sunnuntai, 8. tammikuuta 2012

Kohta sovitetaan Tuhkimon kenkää.....

Media on ryhtynyt laittamaan presidenttivaaliehdokkaita järjestykseen kengännumeron, pituuden, kävelytestin, värianalyysin, tietokilpailun, grafologin lausunnon ja silmien värin perusteella.

Kävelytestissä kristillinen ehdokas on pessyt koko joukon mennen tullen, minuuttikaupalla. Pisin ehdokas taas luottaa pituuteensa siinä määrin, että on kieltäytynyt koko kävelytestistä. Hyvä. semmoisesta minä pidän. Ehdokas on minun makuuni. Kieltäytyä ja ärhennellä aina pitää. Niin kauan kun hän jaksaa sitä tehdä, meillä riittää hupia. Seura lehti taas oli saanut kiharapäisen rullaluistelijan kieltäytymään vastaamisesta. Häneltä oli kysytty sitä, pitäisikö Mäntynimen portaisiin laittaa lapsiveräjät.

Hupiahan tämä tämmöinen tuo tavalliselle kansalle. Kun en osaa enää televisiota katsoa ja munamiehelle nauraa, otan kiitollisuudella vastaan koko tämän kevättalvisen spektaakkelin. Nämä ehdokkaat ovat kaikki onnettomia ja äänestettäväksi kelpaamattomia. Lohdullista on kuitenkin se, että valitsemalla nyt jonkun näistä, voi vaikuttaa siihen, että entisen toimenhaltijan on luovuttava ja väistyttävä.

Tänään tuli postilaatikosta poolopaitainen Timo Suomen presidentiksi - esite. Tuoja oli viisaasti ollut liikkeellä yön pimeydessä. Minulla on epäilykseni viestintuojan henkilöllisyydestä. Muita neuvoja ei äänestyksen toimittamiseen liittyen ole tullutkaan. Toisen kierroksen auetessa niitä varmasti tulee. Työpaikallakin on takavuosina oltu erittäin aloitteellisia tässä asiassa. Olen käskenyt mennä vanhustentaloihin mummoja pelottelemaan.

No, toistaiseksi media ei ole ketään ehdokasta saanut vielä lyömään vaimoaan taikka käymään ilotalossa taikka harrastamaan mutakaan pöyristyttävää. Siinä suhteessa on kehitytty. Tosin pisin ehdokkaista on ryhtynyt keräämään jo säälipisteitä paljastamalla sen, että ensimmäisestä vaimosta tuli ero kun tämä ensimmäinen vaimo ei olisi osannut käyttäytyä linnassa boolimaljan ääressä. Siksi siis tämä uusi ja paljon nuorempi astui kehiin.

Vihreä herrasmies on taas agitoinut Fingerpori – sarjakuvan käyttöönsä. Koska blogilla on ehkä joitakin nuoria, mutta etenkin ikäloppuja vanhoja lukijoita, en selosta asiaa nyt tässä sen havainnollisemmin.

Kaiken em. perusteella on sangen hämmentävää ja kauhistuttavaa se, että paremman puutteessa, viimeisellä rannalla, osa valtakunnan älymystöstä on ryhtynyt puhumaan epätoivoissaan sen Paavon puolesta, joka on aina älymystölle tarjonnut pilkan kohteen.

Suomen poliittisesta järjestelmästä ja Suomen älymystöstä tämä antaa sangen kummallisen kuvan. Kirjoittaa Tillman, jolla ei edelleenkään ole varmaa ja sopivaa ehdokasta .

6 kommenttia:

/mek kirjoitti...

"Nämä ehdokkaat ovat kaikki onnettomia ja äänestettäväksi kelpaamattomia. Lohdullista on kuitenkin se, että valitsemalla nyt jonkun näistä, voi vaikuttaa siihen, että entisen toimenhaltijan on luovuttava ja väistyttävä."

Veli saarnaa väkevästi.

Marja Leena kirjoitti...

Tämä on kuin tuo Norjan Hurtigruten-spektaakkeli, josta bloggasin pari päivää sitten. Ihmiset jäävät lumottuina katsomaan, millaisia maisemia aukeaa seuraavan vuonon ja vuoren takaa, ja vaikka ne oikeasti ovat erilaisia, niin jälkikäteen mielikuvat sekoittuvat yhdeksi massaksi. Tärkeintä on elämys. Saako Tuhkimo kadottuaan keskiyöllä kesken tanssien enää yhteyttä prinssiinsä ja sen rakkaan lasikenkänsä? Emmehän voi jäädä ilman tätä tietoa, emmehän?

Tillman kirjoitti...

/mek ja Marja-Leena...!

Tässä vaaliasiassa minä todella olen nyt vähän hukassa. En osaa sanoa, kuka noista olisi vähiten surkuhupaisin, tai ongelmattomin.

Osa on joka tapauksessa täysiä statisteja.

Toinen Paavo voisi olla toisen Paavon isoisä. Tuohan on jo kohta kuin " Kauniit ja rohkeat" -sarjasta. Tai vanha kunnon KUPLA - sarja saattaisi olla parempi vertailukohta.

Äijä kirjoitti...

Toisaalta eikös nykymaailmassa se pressa ole vähän niinkuin tuolla Saksanmaalla. Tai siellä ollaan sillä lailla edellä, että pitää laittaa kunnolla ranttaliksi otsikoihin päästäkseen.

Minä muistan ilolla sanomalehti Keskisuomalaisen alhaisen ph-arvon kommentteja Koiviston ja Ahtisaaren voitettua omat kierroksensa muinoin. Silloin sitä oli vielä aatteen paloa, Ahtisaaren päihittäessä Rehnin (oliko se niin, muistelisin) otsikoi laatikaissanomat näyttävästi "Nyt katoavat koulutetut nuoret Suomesta".

Tämän nykyisen väistyvän kohdalta en urheilulukemiston kommentteja muista, silloin olin niin peeaa, ettei ollut vara sitä tilata. Sittemmin muutin Länsi-Suomi- lehden levikkialueelle, tosin Turun Sanomatkin on joskus minulle kannettu. Nykyään luen erkkolaista johtuen reportaasien korkeahkosta laadusta. Uutiset toki ovat sitä samaa, joka kannetaan tikulla pihalle.

Vaan ei nämä täkäläiset sen kummemmin kuin erkkolainenkaan tunnu ihan niin sielu vereslihalla kirjoitettua julkaisevan kuin kotoinen Keskisuomalainen.

Tillman kirjoitti...

Äijä...


Aivan niin..

Avarakatseisuutta tässä jostain itsellekin pitäisi hankkia. Ja Keskisuomalaiselle. Jääkiekkoselostukset ovat ihan yhtä tarkkoja kuin Pekkarisen puheet.

Lukon pelejä täällä ei edes lehteen laiteta. Ja Satraappeja, kyllä tavallaan semmoisia ollaan. Tai nämä ovat. Itse yritän edes pohtia asioita monelta puolelta.

Saksan malli voisi olla ihan hyvä. Mutta kun meillä on tuo slaavilainen mentaliteetti ja tarvitsemme jonkun. Ehkä kuningas olisi hyvä ratkaisu. Häntä ei tarvitsisi valita kuuden vuoden välein.

Marleena kirjoitti...

Samanlaisia pohdintoja täälläkin...
Ei kannata kuitenkaan heittää arpaa eikä vetää pitkää tikkua, vaan on muistettava, että valittu todella on sitten se pressa.
Olikos se hyvää aikaa, kun aina oli selvää, että Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen? Ainakin helpompaa kai, mutta ei kai silloin tainnut saada edes äänestää suoraan ketään ehdokasta.