Tillman

Tillman

tiistai 6. tammikuuta 2015

Loppiainen



Liikenteenhajoittajat ovat teipanneet viime viikkoina  kiireellä  jakelu- ja kuorma-autojaan  lainmääräämiin muotoihin. Kapinamieltä on  esiintynyt. Muutokset maksavat paljon ja pelättävää on, että  byrokratia ja muutokset jatkavat  maassamme  asioiden  ohjaamista ja  määräämistä.

HIFK  saa edelleen pitää rinnassaan  KOFF - tekstiä. Kaikkihan me tiedämme, että KOFF on itseasiassa limsaa, jota  HIFK- joukkueessa pelaavat  unelmavävyt juovat pelin jälkeen sulassa sovussa niiden kanssa, joita  ova 90 minuuttia hakanneet mailalla ensin  sairaalakuntoon.


Näitä  olutaiheisia  ajoneuvokuvia  on kertynyt  muutamia itsellekin. Niiden museaalinen ja historiallinen arvo  nousi tällä viikolla  nyt  kovasti korkealle. Taidan  säilyttää näinä nyt ja joskus sitten  myöhemmin sopivassa yhteydessä aina muistutella lukijoita siitä, miten pirteä ja liikenneturvallinen  tällainen ajoneuvo oli silloin kun  niitä vielä sallittiin liikenteessä.

Minulla on  käsitys, että jos nyt pitäisi pohtia keskioluen  vapauttamista ruokakauppoihin, nämä nykyiset päättäjät  silmää räpäyttämättä jättäisivät semmoisen asiat tekemättä ja päättämättä. 

Olutseuran  hallitsevana  golfmestarina ja  sosiologian sivuaineopiskelijana olen kovasti  huolissani  yhteiskuntamme tilasta ja sen yhteiskunnan  halusta tarkkailla  jäsentensä tilaa ja oloa. 

Golfkauteen  aikaa 95 päivää.

2 kommenttia:

/mek kirjoitti...

No nyt tuli Tillmanille hirvittävä asiavirhe. Ei jääkendossa saa hakata kaveria mailalla 90 minuuttia.

Vaan ainoastaan 60 minuuttia. Muuten ainoana erona kendoon ilman jäätä on se, että kun alkuperäisessä pitää lyödä niin että tuomari näkee niin jään päällä yleensä pyritään siihen ettei tuomari näkisi.

Raportoimme samamma myös sen, että tällä kaudella ei ole vielä yhtään peliä hävitty ja kaikki hampaatkin on vielä suussa. Toisaalta kauden eka peli on vasta tänä iltana joten muutoksia voi olla luvassa.

Lupaan silti etten lyö ketään mailalla. Jos eivät aloita. Tai satu muuten sopivasti hollille.

Tillman kirjoitti...

No, niinpä tuli... heh.. Olin joulutunnelmissa.

Minun kaksoistuntini on 90 minuuttia. Siitä se varmasti mieleen tuli tuo aika. Ne tunnit ovat samanlaista mäiskettä eritysiopiskelijoiden kanssa

Pahoittelen