perjantai 22. kesäkuuta 2012

Kokoa koko kokko


Juhannusviikko kallistuu kohti hukkumiskuolemien sumaa. Saattaa joku saada Mora-puukonkin kylkiluittensa väliin. Tänään on monen kuolema ja syntymänhetki käsillä.

Minä olen keskittynyt elämän ylläpitämiseen. Olen käynyt kaupassa ja ostanut lukuisia sellaisia  elintarpeita, joita jokapäiväisessä elämässä ei juurikaan tarvita. Ja olen hankkinut kiinalaisen deluxe motion  - grillin.  Deluxe sana tulee siitä, että kyseinen  miilu on varustettu ilman säädöllä  ja tuhka-astialla. Motion taas tarkoittaa sitä, että kahden  muovisen pyörän  avulla ko. aparaatti on teoriassa siirrettävissä paikasta toiseen, tässä tapauksessa nurmikolta kesän mentyä metalliromun keräyspisteeseen.

Ja sitten  juhannuksen kohokohtiin. Olen tänään keskustellut naisen kanssa, joka voi pahoin uudessa autossa. Vanhassa autossa hän voisi matkustaa vaikka Neste-rallin myötä- ja vastapäivään. Uudessa autossa hän voi pahoin tavallisella keskisuomalaisella asfalttitiellä. Rajana on  viisi vuotta. Sen ikäisessä autossa kaikki sujuu kuin ihmisen mieli. Neljä vuotta vanhassa autossa hän saa lieviä pahoinvointioireita. Pikiuudessa autossa hän  voi totaalisen pahoin.

Pari muutakin kummallista asiaa on jo  juhannuksena tapahtunut. Marketin kassajonossa tuiki tuntematon mieshenkilö alkoi juttelemaan oma-aloitteisesti. Hyvä, ettei ryhtynyt kyselemään juhannussuunnitelmista. Epäilin  suuresti jonkun suurkaupungin asukkaaksi.

Pomarkun perhetragedian  henkiin jääneen aviovaimon suku taas tuntuu olevan  sikäli tuttua, että aviovaimo on  kummin kaiman äitipuolen  pikkuserkku.

Minä jäin eilen lomalle. Minä en vuosilomalain säädösten mukaan saa nyt sitten tehdä ammattiin kuuluvaa työtä   vastiketta vastaan. Voin yrittää opettaa toki loman aikana vaimoa kytkimen käytössä ja  kolmosella ajamisessa, mikäli olen siinä tilassa, että ajoneuvon  kuljettaminen itseni kohdalla on  voimakkaasti sanktioitu. Itsesuojeluvaistoni luultavasti kuitenkin lopettaa moisen hullutuksen alkuunsa.

Paikallisen lyhyttavaraliikkeen pari maahanmuuttaja-taustaista asiakasta  oli  toissapäivänä vähän lyhentänyt oma-aloitteisesti   kansakuntamme eettistä ja taloudellista velkaa  muille maille. Olivat liikkeen valikoimaan tutustuttuaan  käyneet tutustumassa myös takahuoneessa liikkeen omistajan  rahakukkaroon. Viinakaupassa taas  valtakunnan alkuperäiseen asukasryhmään   kuuluva herrasmies oli unohtanut  pankkikorttinsa tunnusluvun jo aatonaattona. Hänelle   palveluliike ei suostunut velaksi mitään myymään. Totesin asian, sillä ko. henkilöä seuraavana asiakkaana en jonossa keksinyt muutakaan seurattavaa kuin tämä tragedia.

Taidan laittaa saunan  lämpimäksi ja ryhtyä seuraamaan naapurin tapahtumia. Naapurin aikamiespoika, poikamies - vesseli,  on saapunut jälleen  juhannuksen viettoon. Poika on jo eläkkeellä. Poikamies hän on siksi, että hänen äitinsä, opettaja muuten ammatiltaan, ei aikoinaan näytille tuotua morsianta hyväksynyt. Ja kun äiti sanoi ei, poika etsii edelleen.

Tämä on kummallinen maa.

Hyvää Johannes-Kastajan syntymäpäivää kaikille. Toivottavasti  kenellekään ei käy niin kuin Johannekselle. Ilkikurinen nainen  halusi actionia  elämäänsä ja sai   lopulta  tahtonsa perille ja Johanneksen  pään  vadille eteensä. 

9 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Mikä kauhea kohtalo! Ei saanut viinaa juhannukseksi, kun unohti tunnusluvun!

Hyviä grillauksia vaan. Meillä ei viitsi ulkona grillailla eikä chillailla, kun hyttyset syö. Saunan jälkeen ei haluta panna myrkkyäkään iholle.

Tillman kirjoitti...

Hyvää juhannusta Sanna !

Äijä kirjoitti...

Minä olen pakannut tavaroita autoon. Aamulla olisi tarkoitus lähteä siirtymään Keski- Suomen kautta Kainuuseen.

Olen aina pohmimmiltani kammonnut viettelevästi tanssahtelevia naisia. Joskus kolmissakymmenissä luin ensimmäisen kerran henkilökohtaisesti, omin silmin jumalaisesti tanssineesta Herodiaan tyttärestä, ja ymmärsin minua varjellun.

J. Kastajalla oli se ongelma, että hän puhui raakaa ja sievistelemätöntä totuutta. Jo Pohjanmaallakin tiedetään, ettei sellainen ole ikinä yösijaa saanut. Niinpä kaveri söi villimehiläisten hunajaa ja muurahaisia, ja jätti Kokoomuksen, Keskustan, demarit ja jopa Timo Soininkin Hakkaraisesta nyt puhumattakaan kauas taakseen suoraan puhumisessa.

Oikein mukavaa juhannusta kuitenkin.

Tillman kirjoitti...

Äijä....


Hienoja maakuntia kaikki tyyni, nuo kohteesi.

Samaa mieltä J Kastajan ongelmasta. Kun puhuu suoria sanoja sievistelemättä naisten kuulen, joutuu ongelmiin.

Antsu kirjoitti...

TILLMAN: minä tapasin juhannusjuhlilla elämäni hienoimman miehen, pitkän, komean, hoikan ja kauniisti puetun romaanimiehen.

Kysyin, onko herran rouva paikalla, jos tämä antaisi herran tanssia kanssani. Oli sekahaku.

Mies katsoi silmiin ja sanoi, ettei tanssi. Kaunis parivuotias pikkutyttö Diana oli herran seurassa. Kävi ilmi, että tyttö, Diana, oli miehen tyttären tytär.

Miehen vaimo tuli siihen kohta ja sanoin tälle, että pyysin herraa tanssimaan ja sanoin rouvalle siten kuin tuossa alussa miehelle sanoin.

Rouvakin oli jumalaisen kaunis. Jäin siis toiseksi, mikä tässä tapauksessa ei yhtään harmittanut.

Juhannusaattojuhlani oli siis onnistunut. Varmasti hieman eksoottisempi kuin autoajelu.

Hieman pelotti, kun kävelin pari kilometriä yksin kotiin. Aivan loppupuolella pistin melkein juoksuksi, kun 5 humalaista miestä tuli vastaan ja olin yksin.

Katsoin tiukasti eteeni, enkä jäänyt miehiä tuijottelemaan.

Pääsin kuin pääsinkin turvallisesti kotiin!

Antsu kirjoitti...

TILLMAN: minä olen niitä onnellisia, jotka eivät muista juuri mitään noista raamatun henkilöistä. Ei tarvitse pohdiskellä, mikä oli minkin ongelma.

Ongelmia lienee jokaisella.

Zepa kirjoitti...

Uusissa autoissa on ihan omanlaisiaan taikoja. Esim. istuimista voi haihtua pitkään jotain myrkyntapaisia judansseja. Eihän tämä enää mikään uusi juttu ole, että vaihtelevissa tuotteissa on vaikka mitä myrkkyjä jos se alentaa valmistuskustannuksia eikä ole suoraan laittomaksi tuomittua. Joitain myrkkyjä ei huomaa aistinvaraisesti (bisfenoli tuttipulloissa). Joihinkin taas ruumis reagoi vaikkei ihminen tiedä mistä on kyse, esim vaiks uudessa autossa istuessa. Vink vink.

kariav kirjoitti...

Tuosta vesselistä, jonka mainitset...

Kun tässä äskettäin muutamassa jutussani olen käsitellyt böömiläistä ja määriläistä kulttuuria G-kääntäjä apunani, olen törmännyt sanaan "veselý", joka tarkoittaa semmoista - no niinkuin nyt kakkoseksi viime pressakisoissa tullut.

Tässä asiasta tarkemmin.

kariav kirjoitti...

- Kokko, kokoo kokoon koko kokko!
- Koko kokkoko?
- Koko kokko!

A totéž v českém jazyce:
- Kokko, sebrat celý oheň!
- Velikost kokkoko?
- Celá táborák!