Vaaliraha-näytelmä

"Tässä ilmenee, että hyvässä juonessa loppuratkaisun pitää olla yhdenlainen eikä kahdenlainen, kuten eräät vaativat, siirtyminen ei saa tapahtua onnettomuudesta onneen vaan päinvastoin onnesta onnettomuuteen, eikä sen syynä saa olla pahuus vaan tietämättömyydestä johtuva suuri rikkomus, jonka tekee kuvamme kaltainen henkilö, mieluummin parempi kuin huonompi. Kehitys osoittaa väitteeni todeksi. Aluksi runoilijat käyttivät kaikkia mahdollisia tarinoita, mutta nyt kirjoitetaan parhaat tragediat muutamien harvojen sukujen edustajista; noita sukuja ovat Alkmeonin, Oidipuksen Oresteen, Meleagroksen, Thyesteen, Telefoksen ja muut sellaiset suvut, joille on sattunut tai jotka ovat olleet mukana tekemässä jotakin hirvittävää. Taiteellisesti paras tragedia on sommittelultaan tällainen. Väärässä ovat siis ne, jotka moittivat Euripidesta siitä, että hän tragedioissaan menettelee tällä tavalla ja antaa monien niistä päättyä onnettomasti. Kuten sanottu, se on oikein ; paras todistus tästä on, että näyttämöllä ja kilpailussa tuollaiset tragediat tavoittavat parhaiten tragedialle ominaisen vaikutuksen, jos ne on vain tehty hyvin. Euripides tuntuukin tajunneen tragedian olemuksen paremmin kuin muut runoilijat, vaikka hän muuten ei pystykään hoitamaan näytelmän taloutta.

Vasta toiselle sijalle asetan joittenkin ihaileman kahdenlaisen ratkaisun, jollainen on Odysseiassa: se päättyy eri lailla hyvien ja kelvottomien kohdalla. Tällaista juonta on pidetty parhaana ilmeisesti vain katsojien heikkouden vuoksi; runoilijat tottelevat yleisöä ja kirjoittavat niin kuin se haluaa. Tuollaisen näytelmän aiheuttama nautinto ei ole ominaista tragedialle, vaan se kuuluu pikemminkin komedian vaikutuksiin; siellähän pahimmat vihamiehet kuten esimerkiksi Orestes ja Aigisthos kävelevät lopussa näyttämöltä parhaina ystävinä, ja kukaan ei tapa ketään."

Aristoteles: Runousoppi , suom. Pentti Saarikoski

Tervetuloa lukijaksi Kalevi Hotanen

Mies raiskattiin Pirkanmaalla, eduskunta hävisi 60 000 euroa meidän yhteisiä rahojamme käymällä oikeutta kolme vuotta vanhasta viinistä, jonka se oli jo maksanut ja Pääministeri Vanhasen mökki on ilmeisesti rakennettu jonkun rakennusliikkeen lahjoittamista tavaroista.

Ihminen on loputtoman hölmö, loputtoman taukki.

Nyt näyttää siltä, että pirkanmaalainen mies oli kävellyt pahaa aavistamatta himonsa ohjaamana homon järjestämään ansaan. Homopa oli saanut pirkkalaismiehen kiinni käsirautoihin sängyn päätyyn , mutta paikalle ei tullutkaan nettinarttua, vaan kyynärän verran aisaa.

Eduskunnan pöljät taas kävivät Etelä-Afrikasta meidän rahoilla tilaamassa suomalaisen asianajan viinitilalta viiniä. Myyjänä toiminut asianajaja oli ehkä hyvä viinitarhuri, mutta eipä hän osannut tai viitsinyt näitä hummeri-poikia evästää ja kertoa heille, että ette te näitä maahan saa. Nyt sitten kansakunnalla on 3 vuotta vanhaa perkeleen kallista valkoviiniä helkkarinmoinen lasti. Tuommoista lastin hakijaa olisi Satakunnassa aikoinaan vedetty turpaan.

Sitten tämä pääministeri. Jotain tuntuu löytyvät joka päivä. Yhä selvemmäksi käy se, että oli asioissa perää, taikka ei, julkisuudessa ovat koko ajan pääministeri ja puoluesihteeri, kaksi hölmöä. Muita törmäilijöitä on ollut kovin vähän. Yksi ”kaikkonen” ei medialle oikein riitä ja Vihriälästä ei kukaan ollut koskaan kuullutkaan. Tiura oli sopivan nätti suupala medialle, ja Kanervakin niin kauan kun Tukiainen oli mukana kuvioissa.

Iso asia on joka tapauksessa meneillään. Vanhasen rakennustarvikkeiden maksajaa on kuulemma tutkittu nyt vuosi. Kyllä asia tosissaan on otettu, täytyy myöntää. Sitä en osaa sanoa, miksi tämmöistä prosessia pitäisi kutsua. Se riippuu täysin sitten siitä, mitä ko. henkilöt lopulta ovat tehneet. Vääjäämättä näyttää nyt siltä, että aikalailla on tehty.

Mietin itsekseni tässä hiljaa, mitä muuta on vielä tulossa. Näitä persekortteja tuntuu lasitalossa riittävän. Nyt kun tutkiva media on nk. saletissa, kannattaisi ehkä jo päästää meidät jännityksestä ja putsata pöytä saman tien. Yleisradio on pääministerin rakennustarpeita tutkinut hartaasti ja hiljaa. Nyt lasitalosta pitää pian nokittaa, jotta varsinaisen korttitalon kaatamisen kunnia ei karkaa Pasilaan.

Näytelmä on ollut hieno ja jännittävä. Kiitos kovasti siitä. Nyt tekisi mieli kuitenkin jo esityksen jälkeen baariin. Kannattaisi lapioida kaikki sonta nyt saman tien että päästäisi tästä normaaliin elämään joskus.

Lehtomäen, Kiviniemen ja muutaman muun ei enää kannata paljon miettiä. Ensi kesän puoluekokous on edessä ja muille ei pidä antaa liikaa siimaa. Ensimmäinen haastaja saa tässäkin pelissä etutikin. Nähtäväksi jää, onko puolueessa enää yhtään niin tahratonta neitsyttä tai nuorta herraa, että kukaan kehtaa yleensä ehdokkaaksi ruveta. Nyt on kuitenkin jo kiire.

Maakunnasta muuten lähtivät ensimmäiset varoittavat puhelinsoitot jo vuonna 2007 puoluetoimistoon. Novan – maine ja sen taustalla olleiden henkilöiden tekoset 1990-luvun alussa tunnettiin täällä oikein hyvin. Puoluetoimistossa raha kuitenkin voitti jälleen järjen äänen.

Nyt taisi kaveri joutua ulkoruokintaan

Juttelin tänään tyttäreni kanssa sosiaalisesta mediasta ja sen tärkeydestä. Hän sanoi ymmärtävänsä hyvin jos isä hankkiutuu naamakirjaan. Kieltäydyin ajatuksesta, mutta kiitin ymmärtämisestä. Sanoin vierastavani asiaa edelleen, enkä osaisi ehkä suhtautua opiskelijoiden kaveripyyntöihin täydellä vakavuudella. Naamakirja on kieltämättä merkillinen instituutio, johon vanha ajattelumalli ei välttämättä sovi. Minä opin aikoinani hyvin tietokoneiden käytön, mutta minun sukupolveni oppimiskynnys näyttää olevan tämä uskalluksen puute sosiaaliseen mediaan. Totuuden nimessä on sanottava, että myös nuorempien taidot eivät aina ole hääppöisiä. Kömmähdyksiä tulee.

Oulussa mieshenkilö oli saanut rapsakat sakot siitä että oli vakoillut vaimonsa naamakirja-liikennettä. Huono homma, sanon minäkin. Sosiaalinen media oli erottanut avioparin toisistaan niin etäälle, että toinen ei enää kyennyt kysymään, mitä sinä sinne kirjoittelet. Aviomies ei vissiin ollut itse naamakirjan asiakas, tai sitten jos vaikka olikin, vaimo ei ollut hyväksynyt kaverikutsua. Tai sitten mies ei ollut halunnut itse päästää vaimo omaan kaveripiiriinsä. Minä noista koukeroista kun en oikein tiedä .

Neljäkymmentä päiväsakkoa tuosta on näyttänyt rapsahtaneen. Toisen tilille kirjautuminen ja asioiden urkkiminen on siis lujasti kiellettyä. Avioliitossakin. Olisi mukava tietää, miten se avioelämä siitä nyt lähtee sakkojen jälkeen rullaamaan.

Säästöjä

Suomen kunnat tuskailevat säästötavoitteidensa kanssa. Tätä ei vielä ole keksitty.

Muistan takavuosina asiaa sovelletun kyllä valtion poikaleirin toiminnassa. Taisi olla vuonna 1965, kun saapumiserä 3/1964 kotiutettiin yllättäen valtion kassakriisin vuoksi kahden päivän varoitusajalla. Palveluksen lyhenemisen määrää en muista, mutta se oli joka tapauksessa kuukausi tai enemmän. Riemun kasarmeilla on täytynyt olla melkoinen.

Me, vuoden 1974 kolmas saapumiserä, elimme koko kevättalven 1975 siinä uskossa, että valtio tekee meidän kohdallamme öljykriisin vuoksi saman ratkaisun. Turhaan odotimme.

Tervetuloa lukijaksi, JE

Viestintää

Viestintä on taitolaji. Sen onnistuminen riippuu ajasta ja paikasta. Usein mukana on annos puhdasta sattumaakin.

Eilen olimme hotellilla ystävän 50- vuotispäivillä. Vaimo lupasi ajaa, joten blogin kirjoittajalle jäi mahdollisuus matkustaa rajoitteista vapaana sillä ajoneuvon puolella, jonne ei polkimia ja rattia oltu asennettu.

Saavuimme hotellin pihalle hyvissä ajoin, mutta jäljellä ei ollut enää kuin hajanaisia ja hyvin ahtaita parkkiruutuja. Puolison parkkeeraus epäonnistui reippaasti ja kulkuväline jäi poikittain ahtaaseen ruutuun.

Yöllä kaikki naapuriautot olivat jo lähteneet ennen meitä liikkeelle, joten poislähtö onnistui hyvin.

Aamulla sitten eilen kotiutunut teologitytär lähti samalla autolla sunnuntaikirkkoon. Hänelläkin oli ollut vähän kiire tyhjällä kirkon parkkialueelle, joten pysäköinti osui viivojen päälle ja saattoi olla autokin vähän vinossa.

Jumalanpalveluksen jälkeen auton takaikkunan pyyhkijän sulan alta löytyi lappu, jossa oli teksti ” Vitun huora, opettele parkkeeraamaan”

Sunnuntaipäivää tässä nyt vietetään ja pohditaan, kumpi perheen naisista on tämän viestin saanut. Molemmat parkkeerasivat sietämättömän huonosti. Molemmat ovat naisia, mutta kieltävät ehdottomasti lapussa esiintyneen ammatin.

Mielenkiintoinen kysymys onkin se, kumpi sosiaalinen yhteisö on viestin lähettänyt: ravintolayleisö vai tuohtunut kirkossakävijä. Olisiko lappu kestänyt paikallaan yön ajelemisen ?

Rekisterinumeron perusteella saa helposti selville sen, että auton omistaa nainen. Hänen elämäntapojaan on kuitenkin vaikeampi selvittää, ellei sitten huono parkkipaikka-suoriutuminen jonkun mielestä indikoi huolimattomuudesta sukupuolielämässä.

Toisaalta harakanvarpailla kirjoitettu teksti lapussa näyttäisi vanhan miehen käsialalta. Kirkkoväärtin tekstiltä. Toisaalta taas nykynuoriso kirjoittaa miten sattuu ja kummallisin kirjaimin.

Vähän sama juttu tässä nyt on kuin vaaliraha-asiassa. Tiedetään, että joku on väärin tehnyt monessakin paikassa ja asiassa, mutta ei tiedetä tarkkaan kuitenkaan ketä syytettäisi ja mistä.

Mikä ei kuulu joukkoon ?

Valekirjailija Sariola joutuu palauttamaan 25 000 euroa kirjastoapurahoja. Kokoomus ja Keskusta joutuvat palauttamaan vaalirahoja Nova-yhtiöiden konkurssipesiin. Jyväskylän entinen kaupunginjohtaja ei joudu palauttamaan kultaista kädenpuristustaan vuodelta 2004. Siinäpä hyvä nelikenttä tänään jatkuvalle Uutisvuoto-ohjelmalle.

Jos Uutisvuoto haluaisi olla ajan hermolla, se ottaisi nyt kiireesti kisailemaan Novan entistä johtoa, asiassa ryvettyneitä kansanedustajia ja muita asianosaisia. Monet heistä ovatkin jo tanssineet tähtien kanssa ja tehneet itsestään julkisuustyötä, joka nyt viime päivinä on lopulta alkanut satamaan laariin.

Uutisvuoto varmaan jotenkin noteeraa toivon mukaan entisen kapteeninsa sairauden ja pitäytyy normaaleissa käyttäytymissäännöissä. Semmoinen on hyvä muistaa sekä satiirissa että ironiassa. Ehkä on soveliasta myös jättää julkisuudessa tapahtunut rikkaan perheen julkipyykki vähemmälle.

Kohtalonomaista muuten se, että tässä keväällä eräs varsinaissuomalainen kunnallisdemari kaappasi samaan sukuun kuuluneen nuoren naisen ja yritti tällä tavoin kartuttaa tulevaa vaalikassaansa. Nainen eristettiin salakammioon. Nyt sama suku haluaa avata toisenlaisia salaisuuksia ja julmuuksia, omasta tahdostaan ja itse julkisuuteen vaikuttaen.

Keväällä suku säästyi suurelta hehkutukselta ja median kaivelulta melko täydellisesti. Tapaus vaiettiin kuoliaaksi muutamassa viikossa. Kuvittelin se tapahtuneen suvun halusta ja pyynnöstä. Nyt sama suku, nuorten miesten armeijatermiä käyttääkseni, avautuu ja hajoaa.

Puuttuu enää se, että joku ryhtyisi esittelemään suvun maatalousharrastusta.

Mutta Pekka Kettunen siis ei kuulu joukkoon. Hän ei joudu palauttamaan rahoja. Aikoinaan Joensuussa oli torin kupeessa mainio osuustoiminnallinen hotelli, jonka tanssiravintolan puoli kulki nimellä ” pekka kettunen”. Baarin puolta kutsuttiin ” marja happoseksi”.

Kyseinen hotelli oli tilannut taiteilija Juhani Leskiseltä hotellin liikelahjaksi single-levyn, jolle taiteilija sitten oli laulanut kappaleen ”Happosen Marja ja Kettusen Pekka”. Johanna –levymerkin tuottamalla levyllä b- puolella oli sama instrumentaali-sovituksena. Hyville ja tuottaville hotelliasiakkaille jaettiin sitten tiskin alta tätä harvinaisuutta siinä tilanteessa , kun hotellilaskua maksettiin ja asiakas oli poistumassa.

Ko. äänite on edelleen Tillmanin hyllyssä muistona menneestä. Hotelli on jo lopetettu aikaa sitten ja taiteilijakin on mennyt.

Helkkyy laulu Auran rantain...

Ihminen on loputtoman kekseliäs. Kauhistuttavuudessaan ja moraalittomuudessaan tämä nisäkäslaji osaa valehdella, rikkoa lakia ja aiheuttaa tuskaa ja kauhua, paitsi lajitovereille , myös muille lajeille. Ja osaa etuilla.

Kymmenen euron matkapuhelintarjous aiheutti kaaoksen Turun Gigantissa torstaiaamulla. Arviolta 200 ihmistä jonotti kaupan ovien ulkopuolella tunnin ennen liikkeen aukeamista. Kun ovet avattiin, jonottajat ryntäsivät kauppaan. Tilanne kärjistyi, kun jonon kärkijoukossa ollut mies päätti auttaa jonon hännillä olevia kavereitaan.

– Tämä asiakas anasti teleosaston vuoronumeroautomaatin, josta hän aikoi ilmeisesti repiä vuoronumeroita kavereilleen, tavaratalopäällikkö Kai Brück kertoi.

Muiden asiakkaiden protestoinnin takia voro ryntäsi automaatti kainalossaan pakoon. Ryhmä muita asiakkaita juoksi miehen perässä ja mukiloi tätä.

Gigantin vartijat onnistuivat keskeyttämään tappelun, ja paikalla hälytetylle poliisipartiolle jäi tehtäväksi tilanteen varmistaminen. Ketään ei pidätetty, jopa automaattivoro pääsi uusi puhelin kainalossaan kotiin.

– Kauppa tyhjennettiin asiakkaista. Sen jälkeen sisälle pääsi kerralla vain pieni, alle kymmenen hengen ryhmä, Brück sanoi.

Näin Turussa.

Samassa kaupungissa on ryhdytty käyttämään bioenergiaa seurakuntakiinteistön lämmitykseen. Biomassa on edullista, itse asiassa ilmaista, sillä biomassan toimittajat maksavat biomassan polton kustannukset.

Logistiikkaketju on murtumaton ja toimitusvarmuus on hyvä ja tasainen. Pelkoa biomassan loppumisesta ei toistaiseksi ole. Energialaitos käyttää noin 100 000 kiloa biomassaa vuodessa.

Merenlahden toisella puolella meno on yhtä hulvatonta. Suuren raharyöstön pahat pojat ovat ilmeisesti marssineet Tukholman rakennusvirastoon ja pyytäneet arvokeskuksen pohjapiirustukset. Ainakin se on ollut ihan mahdollista.

Tasan

Valokuvatorstain aihe on tällä kertaa tasan. Aika usein tässä maailmassa käy niin, että asiat eivät ole tasan. Ja vaikka olisivatkin, ihmiset keksivät yhä uusia tapoja selvittää, millä tavoin asiat eivät ole tasan. Jomman kumman on oltava aina parempi.

No, tässä kuvassa tilanne muuttuu juuri kuvanottohetkellä ja oli siten hetken tasan, joskus vuosi sitten. Nyt kukaan ei enää välitä ja muista edes lopputulosta.

Tasan oleminen on hyvin hetkellistä. Vallankumouksessa luoti voi tasata tilit sekunniksi, urheilussa pallo. Myöhemmin tasan on vain ehkä ajatus taikka lasteen mittaama limsa laseissa. Kunnes se juodaan pois.

Klikkaa kuvaa suuremmaksi

Nyt yllätyksiä torjumaan

Syyspäiväntasaus pidentää taas iltoja. Niin se peijooni tekee. Tiedoksi sinne Pasilan mäelle ja Yleisradion toimitilojen sokkeloihin. Se pidentää sitä suurin piirtein saman verran kuin edellinenkin päivä ja seuraava päivä pidentää sitä taas pikkuisen.

Näille mediakasvatuksen kukkasille ja todellisuudesta irti oleville tiedon välittäjille vielä tiedoksi sellainen pieni asia, että päivän pidentyminen keväällä ja sen lyhentyminen syksyllä ovat erittäin kauniisti vähitellen tapahtuvia asioita, joiden graafinen muoto on harmooninen ja vähittäinen. Kuvioita voi käydä katsomassa vaikkapa täältä. Nuo epäjatkuvuuskohdat johtuvat kesäajasta poissiirtymisestä ja keväällä taas kesäaikaan siirtymisestä.

Niin.

Että otsikoinnissa ei ole todellakaan ihan pakko apinoida seiskaa ja iltapäivälehtiä. Joku todellisuudesta vieraantunut sielu saattaa nimittäin hädissään uskoa, että ko. päivänä päivän pituus jotenkin kauhistuttavasti ja oleellisesti lyhenee. Varsinkin kun ko. juttu otsikon kömmähdyksen jälkeen oli oikein hyvää asiaa.

Päivän pituudella ei kaupunkiolosuhteissa ole samanlaista olemusta ja luonnetta kuin täällä periferiassa. Olen kuullut, että siellä suurissa kaupungeissa mainosvalot palavat, katuvaloja on joka tiellä ja kujalla, miehet käyttävät läpi vuoden lyhyitä alushousuja ja kukaan ei pidä talvellakaan hattua tai pipoa päässä. Siinä valossa kieltämättä YLE tekee arvokasta työtä kertomalla kuulijoille ja katselijoille mikä kuukausi on meneillään ja minkä niminen muoti juuri nyt on liikkeissä myynnissä.

Siitä huolimatta muutaman viikon kuluttua talvi yllättää taas autoilijat Helsingin seudulla ja YLE tekee asiasta aamutelevisioon jutun, jonka filmimateriaalissa haastatellaan jonkun romun vieressä poliisikomisariota.

Nyt olisi hyvä hetki tehdä juttua tulevista liukkaista.

Me täällä kehäkolmosen ulkopuolella katsomme iltaisin uutisia ja sen perään tulevaa säätiedotusta. Usein siinä tiedotteessa kerrotaan jopa viiden päivän sää etukäteen. Kun sitten ennustukseen sisältyy maininta jäästä tai lumesta, me menemme varastoon tai autotalliin, roudaamme renkaat peräkonttiin ja laitamme ne seuraavana päivänä auton alle. Jos meille tulee asiaa pidemmälle, taikka pyry ja liukkaus alkaa jo yöllä, me tuherramme ne renkaat jo illalla auton alle. Mutta meitä ei talvi yllätä.

Ja nyt ei teitäkään, jos YLE ystävällisesti tekee tämän ehdottamani etukäteisohjelman.

Tervetuloa lukijaksi Enkeliporsas. Tämä on todella mielenkiintoinen blogi , johon suosittelen tutustumista.

Jenkkilän ihmeellisyydet osa 2

Katselin tuossa vähän uutta opintomateriaalia ja eksyin tämmöiselle kirjasivustolle. Mielenkiintoisia kirjoja tarjoaa ostettavaksi verkkokauppa Amazon.

Täytyy myöntää, että tässä on nyt kyse vähän oudoista kirjoista joissa neuvotaan ja opetetaan lukijaa erinäisiin asioihin. Ilmeisesti rapakon takana on suurta puutetta tiedoista ja taidoista , varsin oudoistakin. Minä en nyt kuitenkaan toimertunut tilaamaan yhtäkään näistä kirjoista , sillä juuri nyt ei ole tarvetta tämmöiselle tieto-taidolle.

Mutta jos teillä lukijat on tarvetta tutustua ihmiselämän outouksiin, niin tässä on top 10 aiheesta ” Starngest How -To … books.”

10. How to Steal a Dog ?
9. How to Make a Dirty Movie
8. How to be a Pope
7. How to Break the Cycle of Life and Death
6. How to Raise and Keep a Dragon
5. How to Start Your Own Country
4. How to Pee Standing Up
3. How to Speak Cat
2. How to Survive a Robot Uprising
1. How to Become a Schizophrenic

Täältä voitte mennä tilaamaan. Vajaalla 26 taalalla pääsee opiskelemaan sitä, miten voi tulla skitsofreenikoksi. Tavallinen elämä Amerikan ihmemaassa saattaa kuitenkin tehdä sinusta semmoisen ihan ilmaiseksi.

Jenkkipojan musta etumusta on musta hassun näköinen

Amerikan maa on ihmeellinen. Olen sitä tavan takaa kummastellut, viimeksi tänä iltana kun katsoin hetken televisiosta ihmeellisyyksiä uudelta mantereelta ohjelmassa, jonka SUB –tv ystävällisesti kaapelia myöten lähetti kotiimme . Saatoin lopettaa romurallin ja muun hölmöyden kaukosäätimen virtanapista, mutta erästä asiaa en saa mielestäni pois konsaan.

Amerikkalaisten miesten uimahousut ovat mallia shortsi ja väriltään tummat. Kun menet ne päälle uimaan, kukaan ei voi nähdä perhekalleuksiasi ja kun nouset uimasta, nämä paksukankaiset shortsit pitävät huolen siitä, että kukaan, ei valkoinen eikä ruskea ihminen konsanaan pääse aavistelmaan, millainen rusina jenkkimiehen haaroissa kylmän Atlantin jälkeen piilottelee.

Uuden mantereen naiset taas pukeutuvat bikini - uimapukuun, jossa kangasta on säästetty. Suomalaisen miehen vanhasta kankaisesta nenäliinasta kätevä ompelija rustaa semmoiset alta vartin. Maitorauhaset pursuavat yli äyräiden ja alaosa on niin niukka, että miehen tai poikaystävän partahöylää on ahkerasti lainattu, ellei omaa ladyshavea ole sattunut mukaan.

Olin kerran Pohjois- Carolinassa, Willmingtonissa, kuumana päivänä uimassa Atlantin rannalla hiekkarannalla, jonka pituus näytti ulottuvaan Floridaan asti. Väkeä oli ahtautunut kilomerin alueelle Jyväskylän kaupungin asukasluvun verran ja minä poika päätin mennä uimaan pohjoismaisissa miesten uikkareissa, jotka sopivasti korostivat valkoista eurooppalaista lumihiutaleen omaista ihoani ja , sinänsä kooltaan vain hyvin keskinkertaisia perhekalleuksiani.

Noin 15 000 lähintä auringonpalvojaa kääntyi minua kohti ja seurasi minua katseellaan veteen ja takaisin, kuin suurinta perverssiä. Siskoni oli vaivautuneen ja hysteerisen välimailla , kun hankin pienelle hiekkarantaseurueellemme sellaisen huomion. Hän ehdotti, että käyttäisin omia shortsejani, mutta ne olivat paljastavan vaaleat väriltään. Märkinä ne olisivat hankkineet paikalle myös rantakaupungin sheriffin. Tuntui todella coolilta kävellä kireissä tangoissa pois aalloista ja taivaltaa 100 metriä läpi alastomuuden hysteerisesti piiskaamia jenkkejä.

Olen huomannut tämän shortsi- uimahousu -muodin rantautuneen myös Suomeen, koska nuoret miehet on tuijottaneet silmät tapillaan amerikkalaisia nuorisosarjoja, jossa isopoviset teinitytöt antavat ymmärtää, mutta eivät ohjelman lopussa ymmärräkään antaa. Suurta bluffia koko amerikkalainen tasa-arvo ja alastomuus. Se on parhaimmillaan sotkuista pettingiä drive-in elokuvissa.

On se vaan semmoinen maa, jossa viinakin on juotava paperipussissa. Ja uimaan on mentävä mustissa bermuda - shortseissa.

Mutta illalla tapetaan joka päivä paikallisessa kaapelikanavaviidakossa 80 kanavalla 380 ihmistä mitä mielikuvituksellisimmalla tavoilla. Mutta eipä vilahda illan aikana yhdessäkään ohjelmassa naisen nänni ja kirosanan kohdalla kuuluu piip.

Minä menen Kämppiin takaisin....

Sibelius saa oman liputuspäivänsä itsenäisyyspäivän kylkeen. Harmillisesti tulee nyt noita liputettavia päiviä pari kappaletta melkein perätysten, että laiskempi harkitsee jättää jäätyneet lipputangonnarut rauhaan seitsemänneksi päiväksi ja antaa mennä samaan syssyyn koko kolme päivää, välipäivän yli kahdeksannen päivän iltaan. Liekö tuo edes kiellettyä.

Katselin tässä taannoin kulttuurihistoriallisesti jo kohta kanonisoitavaa Uuno Turhapuro – elokuvaa, jossa Uuno esitteli Helsinkiä tummalle ulkomaan kaunottarelle. Uspenskin katedraali oli tietysti

” the onion church”

ja muutenkin Uunon käännökset olivat vapaamuotoista kyökki enkelskaa.

Hotelli Kampin kohdalla Uuno sanoi ja puoliksi lauloi

” Sibelius, minä menen Kämppiin takaisin, from Karelia sarja"

eli rallatteli vanhaa rallatusta, jota kuulemma helsinkiläiset todella aikoinaan hoilasivat.

Sibelius-aiheiset sivut kertovat "Musette"-sävellyksestä seuraavaa:

”Musette oli niin tarttuva rallatus, että helsinkiläiset lauloivat sen säveliin sanoja ” Minä menen Kämppiin takaisin”. Musette otettiin hotelli Kämpin puhelinkeskuksen jonotusääneksi, kun ravintola avattiin uudelleen 1990-luvun lopulla.”

Minulle on jäänyt vähän epäselväksi, kuuluuko tuo Musette tosiaan Karelia sarjaan, vai pistikö Uuno tässäkin omiaan peliin, jotta tumma ulkomaan elävätär saisi hänestä kultivoituneemman kuvan.

Jos muuten liputuspäivää odotellessa haluaa juhlistaa Sibeliusta, voi tilata erilaista tarviketta ja tuotetta Sibelius-shopista. Minua esimerkiksi kiehtoo kovasti Sibelius – kynsienhoitosetti.

Naamakirjaan

Virkamiehiä ryhdytään patistamaan sosiaalisen median pariin. Uutinen kylläkin patistaa virkamiehiä naamakirjaan, joten sosiaalinen media on käsitetty tässäkin tapauksessa vähän karkeasti ja epätäsmällisesti. Naamakirja on vain pieni osa kaikesta sosiaalisesta mediasta.

Mietin tässä kovasti sitä, tarkoittaako tuo nyt sitä, että minun on myös mentävä sinne naamakirjaan ja ryhdyttävä opiskelijoideni kaveriksi ?

Tai, että ylikonstaapeli iltapuhteinaan klikkailee asosiaalisen aineksen kaveripyyntöjä ja kirjoittelee sinne sitten , että tästä lähdetään 9-tielle vähän juopporatsiaa pitämään, eipä tässä muuta. Eilen saatiin 5 kiinni ja tänään otetaan kyllä se Tuppuraisen aikamiespoika pois liikenteestä muutamaksi kuukaudeksi.

Tai, tarkoittaako se todella sitä, että minä voisin lähettää muutamalle virkamiehelle suoran viestin siitä, mitä minä joistakin asioista ajattelen, ja muut näkisivät sen myös ?

Siinä sitä onkin taas taivastelemista, jos virkamiehet priorisoivat oman ajankäyttönsä uuden median hyväksi. Sontakuorman takalaita - teorian mukaan joitain tehtäviä kyllä tippuu taas tielle ja jää tekemättä. Toivottavasti ne tippuvat tehtävät ovat niitä turhia ja vahinkoa aiheuttavia asioita.

Riimi

Kun voit, niin nuku untasi,
sun valvoo eduskuntasi

Otto Manninen : Rauhanmies ( kuudennen säkeistön kaksi ensimmäistä säettä)

” Uni ” ja ” eduskunta” eivät perusmuodossaan ole riimisanoja eivätkä ne myöskään merkitykseltään rinnastu toisiinsa. Runossa ne kuitenkin järjestyvät riimipariksi ( koska ”uni” esiintyy partitiivissa, ”eduskunta” nominatiivssa).

Mitä tapahtuu? Pinnalta katsoen runon puhuja kehottaa puhuteltua nukkumaan, eduskunta valvoo sinunkin puolestasi. Mutta riimi vihjaa, että äänteelliseen samankaltaisuuteen liittyy myös merkityksellinen samankaltaisuus: ”unella” ja ”eduskunnalla” on kenties jokin enne kuulumaton yhteys. Säkeet voivat toisin sanoen riimin ansiosta merkitä aivan päinvastaista kuin pinnalta katsoen väitetään – ei ” nuku sinä, eduskunta valvoo” vaan ” nuku sinä, eduskuntakin nukkuu” ( Launonen 1984)”

Katkelma on kirjasta :Runousopin perusteet: Kantokorpi – Lyytikäinen – Viikari.

Tillman on lukenut tuommoista tekstiä koko päivän ja voin vakuuttaa, uni todella tulee ja kirja kopsahtaa naamalle 5 minuutin välein. Minua jäi tekijöiden vajaa analyysi vähän oikeastaan kaivelemaan mieltä. Kirja esittelee vain kuudennen säkeistön alun ja sitten syvällisessä pohdinnassa unohtaa mm. sen, että toisen säkeen alussa sana ” sun” kovasti viittaa siihen, että runon päähenkilö on todella käynyt äänestämässä ja kokee eduskunnan omakseen. Tai sitten runon päähenkilö on joku Tiitisen edeltäjä, joku virkamies eduskunnasta, joka todella omii koko laitoksen omakseen.

Vajaata tulkintaa, perin vajaata. Pitänee kaivaa runo jostain esiin ja miettiä mitä muuta siinä sanotaan. Joka tapauksessa säeparin suuri opetus on se, että riimi, sanojen lopussa oleva samankaltaisuus voi olla hämäävää ja moniulotteinen juttu.

Jatkan harjoituksia seuraavaksi jambisen trokeen parissa ja odotan herkeämättä sitä sivua, jossa kirja vaihtaa lyriikan analyysin proosan analyysiksi.

Kaunista

Minä en musiikista mitään tiedä. Tänään talouteen ostettiin kuitenkin Vesa-Matti Loirin uusin äänitallenne, sillä kyseisestä levystä ovat ylistäviä ajatuksia julkituoneet sellaiset tahot, joiden mielipiteillä perinteisesti on ollut paljon kannatusta ja substanssia tässä huushollissa.

Olen huomannut ainakin tähän asti Loirin musiikin tulleen niin hyväksi ja korkeatasoiseksi, etten minä enää siitä mitään ymmärrä. Kohtalokas samba ja työmies Kalle Tappisen edesottamukset saattavat olla jossain siinä tienhaaran paikkeilla, jossa minun paleltunut sävelkorvani jatkoi vasemmalle ja Loirin ura oikealle.

Tänään katsoin poikkeuksellisesti televisiosta kokonaisen ohjelman, tai oikeastaan katsoin jo eilen kuoro-ohjelmaa, jossa etsitään parasta, niin kuin tapana on, ja kansa maksaa viulut hulluna äänestämällä. Katsoin tänään sitten lähes koko ohjelman. Vain ajoittain Pekko- aikamiespojan kouhottaminen sai minut pakenemaan keittiöön, mutta palattava sieltä oli nopeasti, sillä kuorolaulu nykymuodossaan on nautinnollista minunkin korviini.

Erityisesti nautin siitä esittämisestä ja laulajista hohkaavasta hienosta yhteishengestä ja tekemisen meiningistä. Olen vähän kateellinen. Jyrkästi nousevalla lavalla on kauniita, taitavia ja iloisia ihmisiä, jotka eivät ole notkuneet kessu hampaissa kioskilla, vaan jotka tekevät positiivisia juttuja.

Tätä ennen minä tiesin kuorolaulusta vain lapsuudessa korviini jääneen litanian : Mikko von Deringer ja Peipposet.

Sen tiedän, että viime vuonna voitto meni Lappajärvelle, suureen kulttuuripitäjään. Tänä vuonna meinaan katsella ja nauttia tästä ohjelmasta ja ihmetellä toinen toistaan hienommasta sovituksesta. Vain juontajan puujalka-jutut väsyttävät minua.

Kaikilla rahoillakin on jossain pesänsä

Nyt kävi tänään niin, että unohdin kuvata muotiblogiin asusteita ja kamerakin jäi kotiin. Joudutte siksi lukemaan muuta joutavaa jorinaa. Muotiblogini saavutti kylläkin jo osan tarkoitustaan, sillä Tillmanin sijoitus blogilistan luetuimmuus rankingissa on noussut aivan 200 luetuimman pintaan. Tarkoitus olisi rikkoa se raja ja tunkeutua aivan terävimpään salamavalojen räiskeeseen. Tarkoitus ei ole kuitenkaan, ainakaan vielä, ryhtyä pyytämään Unicefiltä taikka Henkalta ja Maurilta sponsorirahaa. Jos joku menekin pieleen, semmoisen palauttaminen on aika kirvelevää ja semmoisen vastaanottaminen sitoisi minua pukeutumisen suhteen aivan liikaa.

Kirvelevää on myös Suomen Keskustalle vaalirahojen palauttaminen. Ry, jonka maksava jäsenmäärä on yli 200 000 henkeä, ei pysty maksamaan 200 000 euron vaalirahaa takaisin tuosta noin, vaan joutuu ottamaan lainaa. Jos lainan ottamisen syynä on se, että rahat ovat kiinni pitkäaikaisissa sijoituksissa, lainaaminen on ymmärrettävää. Jos syy on taas siinä että puo on auki, eli suomeksi puolue on pa, pitää ihmetellä huonoa taloudenpitoa.

Kyseisellä puolueella on nerokas varainhankintakeino, joka ei periaatteessa petä ennen kuin jäsen kuolee; valtakirja. Puolue käy jäsentensä pankkitileillä kerran vuodessa valtakirjalla. Näin ei synny suurta vaaraa jäsenmaksujen menettämisestä, jos puolue joskus kannattajakuntansa hermostuttaa ja suututtaa. Jäsen on tehnyt 10 vuoden valtakirjan puolueelle.

Mutta, että jos puolue ei pysty rahastoimaan pahan päivän varalle käyttörahaksi euroa per kannattaja, on instituutio todella etääntynyt kauas todellisuudesta. Laivaseminaareja kyllä kyetään ja osataan järjestää.

Muutenkin Tillmania naurattaa tämä töniminen rahojen palautusjonossa. Kaikki tunkevat eturiviin ja jokainen yrittää löytää jotain palautettavaa. Tamperelaisen naiskansanedustajan osaksi jäi viime vaalien jälkeen jäädä hallituksen ulkopuolelle suuresta äänimäärästään huolimatta. Nyt näyttää siltä, että hän taitaa jäädä seuraavissa vaaleissa eduskunnan ulkopuolelle. Negatiivisen kohun on pystynyt hyödyntämään vain Kauko Juhantalo, jolle pohjoissatakuntalaiset äänestäjät laskivat pikku linnatuomion vain eduksi ja pätevyyden osoitukseksi.

Mutta , että saat lentolipun siltä arkkitehtitoimistolta, joka suunnittelee sen koulun remonttia, jonka hallinnossa olet mukana päättämässä asioista, on minustakin jo vähän epämääräistä.

Yöllä oli hallaa. Se tappoi hirvikärpäset. Nyt sitten metsään voi mennä viikonloppuna puolukkaan ja tulee niitä uusia suppilovahveroitakin vielä. Viikonloppuna yritän myös värkätä siilille talvipesää. Mutta ensin on selvittävä tästä perjantaista. Mukavaa Pamelan ja Tytin päivää kaikille Tyteille ja Pameloille. Tänään on varmaankin luvallista sitten tytitellä.

Totuus

Tällä viikolla Valokutorstain haasteena on sitaatti:

--- ”Aika monet asiat, joita pidämme tosina, eivät olekaan totta, ja toisista taas, jotka ovat totta, et välitä hittojakaan. Sinun on tehtävä omat arviosi. Elämä on täynnä tällaisia pieniä, pullotettuja oppitunteja.” ---


Romaanin päähenkilö Frank Bascombe ohjeistaa poikaansa Richard Fordin teoksessa Itsenäisyyspäivä (suom. Sirkka Alanko), Tammi 1996.

Tässä tilanteessa moni miettii ainakin hetken, mikä on totta ja mihin voi uskoa.

Kilkkaa kuvaa suuremmaksi

H & M pukee miehen tänään

Tänään päälläni on uniikki T-paita, ainoa laatuaan. Sain tämän paidan lapsiltani joululahjaksi viime jouluna.

Peruspaitana on Henkka ja Maurin musta asuste. Koska kyse on lahjasta, en ole tietenkään alentunut mauttomuuksiin ja mennyt kysymään paidan hintaa. Minulle paita on joka tapauksessa mittaamattoman arvokas, joten pidän sitä vain erikoistilanteissa.

Mustalle pohjalle tyttäreni on sommitellut tekstiä etu – ja takapuolelle. Tekstiiliväri on tyyppiä valkoinen.

Itse koulusta minulla ei ole pahaa sanottavaa. Monille se oli helppo juttu aikoinaan. Tarkkaavainen blogin lukija huomaa vuosiluvuista, että olin jo silloin aikaani edellä ja kävin lukion neljässä vuodessa. Keskikoulun sentään pääsin läpi viidessä vuodessa. Kyseisessä oppilaitoksessa ei ollut lukion kynnystä ja kaikki ne, joiden vanhemmat pystyivät maksamaan lukukausimaksun ja muuten kustantamaan lapsen opiskelun, pääsivät sisälle.

Olen siis käynyt maksullista yksityiskoulua. Nykyään semmoiseen on mahdollisuus vain Fortumin ja Nokian pomojen lapsilla. Perheiden on aikoinaa täytynyt elää äärimmäisen säästeliääsi, jotta jälkikasvulle saatiin kerättyä kasaan rahaa kirjoihin, linja-autolippuihin, lukukausimaksuihin, kouluruokailuun ja muuhun tarpeelliseen.

Yhdistelen tätä paitaa hyvin harvoin minkään vaatteen kanssa tarkoituksella. Yhdistelen tätä yleensä tunnelman kanssa.

Kun tapaan vanhoja koulutovereita, saatan laittaa tämän päälle. Jos työpaikalla vierailee joku oppilaitoksen ulkopuolinen, auskultointia ohjaava ja didaktiikkaan tukehtuva kasvatuksen ylijumala, saatan laittaa tämän paidan päälleni. Voin laittaa tämän päälleni myös silloin kun puhun oppivasta organisaatiosta. Mutta enimmäkseen säästelen tätä.

Tätä te ette ole vielä nähneet !

Kuten lupasin, ryhdyn muotiblogin pitäjäksi, etten tee lisää hallaa viattomille ihmisille kirjoittamalla heistä, heidän vaalirahoistaan, taikka automerkeistään. Toivottavasti media ei hyökkää nyt tämän pikkutakin edellisten omistajien kimppuun.

Tämä lemmikki -pikkutakkini on nimittäin second – hand kamaa, hankittu Unifefin kirpputorilta viime vuonna hetken mielijohteesta ja muun perheen kauhistuksesi. Loimen hinnalla ( 2 euroa) Unicef voi hankkia uutta vaatetusta taas puolestaan kehitysmaan koululaisille.

Tässä takissa on kaksois-koristenapit hihansuussa, kolme nappia edessä, kaksi povitaskua , kampatasku ja etupuolella rintatasku. Sivutaskuista toinen on ommeltu kiinni mutta toiseen mahtuu kaikenlaista kivaa.

Takki kuuluu kuuluisaan Richard Gee collection for men – vaateperheeseen, josta varmaan olette kuulleet. Väri on suurin piirtein sama kuin Esa Saarisella.

Olen käyttänyt asua sinisten farkkujen kanssa, ruskeiden Camel-farkkujen kanssa, valkoisten tennissukkien kanssa ja kaikkien t-paitojeni ja kauluspaitojeni kanssa, ynnä vielä talvella mustan polon kanssa.

Takki tuoksuu lämpimälle ja turvalliselle. Kun laitan tämän päälleni iltatilaisuuksiin, kukaan ei kadota minua silmistään. Kun laitan tämän töihin, saan opiskelijat luennon alussa hetkesi aina hiljenemään. Vaate on siis hyvin käytännöllinen.

Thaimaan lentolippu kallistuu kaiken aikaa

Median nälkä kasvaa. Kun on hyvään vauhtiin päästy, ei oikein malteta lopettaa. Nyt eroaa aviomies. Kirjoitin Tiurasta vähän omassa kirjoituksessani, mutta en kun en minä tunne koko tätä miestä , niin en minä hänelle mitään pahaa tarkoittanut.....

Kohta jo julkisuuden henkilön kummin kaimaki joutuu vaaraan. Lapset potkitaan pois partiosta. Koiraa ei enää huolita agility-ryhmään. Huono homma.

Minä taidan kohta ryhtyä kirjoittamaan muotiblogia omista vaatteistani. Suosio olisi siten taattu, sillä muotiblogit menestyvät hyvin, enkä joutuisi osalliseksi näihin lynkkauksiin.

Pesen käteni tästä asiasta kuten Pontius Pilatus teki aikoinaan. Huomenna saatte nähdä vaatekaappini vaatimatonta sisältöä.

Taas on tehty päätöksiä

Minua kiusaa tällä hetkellä päätöksenteon salamyhkäisyys. Ainakin kolmessa erillisessä tapauksessa olen henkilökohtaisen asemani tai työni vuoksi juuri nyt kohteena asioissa, jotka vaan paljastuvat, tulevat eteen ja aukeavat suurelle yleisölle vasta sitten, kun on aivan liian myöhäistä tehdä mitään, keskustella mistään ja harkita mitään.

Jokin riivaa päätöksentekokulttuuria. Kun olemme viisastelleet ruotsalaiselle keskustelukulttuurille yritystalouden päätöksenteossa, olemme samalla viimein nyt sitten liukuneet Esa Saarisen peräänkuuluttamaan sikaenergia-kulttuuriin ja touhuamme kaiken mahdollisen salassa ja hiljaisuudessa, toivoen sitä, että paljastumisen hetkellä ihmiset ovat aivan liian hitaita reagoimaan.

Otetaan vaikka esimerkki.

On aivan saatanallista, jos isä ja äiti polttaa autossa tupakkia ja kyydissä on omia taikka naapurin lapsia. Tillman pitää tuommoisia vanhempia rikollisina älykääpiöinä. Nyt asiasta tehdään oikein laki, tosin sitä ei pystytä valvomaan, koska rikoksentekijältä ei voi ottaa pois tupakkeja eikä lapsia. Saatikka antaa edes sakkoja. Tyypillistä suomalaista lainvalmistelua.

Mutta, että mitä muuta tuohon salassa valmisteltuun ja kohta eduskunnalle annettavaan tupakkalain muutokseen tulee ? Siitä ei ole käyty minkään sortin keskustelua, vaikka asia koskee ainakin miljoonaa kansalaista.

Näinä depression ja laman aikoina olisi ollut suotavaa, että hallitus olisi salamyhkäisyydessään ja kaikessa hiljaisuudessaan keksinyt semmoisia lakeja ja asetuksia, joilla talouden syöksy käännetään taas mukavaksi ylämäeksi.

Yksityisautojen tupakointi määräysten sorvaaminen on lillukanvarsissa kahlaamista. Siihen olisi ollut aikaa aikaisemmin ja siihen on aikaa ensi vuonnakin. Ja kun semmoista tehdään, asiasta vois vähän käydä keskustelua. Ruuan arvonlisäverotuksesta on käännetty ja väännetty peistä vuosikaudet. Kaikki me järkevät ihmiset tiedämme kuitenkin, että kauppa ulosmittaa semmoiset alennukset 3 kuukaudessa ja sitten ollaan taas lähtöasemissa. Mitä väliä ?

Tupakoinnin säätely on sata kertaa tärkeämpi asia kasvatuksellisesti ja kansanterveydellisesti. Sen asiaan avoimeen ja rauhalliseen pohdintaan ei ole kuitenkaan päättäjillä tarmoa.

Toinen asia, jota päättäjät voisivat ryhtyä pohtimaan julkisesti ja rakentavaa arvokeskustelua käyden, on lihavuus. Sekin aiheuttaa kakkostyypin diabeteksen ja muiden ongelmien vuoksi melkoisen laskun yhteiskunnalle tulevaisuudessa.

Pitäisi puhua oikeista asioista oikeissa mittasuhteissa. Päättäjät varmasti yllättyisivät siitä, kuinka vähäinen on se ihmislauma, joka polttaa autoissa pikkulasten läsnä ollessa. Epäilen ja luulen, että semmoinen väki mahtuisi kerralla Helsingin olympiastadionille.

Tämä tiedon jakaminen ei oikein erkkolaiselta suju

Erkkolainen on jälleen levittämässä kummallista tietoa ja asennetta vajavaisin kyvyin ja tiedoin.

Tänään nettisivulla puhutaan työsuojelusta ja työturvallisuudesta. Juttu on kuvitettu kuvalla, jossa rakennusmies Skanskan työmaalla tasapainoilee nostettavan betonilaatan päällä. Lehti kehaisee, että valjaat ovat kiinni ja kypärä päässä.

Oleellista on kuitenkin se, että tuommoisen laatan päällä on taiteileminen kielletty vaikka olisi sata kypärää ja kuusitoista ketjua kiinni laatassa.

Lähden tästä 20 minuutin kuluttua pitämään työsuojelun opetusta nuorisolle. Kiitän Skanskaa ja erkkolaista hupaisesta ja hyödyllisestä kuvasta. Nyt on vähän kiire jo luennolle, joten en ehdi poimimaan kuvasta muita kammottavuuksia. Pahaa pelkään ,että sieltä jostain löytyy irrallisia vasaroita ja rautakankia.

Valkoisten "herkkusienien" jälkeen olisi toivonut sitä, että lasitalossa edes vähän ryhdistyttäisi. Toivo on näköjään turhaa. Mitään väliä ei ole enää sillä, mitä lehteen pistetään.

Pokkaan ja kiitän hyvästä materiaalista. Meinaan käyttää opetuksessa ilman erkkolaisen ja Skanskan lupaa. Käykää katsomassa kuvaa linkin kautta. Voi olla, että poistava sen aika nopsaan kun yleinen älämölö nousee.

Lyhyt selviytymisopas eduskunnan käyttöön

Kansanedustaja ei ole päässyt Thaimaasta takaisin ja niinpä hän on pyytänyt konkurssiliikettä hoitamaan asian. Pari vuotta sitten ko. yritys on ollut niin hyvässä hapessa, että rahaa on ollut vielä rutkasti. Nyt sitten ihmetellään sitä, onko kansanedustaja maksanut biletin hinnan takaisin yhtiölle vai ei. Ilmeisesti yhtiön tilejä on pitänyt huolimaton henkilö, jos merkintää ei löydy.

Tillman sanoo, että aivan sama.

Tärkeintä tässä asiassa on nyt se, että Suomen eduskunnan kansanedustaja on joutunut Thaimaassa niin hankalaan tilanteeseen, että ei ole pystynyt itse ostamaan itselleen matkalippua.

Tämmöiseen asiantilaan voi olla syynä monta seikkaa. Jos vaikka rahat on loppu taikka luottokortti varastettu, lipun tilaaminen on hankalaa. Voihan olla tietenkin myös niin, että paluulippu on varastettu.

Kaikki nämä asiat ovat tietysti hankalia ja harmillisia. Tavallinen kansalainen joutuu kuitenkin niistä usein selviytymään ihan olin voimin, taikka lähetystön konsulikyydillä. Myös aviopuoliso ja sukulaiset auttavat usein näin hankalissa tilanteissa. Seuramatkalla hyvät matkakumppanit saattavat kerätä kolehdin jotta loma voi jatku säädyllisesti ja ilman enempiä huolia.

Tillman soittaisi omaan pankkiinsa ja sanoisi, että laittakaas rahaa Bangkokin syppiin. Jos kansanedustaja on hukannut puhelimensakin, sellaisen voi saada lainaksi vaikka matkaoppaalta taikka hotellin respasta.

Tillman tallettaa passin ja paluulipun hotellin tallelokeroon. Varsinkin Espanjassa se oikeastaan ehdoton sääntö ja pakko.

Luulisi, että valtiolla on joku systeemi, jolla kansanedustaja saadaan kotimaahan ilman suurempaa hälyä tilanteessa kuin tilanteessa. Jos taas kansanedustajalla on ollut luottokortit ja vermeet tallella, lentolipun tilaaminen käy niin, että mennään tiskille ja kysytään, koska olisi tilaa semmoisessa puhalluslampussa, joka lähtee Eurooppaan päin ja että sitten jatkoyhteydet Helsinkiin , kiitos. Luottokortti tiskiin ja rauhallisesti odottamaan.

Jos taas kansanedustaja on miinoittanut luottokorttinsa limitin ylärajalle asti, kansanedustajan oma luotto äänestäjien silmissä on hupenemassa myös olemattomiin.

Jos taas paluun syynä on ollut lähiomaisen sairastuminen tai kuolema, Tillman ottaa osaa, mutta edelleen vakuuttaa, että em. keinot kotomaahan pääsemiseksi pätevät.

Matkustamiseen pätevät samat säännöt kuin mihinkä muuhun toimintaan. Jos ei itse osaa , kavereilta voi kysyä. Eduskunnassa on paljon sellaisia, jotka ovat maailmalla paljon liikkuneet ja mielellään neuvovat.

Muistuu tässä lopuksi eräs hauska episodi , jonka kuulin puolustuslaitoksen palveluksessa olevalta henkilöltä. Aikoinaan saman yksikön eräs toimiupseeri oli viettänyt Kanarialla iloisen loman aikana, jolloin matkapuhelimet olivat vielä tuntemattomia. Kaksi viikkoa kului, eikä miestä kuulunut takaisin töihin. Kolmantena päivänä uutta työviikkoa yksikön toimiston puhelin oli soinut. Puhelimeen oli vastannut eräs ylikersantti, joka jälkeen päin oli kertonut asiasta näin.

” Se puhelu katkesi heti, sillä toisessa päässä ei edes rahaa laitettu automaattiin. Minä kerkesin kuitenkin kuulemaan että Lä……tuut... tuut... tuut . Sitten me lähetettiin Penalle paluulipun hinta Palmasiin. Se se varmasti sieltä soitteli”

Tervetuloa uudet lukijat Una ja Ipi

Ps. Meinasin kirjoittaa aamulla kirjailija Utriosta ja armopilleristä, mutta Kemppinen teki se sata kertaa paremmin kuin minä olisin ikinä osannut.

Tässä seuraava luu kaluttavaksi

BMW –merkkinen auto koitui Porissa viikonloppuna kolmen nuoren miehen kohtaloksi. Kevytmetalli-koristevanteilla varustettu auto oli tyypillinen tappaja -BMW, jonka ajaja oli täysin syytön siihen, että tämä raivopäisyyttä ja urbaania suoritus- keskeisyyttä ihannoiva automerkki oli jälleen esillä ikävissä yhteyksissä.

Kuski tosin oli 17 –vuotias, ajokortiton ja 1,3 promillen humalassa, mutta ne eivät voi olla onnettomuuden perimmäisiä syitä, vaan syyksi on laskettava Baijerilaisen autotehtaan edustama maskuliinisuus ja holtittomuus. BMW- autot edustavat vääränlaista esimerkkiä nuorisolle. Audi ja muut saksalaiset automerkit on tehtaalla pumpattu täyteen wunderbaum- testosteronia.

Pitäisin selvänä, että joku BMW-auton maahantuojien pomoista vetää asiasta nyt johtopäätöksen ja eroaa. Se on vähintä, mitä maahantuoja voi tehdä Suomen nuorison eteen. Odotin sitä jo toissa vuonna, kun BMW- autolla kaahannut nuorimies lähti pakoon Kalajoen huoltoasemalta ja ajoi poliisimiehen kuoliaaksi. Silloinkaan syynä ei ollut ajettu ylinopeus ja nautittu alkoholi , vaan tämä perkeleellinen automerkki.

Media voisi laittaa taas pyörät pyörimään.

Koljatti

No niin....

Nyt pitäisi sanoa joku älykäs sana Jari Tervon uusimmasta teoksesta. Niin… kaikki tietenkin odottavat sitä ja sellainen kuuluu hyviin tapoihin kun muutenkin kirjoittaa ja on juuri saanut hyvää viihdettä lukea.

Suomen Kuvalehden toimittajan kanssa olen asiasta samaa mieltä kerrankin. Tervon kirja on osittain hyvinkin riemukasta satiiria, jossa pässin osa on kyllä medialla. Jotta tämä pässimäisyys saadaan esille, kirjailijan on tarvinnut laittaa päähenkilölle erilaisia kompastuskiviä ja kuviteltuja juttuja eteen ja laittaa sitten Pekka Lahnanen kompastumaan niihin jokaiseen.

Media näyttää tässä kirjassa vähän hölmöltä. Englantilaista jalkapallojoukkuetta fanittava Timo Soinikin on median rinnalla kuin pyhäkoulupoika.

Lopulta käykin sitten niin, että minulla ei ole tästä kirjasta oikein mitään sanottavaa. Rautapää ja muut Rovaniemi-sarjan teokset ovat olleet riemastuttavia ja ajoittain pääministeri Lahnasestakin tulee mieleen punaisessa lakkanylon- takissa pankkiryöstöä tekevä Trampas , jolle sattuu ja tapahtuu kaikkea maan ja taivaan välillä. Ja muut Rovaniemen Pisto-baarin veijarit.

Pidän Koljattia suoranaisena jatkeena siihen pitkään ihmishamojonoon, jonka Tervo on näyttämölle marssittanut. Rovaniemeläisen alamaailman komiikka toimii edelleen. Kirjallisuudessa on ollut lupa laittaa tavallinen ihminen sattumusten höyläpenkkiin ja sitten analysoida ja vähän hihitellä, että mites se nyt noin sattui… Tervo laittaa Lahnasen tähän samaan kohtalon suureen myllyyn, joka lopulta heittelee meitä kaikkia sinne sun tänne tässä elämässä.

Tällä kertaa pääfunktio on tietysti ollut median röykyttäminen. Siihen ei ehkä olisi riittänyt Trampas, ei ehkä edes kontulalaiset Veksi ja Minna Jurmu riitä siihen. Tarvitaan Koljatti, kaikkien tuntema mies, jolla on jo valmiina suuri mokaamisen taito.

Tässä on kirja, jonka pitäisi hävettää lukijaansa. Ainakin minua se hävettää pikkuisen. Sama tahmeus siinä on kuin Seiskassa. Tämä tahmeus on todellisuuslimaa. Limaa , joka tarttuu sormiin ja pysyy siinä kuin afganistanilainen äänestysväri. Tämmöistä siis on olemassa. Lähes tämmöistä ainakin.

Kerrankin Tervolla on ollut helppo nakki. Valtakunnassa ei ole olemassa satiirin perinnettä, joten hän pääsee ihan tyhjälle kentälle. Itsevaltiaita ei lasketa. Siitä ohjelmastahan kaikki lopulta pitivät. Se ei ole enää satiiria.

Todellisuutta ei ole tarvinnut muokata oikeastaan paljoakaan. Kirjassa on vähän sellaisia asioita, jotka lukija voi tuomita suoraa valheeksi tai mahdottomuudeksi. Kaljapurkki pääministerin kourassa tekee hänestä inhimillisemmän. Se ongelma on lopulta pääministerin huolista pienin, mutta Tervopa laittaa lopulta pääministerinkin ottamaan kantaa, tai ainakin ottamaan.

Kaunis pappi

Vietin eilen vapaapäivää, jonka aikana yritin vapautua yhdeksi päiväksi sosiaalisesta mediasta. Uhrasin huomattavan osan eilisestä Koljatti-kirjalle ja tavallisen median irvistelylle. Saatan kirjoittaa kirjasta jotain, ja saatan olla kirjoittamatta. Minä harkitsen edelleen.

Tämä nykyinen maailman meno on saamassa sosiaalisen median raatelujen lisäksi muitakin kummallisia piirteitä. Jopa perinteinen kirja, Koljatti, ottaa siihen kantaa hitaalla tavalla, kirjana. Tervo kyllä luontevasti ja täysin rinnoin piiskaa Seiskasta lähtien kaikki mahdolliset välineet ja toimijat. Media on taas tulkinnoissaan iloinnut ja riemuinnut siitä, että Tervo piiskaisi Vanhasta ja muita poliittisia toimijoita. Minua naurattaa se nopeus, jolla tiedotusvälineet kiiruhtivat tätä tulkintaansa tekemään.

Kaikki taitaa olla jo kuitenkin myöhäistä. Ihmiskunnan hulluus lisääntyy kulovalkean tavoin. Yleisradio kertoo netti-uutisissaan, että nykyiset hääparit valikoivat pappinsa ulkomuodon perusteella. Ruma pappi tai kuivahkon näköinen naisteologi vievät häistä hohdon ja kenties avioliitto on jo sillä tuomittu epäonnistumaan.

Hääparit valikoivat papin selaamalla kuvamatrikkelia, taikka käymällä kirkossa etukäteen vertailemassa vihkijöiden ulkomuotoa ja kompetenssia. On jopa käynyt niin, että harjoitusten jälkeen on pappia vaihdettu kun tämä ei ole istunut hääjuhlan kehykseen ulkomuotonsa vuoksi. Säädyllisimmät ovat suositelleet jotain määrättyä parturia tai kampaajaa ynnä pukuliikettä kirkonpalvelijalle, jotta nuorenparin aviopursi ei heti lähtösatamassa karahda kiville.

Kirjoitukseni kirkollinen luonne, sunnuntaiaamu ja henkilökohtainen kunnioitukseni kirkon asioita kohtaan estävät minua käyttämästä nyt koko sanavarastoani. Hyvä puoli tässä on kuitenkin se, että sitä huomaa olevansa kohtuullisen onnellisessa asemassa niin kauan, kun tuommoinen toiminta itseä kauhistuttaa.

Takavuosina oli joitakin vanhan liiton kirkkoherroja, jotka kieltäytyivät vihkimästä susipareja ja eronneita. Helposti tulee mieleen semmoinen asia, että vaikka nykyään em. mainittujen parien diskriminoinnille ei mitään järjellistä syytä enää olekaan, niin silti voisi ajatella, että olisi vähän ilmaan raikastavaa, jos joku pappi kieltäytyisi oman naamansa stailauksesta ja kehottaisi ko. pölvästejä menemään vaikkapa maistraattiin taikka jonnekin aravakerrostaloon elämään synnissä.

Tai odottamaan muutaman kuukauden kihlaparina. Asiat saattavat jopa ratketa itsellään. Ruma pappi voi päästä eläkkeelle tai kihlapari erota.

Koljatti

Kirjastomme aina hyväntyylinen ja kohtelias palvelurobotti Oiva Pääkäyttäjä lähetti äsken minulle sähköpostiviestin siitä, että Pekka Lahnasesta kertova Koljatti odottaa minua tiskillä.

Tuskin koskaan olen niin ristiriitaisin mielin rynnännyt syksyn uutuuden perään. Aiheutettu kohu on saanut minut jopa harkitsemaan radikaaliksi anarkistiksi heittäytymistä ja koko kirjan lukemisesta luopumista.

No, kirjallisuuden opiskelijana minulla lienee pieni sosiaalinen paine avoimin silmin ja ennakkoluulottomin sormin kuitenkin ryhtyä ko. teokseen. Jospa sieltä löytyisi jotain syvempää sanomaa ja tarkoitusta elämään. Tai edes railakkaita makuhuone –episodeja.

Tervoon, Lahnaseen ja keneen tahansa mieheen, joka puhuu härillä kyntämisestä, joka antaa ymmärtää, että on kynnetty kovasti ja jonka Audi suorastaa hikoilee ja huokailee vielä viime kyntöreissun jälkeen parkkipaikalla, sopii vanha kansa viisaus; hiljaisessa vedessä ne suuret kalat kutee.

Lukijoille ja Lahnaselle ja Tervolle tiedoksi myös ; Ilmoittauduin juuri virtuaaliopintoihin uudelle kurssille, jonka nimi on Ruumis ja teoria. Kurssin esiteteksti oli niin houkutteleva, että en voinut vastustaa kiusausta:

Kurssi rakentuu tutkimusmetodologiselle jännitteelle eletyn (Merleau-Ponty) ja esitetyn (Hall, Dyer, Butler) ruumiin välillä. Toisin sanoen ruumista tarkastellaan sekä fenomenologisena, subjektiivisesti koettuna elämys-ruumiina että representoituna, esitettynä ja tuotettuna objektiruumiina. Näiden välillä ei kuitenkaan välttämättä ole ristiriitaa: ruumis on väistämättä aina jo kulttuurinen, ja ruumissubjekti on samanaikaisesti merkitysten kantaja ja antaja.

Kohta kotiin ja Koljatin kimppuun. Jos sattuisin ko. kurssille mahtumaan ja pääsemään, ensi töikseen pitää kyllä jotenkin käyttää jossain päreessä, työpaikkakeskustelussa, taikka ainakin ensijoulun pikkujouluissa vastakkaisen sukupuolen kanssa keskusteltaessa sanaa ” objektiruumis”.

Ehdottomasti tämän viikon sana.

Huono alku

Australialainen Jessica Watson aloitti alkuviikosta viimeisen siirtymisensä pitkin Australian itärannikkoa kohti Sydneytä ja maailmanympäryspurjehduksensa lähtöpaikkaa.

Keskiviikkona hänen 34 jalkaa pitkä veneensä törmäsi kuitenkin yli 200 metriseen rahtialukseen. Tyttö on kuulemma kunnossa ja ajaa moottorilla takaisin kotisatamaan.

Veneen korjaus vie tietenkin aikansa, joten kovasti paljon 16 vuotiaalla nuorella naisella on kiirettä lähipäivinä ja viikkoina, jotta hän pääsee taipaleelle. Vaarana nimittäin on, että hän täyttää matkan aikana 17 vuotta, jolloin jäisi saavuttamatta tämä ikäennätys.

Ja sehän on se kaikkein tärkein asia elämässä.

Asiasta voi lukea lisää täältä ja täältä. Koko retken kotisivut ovat taas täällä. Päivityksiä voi nyt tulla harvoin jos koko rikaus joudutaan käymään läpi. Jos taas törmäyksessä on tullut runkovaurioita, koko vene joudutaan ehkä tyhjentämään muonasta ja muista tarvikkeista. Kuvasta näkyy, että puomi ja osa rikausta ovat tulleet alas kannelle. Jos masto on pystyssä, vene on helpompi tuoda satamaan. Onneksi köysistö ei ole mennyt potkuriin. Joka tapauksessa tuollainen törmäys voi repiä vanttien ja harusten läpiviennit irti rungosta. Niiden vaurioiden paikkaaminen on hidasta ja tarkkuutta vaativaa.

Mutta, että ensimmäisenä yönä. Matkalla noita öitä on yli 300. Aavalla merellä tuota liikennettä on vähän laisesti ja siellä kyllä mahtuu kulkemaan ja jossain määrin voi luottaa muiden tutkiin ja omaan tutkanheijastajaan. Olisi nyt kuitenkin ollut asiallisempaa olla vähän varovainen kun ajaa 15 mailia rannikosta olevaa vilkasliikenteistä laivaväylää pimeässä.

Toivon mukaan koko muu retki ei ole samankaltaista haihattelua ja onneen luottamista

Kuvan olen ottanut ilman lupaa täältä

Peli kovenee

Eräs bloggaaja on julkistanut kirjeenvaihtonsa Anna- lehden kanssa.

Nyt Anna lehti on juristinsa välityksellä kehottanut bloggaajaa poistamaan tekstit netistä.

Asiasta kertoivat Twitterissä Kari Haakana ja Pirkka Aunola

Asiasta keskustellaan myös täällä. Tillman jää mielenkiinnolla odottamaan jatkoa asiassa.

Rajattu

Valokuvatorstaissa on tällä kertaa aiheena rajattu. Minäpä laitoin kuvaan sekä rajatun , että rajaamattoman. Molempia käytetään nykyään.

Klikkaa kuvaa suuremmaksi

Tuli postia...

Olen istunut tänään keskustoimistolla kokouksessa ja ollut muutenkin kovasti liikekannalla. Mietin ajomatkalla illalla sitä, miksi jonkin viraston, laitoksen tai instituution pääkonttoria sanotaan pääkallonpaikaksi ?

Ei se nyt ainakaan Mustanaamiosta ole tullut. Liekö asialle sitten joku fysikaalis-lääketieteellinen selitys. Mutta kuten sanoin, olin pääkallonpaikalla kokouksessa.

Eilinen ilta meni tenttikirjojen ja kirjeen parissa. Olen nimittäin alkuviikosta saanut postia Australiasta ja siihen piti vastata.

Pari viikkoa sitten seikkailin netissä ja googlasin tätini nimellä Internetin syviä vesiä. Haaviin tarttui yksi samalla sukunimellä varustettu henkilö, jonka etunimi täsmäsi perimätietoon. Minulla pitäisi olla sen niminen serkku Austaraliassa. Kun tiedostoon oli jäänyt ko. henkilön 4 vuotta vanha meili-osoite, päätin kokeilla ja kopasta, mitä sieltä toisesta päästä löytyy.

No sieltä löytyi serkkutyttö, jota en ole ikinä nähnyt, jolle en ole ikinä kirjettä tai korttia lähettänyt ja jonka kanssa en ole ikinä puhunut. Viiskymppinen serkkutyttö, joka kirjoitti minulle meilin ja joka oli antanut viestini toiselle serkkutytölle, joka hänkin kirjoitti minulle alkuviikosta meilin.

Eilen vastasin sitten heille molemmille yhteisesti ja lähetin muutaman kuvan perheestämme ja residenssistä. Kolmanteen serkkutyttöön en ole vielä saanut yhteyttä, mutta epäilemättä sekin kohtaaminen vielä on edessä.

Voin vakuuttaa, että tässä iässä ensimmäiset sukulaisiin tutustumisaskeleet ovat aika jänniä ja vähän ” käsi puristaa kynää” kun ensimmäistä viestiä sorvaa omalla kyökki enkliskalla.

Yksi tyttö taitaa olla naimisissa jonkun aatelisen kanssa, sillä sukunimensä on helkkarin moniosainen ja täynnä ab, von und zu –lyhenteitä ja ranskalaisia pyhimyksen nimiä. Yksi taitaa olla neiti-ihminen ja kolmannesta en oikein osaa vielä sanoa mitään. Tätikin on kuulemma hyvissä voimissa miehensä kanssa vielä.

Mutta pikkuhiljaa tässä raivataan tietämättömyyden viidakkoa pois ja välitetään suomitietoutta. Sivutuotteena perheen nuoriso näyttää saaneen samalla kertaa pari pikkuserkkuakin. Jos tulevina päivinä kerron teille aussi-vitsejä, ylistän Crocodile Dandyä ja retostelen aussi-olut merkeillä, ymmärtänette, että olen vain kovasti innostunut uusista sukulaisistani.

Ulostulot

Entinen valtionvarainministeri Viinanen tuli julkisuuteen viikko sitten koska häntä kauhistuttaa näiden nuorempien päättäjien hurja velanottotahti. Heti seuraavalla viikolla tuli julkisuuteen sitten tämä nykyinen rahaministeri, joka antaa ymmärtää haastattelussaan, että nyt vasta sitä ollaan kuilun partaalla.

Voisi sanoa äkkiseltään, että poikien leuhkimista ja tarinan iskentää. Kuilun partaa tässä ollaan oltu taas, mutta kauan piti viime syksynä kuunnella ministeri Kataisen ja pääministeri Vanhasen vakuutteluita siitä, että tämä kriisi ei meitä tule koskemaan. Muistuu mieleeni kapteeni Kaarna. Sota on kaukana, Balkanilla asti.

Katainen sanoi jopa peruuneensa hirvijahdi, kun näytti siltä, että tässä on nyt tosi kysymyksessä ja suuria uhrauksia tehdään.

No Rahikainen eppäili vähän elokuvassa, että saattapi olla nopeaa tämä nykyaikainen salamasota. Nyt Suomen herrakin tietävät saman. Enää ei tarvitse yhdenkään yritysjohtajan tai poliitikon vaatia että pitäisi olla enemmän globaalia tämän toiminnan. Kyllä nyt kaikki näyttää olevan jo ihan tarpeeksi globaalia.

Nykyinen valtionvarainministeri on vielä suhteellisen rauhallisessa tilanteessa ja hän voi aivan rauhassa pyöritellä päätään ja kertoilla sanomalehdille, miten hilkulla Euroopan rahasysteemin kaatuminen oli. Totuus on kuitenkin se, että hänen ja hänen seuraajiensa osalle on varattu varsinaiset selviytymistarinat. Jos BKT putoaa kertarysäyksin noin -35 prosenttia , vauhti on jo pahempaa kuin edellisen laman aikana.

Silloin kävi niin, että esimerkiksi työllisyyden osalta kuluneet 17 vuotta eivät riittäneet korjaamaan tilannetta ennalleen. Sopi muistaa, että nyt ollaan vielä tilanteessa, jossa työttömyys kasvaa koko ajan. Kun se joskus lopettaa kasvamisensa, meillä on jälleen edessä ainakin se 17 vuotta, ennen kuin tilanne asettuu normaaliksi.

Tätä ei tietysti ole syytä ministerin julkisuuteen sanoa, sillä semmoinen romahduttaisi tavallisen ihmisen tulevaisuuden uskon. Me tavalliset ihmiset kuitenkin tiedämme tämän asian. Siksi joskus on niin perin ahdistavaa kuunnella ja lukea näitä kansanvallan eturintamassa olevien päättäjien puheita.

Jos nyt jo ollaan tilanteessa, jossa syrjäytyminen periytyy ja joissakin per-heissä on kaksi taikka kolme sukupolvea, jotka ovat joutuneet hankkimaan toimeentulonsa leipäjonoista taikka sosiaalitoimen luukuilta, tilanne muistuttaa Lähi-idän pakolaisleirien ahdinkoa.

Se etu tässä tietenkin on nykyisen tilanteen eduksi, että 1990-luvun alussa me, ja vain me olimme kusessa ja olimme kusessa omasta syystämme. Nyt kusessa oli koko maailma, eikä oikein kukaan julistautunut syylliseksi. Islantilaisilla kävi oikeastaan aika hyvä tuuri. Kun he töpeksivät oikein kunnolla, koko moka tavallaan hiipui pienemmäksi ja naamioitui tähän globaaliin finanssikriisiin.

No, ensi keväänä olemme vähän viisaampia. Se hyvä puoli tässä taitaa nyt olla, että Tillmanin elinaikana ei enää ehdi suurta depressiota tulla. Harva sukupolvi on modernin kapitalistisen järjestelmän aikana kokenut kahta depressiota työelämänsä aikana. Eikä kukaan oikeastaan kolmea. Yleensä jokaiselle sukupolvelle on riittänyt vain yksi lamakausi. Tillman on 17 vuoden kuluttua, jos elossa on, elämänsä ehtoo puolella ja ehdottomasti eläkkeellä.

Toisaalta, laskettuun eläkeikään on noin 8 vuotta. En ehdi enää koskaan työelämässä kokea nousukauden kiihkeää sykettä. Jos hyvät ajat joskus vielä tulevat, vastaanotan ne eläkeläisen napinalla ja leikattujen eläkkeiden suomalla kitinällä.

Niukkuuden filosofiaa

Ensi vuonna televisiomaksu on noin yhdeksän euroa kalliimpi kuin tänä vuonna, jos valtioneuvosto hyväksyy Yleisradion hallintoneuvoston esityksen.

Minä ihmettelen tuota 4 prosentin nousua aikana jolloin maassa on ajoittain lievää deflaatiota, perinteiden media on uskottavuus- ja markkinakriisissä sekä samaan aikaan mediakentän keskinäinen kilpailu on huipussaan.

Kaikkien kapitalismin sääntöjen mukaan tämmöisessä tilanteessa lupamaksujen nostopaine tai siihen johtanut kustannusrakenteen kasvu pitäisi purkautua markkinoille jotenkin toisin. Esimerkiksi kovenevana kilpailuna. Keski-Suomesta pääsee Keski-Eurooppaan lentämällä halvemmalla kuin Helsinkiin junalla. Markkinat toimivat kiitettävästi.

Viestintäministeri on edelleen kaiketi ajamassa ruokakuntakohtaista viestintämaksua. Epäilen suuresti sitä, että ministeriössä lasketaan sen varaan, että kun tulevaisuudessa kaikki asuvat kuitenkin yksikseen sinkkuina jossain kerrostaloyksiöissä, ruokakuntia on niin maan perusteellisen paljon, että viestintämaksun tuotto riittää taas pitkäksi aikaa ilman korotuksiakin. Nyt, viestintämaksua odotellessa Pasilassa ei haluta jäädä yhtään rahallisesti jälkeen, vaan kunnollinen lähtötaso tulorahoituksessa halutaan hakea, jotta viestintämaksuyllätykset voidaan kompensoida.

Tai että korotetun lupamaksun perusteella voidaan vaatia viestintämaksulle korkeampaa tasoa.

Minä tulisin nyt jo hyvin toimeen ilman sanomalehteä. Uutisten suhteen tulisin hyvin toimeen jo ilman televisiotakin. Perheen sisäinen sosiaalinen paine on toistaiseksi kuitenkin vaatinut ko. vekottimen säilyttämistä. Kun samaan aikaan laitteen välityksellä lähetetty ohjelmatarjonta näyttää liukuvan kohti sosiaalipornoa ja pintasivelyä, en oikeastaan näe mitään järkevää syytä, miksi lupamaksuja piti nostaa tällaisena vuonna. Roskan pitäisi järjen mukaan olla halvempaa kuin laadun.

Ellei sellaiseksi syyksi sitten lasketa Yleisradion kyvyttömyyttä hoitaa raha-asioitaan niin kuin jokainen normaali katsoja joutuu hoitamaan, eli elämään tarjontakylläisyydessä, mutta samalla kertaa resurssiniukkuudessa. Tämä on se yksinkertainen kasvatusfunktio, jonka jokainen isä ja äiti joutuu opettamaan omille lapsilleen ja samalla tarjoamaan heille hallitusti tilaisuuksia kohdata pettymys ja vastoinkäyminen.

Kukahan opettaisi niitä Yleisradiolle ?

Viinissä on voimaa

Ruotsissa Piitimen seudulla työskentelevät kirkkoherrat aikovat vaihtaa miedon kirkkoviinin väkevään viiniin, jotta ehtoollisella kävijöiden sikaflunnssa ei tarttuisi toisiin ehtoollispöydässä vieraileviin.

Ruotsin terveysviranomaisia edustava ylilääkäri Struwe on sitä mieltä, että pelkkä Sorbus ei vielä pelasta vaan ehtoollisviiniksi olisi otettava vähintään 60 prosenttinen juoma.

Tillman ehdottaa Pecoul –rommia , joka värinsä puolesta vastaa tuommoista laimeaa väkevää viiniä ja tehoa ainakin aikoinaan oli hyvinkin tarpeeksi bakteerien häätämiseksi.

Tillman muistuttaa kuitenkin kirkonmiehiä, että alunperinkin itse viini ei tässä ehtoollistapahtumassa ole se varsinainen tehoaine, vaan siihen viiniin annettu siunaus, joka muuttaa sen Kristuksen vereksi.

Helpoin tapa ruotsalaisille turvallisuusintoilijoille olisi vaihtaa maljakäytäntöä niin, että viini tarjottaisi erillispikareista. Tai sitten voi ihan hyvin tehdä niin, että kastaa leivän viiniin.

Tuo väkevyysprosentin nosto on tie joka lopulta vie tuhoon. Aluksi ehkä ehtoollisella kävijöiden määrä lisääntyy, mutta ennemmin tai myöhemmin joku mummu tulee kirkonportaat alas pää kolmantena jalkana tai joku kirkkoväärti kärähtää ratista sunnuntaiaamun ratsiassa. Ja muistaa sopii, että väkevä juoma vieroittaa ihmisen ajatukset nopeasti muualle ja mieleen hiipii kirkonmenojen jälkeen ajatus; mistä tätä saa lisää.

Tosin äskettäin ilmestyneessä Akvaviitti kirjassaan kirjailija Torgny Lindgreen laittaa saarnaajan antamaa viimeistä ehtoollista vanhalle naiselle akvaviittia apuna käyttäen. Vanha rouva toteaa suorastaan tuntevansa miten ehtoolliseen ladattu henki vaikuttaa. Väkevän ehtoollisen saanut voi hyvinkin sekoittaa vahvan alkoholin ja oikean, viiniin sanalla ladatun voiman.

Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että ruotsalaiset ovat petoja keksimään hassuja juttuja. Esimerkkinä olkoon se SAAB 900 auton etujarrujen remontissa käytetty Bilteman myymä avain, jolla, ja vain jolla saattoi pyörittää jarrumännät takaisin sisään jarrusylintereihin, jotta sai uudet jarrupalat asennettua. Kaikissa muissa autoissa jarrumännät saattoi vääntää rengas-raudalla koloihinsa.

Näitä lainauksia olen odottanut koko alkuelämäni

Tänään olen ihastellut uusia lauseita ja sanoja. Olen törmännyt koko päivän ihastuttaviin ja vihastuttaviin ilmaisuihin, jotka saavat minut mietteliääksi ja vähän hämilleni.

”Kirjallisuuskriitikoilla on perinteisesti ollut ensiyön oikeus kirjan paikantamiseen merkitysavaruudessa”

Näin osuvasti toteaa Juhani Niemi kirjassaan Kirjallinen elämä, SKS, 2000. Tuon lauseen takia sitä jaksaa kahlata koko mielenkiintoisen kirjan läpi. Ja edelleen samasta kirjasta:

”Kriitikolla ei ole enää samanlaista sanansijaa kulttuurivirtojen ohjailemisessa kuin joskus ennen. Hän on nomandi, joka viihtyy tähtisateessa ja antaa tyylipisteitä suorituksista.”

Ja kirjoja, lisää kirjoja ja vieläkin lisää Jari Järvelän uusimmassa : Mistä on mustat tytöt tehty ? Nuohoojatyttö, joka omistaa vain yhden kirjan, menee ensimmäistä kertaa elämässään kirjastoon

”Menin elämäni ekan kerran kirjastoon. Pelkäsin, että ne ampuu heti ovella. Ei ollut vahteja, hiivin sisään. Asfalttijäniksen vaistot hälytti vaarasta. En tiennyt oliko rokotukset kunnossa. Pitääks ottaa ennen sisäänmenoa joditabletteja tai jotain, ettei päähän kasva rillit. Ihan kuin ois menossa kulkutautialueelle, spitaalisten laaksoon, pitää varoa joka askelta ja kosketusta. Oli unohtunut panna foliokypärä päähän, etten saa tappaavaa annosta säteilyä. Niissä asunnoissa joissa mä yleensä vierailin oli kirjahyllyssä tyhjä baarikaappi, maatuskoja ja vain alle 6 kirjaa. Valittujen palojen opuksia, ensimmäinen osa Spectrum -tietosanakirjasarjasta ja Pohjolan poliisi kertoo, poliisikirjoja oli vanhojen mummojen asunnoissa. Mun mielestä mummot on fanaattisempaa sakkia kuin diinarit. Niin kuin siitä veitsenteroittajan leskestä huomas. Mummot on asehamsterien ammattikunta.

Kirjoja oli siis vitusti, noihin oli kaadettu kaikki maailman puut . Ja neljä sataa yli. Henkeä kävi ahdistamaan. Tunsin kuinka päähän kasvoi rillit, hieroin silmiä.............."

Järvelää ei oikein raaskisi laskea käsistään edes yöksi. No pakko välillä on vähän syödä, nukkua ja käydä töissä. Pakko olisi lukea tuota Niemeäkin. Siitä kirjasta on kuukauden päästä tentti.

Mieluummin tenttisin kyllä Järvelän

Rikkauden raja

Katselin eilen televisiosta mielenkiintoista ja hyvin tehtyä dokumenttia, jossa selostettiin Oskari Tokoin elämää. Hän seikkaili Atlantin molemmilla puolilla ja monissa maissa. Välillä hän oli täällä Suomessakin hyvin epäsuosittu henkilö, jota kyllä kehotettiin käymään kotimaassaan, mutta ottamaan varuiksi ruumisarkkunsa mukaan. Näin totesi aikoinaan ainakin Vaasa-aviisi.

Silti Tokoi järjesteli kaiken aikaa apua kotimaalleen, järjesti rahankeräyksiä ja toimitti tavaraa ja läntistä rahaa sosiaalidemokraattiselle puolueelle. Hän oli aatteen mies.

Aatteen nainen taitaa olla puheenjohtaja Urpilainen, joka on nostanut avustettavan kansanosan rajan niin korkealle, että avustajia on jäljellä kovin vähän ja avustettavia kovin paljon.

Oikeudenmukaisuutta Urpilainen kaipaa kulutusverotukseen. Pienituloisille pitäisi korvata kulutusveroista syntyvä lisätaakka. Urpilaisen mukaan kulutusverojen korvaamisen raja pitäisi olla noin 3 000 euron kuukausipalkassa. Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä alle 1 100 euroa kuukaudessa ansaitseviin.

No totta mooses pitää erityishuomiota kiinnittää alle 1100 euroa ansaitsevien kohdalla. Sillä kun ei muutenkaan tule toimeen. Heille pitää ilman muuta sallia halvemmat viinat tai halvempi tupakka. Ehkä myös halvempi bensa, taikka muuten tukea niin, että kulutusverojen rasitus tulee korvattua ja he selviävät tässä ilmastossa hengissä.

Mitä sitten tulee tuohon 3000 euron rajaan, niin on heti todettava, että aika moni akateeminenkin joutuu tulemaan toimeen tuolla summalla taikka vähemmällä ja jotkut työväen miehet saavat hyvinkin tuon summan ylittäviä palkkoja. Jos Suomen tulotilastojen keskimediaanin alapuolella olevat julistetaan kaikki pienituloiseksi ja muilta otetaan rahat heidän tukemiseen, tilanne muistuttaa työväenliikkeen alkuajan ajatuksia.

Minulle on selvinnyt hyvin varhain yksi asia tästä yhteiskunnasta. Jos kaikki rikkaus siivotaan pois tai laitetaan kova rasitus pääomia omistaville ja muille hyvätuloisille, muiden asema ei siitä kovasti parane. Jos halutaan kerätä lisää rahaa kansalta, paras on keskittää keruutoimet keskituloisiin, perheellisiin ja töissä käyviin kansalaisiin. Sillä tavoin sitä kertyy eniten.

Puheenjohtajan ei pidä uskotella joukoilleen sitä, että on olemassa joku helkkarin laaja ja loputon ”porho”-joukko, jota verottamalla pystytään jakamaan mannaa tavalliselle kansalle loputtomiin.

Jos taas ryhdytään hankkimaan nk. köyhältä kansalta jotain jaettavaksi muille, kerättävää ei yksinkertaisesti kerry.

Mikä tahansa kansantaloudellinen tukiraja, joka asettuu noin korkealle, on mahdoton ja hullutusta. Käytännössä tukiraja voidaan asettaa lähelle 2000 euroa ja kaikki sitä enemmän ansaitsevat ovat maksumiehiä.

Silloin kuitenkin tuettavia on niin vähän ja he ovat niin epäaktiivisia, ettei heistä ole suurta hyötyä ja lisää puolueen kannatuksen paikkaamiseen. Se tässä kuitenkin on ehkä lopultakin ollut puheenjohtajalla mielessä.

Aavistin melkein nappiin

Osuin tässä alkukuusta blogissa aika lähelle totuutta kun epäilin, että Artic Sea oli kuskaamassa jotain Iraniin.

Samaan lopputulokseen näyttää päätyneen myös Israelin tiedustelupalvelu. Luojan kiitos, olin väärässä vähän lastin laadusta. Taisivat sittenkin olla tavallisia ohjuksia eikä likaisen pommin osasia.

Nyt kun osaisi vielä ennustaa ensi viikon lottonumerot, niin tästä vaistosta olisi jotain hyötyäkin.

Etsimässä

Kävin katselemassa mitä kuuluu suppilovahveropaikalleni. Eikä tarvinnut yksin olla. Tuhat hirvikärpästä piti minulle seuraa metsässä ja vielä autossa sekä myöhemmin vielä kotonakin.

Suppilovahveroita en nähnyt. Olivat hakanneet avohakkuulla juuri sen kohdan. Saattaisi hyvin olla, että se ei haittaisi sieniä, mutta biotyyppi oli kuitenkin muuttunut niin totaalisesti, etten jaksanut edes ryhtyä ryömimään.

Katselin ja haeskelin uusia paikkoja, mutta en löytänyt yhtään sientä. Muita lajeja olisi ollut vaikka kuinka, mutta annoin niiden olla ja potkiskelin silloin tällöin jonkun nurin nähdäkseni mikä laji kulloinkin oli kyseessä. Syksyinen metsä tuoksui vanhoille sienille ja tietenkin syksylle.

Sienikirjojen antamat esiintymisvinkit ovat usein aika epämääräisiä. Suppilovahvero kasvaa niiden mukaan sekametsissä, havumetsissä, sammaleisessa maastossa, pohjoisrinteillä, painanteiden reunoilla, ajourien laidoilla ja vaikka missä.

Linnuistakin ja varsinkin niiden elinympäristöistä on lintukirjoissa samankaltaisia vinkkejä.

Menneillä vuosikymmenillä vieraan paikkakunnan ALKO:n paikallistaminen vaati usein sienestyksen veroisia taitoja ja päättelykykyä. Varsinkin jos oli kiire ja liike sulkeutumassa, oli osattava usein suoraa liikkeeseen luin telkkä pönttöön. Silloin piti hahmottaa kadulla liikkuvien kanta-asiakkaiden mukaan ensiksikin se, olivatko he menossa kauppaan vai tulossa kaupasta. Kun näki ensimmäisen asianharrastajan tutun muovikassin kanssa, saattoi ohjata ajoneuvon asiakkaan tulouralle ja jatkaa tarkkailua. Jos kadun vierissä lisääntyi ao. liikkeen tuotteiden käyttäjien määrä, tiesi olevansa oikealla tiellä. Minulle ainakin on aina ollut jotenkin noloa kysellä ihmisiltä viittä vaille tasan, tietävätkö he missä tämän paikkakunnan viinakauppa on.

Nyt kaikki on jo paljon helpompaa. Suurien markettien pyloonit kutsuvat sinua houkuttelevasti ulosmenoteiden varsilla luokseen ja jo kaukaa voi bongata tutun liikemerkin.

Punainen väri on tietenkin hyvä. Itse pidin kuitenkin enemmän aikoinaan siitä vihreästä. Se oli jotenkin neutraalimpi ja vähemmän räikeä. Vihreä on sallivampi väri liikennevalotolpassakin.

Kaljaperinteeseen on muuten tullut semmoinen muutos, että kirjailija Reijo Mäki on suivaantunut siihen, että Porissa ei enää valmisteta Karhu-olutta. Niinpä yksityisetsivä Vares on ryhtynyt juomaan Mäen kirjoissa Laitilan Kukkoa.

Tillman nyökyttelee ja on hengessä mukana. Karhun menetys on Satakunnalle suuri asia. Näitä peruslagereita on myyty pitkälti tarinan ja myytin avulla sillä sisältö niissä on ollut sitä samaa. Kun tarina katoaa, miksipä asiakas sitten jäisi asiaa pohtimaa sen kauem-paa. Tillman on tykästynyt myös Kukkoon ja sen tarinaan.

Ensimmäiseksi varakummiksi tulee....

Lapsille joudutaan monin paikoin hankkimaan lisäkummeja, kun entiset ei enää riitä tai kummeista ei ole pitkään aikaan kuulunut mitään. Toinen kummiuden suuri ja polttava ongelma on se, että nuorilla perheillä ei enää ole tarpeeksi kirkkoon kuuluvia kummikelpoisia ystäviä. Ristiäisiin on ehkä kutsuttu vieraita laajasti ja kummius on sattunut sitten sen hetkisille bestiksille, joiden mielenkiinto lapsen elämään katoaa myöhemmin juhlien jälkeen. Valinta kriteereinä ovat olleet jotkut muut asiat kuin lapsen etu.

Kummiongelma voi syntyä myös siitä syystä, että kummi ristiäisten jälkeen myöhemmässä elämässä tulee toisiin aatoksiin ja päättää ryhtyä säästämään kirkollisverossa.

Tillman ihmettelee vähän semmoisia kummeja, jotka eivät pidä mitään yhteyttä kummilapseensa. Silloin ei ole oikein tajuttu sitä mihin on ryhdytty. Kummilusikan ja joululahjan lisäksi kummiuteen liittyy paljon muutakin.

No nimiäis- jutut ovat varmasti paljon mutkattomammat järjestää. Minulla ei ole tietoa siitä, onko nimiäisissä lapsella nimiäis- kummia. Jossain kerrotaan että voidaan pyytää lapselle siviilikummit. Enkä osaa sanoa siitäkään mitään, mitä tapahtuu, jos siviilikummi päättää sitten joskus myöhemmin liittyä kirkkoon.

Mistä saadaan äkkiä tilalle yksi uskontoon sitoutumaton pakana, joka omalta osaltaan pitää huolen siitä, että lapsen kehitys ja elinkaari ei johda pyhäkouluun eikä rippikouluun.

Tillman pitää edelleen yhteyttä omiin kummeihinsa. Samoin Tillman yrittää muistaa kahta omaa kummilastaan aina kun se on mahdollista. Toinen elää jo aikuisen elämää, toinen on vasta teini-iässä.

Varahenkilön valitseminen voisi toimia muutenkin esimerkiksi vaikkapa oppilaitoksissa. Laiskan ja vetämättömän paskiaisen tilalle kutsuttaisi uusi kokelas ja möykkääjä voisi lähteä ulos kylmään maailmaan. Minä otan myös lounaalla usein tarjottimelle varaperunan, jos joku varsinaisista osoittautuu mädäksi.

Rehevää renesanssimenoa

Viime päivät ovat vieroittaneet minut näköjään kokonaan nk. uutismaailmasta. Aamun media on täynnä mielenkiintoisia asioita, joita ei millään ehdi kaikkia kommentoimaan. Parasta asiassa on kuitenkin se, että niitä kaikkia ei millään edes halua kommentoida.

Minua on alkanut suunnattomasti kiinnostamaan Audi-merkkinen auto. Epäilen niin, että merkin myynti lähtee vienoon nousuun, jahka markkinat tästä joskus tokenevat.

Päivän teema liittyy vähän tähän mielenkiintoiseen asiaan. Mitä saa sanoa ja mitä ei saa sanoa julkisesti. Siitä on sateisessa aamussa runsaasti esimerkkejä.

Lenita saa sanoa, että hänpä kävi haastattelemassa Loiria 70-luvulla ja Loiri jäi siitä sitten pariksi kuukaudeksi heille asumaan. Semmoista saa näköjään sanoa ja kumpikin asiasta näyttää puhuvan avoimesti.

Jari Tervo on taas kirjoittanut uuden kirjan, jonka minäkin olen paikalliskirjastosta tilannut itselleni luettavaksi. Kirjassaan Tervo kertoo hallituksesta ja etenkin kuulemma pääministeristä, joka asuu Nurmijärvellä, ei juo alkoholia ja on kaksi metriä pitkä. Ja kertoo kuulemma pirulliseen sävyyn. Tämäkin on luvallista.

Michail Voitenko taas joutui pakenemaan Venäjältä , sillä hän oli kertonut Artic Sea – aluksen kaappauksesta Internet-sivustolla.

Ja kiesikauppias Kiesi joutui eroamaan siitä syystä, että hän mainosti myymäänsä tavaraa niin, että muut ymmärsivät hänet väärin ja luulivat Kiesin mainostavan ihan muuta tavaraa.

Tämä vetää vähän simmut ymmyrkäisiksi ja heti on myönnettävä, että en nyt osaa sanoa suoralta kädeltä sitä, mitä tästä pitäisi sanoa tai uskaltaisi sanoa.

No, pitänee paljastaa syntinen ja rietas ajatteluni. Lenita on Loiria 8 vuotta vanhempi. Ikäero noin päin on huomattavasti mielenkiintoisempi, kuin nykyisin niin yleisesti toisinpäin oleva ikäero. Se minut on tässä aamutuimaan saanut pohdiskelemaan syntyjä syviä. Erkkolaisen mukaan Loirilla oli lisäksi ollut sangen lokoisat oltavat Airiston residenssissä. Hän oli saanut siellä hyvät ruuat ja juomat.

Pitänee palata Jari Tervon uusimpaan teokseen kunhan olen lukaissut sen läpi. Pääministerissä on hirmuisen paljon moitittavaa, joten siitä tuskin voidaan olla erimieltä Tervon kanssa.

Paremminkin minua hellii tässä ajatus, että kirjailija on nyt päässyt nk. paremman elämän makuun ja vauhdittaa kirjansa myyntiä ottamalla sen keskeiseksi teemaksi jotain sellaista, jonka vaihtoarvo markkinoilla on ennustettavaa, taikka tarkoin harkittua. Jos niin on, minulla on tulevaisuudessa siinä tapauksessa enemmän aikaa uhrattavissa muille kirjailijoille ja heidän teoksilleen.

Mutta odotetaan nyt rauhassa ja luetaan ensin.

Inhimillinen

Valokuvatorstain tämän viikon haastesanana on inhimillinen. Aihetta on kuitenkin rajattu sillä tavalla, että haasteeseen ei saa vastata ihmisen tai eläimen kuvalla. Muuten vain mielikuvitus on rajanamme.

Minä kuvittelin nämä kengät Heathrowin lentoasemalla naisten jalkoihin. Aikaa oli koneen lähtöön paljon, joten minä kuvittelin jokaiselle parille sopivat sääret ja niihin sopivan naisen. Erittäin inhimillistä, eikö totta ?

Vaikka en ole koskaan ajanut Audilla metriäkään.

Voit klikata kuvaa vähän suuremmaksi

Kirjallisuus vaikuttaa meihin

Todellisuus ja fiktio lyövät kättä aamun uutisessa. Kuten arvata saattaa, tämä uutinen ei ole mistään ajantäytelehdestä eikä iltapäiväaviisista , vaan tietenkin erkkolaisesta. Tillman on kuullut paljon tarinoita siitä, mitä kaikkea kivaa ja irstasta pukukopeissa voi tehdä. Tämän uutisen kekseliäisyyteen törmäsin aikaisemmin syksyllä Ihmisen osa- kirjassa vähän toisessa muodossa.

Lahtelainen keski-ikäinen nainen päätti panna keskiviikkona elämän risaiseksi rahanpuutteesta huolimatta.

Nainen asteli tavarataloon ja täytti ostoskorin piirakoilla ja oluella. Jälkiruoaksi hän nappasi koriin vielä irtomakeisia. Tämän jälkeen nainen ei suunnannutkaan kassalle, vaan vaateosastolle. Sieltä hän otti uudet alus- ja päällyshousut ja sulkeutui pukukoppiin.

Kopissa nainen vaihtoi uudet vaatteet ylleen ja aloitti herkuttelun. Kun poliisi saapui paikalle, piirakat oli syöty ja oluet juotu. Irtokarkkien syönti jäi kesken, kun virkavalta vei jo päihdyksissä olleen naisen poliisilaitokselle. Luvatonta herkuttelijaa epäillään näpistyksestä.

Hotakainen kirjoittaa uusimmassa romaanissaan juuri tästä. Juoni on vain vähän muunneltu, mutta pukukopista , köyhyydestä, nälästä ja ostoskeskushelvetistä kirjassakin on kyse. Yksilö yrittää äärimmäisessä hädässä käyttää kaiken osaamisensa ravinnon hankintaa. Hotakainen laittaa yksilön viemään kekseliäisyytensä vielä astetta pidemmälle. Hotakaisen luoma hahmo ei itseasiassa syyllisty mihinkään vakavaan.

No, itse uutinen on minusta vähän surullinen, vaikka Hotakaisen kirjassa tämmöinen tapaus oli tehty koomiseksi. Vielä enemmän surulliseksi tulin siitä, kun erehdyin lukemaan erkkolaisen uutisen perässä olleet kansalaisten kommentit. Nykyään on tapana, kuten hyvin tiedätte, että jokainen itseään kunnioittava lehti päästää lukijansa harrastamaan kansalaisjournalismia uutisen perään ja teilaamaan, tuomitsemaan ja ilkkumaan kaikki mahdolliset uutisen osapuolet, vainajat mukaan lukien.

No osa nauroi estottomasti tapaukselle ja piti sitä hyvänä huumorina, hauskana pilana, ja ansiokkaana uutisointina.

Osa taas oli sitä mieltä, että maassamme on niin hyvä perustoimeentuloturva, ettei tämmöinen ole oikeasti mahdollista. Köyhien pitää olla säästäväisiä ja elää kaurapuurolla.

Osa kirjoittajista taas oli sitä mieltä, että kyseessä on mielisairas persoona, jonka heitteillejättö on seurausta karsituista mielenterveyspalveluista.

Ja tietenkin jotkut olivat sitä mieltä, että tämä on pääministerin syy.

Olen seuraillut kaduilla tapahtuvaa kerjäämistä ja ihmisten habituksen muuttumista kesän aikana. Yhä enemmän näkee yhä kuluneempaa lenkkikenkää ja tuulitakkia. Kaikilla ei tänä syksynä ole varaa uusiin talvikenkiin taikka uuteen talvitakkiin. Kauppaketjujen kannattaa olla nyt tarkkana. Viimeksi kun erkkolainen mainosti valkoisten sienien olevan nuorina parhaimmillaan, sairaalat saivat oitis puolentusinaa myrkytystapausta kontolleen. Nyt voi pukukopeissa tapahtua vaikka mitä.

Taas töihin

Juna hiljaista miestä kuljettaa ja sen määränpää on työmaa, onneksi ei siirtotyömaa. Junaliikenteen logistiikka on hämmästyttävän sopuisaa ja toimivaa. Ei voi kun ihmetellä.

Tällä kertaa matkalla ei ollut laulavia junamummoja, ei edes kovin puheliaita kanssamatkustajia, mutta muuten kaikki toimi yhtä rasvatusti kuin junan vessa.

VR on uusinut sinisten vaunujen vessojen tekstiä. Enää ei voi raaputtamalla muotoilla siinä määrin uusia tekstejä kuin ennen. Kymmenen vuotta sitten jokaisessa vaunussa oli metallinen kilpi, jossa sanottiin: Junan vessaa saa käyttää vain junan kulkiessa. Ikävystyneet matkustajat olivat raaputtaneet siitä tekstistä pois kirjaimia ja tuloksena oli mielikuvituksellinen määrä erilaisia uusiotekstejä. Erityisen kirkkaana mieleeni jäi aikoinaan teksti, jossa todettiin, että junan vessaa saa käyttää vain junan kissa.

Edesmennyt työtoverini joutui käymään aikoinaan sangen usein Helsingissä. Hänen mieliharrastuksensa oli kerätä näitä raaputettuja kirjoituksia. Muistan hänellä olleen niitä ainakin parikymmentä kappaletta.

Kuten lukija saattaa hyvin huomata, yliopistolta palaava kirjallisuuden ja perinteen aikuisopiskelija on täynnä intoa ja uteliaisuutta. Mikä tahansa ympärillä oleva riittää tänään pohdinnan aiheeksi.

Toinen asia, joka on yhtä mielenkiintoinen, ovat rautateiden varsille maalatut maalaukset, joiden innoittajana on ehkä ollut luomisvimma ja /tai keskiolut. Aikaisemmassa elämässä olin valmis laittamaan nämä hampuusit laitokseen oppimaan ihmisten tavoille. Nyt minusta jotenkin tuntuu siltä, että on olemassa linkki Etelä-Ranskan luolamaalauksista suomalaisiin kalliomaalauksiin ja edelleen näihin nuorison töherryksiin. Jospa ihmisellä onkin joku ikiaikainen halu, himo ja tarve piirtää jälkensä kallioon, alikulkukäytävän betoniin ja blogiin. Enää en ole ollenkaan varma, että näistä kuvista voidaan loputtomiin jutella tyyliin eipäs – juupas.

Huomaatte, miten kaksi päivää kampuksella on saanut minut herännäiseksi ja pehmentänyt ajateluani. No toisaalta kuluneet kaksi päivää saivat minut hämilleen monella muullakin tavoin.

Se seurakunta, joka ohjaa opintoja , luennoi ja patseeraa yliopiston käytävillä ammatikseen on, sanalla sanoen, aika eriskummallista väkeä. Varsinkin ne, jotka ohjaavat meitä kirjallisuuteen, taiteisiin, naistutkimukseen ja perinteeseen. Taidan kaivaa vanhat Mari-paitani taas komeron kätköistä esiin. Huomasin, että pikkutakkivarastoani ei tarvitse opiskelun takia uusia. Rentoa ja reipasta väkeä.

Suurin shokki oli se, että nk. tiedeyhteisö on yhtä ja samaa puuta. Ero ammattikorkealaitokseen on huomattava. Voit mennä nykäisemään dekaania hihasta ja kertoa omista asioistasi tuosta vaan. Vastaanottoaikoja on enemmän kuin terveyskeskuksessa ja jo maanantaina koko lössi lähtee opiskelijoiden kanssa kurssikeskukseen alaviitteellä; ottakaa jokainen omat sauna- ym muut juomat mukaan. Ammattikorkeakoulussa sellainen olisi ennen kuulumatonta.

Korkeakoululla ja korkeakoululla on näköjään edelleen suuri ero. Toiminnan muutokseen ei riitä se , että nimitetään jotain laitosta korkeakouluksi, ei edes se, että englanninkieliseen nimeen ympätään sana university. Universaalia ovat ihmiset, eivät laitokset.

No, maanantaina on helkkarin selvää aloittaa taas oma opetus. Nyt tiedän, tai paremminkin aavistan taas muutamia asioita ja saatan jopa opetuksessa hyödyntää niitä.

Tärkeintä on kuitenkin nyt tenttikirjojen metsästys. Ehdin aamutuimaan ilmoittaa itseni jo niin moneen tenttiin, että viiden seuraavan viikon aikana on pakko lukea muutakin kuin Hotakaista.