Ambulanssi ajoi  eri katuja, joita olin itse tottunut ajamaan. Olin  eristyksissä. Täällä ihmiset eivät enää kääntyneet katsomaan meitä. Olin kaikille heille yhdentekevä. Olin täydellisesti koneiston haltuun ottama itselleen pyhittämä. Organisaation riittimenot muuttivat minua jokaisessa liikennevalossa ja jokaisessa ryhmityksessä. Minut sulautettiin  suureen tuntemattomaan. Ymmärsin nyt, että yhteisö pelkäsi minua niin paljon, että se halusi laventaa  minun  sieluni kokonaisluvut niin suuriksi, että kukaan ei enää voinut niitä havaita. Minä sulauduin kaikkeen olevaiseen ja kaiken ylle  laajana ja voimallisena. Istuin ambulanssin katolla ja katselin  säde-katseellani  auton katon läpi  alas vuoteelle.

Katselin tätä kaikkea ja ihmettelin, kuinka minä lopulta ymmärsin aivan kaiken.











keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Mainitse esimerkki suomalaisesta sankarista


Kokeilin kysyä nuorilta tätä asiaa.

Vastauksena sain liudan nimiä, jotka pelaavat laillistettua väkivaltapeliä haarniskat päällä. Kysyin, eikö muita ole?

Sankari-adjutanteiksi nimettiin formula-kuskeja eri vuosikymmeniltä ja kun oikein tivasin, joku mainitsi Antti Rokan. Ilmajoen nuoret miehet olivat kovasti sitä mieltä, että Teemu Selänne on kova sankari. Kyselin pojilta, löytyykö paikkakunnalta paljonkin jääkiekon harrastajia. Ei kuulemma löydy.

Minulla ei ollut sydäntä huomauttaa, että Ilmajoen keskustassa on melkoinen  kivikasa muurattu pitäjän oman pojan muistoksi. Ajattelin, että nuoret saavat traumoja semmoisesta.

Ilmajoelta oli päivällä soitettu vaimolle. Oli semmoista asiaa, että nyt oli löytynyt pari peruutuslippua ilmajokiseen sankarioopperaan, jossa laulaa kajautetaan  Venäjän tsaarin  henkivartiokaartin upseerin kunniaksi  aaria jos toinenkin. Kovasti nyt lauletaan ja vaimoni saa mennä. Minä en 80 euron hinnasta mene itseäni lakeuksille palelluttamaan.

Meinasivat murhata Mannerheimin Seinäjoen asemalla talvella 1918. Se minusta olisi ollut hupaisa sankarityö, jos olisi onnistunut. Siitä olisi voinut oopperan vääntää. Seinäjoen uudella palloiluareenalla olisi ollut tilaa esittää suuretkin joukkokohtaukset

Vaimo saa mennä Ilmajoelle naisporukassa. Minä mieluusti menen oopperaan, mutta sellaiseen, jota esitetään sisätiloissa ja kaupunkipaikoissa. Olen valikoiva luonne. Lentokoneiden suhteen olen yhtä kranttu. Matkustan vain  sellaisissa  lentokoneissa, jossa on parillinen  määrä moottoreita ja matkustamossa anniskelupassin mukaiset tarjoilut.

Kuten lukija voi huomata, teksti on älytöntä ja kummallista. Se johtuu siitä, että maalasin juuri vierashuoneen kattoa. Maali oli vesiohenteista. Olin kuitenkin solidaarinen kaikille maalari-stereotypioille ja join urakan kunniaksi muutaman keskioluen, jotta tarpeellinen  maalauksenjälkeinen sekavuustila  voitiin saavuttaa.

Katosta tulee kaunis. Huomenna on eläkepäivä. Maalaan taas huomenna kattoa ja perjantainakin maalaan. Maalaaminen on sankarillista toimintaa, josta saa hyvän mielen ja mahdollisesti kehujakin









sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Pääsiäissaarna


Jokinen joi olutta pienin kulauksin. Se katseli lasiin ja taas ulos.

-Onko Jaanaa näkynyt?

Ei sanottu sille mitään. Juotiin ja käärittiin sätkiä. Joku pudisteli päätä. Minäkään en sanonut mitään, vaikka kaikki odottivat.

-          Pitää lähteä

Mäki nousi ylös. Sitten se laittoi lippalakkinsa vähän kallelleen kaljunsa päälle ja lähti ulko-ovea kohti. Matkalla se tervehti tuttuja nykäisemällä päätään takaviistoon.

-          Sen on mentävä kotiin

-          Mäki menee leikkaamaan pääsiäisruohoa tasaiseksi

Hymähdettiin porukalla. Teki mieli kerrata juttu vielä kertaalleen. Nyt kun Mäki oli mennyt pois. Odoteltiin sitä, kuka aloittaa jutun. Hymisteltiin ja pyöriteltiin päitä. Laakso haki kaljaa lisää. Katsottiin se perään, kun semmoinen antoi lisää aikaa pohtia sitä, että Mäki on kohta sakset kourassa kotona puutarhahommissa

-          Mikä on teidän suurin haaveenne?

Lehto sanoi haluavansa purjehtia ympäri maailman meriä pienellä purjeveneellä. Ei osattu sanoa siihen mitään.  Purjeveneet olivat meille outoja juttuja. Niitä oli hankala käsitellä. Puhuttiin riimuverkoista, joita pidettiin yhtä hankalina kuin naiset käsittelyn suhteen. Purjeveneet olivat meistä vielä hankalampia kapistuksia. Lehto meni puhumattomaksi meidän vastaväitteistä.

-          Mitähän Mäki nyt tekee?

-          Hoitaa puutarhaa


Nautittiin siitä ajatuksesta. Juotiin pienin kulauksin kaljaa. Muisteltiin vanhoja pääisäisiä ja perheitä.

-          Ennen piti olla sisällä koko perjantai.

-          Tanssikielto oli päällä

-          Meillä päin kyllä tanssittiin heti kun kielto loppui

-          Oliko 2000, vai mitä?

-          Mä luulen, että oli 2002 vuonna

-          Me ei sitten juuri siitä vapaudesta päästy nauttimaan.

Puhuttiin naimisiin menosta ja tanssimisen loppumisesta. Muisteltiin pääsiäisruohoja ja niitä juttuja, jota oli ruohoasetelmassa. Ovi kävi. Ovesta tuli Mäki hengästyneen näköisenä. Se meni tiskille hakemaan olutta

-          Ruoho tuli leikattua

-          Tulihan se

-          Hoiditko puutarhan myös?

Mäki ei puhunut mitään. Se mietti sitä, mitä me olimme siitä jutelleet sen poissa ollessa. Se ei nyt halunnut enää puhua meille liikoja, kun se oli aamulla jo puhunut liikoja siitä pääsiäisruohosta niiden keittiössä ja oli siellä vissiin puhuttu muutakin, kun se oli niin hiljainen.  Lehto nousi ylös.

-          Pitää lähteä rasvaamaan niittosilppuria kesää varten.

Joku naurahti varovaisesti. Hymyiltiin olutlaseillemme. Ei uskallettu katsoa Mäkeä kuin syrjäsilmällä.

-          Puhuttiin täällä juuri äsken siitä, mitä itse kukin tekisi, jos saisi järjestää elämänsä oikein onnelliseksi. Mitäs sä Mäki tekisit?

Mäki nosti katsettaan, mutta laski sen sitten taas.

-          Mä olen onnellinen näin

-          Oletko varma?


Oltiin taas hiljaa ja juotiin. Odotettiin, että Mäki aloittaa. Lopulta se aina kuitenkin aloittaa

-          Syntyy helkkarinmoinen lama ja kaos ja koko Eurooppa ja puoli maailmaa on syvässä ahdingossa. Euroopassa soditaan. Talousjärjestelmät romahtavat osittain, Julkisen sektorin työpaikat menevät pois alta ja kaikki kaatuu päälle. Ruokaa on kaupoissa vähän ja sen hinta on hirmuisen korkea.

Mäki joi välillä kaljaa

-          Vanhemmat ovat jo kuolleet. Lapset ovat omillaan, mutta tarvitsevat apua. Lapsenlapset kasvavat. Olen yksin. Muutan takaisin kotitaloni.

Mäki sanoi laittavansa kasvamaan perunaa. Lapset  tulevat auttamassa. Kesäkuussa se istuttaa  niin paljon perunaa, että siitä riittää kaikille. Sitten  se kylvää ruista ja vehnää .Loput pelloista se laittaa heinälle ja myy heinät hevosmiehille ja ratsastustalleja pitäville aatelisnaisille.

Katseltiin toisiamme varovaisesti. Tämmöisiä Mäki ei  aikaisemmin  ole puhunut. Se oli puhunut matkustamisesta  ja Espanjasta

-          Järveen laitan verkkoja ja katiskoja ja rysiä. Kalaa tulee omaksi tarpeeksi. Suolaan sitä tynnyriin ja annan lapsille, jos tulevat käymään. Syksyllä ammun hirven salaa. Siitä saa lihaa koko talveksi ja lapsetkin saavat, jos pääsevät käymään.

Meinattiin kysyä, että mistä Mäki kehittää itselleen tussarin. Oltiin kumminkin hiljaa ja annettiin sen miettiä jatkoa ihan rauhassa



-          Pihalla on herukkapensaita ja omenapuita.

Nyökyteltin

-          Niiden sato valmistuu syksyllä. Samaan aikaan kerään sieniä ja marjoja. Aikaa. on .

-          Töitä ei oikein ole kellään. Minä olen 60 vuotias. Jaksan tehdä polttopuita ja ajaa traktoria. Suolaa saa Turusta. Saunassa voisi  keittää pontikkaa, jos on tarve,  Sahtia voisi tehdä itse.

Muisteltiin karpaloiden poimimista syksy-kohmeessa. Semmoinen tuntui meistä vieraalta ja karvaalta. Kumisaappaat olivat monella vuotaneet ja jalat kastuneet. Arvelimme pontikan menevän kurkusta alas ilman karpalomehuakin.

-          Pitäisin uunissa tulta ja lukisin kirjoja aamusta iltaan. En pitäisi päivistä kirjaa. Pääsiäiset ja helluntait saisivat olla minun puolestani koska ovat.

Teki mieli kysyä, missä sen vaimo on niissä kuvitelmissa. Ei kumminkaan kysytty. Ei osattu ajatella Mäkeä lukumieheksi, kun se oli elämänsä kauhakuormaajan hytissä viettänyt ja ihmisille  mursketta kuormannut.