Uuden vuoden puhe 1.

Sanoin töissä äänestäväni Pekka Haavistoa. Epäilivät, että salaisesti haluan tulla ulos kaapista. Olivat sitä mieltä, että presidentin puolisosta saa huonoja juttuja naisten lehtiin. Sanoin työkavereille, että kymmenien vuosien ajan minua on moitittu laajasti siitä, että en osaa pitää ajatuksiani irti naisista. Koskaan kukaan ei ole ollut huolissaan siitä, että ahtautuisin mielelläni miehen kanssa sovituskoppiin.

Minua ihmetyttää nuorten miesten homokammoisuus. Se minun käsitykseni mukaan, se homous, olisi nuorille miehille vain etu, sillä sillä tavoin markkinoilta olisi pois aina kaksi kilpailijaa. Minusta semmoinen asia olisi kannatettavaa ja ylistettävää ja sen hyväksi voisi tehdä aaltoja. Jokainen homo on pois naistentanssien miesrivistöstä.

Tästä pitäisi nyt jotenkin jotain horjuvaa aasinsiltaa myöden päästä asiaan, eli Uuteen Vuoteen. Kuten huomaatte, kirjoitan sen isolla, samoin kuten Jumalan. Amerikkalaiset postikortit ovat muokanneet maailmaani. Merry Christmas and a Happy New Year !!!!

Mikä helvetin Merry ?

Joulu on rauhallinen ja armorikasjuhla. Silloin rauhoitutaan ja joulupäivä ollaan siististi sisällä. Ei silloin riehuta Mall- kauppakeskuksissa ja ripustella riekkuvia valoja talon seinille. Joulu on vakava juttu.

Happy ???

Iloinen uusi vuosi on vitsi. Pohjois-Korea ampui ohjuksen. Iran ampui ohjuksen. Egyptissä tapetaan ihmisiä kadulla. Niin tehdään myös Syyriassa ja Jyväskylässä ja Malmössa. Tänään marketissa venäläiset turistit tungeksivat kenestäkään piittaamatta marketin käytävillä ja puhuivat kieltä, jota isoisämme osasivat muutaman käyttökelpoisen lauseen 1939 – 1944.

Minulta jos kysytään toiveita, niin niitä tasan kolme. Paavo Väyrynen voisi keskittyä sukutilansa hoitamiseen, paikallinen kaupunginvaltuusto samoin ja Putin voisi jatkaa kovaa ja vahvaa hallitsijaperinnettä ja pitää väkensä aisoissa ja herrannuhteessa. Sellainen on meidänkin etu. Demokratia kotikaupungissa ja Venäjällä ovat yhtä vaarallisia asioita. Viisainta, jos joku terävä kaveri hoitelisi hommat, eikä turhaa kyselisi joutavia köyhältä kansalta.

Venäläiset,….. kasvattakaa lapsenne käyttäytymään. Homoseksuaalit, olkaa rohkeita ja asiassanne tinkimättömiä. Teille kuuluu yhtäläinen paikka täällä kuin meillekin. Ja te, paikalliset päättäjät. Sotamies Honkajoen sanoja minä siteeraan. Älkää lyökö päätänne mäntyyn. Päästäkää venäläiset turistit ja homoseksuaalit keskuuteemme. Sillä keinoin meillä kaikilla on rahaa ja yllin kyllin ja vapaita naisia.

Yläluokan kuulumisia

Uusi vuosi alkaa makeasti. Erkkolaisen lasitalon nettiversio ilahduttaa meitä näin vuoden viimeisenä työpäivänä uutisella, joka kertoo ja vinkaa lukijalle hänen sosiaalisen kerroksensa yhteiskunnassa sen perusteella, katsooko tämä televisiota ja jos katsoo, niin mitä.

Allekirjoittanut tuon tutkimuksen perusteella kuuluu koulutettuun ylempään keskiluokkaan, tai mahdollisesti jopa yläluokkaan. Ellei sitten jopa aatelisiin. Minä en katso juurikaan ko. mediaa, enkä missään nimessä niitä tosi-TV ohjelmia.

Yläluokka katsoo kuulemma A-studiota. Minä en voi sietää edes sitä. Minua ehkä perheen pitäisi kohta kutsua sanalla " Sir".

No, nolla-tutkimuksestahan tässä on kyse. Minä olisin 10 000 eurolla kertonut tuon tuloksen perstuntumalla tuosta noin, suurin piirtein kohdalleen, ilman paperia ja kynää. Koska lukijoiden joukossa on monen sorttisia ihmisiä, en ryhdy nyt tässä tarkemmin asiaa tonkimaan ja suutani pieksemään. Television katselu on arka asia.

Mutta muutamaa muuta asiaa voin huitaista.

Kiltit tytöt ja kiltit pojat maksavat varmasti minun eläkkeeni. Siinä mielessä maailmassa kiltteys ja säännölliset tulot, vaatimattomatkin sellaiset, ovat kullan arvoisia yhteiskunnalle. Hiljaisesta tottelevaisesta keskiluokasta sikiää vähän hillittömästi uutta veropohjaa. Ja verokantaa. Todellisen haasteen yhteiskunnalliseen kehitykseen muodostavat ne reuhupetterit, jotka ostivat ensimmäisen autonsa 12 vuotiaana ja ne regina-rennot, jotka riisuivat sukkanauhaliivinsä luokkaretkellä linja-auton takapenkillä jo keskikoulun neljännellä. Niistä tulee joko teollisuusyhtymän pääjohtajia taikka sitten 34 vuotiaita isoäitejä.

Nuori isoäitiys on muuten periytyvä juttu. Tuosta joku voisi tehdä tutkimuksen, mutta minä voin sen nyt tutuille tässä kertoa tonnilla. Toinen asia, minkä voin tässä aloittelevana sosiologina sanoa, että koulukiusatuista tulee mielenterveyspoliklinikoiden vakioasiakkaita, taikka sitten koulukiusaajia. Taikka linnakundeja.

Appiukko sanoi aikoinaan, että on pelkkä sattuma, kummalle puolen vankilan kaltereita mies joutuu. Kiinniottajilta, heidän vartijoiltaan ja itse asiakkailta odotetaan menestyksellisen toiminnan takeeksi suurin piirtein samoja ominaisuuksia.

Ja sitten vielä esimerkki kotiseudulta. Ne, jotka viettivät kaiken aikansa Luovion keskiolutbaarissa, myöhemmässä elämässään joutuivat alempiin sosiaaliryhmiin, taikka jopa nurmen alle. Sillä seudulla on paljon sukuja, jossa tuota totuutta on saarnattu kolmessa sukupolvessa varoitukseski. Nyt näyttää siltä kuitenkin, että nuorison tulevaisuus on kyseisessä pitäjässä pelastettu, sillä Luovion kahvila lienee lopetettu.

Ja, vielä. Jos kovin monessa polvessa mennään serkkujen kanssa naimisiin, lopputuloksena on värikäs paletti ammatinharjoittajia ja jälkipolvia, joille kaikille on ominaista nk. rehellisen työn karttaminen sekä leegio ammatteja, joita en tässä ryhdy nyt luettelemaan, etten ketään lukijaa osuisi nilkkaan.

Ja lopuksi helmenä RAVI-menetelmällä ( ravista hihasta) havainnoitu lainalaisuus. Jos jollakin kauppapaikalla on nk. huono karma taikka huono menneisyys, myös seuraavat kauppiaat kyseisellä kauppapaikalla ovat vaikeuksissa. Kummallista onkin, etteivät ELY-keskukset ole jo ryhtyneet valmistelemaan paikkatieto-alustoille karttoja huonoista kauppapaikka-karmoista. Niiden avulla olisi helppo ohjailla taloudellista toimeliaisuutta sinne, missä voitot yhteiskunnalle ovat suurimmat.

Digi-median epistolat

Yleisönosastoissa on alkanut kuhina sitä mukaa, kun ihmiset ovat saaneet sähkövirtaa taas läppäreihin ja langattoman verkon modeemeihinsa. Välipäivien ratoksi on mukava ratkaista yhteiskunnan ongelmia ja saada tyydytystä itselleen.

Eräs sellainen ehdotus on ollut monen kirjoittajan huulilla. Sähkökatkosten aiheuttamat ongelmat, menetykset ja kustannukset pitäisi kohdistaa niiden ihmisten maksettaviksi, joiden omistama puu on kyseisen vahingon tehnyt. Isännän vastuu. Asia kuulostaa selvältä ja luontevalta.

Jo nyt on työlainsäädännössä useita pykäliä ja käytänteitä, joiden perusteella työnantaja vastaa työntekijöittensä kolmannelle osapuolelle aiheuttamista vahingoista. Ellei tämä hanslankari ole sitten ollut törkeän huolimaton taikka törkeän rikollinen. Vahinkoja sattuu ja isäntä korvaa. Miksei sitten myöskin elottoman omaisuuden kohdalla. Tuntuu luontevalta, eikö totta ?

Laukaassa oli 2008 ajokoira innoissaan ajanut kolmen kilometrin matkan jänistä niin suurella himolla, että oli ajanut itsensä auton alle ja kuollut. Ajokoira oli vielä ennen kuolemaansa kyennyt teutaroimaan auton peleissä siinä määrin, että käräjäoikeus oli tuominnut koiran omistajalle auton korjauskulut suoritettavaksi. Hovi oli ollut samaa mieltä, mutta korkein oikeus oli kieltäytynyt tämmöisestä ja todennut, että koira oli omillaan ja koira maksaa vahingot, jos on kertynyt koiralle säästöjä, taikka omaisuutta.

Näissä tuomio - ja korvausjutuissa yleensä on periaatteena on ketju : rikos – syyllisyys - syy-yhteys. Puunkasvattaminen linjan vieressä pitäisi ilmeisesti ensitilassa eduskunnassa säätää rangaistavaksi. Kun on nyt tarkkaillut nykyistä eduskuntaa puoli vuotta, tulee vääjäämättä siihen lopputulokseen, että nykyiseltä eduskunnalta semmoisen pykälän säätäminen hyvin onnistuu ja saattaa odotettavissa ollakin.

Seuraavaksi pitäisi tietenkin säätää sitten sellainen säädös, jolla säädettäisiin rangaistavaksi se, että meripalveluksessa juuri vahinkohetkellä olevat merimiehet ovat mastopuita raapimalla tahallaan mananneet tuulen tuivertamaan pitkin suomenniemeä.

Sanomalehtien hiljainen näivettyminen ja niiden kuolinkellojen kumuaminen ovat aiheuttaneet sen, että yhä enenevässä määrin tulevaisuudessa voin hankkia blogi-päre- aineistoa lehtien kommenttiosastoista. Aikani ei tule pitkäksi. Rappeutettu mielenterveyden hoitojärjestelmä, avohoitoon siirtyminen ja em. lehtien alennustila antaa tavalliselle lehden lukijalle runsaasti hupaisia hetkiä.

Yölintu-yhtyeen solistin baarielämä, Kokemäenjoen vedenpinnan nousun syylliset ja murhanaisen edesottamukset ratkaistaan kaikki ja joka päivä. Lehtien kommenttiosioissa lukukappaleet säilyvät, mutta epistolat surraavat meille riemullisia selityksiä. Taidan ryhtyä keräämään näitä ” uuden testamentin ” ohjeita ihmiskunnalle.

Nyt olisi paikka vapaana....

Jussi Halla-aho on lähdössä pois Facebookista. Siellä vapautui nyt sitten tilaa, vaikkapa minulle. Minä mietin ja harkitsen. Luultavaa on kuitenkin se, että pysyttelen edelleen pois sieltä. Luultavaa on, että olen tässäkin asiassa vähän kummajainen, mutta… silti.

Silti… täytyy myöntää. Facebookin tarjoamat mahdollisuudet ovat houkuttelevia. Sen avulla olisi mukava etsiä entisiä tuttuja, saada selville missä he nykyään vaikuttavat ja ennen kaikkea, Facebookin avulla voisi olla varuillaan ja tietoinen siitä, missä jotkut erikoisemmat ystävät ja entiset opiskelijat sauhuavat.

Olisi esimerkiksi helkkarin mukavaa tietää se, mitä kuuluu sille entiselle opiskelijalle, joka aikoinaan pyöritti samassa ” ringissä” menestyksellisesti seitsemää neitiä ja rouvaa. Samaan aikaan. Tiedän, että hän on hengissä. Olisi mukava tietää se, ketä nyt on mukava ”kuvioissa” ja onko hän jo saanut tarpeeseen sitä herkkua.

Sitten olisi mukava tutkiskella naamakirjasta sitä, vieläkö yksi tietty opiskelija nukkuu päivät ja juo kiljua öisin. Olisi mukava tietää se, mitä tapahtui hänelle sen jälkeen, kun hän meni valmistumisensa jälkeen jälkirukkiin.

Varsin mukavaa olisi tietää se, mitä on tapahtunut eräälle komentotoimiston naisvirkailijalle vuoden 1975 jälkeen. Hänelle, joka liimasi lähetin kuvan komentotoimiston seinään ja käyttäytyi virka-aikana siten, että nykyisen työturvallisuuslain perusteella mikä tahansa käräjäoikeus pitäisi läpihuutojuttuna hänen tuomitsemistaan ehdolliseen vankeuteen alistetussa asemassa olevan henkilön seksuaalisesta ahdistelemisesta. Silloin se oli pelottavaa. Nyt se olisi kivaa.

Naamakirjasta voisi tutkia myös sen, mitä kuuluu sille naapurin pojalle, joka 16 vuotiaana joutui kasvatuslaitokseen, koska oli mennyt paikalliseen baariin sulkemisajan jälkeen ja pöllinyt sieltä 20 pennin pajatson. Näin sen pajatson omin silmin. Olin naapurissa isäni kanssa maksua vastaan tekemässä polttopuita. Suuruksen aikaan ( Länsi-Suomessa tarjottava vahva aamiainen, johon voi sisältyä esim. perunamuusia ja ruskeaa kastiketta. Tarjotaan noin klo 9 -10) kyseinen nuorimies palaili yöllisiltä retkiltään ja hetken pelasi tuvan seinään pultattua pajatsoa, ennen kuin vetäytyi huoneeseensa levolle. Palkattu työväki taas meni suuruksen jälkeen pihalle sirkkelöimään polttopuita.

Mukavaa olisi myös tietää se, mitä kuuluu sille keikyäläiselle nuorelle naiselle, joka heittäytyi kanssani juttusille Lauttakylän liikenteen linja-autossa kesällä 1974 matkalla Tampereelle. Hän kirjoitti upeita kirjeitä, joiden ansiosta talvella 1974-75 saatoin menestyksellisesti torjua komentotoimistossa harrastetut seksuaaliset interventioyritykset. Ymmärtämättömyydessäni.

Sitten vielä olisi mukava tietää, mitä kuuluu sille kuuden ällän ylioppilasneitoselle, joka kesällä 1974 oli kansani samassa paikassa töissä kuusi viikkoa. Hänen eväänsä koostui joka päivä samalla kaavalla kasatusta annoksesta. Kiinteä osa oli yksi kurkkuvoileipä. Juomana oli litraa termospullosekoitusta, jossa oli kaksi pulloa a-olutta ja yksi pullo sitruunasoodaa. Ynnä jäitä. Hänet minä totisesti vielä haluaisin tavata. Ensi vuonna hän taitaa täyttää 60 vuotta. Olisi mukava tietää, onko hänessä vielä potkua.

Harkitsen siis edelleen kovasti sosiaaliseen mediaan sotkeutumista. Kielteiset puolet tunnistan, mutta liha ja nostalgia saavat minut heikoksi aina joskus. Toisaalta taas, täällä blogimaailmassa voi enemmän kirjoittaa täyttä humpuukia .

Viattomien lasten päivän aattona

Jotkut näyttävät luulevan, että elämä joulun jälkeen olisi auvoisempaa ja mukavampaa, jos maassa olisi markka rahana ja Kekkonen presidenttinä. Tai joku muu messias. Kehityksen pyörän pysäyttäminen, taikka sen pyörän pyöräyttäminen taaksepäin taitaa olla mahdotonta.

Ilahduttavaa on huomata, että monessa muussakin asiassa nk. kansan syvien rivien mielipideilmasto on hyvin vähän muuttunut suurlakonajoista. Se antaa jatkuvuuden tunnetta. Samalla sen avulla on mahdollisuus arvioida ja ennustaa tämän tuulipuku-väestön mielenliikkeitä ja käyttäytymistä. Se taas antaa jämäkkyyttä yhteiskuntaan.

Ajatelkaas, jos ihmiskunta järkiintyisi. Mitä tapahtuisi ? Sodat loppuisivat. Tupakanpoltto loppuisi. Perheväkivalta loppuisi. Rahaa säästettäisiin ja kulutusta pienennettäisiin. Elintasosairaudet muuttuisivat tuntemattomiksi. Avioliitot kestäisivät ja säätykierto toisi traktorikuskin perheeseen insinöörejä ja insinöörien perheisiin lääkäreitä ja lääkäreiden perheisiin sydänkirurgeja ja……

Ajatelkaas, jos maapallolla olisi vallitsevana utopia, Sointula taikka Shangri – La.

Markan puolustajat pelkäävät tietenkin dystopiaa. Kaikki menee päin persettä ja se menee , ei suinkaan kohtalon vuoksi, eikä tuulipukujen oman käyttäytymisen vuoksi, vaan herrojen pakottamana. Markan puolustajat ovat sitä mieltä, että dystopia- kehitys jatkuu yhä kauheampana ja kauheampana hamaan Ilmestyskirja- show:un asti.

Entäpä, jos tilanne onkin se, että seilaamme edes takaisin tässä välitilassa. Entäpä, jos joskus aina ihmiskunta pystyykin tekemään jonkin oikeamielisen ja hyvän päätöksen ? Ja sitten heti perään tekee pari kolme paskatemppua. Ja viimeisellä rajalla taas sitten hetkeksi tulee järkiinsä.

Uljaassa uudessa maailmassa palvottiin fordismia. En ole koskaan ajanut muuta kuin työn puolesta kyseistä värkkiä. Hauska yksityiskohta on sellainen, että kun Huxley kirjoitti fordismin ylipapin tai jumalansa nimeksi Herra Monde, niin myöhemmin sitten tämä samainen company päätti nimettä erään merkkinsä nimellä MON(DEO). Siinäpä oiva nimi autolle, joka ei maistu, ei haise, eikä herätä intohimoja. Se on tuote, joka täydellisesti palvelee fordismin perusajatusta: ihmisiä ja tuotteen kuluttajia pitää hallita hienotunteisesti, mutta lujasti.

Työtön trukkikuski kääntää siis edelleen mielipidettään samaan tahtiin kuin Urpilainen ja Lipponen. Rationaalinen käyttäytyminen on ihmiselle vierasta ja kun talvimyrsky vie sähkön taikka massaeroaminen kirkosta lasten kummit, yksilö nostaa edelleen nyrkkinsä pystyyn ja etsii syyllistä. Se on kirkon vika, jos ei löydy kummia. Se on Vesa Keskisen naisasioiden syy, jos ostetut korealaiset kumisaappaat eivät kestä edes loppiaiseen.

Olen näköjään syönyt aivan liikaa tehotuotettua merilohta ja hormoneilla turvotettua kalkkunaa. Mieleni näyttää kiehuvan ja ajatukseni näyttävät armeijan sekahedelmäsopalta. On ehkä tänään jo syötävä näkkileipää ja nakkikastiketta perunoiden kanssa.

Kummallisia ajatuksia ja huomioita

Tapanina ei tee mieli ajella. Talo on täynnä nuoria ihmisiä ja takkakin hehkuu lämpimänä. Kirjahyllyssä on kiinnostavia sekä vähemmän kiinnostavia kirjoja. On helppo olla vain. On helppo lukea romaania. Yhtä helppo on jättää hyllyyn tenttikirjat.

Tänään olen tehnyt kokoontuneelle perheelle valkoviinissä haudutettua hirvipataa. Sen ansiosta asemani perheen kokkina on edelleen vahvistumassa ja vakiintumassa. Valkoviinipulloon jäi jonkin verran haudutusnestettä, joten ihan sen varjolla ei ruokalajeja tähän residenssiin valita. Kalkkunan syönnissä on mukava vain pitää välipäivä.

Tänään olen tutustunut paremmin kahteen joululahjaani. Paksumpi ja kovempi niistä on Warren Buffetin, tämän risteilylaivojen buffet-ruokapöydän keksijän elämänkerta. Olen nyt edennyt 16 sivua 800 sivuisesta tiiliskivestä.

Se helpompi lahja on Pro Wanha-Jokela t-paita. Se päälläni aion tepastella töihin ja kaikkiin sopiviin tilaisuuksiin. Paidan mukana sain tiedon, että jonkin muotoseikan vuoksi Karjalaisen kulttuurin säätiö joutuukin nöyrtymään ja katkaisemaan Wanha-Jokela ravintolan vuokrasopimuksen vasta 2012 vuoden lopussa.

Tänään ei ole kukaan opiskelija tullut valokaapelia pitkin arvioimaan työtäni ja mennyttä vuotta. Siitä heille suuri kiitos. Vastaavasti hiljaisuus on ollut toisessa mielessä vähän piinallista.

Joulun aatonaattona kirjoitin lyhyen joulukirjeen ystävällisessä ja lämpimässä sävyssä omalle opiskelijaryhmälleni, siis ryhmälle, jonka luokanvalvoja ja tutor-opettaja olen seuraavat 4 vuotta. Toivotin kaikille 38 opiskelijalle mitä parhainta joulujuhlaa ja rauhallisia levon hetkiä. Yksikään ei ole vastannut, eikä toivottanut takaisin hyvää joulua.

Tulen hyvin toimeen ilmankin. Minusta on kuitenkin kohteliaasti kommentoida, taikka vastata, että sitä samaa. Sellaiseen toimintaan ja ympäristöön arvon opiskelijat joutuvat joka tapauksessa sukeltamaan, kunhan valmistuvat ja yhteiskunnan elintärkeisiin tehtäviin joutuvat. Substanssiosaamisen arvo on lopulta lyhytaikainen ja haavoittuva. Ihmisten kohtaaminen on paljon tärkeämpää.

Huomenna olisi mahdollisuus korjata tenttejä kotona, viettää vapaata kotona, olla kokonaistyöajan mahdollistaman periaatteen mukaan jossain muualla kuin toimistossa tai sitten tietenkin on mahdollisuus mennä töihin. Taidan mennä aamupäiväksi töihin. Nuoriso nukkuu kuitenkin pitkään. Tai sitten minäkin nukun pitkään. Tai kirjoitan. Tai paistan välillä taas kalkkunaa. Ja vien tyhjiä pulloja palautusautomaatille. Siellä on mukava vertailla jonossa olevien ihmisten joulunviettotapoja ja juomavalikoimia.

Laatujärjestelmä toimii joulunakin

Joulu on hankalaa aikaa niille, joilla muutenkin on hankalaa. Eräs viime viikolla valmistunut opiskelija näyttää juhlapyhien rasituksessa luhistuneen sen verran, että opiskelupaineitten helpottaessa on päättänyt joulupäivän kunniaksi lähestyä ”todistuksen” muodossa sähköpostin välityksellä koko opettavaa henkilökuntaa. Kaikki opiskeluasiat eivät kuluneiden vuosien aikana ole ilmeisesti sujuneet aivan opiskelijaa tyydyttävällä tasolla. Hänellä on paha mieli. Nyt sitten meillä opettajillakin on paha mieli.

Minulla on siinä mielessä asiasta erittäin paha mieli, että sain häneltä hänen purkauksessaan kiitettävän arvosanan 5. Kun se yhdistetään niihin tosiseikkoihin, että opiskelijan toiminta palautteen antajana on outo ja myös ajankohta on vähintään kummallinen, ellei sitten peräti moitittava, asiasta voidaan päätellä se, että hänen kykynsä arvioida hyvää ja huonoa opetusta on myös vajavainen. Siinä mielessä tuo hänen antamansa vitonen auttamattomasti vähän haalistuu ja epäilemättä joutuu muun opettajakunnan silmissä outoon valoon.

No, onneksi valokaapelia pitkin ei tullut epätoivoinen isä taikka äiti. Peruskoulupuolella sellainen on kuulemma normaalia ja sangen yleistä. Jokainen vanhempi ja isä ja äiti on perinteisesti ollut asiantuntija sen suhteen kuinka didaktiikka puree juuri heidän jälkikasvuunsa.

Anteeksi kun pyhän päivän iltana kaadan kaikki niskaanne, lukijat. Luoja, eli Taivaan Isä sekä hyvä kasvatus minua varjelkoon siltä, että kuna päivänä laittaisin kovin suuren postituslistan ohjaamana liikkeelle mieleni liikahduksia ja lepakkojeni muuta kellotapulielämää. Siis laittaisin liikkeelle työyhteisön taikka opiskelijoiden suuntaan.

Te lukijani, olette vapaata riistaa. Jokaisen olkapää on potentiaalinen nojaamisen kohde. Jokainen täällä vieraileva alistuu siihen mahdollisuuteen, että itken täällä mitä kummallisimpia asioita. Teen sen, koska pidän teistä.

Taidan lopettaa työpostin lukemisen vapaa-aikana. Sellainen voisi olla fiksua ja siistiä. Tillman@suomi24.fi päivystää 24/7. Ainakin taidan yrittää sitä.

Out of Africa

Rauhallinen ja täydellinen joulu uinuu hiljaa sydämessäni. On rauhaisaa ja levollista. Eilen kirkossa oli kummallinen pappi pitämässä kummallisen aattohartauden, mutta tänään samassa paikassa oli jo erilainen meno. Enkeli taivaan lausui jälleen kirkkokuoron avustamana lujaa ja ponnekkaasti.

Jouluun on sisältynyt toistaiseksi vain yksi pienehkö pettymys. Viini ei ole mistään kotoisin, vaikka sen nimi tällä kertaa on Out of Africa.

Minä en nyt saa otetta tähän viiniin. Siitä ei ole suurta vikaa, mutta ei siinä ole mitään suurtakaan. Se on mehumaista ja vähän karvasta. Ja sitä on jäljellä lähes kolme litraa. Oma virheeni oli se, että ryhdyin juhlapäivänä kokeilemaan jotain outoa ja uutta.

Karen Blixenin oli elokuvassa Out of Africa kokeiltava myös jotain outoa ja uutta, sillä oma mies oli täysi hulttio ja paskiainen. Hänet pelasti ainakin hetkeksi Robert Redford. Ei siis todellinen henkilö, vaan tämä ihana hurmuripoika, joka saa fiktiivisesti naiset unelmoimaan entisistä poikaystävistään. Minua ei pelasta tämän viinin kanssa nyt muu kuin se, mikä pelastaa yleensä Harald Hirmuisen täysinäisen rommitynnyrin tuomista haasteista; tahdonvoima.

Out of Africa – nimisen uskonnollisen yhteisön ei pidä nyt vetää hernettä nenäänsä tästä kirjoituksesta. Minulla ei ole teistä mitään käsitystä, enkä osaa sanoa ainakaan mitään pahaa teistä. Elokuva on siis hyvä, viini on pahaa ja te olette neutraali.

Kohta menen kattamaan jälleen pöytää. Elän toivossa, että toisena päivänä viini olisi vähän sykähdyttävämpi. Elän toivossa myös, että suurempina annoksina viini olisi vähän antavampi. Nuoruudessani olen joskus pystynyt sekä serbialaisen luumuviinan että kodisjokelaisen pontikan suhteen tällä tavalla annoskokoa kasvattamalla lisäämään hetkellisesti myös nautinnon määrää.

Perhejoulun puitteissa tällä metodilla on kuitenkin rajoitteensa.

Jouluun on sisältynyt tietenkin muutakin kuin viinistä äksyilyä. Lahjojen saajat ovat olleet herkistettyinä, mutta myös antajien silmät ovat kiiltäneet. Erityisen paljon meillä on nautittu tällä kertaa lämpimistä vaatteista ja sukista.

Joulupukki on ilmeisesti saanut kuulla tontuilta, että itsepäisesti kuljen kesät talvet valkoisissa tennissukissa. Nyt sain ison varaston mustia tennissukkia.

Yhdet uudet, itse hankkimani urheilusukat, ovat mustavalkoiset. Niiden kärjet ja kantapäät ovat mustia ja muuten sitten ne ovat ihanan pehmeät ja valkoiset. Ja niissä on upea kaksoispohja. Niillä olen nyt jouluna itseäni hemmotellut.

Joulu Suomen raskaassa

Kun vuonna 1974 olin selvinnyt alokasajasta hengissä ja vannonut puolustavani tätä maata polkupyörää ja lähetin postilaukkua apuna käyttäen hengenlähtöön asti, koitti aika tehdä se suuri päätös; ollako lomalla jouluna vai uutena vuonna. Siihen aikaan tarvittiin kansakunnan puolustukseen joka viikonloppu 50 % vahvuudesta, joten asetelma oli fifty sixty. Kumpaa nyt sattui sitten enemmän arvostamaan. Edellisten sukupolvien yllytyksestä päätin niin, että uutena vuonna olen ainakin Köyliön Lallintalolla katselemassa kaukaa erästä neitokaista.

Päätin olla sen vuoksi kerrankin vapaaehtoinen ja jäädä jouluksi Kasarmille.

Jouluaattona esimiehet pakottivat tuhrimaan patterin seinät valkoisella suihkutettavalla spray-lumella. Aavistin jo siinä vaiheessa pahinta. Tuon sotkun siivous me vielä löydetään edestämme. Ja niin me löysimmekin. Uutena vuonna kiinni ollut porukka ei joutunut tuhrimaan, eikä myöskään siivoamaan mitään.

Sitten pidettiin tupa- kaappi- ja siisteystarkastus. Ja viinatarkastus. Minä olin ihmeissäni. Syntymäkodissani ei juuri viinaa harrastettu, ja joulu oli vihoviimeinen ajankohta, jolloin sellaista olisi ryhdytty harrastamaan. Minulla oli kasarmin käytävillä outo olo, että minä todella tulisin kokemaan ikimuistoisen joulu, niin kuin minulle oli luvattu.

Ensimmäiset viinapullot kaivettiin esiin kuivaushuoneessa olevista saappaista iltapäivällä klo 5. Luhangasta kotoisin ollut metsuri-tykkimies juopui siinä määrin, että jouduimme vartioimaan häntä iltaruokailussa samoin kuten paimenet omia lampaitaan illan kertomuksessa. Myöhemmin yöllä sitten PU:na toiminut luutnantti Rajala metsästi metsuria pitkin käytäviä, kunnes löysi lopulta tämän omasta sängystään, päiväpeitteen alta, täysissä suntisvarusteissaan.

Patteriston komentaja tuli käymään ja juomaan petrolia peltimukeista. Melkein sinuteltiin häntä ja todettiin, että koulutus on kovaa ja sitä on tarpeeksi, mutta hiki säästää verta. Tämä Sarastien –tyyppinen majuri yritti olla huomaamatta sitä, että pesäpalloa mestaruussarjassa pelaavat alikersantit alkoivat humaltua vaarallisessa määrin.

Myöhemmin yöllä sitten poistumiskiellossa ollut varusmies-romaani päätti lähteä omin luvin läheiseen matkustajakotiin, jonne oli kutsunut joulun viettoon koko heimonsa. Annoimme hänen mennä, sillä hän oli käynyt illan mittaan jo vähän vaaralliseksi.

Iltakymmeneltä tuli sitten patteriin vääpelinämme toiminut ylikersantti, joka määräsi kaksi miestä upseerikerholle ampumaan kunnialaukauksia satavitosella. Sanottiin sille, että ollaan b-miehiä. Ollaan puujalkapatteri, eikä olla tykkiä nähty kuin alokasaikana sulkeiskentällä. Ja silloinkin lykättiin pitkin kenttää 122 haupitsia.

Ylikersantti soitti johonkin ja ärhenteli puhelimessa aikansa, jonka jälkeen sitten otti komentonsa takaisin ja sanoi, että hän on sekoittanut juhlat nyt pahasti. Uutena vuonnahan siellä kerholla ammutaan kunnialaukaukset, eikä suinkaan jouluyönä. Hän käski meidän jatkaa pyhän yön viettoa säädyllisesti ja jatkoi horjuvaa matkaansa kohti kerhoa.

Alikersantit ryhtyivät pston komentajan lähdettyä tilamaan lisää keskiolutta kihniöläisestä kyläkaupasta. Tilausta toimitettiin käytävän kolikkopuhelimella. Myöhemmin sitten, keskellä jouluyötä sekatavarakaupan pakettiauto toimitti tilauksen sovitusti kasarmin läpi kulkeneelle tielle, josta se nostettiin kasarmirakennuksen alakerran ikkunasta sisään.

Menin nukkumaan, sillä meno oli minusta vähän kauhistuttavaa. Paimenten tavoin minäkin pelkäsin. Hyvän sanoman toi sitten aamuneljältä matkustajakodista palannut romaani – tykkimies, joka herätti minut ja lupasi kaivaa puukolla molemmat alasatakuntalaiset silmäni ulos kuopistaan. Suhtauduin asiaan vakavasti, sillä kyseisellä ” valdella” oli rinnassaan kaksi 30 cm pitkä arpea ristin muodossa. Poikittaisen oli tehnyt Kauhajoen kasinon lippujonossa muuan Hagert. Pystysuoran taas oli kuulemma tehnyt eräs kätevä seinäjokelainen kirurgi keskussairaalassa kun miestä oli kursittu kasaan.

Vähitellen kuitenkin patteriin laskeutui Jylhän Kiirastulen omainen rauhallinen tunnelma. Vaikka koettelee, kyllä lenkit kestää. Kun kestivät aikoinaan Summassa, Taipaleessa ja Kollaalla, niin kyllä tämäkin yö tästä menee.

Semmoinen ikimuistoinen joulu se.

Kuusi ja kirkonrakentaja

Tänään hain lounastunnilla joulukuusen. Ajattelin sen olevan jälleen yhtä tuskallista kuin ennen, mutta huomasin erehtyneeni. Kun ihminen tulee vanhaksi, kaikki kuuset kelpaavat. Varsinkin kun ilta pimenee, kriteerit löyhentyvät. Minä selvisin hommasta 45 minuutissa.

Vanha insinööriviisaus sanoo, että naisen ja joulukuusen etsintä muistuttavat läheisesti toisiaan. Ensimmäinen vastaan tullut ei ole hyvä. Sitten valintaa jatketaan. Etsitään sitä parasta kuusta. Ja viimein kun ilta yllättää ja hämärä laskeutuu, on otettava se, mikä tienvarressa ensimmäisenä oli. Näin kertovat isot pojat.

Minä olen hakenut kuusta ensin isän kanssa. Silloin minä väsyin, sillä isä halusi löytää aina täydellisen yksilön. Meiltä meni aikaa aina joka kerta monta tuntia. Koko aatto siinä kului. Siihen aikaan oli jokaisessa maalaistalossa lämmin sauna käytettävissä aattona, joten kuusi haettiin vasta silloin ja se sulatettiin aattona. Koristelu aloitettiin iltapäivällä.

Rivitaloissa ja nykyisissä omakotitaloissa on pakko tuoda kuusi sulamaan jo edellisen päivänä. Autotalli on lämmitettävä siihen kuntoon, että kuusi norjistuu siellä ja ryhtyy jo hieman tuoksumaan.

Kun lapset kasvoivat, otin heidät mukaan kuusen etsintään. Molemmat ovat olleet mukana alle kouluikäisenä. Viime vuonna mukana oli vävykin. Tänä vuonna oli elämässäni ensimmäinen joulu, jolloin hain kuusen yksinäni. Ymmärsin, että olin vähän malttamaton ja hölmö, koska poika kysyi iltapäivällä asiasta ja oli huomannut sen, että olin karannut toimitukseen ilman häntä.

No, huomenna on uusi päivä. Voidaan pojan kanssa hakea uusi kuusi. Tämänpäiväinen voidaan antaa ystäville, naapureille, taikka voimme laittaa sen terassille ja ripustaa siihen räikeitä valoja. Mitään ei ole vielä menetetty.

Tyttären kanssa askarreltiin äsken jouluinen piparkakku- kirkko. Minä olin kiinnipitäjänä ja hanslankarina. Minusta lopputulos on söpö ja hieno. Ikkunat ovat liivate-kelmusta. Koristelu sokerista.

Huomenna työmaa on hiljainen ja tyhjä. Siksi sinne on mukava mennä. Kerrankin voi tehdä asioita rauhassa ja ajan kanssa. Voi lähettää viimeiset E-joulukortit ja tervehdykset. Voi miettiä joulujen lukumäärää ja niiden omalaatuisuutta. Voi muistella armeijan joulua. Se se oli ihmisen lapselle kummallinen kokemus. Semmoinen tekee helposti miehestä pasifistin ja rauhan aatteen kannattajan. Mutta siitä voin kertoa huomenna lisää.

Nyt nautitaan siitä ajatuksesta, että illat ovat sinisiä.

ärhentelyä jouluahdistuksen vallassa

Tänään sitten taitaa olla se pimein päivä. Minulle se on valoa täynnä. Vielä voi polttaa hetken kynttelikköä ikkunalla ja odotella joulua saapuvaksi. Sitä oikeaa joulua.

Sitä, jonka markkinapellet ovat pilanneet tingelitangelillaan. Minä elän siinä vahvassa uskossa, että lamat, taantumat ja talouden depressiot kehittyvät meille syklisesti siksi, että meillä olisi välillä vähän tiukempaa ja välillä vähän vähemmän mahdollisuuksia harrastaa joutavuuksia.

Toisaalta maailma elää koko ajan ympärillämme. Herrat saavat pitää kokouksiin näinä päivinä tiuhaan tahtiin. Asevoimien supistuksista huolimatta Kotkan satamassa on huippuarsenaalia vaikka kuinka. Mielenkiintoista on miettiä sitä, miksi juuri jouluna ne putkahtivat ilmi ? Miksi juuri Korean hautajaisten alla ? Miksi juuri Suomessa ?

Odotan erittäin suurella mielenkiinnolla, mitä tapahtuu jouluna itäisellä maalla Punaisen torin tietämissä. Siellä ihmiset kuulemma liikehtivät hartaasti. Suomen johtavat Venäjä – asiantuntijat kirjoittelevat semmoista, että tämä olisi lopun alkua.

No, minä ihmettelen, miksi helkkarissa Nokia ja UM eivät ole älynneet laittaa Kotkan satamaan joulupukkia istumaan hajareisin jonkun pyöreän ”ohjus”- pötkylän päälle LUMIA- puhelin kouraan. Minä ihmettelen, miksi istuva presidentti on ollut niin hiljaa viimeisen vuorokauden ?

Eniten minä ihmettelen sitä, että tulevat presidentit ovat niin kovin hiljaisia tilanteessa, jossa kerrankin olisi mahdollisuus piestä suuta ja esittää mielipiteitä tilanteessa, jossa kaikki varmasti kuuntelisivat tarkasti.

Minun on tietenkin hyvä huudella täältä kaukaa. Siellä parrasvaloissa pelataan nyt peliä, jossa ministeri Virkkusen poliittiset ideat ja käänteet jäävät kerrankin varjoon. Tiedettyähän on se, että ministeri Virkkunen on käänteissään arvaamaton ja erittäin nopea. Tällä kertaa ministeriön pöydällä makaa kuntauudistussuunnitelma tyhjän panttina. Se paljastetaan vasta sitten, kun presidentin vaalit ovat onnellisesti ohi. Tässä asiassa ministerillä on sellainen kanta, että hänen sorvaamansa uudistus olisi niin hätkähdyttävä, että se voisi jotenkin vaarantaa ehdokas Niinistön valinnan. No, jälleen, totuttuun tapaa, ministeri yliarvioi itsensä. Pahempaan yliarviointiin kykenee vain ehdokas Väyrynen.

Inarinjärven ohjussekoilun aikaan Paavo Väyrynen oli ulkoministeri. Silloin häneltä käytiin oikein anteeksi pyytämässä asioita. Saa nähdä, tuleeko nyt kukaan kylään Juhani Tervapään tyttärenpojan luokse ?

Miten minusta on tullut näin ilkeä ? Kummastelen sitä kovasti. Olen ilkeä varmasti siksi, että kaikkien pikkupoikien tapaan minua hermostuttaa pukin tulo.

Luultavaa onkin, että pukki tuo takapihan koivusta kimpullisen risuja ja kehottaa itse itseäni komentaen allekirjoittanutta ruoskimaan selkäänsä tunnettuun perussuomalaiseen tapaan. Olen pahoillani. En vaan voi sille mitään, että salaisesti vähän nautin siitä, kun isokenkäiset menettävä välillä kasvonsa ja näyttävät yleisön silmissä hölmöläisiltä. Minä taidan salaisesti uskoa siihen, että valtaapitävien kohdalla pitää myös paikkaansa se, että vastoinkäymiset pitävät heidät hereillä ja pelon vallassa.

Pimeyteen sukeltaja

Kaksi yötä vielä nukuttavana ja sitten kaikki on taas niin kuin pitääkin. Torstain jälkeen päivä aloittaa varovaisen taipaleensa kohti täyteyttään. Yö lyhenee. Ihminen näkee ympärilleen aamulla ja näkee illalla. Ja aivan kohta ihminen voi sanoa, että nukuin koko yön. Nukuin kaikki ne neljä tuntia.

Väsyttää.

Tervetuloa lukijaksi Toppahapa. Sinulla on hauska nimi. Toivottavasti viihdyt täällä. Juuri nyt nämä minun kirjoitukseni ovat tylsiä ja väsyneitä, sillä minä odotan valoa ja kevättä. Juuri nyt olen syksystä vähän väsynyt ja sohjosta typertynyt. Huomenna ovat asiat jo toisella mallilla.

Tämäkin päivä on ollut muuten ihan siedettävä, mutta olen itse taas tehnyt siitä vähän kankean ja kauhistuttavan. Taidan ruoskia itseäni illalla niin, että menen jouluostoksille tuonne kaupallisten Sodoman ja Gomorran pyörteisiin. Mene tarkkailemaan ihmisiä.

Kuuden oopperan mies

Melkoinen uutispäivä meillä on taas takana. Minä seurasin työn ohessa kaikkea vähän hämmentyneenä. Kim Sunkkila teki sitten vapaaehtoisesti sen, mitä moni odotti ja kaipasi. Kun sitten maanpetoksestakin tuomitun Juhani Tervapään tyttärenpoika samaan hyömyyn totesi julkisuudessa, että tuskinpa Kim Sunkkilaa kukaan kaipaa, hoksottimeni terästäytyivät.

Tästä päivästä tulee raikas ja erilainen. Minäkin haluan tietää ihan tapojen ja yleissivistyksen vuoksi, onko maailmassa ihmisiä, joiden kuolemaa ei tarvitse surra, tai joiden kuolemasta pitäisi oikeastaan iloita.

Voi loppuu. Yhä suurempi osa joululahjahankinnoista tehdään verkkokauppojen asiakkaina. Opettajat hakevat jouluviinansa naapurikaupungeista. Veripalvelu toivoo verta pakkiin. Viestintäministeri lupaa tulla jokaiseen talouteen varmistamaan sen, että netti pelittää.

Kaiken tuon jälkeen oloni on vähän hölmistynyt. Päivän uutistarjonta muistuttaa modernia proosarunoa, jolla joku vielä keväällä saattaa pokata itselleen Pentti Saarikoski- pokaalin. Tuolla edellisellä kappaleella runoileva läänintaiteilija kuittaisi velkansa yhteiskunnalle sekä työsuhdekämppänsä vuokran kolmelta vuodelta. Tuo pätkä kuulostaa nyt jo kuolemattomalta.

Kaikesta tuosta kummallisuudesta intoutuneena päätin lähettää vanhemmilleni joululahjaksi Viipurin kaupungin karttakirjan vuodelta 1939 ja liput Porin teatteriin näytelmään: ” Entäs nyt, miten nyt suu pannaan, Niskavuori ? ” Verkkokaupasta tietenkin, kuinkas muuten. Lukijat voisivat olla höveleitä eivätkä menisi paljastamaan lahjan sisältöä saajille etukäteen.

Juhlaa varten myyvät elintarvikkeita, joiden viimeinen käyttöpäivä on 25.12. Kyselin myyjiltä, onko odotettavissa, että he vaivautuisivat myöhemmin tällä viikolla hankkimaan lihatuotteita, joita asiakas saattaisi säädyllisesti nauttia vielä Tapanina ja kenties myös viattomien lasten päivän.

Sellainen ei ole kuulemma todennäköistä. Asiakkaan on kiskottava kalkkuna kitusiinsa joulupäivän iltaan mennessä ja Tapanina, taikka seuraavana arkena metsästettävä taas provianttia. Osuustoimintaliike näyttää ryhtyneen samanlaiseksi inhokiksi kuin taustaryhmänsä, vaalirahoissa ja naisasioissa ryvettynyt bonuskortin värinen puolue. Taidan ryhtyä tilamaan ruokani verkosta. Homma toimii, valokaapeli soi ja kohta on Itellanmies tunkemassa aladobia ja lanttulooraa postilaatikkoon. Ilmoittaudun asiakkaaksi.

Kim Sunkkila on lyönyt nyt viimeisen hole-in one- lyöntinsä. Mietiskelin tässä ilta ahdistuksessani sitä, että kerkesikö kaveri katumaan yhtään tekemisiään siinä vaiheessa, kun rintaan pistää oikein kovasti ja vähän jo vituttaa. Ehtiköhän kaveri miettiä, että olisiko sittenkin ollut parempi jakaa ruokaa vähän tasaisemmin ja aseita vähän enemmän. Vai oliko Kim uskossaan kova viimeiseen asti.

Usko kuin usko. Jos hän koki olevansa hyväntekijä ja kuoli siinä uskossa, että kohta kadut lainehtivat kyyneleistä, niin so what ? Eikö ihminen saa tulla subjektiivisessa uskossaan autuaaksi. Moni ateistikin yrittää tulla. Juhani Tervapään tyttärenpoika saattaa lopulta olla väärässä. No, asiaa ei pysty todentamaan puolin eikä toisin.

Stalin vaihtoi nuoruudessaan uskonsa toiseen. Pappisseminaarilaisesta tuli jumala miljoonille. Emme tiedä sitäkään, mitä hän ajatteli kuollessaan.

Meemi omituisuuksista

Nollavaimo jakoi tässä taannoin minulle tunnustuksen. Kiitää vielä ja kumartaa ja jalalla raapaisee lattiaa. Nyt minun sitten pitäisi kertoa viisi ominaisuutta ja/tai omituisuutta, jotka omistan. Kuten luonnollista onkin, tämä viivyttely on johtunut siitä, että jokaiselle meistä on vähän hiostuttavaa se, jos joutuu itsestään paljastamaan outoja asioita. Joulun kunniaksi ja Nollavaimon pyynnöstä nyt ehkä jotain sitten minäkin

1. Rajuimmista aloitetaan. Rakastan yli kaiken tennissukkia ja pyrin pitämään niitä aina kun vain mahdollista. Tumman puvun kanssa pidän kuitenkin tummia sukkia. Tennissukissani on tietenkin punamustia raitoja. Joissakin on harmaita kuvioita varsissa. Parhaissa tennissukissani on kaksinkertainen pehmeä pohja. Pito- eli jarrusukkia en sentään käytä. Unisukkina käytän äidin kutomia villasukkia.

2. Sukista siirrymme lapasiin. Osaan kutoa karjalaisella neula-tekniikalla neulekintaat sekä kirvulaisella että kuolemajärvisellä tekniikalla.

3. Minä rakastan junia ja tiilisiä muuntajarakennuksia. Erityisesti rakastan DV 12 vetureita ja niiden perässä kolisevia nk. sinisiä vaunuja. Mutta noin yleisesti ottaen, junat ovat jotain todella upeaa. Niissä matkustaminen on sopivan nopeaa ja samalla sopivan hidasta. Junissa ja junista voi usein jopa humaltua.

4. Minä pyörryn helposti. Olen pyörtynyt rehtorin kansliassa, yhteiskoulun opettajanhuoneessa, sairaaloiden vierastunneilla, hammaslääkäreissä, kunnanlääkäreissä, terveyskeskuksissa Intissä, rokotuksissa ja kerran minä pyörryin optikolla, kun olin hankkimassa uusia silmälaseja. Optikko hälytti ambulanssin paikalle. Voin vakuuttaa, että tästä omituisuudesta minä mielelläni luopuisin ikiajoiksi

Olen ampunut kolme hirveä ja laskenut niistä jokaisesta veret pois, sekä suolistanut niiden sisuskalut ulos niiden mahasta. Olen jokaisesta hörpännyt myös kaatajan veriryypyn. Kertaakaan ei ole pyörryttänyt. Ei ole edes heikkoa tehnyt. Olen ollut veressä napaani myöden, mutta adrenaliini on vain kohissut korvissa. Hemoglobini minusta on saatu viimeksi vuonna 1971

5. Olen hurahtanut Skotlantiin. Haaveilen joskus muuttavani sinne osaksi vuotta. Rakastan heidän juomaansa. Rakastan heidän puhettaan. Rakastan heidän vanhoja tarujaan ja kertomuksiaan. Olen käynyt siellä 6 kertaa. Enkä saa kyllikseni. Inverness, Plockton, Ullapol, saaret lännessä, Mull, Oban… luettelo on omituinen ja pitkä

No, eiköhän tuossa ollut nyt edes vähän omituisuuksia ja ominaisuuksia. En ehdi oikein haastaa ketään tähän nyt mukaan, sillä olisi huolellisesti valikoitava sellaisia ihmisiä tähän ketjuun, jotka eivät pitäisi tämmöistä meemiä rasittavana.

Kirjasimet ja tekstikoko johtuvat siitä, että tämä blogger taas ryppyilee ärsyttävästi minun selaimissani.

Normaalit ruokajuomat

Entinen formulakuski on ajanut kännissä kahdeksaa kymppiä veneellä päin siltapilaria ja siinä rytäkässä on kuollut hyvä kaveri. Linnaa on tulossa pari vuotta, mutta se on formulamiehen mielestä aivan liikaa. Syyttäjä taas on sitä mieltä, että se on aivan liian vähän. Formulakuski ei muista ajamisestaan mitään.

Selostaja Kyllönen on sitä mieltä, että aivan tässä nyt harmillisesti hyvää miestä kiusataan. Hän se vasta formulamiehen hyvä kaveri on, ei se kuollut.

Minun oikeustajuni mukaan formulakuskin olisi kiltisti mentävä vuodeksi linnaan. Sellainen on oikeus ja kohtuus ensikertalaiselle, jos tuommoisilla vesiretkillä on ja tuommoisissa promilleissa veneilee tuommoisella vauhdilla. Voisi siellä sitten mäkihyppääjän kanssa vuolla vaikka lampunjalkoja ja suorittaa avoimessa yliopistossa taidehistorian perusopinnot. Molemmat asiat ovat kotiinpäin.

Minä olen tässä promilleasiassa ja viinanotossa kerrankin nyt sen verran hyvä asiantuntija, että tiedän puolessatoista promillessa liikuttavan kännissä, johon on pitänyt kiskoa kirkasta viinaa kaksin käsin, ja paljon. Keskioluella tuommoiseen Järvilehdon 2,5 promilleen ei tahdo päästä millään.

Ja minun asiantuntijuudelleni löytyy kyllä monta todistajaa. Vaimo on ehkä innokkain.

Jos mies hommaa itsensä tuommoiseen känniin ja edes menee veneeseen mukaan, on siinä määrin edesvastuuton, että käryn käydessä olisi tämmöisen ” miehen” syytä kärsiä kaikki hänelle lankeavat rikosoikeudelliset - , henkiset - ja eettiset - rangaistukset. Ja vielä ammatilliset. Jos vaikka on osannutkin ajaa joskus autoa suljetulla radalla kovaa, niin eipä ole paatti pysynyt hanskassa. Eikä järki. Edellyttäen, että on itse ajanut.

Rikosprofessorit tapelkoot lainkirjaimen täytöstä. Maallikkona minä taidan täällä valvotuissa olosuhteissa, takkatulen äärellä ja vaimon silmälläpidon alaisuudessa nostaa hetkellisesti promilleni nollasta vähän koholleen. Olen nimittäin tänään pitänyt vuoden viimeiset luennot. Huomenna menen mukaan työpaikan pikkujoulujuhlaan. Meinaan osallistua jokaiseen hassuun ja hilpeään visaan ja kisaan. Yritän huomenna tavoitella 0.9 promillen tasoa. Mutta mihinkään laittomaan kulkuvälineeseen minä en koske, enkä edes potkukelkkaa riesakseni ota.

Järvilehto…….. kummallinen nimi. Enteellinen oikeastaan. Voiko järvessä olla lehto ? Millainen lehto järvessä voi olla ? No yksi tulee mieleeni, mutta en sitä ilkeä tähän kirjoittaa. Ja tässähän oli sitäpaitsi kyse merestä.

SUPO ja Tillman

Sinä aikana kun minä olen opettanut nuorisolle eväitä elämää varten, Tampereella on opetettu puuta heinää. Koraania ei ole muistettu seurata tarkasti. Nyt asiaan on tullut avuksi SUPO. Suojelupoliisi on ryhtynyt suojelemaan maahanmuuttaneita väärältä opetukselta.

En ota kantaa. En puolesta, enkä vastaan. Olen nimittäin nyt vähän voipunut. Olin ulkoiluttamassa pankkikorttini rinnakkaiskorttia ostoskeskuksissa. Sen rinnakkaiskortin haltijakin oli mukana. Meillä oli oikein onnistunut retki. Kuusi tuntia olimme samassa pienessä kaupungissa, ventovieraassa maakunnassa, ventovieraiden ihmisten keskellä, emmekä saaneet verinaarmua.

Luin kirjakaupassa sotakirjoja. Erityisen mielenkiintoinen kirja oli suurikokoinen opus, jossa selvitettiin Laurilan rykmentin vaiheita. Kirjakauppiaan mieliksi ostin muutaman kirjan oikein selvällä rahalla, jotta hänelle ei olisi tullut paha mieli siitä, että selailin uutuuskirjoja hartaasti ja pitkään.

Laurilan joukosta kertova uusin kirja on todella suurikokoinen. Se muistuttaa Saimi-mummun postillaa. Epäilemättä Pohjanmaalla ainakin Laurilan miesten vaiheita selataan samalla hartaudella.

Tarjolla olisi ollut myös kokonainen kirja Nurmon kevyen eskadronan ryntäyksestä Äyräpään kirkolle. Ruotsinsuomalaisten joukko-osastojen urotöistä ei sentään ollut yhtään opusta tarjolla.

Jatkoin kuljeskelua vieraassa kaupungissa. Naisväki oli komeaa ja kaunista pitkissä mustissa nahkasaappaissaan. Nuoret naiset taas kulkivat haalareissaan. Paikkakunnalla näyttäisi olevan joku korkeakouluyksikkö, sillä kadut lainehtivat opiskelijoita haalareissaan. Tuommoinen asuste on hyvin käytännöllisen oloinen tämmöisessä loskakelissä, varsinkin jo aikoo keskellä viikkoa ottaa kuperkeikkalimsaa suuremmassa määrin.

Tämän päivän suuri elämys oli se, että kirjoja kaupassa selatessani minulle selvisi se, miksi kaskustelupalstojen keskenkasvuiset nimittelevät Paavo Lipposta Mungoksi. Arvokas tieto. Sillä saatan ehkä kukistaa toiset lajitoverit perjantai-iltana työpaikan pikkujoulujen tietokilpailussa. Ääneen en uskalla sitä syytä nyt sanoa, sillä en halua raastupaan, enkä Supon kuulusteluihin.

Sana ja sen vapaus

James H. on saanut sakkoa kiihotuksesta. Samassa lehdessä kerrotaan, että Thaimaassa vanhempi herrasmies on saanut 20 vuotta linnaa siitä, että oli lähettänyt 4 ilkeää tekstaria kuningattaresta. Sana ei siis ole aivan vapaa kaikille ja kaikkialla. Tuomiot kuitenkin vaihtelevat sangen suuresti.

Itäisessä naapurimaassamme ei ole ihan sallittua äänestää ketä tahansa. Ja jos äänestää, taikka kadulla ilmoittaa ketä aikoo äänestää, voi päästä sielläkin linnaan.

Suomalainen politikko voi pääsääntöisesti tehdä mitä lystää sananvapauden areenalla. En laske nyt James H:ta aidoksi politikoksi.

Mutta valtiovarainministeri sellainen on.

Hänen johdollaan, ja kansaa peläten, ollaan nyt laajasti työväenpuolueessa tekemässä niin monimutkaisia lehmänkäännöksiä, että siinä voi vielä rehellinen suomalainen työmies menettää leipänsä ja huumorintajunsa. Tämä viimeinen kieltäytyminen kun näyttää aiheuttavan sen, että koko edellinen farssi, vakuudet Kreikan tukemisesta, on muuttumassa tyhjäksi. Paavo Lipponen ei kyllä enää tarvitse tässä pelissä vihollisia ja vastustajia. Omansa sekoittavat pakkaa ihan kiitettävästi.

Yksi kerrallaan suomalaiset puolueet muuttuvat äänestyskelvottomiksi. Minä myönnän, minä vieraannun näistä vesseleistä. Minua eivät ole koskaan kiinnostaneet saippuaoopperat.

Minä alan kohta kaipaamaan valistunutta itsevaltiasta, joka laittaa tämän sotkun kuntoon. Macchiavellin Ruhtinas - kirja olisi sopivaa luettavaa näille veijareille. Ongelma on tietenkin siinä, että he ottaisivat Macciavellin todesta, eivätkä ymmärtäisi, että kyseessä on satiiri.

Minä sen sijaan myönnän, olen vähän hullu. Minä aidosti kaipaan jota kuta, joka viheltää nykyisen menon poikki. Vastaus ei ole taatusti James H. Minä luulen, että se on sota taikka veret seisauttava lama. Eliöpopulaatioiden J-käyriä säädellään suunnilleen samalla tavalla. Oli sitten kyse tohvelieläimen lisääntymisestä, taikka ihmisen hulluudesta, jossain kasvun pisteessä tapahtuu romahdus ja putoaminen.

Pyhä toimitus

Kävin eilen kahdessa merkillisessä paikassa. Kävin Hakametsän Jäähallissa ja Pispalan pulterissa. Kummassakaan en ole koskaan ennen käynyt.

Olutravintolassa lauantai-iltapäivällä pispalalaiset hiljentyivät hartaasti omaan harrastukseensa. Hallissa taas 7000 ihmistä hiljeni sen vuoksi, että tanssii tähtien kanssa- maalivahdin pelipaita nostettiin kattoon.

Halliin pääsin sisään vasta sitten, kun vaalea ja viehättävä järjestysnainen oli taputellut kainaloni, vartaloni ja ruumiini. Tämä sai mieleni kohoamaan. Ymmärsin, että kohta pääsen osallistumaan pyhään toimitukseen.

Sain olla todistamassa herkkää riittiä, tai oikeastaan rituaalia, johon liittyivät kaikki uskonnollisen toimituksen merkit. Pyhä relikti, paita, nostettiin kattoon ja pyhitettiin ikuisiksi ajoiksi. Se paita nousi taivaaseen. Samaan aikaan valot ja soihdut loivat yhdessä musiikin kanssa uskonnollisen menon taustanäytelmän. Nuoret neitsyet lyhyissä hamosissaan osallistuivat näytelmään keikuttelemalla itseään ja heiluttelemalla suuri soihtuja. Yleisö taputti aina kahden puhutun lauseen perästä. Jossain vaiheessa noustiin seisomaan. Sitten laulettiin Maamme- laulu.

Sitten juotiin kaljaa. Kolme erää keskikaljaa urakalla. Pelinsä tamperelaiset hävisivät, mutta ketään se ei oikeastaan tuntunut häiritsevän. Näytelmä ja pyhä toimitus sujuivat juhlallisesti

Nyt uskonnolliseen toimintaan tulee pakollinen joulutauko. Vasta joskus aikojen kuluttua kansa pääsee uudelleen pyhättöönsä. Siihen asti huolletaan pelipaitoja, lippuja ja muuta rekvisiittaa.

Menen nukumaan ja keräämään voimia.

Seuraavat kolme vuorokautta ovat hektisiä ja osin vähän jännittäviä. Saan useimmat luentokurssini loppumaan, joten olen innostunut ja mietteliäs siitä asiasta, että mitenkäs minun psyykeeni taas reagoi paineen hellittämiseen.

Lisäjännitystä tuo myös se, että juuri äsken tuli pitkä käsikirjoitus huomisen illan juhlatilaisuuden sujumisesta. Joudun ja pääsen monen sadan ihmisen eteen. Järjestäjät ovat siinä uskossa, että juhlaihmisille pitää antaa yksityiskohtainen ohjeistus tilaisuuden kulusta. Hassuksi asian tekee se, että opiskelijoiden vastaavan tilaisuuden sujuvuus on hoitunut aina terveellä järjellä ilman yksityiskohtaista käsikirjoitusta. No, minä yritän olla munaamatta teitä ! Ja itseäni.

Aamulla on pidettävä luentoja ja tentti. Syötäväkin on jossain välissä.

Silitin äsken tuplamansetti – paitani. Kerrankin tilanne on se, että kauluspaita on maksanut enemmän kuin tummapuku. Puku on alennuksesta, kuten varmasti ymmärrätte. Isän hiomat kalvosinnapinkivet hohtivat hienosti, mutta itse nappeja joutui vähän putsaamaan. Merisuolaa ja kuumaa vettä astiaan ja napit sinne. Kohta on kirkasta.

Saa nähdä, mitä ehdin kirjoittaa huomenna tuntemuksistani. Lauantai-aamu toivon mukaan valkenee raikkaana ja fressinä, sillä silloin taas starttaa olutseura pikkujouluretkelle Mansesterin kaupunkiin. Päivän, illan ja yön ohjelma on monipuolinen, oluthenkinen, rankka ja jouluun hiljentävä. Tarkkaavaiset katsojat voivat nähdä blogin kirjoittajan lauantaina illansuussa televisiolähetyksessä.

Sunnuntaina saatan raportoida asiasta tarkemmin.

Minä, Olli ja Hässäkkä

Olli yrittää pitää raha-asioita järjestyksessä. Heillä on nyt kuulemma kaikkein tärkein Jalta-konfarenssi, jonka onnistumisesta riippuu koko Euroopan tulevaisuus. Toivottavasti he tekevät parempia päätöksiä kuin on tehty tähän asti.

Minä taas yritän piiskata opiskelijoita ylös viimeisiä vuorenrinteitä, kohti armahtavaa joululomaa. Ja kaikesta tästä syntyy tietenkin armoton hässäkkä. Äsken luennolla puhuin työlainsäädäntöä. Erityisesti teroitin nuorisolle, että teknisellä apuvälineellä yksityisen pihan tarkkaileminen on kiellettyä. Silmillä ja silmälaseilla voi kuitenkin tuijottaa niin paljon kuin kehtaa.

Opiskelijat olivat aktiivisia ja osallistuivat opetukseen kiitettävästi. Eräs nuorimies kertoi, että hänen kotitiessään on alamäki juuri sellaisen talon kohdalla, jonka pihassa talon nuori rouva ottaa aurinkoa kesäisin yläosattomissa. Paikkakunnan pappa-jengi on tehnyt tikusta asiaa ja ryhtynyt tekemään polkupyörälenkkejä kyseisen residenssin ohitse. Pappa laumapolkee lenkkinsä yleensä ripeästi ja suurella tarmolla ja kilpailuhengellä. Kyseisen alamäen he kuitenkin kuulemma taluttavat rauhallisesti alas.

Didaktiikassa tätä nimitetään interaktioksi. Tätä opettajan ja oppilaan vuoropuhelua. Minulle luvattiin myös peitepiirros kyseisellä kaavatiellä sijaitsevan alamäen sijainnista. Minä sanoin nuorille miehille, että 250 kilon painoisen moottoripyörän taluttaminen alamäkeen aiheuttaa maallikossa, saatika auringonottajassa kulmakarvojen kohottelua.

Oppimista tapahtui siis. Ei ihan opetussuunnitelman mukaista, eikä etukäteen suunniteltua, mutta kuitenkin.... oppimista . Yksilö osaa nyt tulevaisuudessa toimia uudessa tilanteessa mielekkäällä tavalla.

Viime yönä nukuin kuusi tuntia. Se on joulukuun ennätys. Kahden edellisen yön keskiarvo on nyt kolme tuntia yössä. Se on taas hyvää keskitasoa.

Laiska töitään luettelee. Niinhän se on. Voisi oikeastaan tulkita niin, että nyt olen oikeasti ja aidosti tehnyt säädetyn verran työtä palkkaani vastaan, kun olen joutunut tekemään niin paljon, että en ole ollenkaan ehtinyt omiani harrastamaan.

Kohta tulee kuitenkin työmaalle hieroja. Hänelle menen viemään liikuntasetelini ja kovettuneet lihakseni. Kovettuneen sieluni kannan illalla taas teille. Siihen asti voikaa hyvin.

Tervetuloa , uusi lukijan, Maria, Sinisen linnan kirjastosta. Toivottavasti viihdyt täällä ! Nyt täällä ollaan vähän voipuneita, Lepuutan airojani. Tekstit ovat väsyneitä. Mutta laatu paranee !

VAMI

Vaimoni Mielestä iltapukugaalan selostajat ovat tänä vuonna pihalla asioista. Ihmisiä ei tunneta, eikä pukuja kommentoida. Kävin häntä äsken auttamassa hetken verran ja selostelin sisään tulijoita.

Nurmijärven pitkämatti tuli yksinään. Hän näyttää päässeen irti suuresta ongelmastaan, eli naisista. Vielä kun oppisi nappaamaan vähän booli, hän saattaisi puhjeta uuteen kukkaan. Joka tapauksessa, hyvä alku häneltä. Nainen ja vuosi oli tuon ikäiselle miehelle vähän turhan rankka tahti.

Juhlissa taitaa tänä vuonna olla kolme sellaista henkilöä, joiden kanssa olen jutellut. Yhden kanssa olen istunut kokouksissa muutaman kerran. Yhteen olen tutustunut lasteni kautta ja kolmannen kanssa satuin rinnakkain työelämäseminaarissa muutama vuosi sitten. Loput ovat minulle tuntemattomia. Kasvoilta tuttuja, mutta muuten tuntemattomia.

Vaimoni on vähän hermona. Perjantaina hänen pitää kiskaista juhlamekkoa ylleen ja edustaa. Hän ottaa minut kavaljeeriksi, joten olen joutunut tässä vähän mentaalisesti asennoitumaan tuon tapaiseen tungokseen. Saimme molemmat kutsukortin samaan tilaisuuteen persoona ynnä avec, joten teoriassa olisi ollut mahdollista meille molemmille ottaa oma avec mukaan.

Minä mietin pitkään, josko kysyn blogin lukijaa, Yamaha- miestä kavaljeeriksi, sellainen kun tuntuu olevan tapana nykymaailmassa. Kyselin vaimolta, kenet hän aikoo ottaa. Hän oli sitä mieltä, että hänkin ottaa jonkun miehen.

Katsoin siis kättelyä 5 minuuttia. Paraatia Tampereelta katsoin saman verran. Nyt lähden ulos ja menen noutamaan siniristilipun sisälle. Katson, että ulkona palavat roihut. Ja mietin illalla sitä, että kenetköhän pitkämatti pokaa jatkoille kainaloonsa. En usko, että hän pystyy koko iltaa pitämään naisista näppejään irti.

Ankea on taas itsenäisyyspäivän aamu

Viljo- pappa armeijakuvassaan. Kuva otettu 1921 tai 1922. Tykkimies seisoo siloposkisena nuorukaisena vasemmalla.

Viljo- Pappa on käynyt kuvassa myös talvisodan jälkeen 1940. Pappa on kuvassa 39 vuotias. Sota on kuitenkin saanut miehen kasvot vanhenemaan ja ilmeen totiseksi. Sotapuukko roikkuu vasemmalla puolella.

Minä olen muistellut tänään tietenkin näitä asioita. Olin eilen vielä innoissani ja luottavaisella mielellä. Elin isänmaallisuuden hengen läpitunkemana ja selasin jatkosodan pikkujättiläistä.

Taas odotin kuitenkin turhaan. Ei tullut korpinjämiä tähän torppaan. On katsottava tulevaisuuteen ja odotettava ensi kesäkuuta. Jossain vaiheessa yhteiskunta varmasti huomaa sen, että olen kohta sotinut täällä blogistaniassa isänmaan puolesta jo kohta 5 vuotta. Olen täällä kynää ja näppäimistöä apuna käyttäen torjunut apatia-vihollista yhtä kauan kuin isoisämme aikoinaan rintamalla.

Ei ole tippunut virallista tunnustusta. Sivupalkissa on arvokkaita tunnustuksia taistelijatovereilta. Niistä on mukava nauttia. Lukijaikoneja on 85. Kirjoituksia on kertynyt 1794. Laskuriin on tullut 189 222 käyntiä. Viljam Pylkäs ampui aikoinaan suoaukealle 80 vihollista yksinään. Hänen fiktiivinen romaanihahmonsa, Antti Rokka vain 50. Minun ei ehkä kannata omiani esiin tuoda.

Ovat ehkä korpinjämät jääneet tulematta siksi, että olen ylipäällikön tekemisistä kirjoittanut kuten Rokka puhui luutnantti Lammion edesottamuksista. Ovat ehkä jämät jääneet siksikin tulematta, että olisivat varmaan minun hallussani joutuneet repun viilekkeeseen samalla tavalla kuin korpraali Määtän vapaudenristi.

Kynällä meinaan kuitenkin taistella edelleen. Niin teki aikoinaan Rahikainenkin. Välillä tosin ammuskeli vähiä panoksia taivaan tuuliin, mutta pääasiassa kirjoitteli naisille ja yritti päästä vähällä taistojen tuoksinassa.

Rahikainen on aliarvostettu isänmaallisuuden myyttihahmo. Hän on sivistynyt ja charmikas mies. Hän ei humallu kesäkuun juhlissa kiljusta. Hän ottaa vuoteensa ja mieluummin lähtee tientekoon naiskauneutta ihailemaan. Ja kokeilemaan. Hän tulee takaisin virkistyneenä. Hän on aamulla selvä ja onnellinen. Hänellä on edelleen naisen lämpö ja tuoksu viltissään. Hänen päätään ei kivistä. Hänellä on täysi lippaallinen kirjoituspaperia repussaan ja sota vain jatkuu.

Ehdottomasti, Rahikainen on idolini. Hän on suuri mies tänään, itsenäisyytemme vuosipäivänä. Häneen luotan ja turvaan. Kohtalomme on siellä, minne Rahikaisen kirjeenvaihtokynä viitoittaa tien. Ehkä silläkin rintamalla joskus lopulta ryhdytään jakamaan Mannerheimin ristejä.

Regressio

Eilen on tapeltu Helsingissä rahasta. Olen ymmärtänyt aamun uutisvirrasta sen, että väärä mies voitti. Uutisen perusteella voisi saarnata taas vähän siitä, mitä mieltä minä olen toisten ihmisten lyömisestä nyrkillä, oli siihen sitten lupa taikka ei. Parempi kuitenkin se, että pätkivät toisiaan turpaan valvotuissa olosuhteissa ja omaiset saavat siitä vähän rahaa.

Tapelkaa pojat, saatte tupakkaa !!!

Noin nuoriso kannusti nahkatakkeja 1960 – luvulla koulussa välitunnilla. Minulla on joku hatara mielikuva, että tuo sanonta olisi sodan perintöä ja siellä tuolla sanonnalla olisi kannustettu muonatupakoiden innoittamaan sotatyöhön. En tiedä, mikä on oikea alkuperä.

Jyväskylässä on pistetty puukolla ihmistä viikon sisällä viidessä eri yhteydessä. Tapaukset eivät poliisin mukaan liity toisiinsa.

Luultavaa on, että noista puukotuksista ei asianomainen suuria rahapalkintoja kuittaa. Korkeintaan vähän kakkua. Ja jos sitten meinaa itseään puolustaa vankilassa, ainoa keino lienee hinkata hammasharjan varsi betonilattiaa vasten niin kauan, että siitä syntyy turvaa antava malspiikki.

Jääkiekko-otteluissa tapellaan myös. Minua ihmetyttää se, että siellä riisutaan hanskat ja kypärät pois ennen tappelua. Järkeväähän olisi pitää ne itsellä ja ottaa se pelivälineeksi annettu maila kouraan. Luulisi semmoisella pärjäävän paremmin. Varsinkin kun iskee sillä pitkittäin varrusteiden saumakohdasta toista mahaan taikka viikatteenomaisesti niittää kanssapelaajaa kaulaan. Ihme teatteria tuommoinen paljainnyrkein uhittelu.

Arkipäivän tilanteessa aikuisen ihmisen lyöminen on oikeastaan regressio- reaktio. Jostain syystä yksilö joutuu laskeutumaan niin primitiiviselle tasolle, ettei enää muita keinoja ole. Nyrkkisankareita lohduttakoon se tieto, että jos nyrkeillä lyöminen ei tehoa, vielä on yksi alempi regressio - reaktio jäljellä. Se on itkeminen.

Mietin aamulla herättyäni kolmea asiaa. Ensiksi mietin sitä, miltä katsomoon kuulostaisi se ääni, kun satakiloinen mies lyö toista miestä täysillä ? Sietäisikö sitä katsoa ja kuunnella ? Tekisikö häijyä ?

Sitten mietin sitä, miltä tuntuisi katsella härkätaistelua? Oksettaisiko se ? paljonko cervezaa pitäisi olla kylmälaukussa, jotta sitä voisi sietää? Eläimen tappamista hitaasti.

Kolmanneksi mietin untani. Unessa työpaikka oli lähdössä jonnekin juhliin linja-autolla. Tilaa linja-autossa oli kuitenkin rajallisesti. Niinpä koulutusohjelmapäällikkö pyysi minua jäämään oppilaitokselle pitämään rakennuksista huolta. Minua asia vähän tympäisi. En tosin yrittänytkään leipoa häntä turpaan, mutta olin kyllä pahoillani. Niinpä minä jäin pois kyydistä.

No, tämä Tuhkimo unessa ei jäänyt oppilaitoksen pihalle asiaa suremaan, vaan hyppäsi salaa kuorma-auton tavaratilaan. Semmoinen kuorma-auto oli nimittäin juuri tuomassa kopiopaperia laitokselle.

Niin minä sitten havahduin siihen, että kurkin kuorma-auton takaovenraosta alla vilisevää asfalttia ja mietin, kuinka täältä pääsee pois. Ryhdyin tunkemaan itseäni ulos siitä helkkarin ahtaasta raosta. Joku vagina - symboli se varmasti oli. Juhlapäällystakkini oli kuitenkin niin paksu ja luistamaton, että siihen ovenraossa rimpuiluun sitten lopulta heräsin.

Pitänee maanantaina kysyä koulutusohjelmapäälliköltä, oliko heillä ollut edes hauskaa.

Alkoholiongelma

Minulla on nyt sitten se alkoholiongelma. Olen joulusnapsini kanssa ongelmissa. Gammel dansk on oikean makuista, mutta silti kaikki ei mennyt tällä kertaa kuin Strömsössä.

Annoin virolaisen etanolin mehustua mausteiden kanssa 6 viikkoa. minusta se tuntui sopivalta ajanjaksolta, jotta jotain makua edes 80 % :n värittömään ja melkein mauttomaan halpatuotteeseen imeytyisi. Viikolla suodatin liemen ja laimensin sitä vedellä, jotta lopputulos olisi myös naisväen nautittavissa. Tavoite väkevyytenä pidin vanhaa koskisenkorvalääkettä ja sen vahvuutta.

Tässä operaatiossa tavara kopuloi itse itsensä kanssa ja lisääntyi kokonaiseksi litraksi. Väkevä maku ei kuitenkaan minusta laimentunut tarpeeksi. Tutkin illalla vähän ruotsalaisten blogeja ja löysinkin internationaalista tietoa siitä, että mausteiden liotusaika on vain pari päivää.

Nyt kun liuoksen laimentaminen ei enää vedellä ole suotavaa, ainoa keino saada gammel dansk- maku oikean vahvuiseksi, on laimentaa liuosta etanolilla. Tein eilen asiaan kuuluvia kokeita ja huomasin, että oikea laimennussuhde on noin yhden suhde neljään. Tarvitaan siis kolme litraa viinaa lisää.

Sen jälkeen minulla on laskujeni mukaan neljä litraa gammel dansk – tyyppistä vatsalääkettä. Olen ilmeisesti astunut sille vaaralliselle tielle, jonne viina miehen vie, Saimi – mummun käsityksen mukaan. Ainoa säädyllinen keino taitaa olla se, että ostan tusinan verran kauniita pikkupulloja ja jaan tuotoksen niihin. Jos sitoo kauniin joulurusetin pullojen kauloihin ja jakaa nyytit joululahjoina pois, voi olla, että tästä mielettömästä kokeilusta vielä selvitään vähin vammoin.

Pseudo-katsastusinsinööri ja muut velikullat

Pseudo-farmaseutit ja - provisorit ovat kohta tiukoilla. Tenoxia ja V-pen megaa on jaettu väärillä papereilla vuositolkulla ja provisorina paikkakunnan verotaulukoiden kärjessä roikuttu. Mutta nyt tulee loppu. Hätäännyksissä nyt seulotaan kaikki ammatit läpi. Valhetta ja epäpätevyyttä työnteossa on aivan liikaa.

Moni meistä törmää päivittäin ammatinharjoittajiin, joiden lisenssit on saatu muropaketista. Minäkin olen törmännyt monesti. Yhden pseudo-kirvesmiehen kohtalo olisi ollut aikoinaan hyvinkin julma, mutta onneksi samassa taloyhtiössä asunut nimismies valisti minua laittoman uhkauksen tunnusmerkeistä.

Pienenä epäilin joulupukin aitoutta, sillä isä lähti harmillisesti joka kerta talliin antamaan hevoselle heiniä juuri samaan aikaan kun joulupukki kävi. Monesti joulupukin säkkikin muistutti erehdyttävästi niitä kahvipapu-säkkejä, joita meillä käytettiin viljasäkkeinä.

Ainoa ammatti, jossa en koskaan ole huomannut pseudoa, taikka valetta on sekatyömiehen ammatti. Hän se osaa kaiken ja se on selvästi ilmoitettu hänen ammatissaan. Kummallista on se, että meillä ei ole toisella asteella tällä hetkellä yhtään sekatyömiehen ammattitutkintoon valmistavaa koulutuspistettä. Minä ihmettelen. miksi ?

Sekatyöinsinöörikin olisi kova sana alati muuttuvilla ja turbulenttisilla työmarkkinoilla.

Ylempien toimihenkilöiden puolella tällaisia monitoimiosaajia oli aikoinaan hyvinkin paljon ja nykyäänkin heitä tapaa vielä silloin tällöin käräjäoikeuksien odotushuoneissa. Harmi kyllä, näiden liikemiesten määrä on nopeasti vähenemässä. Yhteiskunta tulee monin verroin kankeammaksi, kun liikemies-osaamisen tilalle rakennetaan kapeille erikoisosaamisille rakennettuja koulutusammatteja, joiden haltijat eivät sitten millään löydä itselleen sopivaa työpaikkaa.

Liikemies löysi aina itselleen sopivan ekologisen lokeron talouselämän viidakosta. Sekatyömies löysi aina itselleen sopivaa työtä. Eikä kummankaan tarvinnut koskaan papereita esitellä, eikä pätevyyksien kanssa nöyryyttäviin karnevaaleihin lähteä.

Ehdotan , että toisen asteen oppilaitokset sankoin joukoin ryhtyisivät kouluttamaan sekatyömiehiä. Kun sekatyömies ei papereita tarvitse itsensä tueksi, sekatyömiehiksi voidaan nimittää kolmen vuoden kuluttua kaikki ne, jotka ovat säännöllisesti edes ammattikoulun takana olevassa metsikössä käyneet tupakalla ja päivisin oppilaitoksen ruokalassa syömässä.

Innokkaammat sekatyömieslinjojen opiskelijat voisivat samaan aikaa tehdä lukioissa kaksoistutkintoja. Tällainen henkilö saisi keväällä sekaylioppilaan tutkinnon ja lakin. Turvallisuus työmarkkinoilla syntyisi kuitenkin sekalaisista töistä.

Yhteiskunnan säästöt olisivat mittavia. Kun nuoret joka tapauksessa elämänsä aikana joutuvat hankkimaan noin 3,5 ammattia itselleen, nämä ammatit voidaan näin opettaa sekatyömiehelle sekaisin jo nuorena yhdellä kertaa. Palettiin pitää tietenkin valita opetettavaa ainesta kaikilta elämän aloilta. Vasta valmistuttuaan sekatyömies-opiskelija sitten suorittaa lopullisen pätevöitymisenä kuhunkin työhön työnantajan perehdyttämisen ja työnohjauksen metodein.