Lähden matkaan

Helteiset taipaleet odottavat kulkijaa. Nouset satulaan ja iltapäivällä kenties näen jo meren ja saaret ja virran. Kerran kesässä niin on vain tehtävä. On päästävä irti ja niin kauas kotoa, että yhdessä päivässä ei takaisin enää ennätä.

Mitään kovin hidasta ja ekologista reissua en ole aloittamassa. Kulkuvälineen litrateho on pitkälti toistasataa hevosvoimaa, kaurana se syö korkeaoktaanista ja mukaan tulee vain kuljettaja. Pyrin yöpymään lakanoiden välissä ja syömään aamupalani valmiista pöydästä. Kesäteatteriin en tällä reissulla ehdi, mutta toivon mukaan pari kertaa lavatansseihin. Pakkasin matkaan ainakin kengät ja säädyllisen paidan sitä varten.

Raportoin sunnuntai-iltana, mikäli katson sen aiheelliseksi. Ajelen liikennesääntöjen puitteissa ja palaan hiljalleen idän kautta. Nyt ensin lähden länteen. Vaimo lähtee etelään. Vähempikin lämpö riittäisi, mutta mitäpä pieni ihminen oikeastaan luonnonvoimille voi. Tyydymme siis tähän.

Jos näette punaisen leidin ja matkamiehen pörähtävän ohitsenne, vilkuttakaa. Entisten nuorten sävellahjassa voitte sitten lähestyä viestillä.

" Hei sinä komea keski-ikäinen motoristi. Ajoit Kiuruvedellä ohitseni. Vilkutin sinulle. Et huomannut minua, sillä olin maitolaiturin takana piilossa. Tule samaan paikkaan ensi lauantaina klo 18. "

Ps.
Mukaan lähtee tietenkin myös blogin monivuotinen lukija, Yamaha -mies, jonka seurassa ei matkamiehen tule suru puseroon. Startti on noin 30 minuutin kuluttua.

Hiipuvaa sanataidetta

Luin illalla. yöllä ja aamulla Antti Tuurin kirjoittaman kirjan Rata. Kirja on Tuurin neljäskymmeneskuudes proosateos. Ja alaspäin mennään laadussa koko ajan. Tuuri on merkinnyt teoksensa lajityypiksi varovaisesti kertomuksen ja siihen osastoon tämä hyvin ehkä sopiikin.

Mennään siis alaspäin tasossa kuin lehmänhäntä. Tai, no ainakin mennään samalla loivalla hivutuksella kuin Keskustan kannatus poliittisella kentällä.

Tuurin kirjojen imu on silti hyvä. Niitä jaksaa lukea. Jotkut huonot kirjat ovat sellaisia, että niiden arvioiminen ei käy laatuun, koska niitä ei saa luettua loppuun.

Kirjassa osasto Majewski käy Muurmanskiin johtavalla radalla. Mukana on 250 hevosta ja yli tuhat miestä. Hiihdetään umpihankea pitkin korpea, väsytään, tehdään radalla pahaa, niin kuin käsketty on ja sitten tullaan kotiin. Ollaan matkalla tosi väsyneitä ja nähdään hiihtäessä 30 asteen pakkasessa trooppisia perhosia.

Kukaan ei juurikaan kuole matkan aikana. Muutama hevonen kuitenkin menettää henkensä. Joku onneton haavoittuu lentokoneen hyökkäyksessä, mutta muuten näyttää siltä, että retki on tarpeeton ja kummallinen. Rata saadaan korjattua varmasti kohtuullisen pian. Tuhat miestä saa vangiksi kaksi venäläistä sotilasta. Koulutuskeskus rakennuksineen saada tuhottua.

Retken jälkeen kusipäinen kapteeni saapuu sairaalaan joutuneen hyvän komentajan sijaiseksi. Pohjalaisnäkökulmaa saadaan näin laajennettua, vaikka ulkoinen paskiainen ei nyt aivan Helsingin herrojen taikka EU –virkamiesten veroinen uhka olekaan. Kapteeni antaa aivan järjettömän päätöksen, jota kertojan asemassa olevan lähetin esimiehenä toimiva luutnantti lähtee suorittamaan.

Luutnantti ratkaisee esimiehensä kusipäisyyden niin, että vie pikkuisen osastonsa taitavasti ja kuin isä lapsiaan suojellen, kohti exodusta, Sointulaa, kohti teosofista turvapaikkaa. Osasto menee turvaan luonnon helmaan. Siellä saunotaan. Siellä saunotaan edellisen retken liat pois, mutta siellä saunotaan myös tämän uuden retken paskafiilikset pois.
Osasto notkuu erämaassa säädetyn ajan, jonka jälkeen tullaan pois , takaisin omien luo. Paska kapteeni onkin jo ehtinyt saada komennuksen pois, sillä oma ja turvallinen pataljoonan komentaja on saapunut takaisin sotasairaalasta.

Kertoja katselee matkan aikana tähtiä ja miettii valon taivalta vieraalta taivaankappaleelta Rukajärven korpeen.

Ensimmäinen lomapäivä on oikeastaan syytäkin uhrata tämänkaltaiseen kirjallisuuteen. Lopun lomaa voikin sitten miettiä sitä, kuinka monta sivua kirjan lopusta voisi irrottaa omaksi tarinaksi. Tuuri on sen onneksi puolestamme jo tehnytkin.

Kirjan kolmas osa , eli viimeiset 40 sivua, on kohtuullisen ehjä kokonaisuus, josta olisi saanut rakennettua vaikka mitä. Sellaisia tarinoita olisi mukava lukea, ilman 150 sivun esipuheita.

Aamu alkaa kummastelulla

Lomapäivän kunniaksi on ehkä vähän irvisteltävä maailman menoa. Säästän poliitikot tällä kertaa. Sallittakoon heille pieni hengähdystauko, vaikka aamu onkin kulunut riemullisella sivustolla Eduskunnan touhuja ja nauruja lukiessa.

Sellainen saa oman persoonan tuntumaan järkevältä.

Mutta asiaan. Uudessa -Seelannissa on rassattu eksyneen linnun sisuskaluja tuntitolkulla, jotta sen syömä hiekka olisi saatu pois ja eläväinen kuskattua taas takaisin eläintarhaan , taikka peräti takaisin Etelämantereelle.

Melkoista menoa. Luulisi saarivaltiolla olevan muitakin murheita. Ainakin nyt aluksi voisi laittaa maanjäristysten runtelemat paikat kuntoon ja sitten seuraavaksi miettiä alkuperäisväestön asioita. Veikkaan, että niissäkin on vielä huolta.

Alkuperäisväestöt muuten tuppaavat viettämään ainaista juhannusta kaikkialla, missä valtaväestö on päässyt nauttimaan heidän rikkauksistaan ja alueistaan. Sitä esiintyy intiaaneilla, saamelaisilla, aborginaaleilla ja vaikka keillä. Pingviinin olisi voinut laittaa täytettynä museoon ja viereen kyltin, että tämäkin oli innokas katsomaan, mitä taivaanrannan takana on.

Eläinten oikeudet ja kohtelu on muuttunut sangen paljon viimeisten vuosikymmenien aikana. Totaalisten eläinmassojen olosuhteiden parantaminen on tietysti hyvä asia ja kohottaa ihmisen moraalista arvoa, mutta samaan aikaan on levinnyt sellainen aate, että yksi ainoa eläinyksilö omaisi jotenkin ihmisen kaltaisen ainutkertaisen arvon.

Minua naurattaa edelleen niin perkeleesti se, että nuoret pariskunnat hankkivat narttukoiran ja laittavat sille tyttövauvan nimen. Jos se kuolee, niin se viedään eläintenhautausmaalle, sille hommataan hautakivi, johon ehkä tulee ristikin vielä ja sitten siellä hautausmaalla palaan lyhdyssä ikuinen tuli.

Jos sitten perheeseen syntyy oikea vauva, nimeksi laitetaan ensikädessä sellainen, jota suomenkieli ja almanakka eivät vielä tunne ja mieluummin vielä sitten sellainen, joka on esiintynyt Harry Potterissa satuolentona taikka Tähtien Sodassa robottina. Siinä sitä onkin sitten etymologeille uutta materiaalia.

Pienen tytön etunimissä esiintyvät kaikki korealaiset automerkit.

Mutta on maailmalla jotain hyväkin tapahtunut. Ympäriinsä tatuoitu Esko Eerikäinen on viettänyt Helsingissä elämänsä onnellisimman juhannuksen pienen tyttärensä, Victorian kanssa. Selvin päin. Ilman Martina Aitolehteä.

Uskon tietenkin, että tämä yksittäistapaus on yhtä harvinainen, ohimenevä, epätodellinen ja mieltä järkyttävä, kuin tuo pingviini-tapauskin, mutta silti olen Eskon puolella.

Hän on ainakin yrittänyt. Ehkä lööppi on tekaistu , taikka keksitty, mutta Esko on ainakin yrittänyt tehdä epätoivoisen positiivisen tempauksen ihmisrodun järjellisyyden ja inhimillisyyden pelastamiseksi.

Valitettavasti on kuitenkin todettava, että sekä luonnon pelastaminen pingviinileikkauksella , että Eskon nenänvalkaisujuhannus antavat ihmiskunnalle ja Euroopalle toivoa suurin piirtein saman verran kuin kreikan valtiovarainministeri.

Sateisen juhannuksen ja vähäisen hukkumiskuolema-innokkuuden kunniaksi uusin otsakekuvankin.

ps.

Pehmolelut, mikrosiat, autoille ja aviomiehille annetut lempinimet ja takapihan villit siilit taas ovat täysin hyvksyttäviä ja normaaleita ihmisajattelun tunnetihentymiä, jotka lisäävät elämän ihanuutta. Ja tietenkin, tuotantoeläimet ja muut lapsuuteni ja nuoruuteni pehmoiset oliot. Varsinkin emakko Roosa, navettakissa Otto- Ville Kuusinen, lehmä Hertta, Pässi Iivo ja kissa nimeltä Patras Muscatel. Kiveä en teille osta, mutta muistoissani teitä kuljetan.

ps 2

Kuvassa kirjoittaja harjoittelee juhannusyönä taianomaisessa tunnelmassa primitiiviaseella simuloidusti villieläimen metsästystä.

Ensimmäisen lomapäivän aattona

Opettelin valmistamaan juhannuksena kolmea uutta ruokalajia. Siitä lukijat voivat todeta, että juhannusta on vietetty säädyllisesti ja siten, että ruoka on kaikkina päivinä pysynyt hyvin sisällä.

Tämän ikäisen ihmisen elämää ohjaavat jo hyveet ja hyvät tarkoitukset. Varsinkin juhannuksena. Ainoat merkittävät riehaantumiset sallin itselleni Johanneksen päivänä. Silloin sattuu olemaan nimipäiväni toisen nimeni suhteen. Juhannuksena onkin parasta käyttäytyä niin, ettei käy kuin Johannes Kastajalle.

Juhannus on muutenkin ollut mieltä elähdyttävä jakso keskikesän virrassa. Se johtuu paljolti siitä, että silmäätekevät poliitikot ovat sallineet itselleen virkistävän vapaan viikon. Se on taas pelastanut meidät monen sortin epätoivolta ja kauhulta. Erityisesti olen ollut kiitollinen siitä, että sekä oppositio, että hallitus ovat eksyneet vastantekoreissuillaan niin syvälle viidakkoon, ettei heistä ole kuulunut nyt kolmeen päivän mitään.

Empiiriset sosiologiset kokeet taas marketeissa ja ostoshelveteissä todistivat jälleen sen, että niillä, joilla kaikista vähiten olisi siihen varaa, on kaikista suurimmat kantamukset. Ruoka, limsa, kalja ja sätkätupakka näyttävät esiintyvän kassajonoissa juuri niiden kärryissä, joiden osa on yhteiskunnassa seitsemännen, kahdeksannen ja yhdeksännen tulonjakodesiilien joukoissa osallistua kaiken mahdollisen ostamiseen.

Ylempien desiilien ostoskärryt sisälsivät kivennäisvesiä, verisuonet aukaisevia jugurttilitkuja , parhaita ja valikoituja kokolihoja ja ananaksia sekä silliä ja uusia perunoita. Niissä koreissa ei kaljalavoja ja sipsejä näkynyt.

Tein empiiristä havainnointia myös ostosjonojen iltapäivälehti- käyttäytymisestä. Jonoissa oli kahden lehden talouksia, yhden lehden talouksia ja sitten niitä, joilla ei ollut yhtään missin tissiä kotiin, taikka mökille vietäväksi. Säälittävää. Heidän on juhannuksena mentaalisesti kuviteltava, kuinka vaikeaa julkisuuden ihmisillä voi olla.

Katselin hömppäelokuvan. Luin hömppäkirjan ja ammuin jousipyssyllä maalitauluun. Välillä luin keskeneräisen kirjan käsikirjoitusta. Loman edetessä aionkin enenevässä määrin päivittäin harrastaan asioita, joilla voi saada aikaan uusia kokemuksia. Aion tehdä lomalla asioita, joita en ole koskaan ennen tehnyt. Minä hankin lomalla kokemuksia.

Tänään meinaan lähteä uistelemaan järvelle soutuveneellä, pelastusliivit päällä, selvin päin. Aion kokeilla, miltä semmoinen tuntuu.

Minä aion myös, toisin kuin Jyrki Katainen, miettiä lomani aikana yhteiskunnallisia asioita ja edessämme olevia ankaria aikoja. Erityisesti aion seurata ministeri Virkkusen edesottamuksia ja julkisanomisia. Jos hän tulevina aikoina pääsee aiheuttamaan kuntasektorissa samankaltaista hätäännystä ja epätoivoa, kuin mitä hän aikaan sai opetusministerinä, 20 äänestäjän mandaatilla operoiville kuntapoliitikoille koittavat Suomen maassa ensi talvena kovat ajat. Luulen, että maakunnat tulevat haikailemaan hätäkeskus – holmlundia kaiholla takaisin. Kuntaministeri Tölliä tuskin kukaan osaa haikailla.

Siirtymä

Sammutan sorvin ja aloitan Juhannuksen. Jatkan sen jälkeen velttoilua viiden viikon vuosilomalla.

Tunnelmaan pääsemme Marstion avulla.

Raportoin tuntemuksistani. Marstio tulkitsee kuitenkin minusta tätä kotimaista karnevaaliamme aika hyvin. Ainakin minulle kävi juhannustansseissa usein näin. Upottaminen ei nyt onnistunut, joten joudutte menemään linkin kautta.

Ryhtykäämme keräämään juhannustunnelmaa !

Katoavat ammatit

Uuden hallituksen ohjelma odottaa täytäntöönpanoa. Opetuksen saralla säästötavoitteet ovat mittavia. Valitettavasti kyse on kuitenkin menojen säästötavoitteista. Kukaan ei toistaiseksi ole yrittänytkään arvioida säästöistä aiheutuneiden kustannuksien määrää ja niiden kerrannaisvaikutuksia yhteiskunnalle.

No, noista on ihan turha urputtaa. Siirtykäämme siis ” koiravero-osastolle”.

Uuden hallitusohjelman mullistavin lause ja lupaus koskee tv- lupatarkastustoiminnan lopettamista. uusi hallitus vie meidät keski-ikäiset uudelleen aikaan ennen televisiota. Sosiaalisesta muististamme katoaa 50 vuotta.

Sosiologien on syytä nyt laittaa kaasua koneeseen ja ryhtyä kartoittamaan graduin ja lisurein ja väikkärein kiireesti tätä katoavaa kansanperinnettä. Valtiovalta kuvittelee säästävänsä 11 miljoonaa. Kansakunnan sisäinen muisti kuitenkin menettää paljon enemmän, ellei nyt nopeasti ryhdytä arkistoimaan asiaan liittyvää tietotaitoa ja kansanperinnettä.

Uuden media-maksun pakollisuus on selvä asia. Perusteeksi maksulle riittää varmasti se, että taloudessa on tulitikkuja ja huopa; savumerkkien lähetyskyky on silloin osoitettu. Ruokakunta on viestintävalmiina.

Minun radioasemani vaatii myös luvan. Siitä joudun maksamaan 18 euroa 16 senttiä vuodessa. Tuolla rahalla minulla on mahdollisuus kommunikoida niin paljon kuin sielu sietää ja kitarisat kestävät. Elän pelossa, josko media maksu tulee ulottumaan myös minun asemaani. Jos niin käy, ryhdyn desantiksi ja vien aseman matkalaukussa kuusen juurelle ja heitän antennit kuuseen.

Tuleva hallitus uhkailee jo sitä, että kaikkea päätöksen tekoa ei tulla tavalliselle kansalle kertomaan. Se sopii minulle ihan hyvin. Osa päätöksistä näyttää olevan senkaltaisia, että minun tulee niistä paha mieli ja ne eivät minua juurikaan kiinnosta.

Ammattikorkeakoulujen , kuten myös toisen asteen kouluverkkoja tullaan supistamaan. Ei haittaa minua. Antaa tulla lunta tupaan vain. Kun jotain alkaa viimein tapahtumaan ja viimeiset on ajettu ulos lakkautettavista pisteistä, minä olen jo eläkkeellä.

Minua surettaa se, että yhteiskunta koulutusjärjestelmällä tuhoaa hyvän sosiaalitoimen työvälineen.

Kun koulutusjärjestelmää on pidetty hieman ylileveänä, on pystytty ottamaan kaikki mahdolliset herramme muurahaiset opintojen pariin. Valmistumisprosentti on ollut vaatimaton, mutta tällä tavalla on sangen halvalla voitu pitää väkeä pois kaduilta.

Toisen asteen ja ammattikorkeakoulun oppilaskustannukset eivät oleellisesti eroa niistä kustannuksista, joita yhteiskunnalle syntyy, kun nuori ei viitsi mennä tai ei pääse minnekään.

Jos tämmöinen nuori sitten potkii mummot katuun ja teholle, nuoren syrjäytyminen maksaa yhteiskunnalle maltaita. Mummon teholla notkuminen voi maksaa tyypillisesti 10 000 euroa vuorokausi. Huostaan otettu nuori maksaa noin 60 000 euroa vuodessa. Kaikki maksaa.

Mutta olkaa hyvät. Voitte näperrellä aivan vapaasti tv- lupatarkastajien kanssa. Kun ryhdytte tekemään muutoksia koulutusjärjestelmään, muistakaa se, että seuraukset näkyvät vasta 10 – 50 vuoden kuluttua.

Nyt yhteiskunnassa niitetään sitä satoa, jota syntyi, kun 1992 laman hoitamisessa oltiin vähän innokkaita ja rajuja.

Koulutuksen sektorilla nykynuori joutuu kamppailemaan toisenkin ongelman kanssa. Koulutuspaikka pitää ensin saada itselle, mutta kun niitä ammatteja ja koulutuksia pitää saada 3, 5 kpl. Se on se keskimääräinen ammattien lukumäärä, jonka nykynuori joutuu hankkimaan elämänsä aikana. Yksi ammatti ja koulutus takaavat huoletonta elämää vain 15 vuodeksi. Asuntolainat, harmi kyllä, kestävät nykyään usein 30 vuotta.

TV- lupatarkastajat joutuvat nyt hankkimaan itselleen uuden koulutuksen ja ammatin. Mutta kannattaa olla tarkkana. Nykyisistä ammateista on 25 vuoden kuluttua jäljellä enää 25 %. Muut ovat kadonneet.

Siinäpä sitä olisi nykyhallitukselle vähän koulutuspoliittista pähkinää. Juuri kun olet saanut leikattua ja oppilaitokset ajettua alas, jo kohta toisaalta huudetaan jotain uutta koulutusta. Ja kun olet 7 vuoden kuluttua saanut polkaistua uutta koulutusta liikkeelle, jos huudetaan sen lopettamista.

Hallituksen kannattaisi harkita koko koulutusjärjestelmän alasajoa ja nopeaa siirtymistä ammattikuntalaitokseen ja oppisopimuskoulutukseen. Kyllä silloin ainakin piisaisi kännissä hoilaavia kisällejä, jotka toivoisivat järvien muuttuvan bioetanooliksi.

Jesse on olemassa

Olin tänään katsomassa opiskelijaa paikassa, jonne minua , eikä myöskään opiskelijaa päästetty muuten kuin saatettuna. Minun kameraani ei päästetty sisään edes saatettuna. Saattajamme nimi oli Jesse. En viitsinyt kysyä kaverilta, tiesikö hän sen, että Jesse on hebreaa ja tarkoittaa ” Jumala on olemassa”. Pelkäsin, että Jesse karkottaa meidät laitoksesta ulos pihalle. Jessellä oli hyvin muotitietoiset Adi Dasler - kengät jalassaan.

Sain pidettyä mölyt mahassani, vaikka minun teki vielä mieli kysyä, että katsoiko Jesse " Pasila" - piirrossarjaa. Siinä sarjassahan Jesse "Shanghai" Pirinen pyörittää laillista bordellia, . Helsingin kaupunki kokeilee semmoista syntipesää hakiessaan vuoden 3000 olympialaisia. Tämä Pasila- sarjan Pirinen on syyllistynyt parituksen ja kiristyksen lisäksi myös mäyrätappeluiden järjestämiseen.

Minulla oli turvallisuusviraston huomioliivi päälläni. Kannoin havainnointisalkkua kädessäni ja seurasin Jesseä ja opiskelijaani pitkin suuren laitoksen käytäviä ja saleja. Minulla oli tärkeä ja poliisimainen olo. Mietin edelleen Jesse Piristä.

Tunsin ylenkatsomisen ja hyljeksynnän siitä, että kukaan ei sanonut meille mitään. Vain Jesse oli palkattu puhumaan.

Ympärillämme oli suuri ja arvokas omaisuusmassa. Laskin päässäni nopeasti. Maallista hyvää ja turmiollista pahaa oli ainakin 30 miljoonan euron edestä, ehkä jopa 60 miljoonan euron.

Pieni osa tuosta suunnattoman arvokkaasta ja himoittavasta tavarasta oli saapunut Portugalista, tuosta Euroopan hyljeksitystä tuhlaajamaasta. Juuri Portugalin vuoksi olimme paikalla.

Tarkastimme kaikki 24 Portugalista tullutta trukkilavallista. Totesimme tavaran kunnolliseksi ja käyttökelpoiseksi. Otimme kuitenkin näytteet jokaisesta lavallisesta.

Kun olimme valmiit, nyökkäsimme Jesselle. Sen jälkeen Jesse saattoi meidät ulko-ovelle, sanoi meille näkemiin täysin tunteettomalla ja ylineutraalilla äänensävyllä. Ja sitten Jesse napsautti oven kiinni.

Hetken olimme hiljaa auringonpaisteessa. Opiskelija hymyili ja kysyi, olinko vaikuttunut. Minä sanoin, että olin, mitä suuremmassa määrin. Tiesin, että minä en koskaan enää tämän päivän jälkeen pääse tuommoisessa paikassa vierailemaan. Opiskelija myönsi sen. Hän sanoi, että hänkin on vaihtamassa harjoittelupaikkaa ja voi olla, että hänellekin tämä oli viimeinen kerta.

Kävin vieraissa

Kävin nimittäin päivällä kilpailevassa blogialustassa tutkimassa vähän sen toimintaa. Zepan antaman tiedon innoittamana siirsin jopa koko roskan sinne, kaikki 1660 kirjoitusta. Kommentitkin siirtyivät, tosin ne eivät oikein tunu vielä näkyvän.

Oloni on nyt vähän rauhallisempi. Jos tämä bloggeri hyytyy ja romahtaa lopullisesti, minä olen nyt VKT- asemani varustellut ja nimimerkilläni bunkkerista petipaikan itselleni varannut.

Viime päivinä on näyttänyt kovasti siltä, että Bloggerin VT - asema on jo luhistunut. Salpalinjalle asti en meinaa tämän onnahtelevan blogialustan kanssa raahustaa. Viipuri - Kuparsaari- Taipale asemani on Wordpress- alustan turvaama ja takaama. Siellä kaikki on kuitenkin niin uutta ja kummallista, että minun täytyy vähän harjoitella asiaa vielä. Siksi blogi päivittyy edelleen normaalisti tänne Bloggeriin.

Kun sitten lähtö tulee, osoite annetaan erikseen. Olkaa huoleti. Konekivääri ja jalusta on viety jo odottamaan uuteen asemaan, joten niistä ei tarvitse olla huolissaan. Läppäri otetaan ja salasana, jos hatka tulee.

Mutta, kuten sanoin, osoite annetaan kyllä kaikille halukkaille. Hätätilassa uuden blogin löytää myös nimen perusteella. Nimi on nimittäin säilynyt entisellään.

Mutta katsotaan ja odotellaan, mitä tuleman pitää. Kukaties nämä bloggerinkin vaikeudet joskus loppuvat. Kiitos Zepalle ohjeistuksesta ja hyvästä puolustusasemien tiedustelusta.

Periaatteena olkoon, että niin kauan kirjoitetaan, kun yksikin kirjain on vielä lippaassa. Jos VKT- asemasta tulee lähtö, niin sitten tavataan Kauppalehden sivustoilla. Viimeinen oljenkorsi on sitten Herlinin Uusi Suomi.

Paljastuksia

Edesmenneellä Kari Tapiolla on kuulemma poika, joka on elänyt elämänsä Kari Tapion oman ydinperheen ulkopuolella. Hän oli ollut isänsä hautajaisissa. Se on sangen luonnollista. Meidät nisäkkäiden pennut on rakennettu niin, että me kiinnymme omiin vanhempiimme, asuimme heidän kanssaan, taikka sitten emme.

Koivun jääkiekko- veljeksilläkin on kuulemma veli, joka ei ole samoja kaukaloita hinkannut heidän kanssaan. Sekin on ihan normaalia. Vieläpä sekin on normaalia, että tämä jääkiekkoa harrastamaton velipuoli on seuraavan sukupolven antanut jo harrastaa vähän jääkiekkoa.

Jokaisella meistä on omat salaisuutemme. Media ei ole kiinnostunut yleensä yksityisen ihmisen asioista, tai on korkeintaan kiinnostunut vasta siinä vaiheessa, kun yksityisen ihmisen uutisarvo nousee niin suureksi, että yksityisyyden pidäkkeet murtuvat.

Uusien ministerien kohdalla kynnys on matala. Minun kohdallani se taas on niin korkea, että joudun yleensä itse paljastelemaan oman elämäni kummallisuuksia. Kun lehdet eivät halua osallistua tähän, blogimaailma on yksi harvoista soveliaista kanavista.

Joten täältä pesee taas. Jotta en olisi paljoa Kari Tapion poikaa huonompi, paljastettakoon nyt heti, että Tillmannin serkku on televisiossa uransa aloittanut levylaulaja. Mitäs siihen sanotte?

Kävin joskus aikoinaan jopa hänen keikoillaan pällistelemässä. Pääsin jopa takahuoneeseen.

Ja pikkupikkupikkuserkkukin oli levylaulaja. Häntä en henkilökohtaisesti koskaan ole tavannut.

Kauhistuttavin paljastus, joka jo lähentelee perverssiyden kultaista leikkausta, lienee kuitenkin se, että sukukirjasta huomasin sen, että minulla ja lukioaikaisella englanninopettajattarellani on yhteinen esiäiti 7 sukupolvea sitten. Englannin opettajattareni syntyi Amsterdamissa 1920 - luvulla, mutta jotenkin hän kuitenkin hivuttautui Suomeen ja juuri minun opettajakseni. Minä kohtelin häntä ylimielisesti ja ynseäsi. Tuskin koskaan olen kenenkään sukulaiseni elämää tehnyt niin hankalaksi. Tosin en silloin tiennyt, että olen hänelle sukua.

Asian on Taivaan Isä varmasti kostanut siten, että teki minusta opettajan. Niin yleensä käy.

Opettajaksi tullaan kahta kautta.

Ensiksikin opettajuus periytyy. Siitä on olemassa monen kaltaista esimerkkiä. Tämä ammatti saa seuraavat sukupolvet järjestään pauloihinsa. Joku heistä haluaa jatkaa ihmisten lasten kaitsemista. Se, onko kyse masokismista , vai sadismista, on veteen piirretty viiva.

Toiseksi opettajuus on mitä suurimmassa määri rangaistus pahoista töistä. Minun kohdallani on luultavaa, että 40 vuoden palveluksella pystyn korvaamaan vain pienen osan aiheuttamastani harmista ja epätoivosta. Toisaalta on muistettava, että äitini suvun sukuvaakunassa on kynttilä symboloimassa sitä, että hänen sukunsa on tuottanut Karjalan kannakselle leegion kansakoulunopettajia. Voi se olla vähän periytyvää minunkin kohdallani.

Viimeinen aamun paljastus voisi olla se, että ryhdyn kohta lukemaan Raamattua. Se tietenkin tekee ihmislapselle hyvää koska tahansa, mutta etenkin näin juhannuksen ja kesäloman edellä sillä voi olla myös ihmislasta hillitsevää vaikutusta. Todellinen syy on kuitenkin se, että Länsimaisen kirjallisuuden klassikot – tenttipakettiin kuuluu noin 15 kirjaa. Niiden joukossa on myös Raamattu, tai oikeastaan osia siitä.

Kun edellisestä kerrasta on jo aikaa, ajattelin, että aloitan tuosta nyt tuon tenttiin valmistautumisen. Gabriel José de la Concordia García Márquez :in kirjoittama ” Sadan vuoden yksinäisyys” on toinen vaihtoehto aloittaa tuo valmistautuminen. Muutaman kokeilevan lukuhetken jälkeen on pakko myöntää, että Raamattu tuntuu helpommalta kirjalta aloittaa.

Kasvatustiede on hyödyllistä ja sitä kannattaa opiskella

Ylioppilas, toimittaja ja teinipoikien päiväuni, Maria Guzenina-Richardson on päässyt ministeriksi. Kasvatustieteen maisteri, ja vähän vanhempien poikien päiväuni, Jutta Urpilainen on päässyt valtion rahoja vahtivaksi ministeriksi. Moni muukin on päässyt pitkälle vähäisellä koulutuksella. Niinpä koulutusmäärärahoja voidaan aivan huoletta leikata. Niin kuulemma tullaankin tekemään.

Maatalousministeriksi tulevalla on sentään maanviljelijä tausta. Toivottavasti tuleva ulkoministeri ei ole ihan pihalla asioista. Ja olisi hyvä, jos liikenneministerillä olisi edes ajokortti. Aina muistaakseni näin ei ole ollut.

Tuleva opetusministeri on sentään entinen Murikka- opiston rehtori. Kyseinen oppilaitos on Teiskossa toimiva AY- oppilaitos, jossa opetetaan metallimiehille ay- oppia ja taitoa. Minulla on kunnia jopa tuntea oppilaitoksen ATK- opettaja. Hän on sangen fiksu. Ja tyylikäs. Ja pätevä.

Mutta palataanpa kasvatustieteen maisteri – tutkintoon. Asiasta on hieman kokemusta itselläkin. Kaikkihan alaa vähänkin tuntevat tietävät, että kasvatustiede ei ole ollenkaan tiede, vaan epämääräinen kokoelma julkituotuja uskomuksia ja väitteitä. Kasvatustieteen appro , sanoin kuin aikuiskasvatuksen appro aikoinaan vaativat tenttijältä suurta mielikuvitusta ja sävellystaitoa.

Tenteissä päti hyvä nyrkkisääntö.

Kirjoita kysymyksen vastauksesi kaikki, mitä tiedät kasvatustieteestä ja lasten käyttäytymisestä. Sitten luet vastauksesi.

Jos ymmärsit jotain tekstistä, pyyhi kaikki pois ja kirjoita uudelleen vastaus. Jatka näin niin kauan, kunnes et enää ymmärrä mitään siitä, mitä olet kirjoittanut. Sen jälkeen palauta vastauksesi tentin valvojalle.

Tällä metodilla on saavutettu runsaasti kiitettäviä arvosanoja viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Toivon mukaan uusi valtiovarainministeri käyttää tätä metodia työssään.

Miksi en voi kommentoida enää ketään ?

Jos yritän , tämä alusta heittää minut anonyymiksi.

Haluaisin omalla nimimerkillänikin kommentoida teitä.

En muka ole kirjautunut sisään, ja sitten vaikka kirjaudunkin, blogger ei tunnista minua.

Neuvokaa minua.

Muuten taidan lopettaa tämän ja siirtyä taas pöytälaatikko - linjalle.

Rukous

Ajattelin reissullani, että olisi hyvä, jos opetusministeriksi nimitettäisiin demari. Silloin voisi olla mahdollista, että opetus- asioita taas ajateltaisi järjellä, eikä kokoomuksen ei - ylioppilaan katkeruudella. paras opetusministeri teitenkin olisi ollut Teuvo Hakkarainen ( 8 v peruskoulua) , mutta kun se ei nyt ollut kertakaikkiaan mahdollista, niin olkoon se sitten demari.

Ministeriksi tuli Jukka Gustafson. Pieni toivomus Taivaan Isälle. Jos kerran toiveet täyteetään näin tunnollisesti, niin tulevaisuudessa voisi ihan vähän leväperäisempikin olla. Muuten otan änkyrä- Gustafsonin valinnan itselleni pienenä niskasta tukistuksena. Taivaan Isän ei ihan näin tunnollinen tarvitse olla tulevaisuudessa.

Meinaan, pienempikin innokkuus riitaisi, sanoi jo aikoinaan alikersantti Lahtinen Yrjö, Tampereelta hänkin.

Yritän auttaa vaimoani, lupauduin jo uudeksi tutor- opettajaksi ja lupaan vaikka mitä, jos Taivaan Isä ei vuörytä enempää minulle demarisympatian hedelmiä.

Hänelle jäi varastoo tosin Liisa Jaakonsaari. Yritän olla siististi. Liisalle ei varmaan keskitä mitään kovin näkyvää. Eihän ?

Mistä näitä sikiää ?

Kyllä ihminen on hölmö. Varsinkin sosiaalidemokraatti. Mutta myös minä olen suuri hölmö. Suurena erotuksena on se, että minä pystyn illan aikana virheeni korjaamaan.

Sössein aamutuimaan läppärini kanssa niin totaalisesti, että edes korkeakoulun atk- vastaava ei saanut tehtyä koneelle mitään. Joudun nyt illalla tyhjentämään arvokkaan tietomassan koneesta ja formatoimaan ja täyttämään se kokonaan uudelleen.

Sosiaalidemokraateilla ei taida sitä mahdollisuutta olla.

Viikon aikana matkoillani olen viihdyttänyt itseäni radion uutisilla. Hallitusohjelmaa synnytetään kovalla ähinällä. Hallitusvesi on jo tullut ulos ja suuri osa hallitusnapanuoraakin roikkuu jo säätytalon ikkunasta ulkona.

Mutta alvin kohoaminen on onnistuttu estämään. Sen sijaan demokraattiset voimat haluavat veroa lisää kaljalle, tupakalle, viinalle ja muulle sellaiselle. Kun kuulin virka-auton hytissä tästä, olin pakotettu päästämään suustani riemun kiljahduksia.

Opettajana voin tuudittaa seuraajani siihen tietoon, että tyhmyys ei katoa maailmasta mihinkään. Etenkin demokraattiset voimat ovat aina ja ikuisesti mukana pluutonassa, joka vetäytyy kohden Tamperetta ja silti uskoo voittoon.

Demokraattisen voimien kannattajat ja äänestäjät saavat nyt sitten vapaasti sauhutella ja tupakoida ja pelastaa maata. Kyllä nyt sattui ikävästi päätös omaan nilkkaan. Me muut voimme vierestä naureskella ja säädellä omaa verotustamme.

Mukavaa oli myöskin huomata se, että tyhmyyttä ja kykenemättömyyttä on muutenkin säätytalossa liikkeellä. Hallitusohjelmassa päätöksiä tehdään vain yhtä vuotta kohden ja seuraavien kolmen vuoden päätökset toivotaan tehtäväksi hämähäkkimiehen, lepakkomiehen, kissanaisen, lumikin tai joulupukin toimesta.

Mutta hölmöin kaikista on solisaliraatti. Ja vasemmistoliitto. Me muut voimme lakata polttamasta ja juomasta. Ja jos emme lakkaa, ainakin meidän tuloistamme tuo puuhastelu vie kohtuullisen vähän rahaa.

Minä jännitän uuden opetusministerin nimeä. Toivottavasti se henkilö on solisaliraatti. Silloin meille aukeaisi taivas. Silloin kaikki sivistystoimi keskitettäisi asutuskeskuksiin ja hallinnonala kylpisi rahassa. Koko pitkän urani varrella erityisen aurinkoisia aikoja ovat olleet ne, jolloin SDP- opetusministeri on syytänyt rahaa pitkin opetuksen sarkaa. Opetushenkilökunta on päässyt seminaareihin ja koulutukseen, aloituspaikkoja on lisätty ja kansainvälisyyttä ovat sankat opettajajoukot päässeet viemään pitkin maailmaa.

Voi, kuinka minä jännitän demokraattisen ministerin puolesta. Voiko olla mitään hehkeämpää kuin naispuolinen sosdem. -opetusministeri juhannusviikolla punaisessa minihameessa. Voiko korvissa soida mikään kauniimmin kuin hänen stay-up sukkiensa suhina punaisen hamosen alla ?

Koko opetussektori odottaa kitalaki kuivana, katkonaisesti hengittäen.

Hallitusohjelmassa on muutakin mukavaa, joka osuus SAK- kenttään kuin miljoona volttia. Kateus ja ahneus sokaisevat päättäjiä. Tulee vielä käymään niin, että ay- ihmisiltä ulosmitataan suuret summat pois, ja tuskin kukaan huomaa asiaa. Palaan ehkä asiaa myöhemmin, jahkaa konkreettinen ohjelma esitetään.

Nyt menen residenssiin velvoitetöihin. Lankomies ( ei SDP) on tulossa kylään perheensä ja koiransa ( Bichon frisé) kanssa. Tämä marsalkka Mannerheimin karvalakkia muistuttava eläin toivon mukaan ei pissi sisälle, eikä muutenkaan käyttäydy erityisen sosiaalidemokraattisesti.

Vieraiden mentyä palaan taas tänne. Sitä odotellessa, olkaa niin kilttejä, pitäkää peukkuja demokraattisen opetusministerin puolesta. Seuraavalla kerralla kirjoitan Suomen Keskustan arvotyhjiöstä. Siitäkin asiasta on runsaasti todisteita lähimenneisyydestä.

Kummallisia asioita

Näin äsken televisiossa järkevän ihmisen. En luullut heitä enää olevan. Upeinta oli tietenkin se, että hän oli nainen.

Muutenkin pohjoisen hiihtokeskus yllättää ujon miehen. Poroja kävelee ulkona, on lämmintä ja huoneiston sauna on kuuma.

Pitäisi ilmeisesti liikkua enemmän ja useammin.

Nainen puhui kirjallisuudesta. Ensimmäisen kerran elämässäni katselin hotellihuoneen televisiota haavi auki. Elän toivossa, että kyse ei ollut maksullisesta kanavasta.

Minä rakastan tyhjiä hiihtokeskuksia. Sodoma ja Gomora ovat nyt poissa, jossain etelän asutuskeskuksissa. Täällä on jäljellä vain paheellinen tunnelma ja huoneissa viipyvä talviöiden irstaus.

Näin kumminkin yhden kaljun bisnesmiehen, joka talutti pihalla äsken tummaa afro-naista. Porot ja minä katsoimme pitkään, mutta he olivat tottuneet tuijotuksiin. Naisen farkut oli ostettu tuhansia kilometrejä Rovaniemen alapuolelta.

Huomenna menen Sodankylään. Olen siellä kuin kala vedessä, sillä siellä on muitakin uuden aallon miehiä. Elokuvia selitetään ja niistä jutellaan. Yritän lähestyä huomenna asioita kirjallisuuden pohjalta.

Yritän nyt nukkua. Unissani seikkailee taatusti Mirjam Kuosmanen ja valkea poro. Toivottavasti en heitä keihästäni usessa huoneen taulutelkkariin. Siinä hupenisivat päivärahat.

Ahdistavaa menoa kaikkialla

Mie lähden aamulla taas reissuun. Mie ajan viikon aikana muutama tuhat kilometriä ja kuuntelen, joko Urpilainen on saanut Kataisen höynäytettyä oikein kunnolla ja rikkaiden rahat jaetaan hallitusohjelmassa kaikkien kesken. Tuolla konstilla saatiin massat liikkeelle 1918. Vasemmisto on hienovaraisemmin koettanut samaa kaavaa myöhemminkin. Usein on vastassa ollut kuitenkin järkimies. Nyt en ole ollenkaan varma asiasta. Pankkivero olkoon mittarimme. Jos se tulee, tilanne on karannut päättäjien ymmärryksestä ja hallinnasta. Jos siotä ei tule, joudumme odottamaan seuraavaa suurta munausta.

Erityisen kiinnostuneena ja ilolla odotan sitä , mihin hätäkeskukset sijoitetaan seuraavaksi.

Suurin kiinnostukseni on kuitenkin siinä, että aika kuluisi nopeasti ja pääsisimme näkemään persu-edustajat oikeissa eduskuntatöissä. Minua erityisesti naurattaa se, että Keskusta pääsee nyt oikein läheltä vahtimaan ja seuraamaan vihollisensa toimintaa. Parempi olisi ehkä ollut se, että olisi yritetty hoitaa valtakunnan asioita. Mahtaa siinä olla sopuisaa ja mukavaa suunnitella yhteistä oppositiopolitiikka. Sekopäisen ja osittaina koulujakäymättömän köyhälistöaatelisten kanssa, jotka kaiken lisäksi avoimesti vihaavat Keskustaa.

Joka ainoa muu puolue on neuvottelemassa maa asioista. Pohjalainen ylpeys joutuu nyt niittämään katkeraa juolavehnää.

Näitä nykyisiä päättäjiä seuratessa muistuu mieleen kurssi, jossa opetettiin satiirin, ironian, pilkan ja ivan eroja ja hyötykäyttöä. Nykypäättäjien olisi hyödyllistä käydä se kurssi. Sen käytyään kukin päättäjä ja silmäätekevä saatatisi olla ainakin varma siitä, koska kehutaan.

Maailma on mennyt muutenkin kummalliseksi. IMF – konttorin koneisiin on murtauduttu. Epäilen, että tuskinpa kiinnostuksen kohteena ovat olleet edellisen pääjohtajan seksiä tihkuvat kirjeet ja kuvat. Luultavasti jotain sellaista haettiin, jota lähiviikkoina voidaan hallitusti vuotaa julkisuuteen, sillä seurauksella, että eurooppalainen korttitalo alkaa viimeisen huojuntansa.

Viihdekeskus Flamingossa ulkomaista alkuperää olevat urheilijanuorukaiset ovat laittaneet talon remonttiin.

Junaliikenne taas sujuu normaalisti, eli siis takkuaa, seuraavien kuukausien aikana. Joku on vandalisoinut hätäjärjestelmää.

Melkein joka kaupungissa on tapettu ihminen. Osa on kuollut omaa hölmöyttään. Kuopion Petosella 14 vuotias tyttö on saanut pistoolin luodista sääreensä.

Pikkupimu voisi päästä realitysarjan päähahmoksi, mikäli kuopiolaiset tulisivat viimeinkin järkiinsä ja ryhtyisivät filmaamaan Petosesta omaa ohjelmaa. Lehtitietojen perusteella käsikirjoitus on helppo tehdä, sillä joka viikko näyttää tapahtuvan ja sattuvan siinä kaupunginosassa. Taidanpa kesällä käydä katsomassa, minkä sortin mörrimöykkyjä siellä asustaa.

Residenssiin saapui männä viikolla joku lomasuomi – aviisi, jossa oli lueteltu kaikki Suomen kusiaispesässä –istumisen festivaalit. Synkeää luettavaa. Petosen kaupunginosa sambakarnevaaleista ei puhuttu mitään. Eipä siellä puhuttu Jämsänkosken Puistolan pihagrilli – riehastakaan.

Monella suomalaisella kaupungilla on värikkäitä kaupunginosia, joiden syntisen karheaa imagoa voisi ihan hyvin hyödyntää nykyistä enemmän. Pienellä vaivalla voisi saada aikaan maireat redneck – festivaalit. Monessa hulttiolähiössä ei tuottaisi mitään vaikeuttaa saada aikaan itse asiassa koko kesän mittaisia tapahtumia, jotka hiljenisivät vasta silloin kun auratraktorit aloittavat penkkatyöt.

Jyväskylän on kyllä kannattaisi tässä asiassa vähän terhakoitua. Pupuhudassa ei vissiin ole kuukauteen tapettu ketään.

Kylläpä helpotti. Tämän enempää en tohdi paskaa viskoa päättäjien päälle ja pahaa oloani purkaa. Voitte vapaasti leikata niin typerästi kun vain osaatte. Asuntolaina on maksettu pois. Lapsilisiä ei ole saatu moneen vuoteen. Pääomatuloja ei juurikaan ole. Kesämökkiä ei ole. Tapetit laitan itse seiniin.

Teidän täsmäohjuksenne menee nyt minun suhteeni ohi oikealta ja vasemmalta.

Luottamuksellista grillausta

Grillasin helteessä joukoille poliittisesti maukasta porsasta. Hiilloksen tein pihalta kaatamistani terijoensalavista. Ne paloivat hyvin ja niistä tuli upea hehku.

Poliittisen sekasorron aikakautena on hyvä muistaan, että Terijoki tuo mieleemme ihanat tuoksut. Kantaäitini ja - isäni ovat juuri nyt siellä ilmastoidussa bussissa. Kannaksen helle on varmasti samaa luokkaa kuin kesällä 1939.

Pihalla on terijokelaista polttopuuta vielä melkoinen kasa. Taidan kaupitella sen paikallisille kommunisteille. Heitä on niin vähän jäljellä, että pitänee laittaa ilmoitus paikallisen Siwan seinään taikka pitää viidakkorumpu kumisemaan.

Puu ei räisky, se on kevyttä ja kaunista, ja se palaa loppuun nopeasti. Se on ominaisuuksiltaan lähellä demarien Eu- mielipiteitä.

Kuvassa on mummolani Kannaksella kesällä 1942. Uutta pirttiä on saatu jo pystyyn ja usko tulevaisuuteen on vahvaa. Ihminen luottaa loputtomiin oikeudenmukaisuuteen ja oman onnensa saamiseen.

Karavaanarit, - aina tiellä !

Katsoin sattumalta männä viikolla hetken televisiosta ohjelmaan, jossa ympäriinsä tatuoitu nainen meni helluntailaisten toimintakeskukseen kahden nuoren naisen kanssa. Minulle ei oikien selvinnyt se, mikä ohjelman idea on ?

Samassa ohjelmassa oli myös humalaisia ihmisiä jonkin sortin venelautalla.

Hassu ohjelma. Hyvin helposti katsoja sai sellaisen käsityksen, että karavaanarit ovat persuja tai demareita, joiden neljä välivuotta kuluvat stetson – hattu päässä leirintäalueilla ja maantientukkona.

Minähän olen tietenkin rahaton tyhjäntoimittaja, jonka auto ei jaksaisi vetää minkään sortin asuntovaunua. Minun ainoa vaihtoehtoni onkin siirtyä katsomon puolelle ja irvistellä.

Matkalaisten alakulttuuri minua kiinnostaa. Karavaanarialueiden reviirit ovat tarkkoja ja vaunujen etupihat omistajiensa vartioimia. Erottumisen keinot ja välineet ovat vähäisiä, mutta niitä innolla käytetään ja niistä pidetään tarkasti huolta.

Karavaanarit taitavat olla myös vähän tiukkapipoja. Takavuosina he järjestivät toimintansa vilkastuttamiseksi kampanjan, jonka eräänä osana oli slogan –kilpailu.

Opetuksessa oli samaan aikaan meneillään luovuus- ja innovointi- kurssi, joten nuorison kanssa päätimme osallistua slogan- kisaan. Jauhoimme luovuusharjoituksilla ja tekniikoilla kymmeniä hyviä ehdotuksia, joista kovan karsinnan jälkeen päätimme lähettää kilpailuun tämän kirjoituksen otsikossa olevan lauseen.

Emme voittaneet kisaa. Emme saaneet edes kunniamainintaa.

Ps.

Kuvassa oivallinen ja värikäs vetoauto helteiselle matkailuvaunu - turneelle.

Naaraan kanssa uimassa

Tänään on olutseuran kuukausikokous. Kerrankin voisi sanoa Runebergia mukaillen, että se päivä tiesi paikkansa. Tuskin koskaan on kuukauden toinen torstai osunut näin oluiselle kelille.

Vaimo kysyi, meinaanko minä mennä kokoukseen ?

Sanoin, että en minä mikään Jutta Urpilainen ole, piru vie. En minä osaa sanoa. Mukava olisi mennä, mutta jos sinä annat minulle luvan, saatan jopa olla menemättä, sillä se meneminen ei tunnu miltään, ennen kuin sinä olet vastaan. Silloin minä menen ehdottomasti kokoukseen.

Olin syntymäkodissa nukkumassa tutussa vinttikamarissa. Illalla kävin savusaunassa ja uimassa pienessä lammessa. Mukana uimareissulla minulla oli naaras, joka ei juuri minua pelännyt ja melskasi lammessa sielunsa kyllyydestä. Savusaunaan en häntä saanut, mutta muuten meillä oli kivaa.

Isäni sanoi, että se naaras tukkasotka on ihan yhtä huikentelevainen, vaikka hän menee uimaan lammikkoon. Ilmeisesti minussa ja isässäni on jotain salattua vetovoimaa, kun höyheniin pukeutuneet nuoret naiset niin kovasti seurassamme viihtyvät.

Puhuin murretta ja ostin Raumalta mansikoita. Join virolaista olutta ja kuuntelin vanhoja tarinoita. Sanalla sanoen, kävin onnelassa. Vaatteeni tuoksuvat vieläkin suolaiselta merituulelta.

Kuvassa savusauna ja lammikko. Naarasta en saanut kuviin.

Komboloi and mister Panos

Sain tänään lahjaksi oikean ja aidon komboloin. Ikääntymisessä on se hyvä puoli, että mitä pidemmälle elää, sitä paremmalta lahjat tuntuvat. Sain paidan , komboloin ja heittouistimen eli virvelin.

Tästä eteenpäin harjoittelenkin kaiket illat upeita komboloi - temppuja. Ja virvelöin haukia. Komboloin ansiosta minulle on selvinnyt sekin, miksi Kreikan kansantalous junnaa paikallaan. Se johtuu siitä, että miehet leikkivät kaiket päivät tällä vehkeellä.

Videossa Mr. Panos kertoo komboloista ja elämänmenostaan tarkemmin.

Kohtaamisia

Tänään kaikki maistuu vähän äitelältä. On nimittäin perinteinen perunanistutuspäivä. Se asia saa joka vuosi tämän päivän maistumaan tärkkelykseltä.

Tänään, Kustaan päivänä, onnittelemme tietenkin Kalle – Kustaa Korkkia, joka niin taitamattomasti muniansa sorkki, että munat menivät rikki. Itkuhan siitä syntyi.

Ruotsalainen Kalle – Kustaa ei itke, vaikka ilmeisesti on harrastanut jotain vilunki - peliä muniensa kanssa. Lehdet ovat asiasta informoineen, sikälis kun palstatilaa on muilta uutisilta jäänyt.

Lehdet ovat uutisoineet lööppien tasolla sitä, että Kuningatar on aikomassa nyt Kalle- Kustaan törttöilyt kostaa. Rohkenen hieman harrastaa ajatusleikkiä.

Silvia ottaa Tukholmassa itselleen perjantai-iltana kumijalan ja suhauttaa eliittiravintolaan. Siellä hän kikattaa itseensä ensin puolitusinaa Martiini- juomaa ja ryhtyy sitten kähmimään 25 vuotiaita nuoria miehiä.

Lopulta matkaan lähtee jääkiekkoilijan näköinen ja jääkiekkoilijan käytöstavat omaava nuorimies.

Aamu- neljältä pariskunta johkaantuu sitten kuninkaanlinnan hevostalleille piukkaamaan hevosten heinävaraston heinäpinkkaa. Meteli on niin hirmuinen, että ruotsalainen eläinsuojeluyhdistys äänittää riemun kiljahdukset ja nostaa kuningatarta ja joutopoikaa vastaan syytteen eläinten mielenterveyden turmelemisesta.

Juttu menee oikeuteen ja sillä lailla sitten Silvia viimein saa kostonsa.

Kuvassa minä olen nuorena miehenä saamassa Kustaan päivänä halauksia ulkomaalaiselta naiselta yksinäisellä, turistien hylkäämällä hiekkarannalla, aamulla kello neljä.

Lähden taas turneelle

Merkinnät ovat sen vuoksi satunnaisia ja saattavat sisältää ärrimurri - muroista saatua kopu ja epäsopua. Ainakin sen lietsontaa.

Luvassa on helteisiä päiviä ilmastoimattomassa työnantajan kuljettimessa. Radiossa on pari toimivaa kanavaa, Radio Vega ja Nova.

Joudun repimään iloni tulevina viikkoina sen vuoksi tienvarren maisemista ja eteen sattuvista huoltoasemien kylähulluista. Odotan tulevia aikoja mielenkiinnolla. Erityisesti haluan syväluodata kansakunnan ajatuksia perstuntumalla.

Huomenna ajan Länkipohjan kylän läpi. Toivoa sopii, että kukaan ei enää yritä kostaa Lapuan lumiauraan kuuluneiden isän ja pojan kuolemaa. Syytön minä niihin olen. Enkä juurikaan ole punaisten puolella elämässäni seikkaillut.

Minun piti lähteä Pohjanmaallekin. Ovat kuitenkin sotaharjoituksen vuoksi sulkeneet tien Kauhavalta pohjoiseen aina Ylivieskaan asti. Olisin tarvinnut sitä tietä juuri ensi viikolla. Joudun ehkä ajamaan nelostietä. Tai sitten kasitietä.

Voi olla, että unohdan koko Pohjanmaan. Jos Keskustan silmäätekevät sössivät hallitusneuvottelut, ilmapiiri Pohjanmaalla saattaa olla tulehtunut ja muukalaiselle, jos nyt ei aivan vaarallinen, niin kuitenkin epämiellyttävä. Saattavat järjestää jäsenäänestyksen siitä, onko minulla asiaa maakuntaan.

Taidan tiistaina käydä kuitenkin Vaasassa ja yrittää puhua Ruotsia koko päivän. Keskiviikkona ja torstaina olen jälleen rakkaassa Satakunnassa.

Perjantaina käyn kyselemässä Saarijärvellä, josko tohtori Kiminkinen on kokonaan heittäytynyt matkasaarnaajaksi, vaiko palveleeko yhtään enää arvauskeskuksessa. Uskoisin, että huoltoaseman baarissa tietävät.

Olen siis menossa ja tulossa. Laitan ajatukset muistiin ja kirjoittelen, jahkaa pääsen valokaapelin päähän. Voikaa hyvin ja olkaa turvallisella mielellä. Islamistien pommiviritelmät ovat etelän suurissa keskuksissa. Kaikki viritelmät ovat yksittäistapauksia, eivätkä mitenkään tarkoita sitä, että Suomen asema olisi mitenkään muuttunut.

Luultavaa onkin se, että nämä pommiviritelmät ovat epätoivoisia yrityksiä aiheuttaa hallitusneuvottelijoille ulkopuolisia paineita. Kun vaara ja uhka kasvaa tarpeeksi suureksi, hallitus saadaan kansakunnan hätätilassa pystyyn.

Pahus, on mentävä nukkumaan. Iltalääkkeet näyttävät vaikuttavan tänään tosi rankasti. Jutut ovat kohta hyvää keskisuomalaista kansanedustaja-tasoa.

Kyky tehdä päätöksiä

Näyttää siltä, että 15 on nyky-yhteiskunnassa initiaatio- ikä, jolloin on viimeistään ansaittava jäsenyys aikuisyhteiskuntaan ryyppäämällä ja polkupyöränpumpun kokoisia sikareja polttamalla. Rippikoulut ja prome-leirit ovat hävinneet taistelun nuorten sydämistä ja sieluista.

Viinaa ja hillitöntä valvomista sen pitää olla.

Vain niillä kahdella voi lunastaa itselleen paikan uudessa postmodernissa.

Mielenkiintoista.

Samaan aikaan aikuisväestön piirissä yleistyy sen kaltainen toiminta, että sitoutuminen ja jengissä pysyminen varmistetaan hitsautumisella mielipiteisiin ja jymähtämisellä ehdottomiin totuuksiin.

Aikuiset voivat juuri ja juuri sopia siitä, millä kellonlyömällä seuraavan kerran Säätytalolla kokoonnutaan kieltäytymisiä vaihtamaan. Muun sopiminen on jo omien sanojen syömistä.

Olen muutaman kerran avioliitossa kokeillut sitä, voiko olla olemassa ehdottomia totuuksia ja päätöksiä. Olen vuosien saatossa huomannut, että ei voi olla.

Osa pihaperennoista on nyt 25 vuoden aikana kiertänyt talon jo kolme kertaa ja ovat lähdössä neljännelle kierrokselle. Jossain residenssin huoneessa on aina vääränlaiset tapetit. Ruokailuvälineiden paikkakin on muuttunut näinä vuosina 5 kertaa.

En ole silti ajatellut ” uusia vaaleja ”

Äänestin tänään itseni alikorpraaliksi

Ei tullut taaskaan korpinjämiä. Puolustusvoimat ovat pelon vallassa päättäneet ilmeisesti kokonaan unohtaa minun ylentämiseni, sillä historiassa on runsaasti huonoja esimerkkejä siitä, mitä innokkaat ja pätevät korpraalit saavat sotamaailmassa aikaan.

Pitänee keksiä juhlimiseen sen vuoksi joku muu syy.

Ohimenneet korpinnatsat korvautuvat moninkertaisesti sen riemun avulla, joka on minussa syntynyt Suomen Keskustan jäsenäänestyksen tiimoilta.

On hupaisaa, että yksi Suomen parhaista puoluekoneistoista ei kykene lukemaan puolueen sääntökirjaa ja tekemään sen perusteella päätöksen siitä, pitäisikö mennä hallitukseen , vai ei. Itse asiassa kysymys on paljon monimutkaisempi. Jos jokaiselta mökin ukolta ja ämmältä ryhdyttäisi jotain kysymään, niin silloin olisi syytä kysyä myös sitä, kenen kanssa mennään hallitukseen, minkä värisillä tuoleilla haluttaisi siellä hallituksessa istua ja kenen vieressä.

Ja sitä ennen pitäisi saada jokaiselle jäsenelle sähköposti , tai edes sähköpostiosoite.

Kun suurilta kansanjoukoilta mennään kansanäänestyksessä jotain kysymään, niin periaatteessa seurauksena on katastrofi. Näin käy helposti kun äänestetään liittymisestä talousunioniin, uuden rahan käyttöön otosta taikka presidentistä.

Silmäätekevät on paikoilleen ja mandaateilleen äänestetty juuri siksi, että heillä olisi tavallista kansaa parempi näkemys ja tieto päätöstensä pohjaksi.

Jos puolueen johtoihmiset eivät pysty, taikka uskalla tehdä asiassa päätöksiä puoleen taikka toiseen, seuraukset on sitten vain kärsittävä.

Pienemmissä asioissa, kuten uusien siltojen rakentamisissa, paikallisteiden kunnostamisissa ja paikallisten sonniyhdistysten asioiden hoitamisissa Keskusta on osoittanut suurta tarmokkuutta ja kyvykkyyttä. Mikä ihme sitten voi kiikastaa tässä asiassa ? Vaihtoehtoja on vain kolme ja kaikki ovat yhtä huonoja.

Hallitusyhteistyö kokoomuksen kanssa nipistää kannatuksesta lisää muutaman prosentin. Hallitusyhteistyö demareiden kanssa nipistää kannatuksesta muutaman prosentin. Ja uusien vaalien järjestäminen maahan nipistää kannatuksesta muutaman prosentin.

Mikä siis mättää ?

Jos Jumala lyö raekuurolla viljan lakoon ja pellot lainehtimaan vettä, ei tyypillinen entisajan Keskustan kannattaja ryhtynyt aprikoimaan, että pitäisiköhän mennä tehtaaseen hitsaajaksi ja ryhtyä demariksi.

Hän odotti veden poismenoa ja ilman kaunistumista. Ja kylvi syksyllä peltoon ruista.

Kun miettii Keskusta suuria virheitä viime vuosien aikana, huomaa helposti sen, että puolueesta pitäisi löytyä nyt ja tulevaisuudessa uskomaton määrä pöljäilyä ja edesvastuutonta toimintaa, jotta edes päästäisi lähelle lähihistorian ongelmien tasoa. Kannattaisi ehkä ajatella, että tekipä puolue mitä tahansa, enää huonommaksi asiat eivät voi mennä. Luultavasti vain paremmaksi.

Mutta jäsenäänestys on pelleilyä. Voi käydä niin kuin demareille kävi silloin kun kansakoulunopettaja Ahtisaari tuli oikealta ohi ja puoluekoneiston ajatukset sotkettiin suohon. Tosin tuo äänestys oli muistaakseni avoin kaikille.

Kuvitelkaapas, että demarit järjestäisivät nyt jäsenäänestyksen siitä, tekikö Heinäluoma nyt neuvotteluissa oikein, tekikö Urpilainen neuvotteluissa oikein , vai tekikö joku muu neuvotteluissa nyt oikein ?

Tulos voisi olla sangen hämmästyttävä.

Korpinjämistä vielä sen verran, että varusmiespalveluspaikkani YK- koulutuskeskuksen naiset kyllä yrittivät aikoinaan saada minulle nuo kulmaraudat kaulukseeni hyvistä palveluksistani korvaukseksi .

Pahaksi onneksi kuitenkin kävi niin, että pari autokuskia onnistui sammuttamaan palavan ammusauton Mouhijärvellä. Se toiminta katsottiin silloin edesauttaneen maanpuolustusta enemmän kuin allekirjoittaneen urhea sodanaikaisen kotirintamatyön harjoittelu varusmies-olosuhteissa.

Espoo ja kirkko sopivat koulujen hengellisistä pelisäännöistä

Työviikon loppuessa minua naurattaa surumielisesti se, että Jumalaa kuulematta Espoo ja kirkko ovat sopineet ilman sen suurempaa rähinää ja nimittelyä hengellisistä pelisäännöistä. On siis oltava kiitollinen. Instituutioilla on edelleen neuvottelukykyä ja halua. Jopa mahdottomat tehtävät voidaan ihmisen toimesta asettaa oikealle tolalle.

Jahkaa erkkolaisen yllyttämänä suvivirren lisäksi kaikki muutkin hengelliset asiat yhteensovitetaan yhteiskunnan kanssa, voimme lopultakin ihastella sitä kuvaraamatun asetelmaa, jossa gasellit ja jalopeurat makoilevat lähteellä rinnatusten.

Hallitusneuvottelut eroavat näköjään hengellisistä neuvotteluista siinä mielessä, että ihmiset eivät voi millään sopia siitä, että jos ollaan perse aukisia, niin millä tavoin ollaan. Muistan pienenä kokeneeni lasten leikeissä tämän kaltaista avuttomuutta ja mielihalujen sekahedelmäsoppaa.

Kreikassa pörssikurssit ovat tänään rallatelleet hyvässä myötätuulessa. Se tarkoittaa aina toivoa ja valoa. Silloin ihmiset uskovat, että jotain vielä parempaa on tulossa. Meillä Suomessa kerjäläinen on laittanut toista kepillä silmään. Syynä on riita kerjäyspaikasta. Minua vienosti hymyilyttää. Seuraavassa vaiheessa joku laittaa säätytalon aulassa jotakuta nyrkillä silmään.

Sitä odotellessa meidän tavallisten ihmisten on edelleen yritettävä käyttäytyä niin kuin ihmiset. Voi korkeintaan vähän demonstroida pahaa oloamme, hallitusti ja ohjatusti. Vaikkapa voikukkien kaivamisella. Jumalainen tragedia jatkuu näyttämöllä. Se jatkuu viikonloppuna ja maanantaina. Saippuaoopperan käänteet ovat osin ennustettavissa, mutta sopivasti siellä on myös jotain uutta ja yllättävää.

Muistelen mielelläni vanhaa KUPLA- sarjaa. Suomen tasavallan politiikassa, KUPLA- sarjassa ja Martti Innasen ELSA - tangossa kaikissa on eräs huomionarvoinen yhteinen nimittäjä. Suuri kansa ja katsojat, sekä kuuntelijat hyvin pitkään luulivat, että kaikkia kolmea esitetään tosissaan.

Nyt näyttää siltä, että kaikki kolme ovat parodiaa. Nyt tämän viimeisemmänkin osalta tilanne on selkiytymässä. Mutta kuka on tämä käsikirjoittaja ? Hardwick ? Hauskaa on joka tapauksessa.

Viikonloppua kaikille Nokiaa omistaville ja muuten ulkoiluhaluisille. Huomenna ja sunnuntaina kannattaa kierrellä muovipussin kanssa asutuskeskuksien liepeillä. Tyhjiä pulloja on runsaasti tarjolla. Niistä saa helpolla verotonta uutta pääomaa.

Hyvin menee, mutta menköön !!!

Viime sunnuntai oli rukoussunnuntai. Kuten varttuneemmat entiset nuoret hyvin muistavat, silloin oli tapana viettää säädyllistä ja rauhallista elämää kaikin puolin. Samoin rukoussunnuntain ja helatorstain väli oli perinteisesti sellaista aikaa, jolloin pyrittiin käyttäytymään säädyllisesti.

Säätytalolla ei ole oikein osattu näitä viimepäiviä käyttää ylösrakennukseksi ja kansakunnan hyväksi. Tai, toisaalta, voihan sitä ihminen niinkin ajatella, että Eero ensimmäinen änkyrä teki suuria tekoja, kun pelasti maan lähtemällä pois. Tai, siis, pakottamalla puheenjohtaja Urpilaisen lähtemään, kun ensin on riehakkaasti oppositiotaipaleen jälkeisessä euforisessa tilassa hitsattu puolue kiinni järjettömiin lähtökohtiin.

Vanhastaanhan on totuttu siihen, että demarien mielestä velkaa ei juurikaan ole, ja se vähäkin voidaan helposti maksaa pois kun rikkailta otetaan kaikki pois.

Vaikka minä pidän sekä tummista naisista, että vaaleista, niin nyt kyllä on sympatiat tämän blondin puolella. Ennen vaaleja häntä stailattiin konsulttien avulla pehmeäksi ja ihmisläheiseksi. Kuukauden päivät uusi muoto on pitänyt hyvin kutinsa, mutta nyt Jutan kasvoille on käynyt samoin kuin Tillmannin Mini Vogue – kiharille 1970- luvun alussa.

Ne eivät tosin kestäneet mopolla ajoa edes kymmentä kilometriä.

Pahinta tässä tietenkin on se, että hävinneestä keskustasta muodostuu neljässä vuodessa vielä heikompi. Jos nimittäin hallitukseen menevät. Toisaalta, on mukava huomata, että vielä on jäljellä joitakin tilanteita, joissa nämä pekkariskääriäiset ovat hyödyllisiä ja tarpeellisia isänmaalle. Suotavaa olisi, että vaalitappio olisi vähän kasvattanut nöyryyttä. Suotavaa olisi, että ennen neuvotteluja kaikki ne yljät ja neitsyet, jotka ovat oven takana turhaa hääjuhlaan pääsyä odottaneet, eivät nyt ovien avautuessa kovin riehaantuisi ja heti päätään täyteen vetäisi.

Persujen on pakko tyytyä osaansa. Kaikki menee kylläkin päin helvettiä, mutta siihen soppaan ei enää kaivata lisämausteita.

Menee päin helvettiä. Vaikean sukunimen omaava Ben meinasi saada eilen jo kaupungilla turpaansa. Se on ennen kuulumatonta. Suorastaan sikamaista. Ilmeisesti toinen osapuoli oli oikein kunnon suomalainen pihkaniska.

Nokia on nollissa.

Maahan ei saada hallitusta

Eurooppalaisen rahajärjestelmän kohtalon kulminaatiopiste on ilmeisesti jo ohitettu. Mitään ei voida enää tehdä.

Puuttuu vain se, että arvojohtaja, presidenttimme antaisi uusia evästyksiä uuteen hallitusprosessiin. Ehkä näemme vielä senkin. Tulevaisuudessa joka tapauksessa minä ryhdyn seuraamaan asioita erilaisilta foorumeilta, joissa keskustellaan maan tilasta. Siellä on osattu ennustaa kaikki tapahtunut paljon paremmin kuin lasitalossa taikka Pasilassa.

Menen paistamaan pekonia ja kanamunia. Ruumiin ravinto on aina etusijalla, kun ihminen omaa hyvinvointiaan miettii. Parhaassa tapauksessa siitä tulee niin hyvälle mielelle ja niin hyvä olo, että oikeastaan ei enää edes huonot asiat kiinnosta.

Ennakkoluulo

Suomalaiset romaanit ovat kuulemma pidentyneet. Luin aamun lehdestä. Ajattelin, että tottakai, tietenkin. hyvä ravinto ja pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta aiheuttaa tasapuolisesti kaikissa jäsenissään muutoksia.

Kyse oli kirjoista.

Huomasin ajattelevani nykyisessä rasistisessa ilmapiirissä automaattisesti siltä pohjalta, että tässä taas joku tatuvanhanen on tehnyt vähän postmodernia tutkimusta.

Laitoin verkkarit jalkaan ja lähden harrastamaan liikuntaa. Palaan tänne takaisin hikisenä ja väsyneenä. Luultavasti minulla on liikunnasta illalla myös jotain purevaa sanottavaa.

Säätytalolle ei osaa enää toivottaa oikeastaan muuta kuin, että muuttaisivat jonnekin hiljaisempaan paikkaan neuvottelemaan. Olisi suotavaa, että ihmiset saisivat nauttia kesästä. Tämä hammastenkiristys ja ihmettely alkaa kohta käymään pienen ihmisen mielenrauhan päälle