Tillman

Tillman

keskiviikko 2. helmikuuta 2022

Vihreät


 Aluevaaleissa Vihreät - puolueen  saama kauhistuttava yllätysmenestys on hiljentänyt  julkisen sekoilun hetkeksi. Meemi-mailmassakin sisällöntuottajat  ovat  hätkähtäneet ja tyytyneet lähinnä entisen toistamiseen,  taikka  olemassaolleiden vitsien lämmitykseen. 

No, minä tein jämäkän hirvipadan ja perunamuusia  eläkeläistalouteen. Ruokaperunaa  on maassa tosin  enää kolmeksi kuukaudeksi varastossa, joten jos  Venäjä laittaa Itämeren  alueen sekaisin, emme saa edes tuontiperunaa. Sitten narskutellaan pastaa  andante, taikka tofua.  Pakastimessa on  kuitenkin  hirveä vielä moneksi kuukaudeksi, joten  tehdään  kaalipataa, hirvipataa taikka riisipuuroa.

Kuvassa intersektionaalisen päiväkodin pihaleikkien henkilökohtaiset  leikkivälineet  odottamassa  leikkin mestareita pihariemuihin. Minä menen käymään ulkona. Menen ihailemaan uusia Ling Long- merkkisiä talvirenkaita, jotka joku  feodaalivaltion iskuriprikaati on Kiinassa   valmistanut. En osaa sanoa tarkasti, ovatko uiguri- uudelleenkasvatus- henkilöt  olleet asialla, mutta en meinaa  yöuntanikaan menettää sen suhteen. Tankkasin myös naftaa , josta  saattaa siitäkin mennä toisen feodaalin taskuun jotain.

Vaaleihin on  luultavasti vuosi aikaa. Vihreille  tulee kiire uudelleen arvioissa. VKK, Convoy- liike, Persut, Vassarit ja monet muut ovat  ryhtyneet sekoittamaan  yhteiskunnan  toimintoja  reippaalla kädellä. Vihreiden  osa näyttää nyt  Marjatan  osalta  Henry Theelin vanhassa iskelmässä. Ei ole enää hauskaa, kun joku muu keksii leikin säännöt

"Naurussa kaikui jo sointi nyt uus

Sen luonut lie toivottomuus"




2 kommenttia:

kariav kirjoitti...

Lähettivät postia, että olet palannut. Tiesin kyllä, että olet tallessa, kun tuolla Genissä näyt. Pitäisköön sitä...

Tillman kirjoitti...

Tervehdys !

Hengissä ollaan, mutta on niin saakelin monta harrastusta, että ei sitä eläkeläisukko tahdo joka asiaa ehtiä harrastamaan. Välillä tulee kuitenkin tännekin ikävä. Nyt kun maassa on lunta, golfpallojen asemesta saatatisi tääll äsanansäilällä lyödä ja huitoa. Golf on kyllä vaikeampaa. Tätä joutavaa tekstiä tulee minulta kuin lehmältä kusta.

Yritetään joskus jotain asiaakin saada mahtumaan, mutta minkäs teet; maailma näyttää taas tulevan hulluksi.