Tillman

Tillman

tiistai 22. syyskuuta 2026

Harmaata



 Tunnelma maassa  on apea. Eletään uudelleen syksyä 1939.  Helsinki- Vantaalla ei kuitenkaan  lauleta porukalla isänmaallisia  virsiä ja lauluja presidentille taikka pääministerille. Ahvenanmaasta ei ole kukaan puhunut vähään aikaan mitään. Kaakkois-Suomesta kylläkin.

RUK pitänee jälleen siirtää Niinisaloon. Kymijokea myöden  maata väitetään naapurin jälleen havittelevan. Minä veikkaa silti Ahvenanmaata. Silloin ei Silja ja Viking enää poikkeisi siihen saareen.

Poikkeustilan varalta minulla on 6 mottia kuivaa polttopuuta liiterissä ja pakastimessa  riistaa ynnä monikäyttöistä sipuli-peruna sekoitusta. Raskaansarjan HF lähetin/vastaanotin  on tuossa kirjoituspöydän kulmalla. Kun siihen yhdistää antennit, yhteydet maailmalle taas pelaavat.

Yhteyksistä puheenollet, viime vuonna  firma A kaivoi  tuohon tontinrajalle ojan  pohjalle valokuidun. Viime viikolla  firma B tuli tarjoamaan sopimusta, sillä hekin kaivavat  samaan ojaan oman valokuitukaapelinsa. Pidin sitä järjettömänä asiana ja nauroin myyntimiehen ulos. Hä huikkasi vielä pihalta, että asunnon arvo nousee, kun on kaksi valokuitukaapelia , ja ei muuta kuin nimi  paperiin . Sanoin hänelle, että  asuntojen arvot eivät tässä tajamassa ole nousseet enää kymmeniin vuosiin. Kehotin häntä vaikka ryhtymään DATA-keskuksen  talonmieheksi, sillä niitä paikkoja nyt on  paljon tarjolla.

Huomenna  täytämme vesikanisterit ja  selvittelemme appiukon verkot kalastuskuntoon. Tämäkin  vielä piti nähdä. Kaupunkilaisten  evauointia varten pitää ylimääräiset huoneet siivota ja valmistella vuoteita. Ulkoa en nyt muista, mikä Helsingin kaupungin osa evakuoidaan tähän pitäjään, mutta sen muistan, että Meri-rastila evakuoidaan Pohjois-Savoon Vieremälle. Riittää siinä Ponssen väellä ihmettelemistä, kun Mogadishu muuttaa kylään talveksi.

Ei kommentteja: