Kansan Uutiset kirjoittavat tuoreessa kirjoituksessa Putinista. Lehti toteaa yksiselitteisesti, että Venäjän päämies on suurin ja ainoa sodanlietsoja tämän hetken Euroopassa. Kirjoituksesta tulee mieleen muuan konekiväriampuja Lahtinen, joka oli myös muuttanut vuonna 1941 käsitystään itänaapurin käyttäytymisestä ja sen tarjoamasta paratiisista. Kaiken kaikkiaan Kansan Uutisten kirjoitus on hyvin kuvaava ja kiintoisa. Sen perusteella olemme Euroopassa kaulaamme myöden nesteessä. Vain jotkun huuhaa -vihervassari pystyvät enää elämään höttöunelmissaan
Yrjö oli Lahtisen etunimi. Se esiintyy Edwin Laineen ohjaamassa Tuntemattomassa vain yhden kerran. Tarkkana saa olla myös muiden päähenkilöiden kohdalla, jos aikoo selvittää etunimet. Mutta tässä voisi siteraata nyt Hietasta, joka kehotti tovereitaan " Kuulkka, mitä meidän Yrjö-poika sano !"
Munchnissä neuvotellaan taas. Sieltäkin tulee kotiin joku Cumberlaine, joka julistaa, että sotaa ei Euroopalla tule . Saksalainen sosiaalidemokraatti ehti jo männä viikolla kirjoittamaan jonkun lisäpöytäkirjan Moskovassa. Saas nähdä, koska se tulee julkiseksi. Ei ehkä minun elinaikanani.
Ja historia toistaa itseään. Toinen toista lyhyempi feodaali saa aikaan verta ja kyyneliä. Napoleonista lähtien nämä ovat olleet piilokorkomiehiä.
Ja lopuksi tältä paikalta. Ukraina voi olla sopiva aloitus. Se minne Venäjä kaipaa ja on aina kaivannut on meri. Mutta he kaipaavat myös Itämerelle. Googlatkaa ja tutustukaa käsitteeseen Suwalkin käytävä. Se on 90 km leveä pätkä, joka erottaa Valko-Venäjän Kalingradista. Siitä he tulevat jossain vaiheessa ja sen jälkeen Via Baltica ja Tallinna tunneli ovat vain kaukainen haave.
Muistaakaa Suwalki. Ja jos olen väärässä, minua saa pilkata ja ivata. Väärässä oleminen olisi kerrankin upeaa.
6 kommenttia:
Ilmeisesti jotkut ovat tajunneet reitin Königbergiin kulkevan Suwalkin kautta tai sitten hieman pohjoisemmassa Liettuan alueella. USA on lähettänyt joukkojaan Puolaan ehkäpäm juuri tämän tähden.
Onneksi Puola on Naton jäsen, toisin kuin Uksaina, niin ja Suomi. Eli minäkin vanhana Natovastustajana olen siirtynyt lähes Natottajaksi.
Toivomme varmaan kaikki, että ole väärässä ja se väärässäolo on kunniakas teko.
Muuten Timo Vihavaisen blogissa käsitellään hienosti venäläistä sielunmaailmaa ja käsitystä vallasta.
Miten noin yleensä oletko ollut aina oikeassa vai olisiko tässä odotettavissa, että taas olisit väärässä ja me voisimme nauraa ?
Anonyymi ...
Olen usein väärässä. Varsinkin vaimoni on sitä mieltä. Harmillisen usein myös itse huomaan erehtyneeni. Sikäli voitte olla rauhallisella mielellä.
Urheilukilpailun voittajaa en tiedä juuri koskaan. Enkä pysty ennustamaan yksittäisen ihmisen kohtaloa. Vaalituloksetkin ovat joskus yllättäviä. Oman epäonnistumisen osaan ennustaa ja lähes 100 prosenttisella varmuuudella sen, että Suomi häviää jonkun palloiluottelun, jos minä katson ottelua televisiosta. Kerran on 20 sekunnin vilahduksella riistänyt Suomelta mitallin.
Pekingin kisoja katsoin 0 minuuttia ja 0 sekunttia. Niinpä menestys olikin melkoinen. Kuulemma.
Oscari....
Yritän olla edelleen väärässä. Maailman hulluus vain vaikeuttaa sitä, sillä yhä useammin huomaan, että väärässä oleminen vaatii jo taitoa ja yritystä, sill äsuuret johtajat ovat usein itsekin niin väärässä, että kohta omat ennustukset osuvat napakymppiin
Kyllä nyt uskominen väärässä olemiseen vaatii paljon optimismia. Tämän maantieteellisen asemamme kanssa sitä on vaadittu koko ikäni- lännessä asuvana evakoiden tyttärenä . Ja vielä nyt YYA - sopimus separistialueille. Millaisiahan ystäviä me olemme olleet?
Arvoisa blogisticus, palaan uudelleen aiheeseen. Miten tutuilta nämä Ukrainan tapahtumat tuntuvatkaan. Tulee automaattisesti mieleen Terijoen hallitus ja aikeet ja suuri hyväntahtoisuus Suomen parhaaksi. Me emme vain ymmärtäneet niin suurta hyvyyttä!
Kyllä ne näkemyksenne pahaa enteilevät ja toivottavasti olette väärässä, vaan itse pelkään pahinta, että olette enemmän kuin oikeassa. Maailma saa varautua pienen miehen alemmuuskompleksin seurauksiin - valitettavasti!
Nyt pitäisi Saksan ryhdistäytyä, eikä vain hautautua menneiden haamujen metsastämiseen, ja vaati Könnigbergiä takaisin, se on siltä vääryydellä ryöstetty.
Lähetä kommentti