Pippa

Eilen ei työnantajan työmaaruokalasta saanut enää iltapäivällä kahvia. Syy oli se, että henkilökunta oli lähtenyt vapun viettoon. Aaton aattona.

Epäilen, että henkilökunta oli lähtenyt hääjuhlaa katsomaan.

Minäkin olen vähän tohkeissani häistä. Seurasin lähetystä muutaman minuutin, näin kuningatar- isoäidin ja näin hääparin suudelman.

Ja sitten näin morsiamen siskon. Hänen nimensä on Pippa.… Pippa. Pippa.... pitää oikein maistella. Hänestä on hyvää vauhtia tulossa Teuvo Hakkaraisen veroinen julkkis. Hän on söpö ja kaunis ja viekoitteleva. Hakkaraisen tavoin hänkin saa tunteet kuumenemaan.

Jo tammikuussa suomi24 –areenalla on keskusteltu siitä voisiko laittaa lapsen nimeksi Pippa.

Joku rohkea on joka tapauksessa laittanut sen koiralleen nimeksi ja puhuu hänestä hyvällä lämmöllä.

Ahh.. , mutta häät ovat joka tapauksessa ihania. Ja neljät häät on tosi ihana elokuva, vaikka sitten yksi siinä kuoleekin. Muistelkaapas sitä runoa, jota luetaan arkulla siinä elokuvassa. Tippa tahtoo tulla paatuneenkin miehen silmään.

Eilen en itkenyt häitä katsoessani. Ei mies itseään kolmessa minuutissa itkuun pysty piiskaamaan. Ei varsinkaan silloin, jos kyse on kaukaisten ihmisten häistä. Vaikka joukossa olisi Pippakin.

Läheisten ihmisten häissä itketään. Se on selvää. Itku on häissä ja hautajaisissa puhdistava tuli, Katarsis, joka auttaa meitä kestämään siirtymäriitin ahdistusta. Itku on regressio. Kun ei asialle mitään itse voida, ja ollaan siirtymässä uuteen ja tuntemattomaan, palataan niin alhaiselle tasolle, että joku helpotusta tuottava reaktiomalli löytyy. Yleensä viimeistään lapsuus ja itkun taso tuovat avun.

Taidanpa katsoa vappuna hääelokuvaa

Valpuri - angs

Kameraan saapui uusi akku Englannista. Tilasin sen keskiviikkoiltana puoliyhdeksän uutisten aikaan. Tänään kuriiriyhtiön autokuski soitti klo 10 ja kyseli, että voiko jättää postilaatikkoon.

Akku saapui siis Englannista. Se saapui Saksan kautta. Lisäksi se kiersi Suomessakin kahden lentokentän kautta. Silti se solahti postilaatikkoon 37 tunnin ja 30 minuutin kuluttua tilauksesta.

Koko kuljetuslysti maksoi 3 euroa.

On ihanaa olla Eurooppalaisessa järjestelmässä mukana. On ihanaa, kun meillä on luottokortit ja euro ja sopimukset. On helvetin ihanaa, kun me kuulutaan Eurooppaan.

Jos olisi mennyt vonkaamaan tuota akku suomalaisesta rautakaupasta, myyjä luimuilisi edelleen takahuoneessa ja odottelisi, että eikö se saakeli jo kohta lähde vapunviettoon.

Eilen huoltomies laittoi bulevardisohloon uuden starttimoottorin. Äännetään pösöö. Hän oli tilannut sen edellisenä päivänä jostain huisin Nevadasta. Hinta koko startille oli 70 euroa. Paikalleen laitto maksoi 45 euroa.

Voi että minä olen lääpälläni, kun saan kunnon palvelua ja asiat toimivat. Kun asiat hinnoitellaan kohdalleen ja palvelu on asiallista, mutta ei nöyrää.

Kauhulla olen seurannut uusien kansanedustajien edesottamuksia. No, noormarkkulaisen tanssiyhtyeen slogania vapaasti mukaillen on hyvä todeta, että sitä saa, mitä tilaa.

Eva Biaudet on saamassa asiakkaakseen viitasaarelaisen sirkkelimiehen. Olisi mukava olla kärpäsenä katossa. Sirkkelimies on kuulemma naimaton vapaa ja villi poikamies. Biaudet ei taas liene kovinkaan valmis ja altis ymmärtämään senkaltaisia mielipiteitä, joita sirkkelimies on suustaan päästänyt.

Asian pihvi ja ydin on kuitenkin siinä, että sirkkelimies on omaan ammattiinsa muodollisesti pätevä. Biaudet valittiin poikkeuspäätöksellä.

Menen pihalle haravoimaan nurmikkoa ennen kuin päästän lisää vappusammakoita suustani. Purkautumiseni menköön vapun piikkiin. Jotain on yritettävä, kun ei enää maatalossa asu.

Lapsuudessa kaikki oli vappuna paljon helpompaa. Vapunaatto ja vappupäivä ajettiin sontaa pellolle. Suuri harmi oli se, että asuimme syrjässä ja mielenilmaisu jäi oman piirin pariin. Emme päässeen asialla rehvastelemaan..

Minulla ei ole enää sontaa, joten joudun haravoimaan ja levittämään riistokapitalistin ( K-rauta) myymää kalkkia. Yritän levittää siististi. Naapurissa on luotettavaa ja jämäkkää väkeä, jotka liputtavat Suomen lipulla seuraavan kerran vasta 4.6.

Pahoittelen provokatiivista kirjoittelua. Yritän avata syytä teille myöhemmin.

Nöyrää lihaa

Olin hierojalla. Korvani oksentavat yhä ja minulla on huono olo.

Hierontaöljynä hieroja käytti taannoin olleiden eduskuntavaalien tuloksia. Hän analysoi niitä provosoivasti ja odotti tietenkin, että minä siitä pienestä naamareiästä huutaisin syvälle luotaavat analyysini hänelle.

Odotin hierontaa ja hiljaisuutta. Sain tarmoropposen käpälöimään selkääni. Paitsi, että tämä tarmoropponen paasasi minulle yksityisyrittäjän helvetistä ja kadehti samalla työsuhteisten irtisanomisaikoja ja ansiosidonnaisia päivärahoja.

Pihalla seisoi hierojan turbodiesel. Auto, josta minä unelmoin, mutta kitapurjeella ja powerpointeilla siihen ei yllä, ei millään. Tämä hyväkäs pääsee siihen pelkillä käsillään.

Taidan siirtyä naishierojalle. Olen joskus kokeillut sellaista ja se tuntui selälle ja sielulle hyvältä. Naisen kosketus selässä, niskassa, kaulassa ja ristiselässä saa miehen unohtamaan täydellisesti työasiat ja politiikan. Ei haittaa yhtään, vaikka hierojatar olisi Suomen Työväenpuolueen aktiivijäsen.

Takavuosina eräs naishieroja muutti naapuripitäjään ja perusti praktiikan. Hänen aloitusmainontansa oli repäisevää ja hinnoittelupolitiikkaansa aggressiivista. Ensimmäisessä ilmoituksessaan hän lupasi kokohieronnan 120 markkaan. Puolihieronnan hän lupasi 70 markkaan. Avajaisviikon erikoistarjouksena oli niska – hartiahieronta yhdistettynä johonkin kolmanteen asiakkaan vapaasti valitsemaan ruumiinjäseneen.

Se olisi tehnyt 45 markkaa. Ruinasin lupaa kihlatultani koko viikon, mutta kokematta se erikoistarjous minulta lopultakin jäi.

Väärin jonotettu

Huuhkajan lisäksi pääkaupunkilaisten harmiksi on pesiytynyt toinenkin kaupunkeihin kuulumaton laji. Yltäkylläisyys ja ihana kahvilaelämä ovat saaneet tahran. Stadin asukas ei osaa millään suhtautua leipäjonoon kiihkottomasti. Huuhkaimen pennut kyllä nostetaan pesälle päivittäin ja niiden räpyttely kärsitään mukisematta.

Kalliossa olisi mahdollisuus tutustua Helsinginkadulla ilmielävään leipäjonoon. Niitä alkoi esiintyä harvinaisina noin 20 vuotta sitten. Nyt näyttää siltä, että ne joutuvat taistelemaan elintilastaan citykanien , huuhkaimien ja kamelinkarva- ulstereiden keskuudessa. Nyt näyttää siltä, että vanha työläiskaupunginosa häätää leipäjonon jonnekin teollisuusalueelle, jonne katsojien on hyvin vaikea päästä luontoihmettä seuraamaan. Julkiset kulkuvälineet eivät kulje joka paikkaan. Kaikilla ei ole rahaakaan matkustella edes takaisin ruuan perässä.

Leipäjono olisi siirrettävä Mannerheimintielle, Forumin kohdalle. Jonossa olijat voisivat kuluttaa odotusaikaansa seuraamalla huuhkaimen pentuja ja jalkakäytävällä kulkevia kamelinkarvoja.

Perspektiiviä vähän elämään ja nälkään. Vihaisena maistuu makaroni paremmalta

Tervetuloa lukijaksi, Kaisa. Olen tänään räyhäpäällä, mutta yleensä olen kovasti sopuisa ja tasapaksu. Toivottavasti viihdyt.

Tänään sössin kunnolla, eikä Kreikallakaan mene hyvin

Tänään olen vähän epävireessä. Onnistuin selvittämään kiitoksella hyvin loisteliaasti aamun palaverin klo 8. Pohdimme työtoverini kanssa puolitoista tuntia operatiivisia taktiikoita seuraaville 7 viikolle. Olin tehnyt asian eteen kaksi työpäivää ennakkovalmisteluja, joten 90 minuutin palaveri oli täyttä timanttia.

Iltapäivällä oli ohjelmassa sitten videoyhteyden varassa konferenssi, johon osallistujia oli tulossa kolmesta maasta ja muutamasta tasavallasta. Olin saanut kutsun saapua kuvaruudun ääreen klo 13 Suomen aikaa.

Konferenssi pidettiin kuitenkin 11-14 Moskovan aikaa. Pääsin minä kuulemaan viimeiset kommunikeat, mutta kuvaa ei enää saatu ruudulle.

Kävi tällä kertaa vähän toisin kuin 1944 Kannaksella. Suomalaiset odottivat jo rauhaa, mutta naapuri käytti vielä tunnin ylimääräistä aikaa koulutuspoliittiseen toimintaan.

Mietin sitä mustan ruudun ääressä. Kannaksella olisi kaiken järjen mukaan pitänyt tapahtua niin, että naapuri olisi lopettanut tuntia aikaisemmin kuin me.

Onneksi minä pääsin tällä kertaa paikkaamaan . Nyt naapuri ehti pitää protokollat ja kommunikeat täydellisesti, ennen kuin meikäläinen pääsi mukaan. Jäi minulta Natalia näkemättä tällä kertaa.

Toivottavasti emme saa asiasta noottia.

Kreikalle voisi sitä vastoin oikeastaan lähettää nootin. Heidän velkojensa korkokäyrä on aikaa sitten jo ohittanut elokuvista tutun kriittisen 45 asteen kulman. Epämääräistä ja pelokasta kesän odotusta kaikille. Tuo kymmenen vuoden Bond -käyrä on kohtuullisen kaameaa katsottavaa.

Jos me takaamme nuo velat, joku, joka on ne antanut, saa melko suolaisen koron rahoilleen. Tietysti, pian olemme tuon käyrän perusteella tilanteessa, jossa kukaan ei enää anna Kreikalle mitään, vaikka takaajana olisi ihan kuka tahansa.

Ajatar

Ajatar on Foorumissa, Foorumissa Mannerheimintiellä..auki joka ilta kello kahdeksaan...

Muistanette mainoksen. Meille keski-ikäisille sen sanoma on syövytetty syvälle sieluun. Maalla syntyneille tämän vaateliikkeen kertoma sanoma oli mystinen ja salattu. Olimme juuri päässeet kummastelemasta sitä, että E- liikkeen tavaratalo on Centrum.

Forum oli meille kaukainen ja kummallinen paikka. Tennispalatsi ja Lasipalatsi vielä kummallisimpia. Olimme häkeltyneitä siitä, että joku voi kuljeskella ostoksilla ilta kahdeksalta. Palatseissa ja Foorumeilla. Ajattelin joskus, että se Mannerheimintien Foorumi on kreikkalaisen teatterin muotoinen ostospaikka.

Viime päivinä meitä maalla syntyneitä on naurattanut se, että Mannerheimintiellä Forumin ja Ajattaren tienoilla kuskataan vuoron perään kolmea huuhkajan pentua ylös räystäälle palokunnan avustuksella.

Ihminen yrittää huonon omantunnon vaivaamana vaikuttaa suopeasti luonnon kiertokulkuun ja eliölajin elämään. Huuhkaja-nuorison pelastustoimia suoritetaan vakavuudella ja antaumuksella. Suomen sisämarkkinoiden pyhin alttari, Mannerheimintie ja sen alkupää haluavat olla likaamatta käsiään huuhkajanvereen.

Jahkaa yksi sankari on saatu takaisin pesätasanteelle, toinen on jo räpiköimässä alas. Siinä sitä onkin kansakunnalle ja jalkapalloväelle jännäämistä.

Samaan aikaan palokunta joutui Lahdessa sammuttelemaan ja varjelemaan jalkapallolegendan patsasta. Siellä oli käsitykseni mukaan syntynyt jopa nilkkavammaa vakavampia vaurioita.

Huuhkaja sopii sangen huonosti siihen imagoon, jota Ajatar ja Foorumi aikoinaan yrittivät Kehäkolmosen ulkopuolelle levittää. Meille keskenkasvuisille jullikoille peräkamareissa jäi sellainen kuva, että Foorumin tienoilla parveili päivät pitkät joukko rikkaita kotirouvia, jotka ostivat hienoja vaatteita ja syntisiä pitsiunelmia, kuluttivat joutilaisuudessaan aviomiestensä sekkitilejä ja maalailivat itseään varmoin huulimaali-vedoin.

Huuhkaja taas feminiinisessä viitekehyksessä maalla tarkoitti aivan toisen näköistä naista. Huuhkajalla oli rasvainen polkkatukka, pitkiä karvoja ylähuulessa, risainen villapaita, veryyttelyhousut ja kumisaappaiden teristä leikatut jalkineet. Huuhkaja asui kunnan osakkeessa, pitäjän ainoassa kerrostalossa ja kulutti aikaansa keskiolutbaarissa.

Huuhkaja haisi hielle, nauroi viinan polttamalla äänellä ja loi kaipaavia katseita kaikkiin lähettyvillä oleviin.

Huuhkajat tulevat isoäideiksi 33 vuoden iässä ja isoisoäidiksi viisikymppisinä.

Kuten huomaatta, kenet ja minkä tahansa voi liittää mihin tahansa. Kaikki asiat ympärillämme ovat käyttökelpoisia, kun työvuoden jälkeisessä angstissa yrittää selviytyä valon määrästä ja kevään ankaruudesta. Toivottavasti avohoidon ja valkotakkisten välinen raja ei vielä tällä kirjoituksella ylity.

Join ja hengitin savua

Riemukas pääsiäinen on ohi. En lukenut yhtään sanomalehteä, en katsonut yhtään television-ohjelmaa, enkä lukenut yhtään tenttikirjaa. Olo on enkelimäinen.

Sitä vastoin, olen maistanut 12 vuotta vanhaa irkku Jamesonia. Sitä vastoin olen ajanut erinomaisella hybridi-polkupyörällä, etsinyt ihan itse sähkövian ranskalaisesta henkilöautosta, lukenut Paul Austerin romaanin ja ollut pitkänäperjantaina mukana ortodoksisessa Kristuksen hautauksen muistojumalanpalveluksessa.

Ja kahdessa luterilaisessa messussa.

Olen niin itseäni täynnä, että puhkean kohta täyteen paiseita ja muutun ällöttäväksi ympäristölleni.

Mutta, upea kirja, upea polkupyörä ja upeaa viskiä.

Täpinöissäni olen tietenkin siitä, että olen seisonut puolitoista tuntia ortodoksisessa jumalanpalveluksessa. Miesten puolella. Tässä kirkkokunnassa on edelleen reilu meininki. Naiset seisovat vasemmalla puolella ja miehet oikealla. Sivulle ei vilkuilla.

Ortodoksit tekevät ristinmerkin eri tavalla. Ja monta kertaa. Edessä oleva mies teki 90 minuutin aikana ainakin 300 ristinmerkkiä. Hän teki sen pää – sydän – oikea olkapää – vasen olkapää järjestyksessä. Luterilaiset päättävät oikeaan olkapäähän.

Kirkkosalia suitsutettiin kahteen kertaan ja kerran käytiin ulkona ristinsaatossa koko porukka. Sitten tultiin taas sisälle ja ohjelma jatkui. Ortodokseilla oli kädessään tuohus, pieni kynttilä , ja siihen paperinen valumasuojus. He sytyttivät sen kynttilän toistensa kynttilöistä, välillä sammuttivat kynttilänsä ja taas , puolen tunnin kuluttua sytyttivät uudelleen.

Minä lähdin puolentoista tunnin jälkeen pois. Jalkani alkoivat puutua seisomisesta. Ohjelma alkoi toistaa itseään, enkä päässyt oikein sisälle enää siihen loppuun. Monet muutkin tulivat ja menivät.

Vaatteet tuoksuivat lauantaina suitsutukselta. Minusta tuntui, että jotain oli todella tarttunut matkaan alkukirkollisesta näytelmästä.

Sunnuntaina tehtiin vävymiehen kanssa ruokaa ja maisteltiin lisää savua.

Tänään savua on tullut enää ranskalaisen autovirityksen starttimoottorista. Se ei ole ollut erityisen pyhää ja toivottua savua. Sitä savua on siunailtu suureen ääneen ja se savu on saanut välillä jopa sielunvihollisen yrittämään pääsyä osalliseksi kaikesta.

Kynttilät sammuvat tänään

En jaksanut tänään lähteä katsomaan sitä, miten kynttilä sammuu alttarilla. On aikainen lähtö liikkeelle. Muitakin tekosyitä oli.

Kävin kaupassa hakemassa iltapala-aineksia. Kohtasin matkallani monia, jotka olivat kovaa vauhtia matkalla kohti sammumista. Vaikka eivät ole ehtineet edes viimeiselle aterialle. On nautittu vain normaalit ruokajuomat.

Rukajärventie – elokuvassa on kohtuullisen upea pyhä ehtoollinen – kuvaelma. Luutnantti Perkolan ympärille on kokoontunut maalauksellinen joukko syömään. Taustalla näkyy järvi rikkiammutun rakennuksen seinäaukosta. Hetkeksi kauhu ja viha on väistynyt. Johtaja jakaa leipää oikealle ja vasemmalle.

En ole tavannut koskaan Pentti Perttulia. Perttuli on Satakunnassa kuuluisa mies. Hän oli Säkylän sokeritehtaan toimitusjohtaja. Hänen sotatarinansa oli meille tuntematon. Vasta kun Antti Tuuri kirjoitti sen ylös, havahduimme, kuka tämän keskuudessamme oleva on.

Olen itse matkalla muutaman päivän. En ole täällä blogi-maailmassa keskuudessanne. Siksi toivon hyvää ja rauhallista juhlaa kaikille

Himo ja periksiantaminen

Annoin tänään periksi. Yhdeksän päivän päästä on tentti, johon olen lukenut 30 sivua. Lukenut uudelleen ja uudelleen samat sivut, enkä sitten mitään muuta. En edes takakansia.

Tänään sitten päätin, että antaa olla. Periksi antaminen harmittaa suunnattomasti, mutta minkäs teet; teksti jauhaantuu silmissä puuroksi ja kirja putoaa silmille. Päätin pitää kuukauden tauon.

Ja kiskaisin heti perään, äsken, 64 sivua Paul Austerin Näkymätön- romaania. Eikä tehnyt edes häijyä. Ei tullut enää uni simmuun.

Kirja imee sisäänsä niin, että tekee mieli lukea sitä aamulla pari sivua, suihkun jälkeen pari sivua, aamupalapöydässä vähän ja vielä töihin lähtiessä on pakko huomenna varmasti katsoa, mihin kohtaan se jäi.

Paul Austerin kirjoja ei jätetä apukeittiön pöydälle, eikä mikron päälle. Paul Auster ei viihdy yksinään koko päivää ruokapöydällä, eikä hattuhyllyllä. Se on kirja, josta ei taiteta kulmaa merkiksi.

Austerin väliin laitetaan se kaikkein rakkain kirjanmerkki ja sen jälkeen Auster lasketaan yöpöydälle niin, että kirjan pitkäsivu on samansuuntainen yöpöydän reunan kanssa ja teksti katsoo kohti makuuhuoneeseen saapujaa, katsoo raukein silmin, hyvin viettelevin silmin ja sitten kohta kannen tuttu teksti ja kuva kiskovatkin katsojan mukaansa sänkyyn.

Menen nyt Austerin ja unisukkieni kanssa kolmistaan peitteiden alle. Auster on minut koukuttanut taas kerran, joten minä tunnen syvää pakkoa tähän. Yritän säästää Austeria koko pääsiäiseksi, mutta minkäs teet, jos himo kiskoo minut syliinsä, olen kirjan orja.

Kaikki voi mennä. Loppuun asti.

Kolmantena päivänä

Nyt on kellokeskiviikko. Se oli ennen päivä, jolloin laitettiin karjalle kello kaulaan. Sillä tavoin luontokappaleet totutettiin uuteen kummalliseen maailmaan. Samalla varmistettiin se, että omistaja tiesi tästä päivästä lähtien suunnilleen sen, missä päin hänen karjansa käyskentelee. ja mitä tekee.

Lumet ovat sulamassa. On hyvä päästää karja vähän jaloittelemaan ja ulos paineita purkamaan. Ensin ne poukkoilevat hännät suorassa pitkin ketoa, mutta muutaman ajan kuluttua ne jo rauhoittuvat.

Enää ei ole karjoja, eikä juurikaan karjankasvattajia. On ehkä sidottava viimeistään tänään kellot muutamien vaalivoittajien kaulaan. Huomaatte, että en saa pidettyä asiasta sormiani erossa. No, mikä minä olen itseäni kieltäymyksellä rääkkäämään, kun itse Kemppinenkin kirjoittaa jo toista , tai kolmatta päivää asiasta.

Yksi on aamun aikana ehtinyt jo haikailla puolustusministeriksi, päästääkseen lakkauttamaan varuskunnan, jonne ulkomailla elävät suomalaismiehet tulevat suorittamaan asepalvelustaan kotimaassaan. Samaan hengenvetoon on vaadittu Karjalaa takaisin. Ensin päälauseessa vihataan ruotsinkielistä vähemmistöä ja heti sivulauseessa havitellaan uutta venäjänkielistä vähemmistöä.

Tämä ei nyt oikein hyvältä näytä. Jos meno tästä ryhtyy kiihtymään tätä vauhtia, minä olen vakavissani kallistumassa sille kannalle, että parempi olisi ollut kuitenkin se vaihtoehto, että porukka olisi lähtenyt kaduille tiiliskiviä paiskomaan.

Muistan elämässäni kaksi muutakin häkellyttävää päivää. Omien lasten syntyminen on kautta aikojen saanut urokset sekaisin.

Päällimmäinen ajatus on se, että miten tämän kanssa pärjää ? Mistä tähän vaihdetaan öljyt ? Miksi tässä ei ole kahvoja ? Koska tähän tulee sen verran tajua ja hujumenttia, että tälle voi ryhtyä puhumaan. Vain rakastaminen ja sietäminen on automaattista.

No, meidän on pakko rakastaa ja sietää näitä herramme vaaleissa valittuja muurahaisia. Aika monella taitaa olla kuitenkin sama ongelma kuin ministeri Vapaavuorella; rikosrekisterimerkintöjä on pitkä lista itsellä ja lähipiirissä. Semmoista kansalaista on pidetty siviilimaailmassa epäilyttävänä ja vähän huonomaineisena. Ministeriksi näistä on päässyt kuitenkin useampikin. Vapaavuori oli vain jäävuoren huippu.

Olisi suotavaa nyt kuitenkin. että ainakaan oikeusministeriksi ei valittaisi sellaista ihmistä, joka on tutustunut järjestelmään asiakkaana.

Vieläköhän on muuten voimassa vaatimus syntyperäisyydestä ? Tuskin. Nyt taitaa riittää, että on hyvämaineinen Suomen kansalainen.

Suurimman puolueen BZ on sanonut karttavansa ministerihommia siitä syystä, että hänellä on migreeni. BZ on varmasti arvellut ihan aiheellisesti, että tuossa hommassa migreeni saattaisi iskeä usein.

Migreeni voi tulla tästäkin. Kyse on kansanedustajan, luultavasti myös tulevan ministerin ajatuksista.

BenRiach

Maistoin eilen BenRiach Heart of Speyside - singleä. Se on vähän semmoinen halvemman sortin single, jota ei ole ikuisuuksia säilytetty ja jemmattu pimeässä varastossa tynnyreissä.

Löysin yli puolet etiketin mainostamista tuoksuista. Hunajaa ja kanervaa oli niin, että hetken jo ehdin tuomita ja noitua. Sitten tulivat myöhemmin mukaan mausteet ja tietenkin tammi.

Kovasti tyypillinen Speyside-tuote tämä tuttavuus oli. Minä, joka olen tottunut länsipuolen ja saarten juomiin, olin tietenkin vähän pettynyt. Annoin jälkimaun pyöriä suussani, laitoin pullon pois, ja ajattelin, että mitä sitä virkamies enempää maanantai-iltana tarvitsee.

Ohensin lopun juomasta ruokalusikallisella vettä ja kohta hedelmät ja mausteet hävisivät mausta ja tilalle tuli turve ja merenrannan tuoksut. En viitsinyt kokeilla lisää. Jos jonkin asian keksiin ja oppii, sen kannattaa pistää muistiin ja seuraavalla kerralla kokeilla uudelleen. Tai jos johonkin innostuu oikein kovasti, silloin kannattaa käyttää jotain muuta kuin singleä.

Länsipuolen juomissa veden lisääminen tuo minun suuhuni lisää lempeitä nyansseja. Yllättävää on se, että näissä speyside-juomissa usein tapahtuu juuri päinvastoin.

Tallinnan pojat myyvät tätä 20 euroa pullo. Voisi jopa sanoa äkkiä, että hinta/laatu-suhde on suurin piirtein kohdallaan. Ostin heräteostoksena, kun en ohikaan osannut kävellä. Kotona on valikoima isoja ja pieniä single-juomia, mutta juuri tätä ei ole ennen ollut.

Tänään en maista. Antaa nyt hiljaisen viikon solua itsekseen hiljalleen kohti suurta juhlaa. On käsillä aika, jota eivät markkinapellet ja tingelitangelin myyjät ole vielä osanneet pilata ja kaupallistaa. On meneillään viikko, jonka aikana on lupa miettiä asioita, jotka kumpuavat mielestä samalla lailla kuin piilotettu viskin aromi.

Keskiviikko aukeaa kohta eteemme. Sitten tulee torstai. Sanoma syvenee kaiken aikaa ja perjantaina tuntuu siltä, että olisi hyvä, jos ulkona sataisi räntää ja rakeita, jotta saisi rauhassa sisällä miettiä asioita.

Viikonloppuna elämykset, tuoksut, ilo ja riemu sitten puhkeavat ilmoille. Ajatus muuttuu kirkkaaksi ja toivo palaa mieleen. Yksikään näyteikkuna ei kirkumisellaan häiritse. Yksikään lahjatavaraliike ei ahdista. Vanha tarina on tullut päätökseen, mutta samalla se on taas antanut ihmiselle jotain, jota on hyvä miettiä.

Tänään ruokapöydässäni työkaverini puhui pääsiäisen riiteistä. Hän oli yhdistänyt ne mielessään kristilliseen perinteeseen. Niinhän ne ovat tietysti. Mutta, siltikin, nykyriittimme keväällä ovat kummallinen sekoitus Attis-kulttia, kelttiläisen Easter- jumalattaren palvontamenoja ja kristillistä perinnettä. Sittenkin, lauantaina pölähtää ovillenne pakanallisia pikkunoitia ortodoksisten vitsojen kanssa. Sittenkin on hyvä varata ehkä muutama suklaamuna varastoon. Ei ole syytä pahoittaa pienen ihmisen mieltä. Ei ole syytä muuttaa äkkiä mitään.

Juhlan merkkinä voi olla pääsiäisyön ortodoksinen jumalanpalvelus, katolinen messu, luterilainen kova kirkonpenkki, virpominen, pääsiäistulet taikka tilkka viskiä. Jos riitti saa osallistujan hartaalle päälle ja syviin ajatuksiin, oikeasta pois vieroittava elementti laimenee ja ehkä katoaakin. Oikean asian ajattelua taas kukaan ei voi kahlita. Ei koskaan.

Jos ihminen edelleen, näinä kummallisina aikoina, haluaa olla mukana ikiaikaisessa riitissä, toivo ei ole kadotettu.

Perusopinnot tulevaisuuteen

Ostin äsken kauppareissulla ollessani kimpun lohenpunaisia ruusuja vaimolleni. Hän nukkuu toistaiseksi ja on autuaan tietämätön siitä, mikä pöydällä odottaa.

Pelkään, että herättyään hän tulkitsee sen niin, että residenssissä juhlitaan vaalitulosta ja allekirjoittanut ryhtyy vastedes käyttämään ”Jytky” – sanaa aina , kun poistuu hetkeksi porsliini- hyyskään.

Yritän vierittää syyn kuitenkin huomiselle päivälle ja 27 vuotta sitten tapahtuneelle kihlaukselle. Ovelana miehenä olen aikoinaan järjestänyt tämän perhetapahtuman niin, että hääpäivä on keskiviikko. Nyt kun nämä päivät ovat peräjälkeen, on olemassa pieni mahdollisuus, että ne menevät yhdellä ruusukimpulla.

Mutta, kuten sanoin, jytky on vasta tulossa, sillä emäntä nukkuu, eikä ole vielä herännyt perussuomalaiseen ruusuntuoksuun. Toisaalta taas, näinä päivinä moni toivoo, että satuttaisi sormensa ruusunpiikkiin, tahi värttinään, ja vaipuisi 4 vuoden rauhalliseen uneen.

Minä se pidin kevään viimeiset luennot tänään. Huomenna pidän tentin ja sitten ryhdyn jytkyilemään, eli laskeutumaan tavallisen kansan pariin. Lähden työpaikoille tapaamaan opiskelijoita, jotka suorittavat perus(suomalaista)harjoittelua. Minun täytyy tietenkin korostaa työpaikoilla, että tässä nyt ei ole kyse toisen asteen perustutkintoharjoittelusta, vaan todellisesta perus(suomalaisesta) ykkösharjoittelusta.

Kuulemma 1945 monella työpaikalla oli hieman vaikeuksia opetella uutta kielenkäyttöä. Parikymmentä vuotta myöhemmin Teiniliiton aktiivit yrittivät opettaa sitä meihin luupäihin, mutta emme me saaneet edes vanhempiamme vihaisiksi.

Ja lopuksi tältä paikalta.

Jos Jytkyt saavat seuraavassa hallituksessa opetusministerin pestin, se olisi toivottavaa ja hyvää. Yhdyssanat ovat aina olleet minulle vaikeita asioita. Uskoisin, että uudessa tilanteessa perussuomenkielen yhdyssana-säännöt tullaan kesän aikana jo uudistamaan vapaampaan suuntaan. Syksyllä jo näemme, miten luutaakka kulkee kylätietä luutataakka olallaan.

Peruslaskutoimitukset varmasti säilytetään matematiikan opetuksessa. Uskoisin myös, että peruskoulun asemaa tullaan vahvistamaan. Perusterveydenhuollostakaan tuskin meidän kannattaa kantaa huolta.

Perusmunkkeja kannattaa leipoa jo vapuksi. Liittymäksi kannattaa vaihtaa Perus.

Ja palatakseni vaimooni.

Hän on jo vuosikaudet vetänyt naamaansa päivittäin perusvoidetta.

Valvoin puolet viime yöstä ja mietin sitä. Onko meillä residenssissä tulossa hääpäiväksi oikea Jytkyjen Jytky ?

Hiljainen viikko II

Euron arvo on lähtenyt laskuun Aasian pörsseissä. Markkinat pelkäävät perussuomalaisten vaalimenestyksen vaarantavan Portugalin talouden elvyttämiseksi suunnitellun pelastuspaketin.

Suomi on ehkä potkupallossa kohtuullisen huono maa, mutta se, että kohta meillä on näköisemme hallitus ja näköisemme eduskunta, saa muut maat vapisemaan. Se saa Euron vapisemaan. Saa nähdä, saako se myös leipäjonot vapisemaan ilosta.

Euron maltillisen laskun lisäksi saamme ehkä muitakin yllätyksiä vielä tulevaisuudessa. Jäämme kiinnostuneina odottamaan. Toivon mukaan Perussuomalaisten kannattajat eivät ryhdy oitis toteuttamaan omakätisesti niitä oppeja, ja asioita, joita Soini heille lupasi.

Ihastuttavaa on se, että Eduskunnasta putosivat Väyrynen, Lindén ja Tiura. Tuskallista oli taas se, että Kanerva ja Kaikkonen eivät pudonneet.

Jonkin sortin demokratian riemuvoittona voidaan myös pitää sitä, että Uuspaavalniemi , Kimmo Kiljunen, Juha Mieto ja Merikukka Forsius eivät onnistuneet uusimaan valtakirjaansa.

Joudun ja pääsen tänään luennoimaan nuorisolle yhteiskunnan rakenteista ja niiden toimivuudesta. Näen edessäni luultavasti onnellisia ihmisiä. Monet ovat äänestäneet elämänsä ensimmäisen kerran. Jälki on heti ollut rajua. Saattaa olla, että joihinkin on pesiytynyt jopa yhteiskunnallisen vaikuttamisen basilli. Siitä nyt ainakin voimme olla onnellisia.

Sinipunaniska-hallitus on eittämättä näiden kisojen verbaalisesti kiehtovin ilmaisu. Sanonta yhdessä vaalituloksen kanssa osoittaa, että kielemme on rikkaus vetää täysin vertoja äänestäjien mielikuvitukselle.

Hiljaisen viikon epistolaa

Riekkumisen ja rilluttelun jälkeen eteemme avautuu hiljainen viikko. Näin olutseuran pilkkikilpailujen jälkeisenä päivänä viikon aloittaminen sujuu oikeastaan ihan luonnostaan. Olen tehnyt hiljaisena tänään festivaalin edellyttämiä korvaavia suoritteita, eli taloustöitä.

Minua hivelee ajatus siitä, että Perussuomalaisille kävisi tänään samoin kuin allekirjoittaneelle eilisessä kisassa. Saavutin nimittäin kahdella kalalla neljännen sijan ja sain palkinnoksi itse tilaisuuteen palkinnoksi viemäni design – laatua olevan parmesaaniveitsen, kohtuullisen hyödyttömän vehkeen.

Pääministerikin oli ollut iltapäivälehtien mukaan kaljalla. Hieno homma. Pitänee ehkä kysyä, josko hän lähtisi jäseneksi olutseuraamme. Jokaisen yhdistyksen ja toimijan on syytä hoitaa omat yhteiskuntasuhteensa huolellisesti. Sitä vastoin se, että pääministeri kannattaa HIFK- joukkuetta aviomiehensä johdatteleman, kuulostaa jotenkin epäsopivalta taikka pääministerin imagoon sopimattomalta.

Aikaa veret seisauttavaan vaalitulokseen on pari kolme tuntia. Uskoisin niin, että se vaalitulos jäänee 15 prosenttiin, neljänteen sijaan ja johtaa opposition keulakuvaksi. Uskoisin niin, että perhananmoista riekkumista tullaan näkemään jahkaa uusi eduskunta kokoontuu. Tulemme näkemään mielenkiintoisia ihmispersoonia.

Mutta mikään ei muutu.

Minun elinaikanani yksi asia on totaalisesti muuttanut tämän maan elämänmenoa. Se muutos koettiin 1968, kun keskiolut vapautettiin. Se seikka yhdessä moottorisahan kanssa on muuttanut tätä yhteiskuntaa eniten.

Maaseutu pystyi pärjäämään, varsinkin asutustilat pystyivät pärjäämään jotenkuten niin kauan , kun oli laajalti tarjolla kohtuullisesti palkattua sivutyötä. Mutta kun moottorisaha ja metsätraktori vietiin metsään, ihmistyön tarve metsätaloudessa romahti. Kun monitoimikoneet vietiin metsään, ihmistyö käytännössä loppui. Se seikka ajoi kymmenet ja sadat tuhannet ihmiset Jakomäkeen ja Ruotsiin. Siitä seurasi kaupungistuminen. Siitä seurasi Suomen kehittyminen nykyisen kaltaiseksi valtioksi. Paluuta ei enää ollut.

Nyt Jakomäestä, Kontulasta, Varkauden lähiöstä, Kuopion Petosesta ja Turun paskalähiöistä ei voi enää lähteä. Ihminen on loukussa. Takaisin ei voi lähteä, Ruotsiin ei voi lähteä, mihinkään ei voi lähteä. Voi vain lähteä kirkosta ja äänestää Persuja.

Kummassakaan tapauksessa ei ole mitään varmuutta siitä, että semmoinen tuottaisi yksilölle maallista hyvää ja henkistä siunausta.

Pitäisikö vapauttaa kirkasviina päivittäistavarakauppoihin. Siitä saattaisi vielä syntyä vähän yhteiskunnallista älämölöä ja liikehdintää.

Ps. klo 21.24

Tämä ennustaminen ei oikein minulta tahdo sujua. Täytyy sanoa, että kohtalo on jälleen asettamassa kansakunnan totuuden eteen. Saapa nähdä, miten tästä selvitään. Tulevat mieleeni Paasikiven tuskaiset sanat.

Tai , osasinhan minä sen tuloksen hyvin ennustaa; 15 % ja tie oppositioon. Erehdyin vain puolueesta.

Mutta se on selvää, että puoli Eurooppaa odottaa sydän syrjällään sitä, miten tämä kääntyy

Viikonloppu

Merkittävä viikonloppu on edessä. Enkä tarkoita nyt vaaleja. Meille tulee jälleen käymään hyvin, uskon niin. Tätä kansaa on säikytetty Helsingin rautatieasemalla 1940. Tätä kansaa on säikytetty Tali-Ihantalassa. Tätä kansaa on säikytetty Hiittisten vesillä 1962. Tätä kansaa on säikytetty 1972, kun Lasse Vireen kaatui Munhenissä. Lopulta meille käy aina hyvin. Niin uskon.

Merkittäväksi viikonlopun tekee se, että olutseuralla on jälleen pilkkikilpailut. Miestappiot ovat olleet aina kohtuullisia, kalaa on saatu ja haavoittuneet hoidettu.

Toinen merkittävä asia on se, että nuori mies kertoi ostaneensa Fender Stratocaster – kitaran. Tämä pajupillejä vuoleva suku, tämä karaokessa taustakuoroon joutuva suku, tämä juuri ja juuri virsiä kanttorin jäljessä hymisevä suku on astunut sille tielle, jota Jimi Hendrix ja Esa Pulliainen ovat viitoittaneet.

Suvussa on nyt pakasta vedetty, tuliterä, uusi Stratocaster.

Pilkkikilpailujen vuoksi seuraavien kahden vuorokauden raportoinnit joudutaan tiivistämään luultavasti ohueksi arkkiveisuuksi, joka ei koskaan paperille asti pääse, mutta joka kulkee paikkakunnan suullisessa kertomusperinteessä kymmeniä vuosia. Tulen teille referoimaan soveltuvin osin tähtihetkiä.

Ostin tänään toukkia. Ja farkut. Farkut olivat vaikeat, toukat taas eivät tiedä, että huomenissa joutuvat ehkä ekologiseen kiertokulkuun. Luultavasti vain Pentti Linkola ymmärtää, miten arvokkaasta prosessista on kysymys.

Sovitin viidet farkut. Se on minun ennätykseni. Yleensä ostan ensimmäiset. Pelkäsin, että ostoshelvetin vartiomiehet tulevat jo epäluuloisiksi ja ratsaavat minut. Keski-ikäinen mies ei yleensä koppiin kanna vaatteita kuin kerran.

Eurooppa kuulemma jännittää Suomen vaaleja. Se on Euroopalle ihan oikein. Vuonna 1939 ne jännittivät meidän puolestamme, mutta olivat lopulta pelkkiä lampaita. Jälleen kerran me hoidamme tämän jutun koko maanosan puolesta. Hauskaa on se, että samoin kuin vuonna 1939, taas nyt, juuri ruotsalaiset ovat alkaneet mentaalisesti hikoilemaan puolestamme.

Vuonna 1992 hoidimme tämän savotan ihan itse, ilman kenenkään apua. Ei me tällä kertaakaan tarvita ketään apuun.

Meillä on täällä elossa aikalailla aikamiehiä ja -naisia, joiden asuntolainan korko oli pahimmillaan 17 %. Meitä on ihan turha tulla neuvomaan siitä, miten suota kuokitaan ja kuukausieriä maksetaan.

Olutseuran pilkkikilpailut ovat siinä mielessä hyvä hetki odotella vaaleja, että jäällä ei puhuta politiikkaa, uskontoa, eikä kansalaissotaa sivuavia aiheita. Jäällä puhutaan kaloista, oluesta, naisista, golf-mailoista, lasten yhteiskuntaan sopeutumisesta, akkuporakoneiden ominaisuuksista ja saunomisesta.

Ehkä puhumme myös filosofiasta. Lukijoille ehkä on pieni yllätys se, että kun pari tusinaa suomalaista miestä kokoontuu aurinkoon jäälle, aika monia kiinnostaa se, mitä se elämä oikein on.

Lohduttavaa

Lohduttavaa on se, että jos jollakulla, kuten nyt sattumalta minulla, sattuu olemaan vajausta ja tarvetta hyvästä materiaalista sosiologian tiimoilta, nämä ajat ja päivät tarjoavat sitä runsain määrin.

Minua vähän väsyttää. Minä sen vuoksi innostuin tekemään nuorisolle tehtävän moniarvoisesta yhteiskunnasta. Tietenkin minun piti kaivella heille esimerkkejä netin uumenista.

Haaviin tarttui anarkistiryhmiä laidasta laitaan. Muutamien ryhmien kohdalla suuni levisi hymyyn, muutamien kohdalla taas olin oksentaa. Toivottavasti vaihtoehtoliike- linkkikokoelmani ei huomenna aiheuta vammaa nuorisolle, eikä minulle potkuja töistä. Osa ryhmittymistä näyttäisi olevan nimittäin laittomia. Ainakin ne ovat kauhistuttavia.

Teitä säästääkseni en laita linkkejä tähän.

Minä lähden terassille

Väsyttää....tämä touhukkuus ja bi-polaarisuus

Olen tullut siihen tulokseen, että kevään rytmissä on nyt jotain kovasti pielessä. Herään neljältä, nousen ylös viiden jälkeen ja töissä olen kuuden jälkeen. Ja nytkin väsään kaikenaikaa huomisia luentoja, mitä nyt karkaan tänne blogiin välillä.

Aikaiseksi , ja työn jäljeksi töissä ja kotona tulee edelleen sekundaa ja sutta. Suuri osa töistä jää onneksi tekemättä. Kun ei ehdi, ei ehdi sitten tekemään virheitäkään.

Kävin asian vuoksi tänään apteekissa tyhjentämässä reseptin. Se menee ylihuomenna vanhaksi, joten otin niin monta purkkia kuin antoivat. Nyt niitä sadan tabletin helistimiä on tarpeeksi vaikka koko sambakoululle.

Apteekissa oli venäjäksi murtava kohtelias nuorimies tiskin takana. Meinasin kysäistä, että Kannaksen poikiako sitä ollaan ? Olisin saanut pilleriostoksille ja tautiin vähän referenssiä. Olisin kysellyt vähän mummolan nykytilasta.

Töissä kevätmaanisuus vuorottelee ansiokkaasti depression kanssa. Vai mitä olisi pääteltävä siitä, että minä, joka en ole juoksuaskelta ottanut 10 vuoteen ja uimassa käyn porealtaassa, tilasin 10 uutta liikuntaseteliä ja ilmoittauduin työpaikan tyky-iltapäivään urheilemaa ja vesijumppaa harrastamaan ?

Menin illemmalla kevät- angsitissani jopa niin sekaisin, että lämmitin hikijumpassa olevalle vaimolleni pyytämättä, omilla aivoillani ajatellen, etukäteen, saunan , ja laitoin tiskit tiskikoneeseen. Kohta varmaan ryhdyn pissimään pöntölle istuviltani.

Miehen elämä nyt vähän tökkii. Onneksi ei enää ole lumitöitä. Onneksi ei vielä ole nurmikon leikkuuta. Onneksi on nyt yö edessä, jotta en ehdi toilailemaan ja touhuamaan bi-polaarisessa puuhakkuudessani. Pitää saada itsensä hetkeksi tyhjäkäynnille.

Tosin, viime yönä näin unta, että äänestin Timo Soinia. Hän lupasi häätää päästäni lepakot ikuisiksi ajoiksi ja järjestää kaupantekijäisiksi minulle vielä Millwallin kausikortin. Loppuyö menikin sitten Soinin takin liepeitä nykiessä lupauksista muistuttaessa. Huonosti siinä kävi sen kausikortinkin kanssa.

Pitänee lukea pari värssyä Uuno Kailasta iltapuhteeksi. Kyllä se oma elämä siitä valkenee sen rinnalla. Olen sitä mieltä, että harjannostajaisissa teksi rajun vaikutuksen, kun tilattu kuplettimestari laulujensa jälkeen kajauttaisi kaikuvassa tehdashallissa pari värssyä Uunon sorvaamasta Talo -runosta. Sillä kyllä hiljentää hilpeänkin joukon.

No niin. Kuten huomaatte, päivän hankinnat alkavat vaikuttamaan. Teksti muuttuu sekaiseksi tajunannvirraksi. Siispä nyt nopeasti petiin odottamaan, kenenkä kanssa ensi yön melskaan. Jos se unikaveri ensi yönäkin on katolinen, toivottavasti se ei ole Soini , eikä luostarin nunna.

Tiedon alkulähteet

Vaalimainonta on saanut uusia piirteitä. Näin meitä valistaa erkkolainen aamutuimaan. RKP ja ministeri Thors ovat hankkineet Väestörekisterikeskuksesta osoitetietoja sellaisista suomalaisista , jotka asuvat jonkun vieraskielisen kanssa. Toiminta on ilmeisesti kohdistunut vain muutamiin etelän kaupunkeihin, sillä Tillman ei ole sellaista havainnut. Eikä Tillmannin vaimo, vaikka asuukin raumankielisen , ja muutenkin vaalikäyttäytymiseltään arvaamattoman henkilön kanssa samassa osoitteessa.

Ilmiö on tuttu sitä vastoin muusta yhteydestä. Jehovan todistajat ovat pitkään jo hyödyntäneet tätä mahdollisuutta. Aina kun olen muuttanut uuteen osoitteeseen ja muuttoauton takavalot ovat kaavatien mutkaan häipyneet, residenssille on saapunut pari Vartiotorni-taistelijaa.

Esimieheni oli takavuosina sairaalassa leikkauksessa. Kun hän sitten palasi kotiinsa leikkauksen jälkeen tikit mahanahassa ja aloitteli sairauslomaansa, ensimmäiset vierailijat olivat juuri näitä samoja pseudo-uskonnollisen aatteen airueita. Oli ilmeisesti arveltu, että sairaalassaolo olisi saanut aikaan suurtakin hengenjanoa.

Autorekisterikeskuskin näköjään myy tietoja meistä. Residenssin nelipyöräinen saavuttaa viikon kuluttua kunnioitettavan 5 vuoden iän. Iän jossa yleensä lapselle yritetään varata paikka NHL- joukkueeseen, taikka ratsastuspainotteiseen lukioon. Vaimolleni , jonka omistuksessa perheen ranskalainen bulevardi-ohjus on, on ehdotettu, että hän yhdessä allekirjoittaneen kanssa ostaisi uuden auton.

Astrid Thorsille, Jehoville ja autoliikkeille voisi tässä yhteisesti todeta, että arpa ei nyt tällä kertaa langennut suotuisaan maahan. Vaikka kannatankin ruotsinkielen nykyistä asemaa Suomessa, muutoin RKP on minulle kaukainen aate. Jehoville voisi sanoa, että laittaisivat sinne semmoisen merkinnän , sinne papereihinsa, että allekirjoittanut on Eurajoen yhteiskoulun kasvatti. Siitä vähäänkään asioita tutkinut voi vetää heti sellaisen johtopäätöksen, että uskonnollisen lokeron siemenvedeksi on aikoinaan kaadettu toisenlaista oppia ja filosofiaa.

Auto-asia on ainoa, jossa lähestyjillä on pieniä mahdollisuuksia. Siinäkin asiassa yleensä kanssakäyminen kilpistyy siihen, että tarvittaisiin hyvä ja halpa.

Ja autoliike toteaa, että sitten on ostettava kaksi.

Odotan innolla median tietoa siitä asiasta, että mistä rekisteristä ja viranomaiselta Perussuomalaiset ovat ostaneet osoitteita vaalimainontaansa. Sepä se olisi mielenkiintoinen tieto.

ps.

Sivupalkissa ollut laskuri on kiskaissut jostain syystä nerneen nenäänsä ja lopettanut vierailijoiden rekisteröimisen. Saattoi siinä eilen jo 160 000 käyntiä olla. Sisälläni oleva pikku narsisti on asiasta vähän harmissaan, mutta arvelen pääseväni asiasta yli.

Kotomaisen työn leima .... junalautta saatavana !

Pidin tänään lukuvuoden huonoimmat luennot. Ylivoimaisesti huonoimmat. Pidin tänään ehkä koko elämäni kolmanneksi huonoimmat luennot. Että piti tämäkin kokea !

Kun Satakunnassa aikoinaan joku oli sellainen henkilö, jolta työt eivät tahtoneet luistaa ja työn jälki oli kauhistuttavaa, taikka epäkelpoa, sanottiin, että tuloksena oli närp. Se on suomeksi ”susi”.

Jos vuolit pajupilliä, ja sait kuoren hyvin irtoamaan rungosta, mutta järjettömyydessäsi vuolit pillin pesän liian syväksi, jolloin ääni katosi ja pilli pahimmassa tapauksessa katkesi, sanottiin, että tuli närp.

Tänään tuli luennoista ihan sudenkuraa. Sanoin sen nuorisolle, mutta he lohduttivat minua, että en minä mitään oppilaitoksen ennätystä aikaan saanut. En vain ymmärrä, miten minä kehtaan näyttää samalle aikuisryhmälle naamaani torstai-aamuna.

Jokainen meistä tietää ja tuntee sen, kun epäonnistuu. Keihäsmies astuu heittonsa yli, tai jos ei astu, niin heittää keihään pituushyppypaikalla astelevan toimitsijan pikkutakin taskusta läpi. Moukarimies voi tempaista lekan katsomoon. Mäkimies voi jäädä hotelliin.

Olen minä tavannut kirvesmiehen, joka silmää räpäyttämättä teki meidän apukeittiöömme pesukoneelle pistorasian reiän laatoitukseen 2 cm liian suureksi ja täytti sen ylimenevän kolon edelleen silmää räpäyttämättä silikonilla.

Olen minä nähnyt ilmielävän kirvesmiehen, joka jakoi peltikaton alusruoteet 100 metriä pitkään rivitaloon niin, että kun pellit ruuvattiin kiinni, ruuvit osuivat sentin päähän ruodelaudan reunasta.

Elämäni mieleenpainuvin huonon työn biennaali oli nuorena miehenä se, kun porasin Pioner- kallioporalla reikää ojan pohjalla olevaan vedenalaiseen kallioon, ja osuin vanhaan reikään, jonka humalainen panostajatoverini oli ladannut täyteen dynamiittia ja varustanut vieläpä sähkönallilla, mutta unohtanut kytkeä edelliseen kenttään.

Oli pikkuisen lähellä se, että teillä olisi joku toinen blogin kirjoittaja tässä.

Huono työ naurattaa joskus, jos et satu olemaan maksajana, taikka et joudu hengenvaaraan, etkä menetä sen vuoksi työpaikkaasi. Pääsääntöisesti kuitenkin huono työ harmittaa ja vihastuttaa. Varsinkin toisten tekemä huono työ. Minua harmittaa ja hävettää myös oma huonotyöni.

Meidät lehtorit on koulutettu hyvään työhön. Me olemme auskultoineet. Normaalioppilaitokset ja muut erikoiskoulut, jotka auskultointeja järjestävät, tekevät kaikkensa, jotta opettaja etääntyisi arkisesta työstä ja eläisi realistista elämää oppilaitoksessa. Omaan oppilaitokseen palattuaan moni nuori opettaja joutuu kamppailemaan puolikin vuotta, ennen kuin auskultoinnin traumat ovat edes auttavasti kadonneet ja voi keskittyä itse substanssiin.

Mutta minua ….tuttaa ankarasti edelleen. En voi sietää sitä, että leväperäisyyttäni, laiskuuttani ja väsymyksestä taantuneena luimistelin tänään luennot läpi kehnosti ja selkärangattomasti.

Säälikää miestä. Jos teillä on kertomuksia kelvottomista opettajista, voitte täyttää kommenttilaatikon niillä. Semmoinen ilahduttaisi minua ja saisi oloni vähän paremmaksi. Jos kommenttilaatikko pysyy tyhjänä, pidän kaikki loppuviikon luennot lukemalla suoraa tekstiä kirjasta hitaaseen tahtiin ja määrään opiskelijat kirjoittamaan saneluni mukaan.

Jos kerran minulla on paha olo, niin helpottaa se vähän, jos myös opiskelijoilla on paha olo.

Allakointi

Olin tänään kokouksessa, jossa täytin kalenteriani marraskuulle 2012. Se tuntui minusta absurdilta. Minusta tuntuu vähän huteralta, oikeastaan vähän huimaavalta ajatella sitä, että yritän tehdä suunnitelmia siitä, mitä teen marraskuun 8. päivä vuonna 2012.

Minulle riittäisi vähempikin. Olisin kiitollinen jo siitä, jos tietäisin, että millainen minun päiväni on kuukauden päästä toukokuussa, sen kuun 11. päivä.

Minulle tuli oikeastaan asiasta huimaavan oksettava olo. Palelin koko päivän. Palelin aamulla jo 6.30, kun aloitin hommat. Palelin illalla klo 18.00 , kun lopetin hommat ja palelen vieläkin. Se on semmoista kummallista vilua, jota kuumemittari ei löydä. Se on vilua, joka ei aivastuta. Se on vilua joka syntyy pelosta.

Katselin vaaleja koskevia uutisia äsken ja viluni yltyi. En oikein halua tällä kertaa olla koko asian kanssa tekemisissä. Olisin mielelläni tässä asiassa tällä kertaa käpykaartissa. Oksentaisin rauhassa pusikossa sunnuntai-iltana.

Lähden aamulla taas 6.30 työmaalle odottamaan vuotta 2012. Olen silloin marraskuussa 8. päivänä puhumassa organisaation alitajunnasta ja merkityksen johtamisesta. Minä pahoin pelkään, että sitä ennen ehtivät muuttaa merkitysrakenteita ja meidän kaikkien alitajunnat siivilöityvät vielä pahemman kerran. Luulen, että joudun väsäämään uuden esityksen.

Ne, jotka minua tulevat kuuntelemaan 2012 marraskuussa, eivät vielä minusta mitään tiedä. Onnelliset ovat he. He eivät voi kohtaamiseemme juurikaan valmistautua. Minä taas joudun elämään tämän odotuksen kanssa.

Moi Moi ja Humala !

Jatkamme eilisestä aiheesta. Jatkamme ruokottomasta viina-aiheesta, sillä eilinen absintti ( yksi 3 cl annos) saa minut edelleen hihittelemään.

Ollanta Humala niminen upseeri on erinomaisen vahvoilla Perun presidentinvaaleissa. Kuulostaa reilulta ja mukavalta mieheltä. Jos hän sattuisi vaalit voittamaan, olisi mukavaa ja suositeltavaa, että nykyinen presidenttimme kerrankin ottaisi kantaa ja osoittaisi olevansa todellinen mielipidejohtaja ja kutsuisi Humalan meille kylään. Vaikka vapuksi jo, taikka viimeistään juhannukseksi.

Näytettäisi nuorelle miehelle, että kyllä mekin osataan humalassa olla, mutta ei sitä sentään tarvitse omaksi nimekseen ottaa. Olisi mukava kuljetella presidentti Humalaa juhannusjuhlista toisiin. Niin muistaakseni tehtiin takavuosina kuuluisalle lännensarjan näyttelijälle.

Arab Moi on mukavan kuuloinen presidentti hänkin. Opettaja varsinaiselta ammatiltaan. Hän ei ole enää virassa, mutta edelleen kylläkin hengissä. Kyseinen yhdistelmä on melko harvinainen entisten afrikkalaisten päämiesten kohdalla. Yleisempää on kuitenkin se, että Moi kerkesi ilmeisesti rohmuamaan noin miljardi puntaa Kenian yhteisestä kassasta. Hänen perheellään on mm. kolme hotellia Lontoossa. Kannattaa poiketa, jos sinne päin tulee asiaa. Respan tytölle voi sanoa sisään kapsäkin kanssa könytessä, että : Moi !

Ja jos tuttuja nimiä haluaa kohdata, niin ei kun Namibiaan. Joka toinen vastaantuleva mies on Martti. Naisten kanssakin saa varautua yllätyksiin, sillä kovasti sielläpäin on Ainoa, Helenaa, Marttaa ja Liisaa liikenteessä.

Hyvä nimi auttaa ihmistä pitkälle. Varsinkin sellaiset yksiosaiset etunimet, joissa sukunimenä on vain järjestysluku. Mahtaa se olla mukavaa, allekirjoittaminen nimittäin. Olen pohtinut sitä, että onko niillä joku sukunimi olemassa, jonka ne laittavat luottokorttikuittaukseen Ikeassa. Vai ostavatko ne aina käteisellä.

Mutta Perun presidentti pitää tänne kutsua. Minäkin osaisin häntä tervehtiä ja höpöttää lukusanat kymmeneen asti ja kaljan tilata. Puolet Suomen kansaa osaisi. Mikäpä olisi semmoisen miehen ostaa Keiteleen rannalta kesämökki ja tulla tänne joka vuosi lomalle omiensa pariin. Tässä maassa on Humalalla monta ystävää.

Asioiden muoto

Suomi on saanut tänään muodostelmaluistelun MM-kisoissa kaksoisvoiton.

Ilmeisesti kyse on joukkuekilpailusta, sillä muodostelmaa ei yksin saa helposti aikaan. Kaksoisvoiton kunniaksi kaivoin könniläisen kaappikellon alalokerosta esille pullon ranskalaista absinttia. Olen kuullut, että kirjailijoiden, ja sellaisiksi haluavien, on hyvä juoda absinttia, sillä se saa pöntön sekaisin ja inspiraation valloilleen.

Kevätyön vaaleina tunteina annan siis absintin virrata suonissani, makaan sängyssäni ja mietin muodostelmaluistelijoiden orgastisia voitonjuhlia. Tunnen jo, miten absintti hohtaa sinisenä sisälläni. Tunnen jo, miten koinruohon virvoittamana kiidän luistimilla muodostelman perässä ja huudan Wada, minä olen Wada, minä olen Wada, kaikkien voittajien kauhu !

Minun pitää testata teidät !!!

Hiekka iholla

Hiekkaisen kadun pintaan painautuu rähinöitsijän poski. Tuulee ja hiekka nirhaa ihoa . Oikeistolaiset vaalilehtiset pyörivät ihmisten jaloissa. Tuuli liikuttaa niitä. Paprikasumute leijuu tuulen mukana kohti demokratiaa. Ja marketin vihannestiskiä. Siellä paprika löytää oman paprikansa. Siellä, jossain ulottumattomissani on rauha ja hiljaisuus.

Minä kuulen korkokenkien äänet ja käsirautojen ja varmistimien. Suljen silmäni ja näen unta, että makaan jossain Suomessa, jossain Mäntsälässä, jossain suojeluskuntatalon vintillä ja odotan lähtökäskyä. Odotan käskyä lähteä Helsinkiin.

Minä makaan kadulla ja katu haisee oksennukselta. Näen muutaman sentin päässä maihinnoususaappaat ja siniset haalarit.

Villaulsterin lieve tulee sinisten haalarien viereen. Yritän potkaista ulsteria, mutta se väistää. Siniset haalarit jäävät näkökenttää. Olen yksin. Olen yksin kuin sädehoitoklinikan odotushuoneessa.

Silmät vuotavat. Palelen.

Tyhjän lauantai-iltapäivän täytteeksi

Laitoin jälleen opiskelijat arvioimaan Pentti Linkolan ajatuksia. Se tekee nuorille konservatiiveille ja uusliberaaleille ynnä persu-peesaajille hyvää. Sellainen pakollinen oppimistehtävä, jonka ohittamalla ajaa itsensä sivuraiteelle ja keskeytyneiden opintojen hautausmaalle.

Viidentoista vuoden aikana muutama opiskelija on kyennyt analyysiin. Noin kolmesataa kauhistunutta on tyytynyt haukkomaan henkeään ja kirjoittamaan nuorenaikuisen paska-ahdistusta arvosana nelosen edestä.

Nuoret saattava joskus kirjoituksissaan ja vieraiden kulttuureiden pelossaan alleviivata sen kritiikin, jota Linkola esittää syntyvyyden kasvua , lääkäreitä ja SPR-instituutiota kohtaan. Nuoret arvelevat, että Linkola on riistämässä heiltä nyt ainutlaatuisen mahdollisuuden vuorollaan kupata kunnolla tätä maapalloa ja saada kaikki hyvä heti nyt itselle.

Suurinta ahdistusta Linkola näyttää nuorissa lukijoissa aiheuttavan niillä puheillaan, joissa hän peräänkuuluttaa vanhuksia ja kypsään ikään ehtineitä ihmisiä päättäjiksi ja kehottaa kaikkia alle 50 vuotiaita tyytymään osaansa.

Työnnän tämän Linkola-moskan nuorille siinä vaiheessa, kun puhun asenteista, arvomaailmoista ja elämänkatsomuksesta. Minä korostan sitä, että Linkolalla on näitä kaikkia tuhdisti. Olen pyytänyt opiskelijoilta laadullista analyysiä niistä. En kaipaa on/off – selityksiä.

Meneillään olevan vaalikamppailun tiimoilla olemme kaikki vähän hämillämme siitä, että nyt ehdokkaiden kampanjoista puuttuu sekä tämä on/ off-moska , että myös syvällinen analyysi. Tällä kertaa kukaan ei oikein puhu mistään. Ei uskalla, taikka ei pysty.

Kukaan ei pysty analysoimaan lopultakaan maahanmuuttoa, vaikka siitä oli tarkoitus tulla vaalien pääteema.

Kukaan ei uskalla puhua ilmastonmuutoksesta sanaakaan, vaikka kaikkien Kreikan ja Portugalin ongelmien rinnalla ilmastonmuutos on todella aivan omaa luokkaa oleva ongelma.

Kukaan ei ole oikein uskaltanut puhua siitäkään, että maassa on kymmeniä pysyviä leipäjonoja ja satojatuhansia työttömiä.

Moni muistaa ajan, jolloin itse kukin oli mukana irvimässä sitä, miten itänaapurissa jonotettiin ruokaa ja saippuaa kaduilla.

Se, että keskustelua käydään siitä kauhistuttavasta asiasta, että jotkut äänestäjät eivät tuttuun tapaan näytäkään jäävän kuuliaisesti kotiin vaan aikovat laittautua uurnille, osoittaa sen, että keskustelukulttuuri on köyhää ja ohutta.

Vaalien ”ilopilleri” on uutinen siitä, että jotkut hätääntyneet toimittajat ovat peloissaan laskeneet yhteen kaikki keskustalais-lestadiolaisen liikkeen pedofiliatapaukset kolmenkymmenen vuoden ajalta ja saaneet näin sangen kunnioitettavan luvun. Tämä uutinen osoittaa sen, että taitaa näistä vielä oikeat vaalit syntyä.

Silti kaipaan Linkolan tapaisia reuhuperseitä julistamaan vaalikarjalle hätkähdyttävää sanomaa. Eihän semmoisella menolla ehkä läpi pääse, mutta sielulleen ei ainakaan saa vammaa, kun rehellisesti yrittää kaiken ikävän tuoda esille.

Soini on tämän ymmärtänyt. Hänessäkin on nyt kuitenkin paras terä tylsynyt. Minä kaipaan James Potkukelkkaa ja Eino Poutiaista. Niitä minä kaipaan. Ja Linkolan ajatuksia. Anarkistejahan nuo kaikki kolme ovat ja yksi vieläpä fiktiivinen hahmokin, mutta totuudenpuhujia minä sinen kaipaan.

Linkolan totuus on ylevä ja ihanteellinen. Se on itsevaltiaan totuus. James Potkukelkan totuus taas olisi ihmisläheinen, lapsellinen ja naiivi. Olisi turvallista tietää varmuudella, että eduskunnassa jollakin on tosi pahasti yläkerran kamarissa matot mytyssä.

Nyt me joudumme vain arvuuttelemaan sitä asiaa.

Vähän rahaa

Näinä päivinä joudumme helposti ristipaineteorian vaikutuksen kohteeksi. Monet nimittäin asuvat paikkakunnilla, joilla heihin kohdistuu voimakkaita ja toisilleen ristikkäisiä pyyteitä, normeja ja paineita. Kuten nyt esimerkiksi vaaleissa.

Seurauksena on usein vetäytyminen.

Erityisen hankala ihmispoloisen on elellä semmoisessa yhteisössä, jossa poliittiset punnukset ja voimasuhteet ovat kutakuinkin tasan. Voittajaa ei helpolla pysty etukäteen veikkaamaan ja valinnan tuska kaihertaa mieltä. On helppo jättää äänestämättä. Tällaisia paikkoja ovat tunnetusti esim. Jämsän ja Jämsänkosken tapaiset paikakkunnat.

Näiden paikkakuntien äänestysvilkkaus on usein sangen alhainen.

Toinen on taas tilanne niillä paikkakunnilla, joissa ristipainetta ei ole ja poliittisessa hegemonia-asemassa on yksi puolue ja aate. Silloin äänestysaktiivisuus on usein lähes 90 %.

Silloin putkiliikkeen pakettiautokin tyhjennetään kupariputkista ja romusta, jotta saadaan pitkäaikais-paaripotilas kuljetettua äänestyspaikalle.

Jämsänkoskelainen kansanedustaja ja SDP-ehdokas on tämänpäiväisen Keskisuomalainen- lehden mukaan ulosotossa. Hänellä on ulosottorekisterissä kaikkiaan 11 merkintää. Niistä hän on ehtinyt maksaa jo 10, joten tällä hetkellä hänellä on vain yksi ulosotto ” päällä”. Verkkolehti vaikenee, mutta paperilehti kertoo kaiken. Joudun tässä linkkaamaan toisenkäden linkkiin, mutta olen asian omasta paperilehdestäni itse lukenut.

Toivon mukaan paikka eduskunnassa irtoaa. Semmoinen helpottaa ensinnäkin kovasti ehdokkaan omien ulosottojen maksamista. Toiseksi tietenkin sellainen auttaisi tehostamaan ratkaisevasti yhteisen kansantaloutemme hoitoa tulevina neljänä vuonna. Onhan annettu ymmärtää, että valtio on nyt jo P.A. ja tulevien vuosien aikana velkaantuminen tulee lisääntymään entisestään. Jos näin todella on, tarvitsemme päteviä ja kykeneviä velkaantujia sinne eduskuntaan.

Takavuosina minua nauratti jämsäläinen paperimies TV-uutisten haastattelussa. Paperimiehet olivat olleet vähän toista viikkoa lakossa. Toimittaja haastatteli paperimiestä toimeentuloasioiden tiimoilta.

Paperimies sanoi menevänsä sosiaalitoimiston luukulle kohta, sillä paperimiehen palkasta ei ollut vuosien mittaan säästynyt mitään ja kulunut lakkoviikko oli raunioittanut proletaarin taloustilanteen.

Korko laskee, laina kasvaa

Kävin eilen äänestämässä. Tämä tiedoksi kaikille. Käyttäytymiseeni ei voi enää vaikuttaa, ja satakuntalainen kun olen, se vaikuttaminen on ollut ennen eilistäkin hankalaa ja vaivanloista.

Meistä sanotaan, että olemme jököpäitä. Meissä yhdistyy varsinaissuomalainen ..ttumaisuus ja hämäläinen hitaus. Meissä ilmenee suuri haluttomuus kaikkiin muutoksiin ja uusiin asioihin. Noilla periaatteilla eilen oli helppo äänestää.

Rouvat kysyivät ajokorttia. Tein vastakysymyksen ja kysyin, ettekö te tunne minua ? He äimistyivät ja selittivät jotain epäselvää. Sanoivat, että kone vaatii ajokortin. Minä epäilen, että olisi riittänyt, kun olisin sanonut sosiaaliturvatunnukseni. Siis sillä edellytyksellä, että rouvat olisivat tunteneet minut.

Eivät he tunteneet. He olivat vaalitoimitsijoina ilmeisesti työväenpuolueen mandaatilla.

Siis oikean työväenpuolueen, semmoisen punaisen, mandaatilla. Ei pidä nyt sekoittaa tähän uuteen työväenpuolueeseen, jonka äänestäjät toivovat ja halajavat suurta muutosta, mutta jossa tilanteessa tulee käymään niin kuin aina ennekin työväen haluissa ja toiveissa.

Massojen hallinta on lopulta yksinkertaista.

Nuoria minun tulee sääli. Maailma muuttuu, mutta ei sitä maailmaa näin muuteta. Moni nuorimies joutuu salaa vinttikamarissaan itkemään vaalipäivän iltana. Messias ei saapunutkaan maan päälle. Työttömyys, epätoivo ja näköalattomuus jatkuukin samanlaisena tiistaina 18. päivä. Salihousut lepattavat yhtä surullisina.

Työtä ei tule vihaamalla. Onnea ei tule vihaamalla. Vihaa sitä vastoin syntyy vihaamalla.

Jos täytätte mun lasinin, niin tahdon kertoa

Kerran eräs namibialainen sysimusta mieslääkäri kysyi minulta suomalaisessa kapakassa suomeksi ;

Mitä kautta jääkärit tulivat Suomeen ?

Meinasin saada puolikkaan Karhua väärään kurkkuuni. Olin nolokin. Sinimusta sivistynyt Swapon mies kysyy minulta asiaa, jota en osaa. Kun olin tarpeeksi kärvistellyt, tämän hyväkäs nauroi sydämellisesti ja kohotti lasiaan

Pohjanmaan kautta !

Tänäänkin tuli asemiehiä Suomeen Pohjanmaan kautta. Vittu joo ! Vaalien alkajaispäivänä. Me saimme kiinni ja samalla vaivoiksemme 18 merirosvoa, joita joudumme raijjaamaan läpi tuomioistuimemme, kärsimään vankiloissamme vuosikausia ja jotka mahdollisesti jäävät vielä maahamme tuomion kärsimisen jälkeen.

Uskokaa tai älkää…. Somalian rannikon edustalla osa veneissä kelluvista merirosvoista odottaa vain ja ainoastaan kiinniottoa ja pääsyä eteenpäin.

Kävin äänestämässä ennen kuin ehdin lukea tätä uutista. Luojalle kiitos siitä. Muuten olisin ehkä äänestänyt toisin, taikka piirtänyt vaalilippuun somalialaisen kirkkoveneen. Päivän aikana olen kuullut jostain semmoistakin, että Hornettien asemesta laitamme peliin ehkä omat maajoukkomme.

Eikö nyt olisi jo aika rauhoittua ja tulla järkiinsä.

Nämä merirosvot maksavat meille vielä pitkän pennin. Ja euron. Kun 18 miestä istuu tulkin avustuksella Keravalla 5 vuotta, lasku on tähtitieteellinen.

Tai …. Mikä minä olen ketään neuvomaan.

Itämerellä seilasi 1500 – luvulla muuan Dietrich niminen näiden mustien sällien ammattiveli. Saksalainen oli tämä Dietrich. Sitten kävi niin, että Kustaa Vaasa hermostui Itämeren merirosvoihin ja päätti rauhoittaa koko alueen.

Dietrich oli vaarassa, ei suinkaan joutua Kalmarin linnantyrmään, vaan narun jatkeeksi. Niinpä hän rantautui pika pika Viipuriin, lopetti entisen ammattinsa ja varmuuden vuoksi nai vielä paikallisen kauppiaan tyttären.

Tästä avioliitosta on sitten seurannut katkeamaton virta rajuja ja rakastettavia naisia , joista minä olen päässyt tuntemaan vain isoäitini, äitini ja tyttäreni.

Mikäpä minä olen merirosvoille räyhäämään.

Liiottelun ja valheen maailma

Olin tänään työn tohinassa. En huomannut ajan kulumista, en edes auringon paistetta. Olin sisällä kuuntelin sisälläni olevaa kohinaa. Luennot vähenevät, kiire vähenee, yökin vähenee ja kaiken aikaan ylikierrokset lisääntyvät. Tämä aika on kummallista.

Ensin sitä odotetaan puoli vuotta ja sitten kun se tulee, kaikki on niin poskettoman räjähtävää ja hektistä. Jo Emile Durheim aikoinaan totesi saman asian. Keväällä väki hyppää mieluusti kaulakiikkuun.

Itsemurhien syy ei Durkheimin mukaan lopulta ollutkaan valon lisääntyminen, vaan sosiaalisen elämän lisääntyminen. Kun on pimeää, on mukava kyyhöttää kotona, sillä on helppo arvata ja tietää se, että kaikilla muillakin on pimeää. Kun taas valo lisääntyy ja naapureiden sosiaaliset suhteet kokevat renessanssin, yksinäinen ahdistunut ihminen huomaa jäävänsä viideksi kuukaudeksi yksin.

Protestanttisuuskin tappaa. Katolilaisuuteen liittyy kuulemma yhteisöllisyyttä, mikä taas suojelee yksilöä.

Elämme juuri nyt aikaa, jolloin yksi ja toinen auto äkkiä tuntemattomasta syystä ajautuu vastaan tulevan kuorma-auton tai rekan eteen. Voi rekkakuski-parkoja ! Koko elämä on sitä, että tuijottaa vastaantulevia silmä kovana ja yrittää arvata, että kukaha se noista on, joka kohta kaavitaan etumaskista sihvelillä Monosen ruumispussiin.

Kaiken tämän olen oppinut kirjoita. Pois siis huoli ja hätä. En ole itse suunnittelemassa juuri nyt mitään raflaavaa. Olen oppinut tämän kirjoista, joita luin viime tenttiin. Tässä synkistelyssä on nyt semmoinen aasinsilta, että jollen kohta pääse asiaan, niin aasi kyllä jo putoaa ja hukkuu.

Läpäisin siis tentin. Eikä se ollut mikä tahansa tentti. Se oli tentti nimeltään Sosiologian paradigmat.

Vaatimuksena oli yksi suomenkielinen kirja ja yksi englanninkielinen kirja. Suomalaisesta ehdin lukea puolet. Englanninkielisestä ehdin lukea sivun.

Tuskin koskaan olen elämässäni niin ohuella jäällä niin olemattomin tiedoin luistellut. Tänään tuli kuitenkin tieto läpäisystä ja arvosanasta. Olin saanut kakkosen.

Voitte siten olla sangen varauksellisia ja varovaisia myös tulevaisuudessa, kun luette näitä minun kirjoituksiani. Minulla on nyt akateeminen suoritustodistus siitä asiasta, että minä kykenen vakuuttavasti kirjoittamaan täyttä höpöä asiasta kuin asiasta. Tämä piiskaa minua yhä edemmäs liioittelun ja parodian tielle. Niinpä olen jo tänään iltapäivällä pitänyt tuntosarveni ylhäällä ja mieleni avoimena kaikille signaaleille.

Enkä turhaa. Kuulin heti kahvipöydässä hienon tarinan, josta laventamalla voi kirjoittaa uskomattoman tarinan ilman totuutta.

Kaverini oli varusmiesaikana rahapulassa liftannut kotimatkalla pakettiautoon. Hän oli päässyt istumaan pakettiauton tavaratilaan kuuden vangin keskelle. Vangit olivat olleet työkomennuksella ja heitä oli viety takaisin vankilalle säilytykseen. Konnat olivat olleet myötämielisiä ja asiallisia. Porukalla oli vertailtu aamuja ja todettu, että varusmiehellä on eniten.

Noistakin aineksista olisi helppo kehittää pienellä lavastuksella vaikka näytelmän näytös. Runsaasti vain soopaa ja paikallista väri kylkeen. Näin vaalien alla tilanteesta saisi vieläkin herkullisemman. Kaikki me olemme tietenkin sitä mieltä, että vangit eivät välitä muusta kuin omasta vapaudestaan ja seuraavasta rikoksesta. Näinä aikoina voisi olla usein niin, että pakettiauton ulkopuolella vapaana käyskentelevät ne suuremmat konnat

Tienvarressa päivystää kummaa väkeä

Ajelin viikonloppuna monen vaalipiirin läpi tihkuisessa vesisateessa. Kaikki oli harmaata. Vaalimainoksetkin olivat harmaita ja epäselviä.

Autolla ajaen ei pysty tunnistamaan mainoksissa esiintyvien ehdokkaiden puoluetaustaa. Ei sitten millään. Korkeintaan siitä annetaan harhauttava viesti. Jossain Satakunnassa oli ehdolla Satakunnan Sauli. Sanomalehdestä sitten sain sen selville, että eipä tämä ollut kokoomuslainen, vaan kristillinen.

Kepulaisilla näyttää olevan punaista väri mainoksissa. Vihreä nelilehtiapila on kätketty jonnekin ehdokkaan tumman vaatetuksen syliin.

Ja jokainen ehdokas on photoshopattu rippikouluteiniksi. Varsinkin naiset ovat selvästi valinneet itselleen puoli-irstaan habituksen. Hymy punaviinin tapaan hyvin antava ja nahkainen.

Timo Kalli ( kesk.) oli päättänyt pelata näköjään upporikasta ja rutiköyhää. Hän istui vaalikuvassaan metsässä moottorisahan kanssa. Kovasti hänellä olivat hiukset asiallisesti paikoillaan, eikä hikipisaraa näkynyt missään.

Kallin mainoksessa puhuttiin jälleen kerran puhdasta totuutta. Tekstiksi oli laitettu jotain siihen suuntaan, että tässä ollaan valmiina seuraavaan savottaan.

No, kaikki muistamme, että Kalli aloitti lausahduksellaan tämän yhä jatkuvan vaalirahasavotan. Keskustalaisten sopii toivoa tällä kertaa, että Kalli löytää savotoitavaa myös muista puolueista.

Uudellamaalla tienvarressa hymyili Marjo. Hän on viisaasti ottanut viime aikoina vähän etäisyyttä hiihtoon ja urheiluun. Hän ei kuitenkaan kuvallaan minua vakuuttanut. Hän on minusta vähän pelottava nainen. Onneksi olen eri vaalipiiristä.

Kristilliset ehdokkaat saisivat kertoa suurella tekstillä ainakin sen vaalimainoksissaan, kuuluvatko he kirkkoon, vai ovatko jonkin vapaan suuntauksen edustajia. Vihjeitä voisi myös antaa siitä, minkä sortin parisuhteen puolesta he äänestävät.

Perussuomalaiset voisivat tuoda julki ainakin sen, minkä kaltaisen johdatuksen avulla he ovat joukkoon tummaan ajautuneet.

Demareiden mainoksia en nähnyt kuin muutaman. Puolue on sen perusteella jo hävinnyt tämän kisan. Demareilta puuttuivat tienvarsilta tällä kertaa telaketju-änkeröiset, mutta eipä siellä näkynyt myöskään huolimattoman tuntuisia maailmannaisia. Harvat tienposkessa olleet demari-tädykkeet olivat aika pullantuoksuisia.

Muissa puolueissa on sitten huomattavasti niitä naisehdokkaita, jotka vaalirahan puutteen vuoksi joutuvat mainoskuvissa hymyilemään siihen malliin, että kilttien poikien hormonit tanssivat foxtrotia mielikuvituksessa ja vielä äänestyskopin kätköissäkin.

Tervetuloa lukijoiksi Paula ja Jori. Toivottavasti viihdytte kanssamme.

Single malt ja muita yltiöpäisiä hankintoja

Matkoilta on hauska palata kotiin. Kevät on poissa ollessani edennyt aimo harppauksen eteenpäin. Sataa. On ilma, jolloin sumuisella järvellä ensimmäiset piisamit alkavat touhuta. Mäyrät ryhtyvät tämmöisellä kelillä puuhakkaasti siivoamaan pesäkolojaan. Niihin nimittäin valuu sulamisvesiä ja sekös mäyriä ottaa pattiin. Ne heräävät talviunestaan ja ryhtyvät valmistautumaan kevääseen ja kesään.

Sama puuhakkuus iski myös minuun. Hankin draiverin , putterin ja sylillisen rautamailoja , sillä minulle tehtiin sulovileenmäinen tarjous, josta en saattanut kieltäytyä.

Ei, ei minulla ole golf-osaketta. Eikä minulla ole vihreätä korttiakaan. Eikä semmoista mailalaukkua. Enkä usko meneväni edes kurssille. En ainakaan toukokuussa. Ehkä syyskuussa. Ehkä jonakin vuonna.

Minusta on vain mukava kasvattaa golf-maila kokoelmaani. Ennestään niitä oli yksi ja nyt niitä- niin, en edes laskenut, montako niitä on. Mutta paljon siinä sylillisessä niitä on.

Ne ovat kaikki erisortilla lavastaan vääntyneitä, joten en tiedä, tekeekö niillä mitään. Suurimman hyödyn ehkä saan niistä siillä keinoin, että kesäilloin kävelen sellaisen mailan kanssa ympäri residenssiä ja siemailen virkistävää GT-juomaan. Se tekee naapureihin arvaamattoman vaikutuksen ja voi ahdistaa jotkut vastaaviin hankintoihin.

Olisi mukava omistaa lentokone, rekka-auto, Suomi-konepistooli, taistelupanssarivaunu, oma pontikkapannu , taikka jotain muuta mukavaa, laitonta , hauskaa ja erityisluvan vaativaa. Me miehet olemme usein rakennettuja niin.

Minulla on nyt kohtuullinen pelaamisen mahdollistava välinekokoelma. Mutta ei lupaa. Sosiologisessa mielessä meinaan nyt tässä kirjoituksessa paljastaa tämän asian, jotta mahdollisimman monet ko. peliä pelaavat ystäväni lukevat tämän tiedon.

Jään jännittyneenä odottamaan sitä, minkälaista sosiaalista tukea, myötäelämistä, mukaan tempaamista ja sosiaalista painostusta tämä hankinta saa aikaan.

Vai käykö niin, että kun kapinoin ja sovellan vapaasti omia kiemuroitani tässä pelin aloittamisessa, se tulkitaan suljetun piirin keskuudessa kummallisuudeksi ja aiheuttaa hiljaisuutta.

Ryhdyn vissiin metsästämään jonkin sortin putkikassia noille vehkeille. Sillä tavoin niitä on siistimpi säilyttää autotallissa. Eivät mene hukkaan.

Kukaties otan putterin sisälle illemmalla ja ryhdyn sohimaan valkoista palloa kirjastohuoneen matolla kohti kyljellään olevaa juomalasia. Välillä maistellen viereisellä pöydällä olevasta single malt –lasista.

Sitäkin tuli nimittäin hankittua viikonlopun matkalta. Se on siinä mielessä hyvä hankinta, että se ei vaadi yhteiskunnan, taikka yhteisöjen normittamaa erikoislupaa. Kukaan ei onneksi tule minulle sanomaan, että turhaa hienostelua tuo singlen lipittely. Sinulle riittäisi ihan hyvin sekaisin sotkettu blended.

Mutta onnellinen olen. Ennen kokeilematonta singleä pullollinen kaapissa ja ihka omat golf-mailat autotallissa. Miehessä on nyt se sama tunne , kun nuorena miehenä tansseissa; Ketään ei haeta, kenellekään ei puhuta, mutta kohtalolle on annettu mahdollisuus. Äärimmäisen pieni, mutta mahdollisuus kuitenkin.

Jäämme uteliaana odottamaan, miten kohtalo aikoo mahdollisesti käyttää hyväkseen tämän mahdollisuuden.