Tillman

Tillman

tiistai 16. syyskuuta 2014

Mali Medo

Nuori nainen katselee hetken minua. Juon olutta.  Raitiovaunu kolisee naisen takana ja  vanha nainen ikkunapenkillä katselee . Nainen hidastaa kävelyään, katsoo kelloaan ja päättää kurvata sisälle. Hän epäröi hetken, mutta kun   hän  huomaa vanhan miehen tiskin takana, tekee päätöksesä  ja tulee  ripeästi, lähes juosten.

Nahkatakkinen nuori nainen.  Laulussa nahkatakkinen  on jotenkin  keimaileva  kulkurityttö. Siinä laulussa, joka alkaa soida päässäni. 

Naisella on jalassaan   pillifarkut. Hiukset ovat mustat ja lyhyeksi singlatut. Hän on aika kaunis ja polttaa ketjussa valkoisia savukkeita. Muistelen, kuka nuoruuteni naisista, ja annan itselleni kolmen pisteen vihjeen. Keskikoulussa…. siellä , oliko  se….

Nainen näyttää lesbolta. Hänellä ovat kaikki tunnisteet  mukanaan ja hänen värinsä on punainen. Hänen katseensa kulkee miehien ohi. Se ei löydä pysäkkiä. Vanha baarimikko on vaaraton hänelle. Vanhan miehen avulla nainen tekee meidän halumme mahoksi.

Taivas menee pilveen.   Kadulla on yhä enemmän kävelijöitä. Katselen naista ja mietin, oliko  hänen  isänsä Karlovacin sankari ? Ehkä hän juuri joutui joukkonsa kanssa perääntymään Plitvicen puistosta pitkin   veristä Karlovacin tietä. Onko hän juuri se, joka makasi aamukasteessa Dobran rannalla ja veti serbiosaston tulen puoleensa, jotta muut ehtivät vuorille ?  Kukaties hän on se sinkomies, joka on veistetty saarnipuusta,   ja joka vartio  tien  vieressä valkoisen talon puutarhassa  pääsyä Zagrebiin.

Tyttö polttaa tupakkaa ja juttelee vanhan baarimikon kanssa. On sunnuntai. 

Mitä zagrebilaiset lesbot tekevät sunnuntaisin?

 Ehkä he hyväilevät aamuisin Vucovarin  sankareiden  sotapuukkoja ja itkevät  maahan haudattuja. He itkevät isiään ja syntymättömiä naisiaan. He kaipaavat Vucovarin naistarkka-ampujaa ja hänen luotiaan.  Armahda oi kuolema! He kaipaavat tarkka-ampujan herkkien ja taitavien serbi - sormien kosketusta. Jos kerran aseen on pakko laueta, hekin haluavat kaiken tämän  jälkeen   laueta tarkka-ampujan sormien alla. Niin että 1000 serbiorgasmia on kukistettu ja pois otettu ja tukahdutettu ja sitä  kautta kaikki  iäksi unohdettu.


Tulen vessasta  takaisin  pöytääni. Nainen on lähtenyt.  Olut on edelleen keltaista, mutta se  lämpenee  lasissa yhä hitaammin.  Nahkatakkista ei näy enää edes kadulla.  Katselen molempiin suuntiin, mutta  kaikki on outoa ja vierasta. Hetki on mennyt. Aurinko paistaa talojen punaisille katoille. Kyyhkyset  näkevät  sieltä kaiken selvemmin. Vastapäisen talon numeroa ei voi enää nähdä.  Huomaan kuitenkin muistavani sen, eikä minua enää pelota.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heh,heh lesboiksiko nykyään sanotaan naisia, jotka eivät asetu miehelle seksiobjektiksi? Sillä tavoin on hyvä loukata naista, miehen, joka ei ymmärrä intohimoa, taiteita ja eikä syvemmin ajattele. Mutta miksi näin kun ymmärtää filosofiaa, taiteita ja on intohimoinen. Joskus runonkieli ja ikä on tärkeämpää naiselle kuin nuoruuden voima. Herkkyys mikä miehessä on kun hän ajattelee ja ymmärtää on kipinä ja tuli naiselle. Onko se rikos jos olet nuori, mutta ajatteleva? Onhan se ja siksi tällaista naista on hyvä sanoa lesboksi sekä ottaa orgasmisana tukemaan satuttamista ja onnistuuhan se…satuttaminen! Onneksi maailma on täynnä Johanna Tukiaisia, jopa akateemisiin paketteihin puettuna…miehen märkä fantasia….perkele!
Subjekti

Anonyymi kirjoitti...

… Dachauss, Auschwitz, Treblinka…en hyväksy kansanmurhaa ja pahuutta…on siis suostuttava vuoropuheluun ja kohdattava omat pelot sekä tiedostamaton…
Subjekti

Anonyymi kirjoitti...

Bosnialainen elegia (Bosanska elegija)
Omistettu Miljenko Jergovićille. Sarajevo – Zagreb

Laula, nuori runoilija, koske tulehtunutta ihoani, jonka ovat polttaneet
pitkät paot maan ääriin, läpi tiettömien, ylänköjen, älä lopeta nyt,
kun tykkimiehet katsovat kuumeisesti stukkojen halkeamia museoissa
ja palatseissa, jotka seisovat mykkinä. Kuin loppuun kuluneet

pyhimyskuvat. Luettele vain, mitä on jäljellä: visertävät pääskyset
hylättyjen kellotornien ja holvien alla, ranskalaisen romaanin ikuinen
viisaus, jota ahmimme pommisuojissa, imeväisten korvanipukoiden hopeinen
untuva, joka putoaa nopeasti, Pannonian tasangoilta kantautuva kumea jyly.

Ruudinkatku ärsyttää keuhkoja. Vielä emme ole astuneet hiekkaan piirretyn
viivan yli. Puhu nyt: suvannon pinta on alkanut aaltoilla. Saako se
siunauksen? En tiedä. Sormukset hehkuvat liejussa. Tuntemattomat asiat

riemuitsevat. Usko minua: olen valmis. Laula viimeisen kerran hellästä
rakkaudesta ennen kuin myrskyt puhkeavat, naisten salaperäisestä varjosta ja
marmoriportaista, laula niin kuin silloin, kun et vielä ollut harmaapäinen mies.
ALES DEBELJAK
Subjekti