Perjantai ja kolmastoista päivä on onnellisesti takana päin. Tänään olen kiemurrellut jälkituskissani ja miettinyt sitä kuinka tästä taas päivä kerrallaan päästään eteenpäin. Tappioita tuli rankasti rahallisella puolella. Plussa-puolelle eilisestä jäi tosin jonkin verran aineettomia nautintoja, joiden muisteleminen on miellyttävää.
Perjantaina vaimo sairastui pahaan autokuumeeseen. Tänään hän luetteli tienpäällä pakkaslumipölyn seasta mersua, volvoa, kiiaa, letukkaa, astraa, omegaa ja muita merkkejä samalla varmuudella kuin tähtitieteilijä Valtaoja kertoo meille kalju kiiltäen taivaankaaren erikoisuuksista. Olin hämmästynyt ja peloissani. Tämä saattaa tietää arvaamatonta rahanmenoa. Tähän asti kriteerit kulkuneuvoissa ovat meillä olleet niitä, joita luonnehditaan sanoilla ; kiltti, pikkuinen, söpö, näppärä, kaunis, helppo. Eilen huomasin, että nyt kuumeen ja kiihkon saavat aikaan autot jotka ovat isoja, kalliita, komeita, mustia, tehokkaita, korkeita ja vaikka mitä. Tämä asia saattaa tehdä hikeä otsalle monta viikkoa vielä.
Ajattelin, että en kirjoita tänne mitään.
Olen seurannut ihmisiä kahdessa asiassa tarkasti nyt lähes kuusikymmentä vuotta. Kahdessa asiassa ihmiset yrittävät pitää salaisuutta yllä viimeiseen asti. Toinen on sukuun kuuluvan murhamiehen olemassaolo ja toinen on uuden auton osto.
Minua on sosiologina aina kiinnostanut kovasti se, mitä ihmeen häpeämistä ja salailua siinä on, että ranskalaishempukoiden synnyttämien poikien punaviinikännissä suunnittelemasta autosta aika kohta jättää. Ja että vaimokin sen lopulta huomaa.
Niin, se plussapuoli eilisessä….
No se oli se, että viime yönä melskasin unissani kahden hyvin tuntemani naisen kanssa ja hiki siinäkin tuli pintaan. Kumpikaan heistä ei ollut oma vaimo.
Auto on siis seksisymboli. Vaimo ahdisti minut seksuaaliseen fantasiaan vaatimalla uutta autoa. Minä turhauduin ja pelästyin asiasta niin totaalisesti, että pakenin yöllä vieraaseen syliin. Olen menettämässä sähkövikaisen, alapallovikaisen ja takavaloja polttavan rakastettuni. Yöllä freudilainen Idin alueeni purskahteli tiedostamattoman alueen epätoivoa tietoisuuteeni ja minä pakenin.
Mutta kivaa oli, voin vakuuttaa. Herääminen oli tuttuun tapaan epätoivoinen tapahtuma.
4 kommenttia:
Olet oikeassa, jos mistä vaietaan niin auton hankinnan edes millin kokoisesta suunnittelusta. Minäkin käyttäydyn näin. Mieheni myös. Ja koko suku, paitsi yksi, joka kuuluttaa kerran vuodessa, minkä komean menopelin aikoo seuraavaksi hankkia. Häntä ei voi kutsua kaikkiin partyihin...Vähän aikaa sitten hän ajoi niin kovaa ylinopeutta, että kortti lähti kolmeksi kuukaudeksi kuivumaan etc.
Katso elokuva Vuosi elämästä: Mukavaatimattomuus on kauheaa ja siitä voi omahyväisenä ammentaa omaa paremmuttaan, mutta voisiko olla olemassa myös ihmisiä, jotka oikeasti uskovat, että 'vähemmän on enemmän'. Ko. brittileffan Hesarin elokuva-arovstelijat valitsivat vuoden 2011 parhaaksi elokuvaksi.
***
Minun uneni oli kovempi. Tapasin miehen, joka oli tappanut kaikki edelliset vaimonsa eikä hän ollut Henrik VIII, vaan joku suomalainen komistus. Kaiken huipuksi minä tiesin murhat, mies loitsi minut monin tavoin ja menin hänen kanssaan asumaan, vaikka tiesin, että kohta en ole enää elossa...Heräsin tuskanhiessä (ei mikään kuuma aalto!) ja kesti tovin tajuta, että en ollutkaan avioliitossa psykopaattisarjamurhaajan kanssa. Kyllä oli Lumimiehellä ihmettelemistä, kun olin heti aamusta niin aurinkoinen, oikein hymytyttö. Yleensä minua ei saa puhutella ennen kuin olen saanut ison mukillisen Robertsin suklaakahvia ja lukea Hesarin rauhassa.
Lumen valoa!
Niin se menee.
Minä olen kummastellut tuota salailumeininkiä koko ikäni.
Tekisi oikein mieli tutkia sitä vähän syvemmältä. Joku voisi vääntää asiasta gradun. Autoliikkeet vain sponssaamaan.
Jopa asunnon etsimisestä puhutaan enemmän. Ja koiran ostamisesta. Ja presidentin äänestämisestä.
Mutta auto on tabu.
Se on totta;-) Meidän Meri on avoliitossa pojan kanssa, jolla on Audi ja he kyllä kertovat mitä aikovat ostaa heti kun pystyvät. Me jäämme kakkosiksi. Ei mitään vaatimattomuutta uskontotieteilijällä, mutta hän uhkaakin siirtyä lukemaan sosiologiaa;-)
Kun nyt sitten vähän hitaasti tajusin, että on perjantai ja 13. pvä, niin voin kertoa, että olen ajanut pe 13.12.85, kun olimme menossa täältä Luvialle, pahan kolarin Kullaalla. Eli sohjoa, ja rengas imaisi siihen, sen jälkeen auto keikkui jonkin aikaa sillan kaiteella ja siitä sitten putosi jonkinlaisen ojan penkalle ja kieri pellolle. Siellä me oltiin päät alaspäin ja oli aivan hiljaista. Olin sataa varma, että mies vieressä on kuollut, kun ei kuulu ääntä, ei näy verta, ei mitään ja monta kertaa toistin hänen nimeään. Kului kauan ja sitten: 'Odota ny vähä, mä fundeeraan'. Katsos, hän on hämäläinen.
Uusi auto meni lunastukseen, meille ei käynyt kuinkaan, paitsi väittivät minun olevan sokissa, kun saivat sieltä ulos ja meinasivat viedä Satakunnan Keskussairaalaan. Oikeasti taisin ollakin, mutta jälkeenpäin olen kertonut joutuneeni sokkiin, koska eräs hitaili, eikä voinut heti ilmoittaa olevansa elossa. Siirsin hiukan avioliittoon menoa - opiksi!
Meillä ei olla hiljaa auton ostosta... kun isännälle autokuume iskee, saan kuulla iltakaudet luentoja eri autojen ominaisuuksista ja hinnoista, ja vähän väliä pitää tulla tietsikalle katsomaan jonkun myytävän kotteron kuvaa. Ja aina sanon, että "joo, sievän värinen". Ellei se oo ruman värinen.
Vieraat, jotka meille silloin eksyy, saa saman kohtelun. Tosin tuo pätee ihan kaikessa, ei vain autossa.
Lähetä kommentti