Tillman

Tillman

torstai 31. joulukuuta 2015

Uudet haasteet

Huomasin, että minun pitäisi opettaa  ensi viikolla 17 vuotiaille nuorille miehille  sosiaalista ja kulttuurista  osaamista. Sitä pitäisi opettaa  20  tuntia.  Uskoisin, että se antaa minulle  luontevan  luvan  pitäytyä muista uuden vuoden lupauksista. Jo tuossa työssä nimittäin aukeaa  runsaasti  periaatteiden  rikkomisen mahdollisuuksia.

Minun pitäisi 20 tunnin rupeaman  aikana huolehtia siitä, että opiskelija  toimii tasa -arvon ja  yhdenvertaisuuden  periaatteita  noudattaen  elämässään ja  opiskelussaan. Lisäksi minun tulisi huolehtia siitä, että hän omalta osaltaan edistää tasa-arvoa ja kaikkien yhdenvertaista  kohtelua.

Minun pitäisi saada opiskelija myös  pukeutumaan toimimaan ja käyttäytymään  aina kulloisenkin tilanteen mukaan ja työkulttuurin mukaisesti.. Lisäksi minun pitäisi huolehtia siitä, että opiskelija tunnistaa eri kulttuurien peruspiirteitä ja kulttuurista  monimuotoisuutta  omalla alallaan. Hänen pitäisi myös ottaa huomioon eri kulttuuriryhmien  keskeiset traditiot ja niiden vaikutukset  toimintaan omalla alallaan.

Lisäksi olisi  hyvä, jos saisin opiskelijan  välittämään oman alansa  historiaa, perinteitä ja muuttuneita  käytäntöjä  sekä vertailla niitä muiden kulttuurien piirteisiin

Oppimismenetelminä minua kehotetaan  käyttämään mm. tiimioppimista, virtuaalioppimista, työssäoppimista. itsenäistä oppimista , porfoliota  ja tietenkin opettajan ohjausta ja valmennusta

Luonnollisesti ymmärrätte, että kun  tuollaisen litanian lupaan jo työnantajalle tehdä ja huolehtia, en voi teille lukijat enää luvat yhtään mitään. En meinaa viedä riiviöitä  läheiseen  turvapaikka- vastaanottokeskukseen. En meinaa joutua vaikeuksiin. Minä meinaan selviytyä omilla konsteillani  tästäkin paskasta. Selviytymisen mahdollisuuksia lisää huomattavasti se, että muut opettajat ovat  tyytyväisiä, että tämä nakki ei heille iskenyt. He kiertävät kaukaa tämän aiheen, eivätkä toivon mukaan ole edes kiinnostuneita  opetusmenetelmistäni ja oppisisällöistä.

Tuleva jakso tulee tarjoamaan runsaasti materiaalia  blogikirjoitteluun.

Toivon riehakasta ja  räyhäkästä uutta vuotta lukijoille.

Minulle sitä on tiedossa  varmuudella

Ei kommentteja: