Tillman

Tillman

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Haplo-ryhmä



Ajattelin  vähän  tutkia mahdollisuuksia tajunnan laajentamiseen tulevia eläkepäiviä silmällä pitäen.. Uuden puuhastelun pitäisi tietenkin olla degeneroitunutta, ympäristöä säpsäyttävää ja kuitenkin  sen pitäisi olla laillisuuden rajoissa.

Kokeilin sukututkimusta ja onnistuin räjäyttämään pankin

Jo ensimmäisen kuukauden aikana olen  rikkonut  muutamaa lakikirjassa olevaa lakia. Sen lisäksi olen havainnut sen, että suurta haittaa ei ole, vaikka kirkonkirjat ovat monin paikoin sodissa ja kapinoissa  poltettu, jälkesi  näkyvät edelleen, tai harmillisesti eivät näy silloin kun niiden pitäisi näkyä.

Eräs  sukulainen minua johdatti nimittäin huumeesta toiseen. Juuri kun olin hullaantunut ja saanut viimein selvää kirkonkirjojen kummallisesta  ruotsista yhden sanan siltä, toisen täältä,  tämä sukulainen kertoi paljon kiinnostavampia  asioita  geeneistäni.

Äitini isän kautta kuulemma  kuulun harvinaiseen  " haploryhmään" ja sen vieläkin harvinaisempaan alaryhmään. Koko asia on  edelleen sangen mystinen minulle. Jos  tätä  pitäisi  verrata johonkin kokemukseen, niin lähinnä tulee mieleen se hetki kun  viisi vuotiaana huomasin osaavani lukea ja huomasin sen, että maailmassa on aika älyttömästi salaperäisiä tekstejä, joita lukemalla pääsee selville salaperäisistä asioista.

Olen tullut lapseksi  jälleen. Tunnustan.

Henkilöstösihteeri  vakuutti tänään, että jäljellä on enää 62 seikkailuhimoani kahlehtivaa työpäivää. Tässä iässä vain harvat pystyvät tekemään geenidemonstraatioita aidoilla geeneillä. On siis simuloitava ja seikkailtava haploryhmissä.

5 kommenttia:

Juha kirjoitti...

Se on muuten haplo :) ei hablo ;)

Anonyymi kirjoitti...

What's up, everything is going perfectly here and ofcourse every one is sharing information, that's truly fine, keep up writing.

Anonyymi kirjoitti...

Hi there to every one, it's actually a fastidious for me to pay a visit this web site,
it includes useful Information.

Anonyymi kirjoitti...

Every weekend i used to pay a quick visit this site, as i wish for enjoyment, since this this site conations genuinely pleasant funny
stuff too.

Anonyymi kirjoitti...

This piece of writing is really a fastidious one it assists new web users, who are wishing for
blogging.