Tillman

Tillman

tiistai 9. syyskuuta 2014

Härkätaistelija

Koistinen ihmetteli naisten rintoja. Ilmastointi  puhalsi suoraa niskaan.  Se sai aivastamaan. Piti niistää ja välillä  katsella seinälle heijastettuja  kuvia. Luennoitsijalla oli vanhan miehen ääni, vanhan miehen kalju ja vanhan miehen itsetunto.

-          Olen opiskellut sosiologiaa yliopistossa

Saarnamies  puhui  Oulun murretta. Koistinen arveli sen olevan  lestadiolainen. Puheensa se oli saanut  rauhanyhdistyksen  saarnakeikoilta. Vanha mies uskoi Karitsan vereen ja  työsuojelun ihmeeseen. Se puhui tiedemaailmasta  tiedeheränneen innolla ja sekoitti tieteellisiä termejä työsuojelun munkkilatinaan.

Koistinen muisteli, koska viimeksi oli käynyt ehtoollisella.  Siitä oli aikaa. Nuorena se pöytä oli häntä pelottanut ja vanhempana rauhoittanut. Nyt se taas pelotti. Polvet eivät tahtoneet enää taipua mutkalle, eivätkä ne enää kestäneet täyden pöydän jakoa.

-          Turvallisuusjohtaminen

Vanha mies sanoi päässeensä tätä oppia opiskelemaan heti  80 luvulla  ja se oli hänelle muodostunut siunaukselliseksi. Vanha mies jatkoi puhettaan. Koistinen katseli naisten rintoja. Työsuojelu näytti kiinnostavan isorintaisia naisia. Kuppikoko korreloi voimakkaasti  puheliaisuuden ja  puheenvuorojen määrän kanssa. Punatukkainen D –kuppi oli käyttänyt jo kaksi puheenvuoroa ennen ensimmäistä kahvitaukoa.

Äidilliset ja isorintaiset naiset tuntuivat tekevän paljon muistiinpanoja. Moni C- kuppi oli selvästi  epäröivä, mutta samalla kertaa  innostunut. Näki selvästi sen, miten innostuneita ne olivat ottamaan oman vuoronsa. Pienirintaiset katselivat kateellisena  muita. He  eivät  heruisi turvallisuuskysymyksiä.

Koistinen katseli kelloa. Lounasta tarjottaisiin tunnin päästä. Piti katsoa usein kelloa, sillä vanhanmiehen puhe  hankaloitti ajankulun arvioimista. Se oli iätöntä ja monotonista. Se puhe kulki kuin Taivaan juna.

Aika oli  jäänyt aseman kellotorniin. Ja  auton sisäkelloon  hotellin parkkipaikalle. Auto katseli  aseman kellotornia yli kaupungin. Se kaipasi  aseman  tunnelmaa sillä edellisessä elämässä se oli ollut taksi. Kohta saapuisi  pikajuna Helsingistä. Auto aivan  värisi. Eniten se kuitenkin rakasti punaisia dieselvetureita. Dieselin tuoksussa oli jotain hyvin kotoista.

Koistinen havahtui  ajatuksistaan. Vastapäätä istuvan C-kupin puserosta oli nappi avautunut.  Mustan paitapuseron raosta näki mustaa pitsiä. Harsomainen reuna oli pingottunut kaareksi ruskettuneelle iholle. Nainen teki muistiinpanoja. Kirjoituksen tahdissa pieni aukko avautui ja  sulkeutui vuorotellen.

Varkauden miehet räpläsivät kännyköitään. Niillä oli huone yläkerrassa ja pullo matkalaukussa  sukkien ja alushousujen  välissä. Ne näyttivät miehiltä, jotka olivat ottaneet etukäteen selvää iltamenoista ja riennoista. Ne eivät tehneet muistiinpanoja.

Mustapaitainen korjasi asentoaan ja syväväylä pitsille avautui hieman lisää. Luennoitsija oli edennyt mentaalisesti jo Posiolle ja Taivalkoskelle, laittanut kätensä pikkutakin taskuun ja aikoi saada meidät työsuojelun synnintuntoon. Se kertoi masentuneensa aikoinaan ja syöneensä lääkkeitä ja käyneensä  psykologin juttusilla. Ruokailuun oli enää puolituntia. Koistinen ajatteli, että miehelle tulisi vielä kiire, jos se yrittäisi saada meidät turvallisuuskiimaan siinä ajassa.

D- kuppi otti kolmannen puheenvuoronsa. Saarnamies oli saanut sen syttymään. Se oli  huomannut, että saarnamiehellä ei ollut sormusta ja puhui nyt saarnamiehelle psyykkisestä kuormituksesta ja merkityksellisyydestä. Se kysyi  saarnamieheltä työnhimosta, mutta saarnamies korjasi sen  imuksi. Tajusin niiden tarkoittavan flow –tuntemuksia. C- kupit ja miehet kääntyivät puhujien suuntaan. Pari  C-kuppia nosti  vasemmankätensä sormet veikeästi leuan alle ja olivat kuuntelevinaan älyllisesti ja flirttailevasti.

Varkauden mies lähetti tekstiviestiä naiselleen. Toinen  niistä katseli punatukkaisen  työsuojeluvaltuutetun korvakoruja, niskaa ja kaulaa. Se selasi samalla osallistujalistaa ja yritti löytää punatukkaisen nimeä.

Koistinen kuuli tuolin kolahduksen vierestään ja kun hän kääntyi hitaasti sitä kohti, musta pitsi oli kaivautunut piiloon mustaan tuntemattomaan. Saarnamies oli kääntänyt profiilinsa meitä kohti. Kattolampun keilassa se näytti ihan Jeesukselta alttaritaulussa. Kaksi C- kuppia  kertoi juuri sille  vuoronperää toistensa päälle puhuen, miten lepakot olivat tehneet  pesänsä niiden kellotapuleihin ja millaista  oli semmoista elämää läheltä seurata. Koistisesta tuntui, että niillä oli vieläkin  matot vähän sykkyrällä yläkerran vinttikamarissa.

Saarnamies antoi  naisille synninpäästön. Etupenkissä  istui hiljaa oranssiin slipoveriin pukeutunut miesopettaja. Se oli jättänyt pikkuvintiöt  kyselemään outoja kysymyksiä sijaiselta. Slipoverin alla oli samanvärinen muodikas kauluspaita.

Opettajan vaimo oli sen yhdistelmän nähnyt OPETTAJA- lehden  elokuun numerossa. Lehti oli haastatellut nuorta   sänkipartaista komeaa  peruskoulunopettajaa. Haastateltava oli harrastanut  kesällä purjehdusta ja  alkutalvesta retkiluistelua rennossa villapaidassa. Talvella se  oli kertonut kirjoittavansa  romaania espanjalaisesta  härkätaistelijasta, joka oli saanut  lujasti  Andalusiassa  taisteluvammoja ja muuttanut  pieneen mökkiin järviseudulle.

Koistinen ajatteli härkätaistelijaa. Hän ajatteli, että se pisteli tarpeettomilla miekoillaan  talvisin Saimaan rannoilla olevia lumikinoksia  ja yritti seivästää  pikkuisia norpan kuutteja. Opettajan vaimo ei ehkä pitäisi semmoisesta. Hän saattaisi  kirjan julkistamisen jälkeen  ottaa opettajaan yhteyttä ja repiä slipoverin riekaleiksi.

Koistinen katseli opettajaa, joka oli tietämätön kaikesta tästä. Saarnamies kuunteli poninhäntäistä D –kuppia. D- kuppi oli päässyt  hihhulimaiseen hurmokseen ja kertoi meille kaikille oman  työpisteensä sisäilman laadusta ja siitä, kenen se arveli sen pilaavan.

Nuori kaunis C – kuppi innostui ensimmäisen kerran puhumaan. Hänellä oli vaalea ihana polkkatukka, marjapuuronvärinen  neule ja  ruskeat nahkanilkkurit. Geena Davis olisi hävinnyt hänelle 5 -0. Hänen äänensä oli soinnikas ja puheenrytminsä rauhallinen. ääni ei kohonnut, vaan levisi  luentosalin jokaiseen kolkkaan kuin arvoituksellinen ja  paksu itämainen matto.

Koistinen kuunteli puhetta hiiren hiljaa, samalla kun piirteli lehtiön laitaan lumikumpareita  Puumalan rantaan. Hän lastasi C- kupin muuttokuorman  umpikuorma-autoon ja laittoi sen ajamaan  Mikkeliin ja siitä edelleen kaunista saaristotietä Puumalaan. Puumalassa Koistinen  istui  puistonpenkillä ja katseli miten  polkkatukan muuttokuorma  pysähtyi  rivitalon eteen.  Ovet aukesivat ja Koistinen  päätti, että asiat saisivat tapahtua  parhain päin.
Saarnamies vihjaisi, että kohta ruumiit ravittaisiin. Se oli päässyt työsuojelu-synnintuntoon ja ohikin siitä. Se saarnasi nyt  työturvallisuuslain jakeista  anteeksiantoa ja pelastusta. Osallistujien  pahat teot olivat nyt  hukutettu ymmärtämättömyyden suohon. Esimiehilläkin olisi kuulemma toivoa vielä.

Se ei tehnyt ristinmerkkiä, mutta ymmärsimme kaikki sen puheen jälkeen, että lounaspöytä oli nyt katettu meille.  Mentiin  ruokasaliin. Kaunis tarjoilija  asetteli salaattikulhoja  jäämurskan päälle.  Koistinen ei jaksanut  enää hänen saumasukistaan  innostua ja laittaa tarjoilijaa  mihinkään lähtemään tai ketään elämässään tapaamaan. Koistisella oli kova nälkä.



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tästä :) Miehen takamusta verhoavat housut ovat arvoitus, hoikka vyötärö ja litteä vatsa, sopivan kokoinen nappipaita ja pitkät sääret lisäävät sisäistä hyrinää...pehmeä liikehdintä ja tumma rauhaisa äänen sointi antaa ajatuksille siivet. Ja kädet...oi niitä käsiä, aataminomenaa ja kehon rentoutta...kaulan kaari, leuan muoto...ja sängen ihana karheus...kaikki kuorrutettuna sopivalla huumorilla sekä ymmärryksellä... kuin sellon mystinen sointu...oi elämää, oi runoutta, oi miehen kauneutta!

Tillman kirjoitti...

Anonyymi... ymmärrän yskän.

Mutta kun kurssilla ei ole yhtään sellaista. Joudun kirjoittamaan naisista.

Tänään kuuntelin naissaarnaajaa. Hän oli tyypillisesti kiivaampi kuin eilinen mies. Hän muistutti punakaartin naiskomppanian ryhmänjohtajaa. Tänään ei juuri kompromisseja viljelty