Tillman

Tillman

maanantai 24. lokakuuta 2016

Sadonkorjuu

 


Virittelemme jälleen  tekstiä riveiksi  ja ajatuksia  lauseiksi. Vähitelen  ajatus antaa sellaiselle myöden. Tässä kuvassa  maamies  on tyytyväinen syksyn satoon. Hän ymmärtää, että kevääseen näillä taas mennään. Hän on  nähnyt aikoja, jolloin  sellaista  varmuutta ei kukaan voinut toiselle antaa. Ei ruuan puolesta, eikä juuri muutoinkaan.

Tämä aika saa mielen vähän harmaaksi. Vuorokausi  jakaantuu kahteen pimeään  vaiheeseen. On tuo yö-pimeä ja sitten sen jälkeen  puolivuorokautta työ-pimeää. Vanhat harmaat musta-valko - valokuvatkin  näyttävät räikeän kauhistuttavilta  näinä aikoina.

Golf-kenttä sulkeutuu kuudeksi kuukaudeksi.

Lapsenlapsen mielikertomus iltasaduksi oli se, missä Jaakobin  pojat  kyllästyivät totaalisesti veljeensä Josefiin ja myivät tämän orjaksi. Ei nostanut sekään papan mielialaa Vaikka normaalisti  kristinuskon yksi perus funktio onkin ollut aina lohdun tuominen. Ajattelin siinä lapsenlapseni vieressä maatessani, että tuosta saisi kyllä verevän  draaman, jos sen siirtäisi nykyaikaan.

Päivän ainoa suuri ilonpilkku liittyy kuitenkin uskontoon, lopultakin. SEURA - aviisista luin  reportaasin siitä, miten Porin  kaupungissa Helluntaiherätys on jakaantunut kahteen osaan ja  miten he tappelevat  raastuvassa rahasta. Se sai mieleni hyväksi.

 Selvästi  syntistä sakkia ja  avun tarpeessa.

 En ole ainoa

Ei kommentteja: