Tillman

Tillman

perjantai 20. joulukuuta 2013

Turku, uusi henkinen kotini

Pimeydessä pilkahtaa valonkipinä. Suuri Saatana, eli SOTE, esitellään näihin aikoihin julkisuudelle. Asiaa seurataan samalla intensiteetillä kuin Kennedyn murhaa. Rauma on jäämässä ilman omaa SOTE -aluetta. Se taas on aikaan saamassa huhumyllyn siitä, että Rauman olisi syytä nostaa kytkintä koko maakunnasta ja liittyä Varsinais-Suomeen.
 
Hienoa ! Kannatan asiaa lämpimästi.
 
Jos niin kävisi, että Rauma irtaantuisi Satakunnasta, lopettaisi sen tyynnä kyntämisensä ja liittyisi eteläiseen naapuriinsa, seuraukset olisivat suuret ja mielenkiintoiset.
 
Ensinnäkin, sen liitoksen jälkeen minäkin pystyisin kotimaakunnassa tanssimaan sujuvasti paritansseja naisväen kanssa oikealle ja vasemmalle pyörien. Minua voitaisi jopa nimittää parkettien partaveitseksi. Tunnettuahan on alikersantti Hietasen sanoja lainatakseni se, että kun varsinaissuomalaisen flikan kanssa tanssii, se on niin kuin fiskarsin kymppi välttiä saran päässä kääntäisi. Sellaisen naislauman keskellä puujalkainenkin on Fred Astaire. Ja minä sentään olen harjoitellut tanssimista sekä täällä keski-Suomessa, että aikoinani Holger Reunamon tanssikoulussa Aurajoen partaalla.
 
Joulurauha olisi mukava tulevaisuudessa kuulla kolmella kielellä. Suomeksi se on hyvä esittää sen takia, että televisioista sitä vissiin paljon katsellaan. Ruotsinkielisiä on saaristossa paljon. Raumangiälinen joulurauha olisi tietenkin kädenoijennus pohjoisen raja-alueelle, joka on yhteen liittynyt tähän oikeaan ja varsinaiseen Suomeen. Pitkähän semmoisesta kolmikielisestä jaarituksesta tulisi, mutta ilmat ovat nykyään lauhtuneet ja kireät pakkaset vähentyneet.
 
Parasta olisi kuitenkin pohtia, mitä jää jäljelle.
 
Jäljelle jäisi tynkämaakunta, johon kuuluisivat sellaiset kulttipaikkaunnat kuten Karvia, Siikainen, Kankaanpää, Ulvila Harjavalta, Pori, Yttilä, Köyliö ja Lavia.
 
Maakunnalle jäisi viihdyttäjiksi Simo Silmu. Meillä olisi taas arsenaalissamme Matti jaTeppo, Toke Hariola ja Ville Itälä ja Ilkka Kanerva. Viihdyttäviä herrasmiehiä kaikki. Olisimme ylivertaisia Jäännös-Satakunnan suhteen.

Ei kommentteja: