torstai 9. elokuuta 2012

Päivän kolme suurta teemaa

Ensimmäiseen ette voi vastata, ettekä juurikaan vaikuttaa. Korkeintaan myötäelää.  Vaimo  lähti tekopitäjäänsä visiitille, joten  minä katselin  netistä opetusvideon pätkiä.   En semmoisia, joita te luulette  minun katselleen, vaan  minä tietenkin  katselin tervehenkisenä  You Tube - moolokin kidasta  golf-opetusvideoita.

Parin mielenkiintoisen  pätkän jälkeen meni takapihalle  kokeilemaan rautamailojen  ja reikäpallojen kanssa  oppeja. Ja totta toden vieköön !!!! Rautalyönti aukesi minulle viimein  8 viikon  resuamisen ja takomisen jälkeen . Ainakin  7 palloa kymmenestä ampaisi   kohti  naapuritonttia juuri niin kuin olin aikonutkin.  Kyllä netissä on paljon hyvää ja  hyödyllistä.

Toinen  hyvä ja hyödyllinen  tänään oppimani asia oli se, että kaikki  amerikkalaiset salamurhaajat  Lee Harvey Osvaldin  tavoin ovat käyttäneet itsestään kolmea nimeä, siis kahta etunimeä ja yhtä sukunimeä. Amerikkalaiset ovat sitä mieltä, että  kaikki kolmea nimeä käyttävät ovat potentiaalisia murhamiehiä.  Tyyliin Pekka-Eric Auvinen.

Niinpä.

Kolmas päivän teema onkin  sitten se, että olen itkenyt koko päivän Kawasakin perään. Helsinkiläinen herrasmies on ostamassa  häntä. Laitoin leikilläni ilmoituksen  nettiin, koska aikani ei tahdo enää riittää edes blogin kirjoittamiseen. Pitkään elin uskossa, että  saan edelleen rassata  vanhaa leidiä ensi keväänä ja  seuraavana. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että 14 vuotta kestänyt suhde on päättymässä. Se on kuietnkin pidempi kuin useimmat avioliitot ja ehdottomasti myös säröttömämpi.

Lähden olutseuran kokoukseen. Mukavaa  oloa teillekin

Michael Eitoistanimeä Tillman

1 kommentti:

Celia kirjoitti...

"Tyyliin Pekka-Eric Auvinen"

Tässä on kaksi nimeä, etunimi ja sukunimi. Pekka-Eric on yhdysnimi ja lasketaan yhdeksi sanaksi tyyliin kuorma-auto. Yhdysviiva erisnimessä ja yleisnimessä toimii samassa funktiossa.

En halunnut omien lasteni nimiin ainuttakaan yhdysviivaa. Tavoitteeni oli nimittäin keksiä kolme etunimeä kullekin lapsukaiselle. Mitä siitäkin olisi tullut jos olisin joutunut keksimään kolmen nimen sijasta esimerkiksi kuusi. Tyyliin Kaino-Vieno Tuure-Olavi Ari-Matti.