Aluevaaleissa Vihreät - puolueen saama kauhistuttava yllätysmenestys on hiljentänyt julkisen sekoilun hetkeksi. Meemi-mailmassakin sisällöntuottajat ovat hätkähtäneet ja tyytyneet lähinnä entisen toistamiseen, taikka olemassaolleiden vitsien lämmitykseen.
No, minä tein jämäkän hirvipadan ja perunamuusia eläkeläistalouteen. Ruokaperunaa on maassa tosin enää kolmeksi kuukaudeksi varastossa, joten jos Venäjä laittaa Itämeren alueen sekaisin, emme saa edes tuontiperunaa. Sitten narskutellaan pastaa andante, taikka tofua. Pakastimessa on kuitenkin hirveä vielä moneksi kuukaudeksi, joten tehdään kaalipataa, hirvipataa taikka riisipuuroa.
Kuvassa intersektionaalisen päiväkodin pihaleikkien henkilökohtaiset leikkivälineet odottamassa leikkin mestareita pihariemuihin. Minä menen käymään ulkona. Menen ihailemaan uusia Ling Long- merkkisiä talvirenkaita, jotka joku feodaalivaltion iskuriprikaati on Kiinassa valmistanut. En osaa sanoa tarkasti, ovatko uiguri- uudelleenkasvatus- henkilöt olleet asialla, mutta en meinaa yöuntanikaan menettää sen suhteen. Tankkasin myös naftaa , josta saattaa siitäkin mennä toisen feodaalin taskuun jotain.
Vaaleihin on luultavasti vuosi aikaa. Vihreille tulee kiire uudelleen arvioissa. VKK, Convoy- liike, Persut, Vassarit ja monet muut ovat ryhtyneet sekoittamaan yhteiskunnan toimintoja reippaalla kädellä. Vihreiden osa näyttää nyt Marjatan osalta Henry Theelin vanhassa iskelmässä. Ei ole enää hauskaa, kun joku muu keksii leikin säännöt
"Naurussa kaikui jo sointi nyt uus
Sen luonut lie toivottomuus"
2 kommenttia:
Lähettivät postia, että olet palannut. Tiesin kyllä, että olet tallessa, kun tuolla Genissä näyt. Pitäisköön sitä...
Tervehdys !
Hengissä ollaan, mutta on niin saakelin monta harrastusta, että ei sitä eläkeläisukko tahdo joka asiaa ehtiä harrastamaan. Välillä tulee kuitenkin tännekin ikävä. Nyt kun maassa on lunta, golfpallojen asemesta saatatisi tääll äsanansäilällä lyödä ja huitoa. Golf on kyllä vaikeampaa. Tätä joutavaa tekstiä tulee minulta kuin lehmältä kusta.
Yritetään joskus jotain asiaakin saada mahtumaan, mutta minkäs teet; maailma näyttää taas tulevan hulluksi.
Lähetä kommentti