Tillman

Tillman

perjantai 17. tammikuuta 2014

No, niin ........



Poistavat kuulemma sitten kaunokirjoituksen ala-asteelta ensi vuonna. Siinä nyt sitten kansakunta on yhden trauman alkulähteillä ja on päättänyt kertaheitolla tehdä tuhansien vuosien traditiosta lopun. Minua itkettää asia. Siinä menee taas yksi ammatti kadonneitten hommien kaatopaikalle. Grafologit häipyvät maailmasta 100 vuodessa niin tyysti, että naisten lehdet joutuvat kehittelemään jotain uutta ja mullistavaa koukutusjuttua sivun täytteiksi.
 
No, minä olen jo pitkään johdattanut tiedostamattani nuorisoa kohti tekstausta. Olen lukenut tuhansia ja tuhansia tenttipapereita urani aikana. Pääsääntöisesti ne ovat olleet, ainakin viime vuosina, jo ihan sylttyä ja sotkua täynnä. Nuoriso kirjoittaa pötköön ilman pilkkuja ja isoja kirjaimia ja ilman kappalejakoa. Olen heitä peloitellut, että joulupukki jättää lahjat tuomatta ja minä joudun arvioimaan heidän hengentuotteitaan muilla kuin sisältökriteereillä.
 
Olen viime vuodet lukenut heidän kirjoituksiaan myös grafologisessa viitekehyksessä. Ja kertonut sen heille. Moni on ilman opetusviranomaisten päätöstä siirtynyt oitis tekstaamisen, mikä muoto takaa minulle edes alkeellisen mahdollisuuden perehtyä myös tekstin sisältöön.
 
Silti monet viehättävät naisopiskelijat edelleen kirjoittavat käsiala-vastauksia ja tenttipapereidensa lopussa aina pyytävät minulta myös grafologista arviota. En ole sellaisia juurikaan antanut. Monesta naiskäsialasta nimittäin paistaa läpi hyvin selvästi flirttailun halu, sukupuolinen aktiivisuus, normien hylkääminen ja myöskin viehtymys samaan sukupuoleen. Tällaisena kyökki-grafologina olen joutunut vetäytymään ja itsekseni harrastamaan tätä juttua omaksi ilokseni.
 
Ja iloa on käsialasta ollutkin.
 
Taannoin, ennen tietokoneiden yleistymistä, kun oppilaitokseen hakeutuvat opiskelijat lähettivät esiharjoitteluvaiheessa raportteja koululle, minä saatoin niiden perusteella tehdä etukäteen tuntemattomista ihmisistä itselleni käsityksen ja verrata sitä sitten saapuneeseen ihmiseen. Huippusaavutukseni oli se, kun erään työtoverini käsialasta pystyin osoittamaan 11 aitoa ja täsmäävää ominaisuutta.
 
Nyt siis käsialaa ei enä opeteta. Jokaisen ihmisen käsiala olkaa muistuttamaan 16 vuotiaan perustutkinto -jätkän käsialaa. Velkakirjojen alle tekstataan somasti pölkkykirjaimin velallisen nimi. Maailma pölkyttyy. Rakkauskirje rustataan tikkukirjaimilla dymo-tape- koneella ja liimataan tytön pulpettiin. Joulukortit kirjoitetaan niin, että lasertulostimella printataan tarrat. Kaunokirjoitusvihko-tehtaat menevät konkurssiin. Eläköön post-moderni maailma !!!!

2 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Jo nyt on joulukorttien osoitteet ja tervehdykset osin printatuilla tarroilla laitetut... miten tylyä! Itse en ikinä laittais semmosta joulukorttia edes työpaikan talousjohtajalle. En kyllä muutenkaan sille kortteja laittele.

Ja kyllä kai grafologeille sitten järjestetään jonkinlaisia päivityskursseja, joilla opetetaan soveltamaan kaunokirjoituksen tulkintoja tikkukirjaimiin...oma tapansa kaikilla on niitäkin laittaa.

Se, mitä nykyään ala-asteella opetetaan "kaunona", on semmosta tekstauksen ja kaunon sekasotkua. Mutta eipähän tuu Riipisen Miinastakaan Rupista Munaa.

Tillman kirjoitti...

Olet ihan oikeassa.

Se nykyinen kauno on ihan jo perseestä.

Ja Miina Riipinen on se legendaarinen veroilmoituksen jättäjä, joka jätti iin pisteet pois ja jonka nimi verotoimistossa näytti ihan rupiselta munalta.

Hieno juttu.

Kauno takaisin opetussuunnitelmiin !!!

Adressin paikka !!!