Tillman

Tillman

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Opetuksen iskuriprikaati ylitti tänään tuotantotavoitteet

Kolleega  jäi tänään kotiin hoitamaan  sairastunutta  lastaan. Minä sain  aamutuimaan  häneltä nipun monisteita ja  pyynnön  tukea opetusta. Hän ilmeisesti  tietää hillittömän himoni äidinkieltä ja sen opetusta kohtaan. 

Yllättävästi  hoitettavakseni tulleilla tunneilla minun piti  opettaa   elokuvan  rakennetta ja tulkintaa. Opetin heille terminologiaa ja näytin pikkupätkän Kieslowskin RED - elokuvan alusta. Pyysin heitä  kirjaamaan ylös sen, millä tavoin elokuvassa esiintyy väri punainen. Kaikki meni muuten hyvin, mutta kun  varsinainen opettaja lappusessa toivoi, että toisella tunnilla  tehtäisi  ryhmittäin  pienet elokuvakäsikirjoitukset, Pandoran lipas aukeni

No, minä jaoin heidät ryhmiin ja annoin   paperia ja  kyniä. Uskoin, että  juuri mitään ei synny , sillä aikaa oli vain 25 minuuttia.

Lopputuloksena oli  4 elokuvakäsikirjoitusta, jotka kaikki  sisälsivät  runsaaasti seksiä, väkivaltaa,kuolemaa ja sekä tavallista, että sateenkaari-pornoa. Käsikirjoitukset  olivat hyvin kaurismäkeläisiä  juoneltaan ja hyvin  uskallettuja  kohtauksiltaan. Tarantinon Pulp Fiction ja Bill Kill olivat molemmat kevyttä kamaa näiden teosten rinnalla.  Ryhmät olivat  elävöittäneet  käsikirjoituksiaan  monin  piirroksin ja still - kuvin, Sikäli  ne muistuttivat  erehdyttävästi oikeita  käsikirjoituksia. Mutta myös vessa -piirroksia

Minun on tästä lähtien muistettava rajata  antamani tehtävät hyvin tarkasti aihepiireiltään. Muuten vielä käy niin, että  pääsen  Jussi- gaalaan taikka leivättömän  pöydän ääreen . Tai Iltalehteen. Huomenissa  tungen hengentuotteet  lukolliseen tietosuoja-roskikseen.


5 kommenttia:

Liisu kirjoitti...

Minä näen joskus painajaista että olen opettamassa koulussa, enkä ensinnäkään löydä oikeaa minulle määrättyä luokkaa, haahuilen pitkillä käytävillä, kunnes oikea numero löytyy, ja oppilaat alkavat opettaa minua, miten tunnilta ei saa myöhästyä ja lopulta annan "valjaat" heille kokonaan, joten luokassa voi olla parikymmentä opettajaa ja vain yksi oppilas -minä.

-rh kirjoitti...

mä en kyllä Iltalehteen menis -
olen ollut siellä.
btw,
Sininen, se on maailman paras elokuva, tycker jag.

Tillman kirjoitti...

Liisu.. unet ovat veikeitä, varsinkin näin ikääntyneessä vaiheessa.

Minä näen ihan hölmöjä unia. Ei seksiä, ei väkivaltaa, ei kauhua.

Minä näen arkipäivän unia

Tillman kirjoitti...

RH

Minä olen nähnyt punaisen 30 kertaa ja valkoisen kerran.

Sinistä en ole katsonut kertaakaan.
Elämäni on epätasapainossa. Kieslowski pitäisi minulle puhuttelun. Ehkä haen kirjastosta dvd - levyn ja korkkaan viimein sinisen

-rh kirjoitti...

No, sitten kuullaan, toimiiko sininen kombinaatiossa.
unet:
ne mun ovat monesti sensuroimattomia, ku tällainen mää on. Tai selkounia, etiäisiä, kun tällainen mää oon.
Mutta sitten, äskettäin:
ajattelin päiväsellä äitini kuolinvuoteella käytyä keskustelua johon hän tosin vastaili vain niillä merkillisillä, pistävillä silmillään tai vain nyökäyttämällä päätään.
Seuraavana yönä unessa mutsi soittaa; saanut puhekykynsä takaisin siellä. Selvää asiaa, joka näyttäisi siltä että voisi lopettaa osaltaan pohdintani elämästäni (ja valinnoistani). En tiedä, en liioin sitäkään miksi just nyt avaudun.
Hyvä blogi.