Pue mies, mutta hiljaa !

Selvisin tänään tentistä ilman vaurioita. Selvitin tentissä sopimusteoreetikkoja omasta mielestäni sujuvasti. Jouduin tosin vähän ratsastamaan Hobbesin ja Locken varassa, sillä Rousseau jäi junassa vähän vähemmälle. Toinen kysymys oli sitten tyypillisesti arvattavissa; Marxilainen materialismi. Mikä pirun näitä siinä äijässä viehättää???

Selvitin siis tentin. Flunssan ja humanistien vuoksi paitani kuitenkin kostui hiestä ihan kelvottomaksi. Siksi menin ostamaan uuden paidan itselleni.

Dressman – liikkeessä oli palvelemassa joku papukaija, joka ei antanut minun rauhassa tehdä ostoksiani. Ensin hän tyrkytti kolmea paitaa kahden hinnalla.

Sanoin, että minä ostan yhden paidan yhden hinnalla.

Sitten hän kysyi, mistä minä olen ja mihin minä menen.

Vieressä oleva teologityttäreni oli jo siinä vaiheessa varuillaan, sillä hän tietää tarkasti sen, kuinka lähelle satakuntalaista naismainen miespuolinen vaatemyyjä pääsee, ennen kuin asianomainen satakuntalainen ryhtyy puhumaan kielillä ja jaloillaan.

Seuraavaksi papukaija mainosti Dressman – nappitakuuta.

Ajattelin, että ole nyt saatana hetken hiljaa. Minä olen ostamassa paitaa ja se on sekä harvinainen, että myös herkkä hetki. Jos tuo imelä liippari tulee vielä metrinkin lähemmäksi sovituskoppia, minä ryhdyn huutamaan.

Se liippari kysyi edelleen, mistä minä olen ja mihin minä menen ? Tyttäreni vastaili puolestani ympäripyöreitä. Sitten se liippari kysyi taas sukista. Tarvitsenko ?

Tytär puri huuliaan jo sinisenä ja punaisena. Ajattelin, että jos kerran vielä kysyy sukista, sanon, että valkoisia tennissukkia, kiitos , 10 paria. Niitä minä käytän. Mutta raitojen värin pitää sointua puvun väriin.

Kauhea kauppa. Taidan vältellä tästä lähtien aktiivisesti noita mölyapinoita. Tai sitten minä olen taas vain kummallinen.

Mutta paita oli hyvä.

Wanha Jokela

Kulttuuriravintola Wanha Jokela on saamassa viimeisen naulan arkkuunsa. Tarkastajat ovat havainneet, että talo ei enää ole asianmukaisessa kunnossa, eikä välttämättä kestä enää talven lumikuormaa asiakkaiden hyvinvointia vaarantamatta.

Ja piste.

Vuokrasopimusta on joensuulaisella ravintolalla jäljellä vielä tämän vuoden loppuun. Sen jälkeen Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiön tarkoitus on olla uusimatta sopimusta ja rakennuttaa tontille vähän uudempaa karjalaista kulttuuria.

On siis syytä pitää kiirettä, jos vielä aikoo ehtiä nauttimaan maukkaasta oluesta ja ainutlaatuisesta tunnelmasta. Tillmannia lähellä olevat tahot kertoivat äsken, että ravintola on ollut tällä viikolla tupaten täynnä joka päivä. Se on ymmärrettävää, sillä lumi voi tulla Pohjois-Karjalaan mikä hetki tahansa.

Lähden huomenna tenttiin, jos tauti on edes vähäänkään helpottanut. Jos Joen kaupunkiin asti pääsen, aion käydä jäähyväiset jättämässä kunnianarvoiselle kulttuuripaikalle. Jos taas tauti jyllää, aion surra petissä ja murjottaa Riitta Uosukaiselle ja muille säätiön hallituksen jäsenille.

Tervetuloa lukijaksi Marja- Leena ! Toivottavasti viihdyt täällä. Kirjoitusten laatu on vaihtelevaa ja runot lapsellisia. Mukava on kuitenkin kirjoitella

Yö

Selvisin yöstä jotenkuten. Kuume ja flunssa eivät ole kaikonneet. Sen tietää siitä, että en hikoillut itseäni märäksi. En nähnyt mitään kunnollista painajaista. Se oli vähän kummallista. Olin kyllä unimaailmassa, mutta kaikki oli aika siistiä ja tavallista.

Alkuillan rakensi platonilaista omakotitaloa valkoisesta kivestä. Ikkunoita siinä ei juurikaan ollut, eikä myöskään kattoa. Minä rakensin seiniä koko iltayön ja koko kylä kävi katsomassa ja neuvomassa.

Rakentaminen oli hubaa, sillä näkymä Välimerelle oli oivallinen ja tunikan alle puhalsi vilvoittava tuuli.Rakentaminen edistyi tosin hyvin hitaasti ja välillä jouduin purkamaan ja korjaamaan teelmystä. Olin jossain Kreikassa ja pelkäsin vähän mellakoita ja kansan liikehdintää.

Aamuyöllä vallan kylässä otti joku Hobbesin ja Marxin oppeihin hurahtanut ryhmittymä, joka alkoi käyttämään kylässä rajoittamatonta valtaa. Heidän edusmiehinään olivat suvereenit, ihmiset, jotka olivat jotenkin ylivertaisia, ja joille oli sopimuksella annettu kaikki valta kylässä. Paavo Lipponenkin näkyi unessa. Hän oli näiden suvereeneiden neuvonantaja.

Ketään ei onneksi tapettu. Minä heräsin hyvissä ajoin ja ihmettelin, miksi painajaiset olivat tällä kertaa näin mietoja. Taidan mennä metsästämään vielä jotain vähän rajumpaa rainan pätkää.

Surrealistista fantasiaa tiedossa

Lehdissä kiistellään siitä, onko Paavo Lipponen rikkonut Jerikon muurit, vetänyt opettajaa turpaan, vai vetänyt koulussa toisia turpaan. Ajantäytelehdistö ja Alma Media syytävät ilmoille asiaan kuuluvaa infoa. Semmoinen saa mieleeni inhoa.

Annetaan Paavon jo olla. Tässä leikissä käy kuitenkin lopulta siten, että jollakin konstilla ja immellmannin käännöksellä saamme valtakuntaan vielä neljännen demaripressan.

Mites sitten suu pannaan ?

Olisi nyt vain kaikkien kannalta paras, jos oltaisi asiasta ihan hiljaa. Sodanjälkeisen koulumaailman opettajakunta oli sanalla sanoen värikästä ja monimutkaista. Samoin olivat koulujen pihat täyttä äyräpäätä ja siiranmäkeä

Kummallisen vähän hehkutetaan sitä, että Paavolla on menossa toinen avioliittokierros kohtuullisen nuoren opettajan kanssa.

äshh…. , antaa olla.

En jaksa kirjoittaa nyt edes siitä. Minulla on flunssa, iso sellainen, joka flunssa voittaa tällä kertaa jopa demari-puolueen asiat. Silmäni painuvat alas, tenttiin lukemisesta ei tule mitään ja oppitunnit ovat täyttä kujanjuoksua, täyttä amokkia kuopiolaisen koulun pihamaalla.

Menen kohta petiin, kunhan ensin olen ottanut lääkettä. Salainen resepti sisältää Fin-rex kuumejuomaa, sokeria, hunajaa, mustaa viinimarjamehua ja rommia. Takaan, että kohta on poissa pipi ja tauti.

Menen sänkyyn odottamaan yötä. Minä nimittäin tavallaan nautin kuumeisista öistä.

Kun flunssakuume nousee lähelle 38 astetta, alan nähdä näkyjä ja fantasioita. Niissä vilahtelevat kuumat hiekkarannat, rantabulevardit ja kummalliset repliikit. Niissä lyhyissä filminpätkissä liikutaan Kaurismäki- tunnelmissa.

Kun kuume on noussut yli 38, näyt muuttuvat vähän ahdistaviksi. Tulee demarista pressa, taikka pikajuna ajaa makuhuoneen seinästä läpi suoraa sänkyyn.

Kun kuume edelleen nousee, joudun laskemaan korkean viljasiilon kaikki jyvät yksitellen. Yhden yön aikana.

Ja sitten tuleekin jo aamu ja velvollisuudentunto. Sitten raahaudun töihin. Jotta varmasti tervehdyn ja pääsen hautaamaan puolentoista viikon päästä enoani, joka kuoli yskään, nuhaan ja kuumeeseen 80 vuoden iässä.

Laitan tähän teille kuvan. Tuollaisia minä iltayöstä näen. Kroatialais-neito ei tiedäkään, mihin kohta joutuu, kun pääsen pöyhimään häntä unissani. Toivottavasti näemme samaa unta.

Hurmio

Tämän kroatialaisen parin avioliitto on nyt yhdeksän päivää vanha. Ajattelin heitä tänään aamulla töissä. Kahden tuttavan ja yhden sukulaisen avioliitto on päättymässä.

Tuttavat jatkavat etsimistään kypsässä viidenkymmenen vuoden iässä.

Eno taas kuoli keskiviikkona. Enon vaimo jatkaa elämäänsä puolikkaana, yksinäisenä. Viisikymmentäviisi vuotta on paljon aikaa yhdessä. Moni ei jaksa viittäkään.

Iskelmässä nätti nainen kehottaa

Perutaan häät, perutaan yhteinen hautapaikka

Perutaan siitä välistä kaikki

mistä voisi matkalla murheita kantaa

Perutaan häät, perutaan kakku ja veljesi bändi

Soitetaan lävitse suvut ja pappi

että ei saatu raameihin kuvaa

Meistä ei ollutkaan siihen hommaan

Kuvittele sut tehtaaseen

aamu yhdeksästä ilta viiteen

Kuvittele sut lähiöbaariin

tikkaseuraan kaljaa juomaan

Kuvittele sut vaihtamaan

talvirenkaita farmari sierraan

Kuvittele sitä elämän

alaspäin viettävää ovaali rataa

Nätti nainen kuvittelee elämän ihan oikein. Se ei näytä hänelle kuitenkaan riittävän.

No, useimmilla pareilla se on ihan fifty / sixty, miten siinä loppupeleissä käy. Lapsille se surkeus on aina kuitenkin sata lasissa.

Kumma maa

Kun on ollut viikon pois ja koko ajan vieläpä internetin ja muunkin median tavoittamattomissa, voisi ajatella niin, että ihmispoloiselle on todella mielenkiintoista syventyä hetkeksi niihin asioihin, joita on päässyt tapahtumaan sinä aikana kun on ollut tiedon äärilaitojen ulkopuolella.

Huomaan erehtyneeni. Asiat ovat kummallisia, mutta samalla käsittämättömiä. Ja kun joku on käsittämätöntä, kuten ydinfysiikka, se ei läheskään aina ole kovin kiinnostavaa.

Sisäministeri on ilmeisesti päättänyt jotain, koska pari maata on Suomelle asiasta vittuuntunut. Kristilliselle sisäministerille se epäilemättä on hankala paikka. Jos syntyy vasta toimia, pitänee kääntää vain toinen poski ja ottaa vastaan lisää.

Halla-ahoa kannattaa jo yhtä monta ihmistä, kuin kristillisiä. Kaikki eivät ole ilmeisesti kehdanneet kannattaa. Uskoisin niin, että heitä on vielä paljon lisää.

Tässä vaiheessa on syytä muistuttaa välikommenttina, että Balkanilla viikon aikana minua säikytti paljon vähemmän kuin nyt täällä pohjolassa, yhden yön jälkeen

Pääministeri näyttäisikin olevan oikeassa siinä asiassa, että Suomessa asiat ovat tulleet musta-valkoisiksi, taikka jopa sinimustiksi. Ilkka Kanerva putoaa urheilupallilta, koska epäilee jonkun sheikin lahjoneen itsensä porukoihin mukaan. Tästä vastoinkäymisestä on nyt se hyvä puoli, että Kanervalle jää aikaa enemmän hoitaa oman lahjusjuttunsa yksityiskohtia.

Auer niminen nainen menetti miehensä, oli hetken linnassakin, vapautettiin, pumpuloitiin ja lähes julistettiin marttyyriksi. Nyt hän on taas rakastavana äitinä ja naisena uudelleen kuultavana menemisistään.

Valkeakoskella on ulkomaan elävä, eli Alma Median nimityksiä käyttäen, kerjäläinen käynyt SPR- työntekijän kimppuun kirpputorilla. Voisi jopa todeta, että siinä nyt kyllä purtiin vähän auttavaa kättä.

Viikon aikana myös prostituutio näyttäisi palanneen Helsingin kaduille. Tehoiskussa poliisi on saanut kiinni kolme myyjää ja kolme ostajaa.

Hyvin mustavalkoinen tilanne tämäkin.

Asiakkaita silmällä pitäen poliisi ja media ovat kiitettävän tarkasti rajanneet prostituution esiintymiskorttelit katujen tarkkuudella. Näin maalta tuleville asiakkaille ja haaraliikkeenharjoittajille ei jää lehtiartikkelin jälkeen epäselväksi se, missä markkinat sijaitsevat.

Tosin, kuuden toimijan poistaminen tulee hiljentämään markkinat useiksi kuukausiksi totaalisesti. Sisäministeri voi olla itseensä nyt hyvin tyytyväinen.

Ne kolme naisvalepoliisia, jotka ovat antaneet ymmärtää asiakkaille, että ymmärtäisivät ehkä antaa, jos olosuhteet olisivat toiset, ovat päässeet pelkällä säikähdyksellä. Korsetit ja verkkosukat on palautettu Pasilan poliisitalon kellariin sitä varten, kun Sodoma ja Gomora taas Helsingin ystävyyskaupungeiksi haluavat.

Ne kolme konstaapelia, joiden avaintehtäväksi on ko. operaatiossa profiloitunut asiakkaan osassa oleminen, ovat taas joutuneet itse pidättäytymään operaation loppuun viennistä. On kysytty taksat, on sovittu kontrahdin yksityiskohdat ja on neuvoteltu lisäpalvelut viimeistä viivaa myöten.

Sitten on vain naksautettava asiakkaan pervessi- sessioon varaamat käsiraudat asiakkaan ranteisiin ja vietävä asiakas yhden hengen huoneeseen Pasilaan.

Ja mentävä itse kotiin kylmään suihkuun.

On tämä kumma maa. Onneksi nyt on prostituutio kynsitty ikiajoiksi tästä maasta pois. Ensi viikolla sisäministeri laittanee rattijuopot kuriin.

HRVATSKA

Tunsin kerran ihmisen, jolla oli koira nimeltään Luca. Hän kutsui koiraansa usein Luca Brasiksi. Koira oli kiharakarvainen ja kiltti ja yhtä lojaali kuin kaimansa ” Kummisetä- elokuvassa”.

Viime viikollakin tutustuin Lucaan. Tällä miehellä oli kultainen korvarengas molemmissa korvissaan ja hätä sydämessään. Kroatian talous päin persettä ja kohta heidän Kuna - rahallaan voi pyyhkiä sitä taloudesta ryvettynyttä persettään. Hän sanoi, että jos Kreikka kaatuu ja sen jälkeen talouden ongelmat levittäytyvät muihin maihin, hänen neljän bussin firmallaan on kuukausi elinaikaa.

Zagrebissa kaikki näytti kohtuullisen vauraalta ja hyvin eurooppalaiselta. Slovenian rajan pinnassa, kaikkialla pohjoisessa, saattoi aistia Itävalta- Unkari – suurvallan tunnelmia ja menestymisen paineita. Etelässä taas ihmiset olivat vähän surullisia siitä, että kun nyt sotien katkaisema turismi hetken näytti aloittavan uuden kukoistuksensa, heti esiin työntyvät uhkakuvat ja ahdistus.

Monilla paikkakunnilla oli taloja, joiden toinen pää oli jätetty restauroimatta. Luodinreikien ITE- taide oli sykähdyttävän näköistä. Kunnostetun talon yksi seinä on ikuisesti ohiajavien serbien silmissä.

Moniin kyliin oli jätetty yksi poltettu taloraunio näkyville tien varteen. Siitä ulkomainen ihminen saattoi tajuta, kuinka nopeasti ja hyvin sodan surkeudesta oli päästy ohi.

Karlovacin keskustan tuhottu linja-autoasema oli korjattu ennalleen. Plitvicen luonnonpuistossa kaikki oli nyt rauhallista ja hiljaista, vaikka paljon väkeä olikin liikkeelle. Maaliskuussa 1991 Kroatit menettivät täällä ensimmäisen sodan uhrinsa.

Nyt ei ollut enää ilmassa mitään uhkaa. Syynä on tietysti se, että serbejä ei enää ole. Kroatit eivät ole sen puhtoisempia tässä asiassa kuin muutkaan. Nyt on hiljaista, koska serbit ovat Serbiassa taikka huisin Nevadassa. Kroattikylissä tietä varjelee betonista valettu sinkomies.

Kummallinen maa. Kroatia on hyvin itsepäinen, hyvin ystävällinen ja samalla hyvin haavoittuvainen maa. Kun kiertää maata viikon, tapaa yliopistoihmisiä, ammattilaisia organisaatioista ja tavallisia yrittäjiä, saa maasta kohtuullisen kuvan.

Kun dekaani tarjoaa sinulle yliopiston virkahuoneessa ”Ballantines”- aamukahvia pöytälaatikostaan klo 10, tajuat päässeesi tutustumaan merkilliseen sekahedelmäsoppaan, jossa kaikki poliittiset ja kulttuurilliset ainekset viimeisen sadan vuoden ajalta ovat sekaisin iloisesti.

En viitsinyt Lucalle sanoa, että oltiin 1941 - 44 samalla puolella. En viitsinyt huomauttaa, että se ei ole kummallekaan maalle juuri kunniaa tuonut jälkeenpäin. En viitsinyt Lucalle sanoa, että heidän pääsynsä unionin jäseneksi ehkä onnistuu seuraavien kahden vuoden aikana, mutta rahaliittoa ei ehkä niin nopeasti nyt tällä kertaa uusita.

Tietysti, jos he haluavat tulla maksajiksi mukaan. He saattaisivat olla siinä hyviä, sillä aikaisemminkin, vuosisatojen kuluessa, he ovat saaneet maksaa kaikesta kalliin hinnan

Balkanin vuorille

Pariisissa ei saa rukoilla enää kadulla näkyvästi. On mentävä puistoon, pensaikkoon, taikka maanalaiseen. Rukoileminen ilmeisesti ärsyttää joitakin ihmisiä niin paljon, että se on vaarallisena kiellettävä.

Suomessa voisi ihan hyvin rukoilla Auerin perheen puolesta. Heidän elämänsä näyttää olevan huonon amerikkalaisen saippuaoopperan kopio. Välillä on hirmuista, kun lapset riistetään äidiltään.

Välillä on taas hirmuista, kun lapset palautetaan äidilleen.

Minä lähden kohta liikkeelle. Matkalle lähdön kutina yltyy. On kummallinen olo.

Paljon on kärsitty vilua ja nälkää,
Balkanin vuorilla taistellessa.
Oi kallis kotimaa, Suomi sulo Pohjola,
Ei löydy maata sen armaampaa.

Lulu

Lähdön hetki koittaa. Nostan lauantai-aamuna olkalaukkuni turvatarkastuksen liukuhihnalle. Yritän varmistaa sen, että nestemäiset asiat ovat vain haavekuvissani, eivät matkatavaroissani. Yritän olla passintarkastuksessa saman näköinen kuin passikuvassakin.

Yritän laittaa naamani muistuttamaan petolinnun pyllyä aamutoimien jälkeen. Miehet tuntevat termin. Monet yksikköupseerit ovat tuolla ilmaisulla saaneet lukemattomat varusmiessukupolvet hiljenemään ja tuijottamaan eteensä.

Menen Schengen-alueen ulkopuolelle. Menen nuorison kanssa opintomatkalla.

Minä vanhana miehenä toivon, etten kovin paljon uusia asioita oppisi. Ne ovat usein aika tuskallisia. Kuten sekin kerta, jolloin englantilaiset jalkapallohuligaanit yrittivät saada oloni huonoksi ja hakatuksi. Opin vain juoksemaan pakoon.

Huomenna voin vielä lähdönhetkellä jotain sanoa. Sitten voi olla, että saatte olla viikon rauhassa. Voi olla, etten saa teille väliaikatietoja toimitettua. En ole jaksanut mitään ajastaa.

Tarvitsen siis matkallani passia ja se Helsingissä vieläpä tarkastetaan. Tarvitsen myös paikallista valuuttaa, mutta rohkenen siinä asiassa luottaa Visa- nimiseen ystävääni. Menen maahan, jossa on paljon sodankäynyttä asekuntoista miesväestöä. Menen maahan, jossa en ole koskaan ollut.

Olen oppinut vihaamaan pakkaamista. Aikaisemmin rakastin sitä. Nyt minä tuskailen ja tuskailen. Nyt olen vanha pieru, jonka vapauttaa toisten vaivoiksi vasta lentoasemalla nautitut GT-juomat.

Nyt olen vanha pieru, joka jo koneessa ikävöi työpaikalle ja oppituntien melskeeseen. Olen homeessa oleva …….

No joo. Minä vaan jännitän reissuun lähtöä. Psyykkaan itseäni. Tyhjennän kameran muistikorttia. Juon olutta. Tyhjennän omaa muistikorttiani. Olen varpaillani. Kohta mieleeni virtaa uuden korkkaamattoman maan aistimuksia. Kohta uudet tuoksut saavat minut pökerryksiin. Kohta pääsen kävelemään kävelemättömiä katuja ja polkuja.

Tämä lähdön tunnelma ja jännitys on sietämätön. Saatan huomenna vielä kommentoida asiaa.

Job - porttaali töihin ja onneen

Tuttu mies sai viinan takia tänään kenkää töistä. Taidan ottaa sen vuoksi kohta lasillisen. Se ei helpota minun olotilaani, eikä taatusti helpota hänenkään olotilaansa. Ehkä olisi mukava ottaa lasillinen ja todistaa itselle se, että työpaikka on olemassa, eikä kukaan ole nuuhkinut ilmaa ympärilläni.

Toiselta tutulta meni viikonloppuna miljoona – liikevaihdon yritys alta.

Iltapäivällä pikku tyttö kuoli Raumalla jäähallissa.

Maailma on edelleen raaka ja julma paikka. Yhteismitallista asteikkoa ei tahdo asioille millään löytyä. Eino Leino saattaisi lohduttaa asianomaista, että kun tulee suurempi suru, niin se pienempi häipyy pois.

Kirkko ei juuri mitään osaa asian vuoksi tehdä. Kuollut ei herää henkiin. Yritys ei tasettaan korjaa. Juoppo ei työpaikkaa takaisin saa. Uskovat ihmiset jo ehkä enemmän saavat aikaan. Proviisorikin voi antaa hetkeksi helpotusta. Henki ei haise, suru peittyy.

Mietin tänään pikkutytön perhettä Raumalla. En tunne heitä, enkä tiedä heidän mitään väärää tehneen. Mietin viinanhimon vuoksi työttömäksi jäänyttä miestä. Mietin elinkeinonsa menettänyttä ihmistä.

Juuri nyt, pimeydessä, juuri nyt on turvallista. Mutta aamu tulee kaikkien kolmen tapauksen kohdalla taas ahdistavan pian. Valon kauhut riehuvat sarastuksen koissa.

Aamulla elämä näyttää näille ihmisille räikeästi maalatut huoran kasvot. Aamulla elämä on heille suuri narttu. Aamulla vain vahvat uskaltavat uskoa, että heille käy kuin Jobille.

Job selvisi koettelemuksista ja eli vielä 248 vuotiaaksi. Hän sai 14 000 lammasta, 6 000 kamelia, 1 000 härkäparia ja 1 000 aasintammaa. Job selvisi katkeruudestaankin.

Mitä luolan suun ulkopuolella on ?

Tein tänään pitkää pakettia sukulaispojalle. Hänellä on syntymäpäivä kohta. Sellaisen muistaminen on silloin parhaimmillaan, kun antaja on tarpeeksi vanha ja häntä tarpeeksi lapsettaa. Jos vielä saaja on samalla lapsuustasolla, asiat synkkaavat riemullisesti yhteen.

Tänään piti matkaan saada slovakialainen pitkähuilu nuorelle musikantille. Tiedätte kapistuksen. Tämän pitkähuilutyypin nimi on Koncovka.

Jotkut ehkä näkivät sellaisen Helsingin musiikkitalon avajaisissa, kun sorea nuori nainen improvisoi sellaisella. Soitin vaatii soittajalta vähän taitoa, sillä siinä ei käytännössä ole ollenkaan sormireikiä.

Vehje piti saada pakettiin. Itella oli karsinut pakettivalikoimastaan juuri tuon 80 cm pitkän kertasinkoa muistuttavan tuotteen, joten marssin paikalliseen kirjakauppaan.

Heilläkään ei sellaista ollut myynnissä, mutta heille oli saapuvan postin mukana sellainen kyllä joskus tullut. Se noudettiin minulle kellarista. Kun tarjosin siitä maksua, liike kieltäytyi. Minusta se oli ihastuttavaa, mutat koska oli riemuissani asiani onnistumisesta, vaadin saada ostaa heidän myyntipöytänsä rihkamasta jotain sen suuruista ostosta, joka suurin piirtein tuottaisi soveliasta kassavirtaa liikkeelle, jotta en aivan maksamatta tavaraa liikkeestä ulos kantaisi.

Nappisilmäinen myyjätär hymyili minulle herttaisesti ja kehotti ostamaan toffeeta. Pidin artikkelia kirjakauppaan sopimattomana, mutta suostuin ja niin saatoimme molemmat säilyttää kasvomme ja meillä oli hyvä olo.

Koncovca on nyt matkalla Itellan logistisessa verkossa. Pidän suotavana, että Itella ei seuraavien vuorokausien aikana saneeraa juuri tätä ketjun osaa pois. Pidän suotavana, että 7 ikävuotta täyttävä musiikkiopiston kasvatti saisi poikkihuilunsa seuraksi instrumenttikokoelmaansa nyt pitkähuilun.

Huomaattekos, en ole tänään kirjoittanut juurikaan politiikkaa. Ja miksi ?

Siksi, että sen toiminnan saturaatiopiste on käsittääkseni nyt tällä viikolla ylitetty. On tultu pisteeseen, jossa kenenkään poliitikon sanoihin ei voi enää luottaa, eikä vakavasti niihin suhtautua. Tällä viikolla on tultu tilanteeseen, jossa minun on helppo suhtautua 7 – vuotiaan lapsen mielipiteisiin, Rautaruukin osakekurssin romahtamiseen ja keskioluen laimentamiseen. Mutta sen monimutkaisempiin asioihin en halua nyt puuttua, sillä siinä on se vaara, että joutuisi sekoitetuksi em. poliitikko-ryhmään.

Tunnen itseni siksi Platonin luolavertauksen kaveriksi, joka on hetkeksi päässyt ulkoilmaan tutustumaan todellisuuteen, ja joka sen jälkeen on joutunut takaisin luolaan kavereittensa seuraan. Oloni on tuon kaverin tunteet.

Selitä siinä sitten näille, mitä siellä ulkona on. Selitä siinä sitten näille, että te näette ainoastaan edessänne, luolan seinällä, kaaoksen ja romahduksen liekkien heittämät varjot. Totuus siellä ulkona on aivan jotain muuta.

Olen tänään miettinyt Raumalla menehtyneen pienen luistelijatytön kohtaloa.

Tilanne on lauennut esivaalin jälkeen

Paavo Lipponen pärjäsi hyvin esivaalissa. Mikäpä oli pärjätessä, kun puolueen ulkopuoliset eivät päässeet äänestämään muuten kuin rekisteröitymällä. Vain joku sata hurjaa jaksoi rekisteröidä suhteensa. Loppu kansa jäi edelleen kaappeihin lymyämään.

Kun SDP joskus aikaisemmin hölmöyttään vastaavassa tilanteessa avasi esivaaliäänestyksensä kaikelle kansalle, eikä vaatinut rekisteröitymistä, kaikki kansalaiset ryntäsivät äänestämään ja äänestivät puolueen suureksi harmiksi vähän väärin. Tällä kertaa puolue piti varansa. Tällä kertaa puolue piti varansa. Tulos oli odotettu.

Puoluesihteeri Junger saattaa riemuita estottomasti. Tyylikäs rouva ja eronnut kirkonmies saatiin sivuun sotkemasta asioita.

Hurrikaani Katia sitä vastoin on tullut valituksi median toimesta merkittäväksi myrskyksi, jonka tuloa meille Suomeen seurataan samalla intensiteetillä kuin elähtäneen formulakuskin amokkia veneen ruorista leivättömän pöydän ääreen.

Olen sitä mieltä, että kun ei se Katia ole laittanut asioita sekaisin Brittein saarella, tuskin se puhaltaa meitä kumoon täällä pohjolassakaan. Minä haluan, että kovaa tuulta edelleen nimitetään kovaksi tuuleksi ja Jussi Parviaista ulosotossa olevaksi vanhaksi mieheksi. Glamouria ei ole syytä suitsuttaa sinne, missä se joutuu kuorruttamaan kaameuksia.

Minäpä puhuin tänään vieraan kanssa lontoota koko päivän. Esittelin suomalaista maaseutumaisemaa. Turneen jatkoksi meillä oli tapaaminen suomalaisen maakuntatason vaikuttajan kanssa.

Muuten meni kaikki hyvin, mutta virkamies hermostuksissaan desimaaliluvuissa korvasi sanan ” point” sanalla ” komma”. Ei haitannut yhtään menoa. Iltapäivällä vieras piti presentation omista asioistaan.

Pienellä väkipakolla paimensin pahaa aavistamattomia opiskelijoita luentosaliin kuulijoiksi. Kansainvälisyys on nuorisolle kivaa, mikäli se tarkoittaa nytkähtelyä kummallisen rap- musiikin tahtiin. Kun kansainvälisyys tarkoittaa lihaa ja verta olevaa ulkomaanelävää, suomalainen juntti äänestää jaloillaan ja lähtee notkumaan ABC- huoltamon kansainväliseen sykkeeseen.

Olen jälleen saanut uuden lukijan. Valitettavasti ikonisi ei näy tuossa sivupalkissa, koska en näe siinä yhtään muutakaan lukijaa. Blogger on ollut minulle hankala jo monta kuukautta.

Tervetuloa joka tapauksessa.

Ps. Uusi lukija taitaa ollakin hän. Toivottavasti viihdyt täällä.

Eurooppa on kriisissä !

Euroopan neuvosto suosittelee, että sikiön sukupuolta ei kerrottaisi etukäteen vanhemmille, eikä myöskään kerrottaisi Kreikan tulevaa rahayksikköä ailahteleville markkinoille. Ihmisen on hyvä elää maltillisesti ja uskoa korkeimman johdatukseen ja Timo Soiniin.

Euroopan neuvoston tasa-arvokomitean mielipiteen mukaan edelleen voidaan sängyn alle laittaa kirves siinä vaiheessa, kun lapsen lapsilisien ensimmäistä kuukautta mietitään perusteellisesti kaksistaan. Edelleen tasa-arvokomitea sallii sen, että mies pitää hampaissaan Kauhavan puukkotehtaan tuotetta, kun lapsen elonkaarta alkuun laitetaan. Tasa-arvokomitea kuitenkin edellyttää, että tällaisessa tilanteessa mies on puukkoineen lähempänä hetekan jousia, selällään ja nainen taas lähempänä taivaankaarta ja Otava- tähdistöä.

Euroopan neuvosto on sitä mieltä, että aviomies voi olla mukana kernaasti synnytyksessä, mutta hänen pitää olla ehdottoman tietämätön lapsen sukupuolesta. Hän ei saa ottaa synnytyslaitokselle myöskään mukaansa rekvisiittaa, josta voisi päätellä hänen sukupuoli-läheisyytensä, taikka suuntautuneisuutensa.

Mikäli isä haluaa etukäteen lapselle varmistaa G-juniorijoukkueeseen pelipaikan, hänen pitää ilmoittaa joukkueen varauslistalle syntymätön lapsensa muodossa ” Henkilö Nieminen”.

Euroopan neuvosta vaatii samalla direktiiviä, jonka mukaisesti kaikki lastenvaunut ja lastenvaatteet valmistetaan tulevaisuudessa siten, että ne värjätään kanervasta ja kallioimarteesta uutetulla uutteella sukupuolettoman likaisenvihreäksi. Vain yksi väri on mahdollinen.

Samoin Euroopan neuvosto edellyttää määrättyä kohtuullisuutta kastemekolta. Jokaisessa kastemekossa pitää olla sinipunaiset, eli kretliinit nauhat.

Kun lapsi on sitten nimiäisensä, taikka kastajaisensa kokenut, lapsi puetaan sellaisen sukupuolen mukaan, joka on vanhemmille kaikkein kallein ja rakkain. Pukeutumiskoodia voidaan muuttaa lapsen oikean sukupuolen mukaiseksi vasta siinä vaiheessa, kun lapsi on ala-asteella saanut turpiinsa kolme kertaa, taikka hänet on kynsitty verille tyttöjen vessassa kolmesti.
Aamen.

Ja elämä on, päivästä päivään

Olen törmäillyt outoihin asioihin. Tai oikeastaan ensiksi törmäsin perjantaina kolaripaikalle noin viisi minuuttia kolarin tapahtumisen jälkeen. Liikennettä ohjasi ryhmä paikalle osuneita varusmiehiä. He näyttivät toimivan selkärankaan ohjelmoidun koodin tehokkuudella. Kaksi varusmiestä ohjasi liikennettä, yksi näytti soittavan apua, yksi puhdisti maantietä rojusta ja yksi keskusteli toisessa kolariautossa olleen henkilön kanssa.

Minut ja muu ohjattiin jatkamaan matkaa.

Eilen sitten luin asiasta tehtyä uutista lehden nettipalstalta. Niin kuin tapana on, lehti oli antanut lukijoiden kommentoida uutista. Osa kommenteista oli vähintään kummallisia. Kukaan kommentoijista ei ilmeisesti ollut sattunut onnettomuuspaikalle. Uskoisin myös niin, että muutamat kommentoijat eivät ole myöskään olleet silloin paikalla, kun älliä ja hyviä tapoja on kauhalla ihmisille jaettu.

Tänään sitten ABC- ruokalan pihalla törmäsin minulle tuntemattomaan henkilöön, joka oli sunnuntai-iltana kadehdittavassa humalassa. Hän oli juttuseuraa vailla. Avausrepliikki oli raflaava ja kommunikointiin koukuttava.

- Jack Nicholsonin poika on Suomessa

Sanoin miehelle, että vai niin.

- Et saatana usko ?

Imitoin Raidia ja sanoin, että vaikee sanoa.

- Sillä kuule, saatana on kolmekymppinen poika suomalaisen ämmän kanssa, ja se poika puhuu selvää suomea. Se ämmä on mun siskon serkku !

Jatkoin matkaa. Mietin, mitä helkkaria tämäkin viikko taas tuo eteeni. Lupaavasti ainakin alkaa. Jos tuommoinen nuorimies olisi olemassa, niin siinä ihmisessä on kyllä geenit lupaavasti lähtökuopissa. Isänä Jack Nicholson ja äitinä tuommoisen miehen siskon serkku.

Tästä voi tulla tosi rankka viikko

Matkustamista

Suomen johtajat käyvät Saksanmaalla ihan 30- ja 40-lukujen malliin. Alvariinsa on joku kyselemässä sieltä tukea ja ymmärrystä meidän omalle eritysiasemallemme. Toivon mukaan ymmärrystä heruu kansakunnallemme. Viimeksikin kun sinne suuntaan virkamatkoja ahkerasti tehtiin, lopulta saatiin sitä apua.

Apumiehet piti kylläkin sangen työläästi kangeta pois auttamasta mietä. Eivät he millään olisi lähteneet. No, joo. Jos tällä kertaa nyt meillä olisi parempi onni matkassa.

Juuri nyt taitaa Berliinissä olla pääministeri. Ja hyvä on. Osa valtioneuvoston jäsenistä on sellaisia, joita ei mielellään päästäisi Ahvenanmaata pidemmälle.

Minä lähden Rauman työssäkäyntialueelle muutaman minuutin kuluttua. En mene apua kerjäämään. Minä menen katselemaan pariksi päiväksi niitä seutuja, jotka toivat minulle onnea ja iloa nuorena miehenä. Menen ehkä myös katselemaan merta. Sen tuijottamiseen ei mies väsy.

Kuunnelkaa syyskuun laulua.

Nyt viivaa suunnittelemaan !!!

Opetushallitus on ryhtynyt näinä vaikeina aikoina omalta osaltaan rakentamaan parempaa huomista kansakunnallemme. On ryhdytty valmistelemaan vuonna 2016 käyttöön otettavaa poikkiviivallista numeroa.

Kyse on tietenkin seiskasta.

Voi tulla yksi Euroopan kalleimmista viivoista. Luulen minä. Jos Opetushallitus isolla porukalla viisi vuotta asiaa jauhaa.

Minä se olen eläkeiässä tuon uuden seiskan syntyhetkellä. Toivottavasti osaan vanhana miehenä vetää sitten kunnollisesti sen poikkiviivan äänestyskopissa, mikäli nyt sattuu semmoinen seiskallinen ehdokas miellyttämään. Ja mikäli intoa enää äänestämiseen kaiken tämän jälkeen on.

Tähän asti kallein viiva, minkä minä tiedän, osui yhdelle hämäläiselle sahanomistajalle, joka hulivilielämästä ja tilapäisestä avioliitonomaisesta suhteesta kärvähti vähän sen jälkeen, kun sahansa oli kärvähtänyt. Vakuutukset kattoivat vahingot sahan osalta. Vieras viiva maksoi kuulemma sitten avioerossa 10 miljoona mummoa.

Uskoisin, että tämä seiskan poikkiviivan suunnittelu maksaa suunnilleen saman

Euroissa

Surun päivä

Venäjällä on pudonnut lentokoneellinen jääkiekko-miehiä. Iltalehdet ovat asiasta tohkeissaan. Levikkeihin vaikuttaa kuitenkin harmillisesti se, että ruotsalaisilta kuoli kultamaalivahti, mutta meiltä ei ketään. Kirjoittelussa onkin vähän makaabereja sävyjä.

Lohdutukseksi meille on kaivettu esiin kolme suomalaista valmentajaa, jotka olisivat saattaneet olla koneessa.

Lentokoneen maahansyöksy sopii iltapäivälehtien kirjoitteluaiheeksi oikein hyvin. Samoin Nokia- yhtiössä työskennelleen naisen surma. Euroopan taloudesta ja sen kiemuroista ei oikein osata kirjoittaa, ja pahoin pelkään, että useimmat lehden ostajat eivät oikein ymmärtäisikään, kirjoittivat aviisit sitten mitä tahansa.

Kuolema sattuu vasta sitten, kun tunnet henkilökohtaisesti menehtyneen ihmisen. Idolimaisen surun oikeutus on tietenkin loukkaamaton. Minä suren edelleen joka kerta Sammy B:tä, kun ajan erään tunnetun sillan yli pohjoisessa Keski-Suomessa. Minä ajattelen sitä, millaista iloa ja elämää Alfa-Romeossa on ollut juuri ennen törmäystä. Mutta idolimainen suru on tasaista ja tumma. Siitä puuttuu kipeys ja kauhu.

Läheisen menettäminen kaivaa sinun sieluusi aukon. Se aukko porataan sinne, eikä se aukko koskaan täyty. Se pora on sellainen, millä poistetaan omenasta siemenkota. Ja se reikä jää sinuun ikiajoiksi.

Minä menetin joitakin vuosia sitten läheisen ystävän juuri tänään, syyskuun 7. päivä. Siksi tähän aikaan vuodesta on vähän synkkää ja ikävää. Siksi eilen kaikki tökki töissä ja tänäänkin vielä kaikki tahtoo tökkiä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin varmasti muista tämän ja edellisen päivän.

Siksi minä en osaa surra tänään tasapuolisesti. Tänään minä suren nyt omia asioitani ja omia ihmisiäni. Eikä tänään minulta riitä voimia maailman lapsille.

Ahdistaa..

Tänään töpeksin töissä. Mikään asia ei mennyt säädyllisesti ja välillä näytti siltä, että minusta on tullut vastuuntunnoton hölösuu, joka kompasteli koko päivän lillukanvarsiin. Mahtoi ihmisiä huvittaa ja harmittaa.

No, jos ihminen tässä iässä nukkuu kolme tuntia yössä ja yrittää sitten tehdä täyden työpäivän, jälki on saman kaltaista kuin kuntaministerillä, kun hän on rajannut Suomen kunnat uusiin puihin. Juosten kustua.

Me miehet voimme kuitenkin juostessammekin yrittää piirtää hankeen vaikkapa nimemme, taikka kirkkoveneen kuvan. Naisten kohdalla juosten kustu saa hyvin brutaaleja muotoja ja piirteitä.

Mahtaa nyt maakunnissakin olla unettomia kuntapäättäjiä. Jotkut kunnat olivat jääneet kartoissa valkoisiksi. Niissä ei ilmeisesti enää ole mitään toimintaa tulevaisuudessa.

Länsi-Turunmaa on muuttanut nimensä samassa rytäkässä sitten, ei suinkaan Itä-Edamiksi, vaan jälleen kalkkikivitehtaaksi.

Odotan riemulla sitä, kun Alastaro ja Ylistaro yhtyvät. Siitä tulee jo melkoinen kunta. Luulisi se kuntaministeriä hivelevän. Hyvä olisi myös, jos Noormarkku, Pomarkku, Söörmarkku ja Kaasmarkku yhdistettäisiin. Nimien logistinen harmonia suorastaan vaatii tuon kaltaisen kunnan muodostamista. Samoin pitäisi nopeasti yhdistää Ii ja Iitti. Hyvin tuntuvat sointuvan yhteen.

Myös Merijärvi ja Merikarvia synkkaavat hyvin yhteen. Puhumattakaan Hämeenkyrö ja Hämeenlinna.

Huonoa huumoria, myönnetään.

Puhutaanpa ilonaiheista. En vissiin loukannut tänään ketään kovin pahasti. Luulen ainakin niin, vaikka olinkin täysin mäntti tänään töissä.

Toinen ilon aihe oli se, kun poika soitti ja kertoi kokemuksistaan uudessa asuinkaupungissa.

Ja kolmanneksi, sain tänään uuden tietokoneen työhuoneeseeni. Asensin sen ihan itse piuhoihin kiinni. Sen jälkeen asensin siihen tulostusyhteyden ihan itse. Hämmästyttävää. Silti minusta tuntuu paskalta ja silti minusta tämä päivä on ollut hirvittävä sarja epäonnistumisia.

Tästä nyt kuitenkin mennään jotenkin vain yli. Otsanahkaa rypistämällä tästä ryömitään huomiseen milli kerrallaan.

Syyskuun kuudennet päivät ovat olleet minulle aina hankalia päiviä. Syyskuussa olen munannut ja epäonnistunut aina.

Syyskuussa kaikki epäonnistuu. Kuntaministerinkin olisi kannattanut odottaa lokakuuhun.

Huomennakin on listalla hankalia asioita, joita joudun työstämään vielä monta vuotta. Lokakuussa kaikki helpottaa. Lokakuussa kaikki sujuu jo niin kuin Strömsössä.

Elämä kaikkoaa

Tänään on hiljaista. Oletteko huomanneet. Tampereelta on tosin taas löydetty ruumis metsästä, mutta mitään epätavallista ei ole sattunut. Varmasti joudumme odottelemaan ainakin ensi viikkoon, ennen kuin Tampereelta löydetään seuraava ruumis.

Kankaanpäässäkin tuli ruumis. Kärsivällinen ja pitkävihainen kaveri katsoi lopulta ajan koittaneen. Kankaanpäässä varmasti joudutaan nyt odottelemaan muutama kuukausi, ennen kuin seuraava ruumis saadaan aikaiseksi. Muistikuvieni mukaan kuitenkin kaupunki on sangen tasaisesti tuottanut surmattuja ihmisiä. Pari , kolme ruumista vuodessa.

Porissa puidaan edelleen vanhaa surmatyötä. Asiaan ei onneksi sentään liity uutta ruumista, vaikka jutun päähenkilön mukaan ” vällykäärme” pääsi häntä kerran puraisemaan. Uutisten mukaan nimittäin näyttää käyneen niin, että peiteoperaatiossa ollut ” Seppo” oli päässyt operaation tiimellyksessä peiton alle. Tietojen hankinta oli tuottanut vesiperän, sillä ilmeisesti ”seppo” ei ollut saanut napalankonsa, eli uhrin kohtalosta mitään mullistavaa tietoa.

Syyskuu tuo luultavasti lisää ruumiita. Epäilen seuraavaksi kupsahtavan Kreikan. Merkit ovat selvät. Valtiovarainministerimme ei ole ollut julkisuudessa kolmeen päivään. Pääministerikin ilmaantui parrasvaloihin vasta illan suussa. Keskiviikkona voimme vähän kuitenkin jo arvioida ruumiin suuruutta. Kahden päivän päästä nimittäin saksalaiset tuomari arvioivat sitä, onko Saksan lakia rikottu, kun on vapaasti tulkittu EU:n perussopimuksia ja hädässä olevia veljiä autettu. Keskiviikkona tiedämme paremmin. BBC ja muut tiesivät asiasta tänään sangen laveasti ja tarkasti. Suomessa media ei katsonut tänään aiheelliseksi ottaa asiaan mitään kantaan.

Kreikastahan tulee ruumis kyllä samalla varmuudella, kuin Kankaanpäässä Ravintola Siilissä istuneesta kaverista. Kyse onkin vain siitä, millaista kärsivällisyyttä tapahtuman alkuunpanijalla on. Jalasjärven mies odotteli vuosikaudet, kunnes päätti lähteä naapurimaakuntaan ja hetkensä koittaneen.

Eurooppakin on ollut tähän asti kärsivällinen. Keskiviikkona voi kuitenkin tulla eteen tilanne, jolloin kaikki kärsivällisyys julistetaan laittomuudeksi ja sitten se on menoa. Kreikkalaisten kunniavartiomiesten hassujen hameiden helmat vain pöllähtävät, kun isänmaa menee bankrottiin. Siinä rytäkässä voi sitten osua johonkin ulkopuoliseenkin. Kankaanpäässä ylimääräisen luodin jalkaansa sai nyrkkeilijänuorukainen. Toivottavasti Euroopassa emme ole se, johon kalikka kalahtaa. Ähähtäneethän me jo olemmekin etukäteen.

Allekirjoittanut on istunut Ravintola Siilissä ensimmäisellä iltalomallaan marraskuussa 1974. Pelkäsin minä silloinkin pistoolimiehiä. Katujyrä poikkesi säännöllisesti Siilissä. Siihen aikaan sotilaan juopumus oli moitittavaa ja monin tavoin sanktioitua. Tarjolla oli helposti ryyppymiehille ilmainen kyyti päävartion alakertaan.

Tervetuloa uusi lukija numero 82. Sivupalkista en oikein nyt näe, kuka olet, mutta lukumäärä on joka tapauksessa lisääntynyt yhdellä. Ollos huoleton, ei täällä joka päivä murhateoista kirjoiteta. Toivottavasti viihdyt !

Kirjahyllyn aarteita

Minullapa on hyllyssä aarre.

Minulla on Robert K. Massien kirjoittama Pietari Suuren elämänkerta.

Ostin sen Virroilla asemapaikkaa pitävästä liikkeestä. Ostin sen kirpputorilta.

Opus on pokkari, jossa on 867 sivua. Kaikki tämä tietenkin on kiintoisaa ja arvokasta.

Kaikkein arvokkainta on kuitenkin se, että kirjan välissä on henkilökohtainen nimikortti, jolla Kari Kairamo on kyseisen kirjan omistanut lahjaksi ystävälleen vuonna 1983.Silloin oli kaikki vielä hyvin.

Kirjan välissä on mielenkiintoine ruokalista. Ravintola Savoy on silloin tarjonnut " Oeufs de lotte et pain grille´.

Sen päälle on syöty metsästäjän leike. Sitten on syöty " Sorbet de mangue". Kahvia ja liköörejä on myös ollut tarjolla. Juomana on ollut Koskenkorva - eau minerál ja Chateau Graulet 1979

Odotan tikkana sitä, että Nokian uusi johtaja ja tulevan historikin tekijä ottavat minuun yhteyttä ja lunastavan nämä arvokkaat dokumentit yhtiön käyttoon.

Turun palo

TYKS:ssä palaa . Onneksi kukaan ei kuollut.

Talo on minulle rakas. Siinä talossa syntyi vuonna 1963 siskoni. Häneen oli iskenyt kiinni sukuamme vaivannut Rhesus-tekijä, johon tuohon aikaan ei vielä tunnettu suojaavaa rokotetta.

Niinpä äitini vietiin pois Satakunnasta, kaukaiseen Varsinais-Suomeen, siskoa synnyttämään ja lääkiksen opiskelijoille havaintoja näyttämään.

Sisko syntyi, mutta heti piti häneen vaihtaa veri, sillä hänellä ja äidillämme oli eri rhesus-tekijä.

Kaikki meni hyvin. Haimme siskon kotiin kahden viikon kuluttua Laaksosen Nestorin Pobeda- taksilla. Reissu oli onnistunut, oikea voitto, kuten autostakin voi päätellä. Matka maksoi sen aikuista uutta rahaa 80 mk.

Pahaksi onneksi siihen aikaan Turussa ei ollut saatavilla muuta verta kuin romaaniheimon jäsen luovuttamaan verta. Niinpä siskostani tuli liikkuvainen ja sosiaalinen nainen. Terveisiä vain sinne New Hampshieriin.

Tämä Turun palo oli järjestyksessä toinen. Siihen ensimmäiseenkin lähdettiin Raumalta. Siitä reissusta on tehty laulukin, mutta sen osaavat vain harvat.

Tämä homma nyt ei oikein mene putkeen

Suomi jäi ulkopuolelle, kun mahtimaat kokoustivat siitä, kuinka tuetaan Libyaa sen jälkeen kun telttaleiri on purettu ja tyhjiö maahan aikaan saatu.

Tuomioja ei ole katkera kuitenkaan. Vaikka näyttääkin siltä.

Kreikan tulevaisuus ratkeaa viikon sisällä. Urpilainen on sitä mieltä, että Suomi jää tässäkin asiassa ulkopuolelle. Tuskin koskaan irtisanotut paperimiehet ovat olleet näin yksinäisiä. Kreikan valtion lainakorot ovat nyt 47 %. Kahden vuoden jälkeen lainaajan vastuu on melekin kasassa.

Elämme nyt sellaisessa todellisuudessa, että muutaman viikon kuluttua Paavo Väyrysen isä-vainajan 100 - vuotiaat raappahousutkin ovat kovaa valuuttaa.

Osaanottoni Paavolle. Minä onnellinen olen saanut edelleen kulkea isäni kanssa. En osaa edes kuvitella, miltä tuntuu menettää oma isä.

Mutta vähän minä nyt yritän kuvitella sitä, miltä tuntuu menettää peli. Taidan kohta liittyä johonkin budhalais-lahkoon ja ryhtyä halajamaan sielunvaelluksen oppeja.

Kepulaiset saivat kunnolla siipeensä, kun vaalirahojensa kanssa tekivät vääryyttä ja paskaa. Nyt Budha sivelee tervaruoskalla sitten muita. Jutta saa SM-kuritusta oikein isän kädestä. Katainen ei ole uskaltautunut julkisuuteen enää kahteen viikkoon. Soinia ei ole näkynyt missään.

No, kapteeni Kaarnan sanoin: " Minä olen jo vanha mies. Sanokaan minun sanoneen......."

Ainoa, mikä tässä harmittaa, että pitikin tämmöinen maa jättää jälkikasvulle. Missä oli se väli, missä minun sukupolveni onnistui tekemään jotain suurta ja ylevää.

Kiroileva Mirri

Tuttavani kertoi, että hänen asuinpaikkakunnalleen on muuttanut kirjoileva nainen. Tämä nainen on muuttanut suuremmasta kaupungista tälle pienemmälle paikkakunnalle.

Nainen elää vuokrakerrostalossa, ryyppää viinaa ja kulkee kylällä kiroilemassa. Hän ei käy töissä. Hänellä on runsaasti aikaa. Hän on taitava kiroilemaan.

Hän ei puhu ollenkaan tavallisia sanoja, vaan huutaa kovaan ääneen kirosana- ketjuja. Hän ei valikoi kohdettaan. Hän haistattaa herroille ja narreille, lapsille ja aikuisille. Hänestä on tulossa paikkakunnan julkkis. Hänestä keskustellaan kahviloissa ja työpaikoilla. Se kuulemma tekee hyvää, se keskustelu. Nainen on rakentanut paikkakunnalle yhteisöllisyyttä

Lapsettomuus periytyy

Opetusministerimme ei ole ottanut tähän kantaa.

Mutta sitä vastoin opetusministeri on syksyn kynnyksellä huomannut sellaisen asian, että koulutus periytyy. Yliopistokoulutuksen saaneiden lapset pääsevät useammin yliopistoon kuin niiden lapset, joiden vanhemmat ovat käyneet jotain alempaa opinahjoa.

Näinä kauhistuttavina aikoina opetusministeri ryhtyy poistamaan tätä epäsuhtaa. Hän tulee omin lupaustensa mukaan pyrkimään vähentämään koulutuksen periytymistä.

Ensi keväänä tiedekunnissa onkin jo kiintiöt niille toisen asteen opinnot suorittaneille, joiden vanhemmat ovat opiskelleet Murikka- opistossa. Varsinkin oikeustieteiden, teoreettisen fysiikan ja arkkitehtuurin opintoihin on saatava tällaiset kiintiöt.

Edellinen opetusministeri ehdotti pääsykokeiden poistoa. Tämä nykyinen haluaa sisäänpääsyn kriteeriksi vanhempien sosioekonoomisen taustan, negatiivisen korrelaation suhteessa.

Täällä periferiassa ei tule taas lehtorille uni simmuun ensi yönä. Jos lapset vielä haluavat opiskella lisää yliopistossa ja hankkia toisen ammatin, minun on syytä ryhtyä laskemaan omaa sosioekonoomista asemaani kiireen vilkkaan, jotte he pääsevät eteenpäin elämässä

Minun on hakeuduttava Lassila Tikanojan firmaan paskakuskiksi, ryhdyttävä ryyppäämään rankasti ja hankittava itselleni linnatuomio. Niin muodoin voisi olla mahdollista, että lapseni saisivat sosioekonomisia hyvityspisteitä sisäänpääsykokeissa ja ekonominen säätykierto voisi jatkaa kulkuaan.

Näiden kotimaisten päättäjien touhut ovat ilmeisesti ylittäneet jonkin maagisen saturaatiopisteen. Tänään nimittäin näin sen ihmeen, että Liisa Jaakonsaari tuohtui omalle puolueelleen ja valtiovarainministerille.

Saamme monet makeat naurut vielä tulevana talvena. Meillä on hallitus, joka roikkuu toistensa kurkuissa, ennen kuin edes istuntokausi on pyörähtänyt käyntiin. Mahtaa keskustalaisia ottaa pattiin, kun mihinkään väliin ei pääse , eikä ehdi piruilemaan.

Nämä poliittiset koukerot ovat niin kammotatvia, että taidan ryhtyä kirjoittamaan tänne ihan jotain muuta. Alan boikotoimaan tuommoista menoa.