Urapolun liukkaat kaarteet

Katoavat ammatit kismittävät tietenkin niitä, joiden alta menee työpaikka. Kismittävää on se, että entinen ammatti ei enää kelpaa mihinkään.

Tämän päivän uutisen jälkeen näyttää siltä, että paperimiehet ovat liittymässä linja-auto- liikenteen rahastajien ja kuorma-autoliikenteen apumiesten seuraan. Joku paperimies edelleen maassa on, mutta heidän määränsä vähenee huimaa vauhtia. Ammatti katoaa.

Aloittelin tänään 36 uuden opiskelijan kanssa 4 vuoden urakkaa. En hennonnut sanoa heille sitä, että 25 vuoden kuluttua nykyisistä ammateista on jäljellä suunnilleen kolmannes. En raaskinut kertoa heille, että he joutuvat hankkimaan keskimäärin 3 ammattia itselleen. En raaskinut kertoa sitäkään, että tämä heidän aloittamansa koulutus kantaa heitä suunnilleen siihen pisteeseen, jolloin heillä on pari 10 - vuotiasta lasta ja asuntolainaa jäljellä 130 000 euroa. Tai mikä se rahayksikkö nyt sitten 20 vuoden kuluttua sattuu olemaankin.

Paperimiehet ryhtyvät nyt sitten miettimään itselleen seuraava ammattia. Niitä ammatteja kyllä maailmassa piisaa, mutta Myllykoskella ei piisaa kovin monelle uudelle ammattilaiselle työtä.

Minä vähän kaunistelin teille äsken noita lukuja. Tosiasiassa jokainen nykynuori joutuu hankkimaan elämässään 3,5 ammattia. Sitä minä en tiedä, enkä osaa sanoa, mikä se semmoinen puoli-ammatti sitten on. Luultavasti joku puoliammattilainen. Tai puolisotilaallisen joukko-osaston kersanttti.

Nuorena ihmettelin naapurin miestä, joka oli revolverisorvaaja. Tuttavaperheen isä oli rikinpolttaja. Kolmas tuttu mies oli aarporaaja. Neljäs oli sahalla asettaja. Hänen tyttärestään tuli reikäkorttilävistäjä.

Ammattien muovautumiseen vaikuttaa moni asia. Lontoolainen taksi-tutkinto varmistaa sen, että tuleva kuljettaja osaa 22 000 katua. Muutamissa muissa maissa riittää, kun kuljettaja osaa käyttää navigaattoria.

Meillä saattaa olla hämärä aavistus siitä, mitä hääsuunnittelija tekee, mutta mitä ”key account manager” ja ”transfer pricing expert” oikeastaan tekevät?

Ja kuinka kauan heidän markkinansa ovat tuoreita ja vetäviä ? Koska heidän on vaihdettava uudelle urapolulle ?

Jos varmaa työmaata hakee itselleen, niin kauppiaita maailmassa on ollut aina. Muutama muukin ammatti tulee mieleen. Apostoli Matteus oli aikoinaan valinnut viisaasti tullimiehen ammatin, sillä se on hyvin kestänyt ajan hammasta. Luultavasti lääkärit ja papitkin voivat olla tullimiesten tavoin sangen huojentuneita ammatinvalnnoistaan, sillä näköpiirissä ei ole mitään hälyyttävää heidänkään kohdallaan.

Poliisi, vanginvartija, tuomari, opettaja ja sotilas voinevat myös olla tyynellä mielellä. Mutta kaikki te muut, olkaa valppaina. Joka 15. vuosi on syytä vaihtaa ammattia. Muuten joku järjestää teille paikan kilometritehtaalle ja omistajien osakkeille arvonnousua.

Tervetuloa uudet lukijat Leena Lumi ja Sedis ja monet muut. En edelleenkään näe teitä sivupalkissa, mutta olen huomannut muuta kautta, että uusia ihmisiä on lukijoiksi ilmestynyt. Toivottavasti viihdytte !

Suomen keskustan salainen ase

Muslimit iloitsevat tänään ja aloittavat monipäiväisen ramadanin päätösjuhlan. Myös keskisuomalaisissa kodeissa riemuitaan auringon laskusta aamuun asti. Mauri Pekkarinen ryhtyy haastamaan Paavo Väyrystä. Taikka sitten ei ryhdy. Maurin päätöksestä riippumatta aina löytyy riemuitsevia.

Hyviä perusteluja en nyt aamutuimaan keksi, mutta kieltäytyjien joukko on jo niin pitkä, että otaksun Maurin olevan paras jäljellä olevista. Harmi vain, että muissa puolueissa on niin paljon tunkua tuohon virkaan, ettemme pysty valitsemaan Mauria suoraa keskisuomalaisten satraappien voimin.

Vakavasti ottaen, minua ei niinkään olisi haluttanut nähdä sitä, miten lämpimät välit vaalitentissä olisi ollut Jäätteenmäellä ja marskin ritarin siskon pojalla. Enemmän minua ehkä huvittaisi nähdä se, miten ko. siskon poika kommentoi tällä kertaa Maurin tukkamuotia.

Mauri olisi hyvä presidentti.

Jos Mauri kieltäytyy, Väyrysen haastajaksi on laitettava tanssitähti Kaikkonen. Kaikkihan me muistamme sen, miten sitkeästi Suomen kansa äänesti Kaikkosen jatkoon kierros kierrokselta edellisessä Kaikkosen käymässä kisassa.

Silloin Suomen Keskusta saisi riehakkaan voiton esivaaleissa ja myös varsinaisessa vaalissa presidentin toimi palaisi taas Keskustan huomaan. Meillä olisi tanssiva presidentti, joka itsenäisyyspäivänä pyörittäisi vaimonsa ja suurlähettiläiden rouvat pyörryksiin

Ps. klo 17.00

Mauri on sitten kieltäytynyt. Nyt odotamme jännittyneinä Kaikkosen vastausta. Edessä on kihelmöivää jännitystä

Pyöreitä sanoja korsujen edustoilla ja käytävien reunoilla

Julkisen sanan neuvosto on antanut ohjeita sen suhteen, kuinka maassa on kirjoitettava asioista. Enää ei sovi vihata ketään, eikä osoitella myöskään. Erityisen paheksuttavaa on kirjoitella epämiellyttävästi ja osoitella valtaapitäviä ja heidän suojeluksessaan olevia sormella.

Varsinkaan huomenna julkistettavaa RKP- puolueen presidenttiehdokasta ei saa osoitella sormilla, eikä puhua hänen opillisista saavutuksistaan. Eipä sitten puhuta. On varmaankin kirjoitettava runo taikka pienoisnovelli, jotta taiteilijan vapaudella voi ilmaista itseään.

Edellisen kerran minua on ohjeistettu kirjoittamisessa vuonna 1977. Silloinen viestinnän opettajani, todellinen tähtisilmä, kaikkien eronneitten suomenkielen maisterien kuningatar, kielen temppelin jumalatar antoi minulle kiitettävän sisältöarvion essee-harjoitelmasta, mutta huomautti samalla minulle terävästi siitä, että essee ei yleensä ole minä - muodossa kirjoitettu kertomus kapakkaillasta ja sydänsuruista. Sellaiseen on lupa kuulemma vain Paasilinnan veljeksillä, jos heilläkään.

Ensimmäisellä kerralla sensuuri oli lähellä iskeä kirjalliseen tuotantooni kansakoulun toisella luokalla. Opettaja Aino käski meitä kirjoittamaan kertomuksen kuluneen kesän mieleenpainuvimmista kokemuksesta.

Minä kirjoitin lukukokemuksesta. Olin lukenut kesällä sotakirjan, jonka kirjoittaja oli Eino Luukkanen, sittemmin vakoilutuomion saanut hävittäjäsankari. Kirjan nimi oli : Hävittäjälentäjänä kahdessa sodassa.

Kirjoitelmani punaisena lankana noin viiden sivun ajan olivat suomalaiset ja neuvostoliittolaiset hävittäjä – ja pommituslentokoneet tarkkoine aseistus-tietoineen. Myös lukumäärät ja laivueet olivat ehdottomasti lähdeteoksen mukaisesti ilmoitettu. Kesänvietto-kertomukseni poiki puhelinsoiton kotiin.

Näyttääkin siltä, että tulevaisuudessa joudun kirjoittamaan viha- ja moittimiskirjoituksia itsestäni, jotta kukaan ulkopuolinen ei pääsisi pahoittamaan mieltään.

Jotenkin meinaan kuitenkin tasata henkisesti välini niiden piirien kanssa, jotka 40 vuotta sitten pilkkasivat kirkkoa, maaseutua, maanviljelijöitä, sotaveteraaneja ja konservatiivisia piirejä. En sano ääneen sitä, ketä nuo piirit olivat, mutta kierteellä saatan jonkun muistutuksen aina silloin tällöin laittaa liikkeelle.

Ja jos linnareissu tulee, niin onpahan kerrankin rehvakas olo kun tietää oikean asian puolesta kärsivänsä.

Saattaa tietenkin olla viisaampaa, jos todella tästä lähtien naamioisi kirjoituksensa taiteelliseksi työksi ja suojaisi itsensä sen vapauden avulla. Niin kauan kuin sitä vielä on.

Paavo Lipponen on muuten hyvin paljon veljeni näköinen. Mutta ei yhtään veljeni oloinen.

Eikö ollutkin kauniisti sanottu. Taiteellista tulkintaa tarvitsette, kun mietitte sitä, kenestä sanottiin kauniisti.

Sanojen synty

Olimme tuttavien vieraina heidän kesämökillään. Illan teemana olivat ravut ja niiden syöminen. Samalla jälleen kerran selvisi se etymologinen kytkös, josta olotila ” krapula” on saanut nimensä.

Kuin taivaan lahjana asiaan on sotkeutunut myös ministeri Räsänen, joka haluaa lööpin mukaan laimentaa kaupoissa tarjottavan juomisen. Juuri nyt asia ei minua suuresti kiinnosta, sillä viikon annos tuli nautittua kertaluontoisena jo eilen, edellisen viikon puolella. Eikä tapana ole pyhäpäivisin korjaussarjoja käyttää.

Jonkin sortin asiantuntijana korostan kuitenkin ministeri Räsäselle sitä, että jos esim. nykyinen Lapin Kulta laimennetaan 3,5 prosenttiin, se on sitten jo fucking close to water, niin kuin kansainvälinen maailma asiaa kommentoisi, jos joutuisi pakon eteen.

Ministerin sietäisi keskittyä johonkin tähdellisempään, sillä kansakunnalla on edessään tulevina vuosina vähän toisen luokan ongelmia.

Pikaisia lähtöjä yhdellä sun toisella

Pielaveden keihäänheittäjä jäi kotiin koska valinnat menivät lepikkoon. Valitus tehtiin. Valitettiin siitä, että minä kumminkin olen parempi kuin se toinen, joka sinne lähti.

Muistan lapsuudesta monta samankaltaista tarinaa. Usein kansakoulun takapihalla kiisteltiin siitä, kumpi on parempi. Silloin asialla oli oikein hyvä kriteeri ja funktio. Evoluution vuoksi on hyvä, jos nuoret miehet oppivat kamppailemaan siitä, kenen geenit jatkavat sukukuntaa ja kenestä tulee peräkamarin poika uunin pankolle.

Valitus meni läpi. Keihäsmies meinasi kuitenkin jäädä rannalle, sillä hänen passinsa oli irtolehtipainos. Piti saada nopeasti lentoasemalla miehelle hätäpassi.

Mies harjoittelee vuosia. Harjoittelee joka päivä, aamusta iltaan, jotta pääsee huipulle. Hän jättää ehkä opiskelunkin vähemmälle. Kaiken päämäärä on olla maailman paras kepin viskaaja.

Ja sitten karju hautoo kotonaan vanhaa repaleista passiaan. Ja ihmettelee, että ei saakeli, sitä on aamulla lähdettävä Koreaan. Missä mun passi on ? Tästä puuttuu sivuja…! Pitää vissiin lähteä hakemaan sukkia ja kalsareista kaupasta. Onko kukaan nähnyt sitä mustaa matkalaukkua ?

Valmistautumista viimeisen päälle. Ja sanomalehti kehtaa kirjoittaa asiasta isoilla kirjaimilla.

Urheiluveijari Kanerva epäilee, että hänen edustukselleen urheiluelimissä tuli toppi lahjonnan vuoksi. Tai paremminkin urheilutoimittajat epäilevät, että Qatarin sheikki olisi näissä asioissa Kanervaa näppärämpi. Muistaakseni kuitenkin Kanervan kohdalla kotimaassa ainakin epäillään, että hänelläkin olisi tietotaitoa näissä asioissa. Tosin saamapuolella.

Hiki tässä tuppaa pintaan kun urheilutekstiä kirjoittaa. Tosin, hiki tulee pintaan myös lehtiä lukiessa ja urheilutoimittajien lapsenuskoista kiimaa seuratessa.

Työpaikoilla nähdään tulevina viikkoina mielenkiintoisia hahmoja ja esiintymisiä. Jotkut ovat katsoneet yöllä kisoja Koreasta. Lähetykset alkavat jo ennen kolmea. Aamulähetys päättyy noin klo kahdeksan, joten työmaalla voi hyvin pistäytyä pariksi tunniksi kertaamaan tuloksia kavereiden kanssa, ennen kuin 5 tunnin päivälähetys alkaa kymmeneltä.

Tentti

Minulta kysyttiin tentissä syyllisyydestä. Ajattelin vastata, että kyllä, tunnen syyllisyyttä, koska en ole lukenut kunnolla, enkä luentosarjaa käynyt kuuntelemassa.

Toisessa kysymyksessä kysyttiin katumuksesta, tahallisesta katumuksesta ja vastuusta. Siihen vastasin, että kyllä kaduttaa. Huomasin samalla, että Etiikka, filosofia ja tämä muu möhnä ovatkin semmoinen nokkospensas, johon minun ei olis ollenkaan pitänyt laittaa päätäni.

Tahallisen katumuksen kohdalla kerroin vastauksessani papista, joka ei oikein osaa lohduttaa seurakuntalaista synnintunnossa ja katumuksessa. Niinpä pappi menee kapakkaan, juo päänsä täyteen ja viettää lopun yötä siihen, että etsii sylillisen lämpöä itselleen.

Sen jälkeen, tahallisen katumuksen syövereissä pappi tajuaa, millaista on aito katumus ja synnintunto. Tämän jälkeen hän osaa auttaa seurakuntalaisia paremmin asiassa.

Jos minä tästä tentistä läpi pääsen, voi käydä niin, että innostun tästä problematiikasta ja tästä oppiaineesta. Muussa tapauksessa taidan valita itselleni uuden sivuaineen. Vaikkapa geologian.

Kohtaaminen

Tänään Markus Kajo katsoi minua silmiin, mutta ei hymyillyt. Hän katsoi surumielisesti junan kaikkia ikkunoita. Minä en ollut se, jota hän Varkauteen odotti.

Minä jatkoin matkaani kohti Joen kaupunkia. Varkauteen jäivät kaikki hauskat ja iloiset jutut.

Mietin Heinävedelle asti, olisiko minun pitänyt heiluttaa hänelle. Luultavasti ei.

Luultavasti oli tarkoitettu niin, että Markus Kajo ei koskaan tule tietämään minusta yhtään mitään. Minä tiedän hänestä jotain, mutta hän ei edelleenkään minusta mitään. Ja niin lähellä olimme tänäänkin.

Kumpi sitten on asiasta onnellisempi. Luultavasti hän. Luultavasti hän pelastui tänään uudelta taakalta. Hän tietää sen, että tuo juna on täynnä ihmisiä, jotka tietävät hänet. Kauheaa olisi hänen kannaltaani, jos hän tuntisi hyvin koko junalastillisen

Heräämisiä

Naisopiskelija tuijotti minua koko päivän hymyttömänä ja ilmeettömänä. Hän seurasi luentoja, tekstaili välillä puhelimella, mutta kertaakaan en huomannut hänen kasvoillaan mitään tunteita. Hän tuijotti minua melkein 8 tuntia, melkein ilmeettömänä.

Lounaan jälkeen hän nukkui hetken silmät kiinni. Hän katseli eteensä jossain silmäluomiensa takana, mutta hänen päänsä oli pystyssä ja hänen ryhtinsä moitteeton. En nähnyt hänen silmiään puoleen tuntiin.

Puhuin, mutta mietin samalla, missä hän oli nyt käymässä ? Mitä kuvia hän juuri nyt katseli. Mietin, saanko minä edes hetkeksi horjutettua hänen kivikasvojaan. Olinko oikeutettu siihen ? Päätin että olin.

- Onko teillä kellään kotona kissaa ?

Nuoren naisen silmät rävähtivät teevadeiksi. Hänen kätensä nousi koti luokkahuoneen kattoa ja hänen silmissään oli äkkiä kiiltoa. Joku nuorimieskin nosti kätensä. Ajattelin, että voi paska, mihin tämäkin tuntematon polku johtaa.

- Kun silitätte kissaanne viikonloppuna kotona sylissänne, silittäkää hartaasti ja pitkään. Kun sitten koskette sormellanne kissanne nenänpäätä, välissä ponnahtaa kipinä, jossa jännitettä on 20000 volttia.

Sanoin kaikille yhteisesti, että kummallisinta siinä kaikessa on se, että kissa ei kuole. Se selviää. Silittäjäkin selviää. Kysyin kaikilta yhteisesti, miksi kumpikaan ei kuole.

Kaikki olivat jo hereillä, mutta kukaan ei halunnut vastata. Sanoi kaikille yhteisesti, että syy on se, että kissassanne ei ole tarpeeksi tehoa.

Poweria.

Ajattelin, että teatterikouluun sitä olisi pitänyt lähteä. Ajattelin, että tästä on nyt päästävä jotenkin horjuvaa aasinsiltaa myöden taas kovalle maalle.

Nuori nainen katsoi minuun herkeämättä seuraavan puolen tunnin ajan. En palannut kissaan enää. Puhuin vaihteeksi asiaa. Annoin kissan nyt kehrätä silityksen jäljiltä kuulijoiden mielikuvituksessa. Jäin sillanpieleen notkumaan ja annoin luokan ihmetellä aasia, joka höynäytti heidät hereille, mutta ei suostu jatkamaan.

Ajattelin, että seuraavalla tunnilla nainen ei uskalla ummistaa silmiään hetkeksikään Ja jos ummistaa, minä kysyn, onko kenelläkään mopoa, ja että kuinka voimakas kipinä mopon sytytystulpassa hyppää ?

Ja kuka sitä mopon sytytystulppaa hieroo.

Huomenna juttu on jo levinnyt nuorison keskuuteen. Arvaan, että huomenna narsistiset tunteeni taas tanssivat fokstrottia, kun lounaalla huomaan nuorison tuijottavan ruokalassa itseäni ja supisevan toisilleen.

Voi olla, että muutaman viikon taas jaksavat.

Väsynyt mies

Pääministeri oli iltauutisissa väsyneen näköinen. Häen ihonsa kiilsi rasvaisena, silmät lurpahteliva ja hän selitti asioita jotenkin hauraasti ja haavoittuvasti . Naiset sanoivat miesten näyttäneen sellaisilta keväällä 1940 kun palasivat reissusta. Vastuu ja taistelu väsyttää ketä tahansa.

Väsyneeltä näyttää yksi jos toinenkin julkisuuden henkilö. Oppositioon kuuluvat ovat väsyneitä omissa piilopaikoissaan. Hallitsevat joutuvat olemaan sitä parrasvaloissa.

Minä olen väsynyt siksi, että heräsin yöllä klo 3.15, enkä sen jälkeen nukkunut enää yhtään. Vaikka minulla ei olekaan poliittista vastuuta teidän asioitanne, saatan silti alitajuisesti kantaa kollektiivistä pahaa oloa talouselämän kurjuudesta. Moni muukin näyttää kantava. Lehdet ja komenttilaatikot ovat täynnä huutoa ja kauhua.

Useimmilla meistä ei ole juurikaan keinoja käsittää ympärillämme tapahtuvaa mullistusta. Perhosen siivet ovat joskus lyöneet yhteen jossain talouselämän syövereissä , jossain kaukaisuudessa, ja sen jälkeen tapahtumien ketju on lähtenyt liikkeelle. Osakemarkkinoita hallitsevat osto- ja myyntirobotit toimivat ohjelmiensa mukaisesti.

Väkivalta, kaaos ja kivääri ovat viime viikkoina olleet kaikkein konkreettisemmat välineet itsesäätelyyn ja muutoksen hakemiseen. Eurooppa ei vielä ole likeissä, mutta kynsitulet palavat jo kaikkialla. Tunisialaisen hedelmäkauppiaan jälkeen tulee uusia ja uusia toimijoita.

Tällä kertaa Thermopylaissa ovat nämä väsyneet poliitikot rinta rinnan taistelemassa päälle vyöryviä kreikkalaisvelkoja vastaan. Odotan kiinnostuneena sitä, kuka tällä kertaa laitetaan juoksemaan vuorten yli EKP:n keskuskonttoriin viestiä viemään.

Kannattaako lopettaa työnteko ?

Residenssin seinälle on päätynyt oheinen taideteos. Alkuperäinen signeeraus on maalattu oikeasta reunasta yli ja joku humanteri on sutaissut vasempaan reunaan omansa.

Nimestä ei oikein saa selvää. Kaikki mieleen tulevat ehdokkaat ovat tuntemattomia matrikkeleille, joten ehkä seuraavaksi ryhdyn kyttäämään ilmoituksia siitä, koska Wenzel Hagelstam liikkuu täällä päin arvioimassa massojen hänelle kiikuttamaa taidetta. Menen oitis häneltä kysymään, että paljonko ?

Wenzeliä odotellessa otan mielelläni vastaan myös lukijoiden avun. Luultavasti kyse on taas jostakin kuuluisasta pihtiputaalaisesta merimaalarista ja hänen unohdetusta " välityöstään"

Kuvat suurenevat vähän klikkaamalla

Onnea Soinille !

Tänään on Soinin nimipäivä. Asiaa juhlistaakseen Timo Soini on puolueensa johdossa merkityksellisesti vaikuttanut siihen, että puolue on lanseeraamassa englanninkieliseksi nimekseen The Finns.

Toivon mukaan yhdellä s-kirjaimella. Jäsenistö on jo jossain ehtinyt epähuomiossa juhlia asiaa nimen pidemmälläkin muodolla. Sellainen herättää näinä aikoina Euroopassa ja maailmalla huonoa huutoa, joten kannattaa olla tarkkana.

Nytkin tuo nimikaavailu näyttää aiheuttavan närää ja loukkaantumista. Niinpä olisi hyvinkin sopivaa, että toinen loukkaantunut, Paavo Väyrynen, ryhtyisi edustamaan oman puolueensa lisäksi myös näitäkin suomalaisia.

Joka tapauksessa tervehdimme ilolla uutista. Tämä päätös on vaalien jälkeen suurin ja merkittävin päätös, johon puolue on kyennyt valtiollisen vaikuttamisen saralla. Eräiden kansanedustajien kesä - törmäilyjä ei voida pitää poliittisena vaikuttamisena.

Toinen True- Finns – liike, SDP, on sekin jännissä asemissa nyt. Omat vaalilupaukset on kerrankin täytetty nyt viimeistä piirtoa myöden. Ihan lähitulevaisuudessa sitten nähdään, mitä niistä oikein yhteiskunnalle ja Euroopalle seuraa. Olen helkkarin kiinnostunut.

Erityisesti minua kiehtoo se rahankierto, joka syntyy, kun perustuloa nostetaan 100 euroa kuukaudessa ja samaan aikaan nostetaan myös tupakan ja alkoholin verotusta.

Tähän tilanteeseen sopii oikein hyvin kaksi vanhaa ja kulunutta anekdoottia.

Ensimmäisessä toivotaan, että taivaasta sataisi 100-euron seteleitä ja heti perään puukkoja.

Toisessa taas kaksi liikemiestä kulkee kadulla ja ihmettelee hevosenpaskoja 1989- vuoden taloushypessä. Toinen lupaa maksaa toiselle 5000 mk, jos tämä söisi hevosenpaska-palleron.

Toinenhan syö ja yökkäilee, mutta on kuitenkin 5000 mk rikkaampi. Seuraavan paskakasan kohdalla köyhtynyt haluaa tasoittaa tilit toisen kanssa ja kysyy toiselta samaa asiaa. Toinen lupaa maksaa 5000 takaisin ja kohta kumpikin yökkäilee hevosenpaska kitalaessa.

Menee hetki puhumattoman, kunnes toinen kysyy toiselta, onko tässä mitään järkeä.

Toinen miettii pitkään, ja lopulta toteaa, saatiin me ainakin lisättyä liikevaihtoa.

No, kunnallisvaalit ovat ovella kohta. Perustulo - eurot on saatava sitä ennen liikkeelle, jotta kansa ei hyväntekijäänsä unohtaisi. Meille perustulon ulkopuolella oleville jää ainoaksi vaihtoehdoksi säädellä kulutustamme ja hankkia muita lisätuloja.

Kuvassa on venäläinen sukeltajien emäalus elokuun alussa ankkuroituna Ahvenanmaalla Bomarsundin linnoituksen edustalle. Viereinen huvijahti ei näy tässä kuvassa. Jotain bisnestä tässäkin tehdään. Taitaa meille kaikille olla parempi, kun emme tiedä.

Leppävirta -polis

Platon oli aikoinaan sitä mieltä, että kuntayksikkönä sellainen kaupunki ( Polis) olisi huippu hyvä ja tehokas, jossa ruokakuntia olisi 5040 kappaletta. Hän ajatteli, että tuo ruokakuntamäärä sopisi hyvin moniin sodan ja rauhan asioihin. Sitä olisi vielä mukava hallita, ja väkeä löytyisi tarpeellinen määrä yhteisiin talkoisiin.

Tilastokeskuksen mukaan suomalaisen ruokakunnan keskimääräinen väkimäärä on 2,14 henkeä, joten tuo 5040 tuotuna nykyhetkeen tarkoittaisi suunnilleen semmoista Sotkamon ( 10 761) kokoista kuntaa asukasluvultaan. Lähellä ideaalia ovat myös Huittinen, Keuruu, Saarijärvi ja Hämeenkyrö. Myös Leppävirta on suhteellisen platoninen kunta kokonsa puolesta.

PARAS- hanke ei Platonista välitä, vaan tähtää suoraa vähän suurempiin kokonaisuuksiin. Sellainen 20 000 asukkaan suuruinen kunta on siinä mielessä tietysti parempi, että vaaran uhatessa sieltä pystyy keräämään kokonaisen pataljoonan. Tuommoinen väkimäärää pystyy myös ylläpitämään AA – klinikan, eläinlääkärin, oman poliisiaseman ja jonkin sortin arvauskeskuksen.

Platoninen kuntayksikkö kykenee vain komppanian varustamiseen sotaan, Alkoon ylläpitämiseen ja puolipäiväiseen liikunta – ja raittiussihteeriin.

Minusta näin heikkenevien työmarkkinoiden ja laman aikana on ihan turha haaveilla mistään yhtenäisistä työssäkäyntialueista. Platonisessa kuntakoossa on se erinomainen puoli, että sen kokoinen kunta muodostaa yhtenäisen Alkossa - käyntialueen.

Oppilas

Tänään tuli käymään toimistolla uusi opiskelija. Hän oli vähän rauhaton. Sanoi olleensa Itellalla autokuskina entisessä elämässään. Nyt sanoi yrittävänsä vihreälle oksalle.

Opiskelija puhui työhuoneessa seinät ja tapetit täyteen kummallisuuksia. Hän sanoi, että hänen asuntonsa alapuolella kerrostalossa asuu Veijo Meren pojanpoika.

Onnittelin.

Opiskelija otti asian piruiluna, ja uhkasi heti erota.

Kysyin, eikö nuoriherra ole lukenut kirjallisuutta. Se oli virhe. Opiskelija nousi ylös ja lupasi tehdä minusta valituksen.

Ajattelin, että voi paska näitä perjantaita. Taidan tänään jättä tonicin pois GT-juomasta

Valtion varat ja niiden hallinta

Taloudellisen saippuaoopperan seuraava näytös on alkanut.

Tässä vaiheessa on ehkä aika siteerata valmentaja Aimo Nivaskaa. Me on hävitty tää peli.

Tähänkin talouskurimuksen vaiheeseen on helppo soveltaa Tuntematon Sotilas - kirjan sisältörakennetta. Nyt ollaan jo siinä vaiheessa kirjaa, jossa Jalovaara kertoo joukkueen perääntyvän siististi sillan kautta kotisuomea kohti ( VVM sanoo, että meillä on takuut ja vakuudet selviytymisestä).

Nyt sitten odottelemme sillan räjähtämistä. Ja Rokan ilmettä. Jalovaara tuli sentään sitten jälkeenpäin pyytämään anteeksi.

ps.

Tuli muuten mieleeni, että mistähän asioista se Eero Heinäluoma neuvotteli Papandreoun kanssa heinäkuisessa tapaamisessa Kreikassa ?

Olisi ollut mukava olla kärpäsenä katossa.

VVM

Eilen tämän maan raha-asioista vastaava ministeri oli sitä mieltä, että leikkauksia ei kovasti pitäisi tehdä , vaan taloudessa olisi keskityttävä perustulon nostamiseen ja ikuisen talouskasvun odottamiseen.

Tänään samasta suusta on kuultu sitten kiiruhtamisen sanoja; leikkauksia ja säästöjä pitää aikaistaa ja kohdentaa jo heti vaalikauden alkuun.

Uutisten edessä pieni ihminen on sanaton ja jo vähän epätoivoinen. Huomenna, kun selviää se, mitä Eurooppa ajattelee Suomen valtion irtiotosta vakuus-asiassa, oloni saattaa olla jo reilusti häpeän puolella. Laitan toivoni Tuula Haataiseen. Silkasta myötähäpeästä haluan olla seuraamassa sitä, miten puolueessa käydään keskustelua vallan kahvoihin pyrittäessä.

Märkänä unena voisi olla tilanne, jossa maailma jotenkin olisi kipannut itsensä täydellisesti ympäri ja mustana hevosena mukaan tullut Liisa Jaakonsaari olisi toisella kierroksella Paavo Väyrystä vastaan. Silloin meillä olisi arvoisemme peresidenttitaisto. Sen verran tolalla tämän maan asiat todella mielestäni ovat nyt. Kotomaamme koko kuva.

Mutta, odotan siis herkeämättä huomista ja kahta asiaa.

Odotan sitä, mitä mieltä Kokkolan suuri ministeri talousasioista huomenna on. Toiseksi odotan pelolla sitä, kuinka kauaksi Mari Kiviniemen mielipiteet yön aikana ovat etääntyneet niistä mielipiteistä, joita hän keväällä esitti.

Tämän näytelmän vuorosaojen sävy on meille erittäin tuttu. Käykääpä Ärrällä ja vuokratkaa pari Kaurismäkeä. Mustaa ja lakonista. Synkkää. Hillittömän hauskaa ja yllättävää. Ja niin upeaa.

Kaurismäen hahmot ovat kuitenkin fiktiossakin vuorosanoissaan tosissaan ja erittäin rehellisiä. Nämä edustajamme hallituksessa ja eduskunnassa omaavat vain toisen puolen kaurismäkeläisyydestä. Toiselta puolelta he ovat ......., sanonko mä mitä . Tulee mieleen Sarastie ja Rokka korsussa.

Saa nähdä, mitä huominen tuo tullessaan. Olen asian suhteen hieman huolissani ja säikky.

Tänään

Yöllä siili oli käynyt paskantamassa rappusille. Se oli siinä mielessä hyvä asia, että onneksi se ei ollut päässyt sisälle lukitusta ovesta. Silloin se olisi varmasti kussut aamiaismuroihin. Silloin päivä olisi ollut vieläkin kummallisempi. Nyt kasteisessa aamussa kiilsi vain siilinpaska.

Tänään sekoilin auton kanssa kaukana Pohjanmaalla. Ajoin vääristä risteyksistä ja käännyin väärille lakeuksille. Sekoilin . Kokouksessakin puhuin omituisia. Paita oli koko kokouksen ajan hikinen. Onneksi minua kohdeltiin ymmärtäväisesti.

Hikeä nosti myös teleoperaattorini, VVM Urpilainen , eräs aikuisopiskelija ja ATK.

Työkoneeni liisauskausi lähenee loppuaan. Niinpä seuraavana työtehtävänä joudunkin pelastamaan koneesta ulkoiselle kovalevylle ja verkkoasemalle kaiken tärkeän. Aikaa on annettu aika vähän.

Siitä taas seuraa sitten se, että kun uusi kone saapuu juuri sinä päivänä, kun kovin alkurähinä meidän herramme muurahaisten, eli opiskelijoiden kanssa tapahtuu, pöydälleni ilmeestyy toimimaton kone, jonka ajurit ja ohjurit ja asetukset ovat mopen perseessä. Sen koneen kanssa menee varmasti viikkoja, ennen kuin kaikki asennukset ja asetukset ovat kohdallaan. Tietenkin tämä työ on tehtävä juuri vuoden kiireisimpänä ajankohtana.

Ja sitten matkalaskuepäselvyys on kohdallani jatkunut jo kesäkuun puolesta välistä. Työnantaja on minulle 800 pystyssä.

Ja niskakin on kipeä.

Ja viinimarjat puskissa noukkimatta.

Ja kalenterissa jo sata päällekkäisyyttä. En pääse ensi viikolla merelle. En pääse, koska minulla on opetusta. Epäreilua.

Ja kytkimen työsylinteri ranskalaispaskiaisten tekemästä autosta on viimeisillään. Ja uudessa nimikkoluokassani on 37 opiskelijaa.

Näissä elokuun lopuissa on painostava tunnelma. En mahda sille mitään. Monta viikkoa minusta tuntuu siltä, että olen Viktor Sundvall, hikinen ja soperteleva kanavanvartija, joka unelmoi näytelmien kirjoittamisesta, mutta jota kohtalon tuulet keinuttavat sinne tänne.

Nämä ovat näitä päiviä. Pitää kiskoa unta palloon. Jos aamulla onnistuu näkemään siilin, siitä ihmiselle tulee hyvä mieli. Luultavasti sitä rataa taas asiat alkavat rullaamaan. Lohtua antaa ajatus siitä , että en ole vielä koskaan tavannut sellaista ihmistä, joka vihaisi siiliä.

Kirjoja ilmaiseksi !!!!!

Opetusministeri on aloittamassa työrupeamaansa yhtä rivakasti kuin edeltäjänsä. Kun valtion kirstu on ruvella ja kansakunnan pitäisi laittaa suu säkkiä myöden kiinni, ministeri lupailee ilmaisia koulukirjoja lukiolaisille. Summahan ei kovin suuri ole, vain 60 miljoonaa, mutta signaali sitäkin voimakkaampi.

Kustantajat voivat nyt rauhassa nostaa kirjojen hintaa jo etupainoisesti ja suunnitella julkaisusyklinsä niin, että kun tähän asti on julkaistu uusi oppikirjasarja joka kolmas vuosi, nyt sellaisen pystyy julkaisemaan joka toinen vuosi, valtion kustannuksella.

Sisältöjen hallinnassa kirja ja muut kirjalliset dokumentit ovat joissakin tapauksissa tietenkin ylivoimaisia, mutta myös muihin alustoihin ja menetelmiin on syytä pyrkiä lukioissa ja muissa oppilaitoksissa.

Ministeriö on jo ilmoittanut sen, että pienten paikkakuntien lukioiden rahoitus laitetaan uusiin puihin. Se tarkoittaa suomeksi sitä, että pienet lukiot joutuvat lopettamaan toimintansa, taikka yhdistymään suuriin lukioihin. Tämä taas on oivallinen piiska edelliselle opetusministerille, nykyiselle kuntaministeri Virkkuselle, kun hän ajaa mullilauman, eli vastahakoiset pienet kunnat suuriin yksiköihin.

Ja ilmaiset oppikirjat odottavat kaikkia niitä nuoria kansakunnan toivoja, jotka jaksavat lähteä 100 kilometrin päässä olevaan kaupunkiin gymnaasia käymään.

Periaatteessa olen tietysti iloinen siitä, että kun toisaalta hallitusohjelmassa rokotettiin koulutusta ja kasvatusta yhteensä noin 200 miljoonalla, vastikkeeksi jotain plussaakin on tulossa. Toisaalta, huomattavan vähäisellä vaivalla tästäkin päästäisi, jos annettaisi osa tuosta summasta suoraan kustantajille kullekin 1 miljoona ja sen jälkeen lopulla rahalla hoidettaisi nuorten opiskelijoiden mielenterveysongelmia, palkattaisi terveydenhoitajia, korjattaisi homeisia koulurakennuksia ja pienennettäsi ryhmäkokoja. Jos rahaa on todella paljon, loput voisi ohjata vaikkapa koulukiusaamisen ehkäisyyn.

Nuo asiat taitavat kuitenkin olla liian vaikeita asioita hoidettavaksi. Ilmainen koulukirja on populistinen ja ihana asia, jolla on mukava revitellä ja hankkia meriittejä. Ministeri on tässä asiassa kuitenkin vähän aikaansa jäljessä. Olisi kannattanut luvata jokaiselle lukiolaiselle ilmainen taulutietokone. Sisällöistä viis, mutta se se olisi ollut komeaa ja ainakin kustantajat olisivat viimein joutuneet keksimään sisällöille uusia muotoja. Sitä ne ovat pelänneet jo monta vuotta.

Mä elän vieläkin

Tänään kuuntelen tätä

Casas de Soto

Ihminen on sekopäinen ja kummallinen olio, jonka mielihalut ja mieltymykset ovat hyvin kummallisia. Joku pitää salmiakista, joku toinen taas tonnikalasta. Minä pidän paikkakuntien nimistä. Jotkut niistä saavat niskakarvani pystyyn ja ihoni kananlihalle. Jotkut paikkakuntien nimet ovat silkkaa seksiä ja korvalle irstailun kuisketta.

Klagenfurt on paikkakunta, joka maistuu minun suuhuni jumalattoman makealta. En osaa selittä sitä, mutta kun sanon sanan ” klagenfurt”, minusta tuntuu samalta kuin silloin, kun heitän Kawasakin kaarteeseen 170 km/h. Tuntuu juuri siltä samalta, kun varpaankynnet paukahtavat kierremakaroneiksi, tiedätte kyllä koska.

Olen Klagenfurtissa ajanut pitkiä tunneleja ja pitkiä alppitie – taipaleita hyvässä seurassa. Mitään ihmeellistä freudilaista selitystä noista tunneleista ei ole syytä etsiä, vaikka Jorg Haider kuolikin Klagenfurtissa kun hän kaahaili kotiinsa homo-yökerhosta 1,8 promillen humalassa.

Toinen ihmeellinen nimi paikkakunta - miellekartassani on Sopron. Se kuulostaa minusta aina Sorbonnelta. Kun puhun Sopronista, tarkoitan tietenkin unkarilaista kaupunkia Itävallan rajalla. Minulla on ollut helkkarinmoinen kunnia opettaa viikko sen kaupungin yliopistossa. Kun puhun siitä keikasta, kuulijat luulevat minun käyneen Pariisissa, Sorbonnessa.

En yleensä vaivaudu korjaamaan virhettä.

Sitten minä pidän sanasta Bled. Kaupunki on varmasti maailman upein, mutta nimikin tuntuu suussani pehmeältä ja kauniilta.

Mouhijärvi kuulostaa korvissani brutaalilta ja kauhistuttavalta. Samoin niskakarvani nousevat pystyyn kun sanon sanan Ypäjä. Sääminki maistuu myös korvissani paskalta.

Kaukomaiden paikkakunnat ovat täynnä kaipuuta, seksiä ja täyttymättömiä lupauksia. Kotimaassa näyttäisi olevan vain karkeita ja kalisevia paikkakuntia. Halikko on kylmä rikkaiden pesä. Porissa saat turpaasi. Karkku….. mitäpä siitä voisi sanoa. Lievesture……

Casas de Soto kuulostaa taas paljon paremmalta. Pieni kylä sijaitsee Espanjassa, Valencian länsipuolella . En ole käynyt, mutta minun tekisi mieleni käydä. Kun ajaa tietä N- 330, perille löytää. Ehkä vielä joskus menenkin. Nimi on ainakin houkutteleva

De Soto on muuten kaikkein hienoin automerkki, ainakin minun korvaani.

Torstai on toivoa täynnä

Halukkaat presidenttiehdokkaat kömpivät vähitellen koloistaan. Ritari Iisalon sukulaismies on huomenna mahdollisesti tulossa mukaan kisaan.

Ajankohta on sikäli merkittävä, että samaan aikaan nykyisen presidentin kunniaa käsitellään oikeudessa. Muudan korpisoturi on varomattomasti toimien unohtanut sotilasvalansa velvoitteen ja laukonut virkatehtävissä lauseita, joita ei normaalisti ylipäälliköstä sanota. Seuraukset ovat odotetut ja ansaitut. Korpisoturin olisi kannattanut matkia kk- mies Määttää ja keskittyä ammattinsa substanssiin.

Uuden mahdollisen presidenttiehdokkaan vahvuutena on se, että hänen enomiehistään todella kaksi on ollut ritareita ja kolmattakin ehdotettiin ritariksi, mutta Heinrich ei asiaan suostunut. Uuden ehdokkaan sukutausta on todiste hänen jämäkkyydestään ja suoraselkäisyydestään. Tuskin Suomessa vastaavaa veljessarjaa on ollut. Neljäs eno haavoittui.

Uusi mahdollinen presidenttiehdokas on kovasti natomyönteinen. Ja viriili. Häneltä riittää mielipiteitä sekä oikealle että vasemmalle. Hän on lämminhenkinen ja sovitteleva luonne, jonka parhaat meriitit ovat usein unohdettuja hänen luontaisen vaatimattomuutensa vuoksi.

Jep…. tekstiä tulee taas.

Täytyy sanoa, että näinä sananvapauden etsikkoaikoina mieleni tekisi myös hieman muistella niitä monia sanoja, jolla tämä huomenna esiin tuleva mahdollinen ehdokas on isääni, äitiäni, naapureitani, ystäviäni ja muita maaseudulla asuvia luonnehtinut. Niistä on huokunut suuri ymmärrys ja lämminhenkinen myötäelämisen tuuli, joka on vaikeina aikoina tukenut tavallisen maaseudun asukkaan työntäyteistä elämää aina silloin, kun Maalaisliitto ja Korsimo eivät ole hätään ehtineet.

Jos vaikka joskus on elämä sujunut pellon laidalla tylsästi ja puuduttavasti, tämä tuleva mahdollinen ehdokas on rientänyt aina apuun ja saanut maakuntien ihmisten ajatukset pois mieltä kalvavista asioista ja tuonut tilalle joukon raikkaita ja vilpoisia tuulahduksia.

Maanviljelijäväestöä on enää noin 4 % kokonaisväestöstä. Sellaisessa tilanteessa on hyvin ymmärrettävää, että maaseudun väki solidaarisena on innokkaalla mielellä ja tukee tämän mahdollisen ehdokkaan valintaa presidenttiehdokkaaksi ja edelleen presidentiksi. Koko kansakunnalle olisi siunauksellista, jos yhä useammat pääsisivät osalliseksi tämän valtiomiehen ajatuksista ja mielipiteistä.

Kun kommentoitte, muistakaa, että lämminhenkisesti ja solidaarisesti. Jos ette osaa, katsokaa tekstistä mallia. Se on yllättävän helppoa, kun alkuun pääsee.

Mark Duggan

"Lontoon skidit sanoo et niillon tylsää,
Lontoon skidit sanoo et ei oo tekemistä"

Niinpä pitää keksiä tekemistä. Ärsykkeenä voi olla vaikka se, että poliisi ampui takaisin kun jamaikalaissyntyinen Mark Duggan oli ensin ampunut poliisia päin.

Nämäpä eivät enää tyydykään kaljakellumaan Thamesissa, vaan laittavat infraa tuleen. Brittien yhteisöllisyys pääsee taas touhuamaan. Coronation Street jyrää.

Media on ollut sangen hiljainen siitä asiasta, että ketkä siellä nyt oikein polttopulloja viskelevät. Yhtä hiljaa kuin siitä asiasta, että Afrikan sarvessa kuolee ihmisiä nälkään kuin kärpäsiä. Sivistynyt maailma ei juurikaan ole kauhonut rahaa nälkäisille, vaan nälkäisten entisille siirtomaaisännille Italiaan. Kun on vähän rahaa, pitää priorisoida.

Kun on ylitarjontaa paskauutisista, pitää priorisoida.

Tottenhamissa eivät nyt riehu tavalliset jalkapallo klanipäät, eivätkä Al Qaidan jäsenet. Euroopan sydämessä ensivuoden olympiakaupungin valtimolla riehuvat nyt aivan jotkut muut. Mutta ääneen sen sanominen on arveluttavan riskialtista ja tuhoisaa, itselle ja jälkeläisille ja koko sukukunnalle.

Niinpä tyytykäämme vain toteamaan, että riehuminen johtuu köyhyydestä, työttömyydestä, brittiläisestä geeniperimästä, feodaalisesta monarkiasta ja vasemmanpuolisesta liikenteestä.
No, meillä on Euro ja euron ongelmat. Briteillä on omansa.

Etnisten puheiden asemesta voisi vaikka ehdottaa briteille, että jospa he vaihtaisivat lavuaarin hanansa sekoittajahanoiksi ja hankkisivat oviinsa kunnolliset lukot, heidän elämänsä helpottuisi huomattavasti

Ulkona

En lukenut kesälomalla kuin yhden kirjan. Se on hyvin epänormaalia ja kummallista. Minun on täytynyt siis keskittyä lomalla joihinkin muihin aktiviteetteihin lukemisen asemesta. En myönnä, vaikka asiasta lähipiirissä onkin vankkaa mutu-tietoa.

Se lomakirja oli Hannu Raittilan Ulkona- kirja, jossa kerrotaan kirjailijan omasta elämästä minä - muodossa. Kirja liittynee jotenkin siihen luomisen tuskaan, jota Raittila koki taannoin. Hän mietti monessa tilanteessa sitä, että on pakko kirjoittaa, jotta toimeentulo olisi taattua. On pakko saada aikaa jotain tekstiä.

Ulkona- kirja on mukavaa kesäluettavaa. Lukija pääsee kurkistamaan kirjojen taakse itse kirjailijan arkeen. On hämmästyttävää huomata, että kirjailija ottaa lentoasemalla ennen koneen lähtöä suurin piirtein saman juoma-annoksen kuin matti meikäläinen. On hämmästyttävää huomata se, että kirjailija itkee, kokee pelkoa, rakastuu ja filosofoi ympäristönsä kustannuksella.

Mutta kaikkein hämmästyttävintä on se, että kirjailijalla, tässä tapauksessa Raittilalla, on äärettömän laaja tiedot asioista ja hyvä yleissivistys. Olkoonkin se sitten Google -sivistystä, taikka vanhan kulttuurisuvun sivistystä, yhtä kaikki, niin vaikutuksen se kuitenkin minuun teki.

Raittila kulkee kirjassaan Helsingissä, Tiranassa, New Yorkissa ja vaikka missä. On leppoisaa kulkea hänen matkassaan. On mukavaa kuljeskella näkymättömänä miesporukan viimeisenä ja arvuutella, mistäköhän pienestä aiheensirusta Raittila tekee seuraavan crand canalensa.

Erityisen vaikutuksen minuun tekivät ne jaksot, joissa sivutaan toisten kirjoittamia kirjoja ja kerrotaan ystävyyssuhteista toisten kirjailijoiden kanssa. Kirjailijaksi on tultu näköjään lukemalla kirjoja. Väinö Linnan kirjat osataan, Tuurit on luettu ja klassikot selattu. Hotakaisen kanssa soitellaan alvariinsa ja Seppälästä puhutaan kuin veljestä.

Minä olen aina luullut, että kirjailijat ovat erakkoja ja toistensa ” kilpailijoita” , jotka taistelevat verisesti painosten herruudesta ja ymmärtävät vain itseään. Usein eivät edes itseään.

Olen ollut siis väärässä. Kirjailijat ovat solidaarisia ja yhteen hitsattuja. Vihollinen on kustannusmaailma ja paskajulkisuus. Kirjamessut ovat inkvisiittorin kidutustapahtuma, jossa kirjailija-henkilöstä puristetaan väkisin joku tunnustus yleisen pilkan kohteeksi. Ja kiittämättömyys ja huonot palkkiot korkeintaan piiskaavat kirjailijaa yhä huimempiin taidesuorituksiin.

Minä ostin omani Joen kaupungista alennusmyyntikorista. Hinta oli 2,95. Sivuja sain 421. En napise hyötysuhteesta. Sain enemmän kuin kyllikseni. Toivottavasti edes muruset tuosta rahasummasta kulkeutuivat kirjailijalle asti.

Entisten nuorten sävellahja - kansatieteellinen satiiri

Entisten nuorten sävellahja saa verenpaineeni nousemaan. Se muistuttaa minua siitä, että olen varmasti hölmö ja altis muistelemaan menneitä kymmenen kerran, jos joku vain jaksaa kuunnella.

Pahinta on kuitenkin se, että ohjelmaan läpipäässeet soittajat ovat säännöllisesti niitä, joiden äänen on viski ja nortti värjänneet kähinäksi, joka onneksi peittää pahimmat nöyryytykset ja myötähäpeät.

Onneksi ohjelman naisjuontaja ei ole tekopirteä ja tekovitsikäs niin kuin se mies, joka on jäänyt ikuisesti vakosamettihousujen lumoihin.

Alkuviikon saaristolaisreissulla harrastimme muisteluksia 1970 – ja -80 luvuilta. Olimme kaikki tyytyväisiä, sillä muistelimme kaikki jutut samalla tavalla kuin ennenkin. Osasimme stoorit ulkoa. Kolmen päivän aikana saattoi jopa tulla joku uusikin juttu.

Entisten nuorten sävellahjassa soittajat kertovat kuluneita vanhoja juttujaan nyt suurelle yleisölle. Kommellus on ollut henkilökohtainen ja hauska aikoinaan Lappajärvellä vessantakapusikossa Peralle, Makelle, Stönölle, Lissulle ja Kassulle.

Edelleen se saattaa naurattaa asianomaisia.

Mutta kun se tarina kerrotaan 40 vuoden kuluttua koko Suomen kansalle, minä saan ihottuman ja pakenen ulos residenssistä. Vaimoni tietää asian ja hienotunteisesti kysyy , voiko hän soittaa kyseistä ohjelmaa matkaradiostamme. Minä sallin sen hänelle kernaasti, mutta itse en pysty kuuntelemaan näitä muistoja.

Tänään kaljabassojen ja eronneiden tupakoitsijoiden osuus soittajista on kauhistuttavan suuri. Monelle soittajalle tekisi hyvää, jos lapset kävisivät useammin kylässä ja soittaja keskittyisi nykyhetkeen ja omaan arkeensa. Tunnistan itse oireet. Voi olla, että jonain lauantaina, jolloin elämä värjää mieltäni violetilla sakura-liidulla, tartun minäkin käpälään ja kerron suorassa radio-ohjelmassa sen, mitä tein pikku-fiatin kaatuvilla etupenkeillä Harjavallassa , tanssipaikka Valtatie kakkosen parkkipaikalla erään Vammalasta kotoisin olevan Kristiinan kanssa, vuonna 1973.

Sinä Kristiina, nykyään noin 54 v, anteeksi, että en ole ottanut yhteyttä syksyn 1973 jälkeen. On ollut tässä kaikkea hässäkkää. Töitä ja juttuja. Toivottavasti sulla menee ihan hyvin. Toivottavasti sinun äänesi nykyään on kuulas ja kirkas, etkä ole polttanut sitä karrelle. Toivottavasti sinullakin menee niin hyvin, että sinun pieneen söpöön mieleesi ei koskaan tule soittaa ko. ohjelmaan ja avautua kaiken kansan kuullen.

Tämä minun avautumiseni riittänee meidän tapauksessamme. Laitetaan SPR – avustustilille hiljaa kymppi kumpikin ja annetaan niiden soittaa, joiden elämä on lauantaisin tyhjää ja ikävää.

Tuus

Tillman

Suksi ei nyt luista

Ulkona sataa. Lueskelin lehtiä, kävin varaosaliikkeessä ja urheiluliikkeessä ja odottelen inspiraatiota, jonka avulla saisin itseni tekemättömien töiden ääreen. Tunnen juuri nyt itseni vähän alavireiseksi.

Urheiluvälinekaupassa ei ollut ristin sielua. Kaikki urheilijat ilmeisesti jännittävät Kalevan Kisoja. Tossut vilkkuvat tällä kertaa Turussa. Sielläkin taitaa sataa.

Olen ihmetellyt tässä kahta asiaa. Tai oikeastaan kolmea. Mutta kaksi niistä askarruttaa minua ehkä eniten. Tai askarruttaa minua moni muukin asia.

Mutta eniten minua askarruttaa puheenjohtaja Kiviniemi, joka on siirtynyt Euroopan pelastajista nyt yllättäen pohtijan penkille ja miettii sitä, pitäisikö Euro-alue hajottaa kahteen osaan. Kreikkalaiset rakentelevat piikkilanka-aitaa Turkin rajalle. Kiviniemi taas miettii, pitäisikö meidän rakennella aitaa Kreikan rajalle.

En osaa sanoa. Olen hyvä opportunisti normaalisti ja satakuntalaiseen tapaan kykenen möläyttämään hyvinkin tarkoitushakuisia mielipiteitä, mutta tällä kertaa en oikein osaa sanoa. Puheenjohtaja Kiviniemi joutuu sangen tarkasti miettimään mielipiteitään tulevaisuudessa, sillä ne alkavat muistuttamaan jo kohta Timo Soinin vastaavia. Tämän enempää en uskalla sanoa, koska nykyään erimieltä oleminen tulkitaan helposti vihapuheeksi, enkä semmoista syntisäkkiä itselleni ota.

Varaosaliikkeen mies antoi minulle 3 mm kuusiokolo-avaimen ilmaiseksi. Hän sanoi, että semmoisesta ei hän viitsi hintaa ottaa ja jos sillä on minulle tähdellistä virkaa, niin ilo on hänen puolellaan. Lupasin keskittää ostokseni liikkeeseen ja levittää hyvää sanomaa.

Mutta yhtä kaikki. Kiviniemen ja varaosaliikkeen omistaja toimet ovat molemmat minulle käsittämättömiä.

Siinä oli kaksi asiaa, jotka minua mietityttävät. Kolmas on se, että blogin päiväkirjoituksiksi ei tunnu nyt loman lopussa löytyvän mitään säädyllistä ja hyvää aihetta. Keväällä suuressa työpaineessa kirjoituksia tuli samaan tahtiin kuin lehmältä kusta. Nyt on pakko rutistaa väkisin koneesta jotain kummallista lauanatai-angstia.

Olen vissiin menettänyt kesän aikana luovuuteni. Olen grillaillut, kaljoitellut, matkustellut, nukkunut pitkään, ajan prätkää ja tanssinut vanhoja paritansseja. Ne ovat varmasti vieneet luovuuteni. En ole käynyt yhdessäkään jokioopperassa, enkä kesäteatterissa. Olen lukenut loman aikana vain yhden kirjan. Olen käynyt monesti kirjastossa lainaamatta yhtään kirjaa. Ja kaiken kukkuraksi, olen ostanut kesän aikana yhden iltapäivälehden.

Olen ilmeisesti tuhonnut luovuuteni perussuomalaisella jurinalla ja pörinällä ja ärinällä. Voi paska !!!

On ryhdistäydyttävä. On keksittävä jotain positiivista ja virkistävää. Vaikka sitten väkisin.

No, minäpä yritän.

Olin siis Ahvenanmaalla. Edestakainen lauttalippu maksoi 30 euroa. Keskiviikkona poislähtöjonossa PAF – uhmapeliyhtiön nainen jakoi ilmaisia arpoja. Raaputin omani ja huomasin voittaneeni 50 euroa leikki rahaa heidän nettiraaputusarpoihinsa. Vain niihin arpoihin. Voitto ei kelpaisi mihinkään muuhun.

Kotona rekisteröidyin PAF –asiakkaaksi ja ryhdyin virtuaalisesti raaputtamaan arpojani. Niitä oli paljon. Sain arvoista voittoa 16 euroa, jonka jo pystyin siirtämään uudelle pelitililleni. Eilen sitten pelasin pokerissa itselleni uuden saldon, joka nyt on 31, 76 euroa.

Uhmapeliyhtiö on siis sponsoroinut minulle välillisesti Ahvenanmaan ensivisiitin. Tästä asiasta ja varaosaliikkeen ilmaisesta kuusiokoloavaimesta olen suunnattoman onnellinen ja ihastunut.

Mutta nyt ryhdyn puuhastelemaan jotain, josta ehkä pystyn väkisin vääntämään seuraavan kirjoituksen. Jospa se kirjoittaminen sieltä taas vähitellen putkahtaisi esille, niin kuin kauan kadoksissa ollut polkupyörällä ajo.

Borta bra men hemma bäst !

Olin alkuviikon Ahvenanmaalla ja nyt loppuviikon töissä. Molemmat kokemukset tuntuvat äkikseltään sangen rajuilta ja mieleenpainuvilta. Saarimaakunta on täyteläinen kuin heidän riisipuuropannukakkunsa. Työmaa tuntuu taas harsomaisen ohuelta ja vieraalta. Tai ainakin työtehtävät tuntuvat. Olen ilmeisesti vieraantunut lomalla täydellisesti tehtävistäni.

En ole aikaisemmin koskaan ollut Ahvenanmaalla.

Nyt olin ja yllätyin. Ahvenanmaa on hieno paikka. Paskapuhetta kaikki Homma- forumin kitinä ja saivartelu. Ihmiset ovat kauniita ja kilttejä, polkupyörätiet tasaisia ja hinnat kohtuullisia. Meri saattaa joskus olla vähän julma, mutta se ei ole maakunnan vika. Ruotsin kieli on kaunista ja sointuvaa. Neste myy bensaa ja K- supermarket provianttia.

Paratiisissa näin yhden käärmeen. Se luikerteli Eckerön sataman polulla ja oli ummikko kyy, joka ei vastannut mitään, vaikka sitä puhuttelin. Jatkoin matkaani ja kävin metsästysmuseossa katselemassa hyljekiväärejä.

Kyy ei siis pitänyt itsestään suurta lukua ja ääntä. Jomalan kunnan kirkkomaalla taas vainajatkin oli kiviin merkitty ammatin kanssa. Sukuhaudassa oli usein haudattu kuitenkin joku mustalammaskin, jonka kohdalla ammattia ei oltu mainittu. Mietin, minkä sortin epäonnistujia niissä paikoissa makasi.

Sankarihautoja ei Jomalassa näkynyt. Mietin sitä, että niihin meillä on täällä mantereella tapana hakata syvin kirjaimin sen paikkakunnan nimi, jossa piiskatykki aikoinaan sankarin oli tehnyt.

Kollaa, Summa, Taipale………..

Sjökapten, Apotekare, Bonden………