Tillman

Tillman

maanantai 25. marraskuuta 2013

Sello

Olin eilen sello-konsertissa.  Takana on  yö ja työpäivä, mutta kokemus  ei ota  laimentuakseen.




Nainen  soitti  Bachin  sellosarjoja. En tiedä, mitä Bach ajatteli  taivaassa, mutta minä sekosin musiikista ja  eroottisesta kokemuksesta. Luulin nimittäin olevani ensimmäinen sellonsoittoa kuunteleva  mies, jonka tajuntaan  rävähtää koko sello-soittimen seksuaalisuus yhdessä  uskomattoman hienon  äänirekisterin kanssa.

No, en ole.

Netti näyttää olevan täynnä kuvallisia vihjauksia  naisen ja sellon  muotokielen yhtäläisyyksistä. Olen siis  jälkijunassa, enkä tiedä onko yksikään   tuntemukseni  poikkeuksellinen  ja uusi. Voi olla, että  en  keskinyt eilen  pyörää uudelleen.

Naissellistin   soitto oli hyvin eroottista, mutta sen lisäksi myös hyvin homoeroottista siinä  viitekehyksessä, missä  nainen hyväilee toista  naista  käsillään ja vartalollaan ja  keinuttaa tämän   nautintoon, samalla kun itse   saa mitä ilmeisimmin  soitosta ja soittimesta  suurta  nautintoa. Osapuolten kuvakieli  ja soiton tekniikka on niin  selvää ja osoittelevaa, etten  rohkene tässä  syyllistyä lukijoiden  aliarvioimiseen ja ryhtyä selostamaan yksityiskohtaisesti asiaa. Erotiikka muuttuu sillä tavoin helposti pornoksi.

Sellotaiteilija kertoi  sarjojen välillä pitkään soittimestaan, sen lakkauksesta ja sen  pienistä ominaisuuksista. Minusta tuntui koko ajan, että hän kertoo rakastetustaan. Niin helliä, suojelevia ja läheisiä sanat olivat. En kuullut  kaikuvassa konserttipaikassa jokaista paljastusta, mutta  huomasin niitä  riittävän.  Hän ei siedä kylmää, hän ei siedä kuumaa. Matkoille on varattava  viilennysta ja  suojaa  tällä aarteelle, joka hyvin huolehdittuna  vastaa  jokaiseen  pieneenkin  soittoliikkeeseen suloisesti ja nautinnollisesti.

Musiikkikorvani on paleltunut pienenä. Ymmärrän musiikista sen verran, että jokus se minua miellyttää ja saa kylmät väreet kulkemaan niskassa. Joskus  musiikki taas on tympeää, yksinkertaista ja naivia. Silloin nautin hiljaisuudesta.

Sellomusiikki tuntuu saavan minut  järjiltäni. En tiedä, pystynkö  koskaan   enää kuuntelemaan edes autoradiosta sellomusiikkia ilman, että se tuo mieleeni kaikki tyttöjen  leikit. Kokeeksi katselin netistä muutamia  leikkeitä miespuolisista  sellonsoittajista. Ajattelin, että  asia palautuisi  heteroseksuaalisiin uomiinsa ja  mieleni tyyntyisi. Noi ei palautunut.  Ei palautunut, kun  miehen soittama sellomusiikki ei   saa aikaan mitään värinää. Se on helkkarin iso  viulu, josta lähtee  ison viulun ääni.



4 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Stendahlin syndroman alalaji? Kun Matti Rousi soittaa selloa (hyvin) ja ilmehtii omituisesti, ei siinä paljon erotiikka tule mieleen.

Tillman kirjoitti...

Luulisin, että minulla oli lievänä tuo mainitsemasi syndrooma sunnuntai-iltana. hyvin harvoin olen kokenut mitään vastaavaa elämässni, En edes Ruisrockissa 1970.

Flow on liian mieto sana tuolle kokemukselle.

Ehkä kokemus oli lähellä uskonnollista hallusinaatiota. tai rakastuminen... ei siis solistiin, vaan soittimeen, musiikkiin , ilmapiiriin ja eroottiseen tapahtumaan.

Lähell äsiis tuota syndroomaa, kyllä...

Kaisa kirjoitti...

Tätä on tuossa mielessä vaikea ylittää: du Pre ja Elgar, ilman visuaalista osuuttakin toimii. Johtamassa aviomies, jolla suhde soittajan sisareen.

http://www.youtube.com/watch?v=681NvqpO2eU

Tillman kirjoitti...

Kaisa.....

Rajua musiikkia......Ja tulkinnassa omia nyansseja