Tillman

Elämä on !

2012-01-27T18:53:00.011+02:00

Elämässäni on takana merkillinen vuorokausi. Siihen sisältyi liian vähän unta, kohtuullisesti musiikkia, kohtuullisesti hyvää ruokaa, uusi tuttavuuksia, hyvää seuraa, älyllistä huulenheittoa, rouva Fischer ja paljon muuta. Olen vähän hämmentynyt ja samalla kertaa erittäin kiinnostunut. Viimeisen vuorokauden aikana elämä on muistuttanut ” Mies ja alaston ase” – elokuvan alkutraileria. Ja minusta tuntuu nyt, että olen Frank Drepin, joka mikrofoni auki - unohdettuna toimittaa asioitaan helkkarin ison julkisen konferenssin miestenhuoneessa.

Kerron mitä voin ja mitä uskallan.

Olin illalla Tampereella, nääs. Olin katsomassa Juice Leskisen elämästä kertovan musikaaliesityksen sikäli merkillisen mukavassa paikassa, että samassa paikassa syötiin ruokaa, juotiin kyytipoikia ja katsottiin ” teatteriesitystä”. Normaalisti ihmispoloinen joutuu tekemään ne eri paikoissa ja uhraamaan vaivaa ja aikaa siirtymisiin.

Juice oli upea. Pate M. ja Martti S. turhia kuriosiittejä. Jumala oli suvereeni, Pyhä Pietari pelle. Musiikki oli asiantuntijoiden mukaan hyvää ja asiallista, mutta ei täydellistä. Tillmannin paleltunut sävelkorva ei löytänyt yhtään isoa virhettä. Sanoitukset ja normaalit ruokajuomat saivat minut itkemään salaa pimeässä salissa. Elämä on tehnyt minusta vanhan melankolisen pierun.

Väliajalla oli lohdullista olla kohteena, kun saman yksikön, eri toimipisteen lehtori ja erikoisasiantuntija tulivat kädestä pitäen tervehtimään ja esittäytymään. Laskujeni mukaan olemme istuneet samassa lounaspöydässä ainakin 8 kertaa.

Edellä mainituista syistä uni jäi tietenkin vähäiseksi. Mutta minä olin kuitenkin haltijoissani. Oli mukava olla bussissa matkalla. Oli mukava olla tutussa seurassa. oli mukava olla vaan ja katso sitä hienoa pientä värinää, kun ihmiset pukeutuvat normaalista poiketen, tietävät olevansa mukana riitissä, juhlamenossa, jossain, joka karkottaa arjen meistä pois. Ehdottomasti nautin, vaikka jännitinkin kovasti.

Tänään sitten nuoriso hiipi huoneeseeni työmaalla. Olin otettuna ja lääpälläni. Nuorison piti tehdä hotellivarauksia Saksan maalle syyskuulle. Agentti oli hoitanut muuten kaikki kuntoon, mutta ladannut hommaan kuolemaa vakavamman ansan nuorille. Piti soittaa Saksaan ja varmistaa, mitä ” booking” maksu tarkoittaa, montako huonetta tarvitaan ja kuka allekirjoittaa varmistuksen.

Lyhyen saksan omaava lehtori unettoman yön jälkeen sai pintaansa välittömästi sopivan talvisotahien. Nyt on oiva mahdollisuus näyttää nuorisolle, mitä tarkoittaa kokemus. On sitä varmaan kielilaboratoriot ja kuullun ymmärtämiset nykyään käyty läpi, mutta taitaa silti nuorisolla ääni väristä.

Ja niin minä puhuin rouva Fischerin kanssa Freiburgin kaupunkiin. Ja sain hänet nauramaan. Sollen , vollen Hollmenkollen……. An, auf, hinter, uber vor …….. Tyylikkään kuuloinen rouva ehdotti, että koska hän ei osaa suomea, niin ehkä joku puolueeton kieli olisi hyvä…. english, perhaps…..

No, nykynuoret eivät ole saksasta kuulleetkaan. He luulivat, että teen syyskuulle treffejä rouva Fischerin kanssa. Kaikki päättyi lopulta onnellisesti. Minä allekirjoitin rouvan kanssa 1000 euron sitoumuksen ja skannasin sen hänelle. Wer nicht liebt wein weib und gesang, der bleibt ein narr sein lebens lang. En mene takuuseen kirjoitusasun kanssa.

Lounaan jälkeen sitten törmäsin ihmiseen, jonka kanssa olen ollut tekemisissä kauan sitten, monta vuotta, päivittäin, mutta josta minulla on ollut toistaiseksi vain Sigmund Freudin lanseeraaman tiedostamattoman alueen havaintoja. Viimeksi olen hänet nähnyt 1960 - luvulla.

Nämä ovat taas niitä päiviä. Elämä on taatusti kehitetty näiden päivien tukivaijereiden varaan.

Eilisessä musikaalissa Juice kävi luontevaa keskustelua Jumalansa kanssa. Uudet ja oudot asiat olivat muutamalla sanalla selviä ja kirkkaita. Heillä synkkasi hyvin. Minua asia vähän hermostuttaa. En oikein tiedä, osaanko suhtautua näin mielenkiintoiseen elämään oikealla tavalla..... Elämä näyttää taas olevan suurin piirtein yhtä upean kiinnostavaa, kuin, että jos Hemingway olisi aamuyöstä herännyt henkiin ja lupautunut tekemään minusta novellin

Runsauden pula

2012-01-25T19:12:00.001+02:00

Mieleni on ahdistunut ja selkäni kipeä. Sattuu siis sieluun ja selkään.

Kävin äänestämässä. Valinnanmahdollisuuksia oli kopissa runsaasti.

Vaalitoimitsijat olivat tohkeissaan. Kuorien liimat eivät oikein vieläkään tahtoneet pysyä kiinni. Tarjosivat jotain puikkoa.

Kysyin, saanko nuolla.

Sanoin toimitsijalle, että nyt tuli semmoinen numero piirrettyä, että olisi ikään kuin luontevaa nuolla kuori kiinni. Toimitsija oli asiansa tasalla, eikä sanonut minulle mitään.

Eipä hän minun sympatioistaan ja antipatioistaan mitään tiennyt. Eikä siitä, mitä minä lippuun piirsin.

Savanni nukahtaa iltapäivän aurinkoon. Hauki hei hoi ….. mahtaako tulla tämä kappale kannatusiltamissa ? Pitäisin kyllä vähän makaaberina, jos Ultra Bra laulaisi hauki-laulua ja pistäisi kansanjoukot polttamaan sytkäreitä aaltoina.

Minä sentään olen ollut saunomassa Jenni Haukion isoisän huvilalla. Hmm…. mitäs siitä sanotte.

Ja Mauri Pekkarinen on menossa laulamaan Avantin solistiksi.

Ja Jukka Vihriälä on istunut meidän olohuoneessa.

Jos käy niin, että Vihriälä tuomitaan syyttäjän vaatimuksesta ehdottomaan vankeuteen, se on sitten ensimmäinen ja viimeinen linnakundi, joka on meidän tuvassa istunut.

Eikä meillä ole ehdollisen kavereitakaan ollut koskaan kylässä. Suku on sen verran laillisuusmiehiä.

Toivottavasti tässä ei nyt äänestyksen jälkeen käy niin kuin Kyösti Kalliolle, joka rauhansopimuksen allekirjoitustilaisuuden jälkeen sanoi, että kuivettukoon tämä käsi, joka noin hirmuisen merkinnän on paperiin tehnyt.

Lapsellisia unia

2012-01-24T11:53:00.005+02:00

Näin yöllä hassua unta. Olin neuvolassa tai jossain muussa semmoisessa paikassa, jossa tavallisesti vanhemmat kokoontuvat pikkulastensa kanssa. Minä en saa päähäni sitä, miksi minä olin siellä, mutta sen minä muistan, että lähes kaikki presidenttiehdokkaat olivat paikalla.

Soini oli vaimonsa kanssa tuonut oman nuorimmaisen lapsensa kannettavassa lastenistuimessa. Lapsi oli pirteä ja jokeltelevainen veijari. Soini sanoi lapsen olevan tytön. Tytär oli kasvoiltaan ilmetty isänsä, ja yhtä aurinkoisesti hän hymyili ja piti koko ajan ääntä.

Vuokko ja Paavo olivat saapuneet paikalle lapsen lapsensa kanssa. Pieni lapsi oli aivan kalju. Niinhän ne lapset tapaavat olla. Hänen silmänsä olivat isoisän nappisilmistä kopiot. Niitä sitten porukalla ihasteltiin.

Oli mukana Sauli ja Jennikin. Heidän pienokaisensa oli kiharatukkainen pikkuinen tyttö. Pienellä tytöllä oli siniset silmät ja sininen vauvanmekko päällään. Isä ja äiti kantoivat häntä sellaisessa näppärässä kantotuolissa.

Sari Essayah saapui paikalle myös pienen tytön kanssa. Tyttö oli vasta kuuden kuukauden, mutta hän käveli jo kipittäen. Essayah oli jotenkin asiasta vaivautunut, sillä ei hän halunnut toisten silmissä ylentää itseään. Hän sanoi, että tytär ei puhu vielä yhtään sanaa.

Odoteltiin siinä porukalla Lipposen pariskuntaa. Arhinmäkeä ei näkynyt missään. Eikä ruotsalaisten ehdokasta.

Sitten saapui Haavisto puolisonsa kanssa paikalle. Puoliso kantoi sylissään punottua niinikoria, joka oli pehmustettu valkoisella vanupeitteellä. Korin päällä oli kaunis sininen peite, jonka reunoja kehysti pitsisomistus.

Unessa oli melkoinen hässäkkä, kun kaikki tungeksimme sen korin ympärillä. Olin unessa jotenkin tasa-arvoinen muiden kanssa, vaikka minulla ei vauvaa ollutkaan. Eikä puolisoakaan mukana.

Haaviston puoliso raotti varovaisesti peitettä korin päältä. Meitä oli siinä monta kurkistelijaa. Ja monelta karkasi ihastunut huudahdus, kun näkymä koriin avautui. Korissa oli kuusi ihastuttavan söpöä mustavalkoista kissanpentua.

Ja siihen minä säpsähtäen yöllä heräsin kello kolme.

Tervetuloa lukijaksi Helmi Maaria Pisara. Toivottavasti viihdyt täällä. Ei täällä useinkaan ole kirjoituksia kummallisista unista. Yleensä täällä on kummallisia kirjoituksia tavallisista asioista.

Lyon ja ykkösen ylistys

2012-01-21T18:08:00.006+02:00

Olen puuhastellut ruokaa. Tarkemmin sanoen tänään tein keittoa ja samalla hiellä sitten huomiseksi Lyonin pataa. Tunnelmaan pääsette yllä olevan valokuvan avulla. Se esittää Lyonin lentokenttärakennusta.

Tuon kirvesmiesporukan homma on sikäli ollut helppoa ja vaivatonta, että juuri ei ole tarvinnut vatupassia ja suoraa kulmaa käyttää. Lyonin pata ruokalajina ja keittiömestarin työnä rakentuu suurin piirtein samoin. Ruokalaji on sikäli kiitollinen valmistaa, että siihen tarvitaan 4 dl punaviiniä. Minä käytin epäortodoksisesti argentiinalaista Malbeciä. Tähdellistä ei ole punkun kotimaa, vaan se, että 0.35 dl jää kokin omaan käyttöön.

Malbecin lisäksi tein sen muunnelman ohjeisiin, että laitoin mukaan porkkanaviipaleita ja sipulit pilkoin, vaikka oikeaoppisesti olisi pitänyt etsiä pieniä ja söpöjä kokonaisia.

Tuoksu on keittiössä jo nyt huumaava.Se ehkä helpottaa erimielisyydessä, joka on syntynyt kokin ja toisen syöjän välillä. Olen uutta joululahja kaulaliinaa pitänyt joulusta asti uskollisesti. Olen ajan hengen mukaisesti opetellut solmimaan sen kaulaani samalla tavalla kuin ehdokas Haavisto ja Jari Sillanpää omat kaulaliinansa solmivat.

Mutta minä laitan ne kaulaliinan irtonaiset päät villaulsterin alle. Vaimoni taas väittää, että Haaviston ja Sillanpään tapaiset miehet tietävät, että ne kaulaliinan irtopäät kuuluu jättää seksikkäästi ulsterin ulkopuolelle.

Lähden kohta iltakävelylle, sillä illan ohjelmassa on 40-vuotispäivät.

Ensin pitää kuitenkin saada Lyonin pata ulos uunista. Sitten on hankittava itselleen sellainen suomalaiskansallinen juhliinlähtö habitus ja tunnelma, että matkalla vastaantulijat, kaulaliinan solmimistavasta huolimatta, viisaasti välttävät kakkosen ehdottelua. Minä nimittäin olen aina ollut sitä mieltä, että vaikka kakkonen on siisti ja vähän mustanmakkaran - omaisesti brutaali tamperelaisittain, niin ykköskanava on ollut aina laadun tae, ainakin televisiossa.

Kieltoja

2012-01-20T14:37:00.001+02:00

Tänään on sähköisen tiedonvälityksen kautta ihmisen lasta kohdannut kielto ja kieltoehdotus.

Ensiksikin työnantaja ilmoitti uutena kantanaan, että he kieltävät tupakan lisäksi tällä päivämäärällä myös sähkötupakat. Välittömästi heräsi kiinnostus, että mitähän ne sitten oikein ovat ? Niistä vissiin voi saada sähköiskun…… tai muuta vammaa ruumiilleen.

Päivi Räsänen taas on esittänyt toiveita siihen suuntaan, että viina pitäisi lentokoneesta hävittää kokonaan. Toivon, että asian suhteen ei tehtäisi kovin nopeita päätöksiä, sillä lähitulevaisuudessa sattuu olemaan allekirjoittaneella pari lentoreissua, enkä olen niitä tottunut juurikaan ilman GT –juomaa tekemään.

Ilmakiväärit ja jousipyssyt ehdittiin jo kieltämään eilen.

Uskon, että vain viikonloppu pelastaa meidät enemmiltä kielloilta.

Oppimisen virkistävä kokemus

2012-01-20T09:52:00.000+02:00

Pääministeri Katainen on tänään todennut Talouselämä-lehdelle, että kuntia jää jäljelle noin 100. Toissapäivänä hän totesi, että kuntauudistus viedään loppuun ilman pakkoliitoksia, ministeri Urpilaisen kanssa yhteistyössä.

Viime viikolla Katainen kommentoi julkitullutta kuntakarttaa sanomalla, että hän ei tiedä koko kuntauudistuksesta mitään.

Me täällä periferiassa teemme aaltoja pääministerille. Hän on nopea poika oppimaan ja asioista selvää ottamaan. Ehkä nämä kuntakarttojen väritystehtävät ovatkin hänelle sopivia. Suuremmissa asioissa on ollut viime aikoina hänen kohdallaan havaittavissa hieman hitaampaa perehtymistä ja asioiden oivaltamista.

Jäämme pelolla odottelemaan, mihin kaikkeen hän vielä perehtyy tulevan viikonlopun ja viikon aikana.

Oletteko muuten huomanneet kaikissa Suomen poliittisissa puolueissa sellaisen asian, että kun nokkamiehet tempaistaan eläkkeelle, presidentiksi, Brysseliin taikka muualle pois parrasvaloista, jäljelle jää epämääräinen joukko kummallisia rivitoimijoita, joiden paimentamisessa organisaatioilla on suuri työ ja hätä. Sitä ongelmaa näyttää olevan kaikissa suurissa puolueissa.

Vuotuista ajantietoa

2012-01-19T21:53:00.004+02:00

Heikin päivänä karhu kääntää kylkeään ja talven selkä taittuu. Niin sanoo Kustaa Vilkuna. No, me tiedämme, että tänään Sauli Niinistön kannatus taittui. Jos olisi kaiken lisäksi käynyt niin, että kovan suojasää olisi meitä hellinyt, kesällä olisi ollut edessä mukavaa ja lämpöistä aikaa sekä hurjasti satoa viljoista, perunoista, keräkaalista ja kannabiksesta.

Sen verran on viimaa ja pakkasta pitänyt, että siitä voidaan päätellä se, että kansaa palkitaan tulevana kesänä Sauli Niinistön avoimuudella ja aurinkoisuudella, jatkuvalla sateella ja ruton kalvamilla perunoilla. Luulen, että ainoa kasvi, joka tuottaa tulevana vuonna hyvää satoa, on sisällä kasvatettu hamppu. Semmoiselta näyttää tämä Heikin päivä. Tuulee ja on pakkasta. Ja karjanrehua pitäisi olla nyt puolet jäljellä. Kannattaa siis kaikkien kissan ja koiran sekä hamsterien omistajien käydä nyt marketista hakemaan varastoon lopputalven eväät lemmikeille.

Kotona on rauhatonta. Televisiossa Riikka Uosukainen matkii Tarmo Ropposta sillä antaumuksella, että jopa Paavo L. tuntuu hiljenevän. Olen tullut tänä vuonna allergiseksi politiikalle ja vaaliohjelmille. En ole edes yhtä minuuttia pystynyt katsomaan tuota ”jutustelua”. Liian hapokasta.

Keskityn siis ennustamaan ja vuotuista ajantietoa modifioimaan. Tuo karjanrehu-juttu on nykymaailmaan vähän sopimaton. Eikä se oikein moderniin työyhteisöönkään sovi. Vuotuinen ajantieto pitäisi uudistaa kokonaan, samalla tavalla kuin virsikirja ja raamattu uudistetaan tavan takaan. Niitähän sorvataan juuri sen verran, että vanhat ihmiset sanovat sanan menneen voimattomaksi ja pilalle, sekä virsien nuottien muuttuneen tuntemattomiksi ja rienaaviksi.

Pitäisi siis olla olemassa vuotuinen moderni ajantieto noin yleisesti valtakunnalle ja sitten erikseen vielä vaikkapa omalle työyhteisölle.

Modernissa vuotuisessa ajantiedossa olisi esimerkiksi semmoinen ennustus, että jos sydäntalvella on kovasti lämmintä ja lauhaa, niin että valtakunnassa sähkönkulutus alittaa 10 %:lla edellisvuoden kulutusmäärän, niin 40 päivän kuluttua siitä päivästä sähkönhinta nousee. Tai, että jos ilman lämpötila laskee syksyllä vuorokaudeksi alle nollan, niin siitä päivästä kolmen päivän kuluttua ensimmäistä pilkkijää naarataan. Tai, että jos sydäntalvella on kovasti kylmää, niin että edellisen vuoden sähkönkulutus ylitetään, niin siitä päivästä 40 päivän kuluttua sähkönhinta nousee.

Erittäin pätevä ja uskottava ennustus on myös se, että kun valtakuntaan saadaan aikaan tulopoliittinen kokonaisratkaisu, niin kolmen viikon päästä siitä päivästä AKT on sulkenut kaikki satamat.

Työyhteisön sisäistä vuotuista ajantieto- kirjaa vasta kehittelen. Tässä ei ole syytä siitä sen enempää kertoa, sillä ulkopuolisille se ei avaudu. Blogiani lukevat työtoverini taas olisivat epäilemättä kiitollisia, jos hanke kokonaan unohtuisi minulta.

Tervetuloa lukijaksi Paha Täti. Toivottavasti viihdyt täällä. Nyt talvella nämä jutut ovat olleet vähän mauttomia , kun on ollut kiireitä. Yritetään parantaa substanssia.

Maanviljelijäviha

2012-01-18T17:44:00.008+02:00

Vaalien lähestyessä on aistittavissa jälleen kytevää maanviljelijävihaa. Pisa-menestyksestä huolimatta kansakunta on siinä vankassa älyllisessä uskossa, että väestöstä on kymmeniä prosentteja sellaisia ihmisiä, jotka kylvävät ja kyntävät itselleen suunnattomia rikkauksia kesäaikana ja talvella pilaavat kunnollisten ihmisten elämän äänestämällä sitä itsevarmaa Paavoa, joka on lukenut Dostojevskin tuotannon yhdessä viikonlopussa.

Maanviljelijöiden määrä tuntuu monelle olevan salattu tieto. Monessa suvussa näytetään elävän edelleen neljäkymmentä – ja viisikymmentälukua. Tällaisia ovat empiiristen havaintojeni mukaan etenkin nk. kulttuurisuvut, joiden piirissä edelleen elää synkeä maaseutuviha. Mitä kuuluisampi suku, sen katkerampi sävy. Elää semmoinen käsitys, että maanviljelijä ei joudu koskaan kaupassa käymään, eikä ostoruokaa syömään. Navetasta kannetaan maidot, iltasella auvoinen emäntä kirnuaa voita ja omasta pellosta ilmaisia perunoitsyödään. Vaatteet kehrätää

Kun tarkemmin kyselee ja tutkii herraskaisten sukujen maa-vihaa, huomaa yllättävän laadullisen havaintolöydöksen kertomuksissa. Katkeruutta kannetaan sukupolvesta toiseen mm. siitä syystä, että sota-aikana maanviljelijät saivat olla maalla suojassa ja kaupunkeja pommitettiin. Vielä useammin kertomuksissa esiintyy sellainen asia, että sota-aikana ja sodan jälkeen herrasväki ei omasta mielestään ollut saanut tarpeeksi luvallista korttivoita eikä muutakaan elintarviketta, jota runsaasti kertomusten mukaan liikkui, mutta vain maalaisten omien kaupungissa asuneiden sukulaisten suihin. Maalaisten serkuilla ja juutalaisilla meni hyvin. Juutalaisten ansioksi kuitenkin laskettiin hyvä liikemiestaito ja kansainvälisyys. Maanviljelijät taas olivat ahneita kotikutoisia pettäjiä.

Tähän herrojen vihaan verrattuna työväestön karsastus maata viljelevää omistavaa luokkaa kohtaan on aina ollut mietoa ja tyylikästä. Nykyään se on käytännössä jo kadonnut. Tehtaan lattiatason duunareita ja maanviljelijöitä taitaa olla kohta molempia 4 % väestöstä. Mikäli on uskominen toisen Paavon vaalimenestykseen.

Ihailtavaa on se, että omat vanhempani eivät ole vuosikymmenten kuluessa sen suurempaa vammaan sielulleen ammattinsa vuoksi saaneen. He ovat käsittäneet asian taakkana, kohtalona, asiana, jolle ei nyt vain mitään voi. Jokaisen on oma osansa yhteiskunnan eteen tehtävä. Joiden kuiden osa on erilainen, toisten vielä erilaisempi.

No, en ole tänäänkään viitsinyt nälviä niitä, jotka ovat herkeämättä nälvineet. Minä olen juuristani ylpeä. Olen siitä ylpeä, että umpimetsästä on raivattu jotain konkreettista, jonka avulla kansakunta on saanut evästä ja jaksanut tauluja maalata, kirjoja kirjoitella ja filosofioita kehitellä. Nekin ovat tärkeitä juttuja. Meillä maallakin useimmissa taloissa on tauluja seinillä ja aika moni maalainen lukee sentään kirjojakin.

Ps.

minä olen törmännyt näihin asioihin omassa elämässäni, en täällä blogistaniassa

Deux ex machina

2012-01-17T22:53:00.005+02:00

Valtakunnassa on käyty jotkut vaalit, joissa hyvin ovat pärjänneet seuraava presidenttimme ja Timo Soini. Alaikäiset ovat saaneet sanoa oikeistolaisen mielipiteensä, kun eivät vielä oikeasti saa äänestää.

Päättäjien asemassa olisin vähän huolestunut. Nuorison idoleina ovat oikeistolainen mörökölli ja katolinen populisti. Varsinkin vasemmiston silmäätekevien on syytä olla asiasta vähän huolissaan. Vasemmiston yhteenlaskettu kannatus tulevina vuosina vaaleissa jäänee alle 20 prosentin, kukaties alle 10 prosentin

Minäkin olen vähän helkkaristi huolissani. Se tuleva yhteiskunta, jossa muutaman eläkevuoden saatan elää, tulee olemaan julma ja kova maailma köyhille, muunmaalaisille, kehitysvammaisille, vanhuksille ja kaikille niille, jotka ovat toisten jaloissa tarpeettoman pitkään.

No, nykynuoriso tulee tietysti järkiinsä. Minun nuoruuteni kommunistit ja sosialistitkin ovat tulleet järkiinsä. Melkein järkiään. Mutta silti minä kauhistelen ja mietin sitä, millainen on tulevaisuutemme tilanteessa, jossa nuorison radikalismi on pirstaloitunut populismiin ja vihreän liikkeen marginaaliryhmiin. Kansakunnan nuorison parhaimmisto miinoittaa sitten kokoomuksen oikean laidan.

Toivo onkin asetettava niihin jotka eivät äänestä. Toivomme olkoon salihousumiehissä, reinotossu - miehissä, pissistytöissä ja ABC-markettien ylipainoisissa lylleröissä. Toivomme asuvat vanhoissa bemareissa ja siwan kaljajonoissa.

Se, että tulevaisuudessa maasta puuttuu vasemmisto, voi pitkässä juoksussa olla valtakunnalle nk. paskajuttu. En olisi vielä pari vuotta sitten uskonut, että minä haikailen työväenluokan ja ammattiyhdistyksen perään. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että piru meidät nokkii, ellei maassa pystytä pitämään edes alkeellista vasemmistoa hengissä. Sellaisessa valtatyhjiössä käy aina niin kuin valtatyhjiöissä on tapana käydä. Joku muu tulee ja ottaa sen tilan itselleen.

Siitä taas seuraa se, että yhteiskunnassa lisääntyy sellainen meno, joka esimerkiksi Jyväskylän seudulla tällä hetkellä laittaa veren kiertämään ja valumaan. Joka toinen päivä joku laittaa toiselle puukkoa kylkeen.

Jos ihmisellä on työtä, asunto, alkeellinen toimeentulo, ja vähän ihmissuhteen kyrsää imeskeltävänä, niin ihminen kyllä osaa elellä ja olla ihmisiksi. Mutta jos tämä nykymeno yltyy, me ollaan hävitty tämä peli. Selviytymisen hintana olen valmis sietämään jonkun sorttista vasemmistoa ja ay- liikettä. Pitkässä juoksussa se on meille hyväksi. Sillä edellytyksellä, että ko. puolueet onnistuvat haalimaan eturiveihinsä enemmän sellaisia ihmisiä, joilla olisi alkeellista kykyä hieman esikarsia sitä, mitä suustaan päästävät ja julkisuudessa tekevät. Eikä vasemmiston nyt kannata ottaa mallia Kimmo Sasista. Eikä Jukka Vihriälästä.

Ps.

Neljä päivää aikaa varsinaiseen vaalipäivään. Aina ennen on osattu kaivaa joku oivalohtander komeroiden kätköistä. Odotan mielenkiinnolla, joko on ote herpaantunut ? Yleensä torstai on se päivä ollut, jolloin jotain kummallista vielä yritetään. Peukut pystyyn. Saadaan tästä vielä kunnollinen kreikkalainen näytelmä. Jumalat nostetaan näyttämölle deux ex machinalla.

Captain Schettino näyttää Antonello Tievolille, miten paattia ajetaan

2012-01-16T22:58:00.004+02:00

Viime päivinä olemme saaneet seurata italialaisen merimiestaidon kukkeimpia esityksiä. Parituhatta miljoonaa euroa on istahtanut saaren rantaan jämäkästi. Uutta painolastia on otettu, mutta sen ahtaaminen on mennyt vähän reisille. Merivesi velloo alakerran diskossa ja savukone on hyytynyt. Loppui sinjoriittoilta katkarapucoktailin napostelu.

Kapu tuo purkin 50 metrin päähän rannasta, jotta kyläläiset näkevät miten paattia ohjataan. Näyttäisi siltä, että komentosillalla on miehiä, jotka ovat saaneet pätevyyskirjansa muropaketista. Ja kun sitten pikkuisen haukkaa ja kallistuu, kaverit evakuoivat itsensä ensimmäisten joukossa rannan tavernaan. Italialaiset ovat aina osanneet livistää ja aiheuttaa sekasortoa omiensa keskuudessa. Kaiken kohelluksen syynä kuulemma lopulta oli se, että kapu oli halunnut näyttää hovimestari Antonello Tievolille tämän kotisaarta. Hovi oli ilmeisesti kutsuttu sillalle katselemaa.

Italian laivasto on sitten vielä asia erikseen. Heidän huippuhetkensä lienevät olleet silloin, kun italialaiset moottoritorpedoveneet partioivat Laatokalla jatkosodan aikaan. Maaliskuussa 1941 Matapanin meritaistelussa Kreikan edustalla italian laivasto osoitti siinä määrin häviämiskykyään, että laivastolta kiellettiin operointi ilman ilmasuojaa. Maailman merisotakirjallisuudessakin on paljon kuvauksia italialaisten meri- ja sotataidoista. Paljolti ne lukeutuvat halvempaan viihdekirjallisuuteen ja paljolti kirjoittajat ovat niitä, jotka italialaisia seurasivat turvallisen välimatkan päästä.

Melkoisia veijareita.

Tervetuloa uudeksi lukijaksi, PJT. Toivottavasti viihdyt täällä. Näin kylmänä pakkaspäivänä täällä vain ärhennellään ja halveksitaan italialaisia merimiestaitoja. Välillä tulee kirjoitettua ihan siististikin. On mukava saada uusia lukijoita !

ps. kuva on lainattu täältä

http://nationalpostnews.files.wordpress.com/2012/01/na0116_concordiahole1.gif

ps.2 Kuva saattaa klikkaamalla suurentua vähän

Missä kunnassa asut ensi vuonna ?

2012-01-15T11:34:00.004+02:00

Joulukuussa oli maa musta. Kauhisteltiin liukkautta ja pimeyttä ja kelejä. Mietittiin sitä, pääseekö pukki ollenkaan tulemaan, kun rekikelit olivat mitä nyt sattuu. Nyt ensimmäiset puhujat ovat ryhtyneet noitumaan lunta ja kelejä ja pakkasia ja tuiskua ja vaikka mitä. Kaikki on Kepun syytä. Nais – ja raha-asiat sekaisin, - kuinka sitten sellaisella puolueella voisi muutkaan asiat olla kunnossa ja hyvällä tolalla.

Sitten saadaan julkisuuteen sopivasti vaalien alla Moka – Virkkusen uusin hengentuote: väritetty kartta siitä millaista olisi, jos maassa olisi vain 70 kuntaa. Virkkusen ajatusten takana ei ole oikein kukaan. Pääministerikin väitti kirkkain naamoin, että hän ei asiasta tiedä mitään.

Nyt sitten kaikkialla huudetaan kurkku suorana kuihtunutta puoluetta apuun. Paavo hymyilee viisaasti ja ilkikurisesti. Hänen kampanjansa jyrää eteenpäin vääjäämättä. Hän tähtää tosissaan seuraavaksi puolueen puheenjohtajaksi.

Kukaan ei kai usko unelmissaankaan , eikä edes humalapäissään, että Paavosta tulisi presidentti. Sen tietää Paavokin oikein hyvin. Hyvä vaalitulos ja reilu kakkostila aiheuttaisivat kuitenkin sen, että seuraavassa puoluekokouksessa Paavo kävelisi kaikkien yli mennen tullen ja kaikista nöyryytyksistä kostona ryhtyisi vielä kerran puheenjohtajaksi. Semmoinen on Paavon tapaista ja semmoinen on muutenkin ollut maan tapa. Tulossa oleva Virkkunen – sotku takaa Paavolle ilmaisen vaalikampanjan. Hiljaa ovat olleet viime aikoina Kiviniemi, Lehtomäki ja kumppanit.

Demarit ovat pesemässä kasvojaan tässä kuntakömmähdyksessä. Virkkuselle ei ole voitu mitään, joten nyt puhutaan sitten deamrien puheenjohtajan suulla, että kuntien velvollisuuksia otettaisi pois valtiolle ja kolmas sektori hoitaisi osan kuntien palvelutuotannosta.

Sekö, SPR:n kolmoskurssilaiset sitten hoitaisivat maksullisena palvelutoimintana terveyskeskusta ? Niinkö ? Välivuotta pitävät ylioppilaat Opetustointa ? Partiolaiset retkeily- ja latuverkostoa ? VPK sairaankuljetuksia ? Dogsitterit eläinlääkäritointa ?

Sen verran läheltä olen seurannut tätä keskustelua esim. ammattikorkeakoulujen siirrosta takaisin valtiolle, että voin sanoa sen olevan yhtä mukavaa hommaa kuin käärmeen ujuttaminen pyssynpiipusta sisään. Ammattikorkeakoulujen osakeyhtiö- kaavailutkin ovat tällä hetkellä jäissä.

Valtio on persaukinen sälli joka huutelee kaljabaarien tietämissä tyhjää mölinää. Palvelujen tuottajina kuntarakenne on ainoa , joka säädyllisesti siitä selviää, edes suurella rahalla. Kysymyshän ei nyt ole siitä, että kuntaliitoksia ei tarvittaisi. Niitä tarvitaan ja niitä tulee paljon. Totuus lienee kuitenkin se, että Virkkusella ja virkamiehillä ei ole muuta terävää ja tehokasta välinettä kaavailuittensa valmistelussa ollut mukana kuin värikynät.

Paikallisen itsehallinnon pohjana on ollut muinaisgermaaninen ja –pohjoismainen käsitys, jonka mukaan vapailla miehillä on aina ollut oikeus ja velvollisuus kokoontua päättämään yhteisistä asioista ja ettei heitä koskevia päätöksiä voitu tehdä ilman heidän hyväksyntäänsä. Myöhemmin on otettu mukaan sitten myös ministeri Virkkunen ja muut naiset.

Kunnallisen itsehallinnon juuret ovat vuodelta 1865. Silloin annettiin ensimmäinen kunnallisasetus. Nyt sata viisikymmentä vuotta toiminut järjestelmä aiotaan romuttaa sumeilematta. Tai muuttaa sen luonnetta oleellisesti. Minulle asia henkilökohtaisesti on aivan sama. Pelkoni liittyykin siihen asiaan, että kaikki kaavailtu maksaa älyttömästi, aiheuttaa ihmisille ongelmia ja tuskaa ja lopulta johtaa johonkin lehmänkäännökseen.

Hyvä ja halpa

2012-01-14T20:41:00.008+02:00

Perjantai ja kolmastoista päivä on onnellisesti takana päin. Tänään olen kiemurrellut jälkituskissani ja miettinyt sitä kuinka tästä taas päivä kerrallaan päästään eteenpäin. Tappioita tuli rankasti rahallisella puolella. Plussa-puolelle eilisestä jäi tosin jonkin verran aineettomia nautintoja, joiden muisteleminen on miellyttävää.

Perjantaina vaimo sairastui pahaan autokuumeeseen. Tänään hän luetteli tienpäällä pakkaslumipölyn seasta mersua, volvoa, kiiaa, letukkaa, astraa, omegaa ja muita merkkejä samalla varmuudella kuin tähtitieteilijä Valtaoja kertoo meille kalju kiiltäen taivaankaaren erikoisuuksista. Olin hämmästynyt ja peloissani. Tämä saattaa tietää arvaamatonta rahanmenoa. Tähän asti kriteerit kulkuneuvoissa ovat meillä olleet niitä, joita luonnehditaan sanoilla ; kiltti, pikkuinen, söpö, näppärä, kaunis, helppo. Eilen huomasin, että nyt kuumeen ja kiihkon saavat aikaan autot jotka ovat isoja, kalliita, komeita, mustia, tehokkaita, korkeita ja vaikka mitä. Tämä asia saattaa tehdä hikeä otsalle monta viikkoa vielä.

Ajattelin, että en kirjoita tänne mitään.

Olen seurannut ihmisiä kahdessa asiassa tarkasti nyt lähes kuusikymmentä vuotta. Kahdessa asiassa ihmiset yrittävät pitää salaisuutta yllä viimeiseen asti. Toinen on sukuun kuuluvan murhamiehen olemassaolo ja toinen on uuden auton osto.

Minua on sosiologina aina kiinnostanut kovasti se, mitä ihmeen häpeämistä ja salailua siinä on, että ranskalaishempukoiden synnyttämien poikien punaviinikännissä suunnittelemasta autosta aika kohta jättää. Ja että vaimokin sen lopulta huomaa.

Niin, se plussapuoli eilisessä….

No se oli se, että viime yönä melskasin unissani kahden hyvin tuntemani naisen kanssa ja hiki siinäkin tuli pintaan. Kumpikaan heistä ei ollut oma vaimo.

Auto on siis seksisymboli. Vaimo ahdisti minut seksuaaliseen fantasiaan vaatimalla uutta autoa. Minä turhauduin ja pelästyin asiasta niin totaalisesti, että pakenin yöllä vieraaseen syliin. Olen menettämässä sähkövikaisen, alapallovikaisen ja takavaloja polttavan rakastettuni. Yöllä freudilainen Idin alueeni purskahteli tiedostamattoman alueen epätoivoa tietoisuuteeni ja minä pakenin.

Mutta kivaa oli, voin vakuuttaa. Herääminen oli tuttuun tapaan epätoivoinen tapahtuma.

Alkaa arki

2012-01-12T23:23:00.002+02:00

Huomenna on aika penkoa kaikki vanhat vaatevarastot ja pynttäytyä ainoaan kunnolliseen suomalaiseen karnevaalireliktiin. Huomenna joka mies ja nainen lähtee nuuttipukkeina kierrokselle lähinaapureihin.

Lukijayleisö voi tutustua aiheeseen Internetin avulla. Näin nopeasti annettu satakuntalainen avoimen yliopiston perehdyttämiskurssi voi tarjota lukijalle vain kalpean aavistuksen suuresta riitistä. Mutta kitetytetään muutamalla lauseella.

Huomenna Satakunnassa ja länsimurteiden alueella aloittelevalle crossdressing kaverille koittaa taivas. Yhtenä päivänä vuodessa voit pukeutua naiseksi , tai naiset mieheksi, mennä naapuriin, laulaa pilkkalaulun avulla kaikki vuoden vitutukset julki, eikä naapuri saa siitä asiasta suuttua, vaan hän voi tulla puolen tunnin kuluttua naiseksi, taikka nuuttipukiksi pukeutuneena teille ja laulaa kaikki omat hiertävät ajatuksensa julki. Ja juoda talosta kaiken säästyneen oluen ja sahdin.

Täällä Keski-Suomessa en ole rohjennut nuuttipukiksi ryhtyä. Naapurit saattaisivat pitää minua romanialaisena Timisoran vampyyrina ja soittaa paikalle yhteispäivystysalueen mustamaijan. Siitä ei suurta vaaraa olisi meikäläiselle, sillä kokemus on osoittanut, että ennen partion saapumista reipas mies ehtii sekä Uumajaan että Tallinaan. Mutta vaivaa siitä olisi virkavallalle ja häpeää perheelle.

Jos en huomenna uskaltaudu ihan naapureihin asti, niin kotona ainakin voisi heittäytyä Satakunta- tunnelmiin. Voisi pukeutua hassuihin vaatteisiin tuntemattomaksi, juoda olutta ja hoilata hävyttömiä pilkkalauluja sekä katsella televisiosta kolmea ylioppilasta viittä kummallista tietäjää. Isäni kanssa heistä eilen puhuin. Hän ei kelpuuttaisi yhtään itselleen sonnanajokaveriksi. Olimme asiasta samaa mieltä. Yhdestäkään ei paista työmiehen, eikä - naisen olemusta. Mutta nuuttipukeiksi heistä kyllä olisi.

Kävelyllä

2012-01-11T23:34:00.004+02:00

Kävin kävelemässä. Liikunta tekee istumatyömiehelle hyvää. Lähdön tekeminen on tervanjuontia. Ihminen etsii tekosyitä nukkumaan menolle, heräämiselle, Väyrysen äänestämiselle ja viinakauppaan menolle. Aina jotain löytyy.

Ajattelin lainata naapurista työkaverilta koiran hupilaisekseni lenkille. Siitä on hupia koiralle, mutta etenkin minulle. Kun vastaan tulee naisihmisiä koirien kanssa, luontokappaleet tutustuttavat ventovieraan puolessa minuutissa.

Minullehan ei kävelylenkin aikana yleensä kukaan vastaantulija päivää sano. Yleensä vaihtavat tien toiselle puolelle. Minun kävelemiseni on kaiken lisäksi seutukunnalla niin iso ihme, että viimeksi kun viime kesänä intouduin kävelemään olutseuran kokoukseen, pihoillaan käyskentelevät laittoivat liikkeelle huhun, että nyt se on juonut korttinsa.

Koiran kanssa lenkkeily on siis siistiä ! Jokainen vastaantuleva naisihminen pysähtyy kohdalle, antaa koirien vähän nuuskia ja ryhtyy juttelemaan iloisesti ja rentoutuneena astutuksista ja kiimasta. Samalla kun lainassa oleva naapurin coctaispaniel on jo ryhtynyt iloisesti nytkyttämään itseään tuntemattoman rouvan toppahousun kylkeen kahdella jalalle nousten.

Yritä siinä sitten olla totinen ja luotaantyöntävä. Ei puhettakaan. Juttua riittää ja kohta koirat jo ovat toistensa kimpussa. Ja kahden päivän päästä, kun saman rouvan tapaa marketissa ilman koiraa, tämä ei ole huomaavinaan. Koirarodulla ei ole väliä. Erittäin tehokas naisnoutaja tuntuu olevan saksanpaimenkoiran ja karjalankarhukoiran risteytys. Sellainen on rohkea, raju, itsepäinen ja rämäpäinen seuralainen ja sellaisesta koirasta, - kukaties miehestäkin, tuntuvat naiset pitävän.

Kävelin kaksi kilometriä. Ei ole syytä ryhtyä yltiöpäiseksi missään asiassa, mitä ryhtyy äkkiseltään harrastamaan. Ilman koiraa joutuu sitä paitsi kävelemään ripeästi. Koiran kanssa kymmenen pysähdykset tarjoavat syyn seisahtua ja levätä.

Koiraa meille tuskin tulee. Vaimoni on allerginen koiralle ja koirien ulkoiluttajille. Minä jatkan siis taapertamista yksin puuromaisessa lumessa ja tyydyn hiljaisena ja mykkänä tarkkailemaan vastaantulijoita

PS.

Aamulla postilaatikolla näin merkillisen näyn . Nainen ulkoilutti led-otsalampulla varustettuna sellaista pientä kääpiökoiraa, jonka elopaino oli puolitoista kiloa ja kilohinta vähintään 3000 euroa. Söpöllä koiralla oli tietenkin talvipusakka päällään, mutta sen lisäksi sillä oli oma pieni led - valo. Teki mieli tutkia, millä ilveellä se led- otsalamppu oli saatu siihen koiraan kiinnitettyä . Joka tapauksessa , kun se parivaljakko minua lähestyi pimeydestä, minä mietin toisenkin kerran, mikä juuri on tuo ulkoilija, jolla on otsassa ja varpaissa lamppu . Ja miten tuo saa venytettyä tuon jalkansa noin saamarin pitkälle ? Teki mieli ottaa Ritolat postilaatikolta tuulikaappiin.

Igelgott und Gott mit uns

2012-01-10T23:56:00.011+02:00

Tämänpäiväisen uutisen mukaan mustiin pukeutunut mieshenkilö oli hermostunut metrossa kehitysvammaisen matkustajan levottomuuteen siinä määrin, että oli ryhtynyt roimimaan tätä onnetonta teleskooppipampulla Siilitien ( Igelgottsvägen) ja Herttoniemen (Hertonäs) välillä. Miehestä on saatu hyvää kuvamateriaalia.

Seinäjoella 23 vuotias naisihminen ei ollut suostunut antamaan rahaa sisältävää veskaansa ryöstäjälle, vaan oli roimassut konnaa käsivarteen puukolla ja vielä ottanut konnan omaan merkkiinsä viiltämällä konnan korvaan pari koloa.

Härmässä nuorimies taas kyllästyi kiusaamiseensa ja pisti nuorta naista lukioluokassa puukolla.

Kaikesta päätellen yhteiskunta on nyt joutumassa maksumieheksi 1990- luvun laman huonosta hoidosta. Ne, jotka ovat eläneet lapsuutensa ahdistuksessa ja epävarmuudessa, ovat nyt juuri putoamassa yhteiskunnan uusliberalistisilta kärryiltä. Kovempi yhteiskunta on ehtinyt tekosensa tehdä, vaikka Ben ( vaikea kirjoittaa sukunimeä) onkin jo hädissään vaatinut inhimillisempiä otteita yhteiskuntaan.

Nyt olemme tilanteessa, jossa entisten nuorten lapsista otetaan noin 16.000 lasta vuosittain huostaan. Siis niiden 80- luvun alussa syntyneiden, lapsuutensa 90 – luvun vaihteessa eläneiden lapsia otetaan noin 16.000 kappaletta vuositatin huostaan. Huostaanotetuista lapsista aiheutuu yhteiskunnalle vuosittain noin 1000 miljoonan euron menot. Media ja persut kirkuvat ja kauhistelevat Kreikkaan meneviä tukirahoja. Samaan aikaan kukaan ei edes hätkähdä sitä, että me laitamme tuon summan joka vuosi omien ongelmien laastarointiin ja paikkaamiseen. Se näyttäisi valtaapitävien mielestä olevan täysin normaalia.

Koulukiusaaminen on aika huono selitys kaikkeen. Allekirjoittanutta kiusattiin koulussa alaluokilla säälittä ja tuskallisesti. Sellainen jättää pysyvät jälkensä, mutta sellainen ei normaaleissa olosuhteissa saa ketään tappajaksi. Sellainen näkyy vieläkin kirjoituksissa ja olemuksessa, mutta hyvällä onnella siitä selviää. Kiusattu vannoo tietenkin kostoa, mutta lopulta hänelle syntyy hentoaavistus siitä, että kiusaajan osa tässä maailmassa on narsistin pitkä tie ihmisrauniolta toiselle. Ja lopulta huomaa, että vihdoinkin, kaikki kiusaajat makaavat hautausmaalla taikka linnan sellissä.

Hätkähdyttävä määrä opiskelijoista on pikaisen mielenterveystuen tarpeessa. Enempää en voi kirjoittaa, sillä silloin jo syyllistyisin opettajalle moitittavaan puheeseen. En voi kirjoittaa yksityiskohdista, mutta voin vakuuttaa, että tilanne on muuttunut viimeisten 5 vuoden aikana kammottavaksi.

Kaikkien kohdalla rankaiseminen ei enää ole helppoa. Härmän puukkopoikaa on kaavittu rekan nokasta arkkuun sen verran, että omaisilla olisi jotain edes hautaan kannettavaa. Maallinen tuomiovalta ei enää häneen yllä. Kaikkien osapuolien omaiset.... no te tiedätte. Toivoa ei yöunista ja levollisista vanhuuden päivistä ole.

Igelgottsvägenin teleskooppipamppumies on ehkä maallisen tuomion tavoitettavissa. Kehitysvammaisen hakkaaminen indikoi kuitenkin aika suurista häiriöistä sekin. Kukaties hänkin on oikeuden käden ulottumattomissa. Ehkä hän on syyntakeeton.

Varman tuomion saa seinäjokinen nainen, joka oli puolustanut itseään ja rahojaan puukolla. Ryöstäjäkin toki jotain saa, mutta uskoisin niin, että yhteiskunta ei henno jättää rankaisematta sitä siviiliä, joka tarttuu puukkoon ja itseään ryhtyy puolustamaan. Uskoisin niin, että voi vielä joutua kustantamaan uuden berberin ja tekokorvalehden konnalle. Ja hyvä niin.

Mitä siitä tulisikaan, jos kaikki kulkisimme filerausveitsi hihassa ja nyrkkirauta kädessä. Nyt jo näyttää siltä, että joka toisella on sattumalta matkassa jotain kättä pidempää. Erittäin kiinnostavaa olisi tietää se, mitä esimerkiksi omilla opiskelijoilla on huomenna repussaan kun he tulevat luennolle.

Pahoittelen kirjoituksen brutaalia ja synkkää sävyä. Härmän tapaus on palauttanut mieleeni koulukiusaamiseni, tämä päivä ja huominen palauttivat mieleeni nuorten opiskelijoiden kauhistuttavat ongelmat ja televisiossa esiintyneet presidenttiehdokkaat ja heidän puheensa ovat saaneet mieleni em. asioiden suhteen surulliseksi.

Pikkutakki

2012-01-09T18:53:00.001+02:00

Miksiköhän television miespuolisilla sääankkureilla on niin kelvottoman pienet pikkutakit / puvuntakit päällään ?Vai pitääkö pikkutakin ollakin aina pikkuinen ?

Olen sitä ihmetellyt elämässäni aina silloin, kun mitään muuta kauheaa ei ole näköpiirissä ollut. Kukaan heistä ei uskalla kättään nostaa Oulua ylemmäs, sillä muuten hihansuu pakenee kyynärpäähän ja takin liepeet nousevat ylös.

Takkien napit kiristävät edestä säännöllisesti. Tietysti on hyvä, jos herrasmies pitää takkinsa napitettuna, kun hän häissä ryhtyy morsiamen isänä pitämään puhetta, mutta tuommoisessa sää-uutisvälähdyksessä voisi mielestäni pitää takkia aukikin, ellei nyt sitten raaski ostaa isompaa ja pitempää.

Nais- sääankkureiden vaatteet ovat usein turhankin löysät. Sinne sitä kireyttä kaipaisi. Toisaalta, kun Anne on ennustamassa, miehen mielestä kireys häipyy ja taivaalta saa tulla vaikka vanhoja ämmiä ja takarekiä.

Onkohan sääihmisillä pukuraha ?

En minä mitään pelleä kaipaa. Niitä olen nähnyt joskus matkoilla. Varsinkin jenkeissä nämä komeljantterit tekevät omaa stand-up huumoriaan. Minä tyytyisin kernaasti Paavo Salmensuuhun. Pukeutumisessa Juha Föhr oli upea ilmestys. Vaatteet olivat virkistäviä. Joskus ne olivat camp –tyylisiä, mutta hän ei jäykistellyt.

Muistakaa kokoontua taas nykyajan iltahartauteen. Puoli yhdeksältä siellä julistetaan sanaa ja sitten säätä. Se on ainoa nykyihmisen hiljenemispaikka ja muoto.

Kohta sovitetaan Tuhkimon kenkää.....

2012-01-08T11:04:00.002+02:00

Media on ryhtynyt laittamaan presidenttivaaliehdokkaita järjestykseen kengännumeron, pituuden, kävelytestin, värianalyysin, tietokilpailun, grafologin lausunnon ja silmien värin perusteella.

Kävelytestissä kristillinen ehdokas on pessyt koko joukon mennen tullen, minuuttikaupalla. Pisin ehdokas taas luottaa pituuteensa siinä määrin, että on kieltäytynyt koko kävelytestistä. Hyvä. semmoisesta minä pidän. Ehdokas on minun makuuni. Kieltäytyä ja ärhennellä aina pitää. Niin kauan kun hän jaksaa sitä tehdä, meillä riittää hupia. Seura lehti taas oli saanut kiharapäisen rullaluistelijan kieltäytymään vastaamisesta. Häneltä oli kysytty sitä, pitäisikö Mäntynimen portaisiin laittaa lapsiveräjät.

Hupiahan tämä tämmöinen tuo tavalliselle kansalle. Kun en osaa enää televisiota katsoa ja munamiehelle nauraa, otan kiitollisuudella vastaan koko tämän kevättalvisen spektaakkelin. Nämä ehdokkaat ovat kaikki onnettomia ja äänestettäväksi kelpaamattomia. Lohdullista on kuitenkin se, että valitsemalla nyt jonkun näistä, voi vaikuttaa siihen, että entisen toimenhaltijan on luovuttava ja väistyttävä.

Tänään tuli postilaatikosta poolopaitainen Timo Suomen presidentiksi - esite. Tuoja oli viisaasti ollut liikkeellä yön pimeydessä. Minulla on epäilykseni viestintuojan henkilöllisyydestä. Muita neuvoja ei äänestyksen toimittamiseen liittyen ole tullutkaan. Toisen kierroksen auetessa niitä varmasti tulee. Työpaikallakin on takavuosina oltu erittäin aloitteellisia tässä asiassa. Olen käskenyt mennä vanhustentaloihin mummoja pelottelemaan.

No, toistaiseksi media ei ole ketään ehdokasta saanut vielä lyömään vaimoaan taikka käymään ilotalossa taikka harrastamaan mutakaan pöyristyttävää. Siinä suhteessa on kehitytty. Tosin pisin ehdokkaista on ryhtynyt keräämään jo säälipisteitä paljastamalla sen, että ensimmäisestä vaimosta tuli ero kun tämä ensimmäinen vaimo ei olisi osannut käyttäytyä linnassa boolimaljan ääressä. Siksi siis tämä uusi ja paljon nuorempi astui kehiin.

Vihreä herrasmies on taas agitoinut Fingerpori – sarjakuvan käyttöönsä. Koska blogilla on ehkä joitakin nuoria, mutta etenkin ikäloppuja vanhoja lukijoita, en selosta asiaa nyt tässä sen havainnollisemmin.

Kaiken em. perusteella on sangen hämmentävää ja kauhistuttavaa se, että paremman puutteessa, viimeisellä rannalla, osa valtakunnan älymystöstä on ryhtynyt puhumaan epätoivoissaan sen Paavon puolesta, joka on aina älymystölle tarjonnut pilkan kohteen.

Suomen poliittisesta järjestelmästä ja Suomen älymystöstä tämä antaa sangen kummallisen kuvan. Kirjoittaa Tillman, jolla ei edelleenkään ole varmaa ja sopivaa ehdokasta .

On ollut kiirettä !

2012-01-07T17:21:00.004+02:00

Tänään on ollut sangen levollista kuunnella ENS – ohjelmaa. Entiset nuoret ovat olleet näin loppiaisen jälkeisenä lauantaina lähes selvin päin, eikä radiosta ole tarvinnut kuunnella tuskallisia ja raastavia nuoruusmuistoja.

Minähän en kyseistä ohjelmaa kuuntele, sillä saan siitä ihottumaa. Vaimo sen sijaan eläytyy nuoruuteensa ja siinä sivussa joudun itsekin kokemaan myötähäpeää soittajien sönkötyksestä ja nousevasta päiväpöhnästä. Usein siitä tulee vain kateelliseksi.

Minun piti kuitenkin kirjoittaa aivan toisesta asiasta. Tuo ENS- ohjelma sekoittaa ihmisen pään niin, ettei kirjoittamisesta meinaa tulla mitään.

Olen tänään tehnyt muutakin kirjoittamisen estettä. Olen tuijotellut pihalle. Olen tuijotellut piparkakkutaloa, joka ulosmitattiin, eli vietiin lintulaudan viereen, pihagrillin päälle seisomaan ja odottamaan, että taivaan linnut söisivät itsensä piparkakkutaikinasta ähkyksi, taikka vaihtoehtoisesti ottaisivat piparkakkutalon asumuksekseen ja kasvattaisivat ensi keväänä siinä onnellista ydinperhettä. Sen piparkakkutalon seuraamisessa tässä on aika mennyt.

Tekstin kirjoittaminen on viipynyt siitäkin syystä, että vaimo siivoaa ja hän siivoaa hyvin perusteellisesti. Juuri äsken hän siivosi läppärin. Minä olen aina luullut, että sitä ei tarvitse siivota.

Läppäri pyyhittiin mikrokuidulla ensi ulkoa. Sitten irrotettiin akku ja pyyhittiin akku sekä akun lokero.. Seuraavaksi käsiteltiin näyttö erikoisnesteellä ja erikoisliinalla. Tämän jälkeen puhdistettiin näppäimistö. Ja näppäimistön alusta. Läppäristä ravisteltiin desilitra partahilsettä työpöydälle ja saavutusta tehostettiin arvioilla, jotka liittävät miessukukunnan ja siat läheisesti toisiinsa, kuitenkin niin, että sikoja jossain määrin ymmärrettiin.

Siksi en ole ehtinyt mitään kirjoittaa. Olen laittanut lisäksi ruokaa ja suunnitellut huomista ruokaa. Ja lukenut laadukasta ruotsalaista dekkaria.

Mutta, jahkaa olen saunasta palannut ja dekkarin lopetellut, niin ehkä sitten minulla on jotain kirjoitettavaa.

Vaalikoneiden ja sukupuolien välisistä älykkyyseroista.......

2012-01-06T18:37:00.003+02:00

Tein tänään toisen vaalikone-kyselyn. Aikaisemmin tekemäni ensimmäisen kyselyn kolme kärkinimeä olivat nyt tämän uuden kyselyn hännillä. Kärkikolmikko oli nyt vallan uusi ja hämmästyttävä. Ylivoimaisen voiton vei tällä kertaa Paavo ylivoimaisilla pisteillä ja kakkoseksi tuli kaukana takana toinen Paavo, tämä kansanopiston omistaja ja ylläpitäjä. Kolmoseksi tuli ylioppilas Biaudet.

Tuo voittaja Paavo oli Arhinmäki.

Joudun ehkä asian vuoksi psykoosiin, ellen kohta hetimiten pysty asiaa jotenkin nollaamaan. Minulla on Arhinmäen kanssa sen verran yhteistä, että molemmilla on jonkin sortin parta ja molemmat harrastavat polkupyöräilyä. Ja molemmat haluavat rauhanturvaajat pois Afganistanista.

Siis, ilmeisesti yhteiskunnasta on tullut niin kapitalistinen ja raadollinen, että kaikki muut ihmiset ja aatteet ovat siirtyneet kilometrin oikealle, Arhinmäki ja vasemmisto mukaan lukien ja minä jäärä olen seisonut mielipiteineni paikallaan. Ja nyt huomaan olevani viimeisellä rannalla kaksistaan PA:n kanssa punalippua liehuttaen.

Tai sitten nämä vaalikoneet ovat täyttä humpuukia ja ehdokkaat ovat vastanneet sinne samalla lailla kuin nuoremman kurssin opiskelijat tentissä, jota eilen korjasin, ja josta sain henkisiä peräpukamia itselleni.

Kysyin opiskelijoilta ( korkeakoulutaso) , mistä johtuvat yksilöiden väliset erot mitatussa älykkyydessä ? Vastaukset olivat kirjavia ja mielenkiintoisia. Osa niistä julkaistuina saatattaisi jopa täyttää rikoksen tunnusmerkit. Pääsääntöisesti nuoriso oli hajulla asiasta, sillä aihetta oli noin 90 minuuttia luennolla käsitelty.

Osa kuulijoista oli kuitenkin päättänyt vastata oman mielipiteensä mukaisesti, annettua opetusta vastustaen. Älykkyyserojen syyksi epäiltiin tietenkin sitä samaa syytä, josta entisen pääministerin isäkin on puhunut. Sen lisäksi meidän herramme muurahaiset olivat sitä mieltä, että mm. ravinto vaikuttaa älykkyyteen, samoin kuin sukupuoli. Viimeksi mainitun mielipiteen kirjoittajat olivat miehiä. Molemmat heistä olivat kuitenkin jättäneet mainitsematta sen, kuinka ko. ero sukupuolten välillä vallitsee, ja mitä tapahtuu tuolle älykkyydelle, jos jompikumpi tarkasteltava yksilö päättää mennä sukupuolenkorjausleikkaukseen.

Tulee taas sellainen kevät noiden opiskelijoiden seurassa, että meneillään olevat presidentinvaalit ovat harmaa häivähdys rutiineissa kun samaan aikaan joutuu päivästä toiseen kamppailemaan näiden värikkäiden ja kummallisten kasvatustehtävien kanssa. Puhu näille sitten kansainvälisyyskasvatusta läpäisyperiaatteella, kun kaikki annettu oppi valuu nuoren läpi läpäisyperiaatteella kuin litra vettä Saharaan. Varttitunnin päästä ei ole hiekassa eikä nuoressa havaittavissa pienintäkään merkkiä tapahtuneesta.

Anna mulle tähtitaivas.....

2012-01-06T00:54:00.003+02:00

Kohta 23 vuotias Anna Abreu jää pitkälle määrittelemättömälle tauolle. Hän ei ole voinut elää normaalia nuoreen ihmisen elämää, joten nyt on aika heittää piut paut kaikelle showbusinekselle.

Kohta 58 vuotiaana totean, että silvuplee. Humumaailma syö lapsensa ja vallankumous myös. Abreu…… eikun absurdilta tuntuu kuitenkin tuo asia. Tuon ikäisiä normaalisti tungetaan lähihoitajakouluun taikka ammattikorkeakoulun jäljellä oleviin peruutuspaikkoihin Jumalan selän takana oleviin opetuspisteisiin.

Minä olen tehnyt lumitöitä residenssin pihalla ja noutanut naapurista kuution polttopuita . Sekä saunonut kaksi tuntia poikani kanssa, joka on muutaman tunnin taas pistäytymässä kotona.

Anna voisi hakea lähihoitajaksi, taikka meille insinöörikoulutukseen. Siinä hommassa tulisi hiki, pääsisi esiintymään opiskelijoiden bileissä ja tutustuisi moniin tuleviin miespuolisiin insinööreihin. Eräät heistä ovat sangen persoonallisia. Voisi olla, että lauluihin tulisi sävy uus, sen lienee luonut toivottomuus…

Lainaus on Henry Theel, Marjatta – kappaleesta.

Mie kirjoitan taas aamulla. Nyt on seesteinen olo kun olen saunonut pojan kassa ja parantanut maailmaa. Anna Abreun lähihoitajakoulutus kuuluu ilman muuta tuohon parannus- osioon. Mainitsinko jo pojan kanssa saunomisen ?

Tänään ei ole kuulunut mitään uutisia Paavo ensimmäisen toljailuista. Jos minut tavataan joskus myymästä kahvimukeja kaduilla, korjattakoon minut talteen. Jos minut joskus tavataan myymästä kahvimukeja, joissa on minun ja vaimoni kuva kyljessä, toimitettakoon minut Uuteenkaupungiin.

Äijä ainakin, luultavasti moni muukin tietää sen, mitä Uuteenkaupunkiin toimittaminen merkitsee.

Metsäjätti

2012-01-05T12:38:00.006+02:00

Luin tänä jouluna sangen vähän kirjoja, sillä yritin laittaa ruokaa ja seurustella ja nauttia nuorison läsnäolosta. Muutamia mielenkiintoisia kirjoja kuitenkin luin. Yksi sellainen oli Miika Nousiaisen kirjoittama Metsäjätti.

Metsäjätti oli nopealukuinen ja sujuva kirja, juuri sopiva ahmimiskirjaksi. Kirja kertoo tehdaspaikkakunnan kasvatista, Pasista, joka oli aikoinaan päässyt rimpuilemaan irti paikkakunnan otteesta, päässyt yhteiskunnan kultaiselle oksalle ja kirjan ensilehdillä joutuu sitten palaamaan syntymäpaikkakunnalleen saneeraamaan tutut ihmiset kilometritehtaalle.

Minä tiesin entuudestaan sen, että tehdas - paikkakunnilla elämä hengittää raskain vedoin. Mutta sitä en oikein ymmärtänyt, kun Nousiainen laittaa ihmisiä kuolemaan kirjassa niin runsaasti. Minä luulin, että ryypätään ja ryypätään , mutta ei kuolla niin runsaasti. Tuollaisella menolla suomesta loppuvat demarit sadassa vuodessa.

Minua itketti demari- ja kommarilasten lohduton nuoruus. Nousiainen on jotenkin kuvannut sen skitsoksi. Ei saa leikkiä tehtaanjohtajan pojan kanssa, mutta pop – ja punk – musiikkia voi ärhentelyn jälkeen kuunnella. Minun kokemukseni oli se, että Raumalla työväen lapsien musiikista huolehti Nuorten Kotkien torvisoittokunta. Tuntui siltä, että Nousiainen sekoitti omaa nuoruuttaan fiktiiviseen tarinaan. Eikä siinä mitään pahaa tietenkään olekaan.

Kirja on vähän kliseinen. Hyvä patruuna taputtaa asiat viimein ymmärtävää Pasia Stokkan herkkupuodissa. Kehitysvammainen lapsi alkaa paranemaan, kunhan Pasi ensin tarpeeksi tekee henkistä työtä itsensä kanssa. Emilia saa tehdä KTM – töitä, eikä se Pasia enää koskaan häiritse ja puolet kavereista saa syntymäpaikkakunnalla töitä komponenttitehtaassa.

Janneen minä samaistuin tietenkin ja niin Janne taitaa olla Nousiaisenkin alter ego. Janne on Pasin kaveri, joka on luiskahtaa alkoholin ja epätoivon syöveriin. Ihmisen erityislahjakkuus lopulta pelastaa Jannen. Kirjassa ei sitten muilla oikein tunnu mitään erityisosaamista olevankaan. Paitsi väkivalta ja viina. Niiden suhteen tehdaspaikkakuntalaiset ovat ehdotonta eliittiä.

Kirjan alussa on mukavaa tirskahdella ja naureskella huumorille. Osa on kulunutta ja osa on oikein hyvää ja uutta. Sitten Nousiainen pyyhkii huumorin pois ja yrittää vasta lopussa tuoda sitä takaisin. Ontuu sanon minä.. rakenne on jotenkin vajaa, kun ilotulitetaan heti alussa niin rankasti ja sitten äkkiä tekstin rakenne muuttuu.

Puheenvuorotyyppinen rakenne on ok, mutta tässä jotkut puheenvuorot ovat liian lyhyitä ja tahtilaji särkyy. Ehkä Nousiainen on hakenut punkista vauhtia. Helppo lyhyitä episodeja on kuitenkin lukea. Olisi oikeastaan ollut kivaa, jos mukana olisi ollut enemmän Teron puheenvuoroja. Emiliankin äänet jäävät taka-alalle.

Parasta ja tietenkin surullisinta kirjassa ovat monet upeat nuorisokuvaukset ja nuoren pojan miettimiset ja se, että niin moni asia vaikuttaa lapsen kasvatuksessa lapsen ja nuoren elämään.

Huonointa oli se, että ei tämä nyt sitten ollut mikään veijariromaani. Ei se ollut oikein hyvä puheenvuoro edes saneeraamista, eikä edes puheenvuoro raakaa liike-elämää vastaan, eikä se ollut ihan täydellinen puheenvuoro nuoren pojan kasvukertomukseksi. Se ehkä parhaimmillaan oli oikein hyvä kertomus suomalaisen puunjalostustehdas-paikkakunnan elämästä ja kehityksestä. Mutta sekin olisi parempi ehkä tehdä kirjasarjalla.

Kiva kirja lukea. Mutta.... minä jäin, taikka minun ajatukseni jäivät vähän tyhjiksi. Surullinen kirja. Ehkä siksi minä vähän säikyn nyt sukeltaa Nousiaisen tekstiin. Jotenkin Nousiaisen ura MTV-yhtiön entisenä toimittajana heijastuu tähän kirjaan. Kirja on ikään kuin nons-stop kympin uutiset , yhteen soittoon kerättynä koko tehtaan kuolinkamppailu, samaan lähetykseen, onneksi kuitenkin ilman mainoskatkoja.

Elämä Mäntässä on aina ollut kovaa. Tapoista ja murhista päätellen Jyväskylän seudulla, varsinkin Äänekoskella elämä saattaa olla edelleen helkkarin kovaa. Jämsästä ja Jämsänkoskesta on itselläkin kokemuksia 80 –luvun alun vuosilta. Usein elämä siellä oli absurdia ja kummallista.

Onneksi se ei ole ikinä ollut minun elämääni, vaikka nuo kirjan kasvukivut ja kaljanmaku ovatkin olleet hyvin tuttuja. Minun kotini ja perheeni oli aina rakastava, turvallinen ja inhimillinen. Kaikkeen ei ollut toki mahdollisuuksia, mutta ei myöskään kaikkeen vaaraa joutua mukaan.

Metsäjättiä ovat lukeneet muutkin. Ainakin näistä paikoista voit löytää lisää mielipiteitä kirjasta

Mika Sipuran verkkopäiväkirja

Nenä kirjassa

Kuin kaksi marjaa...

2012-01-04T18:13:00.003+02:00

Tein tässä päivänä muutamana sosiaalisen paineen pakottamana vaalikone-testin. Tähän asti olen osannut valita vaaleissa aina minulle sopivan ehdokkaan ilman koneita. Nyt semmoinen kuulemma on muotia ja vallitseva käytäntö.

Sangen mielenkiintoinen henkilö putkahti erkkolaisen edesauttamana testini tuloksiin kolmanneksi sopivammaksi ehdokkaaksi. Ajattelin, että sussiunatkoon…on kyllä kiinnostava tulos. Mahtaisi olla yllätys molemminpuolinen, jos asiasta häntä vaalitilaisuudessa informoisin.

Tänään sitten uutisten mukaan on käynyt niin, että ko. ehdokas on vetänyt herneen nenäänsä ja ryhtynyt ärhentelemään Alma - Medialle. Yhä lupaavampaa. Minäkään en pidä Alma- Mediasta, enkä Aamulehdestä. Roskaa, mikä roskaa.

Tiemme kulkevat nyt sitten lähekkäin hitaasti tangeeraavalla uralla tämän marskinritarin siskonpojan kanssa. Lähennymme toisiamme uhkaavasti. Minua suorastaa jo vähän pelottaa. Hän on naimisissa erittäin nuoren naispuolisen historianopettajan kanssa. Minäkin tunnen erään ihastuttavan vaalean ja nuoren historianopettajattaren.

Tunnen jo kuinka kuljemme jättiläisen kanssa rinnakkain. Latumme lähenevät toisiaan. Kuulen jo rinnallani hänen murahtelunsa.

Minäkin olen satakuntalaisena helposti vihastuva. Ja pitkävihaista sorttia kaiken lisäksi.

Kaksi asiaa lohdullisesti vielä kuitenkin erottaa meidät toisistamme.

Minulla on AB luokan ajokortti, mutta tämä ehdokas vanhoilla päivillään ajoi vain B- luokan kortin. Ja toiseksi, minä uin tarpeen vaatiessa porealtaalla käsipohjaa ja siitä sitten suorintatietä allasbaariin, mutta en sen edemmäksi. Mutta minä uin aina ilman palloa.

Enkä ole eläissäni käynyt Berliinissä.

Hymyä kolmannella !!!

2012-01-03T12:05:00.004+02:00

Jostain syystä kaikkina päivinä ei aurinko aina paistakaan risukasaan, saatikka sitten työn raskauttaman työntekijän mieleen. Tulee hetkiä, jolloin työnsä ääressä miettii sitä, onko lapsilla lämmintä vaatetta tarpeeksi, saavatko vuokransa maksettua ja löytävätköhän ne töitä itselleen. Usein miettii sitä, että kun he vain saisivat terveinä olla. Silloin olisi jo hyvin asiat.

Työväenliikettä ennen lähellä oleessa anniskelupaikassakin työväki hautoo samoja murheita. Uutisen mukaan on tarjoilija on kotikaupungissani kaadellut viiniä ilman hymyn häivettä. Rauman Cumuluksen Huviretki-ravintolassa vierailleen laadunmittaajan mukaan hän joutui odottamaan palvelua liian kauan, tarjoilija oli vähäpuheinen ja hymytön eikä hän suositellut kampanjaviiniä. Työnantaja käytti laadunmittaajan arvioita perusteena irtisanoa tarjoilija työstään.

Oikeus ja PAM ovat olleet asiasta eri mieltä. Ja hyvä on niin. Työlainsäädännön pitää olla yleispätevää ja kaikkiin ammatteihin soveltuvaa. Työlainsäädäntö nimittäin koostuu pääsääntöisesti yleislaeista.

Jos pastori hautaustoimituksen aikana hymyilisi linkkuveitsenä ja heittelisi saattoväen kanssa hauskoja juttuja vainajasta taikka kansallisista vähemmistöistä, se olisi loukkaavaa suruväkeä kohtaan ja tilaisuudelle sopimatonta. Ei syöpälääkärikään tuo naama irvessä kuolinsanomaa. Itkevä punaisten kortteleiden maksullinen nainen saattaisi aikaan saada asiakkaassa sekä fyysistä, että psyykkistä pehmenemistä. Tulovirta ehtyisi.

Iloisia ammattejakin pitää tietenkin pohtia sopivuuden rajoissa. Sirkuksen pelle itkee ja nauraa vuorotellen. Stand up koomikko pyrkii ainakin osan ajasta naurattamaan, mutta vakavalla naamalla. VR- konnari ei tiedä läheskään aika, itkeäkö vai nauraa.

Töissä olijan tunne-elämä ei siis ole ollenkaan yksiselitteinen asia. Lainsäätäjä onkin ymmärtäväisesti jättänyt säädöksistä hymyilyä ja irvistelyä luonnehtivat pykälät pois.

Totisuuden kriteereitä on esitetty aika vähän. Valtion poikaleirillä yksikön vääpeli ilmoitti joskus totisuusvaatimukset omassa laatujärjestelmässään siten, että varusmiehen naaman pitää olla asennossa samanmoisen kuin petolinnun perseen aamupaskan jälkeen. Harvapa meistä oli semmoista eläessään nähnyt, mutta viesti meni perille kerta heitolla. Me tiesimme kyllä, mitä hän tarkoitti. Ja tiesimme senkin, mitä seuraa, ellei se naama edes yritä imitoida annettua kohdetta.

Toinen mielentilaa luonnehtiva nuoruuden määritelmän sanoi se kotipitäjän sahalaitoksen apukanttari, joka tilipäivän jälkeisen ryyppyputken jälkeen palasi Turun kaupungista nöyränä taas apukanttaamaan. Hän sanoi, että se se vasta on totinen paikka, jos suuressa kaupungissa alkaa paperiraha loppumaan.

Ehkä työväenliikkeen ravitsemusliike oli jakanut työvuoroja niin säästeliäästi tarjoilijalle, että häneltä oli paperiraha ehtymässä. Se todella vie mielen matalaksi.

Ps. Kuten blogin otsikkokuvastkin voitte päätellä, nuoret naiset eivät hymyilleet kovin paljoa Raumalla ennenkään.

KAVI vai KEPO

2012-01-01T09:43:00.001+02:00

Tänään voisi hyvin ryhtyä taas merkittäviin tekoihin ja tapoihin, sillä jotenkin ihmispoloiseen ja iskostunut sellainen asia, että vain vuoden vaihteessa tehdyillä päätöksillä on erityistä hohtoa ja kantavuutta. Kukaan ei oikein usko ihmistä, joka aikoo pitää elokuun 17. päivästä lähtien tipattoman jakson, jonka pituus on 48 vuorokautta. Tupakin sauhuttelua ei voi lopettaa marraskuun kolmantena päivänä, eikä tinaa voi valaa toukokuun 6. päivä.

Rakettien suhteen valtiovalta ja kunnalliset päättäjä ovat rajanneet yksilön mahdollisuuksia melkoisesti. Hyvä niin. Eilenkin pauke oli mitä melkoisin. Räiskiminen ja paukuttelu tuntuivat keskittyvä juuri niille alueille, joissa rakennuskanta koostuu pääasiassa kunnan vuokrataloista. Kunnanisien olisikin harkittava minusta tulevaisuudessa tarkasti sitä, olisiko syytä ollenkaan rakentaa vuokrattavia kerros- ja rivitaloja.

Kas…. sarkasmi se jo teroittaa lehtorin kynää. No, en ole luvannut tehdä juuri mitään kirjoittamiseen rajoituksiin liittyviä lupauksia. Päinvastoin. Olen tiivistämässä tahtia ehtiäkseni sille viimeiselle rajalle. jonka jälkeen päättävät instanssit ja virkamiehet alkavat kiinnostumaan ip - numerostani ja persoonani lääkityksestä. Ruumiillisia voimia kun luoja ei ole suonut, pakko on edelleen pullistella kirjaimilla.

Päivä kerrallaan siis. Huomenna lupaan mennä töihin. Huomenna lupaan harjoitella työntekoa. Ensi viikolla mieleni tekisi tehdä vähän muutoksia joihinkin työrutiineihini. Sellaista olen pohtinut, mutta en tiedä, riittääkö uskallukseni vielä siihen. Olen nimittäin pitkään jo miettinyt sitä, että ryhdyn tekemään luennoistani ainutlaatuisia ja ainutkertaisia performansseja, joihin ei enää paluuta ole.

Olen miettinyt sitä, että ryhtyisin tuhoamaan luentomateriaalia välittömästi luentojen jälkeen. Kun Power Point sammuu valkokankaalla, kysyn, onko kellään mitään kysyttävää , ja ellei ole, painan deletointinäppäintä ja muistitikusta katoaa kyseinen tiedosto. Tiedot jäisivät Moodle- järjestelmään siksi aikaa, kunnes asiasta järjestetään tentti, jonka jälkeen poistan ne myös sieltä. Asiasta ei jää mihinkään mitään jälkeä. Tai… no tietenkin Moodlen varmuusnauhakopioihin, mutta virallisesti kaikki hävitetään ikiajaksi.

Opiskelija voi ottaa asiasta haluamansa tiedon ja aineiston, mutta sen jälkeen ei asiaan enää paluuta ole. Opetus olisi aina ajankohtaista. Vanhentunutta aineistoa ei olisi olemassa. Valmistunut opiskelija ei voisi vedota paskaopetukseen, sillä paskaopetusta ei enää ole missään olemassa. Opiskelija olisi omillaan alati muuttuvassa ja turbulenttisessa maailmassa. Maailmassa, jossa totuudet vaihtuvat muutaman päivän välein. Maailmassa, jossa totuudet kestävät ajan hammasta viikosta puoleen vuoteen.

Näin taidan tehdä ensi viikolla. Sitä mukaan kun opetuksessa edetään, hyllystä mapit roskikseen lentävät ja muistitikut tyhjenevät. Täytän tänä vuonan jo 58 vuotta. Jäljellä olevat vuodet osaan puhua vanhoja muisteluksia ja hyviä tarinoita, vaikka yhtään PP esitystä ei tikulla varastossa olisikaan. Nytkin olen osannut kirjoittaa tänne puutaheinää päivittäin viiden vuoden ajan. Miksei se siis onnistuisi seuraavien viiden vuoden aikanakin.

Ja varsinkin, kun tähänkin asti olemme joutuneet tekemään uuden opetussuunnitelman joka ikinen vuosi, kuten joudumme tänäkin keväänä tekemään. Tällä kertaa asiat menevätkin nyt vähän toisin. Voi sitä riemua, kun loppiaisen jälkeen pääsen tuhoamaan orjuuttavaa tietoa. Voi sitä riemua, kun loppiaisen jälkeen pääsen heittäytymään opiskelijoiden tavoin päivittäin tyhjän päälle, tuntemattomaan. Viiden vuoden kuluttua hyllyssäni ei ole yhtään mappia jäljellä. Muistitikulla ei ole yhtään PP-esitystä, eikä Moodlessa ole yhtään kurssipohjaa. Minä ryhdyn ensi viikolla noudattamaan opetuksessani KAVI – menetelmän( kannustava vittuilu) sijaan KEPO -menetelmää ( kerrasta poikki).

Uuden vuoden puhe 1.

2011-12-31T19:42:00.004+02:00

Sanoin töissä äänestäväni Pekka Haavistoa. Epäilivät, että salaisesti haluan tulla ulos kaapista. Olivat sitä mieltä, että presidentin puolisosta saa huonoja juttuja naisten lehtiin. Sanoin työkavereille, että kymmenien vuosien ajan minua on moitittu laajasti siitä, että en osaa pitää ajatuksiani irti naisista. Koskaan kukaan ei ole ollut huolissaan siitä, että ahtautuisin mielelläni miehen kanssa sovituskoppiin.

Minua ihmetyttää nuorten miesten homokammoisuus. Se minun käsitykseni mukaan, se homous, olisi nuorille miehille vain etu, sillä sillä tavoin markkinoilta olisi pois aina kaksi kilpailijaa. Minusta semmoinen asia olisi kannatettavaa ja ylistettävää ja sen hyväksi voisi tehdä aaltoja. Jokainen homo on pois naistentanssien miesrivistöstä.

Tästä pitäisi nyt jotenkin jotain horjuvaa aasinsiltaa myöden päästä asiaan, eli Uuteen Vuoteen. Kuten huomaatte, kirjoitan sen isolla, samoin kuten Jumalan. Amerikkalaiset postikortit ovat muokanneet maailmaani. Merry Christmas and a Happy New Year !!!!

Mikä helvetin Merry ?

Joulu on rauhallinen ja armorikasjuhla. Silloin rauhoitutaan ja joulupäivä ollaan siististi sisällä. Ei silloin riehuta Mall- kauppakeskuksissa ja ripustella riekkuvia valoja talon seinille. Joulu on vakava juttu.

Happy ???

Iloinen uusi vuosi on vitsi. Pohjois-Korea ampui ohjuksen. Iran ampui ohjuksen. Egyptissä tapetaan ihmisiä kadulla. Niin tehdään myös Syyriassa ja Jyväskylässä ja Malmössa. Tänään marketissa venäläiset turistit tungeksivat kenestäkään piittaamatta marketin käytävillä ja puhuivat kieltä, jota isoisämme osasivat muutaman käyttökelpoisen lauseen 1939 – 1944.

Minulta jos kysytään toiveita, niin niitä tasan kolme. Paavo Väyrynen voisi keskittyä sukutilansa hoitamiseen, paikallinen kaupunginvaltuusto samoin ja Putin voisi jatkaa kovaa ja vahvaa hallitsijaperinnettä ja pitää väkensä aisoissa ja herrannuhteessa. Sellainen on meidänkin etu. Demokratia kotikaupungissa ja Venäjällä ovat yhtä vaarallisia asioita. Viisainta, jos joku terävä kaveri hoitelisi hommat, eikä turhaa kyselisi joutavia köyhältä kansalta.

Venäläiset,….. kasvattakaa lapsenne käyttäytymään. Homoseksuaalit, olkaa rohkeita ja asiassanne tinkimättömiä. Teille kuuluu yhtäläinen paikka täällä kuin meillekin. Ja te, paikalliset päättäjät. Sotamies Honkajoen sanoja minä siteeraan. Älkää lyökö päätänne mäntyyn. Päästäkää venäläiset turistit ja homoseksuaalit keskuuteemme. Sillä keinoin meillä kaikilla on rahaa ja yllin kyllin ja vapaita naisia.

Yläluokan kuulumisia

2011-12-30T09:53:00.001+02:00

Uusi vuosi alkaa makeasti. Erkkolaisen lasitalon nettiversio ilahduttaa meitä näin vuoden viimeisenä työpäivänä uutisella, joka kertoo ja vinkaa lukijalle hänen sosiaalisen kerroksensa yhteiskunnassa sen perusteella, katsooko tämä televisiota ja jos katsoo, niin mitä.

Allekirjoittanut tuon tutkimuksen perusteella kuuluu koulutettuun ylempään keskiluokkaan, tai mahdollisesti jopa yläluokkaan. Ellei sitten jopa aatelisiin. Minä en katso juurikaan ko. mediaa, enkä missään nimessä niitä tosi-TV ohjelmia.

Yläluokka katsoo kuulemma A-studiota. Minä en voi sietää edes sitä. Minua ehkä perheen pitäisi kohta kutsua sanalla " Sir".

No, nolla-tutkimuksestahan tässä on kyse. Minä olisin 10 000 eurolla kertonut tuon tuloksen perstuntumalla tuosta noin, suurin piirtein kohdalleen, ilman paperia ja kynää. Koska lukijoiden joukossa on monen sorttisia ihmisiä, en ryhdy nyt tässä tarkemmin asiaa tonkimaan ja suutani pieksemään. Television katselu on arka asia.

Mutta muutamaa muuta asiaa voin huitaista.

Kiltit tytöt ja kiltit pojat maksavat varmasti minun eläkkeeni. Siinä mielessä maailmassa kiltteys ja säännölliset tulot, vaatimattomatkin sellaiset, ovat kullan arvoisia yhteiskunnalle. Hiljaisesta tottelevaisesta keskiluokasta sikiää vähän hillittömästi uutta veropohjaa. Ja verokantaa. Todellisen haasteen yhteiskunnalliseen kehitykseen muodostavat ne reuhupetterit, jotka ostivat ensimmäisen autonsa 12 vuotiaana ja ne regina-rennot, jotka riisuivat sukkanauhaliivinsä luokkaretkellä linja-auton takapenkillä jo keskikoulun neljännellä. Niistä tulee joko teollisuusyhtymän pääjohtajia taikka sitten 34 vuotiaita isoäitejä.

Nuori isoäitiys on muuten periytyvä juttu. Tuosta joku voisi tehdä tutkimuksen, mutta minä voin sen nyt tutuille tässä kertoa tonnilla. Toinen asia, minkä voin tässä aloittelevana sosiologina sanoa, että koulukiusatuista tulee mielenterveyspoliklinikoiden vakioasiakkaita, taikka sitten koulukiusaajia. Taikka linnakundeja.

Appiukko sanoi aikoinaan, että on pelkkä sattuma, kummalle puolen vankilan kaltereita mies joutuu. Kiinniottajilta, heidän vartijoiltaan ja itse asiakkailta odotetaan menestyksellisen toiminnan takeeksi suurin piirtein samoja ominaisuuksia.

Ja sitten vielä esimerkki kotiseudulta. Ne, jotka viettivät kaiken aikansa Luovion keskiolutbaarissa, myöhemmässä elämässään joutuivat alempiin sosiaaliryhmiin, taikka jopa nurmen alle. Sillä seudulla on paljon sukuja, jossa tuota totuutta on saarnattu kolmessa sukupolvessa varoitukseski. Nyt näyttää siltä kuitenkin, että nuorison tulevaisuus on kyseisessä pitäjässä pelastettu, sillä Luovion kahvila lienee lopetettu.

Ja, vielä. Jos kovin monessa polvessa mennään serkkujen kanssa naimisiin, lopputuloksena on värikäs paletti ammatinharjoittajia ja jälkipolvia, joille kaikille on ominaista nk. rehellisen työn karttaminen sekä leegio ammatteja, joita en tässä ryhdy nyt luettelemaan, etten ketään lukijaa osuisi nilkkaan.

Ja lopuksi helmenä RAVI-menetelmällä ( ravista hihasta) havainnoitu lainalaisuus. Jos jollakin kauppapaikalla on nk. huono karma taikka huono menneisyys, myös seuraavat kauppiaat kyseisellä kauppapaikalla ovat vaikeuksissa. Kummallista onkin, etteivät ELY-keskukset ole jo ryhtyneet valmistelemaan paikkatieto-alustoille karttoja huonoista kauppapaikka-karmoista. Niiden avulla olisi helppo ohjailla taloudellista toimeliaisuutta sinne, missä voitot yhteiskunnalle ovat suurimmat.

Digi-median epistolat

2011-12-29T09:59:00.002+02:00

Yleisönosastoissa on alkanut kuhina sitä mukaa, kun ihmiset ovat saaneet sähkövirtaa taas läppäreihin ja langattoman verkon modeemeihinsa. Välipäivien ratoksi on mukava ratkaista yhteiskunnan ongelmia ja saada tyydytystä itselleen.

Eräs sellainen ehdotus on ollut monen kirjoittajan huulilla. Sähkökatkosten aiheuttamat ongelmat, menetykset ja kustannukset pitäisi kohdistaa niiden ihmisten maksettaviksi, joiden omistama puu on kyseisen vahingon tehnyt. Isännän vastuu. Asia kuulostaa selvältä ja luontevalta.

Jo nyt on työlainsäädännössä useita pykäliä ja käytänteitä, joiden perusteella työnantaja vastaa työntekijöittensä kolmannelle osapuolelle aiheuttamista vahingoista. Ellei tämä hanslankari ole sitten ollut törkeän huolimaton taikka törkeän rikollinen. Vahinkoja sattuu ja isäntä korvaa. Miksei sitten myöskin elottoman omaisuuden kohdalla. Tuntuu luontevalta, eikö totta ?

Laukaassa oli 2008 ajokoira innoissaan ajanut kolmen kilometrin matkan jänistä niin suurella himolla, että oli ajanut itsensä auton alle ja kuollut. Ajokoira oli vielä ennen kuolemaansa kyennyt teutaroimaan auton peleissä siinä määrin, että käräjäoikeus oli tuominnut koiran omistajalle auton korjauskulut suoritettavaksi. Hovi oli ollut samaa mieltä, mutta korkein oikeus oli kieltäytynyt tämmöisestä ja todennut, että koira oli omillaan ja koira maksaa vahingot, jos on kertynyt koiralle säästöjä, taikka omaisuutta.

Näissä tuomio - ja korvausjutuissa yleensä on periaatteena on ketju : rikos – syyllisyys - syy-yhteys. Puunkasvattaminen linjan vieressä pitäisi ilmeisesti ensitilassa eduskunnassa säätää rangaistavaksi. Kun on nyt tarkkaillut nykyistä eduskuntaa puoli vuotta, tulee vääjäämättä siihen lopputulokseen, että nykyiseltä eduskunnalta semmoisen pykälän säätäminen hyvin onnistuu ja saattaa odotettavissa ollakin.

Seuraavaksi pitäisi tietenkin säätää sitten sellainen säädös, jolla säädettäisiin rangaistavaksi se, että meripalveluksessa juuri vahinkohetkellä olevat merimiehet ovat mastopuita raapimalla tahallaan mananneet tuulen tuivertamaan pitkin suomenniemeä.

Sanomalehtien hiljainen näivettyminen ja niiden kuolinkellojen kumuaminen ovat aiheuttaneet sen, että yhä enenevässä määrin tulevaisuudessa voin hankkia blogi-päre- aineistoa lehtien kommenttiosastoista. Aikani ei tule pitkäksi. Rappeutettu mielenterveyden hoitojärjestelmä, avohoitoon siirtyminen ja em. lehtien alennustila antaa tavalliselle lehden lukijalle runsaasti hupaisia hetkiä.

Yölintu-yhtyeen solistin baarielämä, Kokemäenjoen vedenpinnan nousun syylliset ja murhanaisen edesottamukset ratkaistaan kaikki ja joka päivä. Lehtien kommenttiosioissa lukukappaleet säilyvät, mutta epistolat surraavat meille riemullisia selityksiä. Taidan ryhtyä keräämään näitä ” uuden testamentin ” ohjeita ihmiskunnalle.

Nyt olisi paikka vapaana....

2011-12-28T10:28:00.002+02:00

Jussi Halla-aho on lähdössä pois Facebookista. Siellä vapautui nyt sitten tilaa, vaikkapa minulle. Minä mietin ja harkitsen. Luultavaa on kuitenkin se, että pysyttelen edelleen pois sieltä. Luultavaa on, että olen tässäkin asiassa vähän kummajainen, mutta… silti.

Silti… täytyy myöntää. Facebookin tarjoamat mahdollisuudet ovat houkuttelevia. Sen avulla olisi mukava etsiä entisiä tuttuja, saada selville missä he nykyään vaikuttavat ja ennen kaikkea, Facebookin avulla voisi olla varuillaan ja tietoinen siitä, missä jotkut erikoisemmat ystävät ja entiset opiskelijat sauhuavat.

Olisi esimerkiksi helkkarin mukavaa tietää se, mitä kuuluu sille entiselle opiskelijalle, joka aikoinaan pyöritti samassa ” ringissä” menestyksellisesti seitsemää neitiä ja rouvaa. Samaan aikaan. Tiedän, että hän on hengissä. Olisi mukava tietää se, ketä nyt on mukava ”kuvioissa” ja onko hän jo saanut tarpeeseen sitä herkkua.

Sitten olisi mukava tutkiskella naamakirjasta sitä, vieläkö yksi tietty opiskelija nukkuu päivät ja juo kiljua öisin. Olisi mukava tietää se, mitä tapahtui hänelle sen jälkeen, kun hän meni valmistumisensa jälkeen jälkirukkiin.

Varsin mukavaa olisi tietää se, mitä on tapahtunut eräälle komentotoimiston naisvirkailijalle vuoden 1975 jälkeen. Hänelle, joka liimasi lähetin kuvan komentotoimiston seinään ja käyttäytyi virka-aikana siten, että nykyisen työturvallisuuslain perusteella mikä tahansa käräjäoikeus pitäisi läpihuutojuttuna hänen tuomitsemistaan ehdolliseen vankeuteen alistetussa asemassa olevan henkilön seksuaalisesta ahdistelemisesta. Silloin se oli pelottavaa. Nyt se olisi kivaa.

Naamakirjasta voisi tutkia myös sen, mitä kuuluu sille naapurin pojalle, joka 16 vuotiaana joutui kasvatuslaitokseen, koska oli mennyt paikalliseen baariin sulkemisajan jälkeen ja pöllinyt sieltä 20 pennin pajatson. Näin sen pajatson omin silmin. Olin naapurissa isäni kanssa maksua vastaan tekemässä polttopuita. Suuruksen aikaan ( Länsi-Suomessa tarjottava vahva aamiainen, johon voi sisältyä esim. perunamuusia ja ruskeaa kastiketta. Tarjotaan noin klo 9 -10) kyseinen nuorimies palaili yöllisiltä retkiltään ja hetken pelasi tuvan seinään pultattua pajatsoa, ennen kuin vetäytyi huoneeseensa levolle. Palkattu työväki taas meni suuruksen jälkeen pihalle sirkkelöimään polttopuita.

Mukavaa olisi myös tietää se, mitä kuuluu sille keikyäläiselle nuorelle naiselle, joka heittäytyi kanssani juttusille Lauttakylän liikenteen linja-autossa kesällä 1974 matkalla Tampereelle. Hän kirjoitti upeita kirjeitä, joiden ansiosta talvella 1974-75 saatoin menestyksellisesti torjua komentotoimistossa harrastetut seksuaaliset interventioyritykset. Ymmärtämättömyydessäni.

Sitten vielä olisi mukava tietää, mitä kuuluu sille kuuden ällän ylioppilasneitoselle, joka kesällä 1974 oli kansani samassa paikassa töissä kuusi viikkoa. Hänen eväänsä koostui joka päivä samalla kaavalla kasatusta annoksesta. Kiinteä osa oli yksi kurkkuvoileipä. Juomana oli litraa termospullosekoitusta, jossa oli kaksi pulloa a-olutta ja yksi pullo sitruunasoodaa. Ynnä jäitä. Hänet minä totisesti vielä haluaisin tavata. Ensi vuonna hän taitaa täyttää 60 vuotta. Olisi mukava tietää, onko hänessä vielä potkua.

Harkitsen siis edelleen kovasti sosiaaliseen mediaan sotkeutumista. Kielteiset puolet tunnistan, mutta liha ja nostalgia saavat minut heikoksi aina joskus. Toisaalta taas, täällä blogimaailmassa voi enemmän kirjoittaa täyttä humpuukia .

Viattomien lasten päivän aattona

2011-12-27T11:10:00.003+02:00

Jotkut näyttävät luulevan, että elämä joulun jälkeen olisi auvoisempaa ja mukavampaa, jos maassa olisi markka rahana ja Kekkonen presidenttinä. Tai joku muu messias. Kehityksen pyörän pysäyttäminen, taikka sen pyörän pyöräyttäminen taaksepäin taitaa olla mahdotonta.

Ilahduttavaa on huomata, että monessa muussakin asiassa nk. kansan syvien rivien mielipideilmasto on hyvin vähän muuttunut suurlakonajoista. Se antaa jatkuvuuden tunnetta. Samalla sen avulla on mahdollisuus arvioida ja ennustaa tämän tuulipuku-väestön mielenliikkeitä ja käyttäytymistä. Se taas antaa jämäkkyyttä yhteiskuntaan.

Ajatelkaas, jos ihmiskunta järkiintyisi. Mitä tapahtuisi ? Sodat loppuisivat. Tupakanpoltto loppuisi. Perheväkivalta loppuisi. Rahaa säästettäisiin ja kulutusta pienennettäisiin. Elintasosairaudet muuttuisivat tuntemattomiksi. Avioliitot kestäisivät ja säätykierto toisi traktorikuskin perheeseen insinöörejä ja insinöörien perheisiin lääkäreitä ja lääkäreiden perheisiin sydänkirurgeja ja……

Ajatelkaas, jos maapallolla olisi vallitsevana utopia, Sointula taikka Shangri – La.

Markan puolustajat pelkäävät tietenkin dystopiaa. Kaikki menee päin persettä ja se menee , ei suinkaan kohtalon vuoksi, eikä tuulipukujen oman käyttäytymisen vuoksi, vaan herrojen pakottamana. Markan puolustajat ovat sitä mieltä, että dystopia- kehitys jatkuu yhä kauheampana ja kauheampana hamaan Ilmestyskirja- show:un asti.

Entäpä, jos tilanne onkin se, että seilaamme edes takaisin tässä välitilassa. Entäpä, jos joskus aina ihmiskunta pystyykin tekemään jonkin oikeamielisen ja hyvän päätöksen ? Ja sitten heti perään tekee pari kolme paskatemppua. Ja viimeisellä rajalla taas sitten hetkeksi tulee järkiinsä.

Uljaassa uudessa maailmassa palvottiin fordismia. En ole koskaan ajanut muuta kuin työn puolesta kyseistä värkkiä. Hauska yksityiskohta on sellainen, että kun Huxley kirjoitti fordismin ylipapin tai jumalansa nimeksi Herra Monde, niin myöhemmin sitten tämä samainen company päätti nimettä erään merkkinsä nimellä MON(DEO). Siinäpä oiva nimi autolle, joka ei maistu, ei haise, eikä herätä intohimoja. Se on tuote, joka täydellisesti palvelee fordismin perusajatusta: ihmisiä ja tuotteen kuluttajia pitää hallita hienotunteisesti, mutta lujasti.

Työtön trukkikuski kääntää siis edelleen mielipidettään samaan tahtiin kuin Urpilainen ja Lipponen. Rationaalinen käyttäytyminen on ihmiselle vierasta ja kun talvimyrsky vie sähkön taikka massaeroaminen kirkosta lasten kummit, yksilö nostaa edelleen nyrkkinsä pystyyn ja etsii syyllistä. Se on kirkon vika, jos ei löydy kummia. Se on Vesa Keskisen naisasioiden syy, jos ostetut korealaiset kumisaappaat eivät kestä edes loppiaiseen.

Olen näköjään syönyt aivan liikaa tehotuotettua merilohta ja hormoneilla turvotettua kalkkunaa. Mieleni näyttää kiehuvan ja ajatukseni näyttävät armeijan sekahedelmäsopalta. On ehkä tänään jo syötävä näkkileipää ja nakkikastiketta perunoiden kanssa.

Kummallisia ajatuksia ja huomioita

2011-12-26T21:31:00.002+02:00

Tapanina ei tee mieli ajella. Talo on täynnä nuoria ihmisiä ja takkakin hehkuu lämpimänä. Kirjahyllyssä on kiinnostavia sekä vähemmän kiinnostavia kirjoja. On helppo olla vain. On helppo lukea romaania. Yhtä helppo on jättää hyllyyn tenttikirjat.

Tänään olen tehnyt kokoontuneelle perheelle valkoviinissä haudutettua hirvipataa. Sen ansiosta asemani perheen kokkina on edelleen vahvistumassa ja vakiintumassa. Valkoviinipulloon jäi jonkin verran haudutusnestettä, joten ihan sen varjolla ei ruokalajeja tähän residenssiin valita. Kalkkunan syönnissä on mukava vain pitää välipäivä.

Tänään olen tutustunut paremmin kahteen joululahjaani. Paksumpi ja kovempi niistä on Warren Buffetin, tämän risteilylaivojen buffet-ruokapöydän keksijän elämänkerta. Olen nyt edennyt 16 sivua 800 sivuisesta tiiliskivestä.

Se helpompi lahja on Pro Wanha-Jokela t-paita. Se päälläni aion tepastella töihin ja kaikkiin sopiviin tilaisuuksiin. Paidan mukana sain tiedon, että jonkin muotoseikan vuoksi Karjalaisen kulttuurin säätiö joutuukin nöyrtymään ja katkaisemaan Wanha-Jokela ravintolan vuokrasopimuksen vasta 2012 vuoden lopussa.

Tänään ei ole kukaan opiskelija tullut valokaapelia pitkin arvioimaan työtäni ja mennyttä vuotta. Siitä heille suuri kiitos. Vastaavasti hiljaisuus on ollut toisessa mielessä vähän piinallista.

Joulun aatonaattona kirjoitin lyhyen joulukirjeen ystävällisessä ja lämpimässä sävyssä omalle opiskelijaryhmälleni, siis ryhmälle, jonka luokanvalvoja ja tutor-opettaja olen seuraavat 4 vuotta. Toivotin kaikille 38 opiskelijalle mitä parhainta joulujuhlaa ja rauhallisia levon hetkiä. Yksikään ei ole vastannut, eikä toivottanut takaisin hyvää joulua.

Tulen hyvin toimeen ilmankin. Minusta on kuitenkin kohteliaasti kommentoida, taikka vastata, että sitä samaa. Sellaiseen toimintaan ja ympäristöön arvon opiskelijat joutuvat joka tapauksessa sukeltamaan, kunhan valmistuvat ja yhteiskunnan elintärkeisiin tehtäviin joutuvat. Substanssiosaamisen arvo on lopulta lyhytaikainen ja haavoittuva. Ihmisten kohtaaminen on paljon tärkeämpää.

Huomenna olisi mahdollisuus korjata tenttejä kotona, viettää vapaata kotona, olla kokonaistyöajan mahdollistaman periaatteen mukaan jossain muualla kuin toimistossa tai sitten tietenkin on mahdollisuus mennä töihin. Taidan mennä aamupäiväksi töihin. Nuoriso nukkuu kuitenkin pitkään. Tai sitten minäkin nukun pitkään. Tai kirjoitan. Tai paistan välillä taas kalkkunaa. Ja vien tyhjiä pulloja palautusautomaatille. Siellä on mukava vertailla jonossa olevien ihmisten joulunviettotapoja ja juomavalikoimia.

Laatujärjestelmä toimii joulunakin

2011-12-25T17:27:00.001+02:00

Joulu on hankalaa aikaa niille, joilla muutenkin on hankalaa. Eräs viime viikolla valmistunut opiskelija näyttää juhlapyhien rasituksessa luhistuneen sen verran, että opiskelupaineitten helpottaessa on päättänyt joulupäivän kunniaksi lähestyä ”todistuksen” muodossa sähköpostin välityksellä koko opettavaa henkilökuntaa. Kaikki opiskeluasiat eivät kuluneiden vuosien aikana ole ilmeisesti sujuneet aivan opiskelijaa tyydyttävällä tasolla. Hänellä on paha mieli. Nyt sitten meillä opettajillakin on paha mieli.

Minulla on siinä mielessä asiasta erittäin paha mieli, että sain häneltä hänen purkauksessaan kiitettävän arvosanan 5. Kun se yhdistetään niihin tosiseikkoihin, että opiskelijan toiminta palautteen antajana on outo ja myös ajankohta on vähintään kummallinen, ellei sitten peräti moitittava, asiasta voidaan päätellä se, että hänen kykynsä arvioida hyvää ja huonoa opetusta on myös vajavainen. Siinä mielessä tuo hänen antamansa vitonen auttamattomasti vähän haalistuu ja epäilemättä joutuu muun opettajakunnan silmissä outoon valoon.

No, onneksi valokaapelia pitkin ei tullut epätoivoinen isä taikka äiti. Peruskoulupuolella sellainen on kuulemma normaalia ja sangen yleistä. Jokainen vanhempi ja isä ja äiti on perinteisesti ollut asiantuntija sen suhteen kuinka didaktiikka puree juuri heidän jälkikasvuunsa.

Anteeksi kun pyhän päivän iltana kaadan kaikki niskaanne, lukijat. Luoja, eli Taivaan Isä sekä hyvä kasvatus minua varjelkoon siltä, että kuna päivänä laittaisin kovin suuren postituslistan ohjaamana liikkeelle mieleni liikahduksia ja lepakkojeni muuta kellotapulielämää. Siis laittaisin liikkeelle työyhteisön taikka opiskelijoiden suuntaan.

Te lukijani, olette vapaata riistaa. Jokaisen olkapää on potentiaalinen nojaamisen kohde. Jokainen täällä vieraileva alistuu siihen mahdollisuuteen, että itken täällä mitä kummallisimpia asioita. Teen sen, koska pidän teistä.

Taidan lopettaa työpostin lukemisen vapaa-aikana. Sellainen voisi olla fiksua ja siistiä. Tillman@suomi24.fi päivystää 24/7. Ainakin taidan yrittää sitä.

Out of Africa

2011-12-25T13:32:00.002+02:00

Rauhallinen ja täydellinen joulu uinuu hiljaa sydämessäni. On rauhaisaa ja levollista. Eilen kirkossa oli kummallinen pappi pitämässä kummallisen aattohartauden, mutta tänään samassa paikassa oli jo erilainen meno. Enkeli taivaan lausui jälleen kirkkokuoron avustamana lujaa ja ponnekkaasti.

Jouluun on sisältynyt toistaiseksi vain yksi pienehkö pettymys. Viini ei ole mistään kotoisin, vaikka sen nimi tällä kertaa on Out of Africa.

Minä en nyt saa otetta tähän viiniin. Siitä ei ole suurta vikaa, mutta ei siinä ole mitään suurtakaan. Se on mehumaista ja vähän karvasta. Ja sitä on jäljellä lähes kolme litraa. Oma virheeni oli se, että ryhdyin juhlapäivänä kokeilemaan jotain outoa ja uutta.

Karen Blixenin oli elokuvassa Out of Africa kokeiltava myös jotain outoa ja uutta, sillä oma mies oli täysi hulttio ja paskiainen. Hänet pelasti ainakin hetkeksi Robert Redford. Ei siis todellinen henkilö, vaan tämä ihana hurmuripoika, joka saa fiktiivisesti naiset unelmoimaan entisistä poikaystävistään. Minua ei pelasta tämän viinin kanssa nyt muu kuin se, mikä pelastaa yleensä Harald Hirmuisen täysinäisen rommitynnyrin tuomista haasteista; tahdonvoima.

Out of Africa – nimisen uskonnollisen yhteisön ei pidä nyt vetää hernettä nenäänsä tästä kirjoituksesta. Minulla ei ole teistä mitään käsitystä, enkä osaa sanoa ainakaan mitään pahaa teistä. Elokuva on siis hyvä, viini on pahaa ja te olette neutraali.

Kohta menen kattamaan jälleen pöytää. Elän toivossa, että toisena päivänä viini olisi vähän sykähdyttävämpi. Elän toivossa myös, että suurempina annoksina viini olisi vähän antavampi. Nuoruudessani olen joskus pystynyt sekä serbialaisen luumuviinan että kodisjokelaisen pontikan suhteen tällä tavalla annoskokoa kasvattamalla lisäämään hetkellisesti myös nautinnon määrää.

Perhejoulun puitteissa tällä metodilla on kuitenkin rajoitteensa.

Jouluun on sisältynyt tietenkin muutakin kuin viinistä äksyilyä. Lahjojen saajat ovat olleet herkistettyinä, mutta myös antajien silmät ovat kiiltäneet. Erityisen paljon meillä on nautittu tällä kertaa lämpimistä vaatteista ja sukista.

Joulupukki on ilmeisesti saanut kuulla tontuilta, että itsepäisesti kuljen kesät talvet valkoisissa tennissukissa. Nyt sain ison varaston mustia tennissukkia.

Yhdet uudet, itse hankkimani urheilusukat, ovat mustavalkoiset. Niiden kärjet ja kantapäät ovat mustia ja muuten sitten ne ovat ihanan pehmeät ja valkoiset. Ja niissä on upea kaksoispohja. Niillä olen nyt jouluna itseäni hemmotellut.

Joulu Suomen raskaassa

2011-12-23T09:52:00.002+02:00

Kun vuonna 1974 olin selvinnyt alokasajasta hengissä ja vannonut puolustavani tätä maata polkupyörää ja lähetin postilaukkua apuna käyttäen hengenlähtöön asti, koitti aika tehdä se suuri päätös; ollako lomalla jouluna vai uutena vuonna. Siihen aikaan tarvittiin kansakunnan puolustukseen joka viikonloppu 50 % vahvuudesta, joten asetelma oli fifty sixty. Kumpaa nyt sattui sitten enemmän arvostamaan. Edellisten sukupolvien yllytyksestä päätin niin, että uutena vuonna olen ainakin Köyliön Lallintalolla katselemassa kaukaa erästä neitokaista.

Päätin olla sen vuoksi kerrankin vapaaehtoinen ja jäädä jouluksi Kasarmille.

Jouluaattona esimiehet pakottivat tuhrimaan patterin seinät valkoisella suihkutettavalla spray-lumella. Aavistin jo siinä vaiheessa pahinta. Tuon sotkun siivous me vielä löydetään edestämme. Ja niin me löysimmekin. Uutena vuonna kiinni ollut porukka ei joutunut tuhrimaan, eikä myöskään siivoamaan mitään.

Sitten pidettiin tupa- kaappi- ja siisteystarkastus. Ja viinatarkastus. Minä olin ihmeissäni. Syntymäkodissani ei juuri viinaa harrastettu, ja joulu oli vihoviimeinen ajankohta, jolloin sellaista olisi ryhdytty harrastamaan. Minulla oli kasarmin käytävillä outo olo, että minä todella tulisin kokemaan ikimuistoisen joulu, niin kuin minulle oli luvattu.

Ensimmäiset viinapullot kaivettiin esiin kuivaushuoneessa olevista saappaista iltapäivällä klo 5. Luhangasta kotoisin ollut metsuri-tykkimies juopui siinä määrin, että jouduimme vartioimaan häntä iltaruokailussa samoin kuten paimenet omia lampaitaan illan kertomuksessa. Myöhemmin yöllä sitten PU:na toiminut luutnantti Rajala metsästi metsuria pitkin käytäviä, kunnes löysi lopulta tämän omasta sängystään, päiväpeitteen alta, täysissä suntisvarusteissaan.

Patteriston komentaja tuli käymään ja juomaan petrolia peltimukeista. Melkein sinuteltiin häntä ja todettiin, että koulutus on kovaa ja sitä on tarpeeksi, mutta hiki säästää verta. Tämä Sarastien –tyyppinen majuri yritti olla huomaamatta sitä, että pesäpalloa mestaruussarjassa pelaavat alikersantit alkoivat humaltua vaarallisessa määrin.

Myöhemmin yöllä sitten poistumiskiellossa ollut varusmies-romaani päätti lähteä omin luvin läheiseen matkustajakotiin, jonne oli kutsunut joulun viettoon koko heimonsa. Annoimme hänen mennä, sillä hän oli käynyt illan mittaan jo vähän vaaralliseksi.

Iltakymmeneltä tuli sitten patteriin vääpelinämme toiminut ylikersantti, joka määräsi kaksi miestä upseerikerholle ampumaan kunnialaukauksia satavitosella. Sanottiin sille, että ollaan b-miehiä. Ollaan puujalkapatteri, eikä olla tykkiä nähty kuin alokasaikana sulkeiskentällä. Ja silloinkin lykättiin pitkin kenttää 122 haupitsia.

Ylikersantti soitti johonkin ja ärhenteli puhelimessa aikansa, jonka jälkeen sitten otti komentonsa takaisin ja sanoi, että hän on sekoittanut juhlat nyt pahasti. Uutena vuonnahan siellä kerholla ammutaan kunnialaukaukset, eikä suinkaan jouluyönä. Hän käski meidän jatkaa pyhän yön viettoa säädyllisesti ja jatkoi horjuvaa matkaansa kohti kerhoa.

Alikersantit ryhtyivät pston komentajan lähdettyä tilamaan lisää keskiolutta kihniöläisestä kyläkaupasta. Tilausta toimitettiin käytävän kolikkopuhelimella. Myöhemmin sitten, keskellä jouluyötä sekatavarakaupan pakettiauto toimitti tilauksen sovitusti kasarmin läpi kulkeneelle tielle, josta se nostettiin kasarmirakennuksen alakerran ikkunasta sisään.

Menin nukkumaan, sillä meno oli minusta vähän kauhistuttavaa. Paimenten tavoin minäkin pelkäsin. Hyvän sanoman toi sitten aamuneljältä matkustajakodista palannut romaani – tykkimies, joka herätti minut ja lupasi kaivaa puukolla molemmat alasatakuntalaiset silmäni ulos kuopistaan. Suhtauduin asiaan vakavasti, sillä kyseisellä ” valdella” oli rinnassaan kaksi 30 cm pitkä arpea ristin muodossa. Poikittaisen oli tehnyt Kauhajoen kasinon lippujonossa muuan Hagert. Pystysuoran taas oli kuulemma tehnyt eräs kätevä seinäjokelainen kirurgi keskussairaalassa kun miestä oli kursittu kasaan.

Vähitellen kuitenkin patteriin laskeutui Jylhän Kiirastulen omainen rauhallinen tunnelma. Vaikka koettelee, kyllä lenkit kestää. Kun kestivät aikoinaan Summassa, Taipaleessa ja Kollaalla, niin kyllä tämäkin yö tästä menee.

Semmoinen ikimuistoinen joulu se.

Kuusi ja kirkonrakentaja

2011-12-22T20:34:00.002+02:00

Tänään hain lounastunnilla joulukuusen. Ajattelin sen olevan jälleen yhtä tuskallista kuin ennen, mutta huomasin erehtyneeni. Kun ihminen tulee vanhaksi, kaikki kuuset kelpaavat. Varsinkin kun ilta pimenee, kriteerit löyhentyvät. Minä selvisin hommasta 45 minuutissa.

Vanha insinööriviisaus sanoo, että naisen ja joulukuusen etsintä muistuttavat läheisesti toisiaan. Ensimmäinen vastaan tullut ei ole hyvä. Sitten valintaa jatketaan. Etsitään sitä parasta kuusta. Ja viimein kun ilta yllättää ja hämärä laskeutuu, on otettava se, mikä tienvarressa ensimmäisenä oli. Näin kertovat isot pojat.

Minä olen hakenut kuusta ensin isän kanssa. Silloin minä väsyin, sillä isä halusi löytää aina täydellisen yksilön. Meiltä meni aikaa aina joka kerta monta tuntia. Koko aatto siinä kului. Siihen aikaan oli jokaisessa maalaistalossa lämmin sauna käytettävissä aattona, joten kuusi haettiin vasta silloin ja se sulatettiin aattona. Koristelu aloitettiin iltapäivällä.

Rivitaloissa ja nykyisissä omakotitaloissa on pakko tuoda kuusi sulamaan jo edellisen päivänä. Autotalli on lämmitettävä siihen kuntoon, että kuusi norjistuu siellä ja ryhtyy jo hieman tuoksumaan.

Kun lapset kasvoivat, otin heidät mukaan kuusen etsintään. Molemmat ovat olleet mukana alle kouluikäisenä. Viime vuonna mukana oli vävykin. Tänä vuonna oli elämässäni ensimmäinen joulu, jolloin hain kuusen yksinäni. Ymmärsin, että olin vähän malttamaton ja hölmö, koska poika kysyi iltapäivällä asiasta ja oli huomannut sen, että olin karannut toimitukseen ilman häntä.

No, huomenna on uusi päivä. Voidaan pojan kanssa hakea uusi kuusi. Tämänpäiväinen voidaan antaa ystäville, naapureille, taikka voimme laittaa sen terassille ja ripustaa siihen räikeitä valoja. Mitään ei ole vielä menetetty.

Tyttären kanssa askarreltiin äsken jouluinen piparkakku- kirkko. Minä olin kiinnipitäjänä ja hanslankarina. Minusta lopputulos on söpö ja hieno. Ikkunat ovat liivate-kelmusta. Koristelu sokerista.

Huomenna työmaa on hiljainen ja tyhjä. Siksi sinne on mukava mennä. Kerrankin voi tehdä asioita rauhassa ja ajan kanssa. Voi lähettää viimeiset E-joulukortit ja tervehdykset. Voi miettiä joulujen lukumäärää ja niiden omalaatuisuutta. Voi muistella armeijan joulua. Se se oli ihmisen lapselle kummallinen kokemus. Semmoinen tekee helposti miehestä pasifistin ja rauhan aatteen kannattajan. Mutta siitä voin kertoa huomenna lisää.

Nyt nautitaan siitä ajatuksesta, että illat ovat sinisiä.

ärhentelyä jouluahdistuksen vallassa

2011-12-22T10:00:00.002+02:00

Tänään sitten taitaa olla se pimein päivä. Minulle se on valoa täynnä. Vielä voi polttaa hetken kynttelikköä ikkunalla ja odotella joulua saapuvaksi. Sitä oikeaa joulua.

Sitä, jonka markkinapellet ovat pilanneet tingelitangelillaan. Minä elän siinä vahvassa uskossa, että lamat, taantumat ja talouden depressiot kehittyvät meille syklisesti siksi, että meillä olisi välillä vähän tiukempaa ja välillä vähän vähemmän mahdollisuuksia harrastaa joutavuuksia.

Toisaalta maailma elää koko ajan ympärillämme. Herrat saavat pitää kokouksiin näinä päivinä tiuhaan tahtiin. Asevoimien supistuksista huolimatta Kotkan satamassa on huippuarsenaalia vaikka kuinka. Mielenkiintoista on miettiä sitä, miksi juuri jouluna ne putkahtivat ilmi ? Miksi juuri Korean hautajaisten alla ? Miksi juuri Suomessa ?

Odotan erittäin suurella mielenkiinnolla, mitä tapahtuu jouluna itäisellä maalla Punaisen torin tietämissä. Siellä ihmiset kuulemma liikehtivät hartaasti. Suomen johtavat Venäjä – asiantuntijat kirjoittelevat semmoista, että tämä olisi lopun alkua.

No, minä ihmettelen, miksi helkkarissa Nokia ja UM eivät ole älynneet laittaa Kotkan satamaan joulupukkia istumaan hajareisin jonkun pyöreän ”ohjus”- pötkylän päälle LUMIA- puhelin kouraan. Minä ihmettelen, miksi istuva presidentti on ollut niin hiljaa viimeisen vuorokauden ?

Eniten minä ihmettelen sitä, että tulevat presidentit ovat niin kovin hiljaisia tilanteessa, jossa kerrankin olisi mahdollisuus piestä suuta ja esittää mielipiteitä tilanteessa, jossa kaikki varmasti kuuntelisivat tarkasti.

Minun on tietenkin hyvä huudella täältä kaukaa. Siellä parrasvaloissa pelataan nyt peliä, jossa ministeri Virkkusen poliittiset ideat ja käänteet jäävät kerrankin varjoon. Tiedettyähän on se, että ministeri Virkkunen on käänteissään arvaamaton ja erittäin nopea. Tällä kertaa ministeriön pöydällä makaa kuntauudistussuunnitelma tyhjän panttina. Se paljastetaan vasta sitten, kun presidentin vaalit ovat onnellisesti ohi. Tässä asiassa ministerillä on sellainen kanta, että hänen sorvaamansa uudistus olisi niin hätkähdyttävä, että se voisi jotenkin vaarantaa ehdokas Niinistön valinnan. No, jälleen, totuttuun tapaa, ministeri yliarvioi itsensä. Pahempaan yliarviointiin kykenee vain ehdokas Väyrynen.

Inarinjärven ohjussekoilun aikaan Paavo Väyrynen oli ulkoministeri. Silloin häneltä käytiin oikein anteeksi pyytämässä asioita. Saa nähdä, tuleeko nyt kukaan kylään Juhani Tervapään tyttärenpojan luokse ?

Miten minusta on tullut näin ilkeä ? Kummastelen sitä kovasti. Olen ilkeä varmasti siksi, että kaikkien pikkupoikien tapaan minua hermostuttaa pukin tulo.

Luultavaa onkin, että pukki tuo takapihan koivusta kimpullisen risuja ja kehottaa itse itseäni komentaen allekirjoittanutta ruoskimaan selkäänsä tunnettuun perussuomalaiseen tapaan. Olen pahoillani. En vaan voi sille mitään, että salaisesti vähän nautin siitä, kun isokenkäiset menettävä välillä kasvonsa ja näyttävät yleisön silmissä hölmöläisiltä. Minä taidan salaisesti uskoa siihen, että valtaapitävien kohdalla pitää myös paikkaansa se, että vastoinkäymiset pitävät heidät hereillä ja pelon vallassa.

Pimeyteen sukeltaja

2011-12-20T16:03:00.001+02:00

Kaksi yötä vielä nukuttavana ja sitten kaikki on taas niin kuin pitääkin. Torstain jälkeen päivä aloittaa varovaisen taipaleensa kohti täyteyttään. Yö lyhenee. Ihminen näkee ympärilleen aamulla ja näkee illalla. Ja aivan kohta ihminen voi sanoa, että nukuin koko yön. Nukuin kaikki ne neljä tuntia.

Väsyttää.

Tervetuloa lukijaksi Toppahapa. Sinulla on hauska nimi. Toivottavasti viihdyt täällä. Juuri nyt nämä minun kirjoitukseni ovat tylsiä ja väsyneitä, sillä minä odotan valoa ja kevättä. Juuri nyt olen syksystä vähän väsynyt ja sohjosta typertynyt. Huomenna ovat asiat jo toisella mallilla.

Tämäkin päivä on ollut muuten ihan siedettävä, mutta olen itse taas tehnyt siitä vähän kankean ja kauhistuttavan. Taidan ruoskia itseäni illalla niin, että menen jouluostoksille tuonne kaupallisten Sodoman ja Gomorran pyörteisiin. Mene tarkkailemaan ihmisiä.

Kuuden oopperan mies

2011-12-19T23:28:00.008+02:00

Melkoinen uutispäivä meillä on taas takana. Minä seurasin työn ohessa kaikkea vähän hämmentyneenä. Kim Sunkkila teki sitten vapaaehtoisesti sen, mitä moni odotti ja kaipasi. Kun sitten maanpetoksestakin tuomitun Juhani Tervapään tyttärenpoika samaan hyömyyn totesi julkisuudessa, että tuskinpa Kim Sunkkilaa kukaan kaipaa, hoksottimeni terästäytyivät.

Tästä päivästä tulee raikas ja erilainen. Minäkin haluan tietää ihan tapojen ja yleissivistyksen vuoksi, onko maailmassa ihmisiä, joiden kuolemaa ei tarvitse surra, tai joiden kuolemasta pitäisi oikeastaan iloita.

Voi loppuu. Yhä suurempi osa joululahjahankinnoista tehdään verkkokauppojen asiakkaina. Opettajat hakevat jouluviinansa naapurikaupungeista. Veripalvelu toivoo verta pakkiin. Viestintäministeri lupaa tulla jokaiseen talouteen varmistamaan sen, että netti pelittää.

Kaiken tuon jälkeen oloni on vähän hölmistynyt. Päivän uutistarjonta muistuttaa modernia proosarunoa, jolla joku vielä keväällä saattaa pokata itselleen Pentti Saarikoski- pokaalin. Tuolla edellisellä kappaleella runoileva läänintaiteilija kuittaisi velkansa yhteiskunnalle sekä työsuhdekämppänsä vuokran kolmelta vuodelta. Tuo pätkä kuulostaa nyt jo kuolemattomalta.

Kaikesta tuosta kummallisuudesta intoutuneena päätin lähettää vanhemmilleni joululahjaksi Viipurin kaupungin karttakirjan vuodelta 1939 ja liput Porin teatteriin näytelmään: ” Entäs nyt, miten nyt suu pannaan, Niskavuori ? ” Verkkokaupasta tietenkin, kuinkas muuten. Lukijat voisivat olla höveleitä eivätkä menisi paljastamaan lahjan sisältöä saajille etukäteen.

Juhlaa varten myyvät elintarvikkeita, joiden viimeinen käyttöpäivä on 25.12. Kyselin myyjiltä, onko odotettavissa, että he vaivautuisivat myöhemmin tällä viikolla hankkimaan lihatuotteita, joita asiakas saattaisi säädyllisesti nauttia vielä Tapanina ja kenties myös viattomien lasten päivän.

Sellainen ei ole kuulemma todennäköistä. Asiakkaan on kiskottava kalkkuna kitusiinsa joulupäivän iltaan mennessä ja Tapanina, taikka seuraavana arkena metsästettävä taas provianttia. Osuustoimintaliike näyttää ryhtyneen samanlaiseksi inhokiksi kuin taustaryhmänsä, vaalirahoissa ja naisasioissa ryvettynyt bonuskortin värinen puolue. Taidan ryhtyä tilamaan ruokani verkosta. Homma toimii, valokaapeli soi ja kohta on Itellanmies tunkemassa aladobia ja lanttulooraa postilaatikkoon. Ilmoittaudun asiakkaaksi.

Kim Sunkkila on lyönyt nyt viimeisen hole-in one- lyöntinsä. Mietiskelin tässä ilta ahdistuksessani sitä, että kerkesikö kaveri katumaan yhtään tekemisiään siinä vaiheessa, kun rintaan pistää oikein kovasti ja vähän jo vituttaa. Ehtiköhän kaveri miettiä, että olisiko sittenkin ollut parempi jakaa ruokaa vähän tasaisemmin ja aseita vähän enemmän. Vai oliko Kim uskossaan kova viimeiseen asti.

Usko kuin usko. Jos hän koki olevansa hyväntekijä ja kuoli siinä uskossa, että kohta kadut lainehtivat kyyneleistä, niin so what ? Eikö ihminen saa tulla subjektiivisessa uskossaan autuaaksi. Moni ateistikin yrittää tulla. Juhani Tervapään tyttärenpoika saattaa lopulta olla väärässä. No, asiaa ei pysty todentamaan puolin eikä toisin.

Stalin vaihtoi nuoruudessaan uskonsa toiseen. Pappisseminaarilaisesta tuli jumala miljoonille. Emme tiedä sitäkään, mitä hän ajatteli kuollessaan.

Meemi omituisuuksista

2011-12-16T10:10:00.010+02:00

Nollavaimo jakoi tässä taannoin minulle tunnustuksen. Kiitää vielä ja kumartaa ja jalalla raapaisee lattiaa. Nyt minun sitten pitäisi kertoa viisi ominaisuutta ja/tai omituisuutta, jotka omistan. Kuten luonnollista onkin, tämä viivyttely on johtunut siitä, että jokaiselle meistä on vähän hiostuttavaa se, jos joutuu itsestään paljastamaan outoja asioita. Joulun kunniaksi ja Nollavaimon pyynnöstä nyt ehkä jotain sitten minäkin

1. Rajuimmista aloitetaan. Rakastan yli kaiken tennissukkia ja pyrin pitämään niitä aina kun vain mahdollista. Tumman puvun kanssa pidän kuitenkin tummia sukkia. Tennissukissani on tietenkin punamustia raitoja. Joissakin on harmaita kuvioita varsissa. Parhaissa tennissukissani on kaksinkertainen pehmeä pohja. Pito- eli jarrusukkia en sentään käytä. Unisukkina käytän äidin kutomia villasukkia.

2. Sukista siirrymme lapasiin. Osaan kutoa karjalaisella neula-tekniikalla neulekintaat sekä kirvulaisella että kuolemajärvisellä tekniikalla.

3. Minä rakastan junia ja tiilisiä muuntajarakennuksia. Erityisesti rakastan DV 12 vetureita ja niiden perässä kolisevia nk. sinisiä vaunuja. Mutta noin yleisesti ottaen, junat ovat jotain todella upeaa. Niissä matkustaminen on sopivan nopeaa ja samalla sopivan hidasta. Junissa ja junista voi usein jopa humaltua.

4. Minä pyörryn helposti. Olen pyörtynyt rehtorin kansliassa, yhteiskoulun opettajanhuoneessa, sairaaloiden vierastunneilla, hammaslääkäreissä, kunnanlääkäreissä, terveyskeskuksissa Intissä, rokotuksissa ja kerran minä pyörryin optikolla, kun olin hankkimassa uusia silmälaseja. Optikko hälytti ambulanssin paikalle. Voin vakuuttaa, että tästä omituisuudesta minä mielelläni luopuisin ikiajoiksi

Olen ampunut kolme hirveä ja laskenut niistä jokaisesta veret pois, sekä suolistanut niiden sisuskalut ulos niiden mahasta. Olen jokaisesta hörpännyt myös kaatajan veriryypyn. Kertaakaan ei ole pyörryttänyt. Ei ole edes heikkoa tehnyt. Olen ollut veressä napaani myöden, mutta adrenaliini on vain kohissut korvissa. Hemoglobini minusta on saatu viimeksi vuonna 1971

5. Olen hurahtanut Skotlantiin. Haaveilen joskus muuttavani sinne osaksi vuotta. Rakastan heidän juomaansa. Rakastan heidän puhettaan. Rakastan heidän vanhoja tarujaan ja kertomuksiaan. Olen käynyt siellä 6 kertaa. Enkä saa kyllikseni. Inverness, Plockton, Ullapol, saaret lännessä, Mull, Oban… luettelo on omituinen ja pitkä

No, eiköhän tuossa ollut nyt edes vähän omituisuuksia ja ominaisuuksia. En ehdi oikein haastaa ketään tähän nyt mukaan, sillä olisi huolellisesti valikoitava sellaisia ihmisiä tähän ketjuun, jotka eivät pitäisi tämmöistä meemiä rasittavana.

Kirjasimet ja tekstikoko johtuvat siitä, että tämä blogger taas ryppyilee ärsyttävästi minun selaimissani.

Normaalit ruokajuomat

2011-12-15T20:00:00.002+02:00

Entinen formulakuski on ajanut kännissä kahdeksaa kymppiä veneellä päin siltapilaria ja siinä rytäkässä on kuollut hyvä kaveri. Linnaa on tulossa pari vuotta, mutta se on formulamiehen mielestä aivan liikaa. Syyttäjä taas on sitä mieltä, että se on aivan liian vähän. Formulakuski ei muista ajamisestaan mitään.

Selostaja Kyllönen on sitä mieltä, että aivan tässä nyt harmillisesti hyvää miestä kiusataan. Hän se vasta formulamiehen hyvä kaveri on, ei se kuollut.

Minun oikeustajuni mukaan formulakuskin olisi kiltisti mentävä vuodeksi linnaan. Sellainen on oikeus ja kohtuus ensikertalaiselle, jos tuommoisilla vesiretkillä on ja tuommoisissa promilleissa veneilee tuommoisella vauhdilla. Voisi siellä sitten mäkihyppääjän kanssa vuolla vaikka lampunjalkoja ja suorittaa avoimessa yliopistossa taidehistorian perusopinnot. Molemmat asiat ovat kotiinpäin.

Minä olen tässä promilleasiassa ja viinanotossa kerrankin nyt sen verran hyvä asiantuntija, että tiedän puolessatoista promillessa liikuttavan kännissä, johon on pitänyt kiskoa kirkasta viinaa kaksin käsin, ja paljon. Keskioluella tuommoiseen Järvilehdon 2,5 promilleen ei tahdo päästä millään.

Ja minun asiantuntijuudelleni löytyy kyllä monta todistajaa. Vaimo on ehkä innokkain.

Jos mies hommaa itsensä tuommoiseen känniin ja edes menee veneeseen mukaan, on siinä määrin edesvastuuton, että käryn käydessä olisi tämmöisen ” miehen” syytä kärsiä kaikki hänelle lankeavat rikosoikeudelliset - , henkiset - ja eettiset - rangaistukset. Ja vielä ammatilliset. Jos vaikka on osannutkin ajaa joskus autoa suljetulla radalla kovaa, niin eipä ole paatti pysynyt hanskassa. Eikä järki. Edellyttäen, että on itse ajanut.

Rikosprofessorit tapelkoot lainkirjaimen täytöstä. Maallikkona minä taidan täällä valvotuissa olosuhteissa, takkatulen äärellä ja vaimon silmälläpidon alaisuudessa nostaa hetkellisesti promilleni nollasta vähän koholleen. Olen nimittäin tänään pitänyt vuoden viimeiset luennot. Huomenna menen mukaan työpaikan pikkujoulujuhlaan. Meinaan osallistua jokaiseen hassuun ja hilpeään visaan ja kisaan. Yritän huomenna tavoitella 0.9 promillen tasoa. Mutta mihinkään laittomaan kulkuvälineeseen minä en koske, enkä edes potkukelkkaa riesakseni ota.

Järvilehto…….. kummallinen nimi. Enteellinen oikeastaan. Voiko järvessä olla lehto ? Millainen lehto järvessä voi olla ? No yksi tulee mieleeni, mutta en sitä ilkeä tähän kirjoittaa. Ja tässähän oli sitäpaitsi kyse merestä.

SUPO ja Tillman

2011-12-14T12:36:00.010+02:00

Sinä aikana kun minä olen opettanut nuorisolle eväitä elämää varten, Tampereella on opetettu puuta heinää. Koraania ei ole muistettu seurata tarkasti. Nyt asiaan on tullut avuksi SUPO. Suojelupoliisi on ryhtynyt suojelemaan maahanmuuttaneita väärältä opetukselta.

En ota kantaa. En puolesta, enkä vastaan. Olen nimittäin nyt vähän voipunut. Olin ulkoiluttamassa pankkikorttini rinnakkaiskorttia ostoskeskuksissa. Sen rinnakkaiskortin haltijakin oli mukana. Meillä oli oikein onnistunut retki. Kuusi tuntia olimme samassa pienessä kaupungissa, ventovieraassa maakunnassa, ventovieraiden ihmisten keskellä, emmekä saaneet verinaarmua.

Luin kirjakaupassa sotakirjoja. Erityisen mielenkiintoinen kirja oli suurikokoinen opus, jossa selvitettiin Laurilan rykmentin vaiheita. Kirjakauppiaan mieliksi ostin muutaman kirjan oikein selvällä rahalla, jotta hänelle ei olisi tullut paha mieli siitä, että selailin uutuuskirjoja hartaasti ja pitkään.

Laurilan joukosta kertova uusin kirja on todella suurikokoinen. Se muistuttaa Saimi-mummun postillaa. Epäilemättä Pohjanmaalla ainakin Laurilan miesten vaiheita selataan samalla hartaudella.

Tarjolla olisi ollut myös kokonainen kirja Nurmon kevyen eskadronan ryntäyksestä Äyräpään kirkolle. Ruotsinsuomalaisten joukko-osastojen urotöistä ei sentään ollut yhtään opusta tarjolla.

Jatkoin kuljeskelua vieraassa kaupungissa. Naisväki oli komeaa ja kaunista pitkissä mustissa nahkasaappaissaan. Nuoret naiset taas kulkivat haalareissaan. Paikkakunnalla näyttäisi olevan joku korkeakouluyksikkö, sillä kadut lainehtivat opiskelijoita haalareissaan. Tuommoinen asuste on hyvin käytännöllisen oloinen tämmöisessä loskakelissä, varsinkin jo aikoo keskellä viikkoa ottaa kuperkeikkalimsaa suuremmassa määrin.

Tämän päivän suuri elämys oli se, että kirjoja kaupassa selatessani minulle selvisi se, miksi kaskustelupalstojen keskenkasvuiset nimittelevät Paavo Lipposta Mungoksi. Arvokas tieto. Sillä saatan ehkä kukistaa toiset lajitoverit perjantai-iltana työpaikan pikkujoulujen tietokilpailussa. Ääneen en uskalla sitä syytä nyt sanoa, sillä en halua raastupaan, enkä Supon kuulusteluihin.

Sana ja sen vapaus

2011-12-13T08:18:00.007+02:00

James H. on saanut sakkoa kiihotuksesta. Samassa lehdessä kerrotaan, että Thaimaassa vanhempi herrasmies on saanut 20 vuotta linnaa siitä, että oli lähettänyt 4 ilkeää tekstaria kuningattaresta. Sana ei siis ole aivan vapaa kaikille ja kaikkialla. Tuomiot kuitenkin vaihtelevat sangen suuresti.

Itäisessä naapurimaassamme ei ole ihan sallittua äänestää ketä tahansa. Ja jos äänestää, taikka kadulla ilmoittaa ketä aikoo äänestää, voi päästä sielläkin linnaan.

Suomalainen politikko voi pääsääntöisesti tehdä mitä lystää sananvapauden areenalla. En laske nyt James H:ta aidoksi politikoksi.

Mutta valtiovarainministeri sellainen on.

Hänen johdollaan, ja kansaa peläten, ollaan nyt laajasti työväenpuolueessa tekemässä niin monimutkaisia lehmänkäännöksiä, että siinä voi vielä rehellinen suomalainen työmies menettää leipänsä ja huumorintajunsa. Tämä viimeinen kieltäytyminen kun näyttää aiheuttavan sen, että koko edellinen farssi, vakuudet Kreikan tukemisesta, on muuttumassa tyhjäksi. Paavo Lipponen ei kyllä enää tarvitse tässä pelissä vihollisia ja vastustajia. Omansa sekoittavat pakkaa ihan kiitettävästi.

Yksi kerrallaan suomalaiset puolueet muuttuvat äänestyskelvottomiksi. Minä myönnän, minä vieraannun näistä vesseleistä. Minua eivät ole koskaan kiinnostaneet saippuaoopperat.

Minä alan kohta kaipaamaan valistunutta itsevaltiasta, joka laittaa tämän sotkun kuntoon. Macchiavellin Ruhtinas - kirja olisi sopivaa luettavaa näille veijareille. Ongelma on tietenkin siinä, että he ottaisivat Macciavellin todesta, eivätkä ymmärtäisi, että kyseessä on satiiri.

Minä sen sijaan myönnän, olen vähän hullu. Minä aidosti kaipaan jota kuta, joka viheltää nykyisen menon poikki. Vastaus ei ole taatusti James H. Minä luulen, että se on sota taikka veret seisauttava lama. Eliöpopulaatioiden J-käyriä säädellään suunnilleen samalla tavalla. Oli sitten kyse tohvelieläimen lisääntymisestä, taikka ihmisen hulluudesta, jossain kasvun pisteessä tapahtuu romahdus ja putoaminen.

Pyhä toimitus

2011-12-11T20:25:00.001+02:00

Kävin eilen kahdessa merkillisessä paikassa. Kävin Hakametsän Jäähallissa ja Pispalan pulterissa. Kummassakaan en ole koskaan ennen käynyt.

Olutravintolassa lauantai-iltapäivällä pispalalaiset hiljentyivät hartaasti omaan harrastukseensa. Hallissa taas 7000 ihmistä hiljeni sen vuoksi, että tanssii tähtien kanssa- maalivahdin pelipaita nostettiin kattoon.

Halliin pääsin sisään vasta sitten, kun vaalea ja viehättävä järjestysnainen oli taputellut kainaloni, vartaloni ja ruumiini. Tämä sai mieleni kohoamaan. Ymmärsin, että kohta pääsen osallistumaan pyhään toimitukseen.

Sain olla todistamassa herkkää riittiä, tai oikeastaan rituaalia, johon liittyivät kaikki uskonnollisen toimituksen merkit. Pyhä relikti, paita, nostettiin kattoon ja pyhitettiin ikuisiksi ajoiksi. Se paita nousi taivaaseen. Samaan aikaan valot ja soihdut loivat yhdessä musiikin kanssa uskonnollisen menon taustanäytelmän. Nuoret neitsyet lyhyissä hamosissaan osallistuivat näytelmään keikuttelemalla itseään ja heiluttelemalla suuri soihtuja. Yleisö taputti aina kahden puhutun lauseen perästä. Jossain vaiheessa noustiin seisomaan. Sitten laulettiin Maamme- laulu.

Sitten juotiin kaljaa. Kolme erää keskikaljaa urakalla. Pelinsä tamperelaiset hävisivät, mutta ketään se ei oikeastaan tuntunut häiritsevän. Näytelmä ja pyhä toimitus sujuivat juhlallisesti

Nyt uskonnolliseen toimintaan tulee pakollinen joulutauko. Vasta joskus aikojen kuluttua kansa pääsee uudelleen pyhättöönsä. Siihen asti huolletaan pelipaitoja, lippuja ja muuta rekvisiittaa.

Menen nukumaan ja keräämään voimia.

2011-12-08T22:12:00.001+02:00

Seuraavat kolme vuorokautta ovat hektisiä ja osin vähän jännittäviä. Saan useimmat luentokurssini loppumaan, joten olen innostunut ja mietteliäs siitä asiasta, että mitenkäs minun psyykeeni taas reagoi paineen hellittämiseen.

Lisäjännitystä tuo myös se, että juuri äsken tuli pitkä käsikirjoitus huomisen illan juhlatilaisuuden sujumisesta. Joudun ja pääsen monen sadan ihmisen eteen. Järjestäjät ovat siinä uskossa, että juhlaihmisille pitää antaa yksityiskohtainen ohjeistus tilaisuuden kulusta. Hassuksi asian tekee se, että opiskelijoiden vastaavan tilaisuuden sujuvuus on hoitunut aina terveellä järjellä ilman yksityiskohtaista käsikirjoitusta. No, minä yritän olla munaamatta teitä ! Ja itseäni.

Aamulla on pidettävä luentoja ja tentti. Syötäväkin on jossain välissä.

Silitin äsken tuplamansetti – paitani. Kerrankin tilanne on se, että kauluspaita on maksanut enemmän kuin tummapuku. Puku on alennuksesta, kuten varmasti ymmärrätte. Isän hiomat kalvosinnapinkivet hohtivat hienosti, mutta itse nappeja joutui vähän putsaamaan. Merisuolaa ja kuumaa vettä astiaan ja napit sinne. Kohta on kirkasta.

Saa nähdä, mitä ehdin kirjoittaa huomenna tuntemuksistani. Lauantai-aamu toivon mukaan valkenee raikkaana ja fressinä, sillä silloin taas starttaa olutseura pikkujouluretkelle Mansesterin kaupunkiin. Päivän, illan ja yön ohjelma on monipuolinen, oluthenkinen, rankka ja jouluun hiljentävä. Tarkkaavaiset katsojat voivat nähdä blogin kirjoittajan lauantaina illansuussa televisiolähetyksessä.

Sunnuntaina saatan raportoida asiasta tarkemmin.

Minä, Olli ja Hässäkkä

2011-12-08T10:41:00.008+02:00

Olli yrittää pitää raha-asioita järjestyksessä. Heillä on nyt kuulemma kaikkein tärkein Jalta-konfarenssi, jonka onnistumisesta riippuu koko Euroopan tulevaisuus. Toivottavasti he tekevät parempia päätöksiä kuin on tehty tähän asti.

Minä taas yritän piiskata opiskelijoita ylös viimeisiä vuorenrinteitä, kohti armahtavaa joululomaa. Ja kaikesta tästä syntyy tietenkin armoton hässäkkä. Äsken luennolla puhuin työlainsäädäntöä. Erityisesti teroitin nuorisolle, että teknisellä apuvälineellä yksityisen pihan tarkkaileminen on kiellettyä. Silmillä ja silmälaseilla voi kuitenkin tuijottaa niin paljon kuin kehtaa.

Opiskelijat olivat aktiivisia ja osallistuivat opetukseen kiitettävästi. Eräs nuorimies kertoi, että hänen kotitiessään on alamäki juuri sellaisen talon kohdalla, jonka pihassa talon nuori rouva ottaa aurinkoa kesäisin yläosattomissa. Paikkakunnan pappa-jengi on tehnyt tikusta asiaa ja ryhtynyt tekemään polkupyörälenkkejä kyseisen residenssin ohitse. Pappa laumapolkee lenkkinsä yleensä ripeästi ja suurella tarmolla ja kilpailuhengellä. Kyseisen alamäen he kuitenkin kuulemma taluttavat rauhallisesti alas.

Didaktiikassa tätä nimitetään interaktioksi. Tätä opettajan ja oppilaan vuoropuhelua. Minulle luvattiin myös peitepiirros kyseisellä kaavatiellä sijaitsevan alamäen sijainnista. Minä sanoin nuorille miehille, että 250 kilon painoisen moottoripyörän taluttaminen alamäkeen aiheuttaa maallikossa, saatika auringonottajassa kulmakarvojen kohottelua.

Oppimista tapahtui siis. Ei ihan opetussuunnitelman mukaista, eikä etukäteen suunniteltua, mutta kuitenkin.... oppimista . Yksilö osaa nyt tulevaisuudessa toimia uudessa tilanteessa mielekkäällä tavalla.

Viime yönä nukuin kuusi tuntia. Se on joulukuun ennätys. Kahden edellisen yön keskiarvo on nyt kolme tuntia yössä. Se on taas hyvää keskitasoa.

Laiska töitään luettelee. Niinhän se on. Voisi oikeastaan tulkita niin, että nyt olen oikeasti ja aidosti tehnyt säädetyn verran työtä palkkaani vastaan, kun olen joutunut tekemään niin paljon, että en ole ollenkaan ehtinyt omiani harrastamaan.

Kohta tulee kuitenkin työmaalle hieroja. Hänelle menen viemään liikuntasetelini ja kovettuneet lihakseni. Kovettuneen sieluni kannan illalla taas teille. Siihen asti voikaa hyvin.

Tervetuloa , uusi lukijan, Maria, Sinisen linnan kirjastosta. Toivottavasti viihdyt täällä ! Nyt täällä ollaan vähän voipuneita, Lepuutan airojani. Tekstit ovat väsyneitä. Mutta laatu paranee !

VAMI

2011-12-06T21:00:00.002+02:00

Vaimoni Mielestä iltapukugaalan selostajat ovat tänä vuonna pihalla asioista. Ihmisiä ei tunneta, eikä pukuja kommentoida. Kävin häntä äsken auttamassa hetken verran ja selostelin sisään tulijoita.

Nurmijärven pitkämatti tuli yksinään. Hän näyttää päässeen irti suuresta ongelmastaan, eli naisista. Vielä kun oppisi nappaamaan vähän booli, hän saattaisi puhjeta uuteen kukkaan. Joka tapauksessa, hyvä alku häneltä. Nainen ja vuosi oli tuon ikäiselle miehelle vähän turhan rankka tahti.

Juhlissa taitaa tänä vuonna olla kolme sellaista henkilöä, joiden kanssa olen jutellut. Yhden kanssa olen istunut kokouksissa muutaman kerran. Yhteen olen tutustunut lasteni kautta ja kolmannen kanssa satuin rinnakkain työelämäseminaarissa muutama vuosi sitten. Loput ovat minulle tuntemattomia. Kasvoilta tuttuja, mutta muuten tuntemattomia.

Vaimoni on vähän hermona. Perjantaina hänen pitää kiskaista juhlamekkoa ylleen ja edustaa. Hän ottaa minut kavaljeeriksi, joten olen joutunut tässä vähän mentaalisesti asennoitumaan tuon tapaiseen tungokseen. Saimme molemmat kutsukortin samaan tilaisuuteen persoona ynnä avec, joten teoriassa olisi ollut mahdollista meille molemmille ottaa oma avec mukaan.

Minä mietin pitkään, josko kysyn blogin lukijaa, Yamaha- miestä kavaljeeriksi, sellainen kun tuntuu olevan tapana nykymaailmassa. Kyselin vaimolta, kenet hän aikoo ottaa. Hän oli sitä mieltä, että hänkin ottaa jonkun miehen.

Katsoin siis kättelyä 5 minuuttia. Paraatia Tampereelta katsoin saman verran. Nyt lähden ulos ja menen noutamaan siniristilipun sisälle. Katson, että ulkona palavat roihut. Ja mietin illalla sitä, että kenetköhän pitkämatti pokaa jatkoille kainaloonsa. En usko, että hän pystyy koko iltaa pitämään naisista näppejään irti.

Ankea on taas itsenäisyyspäivän aamu

2011-12-06T11:36:00.004+02:00

Viljo- pappa armeijakuvassaan. Kuva otettu 1921 tai 1922. Tykkimies seisoo siloposkisena nuorukaisena vasemmalla.

Viljo- Pappa on käynyt kuvassa myös talvisodan jälkeen 1940. Pappa on kuvassa 39 vuotias. Sota on kuitenkin saanut miehen kasvot vanhenemaan ja ilmeen totiseksi. Sotapuukko roikkuu vasemmalla puolella.

Minä olen muistellut tänään tietenkin näitä asioita. Olin eilen vielä innoissani ja luottavaisella mielellä. Elin isänmaallisuuden hengen läpitunkemana ja selasin jatkosodan pikkujättiläistä.

Taas odotin kuitenkin turhaan. Ei tullut korpinjämiä tähän torppaan. On katsottava tulevaisuuteen ja odotettava ensi kesäkuuta. Jossain vaiheessa yhteiskunta varmasti huomaa sen, että olen kohta sotinut täällä blogistaniassa isänmaan puolesta jo kohta 5 vuotta. Olen täällä kynää ja näppäimistöä apuna käyttäen torjunut apatia-vihollista yhtä kauan kuin isoisämme aikoinaan rintamalla.

Ei ole tippunut virallista tunnustusta. Sivupalkissa on arvokkaita tunnustuksia taistelijatovereilta. Niistä on mukava nauttia. Lukijaikoneja on 85. Kirjoituksia on kertynyt 1794. Laskuriin on tullut 189 222 käyntiä. Viljam Pylkäs ampui aikoinaan suoaukealle 80 vihollista yksinään. Hänen fiktiivinen romaanihahmonsa, Antti Rokka vain 50. Minun ei ehkä kannata omiani esiin tuoda.

Ovat ehkä korpinjämät jääneet tulematta siksi, että olen ylipäällikön tekemisistä kirjoittanut kuten Rokka puhui luutnantti Lammion edesottamuksista. Ovat ehkä jämät jääneet siksikin tulematta, että olisivat varmaan minun hallussani joutuneet repun viilekkeeseen samalla tavalla kuin korpraali Määtän vapaudenristi.

Kynällä meinaan kuitenkin taistella edelleen. Niin teki aikoinaan Rahikainenkin. Välillä tosin ammuskeli vähiä panoksia taivaan tuuliin, mutta pääasiassa kirjoitteli naisille ja yritti päästä vähällä taistojen tuoksinassa.

Rahikainen on aliarvostettu isänmaallisuuden myyttihahmo. Hän on sivistynyt ja charmikas mies. Hän ei humallu kesäkuun juhlissa kiljusta. Hän ottaa vuoteensa ja mieluummin lähtee tientekoon naiskauneutta ihailemaan. Ja kokeilemaan. Hän tulee takaisin virkistyneenä. Hän on aamulla selvä ja onnellinen. Hänellä on edelleen naisen lämpö ja tuoksu viltissään. Hänen päätään ei kivistä. Hänellä on täysi lippaallinen kirjoituspaperia repussaan ja sota vain jatkuu.

Ehdottomasti, Rahikainen on idolini. Hän on suuri mies tänään, itsenäisyytemme vuosipäivänä. Häneen luotan ja turvaan. Kohtalomme on siellä, minne Rahikaisen kirjeenvaihtokynä viitoittaa tien. Ehkä silläkin rintamalla joskus lopulta ryhdytään jakamaan Mannerheimin ristejä.

Regressio

2011-12-04T10:02:00.003+02:00

Eilen on tapeltu Helsingissä rahasta. Olen ymmärtänyt aamun uutisvirrasta sen, että väärä mies voitti. Uutisen perusteella voisi saarnata taas vähän siitä, mitä mieltä minä olen toisten ihmisten lyömisestä nyrkillä, oli siihen sitten lupa taikka ei. Parempi kuitenkin se, että pätkivät toisiaan turpaan valvotuissa olosuhteissa ja omaiset saavat siitä vähän rahaa.

Tapelkaa pojat, saatte tupakkaa !!!

Noin nuoriso kannusti nahkatakkeja 1960 – luvulla koulussa välitunnilla. Minulla on joku hatara mielikuva, että tuo sanonta olisi sodan perintöä ja siellä tuolla sanonnalla olisi kannustettu muonatupakoiden innoittamaan sotatyöhön. En tiedä, mikä on oikea alkuperä.

Jyväskylässä on pistetty puukolla ihmistä viikon sisällä viidessä eri yhteydessä. Tapaukset eivät poliisin mukaan liity toisiinsa.

Luultavaa on, että noista puukotuksista ei asianomainen suuria rahapalkintoja kuittaa. Korkeintaan vähän kakkua. Ja jos sitten meinaa itseään puolustaa vankilassa, ainoa keino lienee hinkata hammasharjan varsi betonilattiaa vasten niin kauan, että siitä syntyy turvaa antava malspiikki.

Jääkiekko-otteluissa tapellaan myös. Minua ihmetyttää se, että siellä riisutaan hanskat ja kypärät pois ennen tappelua. Järkeväähän olisi pitää ne itsellä ja ottaa se pelivälineeksi annettu maila kouraan. Luulisi semmoisella pärjäävän paremmin. Varsinkin kun iskee sillä pitkittäin varrusteiden saumakohdasta toista mahaan taikka viikatteenomaisesti niittää kanssapelaajaa kaulaan. Ihme teatteria tuommoinen paljainnyrkein uhittelu.

Arkipäivän tilanteessa aikuisen ihmisen lyöminen on oikeastaan regressio- reaktio. Jostain syystä yksilö joutuu laskeutumaan niin primitiiviselle tasolle, ettei enää muita keinoja ole. Nyrkkisankareita lohduttakoon se tieto, että jos nyrkeillä lyöminen ei tehoa, vielä on yksi alempi regressio - reaktio jäljellä. Se on itkeminen.

Mietin aamulla herättyäni kolmea asiaa. Ensiksi mietin sitä, miltä katsomoon kuulostaisi se ääni, kun satakiloinen mies lyö toista miestä täysillä ? Sietäisikö sitä katsoa ja kuunnella ? Tekisikö häijyä ?

Sitten mietin sitä, miltä tuntuisi katsella härkätaistelua? Oksettaisiko se ? paljonko cervezaa pitäisi olla kylmälaukussa, jotta sitä voisi sietää? Eläimen tappamista hitaasti.

Kolmanneksi mietin untani. Unessa työpaikka oli lähdössä jonnekin juhliin linja-autolla. Tilaa linja-autossa oli kuitenkin rajallisesti. Niinpä koulutusohjelmapäällikkö pyysi minua jäämään oppilaitokselle pitämään rakennuksista huolta. Minua asia vähän tympäisi. En tosin yrittänytkään leipoa häntä turpaan, mutta olin kyllä pahoillani. Niinpä minä jäin pois kyydistä.

No, tämä Tuhkimo unessa ei jäänyt oppilaitoksen pihalle asiaa suremaan, vaan hyppäsi salaa kuorma-auton tavaratilaan. Semmoinen kuorma-auto oli nimittäin juuri tuomassa kopiopaperia laitokselle.

Niin minä sitten havahduin siihen, että kurkin kuorma-auton takaovenraosta alla vilisevää asfalttia ja mietin, kuinka täältä pääsee pois. Ryhdyin tunkemaan itseäni ulos siitä helkkarin ahtaasta raosta. Joku vagina - symboli se varmasti oli. Juhlapäällystakkini oli kuitenkin niin paksu ja luistamaton, että siihen ovenraossa rimpuiluun sitten lopulta heräsin.

Pitänee maanantaina kysyä koulutusohjelmapäälliköltä, oliko heillä ollut edes hauskaa.

Alkoholiongelma

2011-12-03T13:42:00.003+02:00

Minulla on nyt sitten se alkoholiongelma. Olen joulusnapsini kanssa ongelmissa. Gammel dansk on oikean makuista, mutta silti kaikki ei mennyt tällä kertaa kuin Strömsössä.

Annoin virolaisen etanolin mehustua mausteiden kanssa 6 viikkoa. minusta se tuntui sopivalta ajanjaksolta, jotta jotain makua edes 80 % :n värittömään ja melkein mauttomaan halpatuotteeseen imeytyisi. Viikolla suodatin liemen ja laimensin sitä vedellä, jotta lopputulos olisi myös naisväen nautittavissa. Tavoite väkevyytenä pidin vanhaa koskisenkorvalääkettä ja sen vahvuutta.

Tässä operaatiossa tavara kopuloi itse itsensä kanssa ja lisääntyi kokonaiseksi litraksi. Väkevä maku ei kuitenkaan minusta laimentunut tarpeeksi. Tutkin illalla vähän ruotsalaisten blogeja ja löysinkin internationaalista tietoa siitä, että mausteiden liotusaika on vain pari päivää.

Nyt kun liuoksen laimentaminen ei enää vedellä ole suotavaa, ainoa keino saada gammel dansk- maku oikean vahvuiseksi, on laimentaa liuosta etanolilla. Tein eilen asiaan kuuluvia kokeita ja huomasin, että oikea laimennussuhde on noin yhden suhde neljään. Tarvitaan siis kolme litraa viinaa lisää.

Sen jälkeen minulla on laskujeni mukaan neljä litraa gammel dansk – tyyppistä vatsalääkettä. Olen ilmeisesti astunut sille vaaralliselle tielle, jonne viina miehen vie, Saimi – mummun käsityksen mukaan. Ainoa säädyllinen keino taitaa olla se, että ostan tusinan verran kauniita pikkupulloja ja jaan tuotoksen niihin. Jos sitoo kauniin joulurusetin pullojen kauloihin ja jakaa nyytit joululahjoina pois, voi olla, että tästä mielettömästä kokeilusta vielä selvitään vähin vammoin.

Pseudo-katsastusinsinööri ja muut velikullat

2011-12-03T10:44:00.007+02:00

Pseudo-farmaseutit ja - provisorit ovat kohta tiukoilla. Tenoxia ja V-pen megaa on jaettu väärillä papereilla vuositolkulla ja provisorina paikkakunnan verotaulukoiden kärjessä roikuttu. Mutta nyt tulee loppu. Hätäännyksissä nyt seulotaan kaikki ammatit läpi. Valhetta ja epäpätevyyttä työnteossa on aivan liikaa.

Moni meistä törmää päivittäin ammatinharjoittajiin, joiden lisenssit on saatu muropaketista. Minäkin olen törmännyt monesti. Yhden pseudo-kirvesmiehen kohtalo olisi ollut aikoinaan hyvinkin julma, mutta onneksi samassa taloyhtiössä asunut nimismies valisti minua laittoman uhkauksen tunnusmerkeistä.

Pienenä epäilin joulupukin aitoutta, sillä isä lähti harmillisesti joka kerta talliin antamaan hevoselle heiniä juuri samaan aikaan kun joulupukki kävi. Monesti joulupukin säkkikin muistutti erehdyttävästi niitä kahvipapu-säkkejä, joita meillä käytettiin viljasäkkeinä.

Ainoa ammatti, jossa en koskaan ole huomannut pseudoa, taikka valetta on sekatyömiehen ammatti. Hän se osaa kaiken ja se on selvästi ilmoitettu hänen ammatissaan. Kummallista on se, että meillä ei ole toisella asteella tällä hetkellä yhtään sekatyömiehen ammattitutkintoon valmistavaa koulutuspistettä. Minä ihmettelen. miksi ?

Sekatyöinsinöörikin olisi kova sana alati muuttuvilla ja turbulenttisilla työmarkkinoilla.

Ylempien toimihenkilöiden puolella tällaisia monitoimiosaajia oli aikoinaan hyvinkin paljon ja nykyäänkin heitä tapaa vielä silloin tällöin käräjäoikeuksien odotushuoneissa. Harmi kyllä, näiden liikemiesten määrä on nopeasti vähenemässä. Yhteiskunta tulee monin verroin kankeammaksi, kun liikemies-osaamisen tilalle rakennetaan kapeille erikoisosaamisille rakennettuja koulutusammatteja, joiden haltijat eivät sitten millään löydä itselleen sopivaa työpaikkaa.

Liikemies löysi aina itselleen sopivan ekologisen lokeron talouselämän viidakosta. Sekatyömies löysi aina itselleen sopivaa työtä. Eikä kummankaan tarvinnut koskaan papereita esitellä, eikä pätevyyksien kanssa nöyryyttäviin karnevaaleihin lähteä.

Ehdotan , että toisen asteen oppilaitokset sankoin joukoin ryhtyisivät kouluttamaan sekatyömiehiä. Kun sekatyömies ei papereita tarvitse itsensä tueksi, sekatyömiehiksi voidaan nimittää kolmen vuoden kuluttua kaikki ne, jotka ovat säännöllisesti edes ammattikoulun takana olevassa metsikössä käyneet tupakalla ja päivisin oppilaitoksen ruokalassa syömässä.

Innokkaammat sekatyömieslinjojen opiskelijat voisivat samaan aikaa tehdä lukioissa kaksoistutkintoja. Tällainen henkilö saisi keväällä sekaylioppilaan tutkinnon ja lakin. Turvallisuus työmarkkinoilla syntyisi kuitenkin sekalaisista töistä.

Yhteiskunnan säästöt olisivat mittavia. Kun nuoret joka tapauksessa elämänsä aikana joutuvat hankkimaan noin 3,5 ammattia itselleen, nämä ammatit voidaan näin opettaa sekatyömiehelle sekaisin jo nuorena yhdellä kertaa. Palettiin pitää tietenkin valita opetettavaa ainesta kaikilta elämän aloilta. Vasta valmistuttuaan sekatyömies-opiskelija sitten suorittaa lopullisen pätevöitymisenä kuhunkin työhön työnantajan perehdyttämisen ja työnohjauksen metodein.

Odottamattomia arvioita

2011-12-01T22:12:00.002+02:00

Tänään olisi ollut järkevää ryhtyä lukemaan seuraavaan tenttiin tieteen filosofiaa. Voimani eivät kuitenkaan riittäneet siihen. On väsynyt ja vähän loukkaantunut olo.

Joensuussa olivat korjanneet viime viikon tenttivastaukseni. Pidin selvänä, että sieltä pitkin valokaapelia sukeltaa tänne roima nelonen. Tentin korjaaja oli arvioinut kakkoseksi. Tuntuu vähän loukatulta tämä olo. Tässä on sentään kymmenien tuhansien vastausten kokemus takana, tässä kirjoittajalla, tässä tentin korjaamisessa.

Kirjallisuustieteessä ja sosiologiassa pystyn etukäteen arvioimaan tenttitulokseni suurella varmuudella. Olemme kohtuullisen paljon samaa mieltä olleet noissa aineissa siitä, minkä verran tietoni tuottavat arvosanaa.

Filosofiassa olen tuuliajolla.

Niinpä siivilöin, suodatin ja pullotin joulu- gammeldansk – snapsin. Siinä työssä sitä miehen sielu lepää. Jätin tuotteen kypsymään katkeran makuisena. Juoma on siis katkeraa. Lisään siihen myöhemmin aavistuksen rommia ja jotain makeutusta. Sitten se on valmis. Oivallinen juoma. Jos illalla tulee pää kipeäksi, niin samalla aineella saat itsesi aamulla käyntiin. Kerrankin halvalle Saarenmaa-spriille on jotain järkevää käyttöä. Huomenna on ehkä tilattava vähän snapsi – mausteita Ruotsista. Siellä viinojen maustaminen näyttää olevan juomalaulujen jälkeen kansakunnan toiseksi yleisin harrastus.

Nyt nukkumaan. Toivottavasti uni tulee. Asia sikäli minua askarruttaa, että luin äsken yömyssyksi Haavikon runoja taas pari sylyllistä. Hän se kyllä osaa tehdä vaikutuksen.

Aloitteellisuus

2011-12-01T16:01:00.002+02:00

Rouva Ahde on tässä taannoin ollut sitä mieltä, että hänen työpaikassaan kohdellaan ihmistä kuin esinettä. Hänen työnantajansa edustaja taas on sitä mieltä, että kuljetusväen ja karavaanin pyörät pyörivät, vaikka haukku kuuluu kovana.

Poliisi harkitsee jutun tutkimista, koska työsuojeluviranomainen on pyytänyt sitä tutkimaan asiaa.

Vinkkinä tähän asiaan, että jos vaikka poliisi harkitseekin ja tutkiikin ja päättää jättää syyttämättä rekkamiesten edunvalvonta pomoa, työsuojeluviranomainen voi niin halutessaan vaatia toimimaan toisin.

Ahteen perheeseen tuntuu tätä työpaikkaongelmaa kasaantuvat kovasti. Muistaakseni takavuosina herra Ahdekin oli julkisuudessa tämän saman syyn tiimoilta.

Tosin, ilmeisesti rouva Ahteelle on oltu inhottavia, kun taas herra Ahteesta puhuttiin, että hän oli ollut aikoinaan omassa työpaikassaan erittäin aloitteellinen.

Perheen poika, Jussi Ahde ei ole ollut kovinkaan aloitteellinen viime aikoina.

Minä olen nyt aloitteellinen ja lähden tapaamaan vaimoani urbaanin kaupungin pimeään ja alakuloiseen keskustaan. Ehkä olen hyvinkin aloitteellinen ja houkuttelen hänet autoon ja kotiin, pois houkutuksista ja viettelyksistä. Veronpalautukseni saapuu huomenna. Uskon vaimoni olevan siitä hyvin tietoinen ja siksi hyvin aloitteellinen ostoskeskuksien suhteen.

Minä taas ryhdyn lukemaan Haavikon runoja. Niistä aikuinen mies saa monen sortin aloitteellisuutta ja inspiraatiota, kun niitä runoja rinnan Haavikon elämänkerran kanssa lukee.

Vieläköhän sitä ehtisi näin vanha mies olla oikein aloitteellinen, jos nyt heti tapansa muuttaisi ja ryhtyisi toimeen ?

Busmanni

2011-11-30T15:53:00.000+02:00

Ajoin tänään aamulla töihin linja-auton perässä. Kiinnitin huomiota siihen, että liikennöitsijä oli maalauttanut yrityksensä web-osoitteen auton perään sangen näyttävästi.

WWW.Busmanni.fi Niin oli maalattu auton pintaan. Minua hihitytti koko työmatkan ajan ja koko päiväkin on mennyt siedettävästi. Mannisen liikenteellä on kaikki oikeus hyödyntää nimensä kaikki variaatiot.

En ole nähnyt julkisuudessa kenenkään moittivan tätä osoitetta. Pelkona tietenkin on aina se, että joku pitää yhtiön nimioivallusta alkuperäiskansaa loukkaavana.

Minä en osaa olla asiasta muuta kuin viehättynyt.

Valtion poikaleirillä oli kanssani samaan aikaa pari kaveria, joiden nimet eivät sopineet noin hyvin yhteen. Toisen nuoren miehen sukunimi taisi olla Veripää ja toisen Eeva. Molemmat luonnollisesti miehiä.

Veripää on perinteikäs karjalainen suku. Eevan etymologiasta en tiedä mitään. Ja ketkä tietävät Tillmannin oman oikean sukunimen, varmasti ymmärtävät, että tässä kirjoittaja nyt kiertää kuumaa puuroa kuin kissa.

Toivon menestystä Mannisen liikenteen liiketoimille. Samoin toivon, että alokkaat Veripää ja Eeva eivät ole nimeään pahentaneet. Luulen, että heistä on tullut napakoita kavereita. Terveisiä sinne jonnekin, missä sitten lienettekin.

Touhua

2011-11-29T23:03:00.001+02:00

Minulla on ollut kovasti touhua leipätyöni tiimoilla. Juuri äsken sitä herkkua tuli täyteen 18 tuntia tämän päivän osalta. Näyttää siltä, että minä teen pitempää päivää kuin eurooppalaiset valtiovarainministerit. Minä mene nyt nukkumaan.

Luulisin, että Jutta ja kumppanit voivat myös mennä ihan rauhassa sänkyyn ja nukkua huomiseen puoleen päivään. Näyttää nimittäin siltä, että me olemme hävinneet tämän pelin.

Keskikoulutoverini, nuoriherra Saariston ennustus meni sitten lopulta nappiinsa. Hänen mielisananlaskunsa 1960 –luvun loppuvuosina oli se, että

” Tämä sukupolvi ei paljon säästele ja seuraavalla ei ole enää mistä säästää.”

Toinen, myöskin hyvin ajankohtainen Saaristo-filosofia oli

”Kyll o vähä raha, mutt` kyll vähä däyty ollakki ”

Ahvenanmaalaisen pankin johtoon kuulunut ” sammakkoprofessori” on toistaiseksi viimeisen vuoden aikana osunut kaikissa Euroa koskevissa ennustuksissaan naulan kantaan.

Hänen viimeinen ennustuksensa on se, että Euro hajoaa 80 % todennäköisyydellä. Miehellä on tietäjänä melkoinen meriitti takanaan. Tuo prosenttilukukin on aika suuri.

Muuntosuhteesta tässä kai enää tapellaan. Jos vanhaa käytetään, niin kohta on taas tilillä juhlavia saldo-numeroita palkkapäivän jälkeen. Esson baarissa kahvi maksaa 21 markkaa. Opel Astra 150 000.

Sisäiset palkkiot

2011-11-27T20:57:00.004+02:00

Ulkona on viimein sitten valkoista väriä. Se tuli niin kuin 1918 keväällä. Vähän salaa ja yllättäen. Ja nyt sitä sitten piisaa taas, arvaan minä, ainakin Pääsiäiseen.

Minä olen kirjoittanut iltapäivällä tutkimussuunnitelmaa siitä kuinka tutkisin nuorison kokemia säväreitä ja sisäisiä palkkioita laadullisin menetelmin. Kirjoitin 7 sivua tutkimussuunnitelmaa ja vielä on monta asiaa selvittämättä ja kertomatta.

Taidan olla kaukaa viisas. Selostan tässä suunnitelmassa jo asioita niin laveasti ja hyvin, että saatan niistä teksteistä leikellä ja kopioida varsinaisen tutkimusraportin alkuun monta sivua.

Lawler ja Portter ovat rakentaneet työtyytyväisyys mallinsa Vromin mallin pohjalta. Minä aion noin vain, mielijohteesta ja kiinnostuksesta kokeilla tuon Lawler Portter – kaksikon ajatusten soveltuvuutta opiskelijan tyytyväisyysprosessiin. Varovaisena miehenä ajattelin lohkaista mallin tuotoksista vain yhden viipaleen – eli tuon sisäiset palkkiot - osion. Ja kun niiden esiintymistä ja laatua on aivan turha tutkia laskimella ja prosenttiosuuksina, päätin tutkia niiden laatua, saamisen todennäköisyyttä, niiden koettu arvoa ja oikeudenmukaisuutta.

Palkkiot jaetaan tuossa mallissa sisäisiin ja ulkoisiin. Ulkoisilla palkkioilla tarkoitetaan organisaation ja ympäristön tarjoamia palkkioita. Tällaisia ovat mm. palkka, ylennykset, arvostus, työn jatkuvuus ja kiitos.

Sisäisillä palkkioilla tarkoitetaan palkkioita, joita henkilö antaa itselleen työsuorituksen, taikka opiskelusuorituksen seurauksena. Tällaisia ovat mm. tunne, että on tehnyt jotain arvokasta, hyvää taikka merkittävää. Sisäiset palkkiot liittyvät usein työn sisältöön, sen monipuolisuuteen, haastavuuteen ja mielekkyyteen.

Sisäiset palkkiot liittyvät ihmisen tarvehierarkian korkeimpiin tasoihin ja ovat siksi usein pitkävaikutteisia ja pysyviä. Ihminen kokee sisäiset palkkiot voimakkaina silloin, kun hän kokee pääsevänsä toteuttamaan itseään, kehittämään omaa elämäänsä ja pätemään muiden ihmisten joukossa.

Sisäiset palkkiot ilmenevät usein pitkävaikutteisina positiivisina tunteina, jotka liittyvät onnistumisiin ja mahdollisuuksiin käyttää henkisiä voimavarojaan. Myös onnistumisen kokemukset, vastuun kantamisen tunteet ja edistyminen haasteissa liittyvät läheisesti sisäisiin palkkioihin

Noita sisäisiä palkkioita minä siis tulevina viikkoina nuorisolta metsästelen. Testasin jo menetelmää yhden opiskelijaryhmän kanssa. He saivat kirjoittaa minulle sisäisistä palkkioistaan tarinoita ja kertomuksia nimettömänä. Vähän piti säätää tehtävänantoa. Pari viikkoa sitten pyysin toista ryhmää kirjoittamaan samanlaisia tarinoita opintojensa parhaista hetkistä.

Nimettömiä tarinoita on nyt kasassa yli 40 liuskaa. Kaikki ovat onneksi sähköisessä muodossa, joten minä kuvittelen pääseväni ainakin siitä asiasta kuin koira veräjästä.

Nyt siis olen tekemässä tutkimussuunnitelmaa, vähän myöhässä ja takakäteen. Jos he eivät sitä hyväksy, laitan nuorison kirjoittamaan tekstiä uudelleen uusilla ohjeilla.

Laadullisen aineiston koodaamista en ole vielä jaksanut murehtia. Uskon, että hyviä löydöksiä sieltä tulee suhteellisen vähällä vaivalla. Luultavasti ristiinarvioin noita löydöksiä opiskelijoiden harjoitteluraporttien kanssa ja mietin, pystynkö hahmottamaan harjoittelujaksoilla koettujen riemunkiljahdusten ja oppilaitoksessa saatujen henkisten väristysten välille sellaisia laadullisia kytköksiä, että niistä jotain mielenkiintoista syntyisi.

Määrällisiä opiskelijabarometrejä on toteutettu jo lukuisia. Niiden tuottama viesti on tiukka ja kirvelevä. Opetuksen taso on perseestä, monet opettajatkin ovat perseestä ja epävarmuus työmarkkinoille pääsystä on perseestä.

Saa nähdä, onko heidän koko kokemusmaailmansa myös perseestä. Eikö nuoren ihmisen elämässä löydy yhtään sellaista valopilkkua, johon oppilaitos voisi ripustautua ja käheällä jyrkikatainen – äänellä väittää sitä oppilaitoksen ansioksi.

Ellei löydy, minä ryhdyn tosissani odottamaan eläkettä.

Oksettaa

2011-11-26T07:52:00.001+02:00

Tänään olisin voinut nukkua pitkään. Herätä hitaasti levänneenä ja pirteänä. Se kaikki jäi kuitenkin haaveeksi. Vaikka en ollutkaan eilen pikkujouluissa, minua silti oksettaa.

Tätä hektistä raatamista on ilmeisesti nyt kertynyt sietokyvyn ylittävä määrä. Heräsin jälleen 5.30. Siitä voi päätellä sen, että elimistöni on tottunut nyt tähän hektiseen menoon ja se elimistö ja corpus on väkivalloin opetettava tästä hulinasta pois.

Toinen syy huonoon oloon on varmaan se, että ostin eilen Joen kaupungista matkalukemiseksi Mauno Saaren kirjan ” Haavikon näköinen mies ”. Luin ruuhkaisissa junissa sitä kirjaa sata sivua ja minulle tuli siitä kirjasta paha olo. Oikeastaan oksettava olo.

Haavikko on varmasti hyvä runoilija ja hyvä kirjailija. Olen minä jotakin jopa lukenut, vaikka Haavikko on minulle jäänyt kaukaiseksi ja vieraaksi. Haavikon elämä on ollut värikästä. Tuommoista elämää minäkin poikasena itselleni haaveilin. Värikkyyttä on kuitenkin ollut ehkä vähän liikaakin.

Sadan sivun jälkeen olen aivan tyytyväinen tähän omaan elämääni. Ja siihen, että minä en ole ( toivon mukaan ainakin) juonittelevien ja kummallisten ihmisten ympäröimä. Enkä toivon mukaan itsekään ole sellainen. Haavikon varhaisvaiheet ja hänen sukunsa kuvaaminen ovat kiinnostavia elementtejä tämän renessanssiruhtinaan elämän kuvauksessa. Kirja on kuitenkin jotenkin tahmainen ja sottainen. En tiedä, ketä tässä asiassa uskoisin. Julkisuudessa kirjassa esiintyneet miehet ja naiset ovat erinäisin argumentein joko kiittäneet taikka kauhistuneet niitä kertomuksia, joita Saari kirjassaan kirjoittaa.

Minä olen tietämätön moukka. Olen aina luullut, että Mauno Saari kirjoittaa toisarvoisia, vähän keskinkertaisia elämänkertoja. Olin kovasti yllättynyt aikoinaan siitä asiasta, että Saari oli Haavikon hyvä ystävä. Jotenkin siis minäkin syyllistyn siihen, että arvioin ihmisiä hankittujen ystävien avulla.

No, joka tapauksessa, kirjasta sain oksettavan olon. Tuo kirja joutuu siihen erittäin pieneen ja suppeaan kirjahyllyni nurkkaan, jossa kesken jääneet kirjat odottavat kohtaloaan. En taida jaksaa lukea enää sivuakaan tuosta kirjasta. Ei minun ole pakko, jos minua tympäisee.

Suuri harmi asiassa on se, että olisin niin mielelläni halunnut innostua Haavikosta paremmin ja lukea enemmän hänen tuotantoaan. Nyt taisin tällä saaren kirjalla pilata taas tilaisuuteni.

Ulos

2011-11-25T09:47:00.002+02:00

Tentti on ohi.

Menen Joen kaupunkiin tuulettamaan päätäni ja sitten junaan.

Kysyivät minulta Kantin etiikasta ja Rawlsin yhteiskuntafilosofiasta. Ja minähän kerroin heille, kaiken sen, mitä pyysivät, ja jonkin verran varmuuden vuoksi myös asian vierestä. Olin 40 minuuttia sisällä salissa.

Kaksi kuukautta on tätä varten tutkittu kirjaa. Huono hyötysuhde, sanoisi fyysikko.

Palaan illalla kertomaan, kuinka VR tällä kertaa miestä kuljetti. Pieksämäen asemaravintolassa minut voi tavata junaa odottamassa iltapäivällä, jos haluaa tietaa mielipiteitäni filosofiasta ja maailman asioista enemmän

Harras harrastus

2011-11-23T22:54:00.003+02:00

Olivat eilen kaadelleet kotipaikan hautausmaalla hautakiviä ja särkeneet hautalyhtyjä ja potkineet rikki hautakivissä olevia kynttiläkammioiden laseja. Kantaisä siitä äsken soitti.

Meidän suvun haudat olivat saaneet jäädä koskemattomiksi. Silti olen vähän ahdistunut asiasta. Olen miettinyt kovasti sitä, miltä tuntuu niistä ihmisistä, joiden rakkaimpien haudat on häpäisty.

Haudanryöstö olisi jopa jotenkin käsitettävissä oleva asia. Haudan häpäisy taas on brutaali osoitus siitä, että kyseisillä yksilöillä on ongelma.

Ongelma siinä mielessä, että heidän tekonsa aiheuttaa paljon surua ja tuskaa. Enkä nyt tarkoita uhreja, vaan tekijöitä.

Uskonnosta, ajattelutavasta, ismistä tai ajatussuunnasta riippumatta kuolleen ihmisen, tai tämän haudan häpäisy jää usein pikku painolastiksi kyseisen yksilön ” elämän epäviralliseen CV –listaan ”. Paha saa palkkansa. Joku kostaa tuommoisen.

Voi se olla Jumalakin. Yleensä kuitenkin ihminen.

Hautojen potkijoille käy niin, että ensin he seurustelevat väärien ihmisten seurassa. Senkaltaisesta seurustelusta usein seuraa se, että ryhmän mukana tehdään sitten jo muutakin kuin hautojen kaatelua. Ja lopulta seurasta joku iskee tupeen laiton asemesta puukon huilaamaan kaverin kylkiluiden väliin.

Jo tässä vaatimattomassa iässä olen huomannut sen, että piru nokkii omansa. Siitä vaan. Vasso kuu ! Tällä kertaa en pysty pusertamaan itsestäni lähimmäisen rakkautta. Minä jäävään itseni ulkopuolelle.

Huomenna taas raiteilla ja menossa kohti Joen kaupunkia. Pitäisi tehdä keski-ikäisille naisille siellä selvyyttä omista filosofian tiedoistani.

Välihuomautus

2011-11-22T23:04:00.003+02:00

Lähden kohta taas katsomaan kolmeksi tunniksi painajaisia ja sen jälkeen odottelemaan kolme tuntia aamua.

Eilisessä unessa olin Norjassa jäätikön vieressä pienessä kylässä kansanmusiikkifestivaaleilla. Kesken kaiken jäätikön takana ollut vuoristojärvi purkautui laaksoon 50 m korkeana tsunamina. Katselin sitä hikisenä simmut teevateina. Sen tuleminen kesti hyvin kauan.

Minua pelotti. Seisoin esiintymisteltassa penkkien välissä ja tunsin, miten lähestyvä vesimassa työnsi edellään kylmää vuoristoilmaa. Kun vesimassat kiskaisivat minut ja suuren esiintymisteltan matkaansa, potkaisin kaikin voimin sitä telttakangasta.

Oman täkkini minä siinä onnistuin makuuhuoneen lattialle potkimaan.

Edellisenä yönä hautasin pientä lasten arkkua hautaan. Seisoin haudan pohjalla ja yritin sovitella sitä arkkua, mutta ei se sopinut sinne oikein mitenkään.

Ensi yöstä en vielä.

Adventin valot

2011-11-21T22:00:00.001+02:00

Joulun odotus saa ihmiset yltäkylläisyyden aikoina ostamaan hullunlailla valosarjoja ja muita herkkiä kapistuksia naapuruston riemuksi. On taas aika, jolloin kotimatkalla töiden jälkeen voi nähdä valobambin sohjossa seisomassa.

Pahimpia ovat ne räikeän siniset valomatot, joita muutamat naapurit ovat heitelleet orapihlaja-aitojensa päälle niin kuin alkuasukaskalastajat luontodokumenteissa heittelevät pyydyksiään laguniin rannalla.

Lähitienoilla on lisäksi muutama sellainen residenssi, jonka räystäät ja päädyt on nauhoitettu monivärisillä vilkkuvilla valoköysillä. Näissä bordelleissa kaiken lisäksi asutaan ja ilmeisesti myös nukutaan. Valosaaste sykkii ja kimaltelee samalla tavoin kuin Pigalle. Tiedän, sillä olen käynyt kävelemässä sielläkin.

Minä laitan takapihan pieneen kuuseen värittömän kynttiläsarjan. Se riittänee. Siitä on jo puolet lampuista palanut, mutta sen mukana tunnelmakin on vain parantunut.

En kirjoita tänään enempää, sillä valojutuilla varmasti loukkaan jotakin ihmistä, joka pitää runsaista ja värikkäistä valoista. Voin vakuuttaa, että moniarvoisessa yhteiskunnassa voitte vapaasti ostaa niin paljon kuin haluatte ja niin räikeitä kuin pystytte. Mutta sen voin sanoa, että olet vähemmistöä tässä valoasiassa. Useimmille riittää vähän vähempikin.

Toinen syy on se, että minä joudun tekemään nyt leipätyötäni aamuin illoin , päivin ja vähän jo öin. Luoja ja koulutusohjelmapäällikkö ovat siunanneet minua taas runsain mitoin tässä työ asiassa. Perjantaina pitäisi taas olla tentissäkin osoittamassa osaamistaan. Keskiviikkona menen taas toiseen oppilaitokseen koko päiväksi. Viimeksi siellä opiskelija heittäytyi kesken luentojen lattialle makaamaan. Elän jännityksen vallassa, mitä ihanaa tapahtuu nyt keskiviikkona.

Tällä viikolla olen sen vuoksi vähän äreällä päällä. Olen väsynyt, stressaantunut ja änkyrä. Tänään jo kahvipöydässä sanoivat, että olen epätoivoisen näköinen.

Toisaalta , nyt on mennyt hyvin. Helvetin hyvin. Sairastuin tällaisessa hässäkässä marraskuun 26 päivä klo 16.30 kolmetoista vuotta sitten. Kun viisi päivää vielä rämmitään tätä pimeyttä eteenpäin, voi huokaista helpotuksesta. Lepakkojahdin vuosipäivä on jälleen ohi. Sitten voisi yrittää kirjoittaa jälleen jotain iloista ja hassua.

Ateenan demokratia

2011-11-20T10:29:00.001+02:00

Kun en henno teille kirkkovuoden päättyessä ilmestyskirjaa siteerata ja tulikiveä manata ihmiskunnan päälle, kirjoita pari sanaa hallitsemisesta ja asioiden hoidosta.

Demokratian kehdossa syntynyt demokratia oli aikoinaan huomattavasti toisenlaista kuin se, jota me yritämme nykyään sivistysvaltiossa harrastaa. Ateenan nykyinen demokratia eroaa sekin jonkin verran muualla maailmassa harrastetusta.

Muinoin , Platonin ja Sokrateen Ateenassa poliittiset oikeudet oli myönnetty vain miespuolisille. Heillekin vain siinä tapauksessa, että he olivat syntyperäisiä ateenalaisia ja vapaita.

Demokratian ulkopuolelle jätettiin naiset ja orjat, sekä tietenkin ne miehet, joiden toinen vanhempi oli ei- ateenalainen.

Mutta vapaat miehet saivat osallistua kansankokouksiin ja puhua siellä niistä tärkeistä asioista, joista he huolta kantoivat. Kokouksiin osallistumisista maksettiin.

Hallituksen jäsenet arvottiin. Äänestämisen katsottiin nimittäin sortavat epäsuosittuja ihmisiä.

Olisi se oikeastaan hupaisaa, jos mekin jo tulevana talvena siirryttäisiin takaisin kohti ortodoksi-demokratiaa. Kun nyt näyttää käyneen niin, että useita presidenttiehdokkaita on jo asetettu kansalaisten arvioitavaksi, demokratian renessanssi voisi alkaa vaikka niin, että arvotaan maaliskuussa lottokoneella näistä ehdokkaista uusi päämies.

Kolmen vuoden kuluttua hyvien kokemusten perusteella arvatenkin suurella riemulla voitaisi arpoa ne 200 onnellista, jotka pääsevät lobotomia – leikakukseen. Tämä edellinen lause on edesmenneen taiteilija Juice Leskisen lanseeraama ja käytän tässä sitä nyt ironisena, ellei jopa satiirisena lainauksena ja taiteen vapauden varjolla. Yhteneväisyydet todelliseen elämään kiistetään.

Kolmen vuoden kuluttua voitaisi myös hallitus arpoa.

Uskoisin niin, että tulos ei ainakaan nykyistä hallitusta huonompi olisi. Varmasti ainakin värikkäämpi.

Näihin tuomiosunnuntai-tunnelmiin päätämme tällä erää. Kreikkalaiset ja Italialaiset yhdessä EKP:n kanssa hoitanevat tuon tulikivien heittelyn ja vitsausten levittämisen. Meidän itse kunkin kannattaa, joko uskonnollisessa , taikka filosofisessa mielessä elellä niin, että edes tänä adventtina vielä, kiirettä pitäen, ehtisimme mammonan alttarille osuutemme kantamaan.

Ps.

Olen menettänyt näköjään yhden lukijan tuosta sivupalkista. Sellainen tuo aina orvon olon sisimpään. Olen vissiin hölmöjä ajatuksia sorvaillut, taikka ymmärtämättömyydessäni poikkipuolisesti kirjoittanut. Yritän ehkä ensi viikolla ryhdistäytyä Shakespearen tavoin. Hän nimittäin huomasi aikoinaan, että läheinen mestauspaikka voitti suosiossaan hänen teatterinsa tuon tuostakin. Niinpä William vaihtoi kesäyön unelmat murhiin, mielipuolisiin hallitsijoihin ja petoksiin. Ehkä minäkin.

Tuoksuvatukka vai tuoksuva tukka

2011-11-19T10:28:00.003+02:00

Suomalainen mies joutuu yleensä ahdistetuksi nurkkaan, jos kainalot jäävät pesemättä taikka niskaa ei muista saippuoida suihkussa ja paidan kaulukset tummuvat yhdessä päivässä. Monesti huomautetaan siistimättömistä viiksistä ja vallattomasta parrasta. Nenässäkin kasvaa karvoja. Samoin korvissa

Töihin ei ehdi, jos kaikki kohteet käy aamulla läpi huolellisesti. Niinpä minäkin usein suihkun jälkeen pesen hampaat, sivelen tikulla kainalokarvat liukkaiksi ja suihkutan kaulalle kaksi suihkautusta Sergio Tacchini- tuoksu

Mainonnan ammattilaiset ovat antaneet ymmärtää, että sillä viisiin ympärillä päivän mittaan kiehnää useita nuoremman ikäpolven naisyksilöitä. Minun kohdallani tahtoo aina kumminkin käydä toisin.

Niin kuin tällä viikollakin

Torstaina eräs opiskelijarouva etupenkistä todella tuli luentojen jälkeen luokseni hajusteiden vetämänä. Hän kuitenkin pyysi kauniisti, että en käyttäisi tuoksua, koska hänellä on astma ja vahvojen silmälasiensa vuoksi hänen kuitenkin on istuttava etupulpetissa.

Minä lupasin luonnollisesti.

Eilen hän sitten tuli minua kiittämään tästä asiasta.

Minä nyt sitten palaan taas entiseen suomalaiseen elämänmenoon. Peilikaapissa on 7 pulloa partavettä ja jouluna tulee kahdeksas. Kainalokarvat vilkkuvat lyhythihaisten paitojen hiha-aukoista. Valkoisia tennissukkia ostetaan tukkupakkauksissa. Niissä on punainen- musta - raitakuvio. Hampaat pestään, mutta kulmakarvat ajetaan vasta sitten kun ne roikkuvat häiritsevästi silmälasien edessä. Hiki tai Sunlight !

Toinen vaihtoehto on se, että merkitsen huolellisesti kalenteriin ne päivät, jolloin minulla on opetusta kyseiselle ryhmälle. Muina päivinä lotraan sitten hajusteiden kanssa sitäkin rajuimmin. Taikka, vien Sergion työhuoneeseeni ja juuri tuon opiskelijaryhmän luentojen jälkeen hajustan itseni loppupäiväksi.

Tai sitten annan asian olla. Turhan hankalaa taitaa olla se, että tässä ryhdyttäisi eurooppalaisiksi gentlemanneiksi.

Eräs oppitunti

2011-11-16T23:00:00.002+02:00

Tänään olin vieraileva luennoitsija toisessa oppilaitoksessa. Luennoin turvallisesta työyhteisöstä. Puhuin siitä, miten ihminen ja työ pitäisi yhteen sovittaa, jotta itkua ja hammastenkiristystä olisi vähemmän. Kuulijat eivät tienneet sitä, että oppitunnin aikana Suomessa tapahtuu 60 työtapaturmaa.

Kesken luennon eräs nuorimies laittoi itsensä rauhallisesti luentosalin lattialle selälleen makaamaan. Hänellä ei tuntunut olevan mitään sen suurempaa hätää, eikä kaatumatauti- kohtauksen oireita.

Jatkoin luennointia, mutta pidin nuorta miestä silmällä. En tosin nähnyt häntä kovinkaan selvästi, mutta kuulin sen, miten hän vihelteli ja rutisteli äänekkäästi muovista limonadipulloa. Välillä hän äänteli kuin vihainen kesy hautausmaan orava. Jotkut nuorista naisista vastailivat hänelle samankaltaisella naksutuksella.

Siirryin opiskelijakeskeiseen työskentelyyn ja kysyin luentosalilta, mitä tarkoitetaan riskikartoituksen yhteydessä sillä, että riski on sietämätön ja sen toteutumismahdollisuus on suuri ?

Kukaan ei osannut vastata minulle esimerkillä. Lopulta lattialla makaavaa nuorimies nosti vasemman jalkansa suoraa ylös. Annoin Jalalle puheenvuoron.

En saanut vastauksesta mitään selvää, sillä jalan omistaja naksutteli edelleen voimakkaasti muovista pulloa. Muut opiskelijat piirtelivät muistiinpanoihinsa sydämenkuvia ja risti-nolla ruudukoita. Pari nuorta naista seurasi minua ja reagointiani.

Sanoin jalalle, että oikein hyvä ja valaiseva esimerkki. Asiaa voi todella lähestyä noinkin. Sanoin vielä, että nyt opettaja on tauon tarpeessa ja kymmenen minuuttia me kyllä nyt pidetään.

Opiskelijat valuivat raittiiseen ulkoilmaan. Jalka jäi lattialle makaamaan. Minä menin pihalle myös. Kun ohitin Jalan, hän katsoi minua maasta suoraa silmiin ja hymyili rauhallista ja viatonta hymyä.

Kuka viereesi jää ?

2011-11-15T14:29:00.002+02:00

Pieniä epäkohtia yhteiskunnastamme paljastuu päivittäin. Milloin isä tappaa perheensä, milloin pikajunat ovat myöhässä radalle ryntäävien suikkari -tapausten vuoksi. Eikä taantuma ole edes vielä alkanut. Saatikka, että olisi ehditty edellisen laman uhreja hoitaa kuntoon.

Ensi viikolla voimme taatusti lukea aviisista, että virolaisen vuokralääkäriyhtiön valelääkäri on määrännyt jollekin luulosairaalle ja stressaantuneelle virkamiehelle sairaslomaa ja lumelääkettä. Kela ja työnantaja maksavat kulut ja lääkkeet. Virkamies jäi pitkälle sairaslomalle.

Kauan olemme tottuneet siihen ajatukseen, että potilas vääristelee olotilaansa, pakenee työntekoa, yrittää lusmuilla taikka päästä eläkkeelle. Olemme tottuneet siihen, että ihmisen ja Jumalan välissä ovat pappi ja lääkäri, joiden tehtävä on välittää hyvää osaamista ja huolenpitoa alas tomumajoihin asti.

Seurakunnista on kuulunut viime aikoina hälyttäviä uutisia. Eräät seurakuntien toimihenkilöt ovat ryhtyneet hallitsemaan laumojaan siten, että kansa kaikkoaa temppeleistä ja seurakuntien työntekijät nostavat kytkintä. Jos nyt ei ihan valepappeja olekaan paljastunut, niin ainakin hengellisiä toimijoita, joita tuntuisivat ohjaavan muut voimat kuin taivaalliset.

Nyt sitten on osoittautunut, että lääkärileikkejä ovat hurjia korvauksia vastaan päässeet leikkimään henkilöt, joiden tutkintopaperit on saatu muropaketista.

Pieni ihminen joutuu hämmennykseen. Itsensä ja Jumalan välissä ei ole enää ketään, johon voisi oikein luottaa. Maallikkosaarnaajat ovat maineensa jo ryvettäneet.

Ketä me nyt sitten uskomme ja kunnioitamme ?

Katri-Helenaa vai Sarasvuota ? Hiihtoliiton papit ovat huonossa asemassa hekin. Ihmisen ylösrakennukseksi ei voida tarjota mitään sellaista, joka kestäisi päivän valon.

Onko niin, että lopultakin hyvä taide, hyvä teatteri, hyvä musiikki , hyvä kirjallisuus, hengellinen mukaan lukien, ja runous ovat ainoita jäljellä olevia asioita, joiden avulla ihminen voi turvallisella mielin hapuille ja kokea korkeampia kokemuksia ja ihmisarvoa.

Olin äsken varpajaisissa

2011-11-14T22:33:00.003+02:00

Isä tarjosi sikarin ja olutta. Keskustelimme isän kanssa tutkimus ja kehitys-työstä, lapsesta, poliitikoista ja oluesta. Emme saaneet aikaan riitaa mistään.

Lapsen syntymä on miehelle monimutkainen asia. Hänen on usein vaikea ymmärtää, että hänelle on käynyt niin uskomaton onni, että pikkuisella on 5 sormea kummassakin kädessään ja synnytysosaston naisten mielestä virheetön kroppa muutenkin.

Minä luulen, että isän hermostuminen alkaa jo silloin, kun äiti ensimmäisen kerran häneltä kyselee, mikä olisi miehen mielestä hyvä pojan taikka tytön nimi. Se hermostuminen sitten lisääntyy vähitellen.

Minä en ole ollut mukana synnytyksissä. Syitä on monia. Ensimmäinen oli se, että leikkaussalissa suoritettuun sektioon ei mies helpolla pääse mukaan. Tietenkin, jos sattuu omistamaan valelääkärin paperit, niin sillä tavoin ehkä.

Toinen syy oli se, että yleensä minä pyörryn sairaaloissa jo ulko-oven ja kanttiinin välillä. Osastoilla viihdyn yleensä sen verran , mitä kukkien maljakkoon saaminen vaatii aikaa.

Kolmanneksi syyksi voisi kelvata vaikka se, että ihminen on ainoa nisäkäslaji, jonka urospuolinen puolikas änkeää synnytykseen mukaan.

Minä siis jouduin soittamaan synnytysosastolle siinä vaiheessa, kun yleisesti arveltiin, että operaatio olisi ollut ohi ja jotain tarkempaa tietoa tarjolla synnytysosastolla.

On jotenkin hankalaa miehenä kysellä mitään puhelimessa. Kaikki kysymyssanat ovat jotenkin kummallisia.

Terve ? Varmastiko ?

Montako sormea ?

Kumpi ?

Koska se tulee toimeen itsekseen ?

Miksi se huutaa ? Onko sillä joku hätä ?

Olisi paljon helpompaa kysyä, montako sylinteriä ?

Paljonko kulkee ?

Mitä öljyä siihen pitää laittaa ?

Breivik, Kanerva ja Lallukka

2011-11-14T16:15:00.001+02:00

Tunsin nuorena miehenä tavattoman kauniin nuoren naisen. Ajankohtaiseksi hänet tekee tänään se asia, että hänellä oli sama sukunimi silloin aikoinaan, kun on yhdellä tämän päivän mediasyytetyllä.

Siunattu olkoon media. Olen tämän ruskeasilmän melkein unohtanut. Mitähän hänelle kuuluu? Luulen, että hän täyttää kohta kuusikymmentä. Niin se täytyy olla…

Autoa hän ajoi kuin itse varmuus, taikka piru. Istuin aina takapenkillä. Sieltä oli mukava katsella häntä kun hän kiskoi Mersuun kierroksia ja jutteli itsekseen. Taivas… luulen, että minulla on jossain jopa kuva hänestä. Siinä eivät tosin hänen rintansa näy.

Takapenkillä vieressäni istui yleensä Matti. Hän oli hiljainen mies. Hän ei koskaan puhunut yhtään tarpeetonta sanaa. Matti oli sulkeutunut tuppisuu, oikeastaan hän oli epäsosiaalinen. Matti on nyt sellaisessa asemassa tässä yhteiskunnassa, että hän pääsee puhumaan meille kaikille soopaa joka päivä.

Matti oli tämän nuoren naisen kaveri.

Neljäntenä oli autossa yleensä lihava kolmekymppinen paskanpuhuja, joka sai ihmiset itkemään tai suuttumaan. Tuo nuori nainen oli kuitenkin immuuni kaikelle. Ja sitten hän katosi jonnekin avioliittojen merelle.

No, konnat meillä on aina vieraanamme. Tuo kolmikko on tänään parrasvaloissa, mutta arvaan niin, että uudet kasvot ovat kohta etusivuilla. Kenetkähän he tuovat mieleeni huomenna ?

Isät meidän, jotka....

2011-11-13T16:58:00.004+02:00

Isänpäivä on sujunut hienosti. Nukuin pitkään, laitoin lipun salkoon ja vastailin puheluihin. Kun oma isä on hyvissä voimissa ja lapset soittelevat, isänä on hyvä olla ja elämä näyttää lähes täydelliseltä.

Erehdyin kuitenkin silmäilemään muutamaa sanomalehteä lepopäivän ratoksi. Sain niistä paljon ajateltavaa ja vähän kummasteltavaakin.

Erkkolainen paskanlevittäjä oli isänpäivän kunniaksi julkaissut oikein presidentin ja pääministerin kauhistuksia rasismista ja muusta sellaisesta, jota erkkolainen on ryhtynyt hädissään toimeksiantajiensa pyynnöstä näin adventin kynnyksellä kaivelemaan.

Olisin minä toivonut kansakunnan korkeilta päättäjiltä joitakin ystävällisiä sanoja miehelle tällaisena päivänä, jolloin sitä tuntee olevansa huomion keskipisteenä ja ystävällisten ja rakastettavien sanojen keskellä.

Keskisuomalainen oli lähestynyt asiaa vähän toiselta kantilta. Nytkään ei ihan mennyt niin kuin Strömsössä. Lehdessä oli koko sivun artikkeli siitä, miten lestadiolaisäidit syövät salaa pillereitä, jotta isyyden riemua ei suvulle eikä puolisolle tarpeettoman runsaasti synny. Hyvä asia, myönnetään, mutta melkoinen lapsuus on julkaista tuommoinen kirjoitus isänpäivänä.

Odotan kiinnostuneena seuraavaa äitienpäivää. Presidenttimme ei enää silloin ole virassa, eikä pääse äitienpäivänä kauhistelemaan bordelleja eikä mitään muutakaan äitienpäivään ” sopivasti” kuuluvaa asiaa. Sitä vastoin erkkolainen saattaa hyvinkin keksiä jotain vastaavaa. Se on joka tapauksessa varmaa, että kun adventin aika lähestyy, erkkolainen valjastaa NYT – liitteensä, mahdollisesti vielä hengissä olevan kuukausiliitteensä ja itse päälehtensä sellaiseen kampanjaan, jossa tavallisen ihmisen arvot ja elämä laitetaan naurunalaiseksi ja vedetään vessasta alas.

Alma media on paljon rehellisimmin liikkeellä nyt isänpäivänä ja varmastikin myös jouluna. Heihin voi luottaa. Kaikki kirjoitukset ovat höttöä ja hömppää. Silloin lukija tietääkin sen, mihin iskee kouransa.

Mutta minun isänpäiväni on ollut täydellinen. Kohta lähden ottamaan lipun pois tangosta. Sitten vien hautausmaalle pari kynttilää. Sitten hiplaan hetken korttejani. Yksi on vielä matkalla, yksi on tuolla pöydällä ja yhteen korttiin sisältyy lahja. Siinä kortissa minulle on varattu vastaanotto nuoren naisen luokse.

Life is like a roll of toilet paper.

2011-11-12T11:07:00.003+02:00

Tänään pesen ruohonleikkurin, teen kalasoppaa, ripustan pihakuuseen valot ja käyn valitsemassa itselleni joulukuusen. Vielä saatan hakea polttopuita.

Jos eläisin 60-luvun alussa, olisin nytkin epäilemättä virkatyössäni opettamassa nuorisoa jossain opistossa. Iltapäivällä kahden aikaa lähtisin Jawalla taikka kuplavolkkarilla kotiin saunan lämmitykseen.

Nykynuorison saa aika usein vielä hiljenemään lähihistoria-kertomuksilla. Työeläkejärjestelmä taitaa olla 49 vuotias, viisipäiväinen työviikko vähän nuorempi ja keskiolut vain vähän yli 40 vuotias ilmiö.

Minä käytän näitä ilmiöitä siihen, että yritän hahmotella heille heidän tulevaa 45 vuoden pituista työelämä- rupeamaansa. Jos he ensiksi käsittävät sen, mitä kaikkea minä olen kokenut matkalla ulkovessasta älypuhelinta hipelöimään, heille pitäisi avautua pyörryttävän huima näköala tulevaisuuteen. Kehitys on aina kaiken lisäksi ollut kiihtyvää.

Nykynuorisolla on lisäksi vielä painolastina yksi perisynti. He osittain sementoivat itsensä ensimmäiseen ammattiin ja ensimmäisiin tiedon muruihin. Tuntuu kauhistuttavalta kertoa heille, että heidän sukupolvensa edustaja hankkii keskimäärin 3,5 ammattia elämänsä aikana. Sekin heitä vähän säikyttää, että 20 % heistä sairastuu elämänsä aikasesti masennukseen. Ja kaiken lisäksi olemassa oleva tieto kaksinkertaistuu 7 vuodessa.

Neljäntoista vuoden kuluttua sitä tietoa on 4 kertaa niin paljon kuin nyt. Ja 42 vuoden kuluttua sitä on 64 kertaa niin paljon kuin nyt. Siinä käy helposti niin, että se opettajapoloisen jakama tiedonmuru-kokoelmaa on statistin osassa, kun opiskelija viettää viimeisiä vuosiaan tulevaisuudessa työelämässä.

Parermpi onkin opettaa nuorisolle selväjärkistä ajattelua, elämän yleisiä taitoja ja hitaasti vanhenevia arvoja ja kasvatusihanteita. Vanhemmille ihmisille ei pidä huudella vittua, sillä muuten se kyseinen elin helposti kasvaa huutajan otsaan. Lisääntyä kannattaa ja geenejään monistaa, sillä se tuo kepeyttä elämään.

Kannattaa vaikka hakata vasaralla ja taltalla nimikirjamensa ja mietelauseensa merenrannalle kallion pintaan. Sieltä sen joku joskus lukee ja miettii, millaista elämä on joskus ollut.Ja miten se sitten liittyy vessapaperiin. No tietenkin niin, että

The closer you get to the end the faster it rolls.

Cohiba- demari

2011-11-10T06:29:00.001+02:00

Riemullista on herätä uuteen aamuun ja jälleen kerran huomata se, että rikas ja rakas äidinkielemme on jälleen kerran näyttänyt sen asian, että Mikko Acricocacola teki aikoinaan hyvää työtä, kunnes sitten sattui kuolemaan Kuolemajärvellä. Aamulehti ja Alma Media ovat tapansa mukaan tänään tehneet kevyttä viihdeuutisointia. Tällä kertaa kuitenkin näyttää siltä, että sokeakin kana joskus löytää jyvän.

Lasse Lehtisestä käytetään nimitystä Cohiba-demari. Harvoin on liikanimi sattunut noin hyvin. Tällä kertaa on syntynyt myös uusi sana, jonka yleistettävyyskin on hyvää luokkaa.

Terveysihmisille tiedoksi se, että Cohiba on keskilaatuinen ja kohtuullinen sikarimerkki. Se ei ole missään nimessä huippulaatuinen, mutta se menettelee paremman puutteessa. Se toki on kuubalainen sikarimerkki, mutta se on lanseerattu markkinoille vasta 1968, eli suurin piirtein samoihin aikoihin kuin Lasse Lehtinen.

Cohiba – demari…….täytyy mutustella. Kyllä, minä tunnen useita tämän ihmistyypin edustajia. Hieno ja raikas ilmaisu. Kerta kaikkiaan, sanoisi Marja-Liisa Kirvesniemi.

Näin menetin neitsyyteni

2011-11-08T20:10:00.004+02:00

Menetin äsken kaukoröyhkä – neitsyyteni. Suljin kannet ja laitoin kirjahyllyyn ensimmäisen lukemani Röyhkä - kirjan. Oloni on vähän sekava, mutta ei oikeastaan juurikaan onneton. Kreikkalainen salaatti saa ajatukseni surisemaan ja miettimään, pitäisiköhän minun myös kuunnella joku kirjailijan musiikkiteos.

Kirjassa kuljetaan Kreikan saaristossa. Talouslamasta ja kuralla olevasta kansantaloudesta ei kirjassa puhuta. Sitä vastoin päähenkilöiden elämä on vähän kuralla. Perheenisä, vanha elostelija ja suhteesta karannut lesbo limittyvät vuorotellen tarinan sisälle niin, että kaikki tulee hyvin selitetyksi, mutta mikään ei oikein tule valmiiksi.

Aviovaimo nai muita, rakastaja nostaa kytkintä ja lesbo kokeilee miestä. Röyhkän teksti on intensiivistä. Eroottisen kioskikirjallisuuden ja kaunokirjallisuuden rajaa raivataan ja merkataan sivuilla kiihkeästi. Suu hamuaa suuta ja joskus vähän muutakin.

Minua hämmästytti se, että Röyhkä on ehtinyt kirjoittaa kolmetoista kaunokirjallista teosta niin, että ne eivät ole saaneet minua innostumaan aikaisemmin ja ryhtymään lukijaksi. No, selitys lienee siinä, että vasta nyt olen tällainen vanha elosteleva pukki, joka jaksaa lueskella bi-lesbo yksityiskohdista.

Röyhkä yllättää välillä lukijansa täydellisesti. Ravelin Bolero on tästä syystä ehkä myös sellainen yksityiskohta, joka pitää kuunnella kohta. Ei siksi, että minä Tanelia ymmärtäisin sen paremmin kuuntelemisen jälkeen, vaan siksi, että ymmärtäisin, mitä Röyhkä kaikella oikein tarkoittaa.

Kirjan lopussa lesbolla on paketti kotiin viemisenään. Toisen päähenkilön, perheenisän, pakettikin on turvassa Sipoossa. Vanhan elostelijan paketti sitä vastoin leviää kuin jokiseneväät. Röyhkä kuljettaa nöyryytyksen kautta elostelijan tilanteeseen, jossa elostelun on lopulta päätyttävä.

Aviovaimokin sinkoutuu irti kirjan tarinasta, samoin kuin avioliitostakin. Kuoleman ja tuhon voittaa ihme. Sentrifugi viskaa Röyhkän kirjassa ylimääräisen paskan pois kehältään. Ihmeellinen lapsi pelastaa kamanheittäjän, vieras penis lesbon, mutta elostelijaa ei pelasta mikään.

Kun sunnuntaina luin tätä kirjaa lentokoneessa ja katselin edessäni istuvaa venäläisen sutenöörin työntekijää, ajattelin, että tämä ei nyt oikein sujunut Röyhkältä niin kuin Strömsössä. Tuota nuorta ammattilaista olisi mukava katsella pidempääkin. Röyhkä on kuitenkin kirjassaan kuin Sofi Oksanen; ankara ja ehdoton.

Kamanheittäjä pääsi kuin koira veräjästä, lesbo sai lottovoiton, uskoton aviovaimo löysi itselleen onnelan, mutta vapaa vanha elostelijamies sai Mustan Pekan kouraansa.

Mutta olen minä huonompiakin kirjoja lukenut

Sattuma kuljettaa, kuin tuuli laivaa ....

2011-11-07T20:35:00.004+02:00

Arabikevään jälkeen on tulossa Välimeren syksy. Ja kaikki näyttää kiertävän hassusti vastapäivään

Keväällä perhosen siipi iski Tunisiassa. Eräs herra päätti tehdä polttoitsemurhan. Siitä sitten alkoi vyöry kohti itää. Parhaillaan rähinöidään Syyriassa. Samaan aikaan Kreikka hakee itselleen uutta pääministeriä. Tänään maanantaina ollaan lisäksi kovasti sitä mieltä, että Italian pääministerikin saisi mennä jo.

Jos olisin José Luis Rodríguez Zapatero, olisin syvästi huolissani tästä vastapäivään kaatuvasta dominopalikka ketjusta.

No, elämässä kaikki on kuitenkin pelkkää sattumaa. Voi olla, että Välimeren suuri muutos-piirileikki loppuukin Italiaan.

No, joka tapauksessa, kesäkuussa 1914 Gavrilov Princip osallistui arkkiherttuan murhaan Sarajevossa. Ensimmäinen yritys epäonnistui kuitenkin pahasti, sillä herttuan auton ajaja väisti heitetyn käsikranaatin taitavasti

Arkkiherttua kuitenkin päätti vierailla pelastumisensa jälkeen pommihyökkäyksen uhrien luona sairaalassa. Hetkeä aikaisemmin taitavaksi autonkuskiksi osoittautunut kuljettaja kääntyi kuitenkin ennen sairaalaa vahingossa väärälle kadulle. Ja juuri sillä kadulla Gavrilov oli sattumalta ostamassa hiukopalaksi voileipää. Murhatyöt, epäonnistuneetkin, ovat usein nälkää ja seksuaalista kiimaa nostattavia.

Princip otti tilaisuudesta vaarin ja kipitti auton luo. Ensin hän ampui kreivitärtä vatsaan. Seuraavalla laukauksella hän osui Ferdinandia kaulaan.

Sitten Principin munkki loppui. Kun hän yritti tappaa itsensä myrkkypillerillä, hän epäonnistui surkeasti. Niinpä hän joutui teostaan linnaan. Hän kuoli vuonna 1918.

Principin pieneksi lohduksi on sanottava, että ainakin hän omin silmin pääsi näkemään, mihin johti se, että hänellä oli Sarajevossa vähän tuuria matkassa.

Vanhoja paikkoja katselemassa

2011-11-06T20:27:00.006+02:00

Kävin Wienin porteilla ja pari päivää seikkailin itse kaupungissakin. Lämpimässä syysilmassa on mukava kävellä pitkin kulttuurikaupungin katuja villaulsterissa ja vaimo käsikynkässä. Suomalainen mies voi olla kohtuullisen varma, että kaverit eivät pääse näkemään.

Hotelli oli sössinyt varauksen niin perusteellisesti, että heidän oli pakko majoittaa meidät naapurihotelliin, jossa oli tähtiä kuin Otavassa. Piccolo oli kotoisin Sri Lankasta, taikka jostain vieläkin kauempaa. Annoin hänelle 2 euroa siitä hyvästä, että hän toi matkatavaramme huoneeseen. Olo oli kuin vanhoissa mustavalkoisissa elokuvissa. Siitä on nimittäin aikaa, kun minua on kutsuttu sanalla - ” sir”.

Yhtä hulppea kesämökki näyttää olleen myös Franz Josephilla. Schönbrunnin linnassa on 1441 huonetta. Me käveltiin lenkki 50 huoneessa ja sekin kesti tunnin. Melkoiset kiinteistöverot, sanoisin. Pihalla oli nurmikkoa sen verran, että minä kyllä harkitsisin vakavasti päältä ajettavan ruohonleikkurin ostoa.

Juotiin kahvia ja syötiin sacher-torttua Sacher- hotellin kahvilassa. Siitäkin on muuten jonkun verran aikaa, kun olen joutunut kahvilassa jonottamaan hovimestarin edessä ja odottamaan, että vapaa pyötä ilmaantuu.

Syötiin hyvin ja kalliisti. Ja juotiin hehkuviiniä ja punssia. Tiedättekö muuten, mikä on Wieniläisen hehkuviinin ja punssin ero ?

No, minäpä kerron. Hehkuviini tarjoillaan hyvin kuumana sekä miehille, että naisille. Punssi tarjoillaan naisille lämpimänä ja miehille kuumana. Ainoa syy näyttäisi olevan se, että tällä systeemillä naiset ehtivät kiskaista kaksinkertaisen määrän punssia sisäänsä. Se taas tekee heistä helpommin käsiteltäviä.

Käytiin kaikki muutkin vanhat paikat läpi. Praterissa katseltiin maailmanpyörää ja muisteltiin vanhaa kuuluisaa elokuvaa. Tapanin kirkossa sytytettiin pyhämiesten päivän kynttilät. Ja ratsastuskoulun talleilla käytiin taputtelemassa heppoja. Niillä on paremmat kämpät, niillä hevosilla, kuin Kontulassa ihmisillä.

Ooppera kierrettiin kolmesti ympäri. Ja kirpputorilla notkuttiin. Ja uusia asioita opittiin.

Wienin leikkeen ehdoton ja ylellisin lisuke on sitten puolukkahillo. Se maksaa keisarillisessa kaupungissa 4 euroa pieni kuppi. Se tuodaan kahden tarjoilijan kunniavartiossa ja sen syömistä seurataan vai vihkaa. No, se oli tuttua suttua meille. Esteettisesti se ei oikein kyllä snitzelin päällä synkannut.

Tänään koneessa vaimon edessä istui venäläinen sutenööri ja hänen vieressään, eli minun edessäni istui tämän sutenöörin työntekijä. Pelokas nuorinainen oli pukeutunut turhan provosoivasti. Hän ei puhunut työnantajalleen kertaakaan koko matkan aikana. Sutenööri taas sanoi tytölle pari kertaa jotain hyvin käskevästi. Kun en uskaltanut juurikaan katsella tyttöä, luin koko matkan Financial Times – lehteä. Ja katselin lentokoneessa lentävää kärpästä.

Wienistä lähti nimittäin mukaamme huonekärpänen, joka lenteli matkustamossa edes takaisin ja takulla mietti, mihin helvettiä sitä on oikein jouduttu. Ajatelkaas, jos se oli muijalleen lentoaseman puistossa sanonut, että käynpähän vähän tonkimassa Tax-freen roskiksia. Tulen takaisin lounasaikaan.

Ja nyt se seilaa Fokker- lentokoneessa jossain Riian-lahden yllä kohti Helsinkiä. Jos minä olisin ollut se kärpänen, olisin ihan hiljaa istunut jossain hattuhyllyllä, ja odottanut, että se puhalluslamppu on taas ilmassa ja matkalla kohti saksalais-roomalaisen keisarikunnan kotiseutuja.

Tai, tietenkin se kärpänen voisi lentää Vantaalla lentokenttäbussiin ja sitten lähtöalueen kautta johonkin toiseen koneeseen.

Mutta selittämistä sillä on, jos Wieniin palaa.

Näytelmä

2011-11-03T09:26:00.002+02:00

Antiikin juhlarituaaleihin kuului 500 e.Kr. kuoro eli khoros, joka lauloi, tanssi ja melskasi muutenkin pitkin näyttämöä viinin jumalattarelle järjestetyissä kemuissa.Vähitellen, aikojen kuluessa, kuoron johtaja muuttui näyttelijäksi. Samaan aikaan kuoron ja johtajan vuoropuhelu lisääntyi. Myöhemmin sitten näytelmiin lisättiin enemmän näyttelijöitä ja näin antiikin kreikkalainen teatteri oli syntynyt.

Tuntuuko tutulta ?

Usein näytelmät olivat murhenäytelmiä, joissa päähenkilö oli uhmannut jumalia. Moniin näytöksiin valittiin yleisön joukosta henkilöitä, tuomareita, jotka kokoontuivat väliajoilla pohtimaan voittajia.

Usein näytelmissä näyttelijät käyttivät myös naamioita, joiden avulla ilmaistiin tunteita. Naamioiden funktio oli myös muuttaa mies naiseksi, lisätä sanoman kuuluvuutta ja sen lisäksi ne antoivat näytelmän henkilöille mahdollisuuden vaihtaa roolia kesken näytelmän

Tuntuu kummallisen tutulta. Vain puhdistava Katarsis enää puuttuu.

Jään kiinnostuneena odottamaan. Tai, tosiasiassa lähden viikonlopuksi Eurooppaan, lähemmäksi puuronsilmää. Menen pariksi päiväksi katselemaan entisen eurooppalaisen suurvallan hallintokeskusta, kirkkoja, ihmisiä, oluttupia ja sen sellaisia asioita. Raportoin viikonlopun jälkeen

Katso, kuinka moni tienaa vähemmän kuin sinä

2011-11-02T08:21:00.003+02:00

No, en ole katsonut. Ahneuden ja kateuden otsikot houkuttelevat lukijoita näinä päivinä kaikkialla . Kreikassa on urheiluautoja persaukisilla, erkkolainen listaa alle 30 – vuotiaita miljonäärejä ja moni muu lehti yrittää saada aikaiseksi listoja, joiden avulla jokainen lukija kokisi olevansa tässä tulotaistelussa naapuriaan parempi.

Olen kauan sitten lopettanut näiden listojen lukemisen. Aina niistä löytyy joku tuttu, jolla saattaa olla enemmän äyrejä, enemmän avioliittoja ja enemmän konkursseja takanaan. Heidän osansa on ollut tiukka ja hankala. Itse olen saanut elää tavallista elämää tavallisella palkalla, ilman rikkauden tuskaa, mutta myös ilman nälkää ja puutetta.

Mitä huonommaksi Euroopan taloustilanne menee, sitä enemmän tätä verokalenteri-soopaa julkisuudessa revitellään. Minusta se osoittaa huonoa makua ja tyylitöntä käyttäytymistä ja brutaalia ihmisyyttä.

Minun rikkauteni on erilaista. Avioliitto on kestänyt myrskyt. Kämppä on saatu maksettua. Terveyttä on piisannut kohtuullisesti, ja jos ei ole piisannut, voimia on annettu sairastaa. Lapset ovat saaneet olla terveinä ja perustavat omia perheitään. Ruokaa on piisannut joka päivä pöydässä. Osaan kutoa puikoilla lapaset. Opiskelijat ovat pääsääntöisesti kiinnostuneita siitä, mitä minä heille opetan.

Minulla on ollut elämässäni riittävästi sisäisiä palkkioita.

Eilen aloittelin pientä tutkimushanketta, jonka tarkoitus on kartoittaa opiskelijoiden sisäisiä palkkioita Lawler – Portter – työtyytyväisyysmallin tiimoilta. Keräsin ensimmäiseltä opiskelijaryhmältä aineistoa siten, että pyysin heitä kertomaan erityisen mieleenpainuvista sattumuksista, tapahtumista taikka tilanteista, joiden yhteydessä he ovat kohdanneet sisäisiä riemun tunteita.

Noin joka kymmenes oli kokenut riemua siitä, että rahaa oli solahtanut tilipussiin kohtuullisesti, taikka yllättävänkin paljon. Loput olivat tarinoissaan unohtaneet rahan kokonaan ja keskittyivät kertomaan onnistumisistaan vaikeissa tenteissä, ihmissuhteissa ja työtehtävissä harjoittelupaikoissa.

Monen kohdalla saatu vastuu, ongelmien ratkaisukyky ja toisten ihmisten kannustus ja arvostus olivat pitkäaikaisesti ja pysyvästi muovanneet käsitystä siitä, kuinka saadaan hyviä kiksejä elämässä.

Moni kirjoitti arvostavansa sitä, että opettajat ja henkilökunta arvostavat opiskelijaa oikealla tavalla.

Illalla lukiessani tarinoita mietin sitä, arvostavatko päättäjät, virkamiehet ja media tällä hetkellä tavallista kansakunnan jäsentä.

Miltä tuntuisi oppilaitoksessa esimerkiksi se, että opintosuoritukset asetettaisi julkisesti näytille ja opiskelijoita kehotettaisiin arvioimaan oman asemansa muiden joukossa ?

Tarkista listalta, kuinka moni kanssaopiskelija on saanut enemmän vitosia kuin sinä ?

S is for Greek Superpeople

2011-11-01T07:26:00.004+02:00

Minä en ymmärrä politiikasta tuon taivaallista. Kansainvälisestä politiikasta ymmärrän sitäkin vähemmän. Aamun uutisistakaan en juuri mitään ymmärrä.

Niinpä minun on pohdiskeltava asioita vain arkiajattelun keinoin itsekseni.

Kreikka on ilmoittanut yön aikana, että se aikoo alistaa säästötoimensa kansanäänestyksen päätettäväksi. Kansa saa sanoa mielipiteensä suunnitelluista säästöistä ja hallitus sitten lupaa tehdä juuri niin.

Hieno maa ! Hieno kansa !

Kun on viimeisen vuoden aikana seurannut televisiosta kreikkalaisten mielenilmaisuja, uskon voittavani Delfoin oraakkelit ennustamisessa; tervehdyttämistoimet tullaan hylkäämään. Kreikkalaiset haluavat saada lainoistaan puolet poispyyhityiksi ja sen lisäksi takauksia lisärahoitukselle. Mutta meno maassa jatkuu entisellään. Muutoksia ei tehdä eläkkeisiin eikä veroihin.

Kansainvälisen yhteisön päänsäryksi jää sitten pohtia sitä, mitä se tekee omalle apupaketilleen. Logiikan mukaan sitä ei näissä olosuhteissa tarvitse ja pidä Kreikalle antaa. Jos kuitenkin pelkona on Italian ja Espanjan kaatuminen, se pitää ehkä kuitenkin antaa.

No, joka tapauksessa, Mr. Panos pelaa oivallista sököä huonolla persekortilla. Peliä on helppo viedä niin kauan, kun me muut pelkäämme tarpeeksi. Kun Eurooppaa ei enää pelkää, Kreikkaan tulee hiljaisuus.

Mutta vielä siellä Zeibekiko raikaa ja raikkaita mielipiteitä ilmaistaan.

Kusipäisyyden ja itsepäisyyden välinen raja on sangen häilyvä. Viimeiseen veripisaraan asti taisteleva Zorbas -vuoristosissi on kaikkien ajatustemme sylilapsi. Kun hän laskeutuu Ateenan kadulle, hänestä äkkiä tuleekin eurooppalaisuuden häirikkö.

Ja turkkilaisilla on hauskaa.

Ainoa järkevä keino Kreikan tilanteen ratkaisemiseksi onkin se, että Kreikka uhattaisi heittää ulos Unionista ja Eurosta ja samaan hengenvetoon kerrottaisi heille, että tilalle otetaan vuoden päästä Turkki. Jäseneksi ja samalla myös rahaliittoon mukaan.

Luulen, että loppuisi puseropyykki ojan partaalla. Luulen, että maistuisi taas työnteko ja ouzon kärrääminen terassille. Ihmettelen oikeastaan, että Olli Rehn ei ole entisen laajentumiskomissaarina tätä asiaa keksinyt.

Kuva on ilman lupaa pöllitty jostain kreikkalaiselta sivustolta.

Uni

2011-10-30T15:45:00.006+02:00

Yöllä työnantaja järjesti unessa juhlat.

Kuljettiin viihtyisän kanavan vartta jossain Keski-Euroopassa. Vasemmalla puolella humisi hiljaa vanha pyökkimetsä. Oikealla puolen kanavassa oli pitkiä jokiveneitä odottamassa sulutusta.

Käveltiin hiljaa joukon mukana. Sulun kohdalla polulla oli rehtori kättelemässä henkilökuntaa. Rehtorin takana kanavavahti veivasi käsikäyttöistä sulkua auki. Hänen vaatteensa olivat 1800- luvun talonpoikaiskuosia. Ihmettelin sitä, että rehtorilla oli moderni tumma puku päällän.

Jono kulki hitaasti eteenpäin. Oli kuuma, vaikka puut antoivat vähän varjoa. Sulkuun virtaava vesi kohisi niin, että en erottanut, mitä ihmiset rehtorille sanoivat. Rehtori oli niin lyhytkin, että hänen päälakensa vain näkyi ihmisten takaa. Jono kulki hitaasti kohti tuota päälakea. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, miksi meidät oli tänne kanavan varteen kutsuttu. Mietin unessa kovasti sitä, mitä minä rehtorille sanon. Pelkäsin munaavani.

Edessä olevat ihmiset loppuivat. Työnsin avekin eteeni, mutta en kyllä millään muista sitä, kuka hän oli. Rehtori vatkasi avekin kättä, mutta en vieläkään kuullut sanoja. Kun minun vuoroni sitten tuli, rehtori katsoi minua syvälle silmiin, mutta ei sanonut yhtään sanaa. Takana tulijat jo työnsivät minua eteenpäin pitkin kanavan vartta.

Kymmenen metrin päässä oli kaksi hömäkän näköistä tradenomi- opiskelijaa pienissä minihameissaan ja antavissa kaula- aukoissaan. Heidän edessään oli iso saavi täynnä jääsohjoa. Kurkkasin saaviin. Jääsohjossa oli valtavasti pieniä mini-viinapulloja kaikista maailman maista.

Molemmat tädykkeet olivat kahmaisseet saavista muovisilla pesuvadeillaan annoksen jääsohjo- minipullosekoitusta. Lähinpänä oleva nuori nainen työnsi pesuvatia kohti minua ja kehoitti valitsemaan virkistystä.

Kauhaisin itselleni sohjon joukosta pullon, ja yritin katsoa, mitä olin onnistunut saamaan. Vettä valui paidan kalvosimelle. En saanut millään selvää pienen pullon etiketistä. Heräsin siihen, että jääsohjo oli saanut käteni palelemaan.