Kiira

Isäni soitti ja kysyi, onko polttopuita, terveyttä ja äänestysjärkeä riittänyt. Sanoin, että tupa on lämmin, pulssi normaali ja vaalilippuun piirretty sopiva merkki. Olin otettu. Tässä eläkeiän partaalla vielä syntymäkoti on huolissaan aatevirtojen ja – koskien kurimuksissa kamppailevista jälkipolvista.

Viime yön aikana Kiira Korpi on luistellut kaunoluistimilla Brittein saarilla ilmeikkäästi ja iloisesti. Platoniset ja rakkaat onnittelut lähetetään myös tästä huushollista. Olen ihaillut kaukaa tuota nuorta naista jo pitkään muutamasta syystä.

Yhden varmasti arvaattekin. Me tavallisen näköiset pottunenät ihailemme aina kauneutta. Sellainen ihailu on tietenkin luonnollista ja järkevää. Niin maailma pyörii. Rumaa ja tehotonta kannattaa välttää. Esteettisen kokemuksen luonne lopulta on aika turmeltumaton. Perusväittämän mukaanhan siihen ei yleensä sisälly omistamisen aspektia, vaan kaukaa ihailu riittää hyvin. Kun näemme hienon maiseman Jyväskylän Vaajakoskella junan ikkunasta, emme heti ensimmäisessä ajatuksessa halua sitä omistaa.

Mutta on neiti Korvessa muutakin ihailemista. Prestaatio, eli aikaansaannos-arvovalta on tietenkin hienoa. Kansallisvaltiot rajaavat olemassaolonsa usein urheilevan nuorisonsa avulla. Kun neiti Korpi astuu palkintokorokkeelle, ihmiset Euroopassa unohtavat huonosti kieliä ja small-talkia osaavat poliitikkomme ja ajattelevat, että maa on täynnä upeita kuvakauniita vaaleaveriköitä, jotka spontaanisti puhuvat kameralle täynnä itsetuntoa.

Kiira on esiintymisen suhteen poikkeuksellinen nainen. Hän on hyvin aikaisessa vaiheessa tuotteistanut itsensä hyvällä maulla nettiin ja julkisuuteen.

Mutta kun häntä kuuntelee television haastatteluissa, joutuu hämmästymään. Hänen puheensa diskurssi on tavallinen , aito, teinimäinen, höpöttävä, luonnonlapsen omainen, viaton ja vieläpä vähän kiusoitteleva. Hänen suullinen viestintätaitonsa on 59, 59, 59, vähintään.

Hiihtäjien ja tartan - juoksijoiden joukosta ei helpolla löydy yhtä raikasta ja omaperäistä viestijää. Miehisellä puolella Sami Jauhojärvi siihen pääsee, mutta hän menee siinä omassa pelleily- höpötyksessään yli niin pahasti, että ainakaan minä en jaksa kuunnella häntä.

Riitta-Liisa Roponen yrittää olla erilainen, mutta ei hänkään pääse kovin lähelle. ”Aikku” Saarinen yrittää sisältöjen muokkaamista esiintymisellään, mutta epäonnistuu surkeasti. Samoin Kalle Palander. Lähin Kiira Korven tyylinen naisurheilija on ehkä suunnistaja Minna Kauppi, joka hänkin nyt sattuu olemaan vaalea, kaunis, sensuelli ja lapsenomaisen räväkkä lausunnoissaan.

Tänään kuitenkin nautimme Kiiran menestyksestä. Kaunoluistelu on siitä mukavaa katseltavaa, että siinä lajissa ei veri lennä, siinä ei tuoda useinkaan paareja jäälle, eikä hakata toisia ihmisiä hampaattomiksi. Eikä siinä lajissa tarvitse olla niin perhanan sosiaalinen ja joukkue-empaattinen.

Leena Lumi on pitänyt blogiaan nyt kolme vuotta. Hänen sivuillaan on menossa synttäriarvonta, jonka palkinoina on kirjoja. Käykää ihmeessä osallistumassa ja tutustumassa esteettiseen ja hienoon blogiin