Vaalien lähestyessä on aistittavissa jälleen kytevää maanviljelijävihaa. Pisa-menestyksestä huolimatta kansakunta on siinä vankassa älyllisessä uskossa, että väestöstä on kymmeniä prosentteja sellaisia ihmisiä, jotka kylvävät ja kyntävät itselleen suunnattomia rikkauksia kesäaikana ja talvella pilaavat kunnollisten ihmisten elämän äänestämällä sitä itsevarmaa Paavoa, joka on lukenut Dostojevskin tuotannon yhdessä viikonlopussa.
Maanviljelijöiden määrä tuntuu monelle olevan salattu tieto. Monessa suvussa näytetään elävän edelleen neljäkymmentä – ja viisikymmentälukua. Tällaisia ovat empiiristen havaintojeni mukaan etenkin nk. kulttuurisuvut, joiden piirissä edelleen elää synkeä maaseutuviha. Mitä kuuluisampi suku, sen katkerampi sävy. Elää semmoinen käsitys, että maanviljelijä ei joudu koskaan kaupassa käymään, eikä ostoruokaa syömään. Navetasta kannetaan maidot, iltasella auvoinen emäntä kirnuaa voita ja omasta pellosta ilmaisia perunoitsyödään. Vaatteet kehrätää
Vaalien lähestyessä on aistittavissa jälleen kytevää maanviljelijävihaa. Pisa-menestyksestä huolimatta kansakunta on siinä vankassa älyllisessä uskossa, että väestöstä on kymmeniä prosentteja sellaisia ihmisiä, jotka kylvävät ja kyntävät itselleen suunnattomia rikkauksia kesäaikana ja talvella pilaavat kunnollisten ihmisten elämän äänestämällä sitä itsevarmaa Paavoa, joka on lukenut Dostojevskin tuotannon yhdessä viikonlopussa.
Maanviljelijöiden määrä tuntuu monelle olevan salattu tieto. Monessa suvussa näytetään elävän edelleen neljäkymmentä – ja viisikymmentälukua. Tällaisia ovat empiiristen havaintojeni mukaan etenkin nk. kulttuurisuvut, joiden piirissä edelleen elää synkeä maaseutuviha. Mitä kuuluisampi suku, sen katkerampi sävy. Elää semmoinen käsitys, että maanviljelijä ei joudu koskaan kaupassa käymään, eikä ostoruokaa syömään. Navetasta kannetaan maidot, iltasella auvoinen emäntä kirnuaa voita ja omasta pellosta ilmaisia perunoita syödään. Vaatteet kehrätään karitsan villasta.
Kun tarkemmin kyselee ja tutkii herraskaisten sukujen maa-vihaa, huomaa yllättävän laadullisen havaintolöydöksen kertomuksissa. Katkeruutta kannetaan sukupolvesta toiseen mm. siitä syystä, että sota-aikana maanviljelijät saivat olla maalla suojassa ja kaupunkeja pommitettiin. Vielä useammin kertomuksissa esiintyy sellainen asia, että sota-aikana ja sodan jälkeen herrasväki ei omasta mielestään ollut saanut tarpeeksi luvallista korttivoita eikä muutakaan elintarviketta, jota runsaasti kertomusten mukaan liikkui, mutta vain maalaisten omien kaupungissa asuneiden sukulaisten suihin. Maalaisten serkuilla ja juutalaisilla meni hyvin. Juutalaisten ansioksi kuitenkin laskettiin hyvä liikemiestaito ja kansainvälisyys. Maanviljelijät taas olivat ahneita kotikutoisia pettäjiä.
Tähän herrojen vihaan verrattuna työväestön karsastus maata viljelevää omistavaa luokkaa kohtaan on aina ollut mietoa ja tyylikästä. Nykyään se on käytännössä jo kadonnut. Tehtaan lattiatason duunareita ja maanviljelijöitä taitaa olla kohta molempia 4 % väestöstä. Mikäli on uskominen toisen Paavon vaalimenestykseen.
Ihailtavaa on se, että omat vanhempani eivät ole vuosikymmenten kuluessa sen suurempaa vammaan sielulleen ammattinsa vuoksi saaneen. He ovat käsittäneet asian taakkana, kohtalona, asiana, jolle ei nyt vain mitään voi. Jokaisen on oma osansa yhteiskunnan eteen tehtävä. Joiden kuiden osa on erilainen, toisten vielä erilaisempi.
No, en ole tänäänkään viitsinyt nälviä niitä, jotka ovat herkeämättä nälvineet. Minä olen juuristani ylpeä. Olen siitä ylpeä, että umpimetsästä on raivattu jotain konkreettista, jonka avulla kansakunta on saanut evästä ja jaksanut tauluja maalata, kirjoja kirjoitella ja filosofioita kehitellä. Nekin ovat tärkeitä juttuja. Meillä maallakin useimmissa taloissa on tauluja seinillä ja aika moni maalainen lukee sentään kirjojakin.
Ps.
minä olen törmännyt näihin asioihin omassa elämässäni, en täällä blogistaniassa
10 kommenttia:
Arvo Salo murjaisi 60-luvulla: Tapa talonpoika päivässä... Työväen ja talonpoikien keskinäinen kauna oli poliittista arkea pitkälle sodan jälkeenkin. Sen sijaan osalle säätyläistöä maanviljelys ja maalaisuus oli luontevaa, sillä se omisti tiloja, tai vietti myöhemmin kesiään maalla. Itse olen kaupunkilaisena herraspoikana ylpeä siitä, että jo lapsena opin maatalon tavat ja työt, kiitos sota- ja evakkoajan. Siitä seurasi myös kunnioitus ja rakkaus maanviljelijöitä kohtaan.
Kari....
Minä huomasin vasta julkaisemisen jälkeen , että käsittelin melko kollektiivisesti kokemuksiani lähipiirissä ja yleistelin kovasti asioita.
Olen iloinen, että olet saanut kokea maatöitä ja elämää maaseudulla. Säikähdin oikeastaan sitä, etten nyt aiheuta tahtomattani niille ihmisille pahaa mieltä, jotka kuuluvat viiteryhmään, mutta eivät kuulu joukkoon.
Minusta tämä oli mainio kirjoitus! Itse ainakin otin sen lähinnä huvittavana ja tyylillesi uskollisena satiirina. Olen tosin itse maatalon kasvatti useammassa sukupolvessa ja no, kieltämättä olen törmännyt samantyyppisiin asenteisiin elämän auvoisuudesta maalla.
Juu - onhan se hyvinkin auvoista tehdä niska limassa töitä 24/7 kesät talvet, kun eläimet eivät tunne vuodenaikoja, viikonpäiviä tai juhlapyhiä. Kevät-syksy tuo siihen päälle sitten vaan oman lisänsä.
Itse en tuon kokemuksen jälkeen alkaisi "maalaiseksi" vaikka maksettaisiin.
Mutta niinhan se elämässä kai aina on, että se ruoho näyttää aina vihreämmältä siellä aidan toisella puolen. Vuodesta ja sukupolvesta toiseen:)
Anonyymi...
Minä nauttisin siitä elämästä, mutta tiedän, että en kykene siihen. Se on kovaa työtä suurien taloudellisten riskien ja epävarmuuden vallitessa.
Minun lapsuuteni sujui pienessä maatalossa. Sellainen ei nykyään enää toisi toimeentuloa edes yksinäiselle poikamiehelle.
Pitäisi olla joku ammatti turvana.
Silti,joka vuosi toukokuussa kaipaan muokatun mullan tuoksua. Joka elokuu sävähdän kun puinnin tuoksut pellolta tulevat nenään.
Uskon niin, että jokaisessa ammatissa on näitä samoja ilonaiheita ja onnen hetkiä
En minä tuota noin ymmärtänyt... Tuskin tuotat pahaa mieltä joillekin, sillä tosiasiastahan sinä kirjoitit. Suurkaupunkilaiset ääliöt kutsuvat maalaisia yhä junteiksi. Stereotypiat kukoistavat. Isot halveksivat pieniä, pienet kiukuttelevat isoille... Muodit muuttuvat, milloin ketkäkin ovat julkisuuden ja kuppiloiden pilkan kohteina.
Kiitos kari kommentista.
Minusta on joskus niin tavattoman mukavaa vain kirjoitta, ja ajatella sitten myöhemmin vasta. Se ominaisuus on aiheuttanut ilmeiseti tämän varhaisen kaljuuntumisen.
Se on nyt vaan kerta kaikkiaan sillä tavalla, että ellei joku viljele jotain ravintokasvia, niin sitten on kaupunkilaisälyköidenkin laitettava pimennysverhot eteen ja sanottava lapsille, että yöllä ei kuulkaa syödä.
Noin vakavasti puhuen, olen sivusta seuraillut useampaa erinimistä puoluekantavihaa johtuen kirjavasta työhistoriastani ja siitä kotoa opitusta ominaisuudesta, että maailmankatsomus tai eri ammatti tai yhteiskuntaluokka ei ole este kommunikoinnille tai jopa ystävyydelle.
Puoluekantaan perustuva viha on outo ilmiö, jota en ole koskaan käsittänyt. Arvelen sen johtuvan siitä, ettei edes haluta ymmärtää muuta kuin omaa elämänpiiriä.
Maanviljelyksessä on kysymys paitsi elannon hankkimisesta, myös usein satojenkin vuosien jatkumosta sekä elämäntavasta. Maanviljelijän näkökannasta voi näyttää oudolta, että joku voi ansaita jopa kymmenen euroa tunnissa jostain työstä, jonka saa jättää taakseen kotiin lähtiessään. Tai että lauantaina ja sunnuntaina saa tehdä mitä huvittaa tai olla vain.
Olikohan intiaaneilla joku semmoinen viisaus, että miestä ei pidä arvostella, ennenkuin on viettänyt vuoden hänen mokkasiineissaan.
Saattaisi olla maanviljelijä -, kokoomus-, kommunisti-, viher- ja demarivihalle hankala viisaus se.
Loppujen lopuksi kuitenkin kyse on kuitenkin silkasta suunpieksännästä, joka voi tuntua ilkeältä, mutta on melko harmitonta.
Niin on..Äijä
Harmitontahan se yleensä on ja sen suurin funktio on oman minäkuvan rakentaminen siedettäväksi ja yhteiskuntakelpoiseksi.
Se on tavallaan paikan hakemista, tilan raivaamista ja tietenkin identiteetin turvaamista.
Mutta on niissä myös perittyjä juttuja.
Olen itsekin pientilan kasvatti. Olen pannut merkille, että kaikkein pahimpia kadehtijoita ovat useinkin ne ensimmäisen polven poismuuttajat. Kolmannen ja neljännen polven kaupunkilaisilla on jo sen verran itsetuntoa, että he ymmärtävät erilaisuuttakin. Seuraan päivittäin maaseudun menoa pienessä pohjoissatakuntalaisessa kunnassa ja saan jokapäiväisen leipäni talonpojan kädestä. Sukupolvenvaihdoksissa pois lähtevät sisaret maksetaan ulos rahatukolla ja lisäksi usein vielä annetaan metsäpalsta ja mökkitontti, jos kantatilalla sattuu sopivaa rantaviivaa olemaan. Kaikki tämä varallisuus siirtyy maaseudulta useinkin suuriin asutuskeskuksiin. Tilan jatkaja jää puurtamaan tilalle niskassaan sellaiset velat, että hyvässä lykyssä voi joskus saada ne maksettua seuraavaan vaihdokseen mennessä. Eihän tämä ihan maaorjuutta ole, mutta usein näkee tapauksia, että kiitollinen saa olla, ettei oma poika ole kovin ison talon isäntä.
Oman syntymäkotini ostin itselleni runsas kymmenen vuotta sitten. Nuorin poikani haluaa maanviljelijäksi. Lupa on myönnetty sillä ehdolla, että hankkii itselleen sellaisen ammatin, jolla elättää itsensä ja alkaa sen jälkeen pienviljelijäksi.
Y
Y...
Noin se menee. Äitini sai aikoinaan lehmän perinnöksi. Sitä piti hyvin hoitaa ja siitä huolta kantaa, ettei perintö kuollut pois kesken tuotoskauden.
Maanviljelijät ovat olleet innokkaita laittamaan lapsiaan koulun penkille. Aika varhain, jo 60- luvulla nähtiin se, että ainoa mahdollisuus tehdä valintoja ammatin suhteen kulkee koulutietä pitkin
Monelle se on tarjonnut huolettoman ja vähän leveämmän leivän.
Minä himoitsen edelleen suunnattomasti syyskuussa traktorin päälle kyntämään sänkeä puinnin jälkeen mustaksi. Siinä sitä näkee työnsä tuloksen kerrankin heti ja konkreettisesti.
Tässä nykyisessä hommassa jälkeä ei synny välttämättä koskaan ja huonolla tuurilla saa asiakkaiden piruilut päälleen.
lehmä oli kiitollinen, kun sitä silitti ja harjasi. Joskus yöllä kun tuli tansseista kotiin, oli mukava käydä vilkaisemassa navetan ovelta sitä tuhinaa ja märehtimistä kun ne muutamat lehmät siinä yötään makuulla viettivät ja kahleitaan vienosti kalisuttelivat.
Lähetä kommentti