Tillman

Tillman

tiistai 27. syyskuuta 2016

Sukupuolineutraali -käsityö

Niin, sanotaan, että nykyään peruskoulun  kädentaitojen opettaminen on sukupuolineutraalia. Pojat virkkaavat   laskettelupipoja ja tytöt haaveilevat hitsaamisesta ja puutavararekan kuljettamisesta. En ota asiaan kantaa. Pois se minusta.

Minä osaan kutoa puikoilla kaulaliinan. Osaan virkata patalapun. Osaan tehdä  erittäin hyvää ruokaa ja osaan välttävästi siivota. Minun siivoamiseni ei kuitenkaan mene läpi ammattilaisen  tarkastelusta. Osaan ampua hirven ja osaan myös teurastaa sen. Osaan tehdä  venttiiliremontin  työntötanko- venttiilikoneistoon, osaan säätää yläpuolisen nokka-akselin alla olevat  prätkän venttiilit ja osaan rakentaa  radion, jolla voi lähettää ja vastaanottaa satojen kilometrien päähän.

En osaa synnyttää.

No, ei ole toistaiseksi ollut tarvettakaan. Osaan kuitenkin vaihtaa vaipat, lämmittää äidinmaitovastikkeen ja  röyhtäyttää. Osaan maalata  sisäkattoja, asentaa laminaatteja ja parketteja, sekä tapetoida ja laittaa  pesuhuoneeseen uudet silikonit.

En viitsi leipoa. Minä en pidä kakkujen ja piparkakkujen  tekemisestä. Epäilemättä osaisin hyvin. Sitä vastoin  pesen mielelläni pyykkiä ja silitän sitä. Osaan valmistaa laadukasta olutta ja sitoa  kauniita perhoja.

Edelleenkään en osaa synnyttää.

En osaa myöskään laulaa, en myöskään soittaa.

Minä olen ollut  aikoinani sukupuolineutraalissa  musiikin- ja laulun opetuksessa mukana. En oppinut juuri mitään. En oppinut  hempeitä lauluja. Enkä juuri edes  renkutuksiakaan.

maanantai 26. syyskuuta 2016

Värit


Kuvan työ esittää epäonnistunutta patalappua. Reikiä on liikaa. Silmärakenne on harvaa. Tekijä on yrittänyt pelehtiä väreillä ja taidolla. Substanssi on jäänyt ohueksi.

Tunnustetaan heti. Työ on allekirjoittaneen. Jälki on yhtä röpelöistä ja kirjavaa kuin tämä kirjoittaminenkin. Kaunista ja tyylikästä tuommoinen  kieltämättä voi olla, mutta näpit siinä herkästi palavat. Tulee ahdistusta ja vaurioita ja pahaa mieltä, jos kirjoittaa väärin tai julmasti.

Viime aikoina olen miettinyt kovasti sitä, mitä voi kirjoitta ja mitä ei. Vihapuhetta en tohdi kirjoittaa. Yritän pysyä  kaukana siitä. Ongelmana onkin satiiri ja ironia. Viimeaikainen keskustelu ei ole ollenkaan ottanut kantaa siihen, että  vihapuheen kieltämisellä on kitkevä vaikutus myös kielenkäytön muille alueille. Kenelläkään ei ole valmista mallia  siihen, minkä kaltainen satiiri sallitaan vastedes. Mikä ironia on kiellettyä. Yleensä  niitä  on sallittu  sen merkkinä, että yhteiskunta on  demokraattinen ja moniarvoinen

Pidän tilannetta  onnettomana. Keskustelu on  ottanut  silmätikuksi Pekka ja Pätkä elokuva, vanhat mainokset ja  kansan suussa  maistuneet  makeiset. Kaikki pelättävää ja kaihdettavaa.  Sallittua  lienee enää Jutta Urpilaisen verkkosukista  kirjoittaminen. Ja jonkun kuluneen savolaisvitsin kertominen.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Oppitunnilla


Olin  eilen  golf-oppitunnilla. Otin siis yksityistunnin  lajissa, jossa huidotaan palloa  tuommoisella ohutvartisella mailalla. Yritin olla hyvä oppilas ja kuunnella tarkoin. Se ei ihan riittänyt. Oli myös  yritettävä siirtää opit omaan huitomiseeni.

Aika paljon löytyi parannettavaa.

Ja aika paljon  parannuksia tulikin. Löin palloa pitkälle ja vaikeista paikoista  pitkin väylää. Kuudennen väylän jälkeen  mikään uusi oppi ei enää minuun uponnut. Olin tullut oppimiskynnykselle. Eräs merkittävä ja kummallinen seikka kävi taas ilmi.

 Opettaja on huono oppilas. Minä olen kunnollinen kuulija, mutta minä en kuuntele. Minulla on opetuksen aikana  ammatilliset lukot päällä. Oppiminen  on jotenkin  " nöyryyttävä" kokemus, joka lähtee tietenkin siitä, että itse  ammatissa on opettanut " nöyryyttävällä"  1960 - luvun metodilla.

Olin ihastunut siitä, miten eleettömillä ja pienillä neuvoilla minua opetettiin. Kaikki golfia pelanneet  tietävät hyvin, miten herkkä asia  tässä pelissä neuvominen on.

Kausi kohta päättyy, Olen kiertänyt  kesänaikana sata kierrosta. Se merkitsee noin 600 km kävelyä, vähintään. Nyt ihmettelen, mitä teen talvella. Kausi alkaa taas äitienpäivänä.

lauantai 24. syyskuuta 2016

Lahti 1970



Kyse ei ole  Salpausselän kisoista. Vaikka Lahdessa ollaan. Ollaan  vesitornissa koko porukka  Lahden maisemia katselemassa. Keskikoulu on loppu. Korostan, maksullisen yksityiskoulun  keskikoulu on loppu. Isänmaan toivot ovat lähteneet Lahteen luokkaretkelle. Minä kuulun siihen etuoikeutettuun ryhmään, joka on saanut käydä  yksityiskoulua.

Missähän tämä nuori nainen nyt  on ? Hän on  63 vuotias.

Makeet aurinkolasit hänellä on.. En osaa sanoa, mitä hänellä on kuvassa  olkalaukussaan. Minulla oli  kameralaukun alaosassa vodkaa ja kahvilikööriä. Olin melkein kuusitoista. Rintataskussa minulla oli pikkupartnereita .Muistaako joku ?

Semmoista olemattoman pientä  tupakkaa myytiin. En tarkoita pikkuaskeja, jotka tulivat myöhemmin. Vaan Partnereita, jotka olivat pienenkokoisia.