Tillman

Tillman

tiistai 7. tammikuuta 2020

Nuoret naiset




Minua kiinnostavat  paradoksit, tahaton komiikka ja maailman kaikkeuden tapahtumien arvaamattomuus ja  samalla kertaa arvattavuus.

Tänään iranilaiskenraalin hautajaisissa tallautui kuoliaaksi ainakin 50 saattajaa ja pari sataa joutui sairaalaan. Melkoiset hautajaiset. Herää kysymys, millaisia  häitä siellä päin pidetään. Tai oikeastaan herää kysymys, miksi meillä häissä  riehutaan ja hautajaisissa ollaan hissukseen. 

Työelämässä  minulla oli  kerran ranskalaisia  herrasmiehiä vieraana. Veimme heidät tutustumaan suomalaiseen ravintolakulttuuriin ja suuntasimme naistentansseihin. Aikaa oli kuitenkin varattu matkaan  runsaasti, joten poikkesimme  alkuillasta ihastelemaan vanhaa puukirkkoa 1700 - luvulta ja vasta sitten veimme vieraat  Sodoman ja Gomoran laineille.

Aamupalalla  sitten vieraat taivastelivat  rehtorille, että tämä on kumma maa. Ensin mennään kirkkoon ja sitten tehdään syntiä. Ranskassa he tekevät toisin päin sen.

Nuoret naiset  yllä olevissa kuvissa ovat  lähteneet taistelemaan aikuisten taisteluja aikuisten edestä ja aikuisten  hurraa huudoin. Sellainen ansaistsee vähintään elokuvan, kukaties kokonaisen oopperan. Minä toivon  hartaasti, että Greta selviää pyörityksestä paremmin kuin tuo toinen leidi selvisi aikoinaan . Oikealla asialla  oleminen ei aina ole  taannut onnellisia  tähtiä.


1 kommentti:

hikkaj kirjoitti...

Tilley

Mäkelän Hannu, joka naisten pelissä taitaa olla yhtä taitava kuin Niemis-Toni, tuota naistasi on viimeksi Suomen kirjallisuudessa käsitellyt kirjan muodossa: http://hikkaj.blogspot.com/2019/06/jeanne-darc.html