Avo-kasukka vai avokas-sukka ?

Vai sitten ihan pelkkää mystistä söherrystä ?

Noutopöydän ääressä kotimaista alkuperää oleva romaanirouva osoitti astiaa ja kysyi minulta, mitä tuo on ? Vastasin hänelle, että kanaa se taitaa olla. Astian vieressä oli lappu, jossa luki että kanaa.

Tästä innostuneena lapsenlapsensa kanssa lounaspöytää tutkiva rouva ryhtyi kyselemään minulta kohta kohdalta eri kippojen sisältöä. Kun en enää jaksanut vastata ja menin pöytään, rouva jatkoi kyselyään toisilta asiakkailta. Ajattelin, että rouvalta oli jäänyt silmälasit kotiin. Taikka sitten hän on hyvin tarkka sen suhteen, mitä hän syö.

Pöydässä tajusin, että rouva ei osannut lukea. Levoton veri on vetänyt häntä aikoinaan sinne ja tänne siihen aikaan kun ikätoverit olivat aloittaneet peruskoulua. Kotiopetuskaan ei ollut paikannut tilannetta. Lapsenlapsi oli ala-asteiässä, mutta hänkin statisti kirjaimien ja sanojen suhteen.

Ajelin nelostietä kohti pohjoista. Romaanirouva vaivasi mieltäni koko ajan. Mietin hänen elämäänsä. Hän ei kykene lukemaan romaania, hän ei kykene katsomaan tekstitettyjä elokuvia eikä hän pysty lukemaan virastoissa lomakkeita ja asiakirjoja. Ruokakaupassakin hän joutuu operoimaan näköaistin ja kokemustensa perusteella.

Runokirjaa rouvalle on turha ostaa syntymäpäivälahjaksi.

Kirkoissa on paljon vanhoja katto- ja lasimaalauksia niitä ihmisiä varten, joiden oli turha virsikirjaa lehteillä. Laulut opittiin ulkoa, laulettaessa katseltiin kuvia ja yritettiin siinä samalla kuunnella pappia, joka mahdollisesti puhui jotain vierasta valtapitävän kieltä. Jumalallinen valta ihmisen päällä ei ole ollut, eikä edelleenkään ole kovin riippuvaista tekstistä. Usko ja luottamus asiaan syntyivät usein ilman kirjaimia.

Mietin pyörän selässä sitäkin, miten eduskuntaa ja hallintoelimiä pitäisi muuttaa, jos päätöksenteosta otettaisi äkkiä pois lukutaito ja kaikki tekstit. Miten kaikki oikein toimisi ? Miten suuri tekstin valta ja sen tulkintataidon ehdottomuuden vaatimus onkaan ?

Ainakin tämän blogin kirjoittaminen olisi kohtuullisen turhauttavaa, jos tietäisi etukäteen jo sen, että näitä ” kärpäsenpaskoja” ja mustekoukeroita ei kukaan pysty tulkitsemaan. Niitä osoitellaan korkeintaan sormella ja kysellään; mitä nuo ovat.

Paatero pyytää meitä

Satakunnasta syntyisin oleva poliisiylijohtaja on jälleen tullut näyttävästi esiin. Tällä kertaa hän toivoo tavallisten kansalaisten ryhdistäytyvän ja ryhtyvän ilmiantamaan tietämiään rikollisia ja rikoksia..

No, lainkuulossa ollaan ja ehdottomasti totellaan.

Ensiksikin, eräs samalla asuntoalueella asuva henkilö jättää säännöllisesti erään STOP- merkin huomioitta ja ajaa pysähtymättä liikennevirtaan. Se on minusta kauhistuttavaa ja erityisesti uutena pyöräilijänä kammoksun tuommoista piittaamattomuutta.

Toiseksi, eräs tuntemani humanteri ajaa edelleen diesel-moottorilla varustetulla veneellään käyttäen lievemmin verotettua polttoöljyä.

Kolmanneksi, erän hömäkän näköinen 43 vuotias rouva ajoi tänään ohitseni ylinopeutta. Olin menossa kauppakeskukseen ostamaa pyöräilyasusteita. Rouva oli lisäksi erittäin provosoituneesti minihameeseen pukeutunut. Tiedän sen siitä, että seurasin häntä viereiseen parkkiruutuun, tarpeellista ylinopeutta käyttäen. Minä siis ilmiannan myös itseni.

Muita rikoksia voisin luetella sitä mukaa, kun niitä mieleen tulee.

Viimeksi, esimerkiksi menneenä juhannuksena vävyni uisteli Professor- nimisellä uistimella paikallisella järvellä minun kalastusluvallani ja minun valtionkalakortillani. Vaikka ne luvat ovat selvästi henkilökohtaisia.

Apu-poliisina toimiminen on huisin jännää. Huomenna lähden mopo-retkelle kohti arvoituksellista paikkakuntaa. Viiden pisteen vihje. Huomenna lähden kohti paikkakuntaa, jonka paikkakunnan erään hyvin tunnetun syntyperäisen nuorenmiehen lepakot hänen vinttikamarissaan tanssivat tässä taannoin modernia uuden aallon fokstrottia, vaikka niiden olisi pitänyt siististi nukkua horroksessa.

Neljän pisteen vihje. Paikkakunnan kuuluisa nuorimies on erittäin ajankohtainen tämän viikonlopun aikana.

Mutta matkaani ei sisälly rikosta. Joten älkää ilmiantako minua. Harkitkaa nyt muutenkin tuon ilmiantotehtävän vastaanottoa. Liittykää vaikka kerrostalokyttääjiin, jos kiksejä saatte tuommoisesta.

Kävin mustikassa

Melkein......

,........ mutta en mahtunut sisälle. Hah ja hah ... Jos olisin väsyneempi, nauraisin hysteerisesti, mutta kun en ole, toivon, että tämä riittää aloitukseksi. Metsässä ei näkynyt etnisesti erottuvia marjamiehiä, joten en pystynyt suhtautumaan heihin mitenkään. En nähnyt karhujakaan, sillä yskin ja laulelin isojen poikien lauluja huonolla nuotilla, mutta sitäkin kuuluvammin.

Olen siis harrastanut hyötyliikuntaa, josta siunaantui hyötyä kaiken lisäksi mustikoiden muodossa. Olen sen lisäksi tietenkin pyöräilyt uudella leikkalullani. Sen 27 vaihteesta olen nyt kolmen päivän aikana kokeillut jo yhdeksää. Perse on edelleen ehjä. Se ei siis ole verillä, eikä myöskään ruvella. Siitä suurkiitos satulalle.

Olen myös joukkotuhonnut muurahaisia. Minulla ei ole mitään erityistä muurahaisia vastaan. Minun puolestani ne saisivat olla olemassa ja asustella ihan vapaasti residenssin ympärillä. Olen kuitenkin joutunut ulkopuolisen tahon toimesta suggeroiduksi. Niinpä olen kaatanut sen tahon vaatimuksesta yhdyskunnan niskaan myrkkyä.

Olen puuhastellut koko päivän maanisesti asioita siinä määrin, että en ole ehtinyt edes laittaa ruokaa. Olen vähän ahdistunut siitä, että viimeinen lomaviikko lähtee käyntiin.

Olen vähän ahdistunut huomisesta päivästä ja ensi viikon riittävyydestä. Toisaalta, moni asia näyttää tänään loksahtaneen paikoilleen. Olen sopinut ensimmäisestä maastopyöräreissusta. Olen viettänyt lähes liihihydraatti-vapaan päivän. Olen syönyt vain pari palaa leipää, enkä ole juonut yhtään olutta.

No, merkinnät luultavasti selkenevät, kunhan tämä loma loppuu. Ajatukseni, ajatteluni ja olemukseni ovat kaikki olleet lomalla. Siksi tällaisena viikonloppuna en pysty muuta kuin ihmettelemään. Olenkohan minä keskustakristitty vai äärikristitty ? Ja jos olen, niin kumman äären kristitty olen ?

Lehdet ovat olleet sitä mieltä viikonloppuna, että äärikristillisyys ei ole kovin hyvä idea ihmiselle. Keskustakristillisyys ilmeisesti sitten on ?

Siitä onkin jo miesmuisti, kun media on viimeksi vannonut keskustakristillisyyden puolesta, tai ylipäätä minkään keskusta-etuliitteen puolesta. Taikka yleensä kristillisyyden.

Hannu Takkula näyttää kuitenkin tässäkin asiassa osoittaneen räyhäkkää pohjoispohjalaista jukuripäisyyttä ja päässeen pitkästä aikaa julkisuuteen. Hän se on meneisyydessä sanonut laittamattomasti ja nyt sitten päässyt julkisuuteen sillä.

Taidan iltarukouksessani tänään tavallista pitempään pohdiskella asioita. Siellä niitä voi kertoa vähän vapaammin kuin täällä blogissa.

Pakko kohta taas pitää taukoa kirjoittelemisessa. Nämä tekstit tulevat tosi huonoiksi ja mauttomiksi.

Liisterissä !!!!!

Olen tapetoinut residenssin oleskeluhuonetta. Ja maalannut. Ja vittuuntunut rautakaupoissa. Mutta säilyttänyt arvokkuuteni kuitenkin.

Eilen rautakaupassa edessäni jonottanut muudan 75 vuotias tyylikäs, varakkaan oloinen ja hyvin meikattu vanharouva " hajosi " täysin. Erityisen tuomittavaksi asian teki se, että hänen seurassaan oli nuori tyttö, lapsenlapsi.

Rohkenen siteerata rouvaa nyt tässä sanasta sanaa:

"Mikä helvetin rautakauppa tämä oikein luulee olevansa ? Minä kysyn, missä on terassilautojen puunsuoja-aineita ja minulle näytetään sormella jonnekin selän taakse. Me saatana nyt lähdetään täältä toiseen paikkaan Liisa, sillä mummo ei helvitti soikoon , tämmöistä siedä "

No, minä pääsin askeleen eteenpäin jonossa.

Aikani on kulunut siis kädentöissä. Siksi on ollut päiviä, jolloin en ole ehtinyt täällä kirjoitella, koska realimaailma on ollut taruakin ihmeellisempi.

Näin

Porissa yhden entisen ministerin, joka sattuu olemaan myös nyt sitten entinen kansanedustaja.

Hän näytti yksinäiseltä ja hyljätyltä. Jotkut entiset ystävät pysähtyivät tervehtimään häntä, mutta jatkoivat matkaansa kohti tämän päivän voittajia. Minun kävi häntä sääliksi.

minä olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että minä saan koko ajan vieläkin uusia ystäviä ja ihmissuhteita. Minä raivaan tietäni läpi jäätikön kuin jäänmurtaja. On surullista nähdä ihminen, joka on jäänyt saarelle jäiden saartamaksi.

Näin myös kaverin, jonka tunnen vuosien takaa ammatin kautta. Tällä kaverilla oli samaan aikaan kierroksessa 7 naista. Olin silloin hänelle vähän kateellinen. Nyt ajattelin, että paskat....

Tapetit ovat roskiksessa. Seinissä on uusi pohjamaali. Lähden lavatansseihin naapurikaupunkiin. Toivottavasti jalkani kestää humpan. Huomenna kyllä selviän. Huomenna laitan pakkelia seinään ja ohentelen sopivasti. Huomenna saatan hioa hiekkapaperilla muutakin kuin egoani..

Voinette olla hengessä mukana ja toivoa, että säädyllisesti pääsen tanssimaan, mutta en liiallisesti. Sellainen saattaisi olla pahasta. Raportoin sen mukaan, kuinka voin ja säädyllistä on. Mukavaa olisi, jos rukkasia ei tulisi kovin paljoa, orkesteri soittaisi perinteisesti ja mies osaisi käyttäytyä

Janatuisen soitto on taas vaiennut

Kerkko Koskinen band siinä pönöttää levyn julkistamiskeikalla Porissa sunnuntaina. Hyvä meno 14 soittajasta lähtee, mutta jotain puuttui. Minä itse pelkäsin koko ajan, että ultrabraa- meininki ponnahtaa pinnalle ja pääsemme melodisen massajulistuksen syleilyyn.

Turhaa pelkäsin. Meno oli letkeää, mutta ei sytyttävää.

Allaoleva leidi aplodeeraa Charles Lloydille. Hänestä ei ole kuvaa. Charles pyysi kauniisti, että ei oteta videoita, ei oteta valokuvia, eikä oteta puheluita äidille. Niin me sitten teimme ja kyllä kannatti olla kiltti ja kuuliainen. Sanomalehtien mukaan Charles räjäytti pankin ja esitti tämän vuoden parasta musiikkia Kirjurinluodossa.

Tässä Charles ja uusi kokoonpano



Olen ryhtynyt tapiseeraamaan. Vaimoni aplodeeraa siitä vähintään yhtä räivokkaasti kuin yllä oleva leidi. Työ alkoi eilen vanhan tapetin irroituksella. Kaikki, jotka ovat ko. työtä tehneet, tietävät, että toimenpide vaatii runsaasti liuotusta ja nestettä. Niinpä kaukaa viisaana miehenä säästin pistorasian alustat täksi aamuksi.

Sitten pakkelia ja pohjamaalia pintaan. Lopuksi sitten uusi räväkkä pinta. Käsittääkseni prosessi etenee suurin piirtein samalla tavoin kuin naisväki valmistautuu baariin lähtöön.

Muitakin suuria uutisia on. Olen ostanut pyöräilykypärän ja ajotietokoneen pyörään.

ps.

Uusia lukijoita on taas tullut. Tervetuloa ! En tiedä ketä olette, sillä tuo bloggerin sivupalkki ei ole enää kuukausiin näyttänyt minulle lukijoita, eikä heidän aavatar-kuvioitaan. Harmillista. Siitä huolimatta sydämelliset tervetulotoivotukset . Toivottavasti viihdytte.

Mie tein heräteoston

Ostin eilen polkupyörän itselleni. Se on elämäni toinen itselle ostettu. Siitä lukija voi päätellä, että enemmän kirjoittaja on polkenut heinäkasaa elämässään kuin polkupyörää.

Minulla on ollut aina huono onni pyörien kanssa.

Ensimmäinen oli äidin vanha naistenpyörä, josta oli otettu satula pois. Sillä minä sotkin seitsemän kilometriä kouluun.

Sitten sain ensimmäisen oman Tunturini. Ranteeseen laitettiin vielä Leijona ja siinäpä oli nuori mies valmis yhteiskouluun.

Seuraavan pyörän annoin nuorelle miehelle yliopistokaupunkiin. Sieltä se varastettiin ensimmäisenä yönä. Luultavasti huumehörhöt. Poika jäi ilman pyörää ja isä jäi ilman pyörää.

Mutta eilen tein kaupan kuvassa olevasta vempeleestä. Käyttööni saan pyörän ehkä sunnuntaina, taikka sitten vasta viikon päästä. Joudun odottelemaan ja miettimään, kuinka paljon tuosta vempeleestä lentää kuraa syliin ja selkää. Joudun miettimään, millä helvetillä estän sen, että nussi ei iske ensimmäisessä mahdollisessa tilanteessa.

Ja eniten joudun tietenkin miettimään sitä, että pakoa ei enää ole. Nyt minä joudun fyysisen liikkumisen, hikoilun ja sään armoille. Selviänkö siitä, että minulle tulee hiki ? Selviänkö siitä, että kastun läpimäräksi ja väsyn jossain metsäpolulla taikka metsäautotiellä. ?

Mutta odotan ja mietin minä muutakin. Kun tuo punainen munamankeli oli viikko sitten Tahkolla kilpailujen jälkeen punnittu, se oli painanut 11.1 kg. Se tarkoittaa sitä, että pyörä rullaa ihanasti ja on kevyt polkea. Raskauden tunteet johtuvat polkijan fysiikasta, tai sen puutteesta.

Oloni on siis kuin joulupukkia odottavan pikkupojan. Muistan saman tunteen vuodelta 1970, kun ostin ensimmäisen Nikon- kamerani. Löin tiskiin kolmen kuukauden palkkani, enkä epäröinyt hetkeäkään. Nyt ladoin tiskiin kolmen päivän palkan ja mietin, onko minusta tähän leikkiin ?

No, pakko yrittää. Ja sitä paitsi, se on kivaa. Olen kokeillut.

Enää kaksi yötä ja sitten....

Porissa lentelevät kohta pikkuhousut kauniissa kaaressa. Se saa minut nostalgiseksi ja muistelemaan nuoruuttani Satakunnassa. Silloinkin Raumalla oltiin poikien keskuudessa usein sitä mieltä, että Porissa pikkuhousut lentävät kanervikkoon helpommin kuin Raumalla. Porilaiset pimut eivät olleet miniä-rankingissa kovin korkealla, eivät varsinkaan agraariyhteisön parissa.

Pikkuhousuja eivät Porissa heittele tänään onneksi Suomi Areenalla esiintyvät Suomen valtioneuvoston naisjäsenet. Se tulkittaisi Euroopassa jo varmasti antautumiseksi. Tänään pikkuhousut lentävät Porissa Tompalle.

Toivottavasti yleisössä olevat naiset ovat varanneet runsaasti solumuovisia istuimia itselleen, jotta operaation tuloksena ei sitten ole ensi viikolla kiihkeä pissitulehdus.

Minä annan Tompan kerätä kermat päältä. Annan Elton Johnin kerätä myös rauhassa lavalle lentäneet boxerit. Minä menen säädyllisesti vaimoni kanssa sunnuntain piknik-konserttiin. Menen katsomaan Charles Lloydin bändiä, mutta etenkin haluan nähdä Kerkko Koskisen 14 – henkiset suuryhtyeen. Illemmalla saatamme istua Suomalaisella Klubilla kuuntelemassa Ted Cursonia. Mikäli mahdumme sisään. Ted on mukava kaveri. Olen joskus jopa jutellut.

Pidämme siis housut jaloissamme tiiviisti.

Porissa ei minua ole koskaan ahdistanut. Minä en ollenkaan kuitenkaan ihmettele sitä, että Kannuksen kaupungin entinen elinkeinoasiamies kokee olonsa ahdistuneeksi.

Ehkä syy on hiihdossa. Minäkin ahdistuin aina pienenä, kun koululiikunta pakotti minut hikoilemaan ilman vaihtovaatteita ja juomaan päälle tulikuumaa mehua.

Jos elinkeinoasiamies tarkoittaa yleistä ilmapiiriä Suomessa, niin siinä mielessä osittain olen samaa mieltä. Viikonloppuna Joensuussa vaateliikkeiden myyjättäret olivat vittuilleet vaimolleni, tyttärelleni ja miniälleni oikein olan takaa. Naiskolmikko arveli kyseessä olleen myyjättäret, joiden äänestyskäyttäytyminen eroaa radikaalisti heidän työnantajansa filosofiasta.


Pohjalaisille Pori on taatusti kauhistuttava kokemus. Pohjalaiset ovat aina säikkyneet satakuntalaisia. Esimerkiksi Antti Tuuri kirjoittaa jokaiseen kirjaansa jonkun paskiaisen Satakunnasta. Tai sitten Taiston ja Hakalan pojan mattobisnekset menevät perseelleen juuri Satakunnassa. Antti Tuuri on vain yhdessä asiassa sanonut viihtyneensä Satakunnassa. Se oli silloin, kun hän rakennutti Luvialla Pekka Parikan kanssa itselleen puiset purjeveneet norjalaisten piirustusten mukaan. Niissä teksteissä ei pahaa sanaa ole kuulunut, eikä näkynyt. Minä en ymmärrä, mikä Tuurin kokemusmaailmassa on aiheuttanut sen, että hän laittaa joka kirjaansa satakuntalaisen konnan ?

Yleinen selitys varmaan lienee se, että joku Pomarkun tai Jämijärven tyttö on Lappajärven Halkosaaressa antanut joskus Antille rukkaset suuren miesporukan silmien edessä ja se edelleen Anttia kirvelee. Antin ei pidä semmoisesta ikuista kaunaa kantaa. Minäkin olen saanut Halkosaaressa monet pakit nuorena miehenä. Mutta ei mies semmoisesta nujerru, eikä taivu. Eikä huonoja kirjoja ala kirjoittamaan.

Mies menee rohkeasti Poriin, Elton Johnin konserttiin, ja etupenkissä juo vaaleanpunaista kuohuviiniä, katselee rohkeasti ympärilleen ja miettii, voisiko sitä kirjoittaa satakuntalaisista kirjan, ja laittaa siihen pohjalaisen konnan. Sellaista kirjaa olisi joulun välipäivinä mukava lukea.

Kuvan leidillä on stringit tallella siveästi

Kuumat naiset

Helteiset päivät Joen kaupungissa saivat niskani kipeäksi. Kaduilla käyskennelleet naisihmiset olivat somia katsella ja erosivat tyystin siitä tyypistä, joka Markus Kajon mukaan kansoittaa Pohjois-Karjalan ahot ja aitavieret.

Markus Kajon mukaan Pielisen rannoilla käyskentelevät naisihmiset muistuttaisivat dragster –autoja ja heidän ääntelynsä oli sukua aborginaalien perinnesoittimen, diggeridon, äänenmuodostukselle.

Kajo tarkoitti epäilemättä sitä, että ominaisuudet synkkaavat, jos on laskettu perä ja levennetyt lanteet. Ja, että ääntä lähtee sekä sisään- että uloshengityksen yhteydessä.

Joen kaupungista kotoisin oleva Pia Pakarinen on muutamien mielestä niin kaunis ilmestys, että hänestä leivotaan seuraava Miss Maailma. Rohkenen epäillä. En tavannut neitokaista Joen kaupungissa, mutta rohkenen silti epäillä paskalehdistön kykyä puolueettomaan arviointiin. Kyseessä lienee vedätys, jota nykyään niin paljon harrastetaan.

Tillmannin oma opiskelija on kerran saavuttanut kolmannen perintöprinsessan arvonimen ja olkanauhan missikilpailussa. Se oli hämmästyttävä kokemus. Osittain se oli jopa pökerryttävä kokemus.

Tämä kyseinen neitokainen ei pulpetissa istuessaan tuntunut minusta erityisen kauniilta. Hän oli tyylikäs, hän osasi kihertää ja kiehnata, hän osasi provosoida ja maanitella, mutta muuten…… no way

Pari vuotta sitten törmäsin eräässä tilaisuudessa edellisen vuoden Miss Suomeen. Juttelimme pari minuuttia. Totesin itsekseni, että olipa meikattu lukiotyttö laitettu hoitamaan asiaa. Myöhemmin miespuoliset kaverit kyselivät, miltä tuntui jutella Miss Suomen kanssa ?

Ei miltään. Kadut ovat täynnä uskomattoman viehättäviä naisia, jotka lähettävät 40 metrin säteelle ympärilleen väreilyä, joka lyö polvet notkolle ja ihokarvat etukenoon. Kadut ovat täynnä naisia, jotka voittavat nämä julkisuuden naiset mennen tullen. Pohjois-Karjalassakin.

Veikkaan, että Pia Pakarinen tulee sijoittumaan samalle tasolle kilpailuissa kuin tennistähti Nieminen. Sen jälkeen hänestä tehdään muutamia tekaistuja uutisia, poikaystävä heitetään huuthelkkariin ja tilalle hommataan epämääräinen nuori liikemies. Sellainen, joka vedenvaraan joutuessaan hukkuisi välittömästi kaulassa roikkuvan kultaketjun vetämänä.

Tosi kauniit naiset kiertävät nämä kisat tosi kaukaa.

No, kauneus on aina kuitenkin katsojan silmässä. Tavaran himoittavuus ja houkuttelevuus aiheuttaa usein päänvaivaa himoitsijalle, mutta ei se ole ongelmatonta tavaran omistajallekaan.

Joen kaupungin torilla kirpputoripöydällä oli Tammen Keltaisen kirjaston kirjoja myynnissä. Katselin niiden hintoja. Doctorovia olisi ollut tarjolla. Samoin Saul Bellowin Sadekuningas. Katselin kirjoja ja tutkin hintoja. Sadekuninkaan kuluneesta ja paljon käyttöä kokeneesta niteestä myyjä pyysi 25 euroa.

Pidin sitä vähän korkeana hintana kirpputorikirjasta.

Tähän myyjä, vanhempi herrasmies vaarojenmailta totesi, että tuota Keltaista kirjastoa, ja varsinkin Bellowia menee niin tosi huonosti kaupaksi, että hintaa on pidettävä noin korkealla, jotta tässä hommassa edes jotenkin pärjäisi.

Uskoisin, että Pia Pakarisenkin on turvauduttava samaan talousajatteluun. Ainutkertainen tuote on hinnoiteltava mahdollisimman yläkanttiin sillä markkinat ovat hänenkin kohdallaan ohuet ja ajallisesti rajalliset.

Kuvassa tulevat joensuulaiset missisukupolvet harjoittelevat poseerausta joenrannalla . Pikkutytöt kasvavat vähän, kun kuvaa klikkaa.

Perse kipeänä

Kyse ei ole sukupuolineutraaliudesta, vaan aivan muusta uudesta harrastuksesta.

Olen ajanut polkypyörällä pitkin Pielisjoen rantaa edes takaisin katsellen samalla kauniita naisia. Tuskin koskaan olen nauttinut niin paljoa hikoilusta. Polkupyörä on kummallinen väline.

Olin jopa pyöräliikkeessä hipelöimässä vekottimia, joiden hiilikuituinen ohjaustanko maksoi enemmän kuin mitä olisin ollut valmis maksamaan koko liikuntavälineestä. Välinehulluus hiipi päähäni kovaa vauhtia.

Onneksi perseeni on niin kipeä, että järkeni ja kipu taistelevat hulluuden kanssa. Yritän etsitä itselleni 15 euron Monarkin.

Taivanrannassa on jotain kiinnostavaa

Niinpä lähden tänään katsomaan, mitä se voisi olla.

Minun tekisi mieleni lähteä Pamplonaan juokseman härkien edellä. Pelkään kuntoni olevan siihen kuitenkin liian huonon. Olisi kuitenkin mukava törpötellä Papan lailla ja katsella muiden juoksua.

Luultavasti valitsen aamiaisen jälkeen kuitenkin Pölösen ja Pohjois-Karjalan. Voi nimittäin olla, että pääsen tapaamaan henkilöä, joka on näytellyt Pölösen filmissä. Luulen, että Pohjois-Karjalan taivaanranta sopii minun kunnolleni paremmin, sillä siellä on vaaroja aivan tarpeeksi, kuten Pamplonankin kadulla ja toiseksi, nämä vaarat tuovat taivaanrannan lähelle ja käsinkosketeltavaksi.

Vamos !!

Linjauksia tänä ihanana kirkkaana päivänä

Demariministerit eivät lepää lomallakaan. Nuo uutterat pikku vaalikenttiemme samurait saavat aikaan lämpöä ja hikoilemista kaikkialla, minne sattuvat menemään ja suunsa aukaisemaan. Viimeaikaiset ulostulot ovat jo sillä rajalla, että kohta ne saavat demokraattisen liikkeen vastustajienkin piirissä aikaan hymyä.

Ilkka Kantola ( sd) on sitä mieltä, että vaikka hän itse saikin vaihtaa vaimoa mukavampaan ja kiinnostavampaan, ylioppilaiden ei ole syytä helpolla päästä vaihtamaan opiskelualaansa, taikka täydentämään sitä toisella tutkinnolla. Yksi tutkinto riittää ja sillä sitten pärjätään noin 45 vuotta.

Valtionvarainministeri Urpilainen taas näyttää viimein tehtäväkentästään löytäneet aiheen, joka hänelle sopii ja johon ulkomaisilla taloustieteilijöille ei ole mitään poikkipuolista samottava. Hän haluaa pörssiyhtiöiden hallintoelimiin naiskiintiöt. Uskoisin niin, että tämä tulee kiihdyttämään pakoa Helsingin aneemisesta pörssistä.

Tosin, Urpilaisen pieneksi harmiksi on todettava, että ajatus on EU- parlamentin, ei hänen. Urpilaisen ulostulot muistuttavatkin suuresti näitä allekirjoittaneen Tillman- raportointeja, joissa ei juurikaan mitään omaa keksitä, vaan eilisiä höystöjä uudelleen lämmitetään

Odotan kiinnostuneena muitakin kiintiöitä ja ulostuloja. Tähän asti julkisuuteen on ilmestynyt sangen hupaisia asioita ja pääasiassa vain populistisella sävyllä väritettyinä

Liikenneministeri ( vas) on linjannut jo promillerajan laskun ja ruuhkamaksut julkisuuteen. Työministeri taas on ehtinyt miettiä harmaan talouden poistamisen valmiiksi.

Ja mitä on saanut aikaan kokoomus ? Ei mitään. Turkulainen Ville Itälä on kehottanut kepulaisia äänestämään heti suosiolla Niinistöä. Ja Kuntaministeri on uhkaillut Suomen kuntia samaan tapaan, kuin hän uhkaili opetusministerinä Suomen opiskelijoita. Mutta ei mitään konkreettista. Olen pettynyt ja häpeissäni.

Olisikin laskettava Kimmo Sasi irti nopeasti. Sillä tavoin oikeistovoimilla olisi edes pieni mahdollisuus säilyä tasavertaisessa asemassa kesän tiedotushelvetissä. Sasi voisi analysoida vaikkapa maahanmuuttajien oikeuskäytäntöjä ja niiden soveltamismahdollisuuksia Suomessa.

Oppurtunistit

Olen viettänyt laatuaikaa pojan kanssa. Keitettiin uudet perunat. Saunottiin.

Syrjäsilmällä olen lueskellut hiihtoliiton opportunisteja, jotka hyvien tapojen vaatiman sumuverhon turvin ovat vuodattaneet krokotiilinkyyneleitä. Monet heistä ovat saman aikaan tilanteessa, jossa saattaa olla edullista, että todistajien määrä on vähenemässä. Niinpä surun takaa saattaa pilkistää ajatus tulevaisuudesta, jossa veteraani urheilijat yhä enenevässä määrin edustavat kansaa Eduskunnassa, eikä käräjäoikeuksissa. En osaa sanoa, kumpi on kansan kannalta parempi vaihtoehto.

Suomen hallitusta äskettäin muodostaneet poliitikot olisivat mitä parhaimpia urheilujärjestöjen johtoon. Taidosta vaihtaa mielipidettä ja hartauden astetta olisi kateellinen itse Keminmaan keisarikin.

Erityisesti urheilutoimittajien on ollut hankalaa asennoitua tilanteeseen, jossa jonkun suoritus kerrankin on niin täydellinen, että jossiteluun ja spekulointiin ei tällä kertaa jää saumaa.

Koska minut on yritetty kasvattaa hyvin ja siitä kasvatuksesta on jäljellä vielä hitunen, myötätuntoni on tässäkin tapauksessa yksityisen ihmisen puolella, organisaatiota vastaan. Myötätuntoni on matkustajan, ei Haadeksen lauttureiden puolella.

Potkua elämään

Tajunnan laajentaminen ja uusien näköalojen hankkiminen on aina kiehtonut ihmistä. On ihmeellistä päästä uuteen olomuotoon ja saada pikkuvarpaat paukahtamaan kierremakaroneiksi. Kaikki mikä sotkee pään, on upeaa. Nykyään se tie vie ihmisen viinakauppaan. Ammoisina aikoina shamaani napsi sieniä taidolla ja kokemuksella ja puhui kieliä, joita kuulijat eivät tienneet olevan olemassakaan. Muille se ei juurikaan ollut luvallista.

Lentokone keksittiin joskus 110 vuotta sitten. Isäni sanoi sodan jälkeen uhranneensa suuren summan rahaa päästäkseen yleisölennätykselle kaksipaikkaisella suksikoneella, joka oli yllättäen laskeutunut järvelle. Hän oli päässyt toiseen olotilaan keksinnöllä, jonka ikä oli vain 45 vuotta.

Minä harrastin DX- kuuntelua. Radion avulla pääsi tuhansien kilometrien päähän. Yön pimeydessä saatoit kuunnella asioita, joita koskaan ei Suomen Yleisradiossa kerrottu kenellekään. Radio Luxenbourgh soitti musiikkia, jota ei saanut käsiinsä vaikka olisi itkenyt. Kidekone toi Moskovan julistajat 2 markalla korviin.

Oli muukin menetelmä päästä kokemaan kovia säväreitä ja toisia paikkakuntia. Jos ryhdyit urheilijaksi, saatoit saada mainetta ja pääsit liikkumaan omilla voimillasi vaikka mihin.

Ihmisen halu säväreihin on loppumaton. Minä ryhdyin radioamatööriksi ja rakensin ensimmäisen pakettiradiomodeemin samaan aikaan kun Nokia teki ensimmäiset raahattavat puhelimensa. Siihen aikaan Nokia lupasi palkata jokaisen radioamatöörin töihin, vaikka kansakoulu olisi käyty väärin päin ja vain uinnista olisi maisterin paperit. Saloran ARP oli jo niin etevä peli, että sitä modifioimalla saattoi päästä kahdelle metrille. Sitten puhuin 70 sentin aallonpituudella Puolaan. Luulin, että kaikki on nyt siinä.

Sitten tuli Internet ja aikuisuus. Nyt mieleni on siinä vaiheessa, että seuraavan loikkauksen ottaminen vaatii jo kynttilöitä ja väärinpäin maahan haudattuja hautaristejä. Tai sitten on palattava 2000 vuotta taaksepäin, poimittava kärpässientä ja ryhdyttävä uranuurtajaksi henkiyhteyksien alalla.

Yleisölennätys… onkohan niitä enää. Kaikki ovat olleet lentokoneessa jo kyllästymiseen asti. Nyt on muodikasta ostaa oma kone ja lentää omilla käsillä. Siitäkin saa säväreitä, kun alastulo on aina varmaa, mutta tulotapa epävarma.

Sanovat, että urheilijat saavat endorfinihormoonia kun hikoilevat. sanovat, että urheileminen on kivaa ja se on terveellistä ja tuo ihmiselle lopullisen onnen. Ainakin se tuo mukanaan monen sorttista vaivaa.

Tänään radiossa oli puhelinlangat-kauheudessa soittaja, joka toivoi Teuvo Oinasta, koska Teuvo on niin ihana. Bändärirouva oli kiertänyt Teuvon perässä maata niin, että sinikantiseen vihkoon oli kertynyt tarkat tiedot yli 1000 keikasta, jolla rouva oli ollut mukana, epäilemättä eturivissä. Rouva ei ollut saanut kuitenkaan herkusta tarpeekseen, sillä lisää piti vain saada kuulla radiosta ja samalla rouva selosti meille kaikille Teuvo Oinaksen tämän viikon kaikki keikkapaikat.

No on minullakin Anne Mattilan ja Suvi Teräsniskan nimmarit , annettuna valokuvan pintaan suurella rakkaudella, Tillmannille. Mutta ne ovat kyllä sitten ainoat.

Sävärit eivät vain ota Teuvo Oinas - rouvalta loppuakseen. Rouva kiertää ja kiertää ja kiertää.

Juhani Aho hurahti perhokalastukseen. Siitäkin on kokemuksia. Jouduin lopettamaan, kun en saanut sinikantiseen vihkooni yhtään taimenta. En ole saamamies.

Yhdellä työkaverilla on 1000 kuulakärkikynää. En tiedä, ehtiikö hän koskaan kirjoittaa kaikilla niillä mitään. Minä en juuri kuulakärkikyniä enää käytä.

Nuoruudessani keräilin Alkoholiliikkeen myymälöitä. Muistatte, että niitä oli ennen harvassa. Apuna minulla oli Alkon hinnasto, jonka perälle Alko oli ystävällisesti luetteloinut kaikki myymälänsä. Joka kerta kun vierailin uudessa myymälässä, viivasin sen listasta yli.

Juuri kun olin saamassa kokoelmani hyvään kuntoon, valtiovalta repäisi alkoholipolitiikassa esille uuden lehden ja antoi luvan perustaa myymälöitä Kustaviin, Nivalaan, Hikiälle, Tuuriin ja Merikarvialle. Minun listani muuttui naurettavaksi.

Sitten keräilin single malt – viskipulloja. Sitten menin naimisiin. Sekin hyvä harrastus piti jättää.

Lintuja ja autojen rekisterinumeroita en aio ryhtyä keräilemään. Olen ajatellut ryhtyä keräilemään hautausmaita. Kuvassa on Nivalan sankarihautausmaa. Pohjalaispitäjässä on ollut vähän tykistönmiehiä ja paljon etulinjaan laitettuja.

Töitä taas tiedossa

AMK - yhteishaun tulokset on julkaistu. Onnellista on se, että uusi hallitus ei vielä ehtinyt laittaa lusikkaansa tähän soppaan. Vasta ensi vuodeksi on tulossa muutoksia. Hallitushan on jostain saanut päähänsä sellaisen asian, että koulutus on erinomainen paikka säästää menoista.

Tuskin uusi hallitus sentään jaksaa ja haluaa viedä eteenpäin sitä kantaa, että AMK-koulutus otettaisiin jälleen valtion huomaan. On paljon helpompaa säädellä kuntayhtymille annettavia aloituspaikkoja ja rahoitusosuuksia.

Ensi vuonnakin uusi hallitus joutuu miettimään asioita vain uusien tulosneuvottelujen yhteydessä. Keväällä 2012 päätetään pääasiassa niistä säästöistä, joita syntyy siten, että 2013 vuonna aloituspaikkoja siirrellään, säädellään ja lopetetaan. Niiden päätösten hedelmiä pääsee nauttimaan vasta se hallitus, joka on vallassa 2017 tai sen jälkeen.

Koulutusjärjestelmien säätely on erinomaisen hidasta touhua. Jos jotain tehdään, tavallisesti tehdään myöhässä ja kun tulokset ovat nähtävissä, pitäisi jo tehdä korjaavia leikkauksia, jotka vaikuttavat vasta sitten, kun ei enää tarvetta olisikaan.

Syksyllä on taas tikkuista aikaa. Opiskelijoille on ensiksikin opetettava prosenttilaskua ja oikeinkirjoitusta. Puolet sisääntulevista ylioppilaista on jostain kummasta syystä saanut sellaisen opetuksen, jossa tekstit kirjoitetaan ilman kappalejakoa ja välimerkkejä. Se sama puolikas koostuu yleensä sitten myös niistä, joiden prosenttilaskutaito pelkistyy siihen, että tiedetään mikä ero on teinivaahdolla ja vahvalla oluella.

Pahinta AMK - järjestelmässä on se, että se ei tunne ollenkaan tukiopetusjärjestelmää. Siihen ei ole resursseja, eikä aikaa. Sitä ei mitoiteta mukaan opinto- ohjelmiin eikä myöskään sisältöihin. Toinen suuri ongelma on se, että osalle opiskelijoista henkilökunta joutuu olemaan isänä ja äitinä.

Joka syksyinen hämmästys työpaikalla onkin nykyinen ylioppilaskirjoitus- ja lukiojärjestelmä. Valkolakin ja jatko-opiskelukelpoisuuden saa joukko, joka on kauniisti sanottuna mielenkiintoinen ja heterogeeninen.

No, nuo tänään julkistetut eivät välttämättä ole suurimpia murheenkryynejä. Mutta kun kesän aikana listat on kertaalleen syöty ja järjestetty täydennyshakua ja vielä lisähakua, syyskuussa on kasassa melkoinen kokoelma kasvatushaasteita.

Lomasta on kulunut vasta vähän aikaa, mutta mieli näyttää edelleen askaroivan töissä. Huono homma. Ehkä menen saunaan ja nukkumaan. Ehkä tänä vuonna sisäänotetuista saamme valmistumaan vuonna 2015 puolet. Sen kanssa voisi vielä elää. Ja jos saisi sisäänoton revittyä jollakin konstilla kaksinkertaiseksi. Sitten vasta oliskin kivaa.

Sormet kertoo salaisuuden

Nyt sitten selvisi sekin, miksi naiset haluavat aina nähdä miehen kädet ja sen, millaiset sormet miehellä on. Selitys on ollut tähän asti se, että ihmisen kädet ovat joko kauniit tai rumat. Sormia on luettu kuin grafologi nuoruuden kirjettä.

Nyt tiede on antanut asialle lopulta järkevän ja asiallisen selityksen. Sormien pituus, ja varsinkin etusormen ja nimettömän suhde korreloi vahvasti sen kanssa, kuinka lähelle pisuaaria miehen on hivuttauduttava ravitsemusliikkeen eriössä. Mitä pitempi nimetön on suhteessa etusormeen, sitä kauempaa voi rennosti porsliiniin sohottaa. Aikaisemminhan miesjoukossa tieteellisen tiedon puutteessa on lähinnä ajateltu edellisestä poiketen niin, että nimenomaan etusormella olisi ylivertaisia käyttömahdollisuuksia.

Tällä kertaa blogin kirjoittaja on niiden joukossa joiden nimettömät muodostavat sormisuhteessa niin suuren nimittäjän, että koko suhde jää fantastisen matalaksi. Minä en siten tarvitse nimettömän pidennysleikkausta, eikä minun tarvitse myöskään lyhentää etusormea.

Erkkolaisen uutisanti on hätkähdyttävää. Peniksen pituuden ja Paavo Väyrysen presidenttiehdokkuuden lisäksi he raportoivat mm. että luottojen markkinointi velkaannuttaa suomalaisia.

Olen kohtuullisen onnellinen tänä maanantaina siitä ,että olen älynnyt jo kauan sitten lopettaa vuositilauksen.

Mutta sormiin vielä. Loman kunniaksi ja yleisen tietoisuuden lisäämiseksi oheistan päreen pääaiheeseen liittyen kuvan ruumiinjäsenestäni, josta voitte kaikki omin silmin nähdä uutiseen liittyvän luonnonoikun. Kuva on luonnollisesti sormista, sillä tämä on perheblogi. Huikeasta nimettömästä.

Musiikkiannoskin liittyy sormiin. Tällä kaverilla on ainakin herkät ja nopeat sormet, ja jatkuvasti oikeassa paikassa.

Valokuvan taikaa

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Siksi naiset ovat kautta aikojen olleet hysteerisiä , jos joku on heitä osoitellut camera obscuralla ja yrittänyt saada itselleen osan kohteen kauneutta ikuistettua. Tavikset uhkaavat särkeä laitteen, joko kokonaan, tai pelkän linssin. Tai he uhkaavat paeta tilannetta. Valtioneuvoston jäsenet joutuvat tyytymään siihen, mitä julkisuuteen tulee.

Ministeri Urpilaisen kuvajournalistinen kohtelu on saamassa riemastuttavia piirteitä. Nettisivut ja paperiset aviisit ovat viime aikoina kilpailleet siitä, kuka pystyy julkaisemaan ministeristä kummallisemman otoksen.

Suosittua on ollut polvistua ministerin eteen ja kuvata alakulmasta hänen leukaansa, oikeastaan leukojaan. Näin on saatu, paitsi nuori nainen näyttämään kummalliselta, myöskin mukaan ylimielisyyttä ja omanarvontuntoa.

Toinen suosittu menetelmä on ollut hiipi kameran kanssa Urpilaisen takaa hänen sivulleen ja laukoa sarjakuva-asennolla puolet muistikorttia täyteen. Nykykameroiden tekniikalla tämä tarkoittaa enemmän kuin Antti Rokan konepistoolista aikoinaan pärähdyksessä lähti kuteja. Jokaisessa sarjassa on niin paljon kuvia, että niillä voisi tapetoida kaikki Eduskuntatalon miesten vessat Urpilaisen kuvilla.

No, joka tapauksessa, edes Jutta ei kykene kovin pitkiä kuvasarjoja hymyilemään luottamusta herättävää vaalihymyä. Ja lopulta sitten toimittaja valitsee juuri sen kuvan, jossa Jutan naama muistuttaa varusmiehille jaettavan talviturkislakin lempinimeä.

Mistä tämä sitten johtuu ?

Kaikenhan pitäisi olla nyt hyvin. On oikeistoa mukana ja on demareita mukana. Kreikkaa pelastetaan niin maan perusteellisesti. Kaikki mikä luvattiin, säätytalon hiilivalkeilla kolmasti kiellettiin. Mutta riittääkö tämä syyksi median piruiluun. Tuskinpa vain. Luultavasti tässä nyt on menossa veren haistelu kierrokset, jonka aikana media tutkii eri vaihtoehtoja. Media luultavasti ryhtyy lomien jälkeen kuvallisen repostelun lisäksi etsimään Jutan heikkoja ominaisuuksia ja ” hakkaraismaisuuksia” .

Median ja Jutan erikoislaatuinen suhde alkoi oikeastaan siitä, kun hän poseerasi aikoinaan lääkeruiskun kanssa lehdessä samana päivänä, kun paljastui se, että Nokialla joku oikea sairaanhoitaja oli ” parantanut” insuliinilla ihmisiä.

Ja kaikki muistamme tietenkin verkkosukat.

Jään mielenkiinnolla odottamaan, koska Jutan vaalistailaukseen revitään suurempia aukkoja. Tämä outojen kuvien virta kun ei tunnu tyrehtyvän. Erityisesti kiinnittäkääpä huomiota siihen, että sangen usein Jutta on kuvattu jostain ahtaasta raosta, kahden tumman hahmon välistä ja suurten ahdistavien paineiden puristamana.

Kuvia löytää kuka tahansa. Tässä muutamia linkkejä.

Jutta ahtaassa välissä tuskaisena

Jutta pöllähtäneenä

Jutta itsevarmana ja ylimielisenä, kasvot kiristyneenä

Jutta ahdistettuna silohiuksiseksi martyyriksi

Jutta vihaisena ja määräilevänä. Jyrki rukoukseen kumartuneena

Blondi peittää kaiken alleen

Häät ja haudat

Morsian Charlene itki vuolaasti Monacossa. Niin lehdistö kertoo. Kuvassa näette kirjoittajan kunniakäynnillä Suomen viimeisen alkiolaisen, Kyösti Kallion haudalla. Huomaatte arvokkaan ja surumielisen asennon. Ei itketä, mutta surraan sitä, että alkiolainen ajattelu on kadonnut maa tomuun ja vaaliraha- melskeisiin.

Toisin kuin Charlene, kirjoittaja saattoi hypätä ratsunsa selkään ja paeta suruaan Nivalassa maantielle. Charlene voi nyt aloittaa avioliiton pohtimalla sitä, olisiko hänen sittenkin pitänyt hypätä huvipurteen tai junaan, eikä yrittää lentokentälle. Ei ainakaan olisi kannattanut tilata itselleen Etelä-Afrikan tikettiä. Olisi ehkä kannattanut hämätä häntäheikki- Alberttia ja tilata lippu Suomen Turkuun. Charlene olisi voinut nauttia kulttuurikaupungin riennoista seuranaan Elina Kiikko. Naiset olisivat voineet ainakin tukea toisiaan ja vaihtaa kokemuksiaan.

Monacon ruhtinaskunta ei mikään onnen auvoinen satama aina ole ollut. Jos nyt oikein muistan, monen sorttista vastoinkäymistä on Charlenelle tiedossa, mikäli ruhtinaskunnassa aikoo pitempään viihtyä. Vilpittömät onnittelut ja osaan ottoni. Toivotaan, että Grimaldien kirous viimein hellittää satojen vuosien saatossa syntyneet kahleensa.

Kun tämä blogi ei nyt perinteisesti ole mikään seurapiirisivusto, joutunen lyhyesti selostamaan myös tapahtumia ennen Nivalaa ja Nivalan jälkeen. Enkä puhu nyt politiikkaa, korkeintaan kielipolitiikkaa.

Torstaina ajoimme Kokkolaan. Syötiin ja juotiin. Istuttiin terassilla ja todettiin, että hieno kaupunki ja mukavia ihmisiä. Paskapuhetta koko persujen kielivouhotus. Hyvin osasivat suomea joka paikassa. Jutteluun ja kanssakäymiseen liittyi Kokkolassa merenrantakaupungeille niin ominainen tunne siitä, että tuosta pääsee vaikka Bangladeshiin , jos vain airot kestävät ja miehen rahkeissa on varaa.

Kokkolassa miehet kulkevat ehkä itsetietoisemmin. Ylähuuli on turpeana nuuskamällistä, mutta ei se minua häiritse. Terva, menneisyys, purjehtiminen ja varallisuus huokuu kaikesta.

Nivalassa emme siis tehneet konikapinaa. Emme käyneet muualla kuin kirkossa ja Kallion hautapaikalla.

Viimeisten vuosien reissut ovat näköjään muodostamassa suuren surukolmion. Kolme vuotta sitten kävimme ihmettelemässä Lepikon torppaa ja retusoitua savupiippua. Potkiskelimme pihalla Lepikon torpan pyhää multaa, ja mietimme, kasvaisikohan siinä tavallista vihreämpiä herneitä. Olisiko mullassa suuren valtiomiehen tenhoa ja valtageenejä ?

Viime vuonna oli aivan ehdottoman pakko pysähtyä Hirvensalmen suuren miehen, Ahti Karjalaisen kotipaikalla. Museonhoitaja oli vannoutunut ahti-fani, joten emme uskaltaneet tankero -vitsejä kovin pyhällä kotikonnulla lausua. Ahdin kotipaikan maaperä on kivistä kuusikkorinnettä. Siitä ei hennonnut muistoja kaivella. Mutta saunan takana virtaavasta purosta join vettä. Seisoin kivellä, jolla Ahtikin on taatusti seisonut. Silloin kun vielä vettä joi.

Nyt on sitten kolmio kasassa. Mietittiin, pitäisikö kuviota laajentaa. Jos ajaisimme Keminmaalle Pohjantähti- opiston pihalle ja pöllisimme muutaman pihakiven ja keskustelisimme itse mestarin kanssa. Mestarihan se semmoinen mies on, joka lukee Dostojevskin tuotannon viikonlopussa ja sanoo omaksuvansa kaiken.

Entäpä, kasvaisiko amaryllis mahtimittoihin, jos kaikkien kolmen paikan mullat sotkisi keskenään ja dooppaisi vielä Substraalilla ?

Nurmijärven Lepsämän kylään tuskin koskaan ajamme. Helsinki ja pääkaupunkiseutu vähän pelottavat meitä. Myöskään emme aio koskaan käydä katsomassa Tytti Isohookana- Asunmaan asuinseutuja. Pyhyydellekin löytyvät lopulta raja-arvot.

Kävimme Kuopiossakin. Lähellä Petosen kaupunginosaa. Säästyimme kuitenkin hengissä. Tanssimme tavattomasti. Ensimmäistä kertaa elämässäni minäkin, tällä naamalla, ja tällä tanssitaidolla, tanssin jalkani verille. Merkillinen kokemus.

Ehkä rento reissumiehen olemus sai naiset varomattomiksi.

Ulkona sataa. On ihana viileä sadepäivä. Ei ole pakko ajaa 31 asteen helteessä. Ajovarusteet kuivut saunassa. Ehkä viikossa, taikka kahdessa. Eilen tultiin läpi kahdesta ukkosrintamasta. Ensimmäisessä vain kastuttiin, mutta toisen läpi tultiin Monacon häiden tunnelmissa. Itketti, ihmetytti, jännitti ja salamat leiskuivat joka puolella. Suosittelen kokemusta.

Siis ukkosmyrskyn läpiajamista prätkällä.