Tajunnan virtaa asiasta toiseen

Kävin ostamassa äsken itselleni hillityn liituraita-puvun. Koko homma kesti puheiden kanssa 15 minuuttia. Olen lopputulokseen tyytyväinen. Naisväki olisi luultavasti pitkittänyt episodia, mutta kun minä olin yksin liikkeellä ja myyjä oli mies ja liike oli tyhjä asiakkaista. Ensimmäinen kokeiltu takki oli suuri, mutta seuraava osui kohdalle. Housutkin sopivat.

Oloni on sen vuoksi nyt seesteinen ja hillitty. Vaateostospaniikki on ohitettu ja Al-Capone -loimi on turvallisesti komerossa odottamassa käyttöä.

Kävi siis melkein yhtä hyvä tuuri ja onni, kuin hyvälle vanhemmanpuoleiselle ystävälleni aikoinaan kävi. Hän meni suorittamaan nykyään niin epämuodikasta ruotsin virkamiestutkintoa. Vastaanottava virkamies oli tulkinnut kaunista kesäsäätä ja valtionvirkamiesten työaikajärjestelmää niin vapaasti, että oli lähtenyt perjantai-iltapäivällä mökilleen Hämeeseen maalaamaan punamultamaalilla mökin seinää.

Hän oli varakas mies, joten hänellä oli jo tuohon aikaan mökillään lankapuhelin. Muunlaisia ei silloin ollutkaan. Tuttavani oli onkinut herran kesämökin puhelinliittymän numeron itselleen ja soittanut virkamiehelle kesken tämän maalaustalkoiden.

Ystäväni suorittikin virkamiestutkintonsa puhelimitse ja paljon nopeammin kuin minä onnistuin ostamaan tänään puvun itselleni.

Minä puhuin tänään espanjaa uusille opiskelijoille. Sanoin nimeni ja ammattini lauseilla, joissa ei ollut juurikaan adjektiiveja ja adverbejä. Luettelin lukusanat yhdestä kymmeneen ja sanoin, että siinä oli kielitaitoni ultima vuelta, viimeinen kierros, sillä nyt joudun lähtemään tärkeään tehtävää suorittamaan. Vaikka ei minulla mitään tärkeää ollut. Muistin enää nimittäin mitä on juustosämpylä espanjaksi, mutta en enää yhtään muuta sanaa. Sosiaalisessa contekstissa on vaikea ensitapaamisessa käyttää juustosämpylää, huomasin sen oitis.

Myöhemmin muistin vielä yhden sanan; la manivela. Se on veivi, eli kampi. Ja cambio on vaihtorahat. Tervetuloa Suomeen, mukava nähdä teitä täällä. Toivottavasti teillä on paljon vaihtorahaa ja toivottavasti ette heitä täällä olo aikananne veiviänne. Siinä siis, miksi väistin. Lähden aamulla lomalle vieraaseen valtioon yhdeksi yöksi.

Lähden eurooppalaiselle kaupunkilomalle neljän miehen seurueessa. Tuttuja miehiä kaikki ja tuttu kaupunki. Tuttu kaava, joku voisi sanoa. Tällä kertaa tosin lähden vieraaseen maahan syystä, joka on langennut osalleni elämässäni ensimmäisen kerran.

Niinpä, voi olla, että palaan kirjoittamaan vasta pyhäehtoona. Mahdollisesti jo ennen sitä. Raportoin sen, minkä pystyn. Kaikkea ei ole syytäkään. Nukkukaa hyvin. Näin eilen unta lääkäriambulanssin lääkäristä, joka keräilee hautaustoimistojen mainoskyniä. Voikohan semmoista harrastusta oikeasti olla lääkärillä olemassa ? Ehkä, voi. Voi olla, että minä olen vain vanha

Myytävänä sukset - ostetaan vähän käytetty kilju tai kotiviini

Hiihtäjä Räsäsestä on kuulemma aikoinaan isketty verta pakkiin ennen kisoja. Paha veri pitää saada pois. Niinhän totesi jo aikoinaan Kuppari – Lempi. Hiihtäjä Räsäsen tapauksessa lienee kuitenkin ollut niin, että verestä ei tehty verilettuja ja palttua maajoukkueen ruokapöytään.

Isoisäni kertoi ottaneensa talvi- ja jatkosodassa eläviltä hevosilta myös vähän verta pakkiin, mistä verestä sitten oli tehty joukoille voimaruokaa ikuisen liisteripuuron kumppaniksi.

Isoisäni selvisi tempusta rangaistuksetta, joskaan ei kyllä prenikoitakaan liiemmin tullut. Räsänen taisi saada aikoinaan melkoiset kipurahat voitettuaan STT-instituution oikeusjutussaan. Semmoinen raha ei näytä kuitenkaan tuovan pojalle siunausta. Semmoinen totuus on väärällä valalla kirjan päältä vannottu ja kavaluudella hankittu.

Kilpaurheilu on syöpä, vastenmielinen ilmentymä ja maailma, jonka agenda ja paradigma ovat vääristyneet ja valheelliset. Kaikki kilpaurheilun paradigmat ovat itse asiassa valhetta ja roskaa.

Paradigmat ovat paradoksaalisia ja irrationaalisia valheverkkoja, joiden selittely onneksi on vienyt julkisuudesta muutaman vastenmielisen poliitikon ja rouva Tukiaisen.

Paradigma on muuten harvinaisen käyttökelpoinen sana urheilusta puhuttaessa. Selkokielellä Wikipedian mukaan paradigma tarkoittaa oikeana pidettyä, yleisesti hyväksyttyä ja auktoriteetin asemassa olevaa teoriaa tai viitekehystä, kuten esimerkiksi evoluutioteoriaa tai suhteellisuusteoriaa. Tai sitä, että urheilu olisi jotenkin erityisen rehtiä ja reilua toimintaa, joka olisi yksilölle hyväksi ja ylösrakennukseksi, kun hän suunnittelee omaa elämäänsä.

Kilpaurheilun viimeinen pyhä linnake, rehellinen vedonlyöntikin on osoittautunut mätäpaiseeksi, jossa löyhkää ja haisee pahuus ja ilkeys, oman voiton tavoittelu ja moraalittomuus.

Urheilun rinnalla politiikkakin on alkanut näyttämään mukavalta, reilulta ja analyyttiseltä toiminnalta, jossa pyritään hyvään ja oikeaan. Ja moni muu harrastus.

ps.

Rauman Lukko on juuri kepeillä ja nyrkeillä sohimalla saanut pääkaupunkiseudun pellet nujerrettua jäänrakoon. Se on niille ylvästelijöille ihan oikein. Kosto on suloista. Veitte Esa Iisaksonin meiltä 1967 ja sitten kun Iisakson olisi halunnut palata takaisin, laitoitte hänet kevään viimeisiksi viikoiksi karanteeniin. Hifki sai silloinkin Raumalla turpiinsa ja saa ylihuomennakin.

Jotenkin noin vissiin kuuluisi ajatella. Ja ryystää kaljaa päälle. Mutta totta joka sana. Kuten huomaatte, ihmisen pahuus paljastuu urheilun avulla hetkessä. Minäkin muutun ääliöksi

Kohtasin tänään uskomattoman naisen

Laajakaistaa monopolilla puhelinkaapelia pitkin kauppaava teleoperaattori lähestyi minua nuoren naisen välityksellä kesken työpäivän.

Hän jotenkin huijasi minua, olen siitä varma. Minä kuitenkin menin puhelinmyyjän ansaan kuin juottovasikka. Me vanhemmat herrasmiehet olemme sellaisia.

Nuori nainen tiesi jostain, että residenssiin tulee laajakaista heiltä, ainoalta mahdolliselta toimittajalta, 2 megan nopeudella ja sikamaiseen 47 euron hintaan.

Hän teki minulle puhelimessa ehdotuksen. Hän sanoi, että jos hän saa minun lupani, hän nostaa sen nopeuden 8 megaan ja laskee sen kuukausimaksun 29 euroon. Kaupantekijäksi hän lupasi lähettää minulle mokkulan 3 megan nopeudella ilmaiseksi.

Kysyin naiselta, lähtisikö hän vielä lisäksi samaan sopimukseen kanssani kahdeksi viikoksi tutustumaan teleyhtiön laskuun Irlannin olutpubeihin. Siihen ei kuulemma enää teleyhtiöllä ollut varaa. Tädyke piti hersyvästä naurusta päätellen asiaa kuitenkin kiinnostavana.

Sanoin hänelle, että aivan varmasti jossain nyt on koira haudattuna, mutta että minulla on nyt kiire luennolle, enkä jaksa keskittyä tähän paratiisimaiseen ehdotukseen.

Sanoin hänelle, että kirjoitan nettiin suositulle blogisivulleni asiasta, jos hän osoittautuu tuhmaksi tytöksi. Hän väitti olevansa entinen pyhäkoululainen ja liikkeellä vilpittömällä mielellä.

Kävin äsken kokeilemassa Voddler- filminkatselu sivustolla, ja totta tosiaan, ilmainen elokuva puski läppääriin hurjalla nopeudella ilman pätkimistä ja nikottelua.

Mitähän muuta ihmettä tässä vielä tapahtuu ? Pitäisiköhän viikinglotota huomenna ? Jos sieltä vielä tulee rahaa, maailman kirjat ovat lopullisesti sekaisin.

Arvonnan voittaja

On pitkäaikainen lukija, Sanna. Onneksi olkoon ! Arvonnan suoritti puolueton, korkeasti koulutettu, kansainvälinen ja kielitaitoinen kunnallinen viranhaltija naapurityöhuoneesta.

Voittaja laittakoon tiedon toimitusosoitteesta sähköpostilla tillman@suomi24.fi osoitteeseen, niin palkinto lähtee liikkeelle.

Ei tullut kutsua ei !

Ulkoministeri Stubb ja muu älymystö näyttävät iltapäivälehtien mukaan olevan vähän huonolla humoorilla liikkeellä, koska Lontoossa järjestettävään Libya-kokoukseen ei tullut kutsua, vaikka Ruotsi sellaisen kutsun sai.

Kutsumattoman osa on aina hapan ja ahdistava. Milloin menee entinen tyttöystävä naimisiin, milloin taas joku on jäänyt pois Levin ” hiihtoreissulta”. Perimmäinen syy on aina kutsumattomuus. Joillakin muilla on tarpeeksi kavereita.

Jaakko Tepon sanojen tavoin voi tietenkin mennä kutsumattomana häihin ja pieraista kesken herkän hetken. Meiltä ei oikein taida sekään onnistua.

Presidenttimme ei ehkä ollut kovin innostunut siitä, että saisi juhlistaa viimeistä vuottaan sotimalla Afrikassa. Aleksander ja Jyrki taas ovat näin vaalien alla kovasti varovaisia. Kokoomuksen vaalikanoottia ei nyt parane yhtään keinuttaa.

Tärkein syy lienee kuitenkin se, että meidän Hornettimme eivät vielä toistaiseksi oikein sovellu maassa olevien kohteiden röykyttämiseen. Meidän koneitamme voidaan tankata ilmassa, niissä on taittuvat siivet ja vaijerikoukku. Niiden nokkapyörä soveltuu jopa tukialukselta lähtöön, mutta meidän Horneteilla voi oikeastaan vain pudottaa toisia koneita alas.

Nyt siellä Libyassa on vain kavereiden koneita, joten menee vähän hankalaksi.

Parempi varmasti on pysytellä nyt vain hissukseen. Arabimaat ovat poikkeuksetta jossain vaiheessa kääntäneet ruosteiset torrakkonsa auttajia vastaan. Seitsemän virolaista polkupyöräilijää on juuri nyt kateissa jossain Bekaan – laakson tienoilla. Vähän kummallinen joukko se kaiken kaikkiaan on. Nuoria miehiä kaikki. Olisi mukava tietää vähän tarkemmin, millainen tausta näillä pyöräilijöillä on? Ketä miehiä nämä kaapatut oikein ovat ?

Teillä on vastausaikaa vielä 45 minuuttia sivupalkin mielipidekyselyyn. Kommenttilaatikkoon ilmoittautuminen arvontaan.

Nukkukaa hyvin.

Soininvaara ei taida olla Soinille vaaraksi

Soininvaara on kirjoitellut näköjään vähän huolimattomasti Perussuomalaiset ry:stä. Hän on nimitellyt puoluetta parasiitiksi. Useat yhdistyksen jäsenet ja kannattajat ovat vetäisseet siitä herneen nenäänsä.

Soininvaara yrittää nyt kirkastaa keittämäänsä soppaa. Hän korostaan blogissaan, että hän nimitteli puoluetta, ei suinkaan yksittäisiä ihmisiä. Veikeää on, että hänen nimensä ja nimittelyn kohteena olevan puolueen puheenjohtajan nimi synkkaavat sangen leikkisästi keskenään. Joku voisi jopa sanoa, että kohtalon ivaa.

Soininvaaralle voisi sanoa sen neuvoksi, että hänen puoluetoverinsa, oikeusministeri Braxin läpi ajama viharikos-laki liippaa hyvin läheltä tilannetta, jossa kokonaista ryhmää nimitetään parasiiteiksi. Toivon mukaan Soininvaara muistaa tämän. Tosin, historiassa ennenkin on ollut tapauksia, joissa kaikki pykälät eivät aina kaikissa valtioissa ole kaikkia ihmisiä koskeneet. Kannattaisi kuitenkin olla varovainen.

Joka viides kadulla vastaan tuleva on ilmoittanut äänestävänsä loukatun puolueen ehdokkaita. Soininvaaralle tiedoksi se, että suurin osa tuosta joukosta ei varmastikaan todellisuudessa usko, että äänestämällä voi saada aikaan suuria muutoksia köyhyyteen ja tulonjakoon.

Suurin osa tuosta joukosta menee äänestämään sen vuoksi, että he saavat toteuttaa herroille henkilökohtaisen kostonsa. Ei Soinin tarvitse erityisesti menestyä. Ei hän tähänkään asti ole mitään merkillistä tehnyt. Tuo merkillinen uusi äänestäjäjoukko haluaa saada nykypäättäjät polvilleen. Se haluaa saada heidät hetkeksi pois tolaltaan. Nyt se joukko on saanut jo kolme isoa puoluetta polvilleen.

Soininvaara on väärässä. Perussuomalaiset eivät ole sitä, miksi hän heitä nimittää. Perusuomalaiset muistuttavat Libyan kapinallisia. He ovat hajanainen ryhmä, jonka johtaminen on haastavaa. He ovat ryhmä, jolle riittää se, että valtaapitävät lähtevät. He ovat ryhmä, jolle ilonaiheeksi riittää se, kun saa ampua taivaalla olevia pilvenhatatroita sergeillä taikka raskaalla it- konekiväärillä. Hylsyt lentävät, ruudinsavu hurmaa massat ja avolavat kiitävät aavikolla.

Väitän, että itseasiassa Euroopan molemmilla laidoilla on kyse samasta asiasta. Meidän valtaapitävämme eivät vain ole huomanneet sitä vielä. Meidän järjestelmässämme vaaliuurille ryntäystä on paha torjua sivistyneesti.

Arvontaa....vastaa ja voita !

Viharikos – mielipidemittauksen arvontapalkinnoksi on päätymässä Juha Seppälän romaani Routavuosi. Luin sen eilen junassa. Romaani ei ole kovin helppo, mutta tuntien lukijakuntani korkean henkisen ja kirjallisen tason, uskallan asettaa sen arvontapalkinnoksi. Romaani on ilmestynyt vuonna 2004.

Romaanissa seikkailee nykyhetkessä opintojensa kanssa kamppaileva humanisti-nuorimies Kaarle ja rinnakkaistodellisuudessa vuodessa 1904 Eugen Schauman. Kolmantena mukana seikkailee henkilö nimeltään Eric. Melko profeetallinen nimi tässä yhteydessä. Lieneekö Seppälä myöhemmin pannut asiaa merkille ?

Pomminheittämisestä on kyse, itsevaltiaiden ampumisesta ja terrorismista. Seppälä sekoittaa kuitenkin pakkaa kunnolla. Pahaa kaivetaan esille suurvallan alamaisten mielistä, mutta etenkin nykyhetkestä ja post-modernin ihmisen menosta. Routavuosi kehittelee oikeastaan sitä teemaa, jolla Seppälä tuli sitten lopulta kovaäänisesti esille kirjassaan Paholaisen haarukka. Vaalien alla ja suuren poliittisen myllerryksen kynnyksellä tämä romaani on tavoittelemisen arvoinen palkinto.

Suomalainen Kirjakauppa Joensuussa myy tätä kovakantista ajankuvaa ymmärtämättömyydessään 3 euron hintaan, mikä tässä samalla tuotakoon julki niille, jotka metsästävät tässä maailmassa pelkkää taloudellista hyvää.

Laitoin tuon vastausajan turhan pitkäksi. En usko, että kukaan jaksaa odottaa niin kaukana tulevaisuudessa olevaa arvontaa. Kaarina Mäkelä tosin aina vakuutti, että kannattaa odottaa koko vuosi arvontaa. Minä nyt kuitenkin feodaalisesti ja itsevaltiuden suomin valtuuksin lyhennän mielipidetiedusteluaikaa ja rajaan sen päättymään maanantai-iltana klo 24. Tiistaina arvon keskuudestanne onnellisen voittajan.

Hajanaisia huomioita viikonlopusta

Yöllä on kuulemma siirretty kelloja. Asiasta on lievää epävarmuutta ilmassa, sillä tietokone ja kännykkä ovat eri ajassa kuin könniläinen kaappikello. Autossa taas on sama aika kuin tietokoneessa. Sunnuntaiaamuna se on kuitenkin aivan sama. Luultavasti asia selviää päivän mittaan. En aikonut tänä sunnuntaina mennä kirkkoon ja lounasajan kertoo kyllä vastsa.

Puolueet ja media laskevat päivä ja tunteja. Vaalit ovat saaneet politiikka -uskovaiset kiimoihinsa. Tällä kertaa kiima näyttää levinneen myös kansan pariin. Tavallinen ihminen joutuu siinä seassa räpiköimään, miettimään arjen ongelmia ja työpaikallaan tekemään työtä, jonka lisäarvon ansiosta poliittiset ihmiset voivat harrastaa harrastustaan.

Kaikesta kiimasta huolimatta politiikasta vieraannutaan. Veikkaan niin, että vaikka perussuomalaiset ovat saaneet vaaleissa nukkuvia herätettyä kiitettävästi, yhä kasvava osa muuta kansaa on erkanemassa kyseisestä sirkuksesta lopullisesti. Ainakaan minä en halua samaistua. Minä käyn äänestämässä, mutta tällä kertaa sitten se loppuukin siihen. En halua samaistua, en halua kuulua joukkoon, eikä minua enää kiinnostakaan.

Muuta kuin ehkä sosiaalisena tapahtumana. Joensuun kampuksellakin silloin tällöin vilahteleva , istuvan presidentin puoliso Pentti, on valjastettu SDP –puolueen vaalivankkureiden eteen. Hätä on kauhea.

Vihreät taas houkuttelevat äänestäjiä naimalakkoon. Lakkoon rekisteröitymismielessä. Itse kopuloinnista, eli hikisestä primääritoiminnasta ei sentään tarvitse luopua. Vain rekisteröinnistä. Ilkeästi voisi sanoa, että tuo lakko nyt ei juurikaan vihreitä rasita, sillä uskoisin, että heidän rekisteröitymisensä on tähänkin asti ollut kovasti keskiarvoa vähäisempää


Minun televisiota koskeva lupaukseni on sujunut hyvin. Eipä ole edes ikävä ollut. Paitsi sitä sääennustajanaista, joka on leikannut tukkansa lyhyeksi.

Ja sitten saatte vielä annoksen räiskyvää seksiä tähän sillisalaatti-kirjoituksen päätteeksi.

Eilen junassa lomalle matkustava varusmies yritti ostaa ravintolavaunussa kupin kahvia Visa –Electron - maksuvälineellä. Kun hänelle ei tietenkään sillä kortilla mitään herunut, niin varusmies jäi jonoon hämillään ja janoisena.

Hänen takanaan ollut viehättävä, vetävästi pukeutunut, noin 40 vuotias tyylikäs liikenainen, rykäisi tyylikkäästi ja sanoi, että sopiiko hänen maksaa sotilaan kahvi, ja ottaisiko sotilas jotain syötävää myös.

Varusmiehemme meni punaiseksi saadusta huomiosta, sai lopulta äänensä takaisin ja sai lopulta selvitettyä ostoksensa. Hän meni pöytään istumaan. Kohta samaan pöydässä istui myös tyylikäs liikenainen, joka näytti kokeneena ohjailevan keskustelua sinne sun tänne, niin, että varusmiehen olo ei nyt kovin tuskalliseksi tullut, mutta että hän taatusti tunsi voimakasta säteilyä liikenaisen molemmista c-luokan reaktoreista, jotka vain vaivoin pysyivät suojakuorensa sisällä.

Minä jätin heidät ja pakenin turvaan vaunuosastooni, sillä gammasäteily tulee miehen sisukaluihin keskiolut-suojakerroksenkin läpi.

Tentin jälkeistä elämää

Lähden kohta junaan. Tenttivirtaa on päänupissa vielä niin runsaasti, että uni ei oikein tullut yöllä, toivottavasti junassa sitten.

Joka aamu kun herään, Japanissa tutkijat ovat havainneet jonkun ämyrin taas haljenneen ja jotain ainetta on taas liikaa jossain. Sen rinnalla kotoinen VR nousee kaikkine vaikeuksineen arvoon arvaamattomaan.

Jos seisotaan jossain sivuraiteella keskellä metsää odottamassa vastaantulevaa liikennettä, niin toistaiseksi on voinut luottaa siihen, että juna sieltä kohta tulee. On voinut luottaa, että siellä ei nyt kaavita veturin nokasta rikkalapiolla durkheimilaista itsemurhan tekijää, eikä hullunrohkeaa hirvivainajaa. On voinut luottaa, että tämä seisominen on välttämätöntä, eikä tuonne radalle ole nyt asiaa. Suomalainen konnari ei kasvojaan menetä helposti.

Syksyllä oppiliatoksella kävi luennoitsija japanilaisesta yliopistosta. Hän piti napakan esityksen nuorisolle. Kertoi käyvänsä 100 kilometrin päästä töissä omalla yliopistollaan. Sanoi käyttävänsä luotijunaa, jonka aikataulu heittelee plus miinus 14 sekuntia .

Sellaiselle kansalle viime viikot ovat olleet kauhistuttavia

Pakkoruotsi

Joensuussa olo on tänään aurinkoinen. kadulla puhutaan mie ja sie. Joku puhuu venäjää. Maahanmuuttajat puhuvat kaikkia kieliä.

Pakkoruotsi- keskustelu näkyy täällä lukiopoikien uhona ja tavallisen väestön reaktiona sille, että täällä joudutaan olemaan niin kaukana kaikesta ja täältä on jouduttu niin paljon kasvukeskuksille luovuttamaan.

Jotta saadaan lisää keskustelua aikaan, sanonpahan vain, että ruotsia on hyvä opettaa kaikille pikkuisen. Ja venäjää myös. Hyvä on osata muitakin kieliä. Näen lyhytnäköisenä sen, että kieliasiassa yritetään palata 1870- luvun melskeeseen.

Ei ruotsi sen vaikeampi kieli ole. Meillä oli aikoinaan ja näillä nykyisillä oppilailla nykyääm selkärepullinen estoja ja epäluuloja kieltä kohtaan. Aika monelle se on ollut hyödyllinen ja mukava kieli.

Mistäs se sitten on pois ? Tai mitä ne meinaavat tehdä sillä säästyneellä ajalla? Ne, jotka eivät suostu opiskelemaan ruotsia. Opetella tuohitöitä tai karjalaista neulekinnastekniikkaa ?

Tentti painaa päälle. Voisitten olla ystävällisesti hengessä mukana. Tällä kertaa olen tosi ohuella jäällä liikkeellä tietoineni

Mielipidekysely ja arvontaa !!!!!

Eduskunta on viime töikseen säätänyt merkittävän lain. Keskustelupalstojen ylläpitäjät velvoitetaan poistamaan palstoilla esiintyvät viharikos-tekstit. Asia on merkittävä, mutta nyt jo vähän vanha.

Eduskuntavaalien vuoksi monet poliitikot ovat kääntäneet äänien toivossa kelkkansa niin totaalisesti toiseen suuntaan, että monet ärtymysten kohteena olevat edustajamme ja silmäätekevät ovat viime päivinä kilvan esittäneet kantoja, joista olisi ehkä päässyt raastupaan siihen aikaan, kun oikeusministeri Brax sorvautti tätä lakiehdotusta.

Asiasta huolestuneena olen liittänyt sivupalkkiin kyselyn. Siinä lukijoita pyydetään ottamaan kantaa asiaan Tillmannin oman blogin suhteen. Kysely on auki vapunpäivän iltaan, joten vappuaaton ”lehtineekeri-jututkin” ehtivät arvioitaviksi ja samalla vappuaaton ilta-tunnelmissa annetut äänetkin tulevat vielä tulokseen mukaan.

Käykää siis äänestämässä. Asian tiimoilta voidaan taas järjestää arvonta. Voisitte ystävällisesti ilmoittaa kommenttiosiossa halukkuutenne arvontaa. Anonyymit esittäkööt jonkin sortin speciaali tunnisteen, jotta heidät voidaan arvontatilanteessa eritellä. Yritän kerätä ilmoittautumisia pitkin matkaa, mutta koettakaa keskittää ne vaikkapa tämän päreen loppuun.

Ylläpitäjän vastuu varmasti lankeaa pääsääntöisesti Bloggerin niskoille, mutta välttääkseni vaaraan joutua leivättömän pöydän ääreen, varaan oikeuden myös itse ryhtyä äänestyksen mahdollisesti edellyttämiin toimenpiteisiin.

Paljon on vielä ihmislapsella lakiasioissa oppimista. Lieneekö muuten vielä voimassa se, että jos kihlapari on valmistellut suurisuuntaisesti häitään ja toinen osapuoli on niihin häävalmisteluihin satsannut jo huomattavia summia ( Yölintu-orkesteri, Hice täynnä hääjuomaa, timanttisormukset kaiverruksilla) , niin häiden peruuntuessa peruuttava osapuoli ja syypää olisi velvollinen korvaamaan puolet jo aiheutuneista hääkustannuksista ?

Muistelen, että allekirjoittanutta ainakin joskus olisi moisilla sanktioilla peloteltu?

Tiesittekö muuten, että työturvallisuuslainsäädännössä on vain yksi pykälä, jonka perusteella tavallinen työntekijä voidaan asettaa edesvastuuseen ? Loput pykälät ja määräykset lankeavatkin sitten esimiehen ja organisaation niskoille.

Toki, jos pistät työkaveri puukolla keuhkoon, mukaan astuu rikoslaki. Tai ajat kännissä trukilla, tieliikennelaki. Mutta työlainsäädännössä ei työntekijää saa oikeastaan kiipeliin muusta kuin siitä, että hän poistaa tai turmelee vaaran välttämiseksi tarkoitetun suojalaitteen tai vehkeen, ja siitä aiheutuu vahinkoa. Pelkästä poistamisesta ei rangaista.

Eli, jos värität mustalla tussilla vihreässä hätäpoistumistienmerkissä olevan valkoisen miehen maahanmuuttajaksi, koska työpaikassa työskentelee paljon maahanmuuttajia, ja sen värittämisen vuoksi joku syntyperäinen kansalainen hätääntyy, eksyy ja kuolee, sakkoa tulee että roikaa.

Huomaatte, blogin pitäjä kokeilee kepillä jäätä uuden lain suhteen.

Me maksetaan vielä tämä lysti

Kun olin nuori, koulussa harrastettiin liikunnanopetusta innolla ja hartaudella. Kaikki välitunnit pelattiin pelejä, liikuntatunteja oli paljon ja koulumatkatkin sujuivat ilman takseja. Minä olen kulkenut kouluun hevosella, traktorilla, polkupyörällä, autolla ja jalan. Seitsemän kilometriä. Tuskallista liikunnassa olivat vain joukkuepelit. Nelimaalia pelattiin, rytkyä pelattiin, perspalloa pelattiin, ja tietenkin pelattiin pesäpalloa. Vasen sivuraja oli koivukujalla, takalaiton oli maantiellä.

Joukkuepeleissä minä olin aina se, joka jäi yksin seisomaan, kun yksi kerrallaan joukkueen muodostajat olivat huutaneet omat pelaajansa. Huutamisessa oli tärkeää se, että joukkueeseen tuli pelimiehiä. Yhtä tärkeää oli se, että sosiaaliset suhteet pidettiin kunnossa. Ensin huudettiin vuorotellen ne, jotka osuivat palloon hyvin. Sitten vuorossa olivat ne, jotka saivat pallon kiinni hyvin. Seuraavaksi huudettiin sitten ne, jotka olivat kavereita.

Viimeksi tyhjälle alueelle jäin minä seisomaan.

Usein kävi niin, että se joukkue, joka minut suostui ottamaan itselleen, sai lohdutukseksi ja tasoitukseksi vielä pari muutakin vahvistusta.

Voi vittu, että minä vihaan pesäpalloa ja koululiikuntaa. En ole yhtään pesäpallo – ottelua elämässäni käynyt katsomassa, enkä käy. Olen kuullut sitä paitsi, että pesäpallossa edelleen meno on yhtä sikamaista.

Tänään ilmoitettiin, että Romania lähettää Libya-operaatioon fregatin. Huomenna varmasti Sveitsi, Bolivia ja Burgina Faso ilmoittavat myös laivasto-osaston lähettämisestä karkeloihin.

Mahtaa Suomen ulkoministeriä kyrsiä. Mahtaa puolustusministeriä kyrsiä. Vaalit edessä ja tuhannen taalan paikka laittaa Hornetit taivaalle ja miinalaiva Pohjanmaa asialle.

No, eipä taida olla Pohjanmaalla mukana miinoja. Sen tulo Intian Valtamereltä 16 solmun huippunopeudellakin kestäisi niin pitkään, että juhlat voisivat olla jo ohi. Kyllä Häkämiestä harmittaa. Kohta joudumme köyttämään puolustusministerin ja ulkoministerin puihin kiinni, etteivät ryntäisi mukaan.

Kiimaisempia taitavat kuitenkin olla Perusuomalaisia äänestävät alle 30 vuotiaat salihousuissa ja muissa lökäpöksyissä palloilevat ylipainoiset nuoret miehet. He ovat sitä mieltä, että vittu, meidän kanssamme ei enää kukan leiki, jos ei nyt lähdetä mukaan.

Minä sanoisin, että parempi on ehkä pysytellä pois nyt tuolta. Sanoisin, että ehkä on keskityttävä taas tämän oman maan asioiden hoitoon. Tuskin koskaan vaalien alla on ollut niin paljon rationaalisen päätöksenteon häiriömelua kuin nyt.

Euroopan taloudellinen tilanne on pa. Japanissa, maailman kolmanneksi suurimmalla talousalueella tikittävät kaikki alkuainetaulukon yläpäässä olevat aineet ja Libyassa sotii puoli Eurooppaa.

Siellä on nyt mukana ohjuksin, lentokonein ja laivoin monta sellaista maata, joiden sodankäyntikustannukset ja muut rahanmenot joudumme joka tapauksessa maksamaan. Takauksia on jo kuukausikaupalla käyty antamassa heidän velkojensa hoitamisesta. Kyllä me vielä näihin karkeloihin mukaan päästään, älkää pojat yhtään surko. Vähempikin into riittää

Yritä siinä sitten puhua sosiaaliturvasta ja subjektiivisesta lasten päivähoidosta. Kun kuulijat tuojottavat live- kauhua telkkarista.

Johtajuutta on epätasaisesti tällä viikolla tarjolla

Japanissa ydinvoimalan aiheuttamaa hässäkkää ei johda kukaan. Johtamisjärjestelmät ovat olleet puutteellisia jo silloin, kun myllyt toimivat hyvin. Nyt kun ne olisi lassottava tantereeseen ja sidottava hiljaisiksi, johtaminen on edelleen luokkaa hiihtoliitto.

Sotakone on yskähdellyt Italian entisessä siirtomaassa jo jonkin aikaa. Eurooppalaiset kansakunnat pääsevät sivistyneesti ilmassa kiitäen maistamaan, miltä sotiminen maistuu. Jopa ruotsalaiset ovat listoilla. Maa, joka viimeksi on tosissaan sotinut kohtuullisen tarkkaan 202 vuotta sitten. Mutta johtamisjärjestelmä puuttuu. Kukaan ei vissiin koordinoi sitä, kuka lentelee missä ja ammuskelee mitä. Touhu muistuttaa jo saippuaoopperaa.

Suomellakin on perhananmoinen johtajuusongelma. Kun nykyinen presidentti pakkaa muuttolaatikot edustusasunnossaan vajaan vuoden kuluttua, tilalle on lupautunut Paavo. Ei synny tyhjiötä, ei, vaikka kansa jo mielellään päästäisi Paavon hoitelemaan kansanopistoaan. Tämä vanhahko herrasmies tyrkyttää itseään joka kerta esille ja aina silloin, kun se tekee varmuudella omalle puolueelle suurimman hallan. Kuukautta ennen vaaleja. Kyllä on Keskustaa taakalla siunattu.

Tekisi mieleni sanoa, että mistä näitä Paavoja löytyy joka lähtöön. Sosiaalidemokraattien Paavo saa aikaan samankaltaista tuhoa omassa puolueessaan.

No, yksi johtajuusongelma onneksi ainakin tilapäisesti ratkeaa noin 340 päivän kuluttua.

Eduskuntaan on jälleen pyrkimässä runsaasti henkilöitä, jotka halauaisivat olla edustajiamme. Joukossa on vääränvalan tekijää , nyrkkisankaria, uhkailijaa, rattijuoppoa ja vaikka mitä. Hyviä ehdokkaita kaikki tyyni. Uskon, että rehellinen, kiltti , kuuliainen ja köyhä kansanedustaja ei eduskunnassa kauaa viihtyisikään.

Runomies

Tunsin kerran miehen, joka kesken työpäivän saattoi muuttaa puheensa runomittaan. Erityisen viehättynyt hän oli Mika Waltarin tyyliin kommentoida kaikkea ympärillään olevaa loppusointuisella säeparilla. Muistatte kaikki tämän tyylin Kiekusta ja Kaikusta.

”Koiravanhus jotain mutisten
Tulee vastaan niska tutisten”

Meitä lapsia nauratti kovasti. Kun mies oli hyvällä päällä, ja huomasi, että me lapset iltapäivällä olimme kyllästyneitä heinäntekoon ja pellolla oloon, tämä mies ryhtyi runoilemaan. Oikeastaan sitä odottivat myös vanhemmat ihmiset.

Säepareja saattoi tulla kymmeniä peräkkäin, ilman että hän olisi sanonut yhtään kokonaista lausetta tavallisella rakenteella, edes siteeksi. Kun olimme läkähtyä nauruun, hän yhdisteli säepareja säkeistöksi ja sai meidät kaikki jaksamaan päivän loppuun asti. Emme ymmärtäneet, miten joku saattoi suoltaa runoa loputtomiin.

Hänet oli kutsuttu jatkosotaan seitsemäntoista vuotiaana. Puhuivat, että hän olisi ollut Tali- Ihantalassa Pyöräkankaalla konepistoolimiehenä. Ajattelin usein, että se jotenkin liittyy noihin runoihin ja niiden ulos tulemiseen. Ajattelin, että hän on maannut etulinjan kuopassa ja rakentanut keskityksessä itselleen runoja, ainoita kauniita ja mukavia asioita, joita saattoi itselleen antaa siinä kauheudessa. Ajattelin, että hänelle oli tullut siitä pakko. Ajattelin, että hänen on pakko pitää se taito hengissä kiitollisuuden osoituksena jollekin.

Tämä onkin aika kansainvälinen juttu.... ei puutu enää kuin...

Qatar on ehättänyt Libya- ryhmittymän avuksi. Tiedätte tämän maan, jossa on helkutisti hiekkaa ja muualta ostettuja urheilijoita. Nyt ne ovat tarjoamassa hävittäjiä.

Myös Italia on kiimoissaan. Aluksi entiseen siirtomaahan ei oikein uskallettu lähteä, vaan luvattiin vain Sisiliasta tukikohta. Nyt luvataan jo enemmän CNN –uutsitoimiston mukaan. Tanskakin on mukana. Ja Norja.

Kuvassa on afrikkalainen teini-ikäinen palkkasoturi matkalla Haadeksen. Taitaa Kharon jossain juuri soutaa häntä Styks-virran yli. Matkamiehestä ottaa kuvaa kännykällä ohi maleksiva libyalainen. Mikä mahtaa olla miehiään tämä ? Onkohan edes Nokian puhelin ? Oltaisi mekin vähän mukana ...

Joka tapauksessa , kohta ollaan tilanteessa, jossa norjalainen pilotti värikkäässä holmenkollen - villapaidassaan ohjaa F-16 koneensa syöksyyn kohti aavikolla Toyota- avolavalla ajavaa Burkina-Fasolaista nuorten miesten palkkasoturilaumaa. Jos joku olisi kaksi viikkoa sitten ennustanut näin, olisin pitänyt häntä avohoitopotilaana. Hulluus on joka tapauksessa nyt täällä ja sillä rajalla, jonka jälkeen ryhdytään puhumaan eskaloitumisesta. Toivottavasti tässä nyt ei käy samalla tavoin kuin Nipponin poikien voimalaitoksessa.

Kuvan oikeudet ovat CNN yhtiöllä.

Hurjia lähitaisteluja tiedossa Libyassa

Libyassa on tapahtumassa uutisten mukaan se, jota alikersantti Yrjö Lahtinenkin vähän kammoksui. Kaikki vastustajan vanhat ämmätkin on koulutettu, taikka ainakin niille ollaan antamassa AK-47 ja pari lippaallista kovia.

Kyllä kauhistuttaa minuakin. Risteilyohjuksen jälkien siivoaminen käy käden käänteessä. Miljoonan rynnäkkökiväärin haaliminen takaisin asevarastoihin on hankalaa ja aikaa vievää hommaa. Toisen maailmansodan asearsenaalia ei ole Suomessakaan saatu siviileiltä pois täydellisesti edes 66 vuodessa. Entä sitten maissa, joissa semmoisella vehkeellä todella saattaa olla pitkälle tulevaisuuteen päivittäistä käyttöarvoa ?

Naissotilas on tietenkin kiehtova fetissi ja fantasia. Meille on kerrottu hurjista naissotureista, jotka leikkasivat toisen rintansa pois, jotta jousella olisi kätevämpi ampua, eikä jänne räpsähtäisi nänniin joka kerta.

Hollywood on lanseerannut meille naisupseeri-hahmon, joka ei ihan yllä keskitysleirin naisvartijan tasolle, mutta pystyy katseellaan kyllä tekemään jäitä miehen drinkkiin keskellä autiomaata.

Partisaaninaiset ne vasta kamalia olivat. Ja punakaartin naiset.

Tavallisen siviilin ja kansalaisen olisi varminta ehkä pysytellä erossa sotavehkeistä. Se on eettisesti kestävä vaihtoehto.

Mutta mikäpä minä olen vieraita kulttuureita arvostelemaan. Japanissa kerrotaan innoissaan, että nyt on löydetty jostain kaapelia 2 km. Kasvojen menetyksen pelosta riemua lietsotaan ja julkisuuteen annetaan tyhjää tietoa jatkuvasti. Valheen paljastuminen siirretään vielä tunnilla eteenpäin. Tuommoinen strategia sopii 7 vuotiaalle tuhmeliinille, mutta kokonaiselta kansakunnalta odottaisi jotain muuta.

Pelkillä keskikoulun papereilla on helppo nähdä tuhoutuneen ydinvoimalan televisiokuvasta se, että vaikka siihen romuläjään vetäisi millaiset sähköt tahansa, sen kasan uumenista ei helpolla ihan toimivia systeemejä löydy.

Ihan Hiihtoliiton hommaa.

Jos jäähdytyspumput alkavat tänään tai huomenna laulamaan Japanissa, minä kestän mielelläni häpeän ja olen iloinen, että olin väärässä. Epäilen kuitenkin.

Knut on poissa !

Liittoutuman joukoista pois jäänyt Saksa on kokenut ensimmäisen suuren takaiskun asian johdosta. Eläintarhassa on kuollut rakastettu ja hellyttävä jääkarhu, Knut nimeltään.

Useat valtiojohtajat ovat jo aamun tunteina ehtineet esittämään surunvalittelunsa Berliinin eläintarhalle, Berliinin kaupungille ja päämies Merkelille.

Blogin pitäjäkin esittää tässä. Samalla esitän suuret pahoittelut sen vuoksi, että kuolema nouti suloisen palleron juuri nyt, kun maailman huomio on kiinnittynyt Japaniin ja Libyaan ja ties minne. Untuvainen vainaja joutuu kamppailemaan hänelle kuuluvasta julkisuudesta. On jopa aihetta epäillä, että hänen poismenonsa jää joissain yhteyksissä huomiotta.

Media on kuitenkin tehnyt kaikkensa tämän suloisen eläimen kunnia ja maineen ylläpitämisessä.

Nyt meillä ei ole enää Häntä. Olemme kuitenkin onnellisia siitä, että niin monet ehtivät elämänsä aikana nähdä Knut- jääkarhun ja ostaa muistoksi ekologisesti valmistetun pikku-Knut pehmolelun.

Blogin kirjoittaja toivoo, että Knutilla on nyt jossain siellä yhtä hyvät oltavat, kuin oli Hagenbecks Tierparkin eläimillä Hampurissa vuonna 1971. Mikäli on uskominen Jakobson – Öhman parivaljakon lanseeraamaan teinien kidutukseen valmistettua saksankielen oppikirjaa. Deutsch fur die Oberstufe oli muistaakseni nimensä. Ja miksei olisi uskominen.

Niin, Knut, siellä oli kaikki auvoista. Weisse Möven fliegen uber die nassen strassen. Siinäpä sitten kaikki, mitä minä onneton sinulle osaan äidinkielelläsi sanoa. Mutta luotan siihen, että kuolleet jääkarhut osaavat kaikkia kieliä ja ymmärtävät kaikkia sanoja.

Meidän ajatuksemme ovat kanssasi. Kun sinulle tehdään patsas Berliiniin, minä lähden sitä katsomaan. Minä haluan itkeä muistollesi tyyliin ” unter den linden”, ympäri päissäni ja itkuviirut partaisella naamallani. Haluan hukuttaa murheeni ja muistosi olutkapakan sammioon.

Knut, minä oikeastaan haluaisin syödä jääkarhunlihaa. Snapsin ja pippurikastikkeen kanssa. Sitten voisin sen jälkeen mennä berliiniläisen syntikapakan iltanäytökseen katsomaan burleskia 30- luvun kabareemenoa.

Muuten, jos satut siellä eläinten taivaassa, niin epäilemättä sinä olet päässyt eläinten taivaaseen, - niin jos satut näkemään siellä sitä suomalaista Liekki- sonnia, sano terveisiä. Siinä vasta oli sonni !

Teillä on siellä paljon yhteisiä juttuja juteltavina.

Kuvassa espanjalainen aasi odottaa pääsyä Knutin leikkikaveriksi.

Tärppi ensi viikon tenttiin

Positivismin ja sosiologian yhtenä isä pidetty Isidore Auguste Marie Francois Xavier Comte avioitui vuonna 1824 yksityisoppilaansa Caroline Messinin kanssa.

Merkillistä asiassa on se, että ihmiset opiskelivat yksityisesti sosiologiaa ja filosofiaa tuohon aikaan. Vielä merkillisempää on kuitenkin se, että Carolinen Messin oli prostituoitu.

Avioliitto alkoi hyvin, mutta kun Comten uusi luentosarja keskeytyi kolmannen luennon jälkeen vuonna 1826 luennoitsijan hermoromahdukseen, nuoren vaimon oli osapäiväisesti palattava entiseen ammattiinsa, jotta humanistiperheeseen virtaisi edelleen leipää.

Comten kellotapuli oli täynnä lepakoita kotvasen aikaa, mutta Carolinen liiketoiminta ukoisti riittävästi, jotta perheelle riitti elintarpeita ja muuta särvintä. Kun Comten päänuppi jälleen kesti tiedettä vuonna 1928, Comtee kehitteli sosiologiaansa, taikka itse asiassa positivismiaan kaikessa hiljaisuudessa, kunnes vuonna 1844 taas rakastui yksityisoppilaaseensa, tällä kertaa nuoreen rouva Clotilde de Vaux´hon.

Clotilde ei vanhan elostelijan lähestymisistä juurikaan välittänyt, vaan sairastui sen ajan muotitautiin, tuberkuloosiin, ja kuoli pois.

Comtee ryhtyi rakentamaan platonisen rakkautensa tuskissa uutta maailmanuskontoa. Ei siitäkään hommasta oikein mitään tullut. Aika meni, eikä Comte tuntenut saavansa oikein mitään aikaiseksi. Sitten, kesäkuun seitsemäntenätoista 1857, ensimmäisen kerran 11 vuoteen, hän ei jaksanut enää lähteä Clotilden haudalle. Parinkuukauden kuluttua hän sitten kuoli pois.

Tuommoista miestä usein tituleerataan sosiologian isäksi. Kumma juttu.

Sähläystä

Sitä sattuu muuallakin kuin ydinvoimaloissa. Minä sähläsin tänään koko päivän. Sellaisesta irtipääseminen on lopulta kuin antiikin tragedian puhdistava katarsis. Harmi, että koko päivä meni sähläämisessä. Olisin tänään halunnut olla parhaimmillani.

Aamulla meinasin tarkistaa sen, onko linnuilla vielä syömistä ruokintapaikalla. Lähdin kapeaa polkua lintulaudalle työkamppeissani. Horjahdin, kaaduin lumihankeen, ja kun pääsin ylös, kaaduin toisella puolella. Olin luminen ja talvikenkäni olivat täynnä tuota valkoista kummallista ainetta.

Pääsin viimein sitten töihinkin. Olin valmistellut upean action – learning casen Pohjois- Englannin merenrantakaupungista. Olin monistellut papereita, monistellut karttoja, monistellut tehtävänjakoja ja kokouskutsuja ja kerännyt sitten jokaiselle opiskelijalle kirjekuorellisen huolellisesti ja autenttisesti valmisteltua materiaalia.

Sitten he kertovat minulle, että he ovat tämän jo tehneet viime vuonna. Minua hävetti suunnattomasti. Minua hävetti kuin pientä eläintä ! Minua hävetti kuin japanilaisen sähköyhtiön tiedottajaa. Minua hävetti kuin Paavo M. Petäjää.

Paavo M. Petäjä minulle muuten tulee mieleen joka päiväsistä netti-clipeistä, joissa Jaappanin miehet selittelevät. Heidän toimistotulkkinsa ovat simpsakan näköisiä, mutta heidän englantinsa on samassa kunnossa kuin heidän voimalansa.

Siiten minä jouduin polkaisemaan luentoihin vähän uutta puhtia ex tempore. Hiki siinä tulee äkkiä valkoihoisen lihansyöjä-miehen otsalle, kun noin 15 sekunnissa pitää polkaista 90 minuuttia luentoa. No, minä selvisin siitä 13 000 oppitunnin rutiinilla. Selvisin omasta mielestäni sangen hyvin.

Päivällä ohjasin yhtä opinnäytetyötä, koska opiskelija osasi lähestyä minua oikealla tavalla. Minä olen kuulemma se, joka toiseksi eniten osaa oppilaitoksessa laadullisen tutkimuksen ohjausta antaa. Pikkuisen vedin hernettä nenääni. Ajattelin pärjääväni hieman paremmin.

Kostin opiskelijalle. Hain hänelle kymmenkunta laadullista työtä netistä, monistin hänelle yhden laadullisen työn ja sitten puhuin hänelle puolitoista tuntia katkeamatta, kertomalla Kortteisen lähiötutkimuksesta ja siitä mainiosta laadullisesta väitöskirjasta, joka käsitteli juuri sen saman väitöksen väitöstilaisuutta. Puhuin kuin ruuneperi. Opiskelija oli kauhuissaan, sillä ilmeisesti hän aikoi näyttää minulle vain laadullisen haastattelun haastattelurunkoa.

Pitänee hyvittää jotenkin nuorelle miehelle tämä myöhemmin.

Iltapäivällä puhuin naisjohtajuudesta. Luultavasti sähläsin taas kunnolla, sillä puhuin heille Kalevalan Ainosta, Pohjan-Akasta ja Niskavuoren Hetasta, siitä Rauni Luoman Hetasta. Minä väitin nuorisolle, että naisilta puuttuvat myyttiset esikuvat ja rakenteet, kun he rakentavat johtajuuttaan. Väitin heille, että keskikoulun käynyt seiväshyppääjämies kelpaa ministeriksi oivallisesti mutta naisurheilijalta korkeintaan kysytään, pystyyköhän se enää synnyttämään ? Miehellä ovat verkostot kunnossa ja tuntosarvet herkkinä. Intin tupakaverit pystyy luettelemaan välittömästi 60 vuotiaana, kun aamuyöllä herää klo 4 vessaan.

Naiset muistava korkeintaan ne kaksi muuta naista, jotka olivat synnytys-keikalla samassa huoneessa.

Kävelijä - Saria ja hiihtäjä - Matikaista ei lasketa. He pystyvät mihin tahansa. Ja Sylvi Saimo.

Kurssin naiset olivat hiiren hiljaa, eikä miehistäkään ollut enää mihinkään. Latasin heille vielä muutakin, mutta kello pelasti minut suuremmilta hölmöilyiltä.

Menin Apteekkiin hakemaan lisää pieniä ruskeita pillereitä unta ja lepakoita varten. Seisoin 10 minuuttia flunssaisessa liikkeessä, ja juuri, kun minun vuoroni olisi tullut, minä hyperventiloin itseni ulos ovista ja ajattelin että paskat, ostan huomenna paremmat lääkkeet toisesta liikkeestä.


Tulin kotiin ja yritin perheriitaa, mutta vaimo oli saanut minusta tarpeekseen, joten en jaksanut yksin itselleni ilkeillä.

Näin netistä ja gallubeista, että Suomen poliittinen elämä muuttuu vaalien jälkeen oleellisesti. Olen herkällä mielellä ja korvalla. Kapteeni Kaarnan tavoin sanon vain: Minä olen jo vanha mies, sanokaa minun sanoneen… Kuten Matti Jurva ja Rambler – orkesteri aikoinaan jo mainiossa jenkassa esittivät; Kusessa ollaan.

Mutta nyt menee jo paremmin. Viisi päivää on loistavasti tultu toimeen ilman television katselua. Kaiken tarpeellisen näkee muualta. Nyt en ole sählännyt enää mitään. Olen lukenut Weberiä, Simmeliä ja Durkheimiä, lämmittänyt takkaa ja miettinyt huomista päivää.

Sellainen tyynnyttää mielen ja antaa helposti hyvän ja syvän unen. Varsinkin Durkheim.

Kuvassa kirjallisuudenopiskelija nuorena miehenä miettimässä tarinoiden aiheita lempikoivunsa katveessa. Huomatkaa tyylikkäät modernin yhteiskunnan riemuvoittoa julistavat helleshortsit.

" AB sanoi hän ..."

Ongelmaratkaisuharjoituksissa käytän luentojen ja harjoitusten aluksi erityisiä virtatehtäviä, joilla saadaan kohotettua opiskelijoiden vireystasoa, poistettua turhia estoja ja saadaan heidän hetkeksi rauhoittumaan. Joskus he kirjoittavat pieniä runoja, joskus taas he keksivät paperiliittimelle 20 käyttötarkoitusta. Tällainen alkuharjoitus on käytännössä pakollinen. Muuten heitä ei saa käynnistymään.

Tänään käytin luentojen alussa pientä tehtävää, jossa opiskelijaryhmien piti kirjoittaa tarina, jonka tarinan ensimmäinen sana alkaa a – kirjaimella, toinen sana b –kirjaimella, kolmas sana c –kirjaimella jne. Vaikeita paikkoja aakkosissa riittää. Monet tarinat loppuvat niin, että ……Åken äiti örveltää.

Tänään eräs ryhmä jumiutui työssään siihen, että aakkoset eivät olleet ihan tarkasti hanskassa. Minä heitä avustin ja yhdessä sitten hymyiltiin. Kyselin, menisikö heiltä paremmin Jaakobin poikain nimet järjestyksessä. No, tämä sukupolvi ei enää niitä rimpsuja osaa.

Olisi näköjään pitänyt olla apuna Satakunnassakin. Persujen vaalilistat ovat siellä päin persettä, kun vaalitoimistossa eivät aakkoset ole olleet oikein hanskassa.

Toivottavasti sitten eduskunnassa kaikki on helpompaa ja valmiiksi aakkostettuna.

Asteikot ja ihmettelyä

Minun korvaani ei oikein iske tämä magnitudi. Se kuulostaa enemmänkin sinfonian osasen nimeltä, taikka amplitudin tuhannen kertomalta.

Minä kuulun sukupolveen, jolle asiat ovat selviä vapaalla Richterin asteikolla. Se on asteikko, jolla ei ole ylärajaa.

Huomaattekos, muuten, että monet näistä mannerlaattojen rajapinnoista ja törmäysvyöhykkeistä ovat olleet tiheästi asuttuja, aikojen alusta lähtien. Tällaiset vakaat, turvalliset graniittipedit ja järistysvapaat vyöhykkeet ovat jääneet asuttamatta ja saivat odottaa kymmeniä tuhansia vuosia meitä suomalaisia.

Miksi ihmiset ovat tunkeneet jo esihistoriassa asumaan alueille, jossa alinomaa voi tulla tuhkaa ja tulikiveä niskaan ? Missä maa järkkyy ?

Sanovat, että juuri näillä alueilla kaiken sorttiset metallit ja muut ainekset olivat nousseet ylös kätköistään , ihmisen helposti löydettäviksi ja muokattaviksi. Siksi jo silloin teollinen, tai paremminkin pienteollinen yrityshautomo - toiminta hakeutui vaarasta välittämättä juuri noille paikoilla.

Andeille, Meksikoon, Italiaan, Kreikkaan ja Maltalle.

Vapalla Richterin asteikolla- levy on muistaakseni erään baskeripäisen herrasmiehen single-levyn a- puoli. Tämä herrasmies ja hänen puolueensa kiristelevät näinä päivinä hampaitaan. Suomeen on tulossa nimittäin vaalit.

Moni vähän huonommallakin puheenlahjoilla varustettu Vihreät- liikkeen kansanedustajaehdokas taatusti tulevina päivinä nauttii ja siunaan satumaista tuuriaan. Puolueen lähes varma tappio on muuttumassa varmaksi voitoksi. Äänestäjiä tulee kaikista puolueista, mutta etenkin vasemmistosta. Vihreille tuli nyt vaaliraveihin sellainen Charme Asserdal, että heikompikin hevosmies pärjää. Nyt ei tarvitse muuta kuin pitää ohjasperä lyhyenä, etteivät sotkeudu pyöriin ja sitten vain päästää. Vihreiden ei nyt kannattaisi omasta päästään möläytellä mitään.

Uusia energiakeksintöjä odotellessa rutistamme edelleen muniamme. Libyan kapinalliset ovat nyt samassa asemassa kuin Suomi talvisodassa. Despootti kummajainen painaa sotavoimillaan päälle ja muu maailma hyrisee altavastaajan puolesta myötätuntoa. Mutta pyssyn pyssyä ei ole aavikolle roudattu. AWAKS - koneet valvovat, että kukaan muukaan ei vie sinne kättä pitempää. Harvoin on ketään unohdettu näin totaalisesti.

Siirtymävaiheeseen tarvitaan kaikki mahdollinen öljy. Maaöljy, palavakivi, palmuöljy, kalamaksaöljy, pikiöljy ja vielä tarvitaan kaikki maailman helokkiöljykapselit, että selviämme sinne asti, kun on keksitty korvaavia energianlähteitä.

Sorry, ehdin taas ottaa iltalääkkeet. Niillä lääkkeillä on se ominaisuus, että ne tuovat unen, eli vievät tajun. Samalla ne saavat kuitenkin aikaan eufoorisen olotilan, jossa mieleen juolahtavat asiat ovat nekin tajuttomia.

Pahoittelen, että en ole ehtinyt kommentoida kaikkia kommentteja. On vähän kiireitä. Työpäiväni on nykyään tarkalleen 12 tuntia. Unta olen yrittänyt ottaa 6 tuntia. Kaikkeen muuhun jää vain kuusi tuntia.

Ps.

Kolme päivää ilman television katselua. Eikä tee edes heikkoa.

Lauri Tähkä on raider-kossunsa juonut.

Kakkosessa uusi räjähdys ja nelosessa tulipalo. Johanna Tukiaisen erorumba saa yhä vakavampia kilpailijoita julkisuusmyllyssä. Tuuli käy kohden Tokiota tänään. Honkarakenne oy, jonka toimisto on Tokiossa, on päättänyt sulkea sen, vaikka kaupankäynnille on tulevaisuudessa hyvä edellytykset. Hongan kurssi nousi eilen täällä kotimaassa jo noin 6 prosenttia. Nikkeli - indeksi näyttää taas olevan Tokiossa aamulla 17 prosenttia pakkasella. Heille tulee ilmeisesti limitti vastaan ja lopettavat kaupankäynnin , ellei se kohta tokene tuosta syöksystä.

Lauri Tähkä ja Elonkerjuu ovat aamuyöstä päättäneet liittyä katastrofien sarjaan. No, tästä jutusta me ehkä selviämme. En ole koskaan yhtyettä käynyt katsomassa, en ole koskaan levyä ostanut, enkä ole koskaan kokonaista kappaletta pystynyt kuuntelemaan.

Mutta minä olen nauttinut nyt kaksi päivää elämästä ilman televisiota. Huomaan oloni olevan seesteinen. Internet ja muu media työntää aivan tarpeeksi iholle kauheuksia ja pahaa oloa. Huomaan ilokseni sen, että en ole jäänyt mistään paitsi. Olen oikeastaan jopa paremmin asioista perillä kuin se, joka passiivisena katsoo ruutua illasta toiseen.

Kiinnostavaa on huomata se epätietoisuus, mikä leviää politikkojen ja kansanedustajaehdokkaiden pariin. Yksi sanoo ensin, että eipäs hypitä haudoilla, sitten toinen sanoo, että tämä ydinvoima-juttu kyllä pitää tutkia myös Suomessa. Sitten kolmas sanoo, että tämä se vasta vaikuttaakin.

Päivi Lipponen ja Kimmo Kiljunen ja Mauri Pekkarinen ovat olleet onneksi hiljaa asiasta. He ovat saaneet jo muutaman kerran kynsilleen siitä, että ovat olleet liian pihavireitä muutamassa asiassa. He nyt odottavat rauhassa sitä, mihin suuntaan tuuli kääntyy ja kenen kelkkaan kannattaa hypätä.

Minä itse suren japanilaisten ihmisten inhimillistä tragediaa. Kymmenet tuhannet ihmiset ovat kuolleet. Minä suren tänä päivänä myös Libyan kapinallisia. Länsimaat puristavat muniaan hiljaa kotisohvillaan ja odottavat, että josko ne saisivat ne hissun kissun nujerrettua. Kapinallisilla kävi tosi huono tuuri ajoituksessa. Tänään ei kukaan ole kiinnostunut parin öljykaupungin puolustajista. Tänään kaikki ovat kiinnostuneita siitä, että liikehdintä ei leviä Saudi-Arabian suuntaan.

Lentotukialukset suuntaavat kohti Japania, eivät kohti Libyaa.

Yhteisvastuu

Tänään kävi yhteisvastuukerääjä. Kesken lumitöiden.

Tämä kerääjä tulee aina yllättäen ja ilman korttipäätettä. Niinpä apukeittiön seinällä oli nastalla kiinnitettynä rahaa heikompien turvaksi ja avuksi. Ja meidän mieltämme rauhoittamaan. Hain sen sieltä ja vein oven suussa seisovalle kirkonmiehelle.

Hän kysyi, koko rahallako ?

Minä sanoin, etten osaa oikein yhteisvastuu- enkä myöskään sotaveteraanikerääjältä vaihtorahoja tinkiä takaisin. Näin listasta, että saman verran olivat jotkut panneet, jotkut taas vähemmän. Minäkin laitoin vähän. Laitoin semmoisen summan, että sillä saadaan yksinäiselle nuorelle Suomessa tai Mosambikissa tukihenkilö palkatuksi puoleksi tunniksi. Laitoin summan, jolla yksinäinen nuori saisi marketista 5 pulloa kaljaa ja askin tupakkaa.

Minä olen kerännyt näiden tuettavien lasten isoisille ja - äideille 1970-luvulla Teiniliitossa rahaa, jotta he voisivat laittaa kirjapainon pystyyn Mosambikiin. Nyt minä annan rahaa, jotta heidän lastenlapsensa saa jutella jokun kanssa.

Missä perhana on ne kirjat, jotka piti painaa sillä kirjapainolla ? Missä perhana ovat ne lapset, joiden piti niillä kirjoilla oppia elämään ihmisiksi ja olemaan isiä ja äitejä lapsilleen ?

Mihin ovat menneet ne kirjapainorahat ?

Kohta on taas marketin eteisessä punahaalarinen ihminen käsiojossa. Jos huonosti sattuu, niin demari ja SPR rinnakkain. Siinä marketin eteisessä olevan viinakaupan oven edessä. Jokainen, joka siitä ovesta sisään astuu , saa takaisin tulessa eritysikohtelun ja huulen heiton.

Minä pidin yhteisvastuukerääjästä. En rähjännyt hänelle, sillä ajattelin, ettei se ole sopivaa. Puhuimme hetken teologisesta sosiologiasta, tavallisesta sosiologiasta, nuorisosta, lumitöistä ja kansanedustajaehdokkaista. Olimme yhtämieltä siitä, että monille ehdokkaille ei uskaltaisi koiraansa jättää viikonlopuksi hoitoon. Totesimme kuitenkin sen, että olemme jäävejä ilkeilemään. Meillä kummalla kun ei ole koiraa.

Sanoin hänelle, että se on tasaraha. Minä teen nyt sillä summalla työtä omien lähimmäisteni hyväksi. Moni kansanedustajaehdokas uhraa " toisten auttamisprosessiin ", eduskuntaa pyrkimiseen, tuhatkertaisen summan, eikä sittenkään pääse auttamaan muita.

Ja sitten meitä nauratti hirveästi. Luultavasti saamme rangaistuksen heti huomenissa jollakin tavoin. Ei ole soveliasta, että itsensä ylentää ja toisia pilkkaa

Tuomiopäivän menoa

Nokian osake on tippunut alle kuuden euron. Usko kotimaiseen kareliaaniseen sampoon on hiipumassa. Identiteettimme on nujerrettu. Jaappanissa ydinvoimalaitosten syyläärit vuotavat ja sisään on pumpattava kokoajan merivettä. Siltikin kuumat sauvat ovat jo näkyvissä ja huomiseen mennessä ehkä sulaneet reaktorikammion pohjalle.

Viimeinen niitti tulee kotomaasta. SDP ehdottaa viisumivapautta Venäjän ja Suomen välille sekä, niin kuin tämä ei olisi vielä tarpeeksi, Johanna Tukiainen on jättänyt eroanomuksensa kahden viikon avioliiton jälkeen. Eron toinen osapuoli on nähdäkseni tämä mustin murkinaa nauttinut ”herrasmies”. En ole ainakaan huomannut, että Tukiainen olisi tässä välissä ehtinyt kenenkään kanssa mennä yhtään mihinkään. SDP on myös pyörinyt viime päivä orpona ja ihmetellyt, mitä tässä oikein tekisi.

Oksettaa. Mutta ei näiden kyyhkyläisten, vaan muutaman muun puolesta. Ajattelen lähinnä sitä pastoria, jolle lankesi kyseenalainen kunnia 2 viikkoa sitten toivotta ikuista rakkautta aina kuolemaan asti. Luulisi häntä vähän harmittavan.

Sitten ajattelen Tukiaisen vanhempia, varsinkin hänen isäänsä. Miltä tuntuu käydä tyttärensä häissä ja kahden viikon jälkeen kuulla, että söpö oma jälkeläinen on taas vapaalla jalalla?

Täytynee todeta, että yhteiskuntamme on sangen vapaa ja suvaitsevainen, kun se sallii, ja jopa yllyttää näitä meidän herramme muurahaisia yhä uusiin toljailuihin.

Tässä kaikessa kyse on Schultzin ja Jensenin lanseeraamasta elämys- ja tarinayhteiskunnasta. Kyse on paitsi erilaisten tuotteiden kehityshistoriasta myös jalostusarvon asteista. Ja jalostusarvoksi näköjään kelpaa mikä vain.

Esimerkiksi pensaasta poimittu kahvipapu edustaa ensimmäistä vaihetta, teollisesti jauhettu ja paahdettu kahvi toista vaihetta, kulman peruskuppila kolmatta vaihetta.

Seuraavaa elämystalouden vaihetta edustaa teemaravintola, jossa nautittu kupillinen tuottaa mieleen jäävän kokemuksen. Ja kun teemaravintolaan purjehtii sisään Johanna Tukiainen uuden poikaystävänsä ja kääpiökoiransa kanssa, raaka-aineesta elämykseksi muuttuneen kahvin arvo on noussut 200–500, jopa 1000 - kertaiseksi. Tässä tapauksessa kuitenkin harmillisesti negatiiviseksi.

Lähtö

Aamulla Väinö oli tappanut kissan. Niin oli Elman kanssa sovittu. Eihän sitä luontokappaletta olisi voinut vieraalle jättää. Semmoinen ikävä ja kaipaus olisi raastanut rintaa pitkään.

Väinö oli siivonnut autonkin. Ovien sivutaskut olivat nyt tyhjiä. Kenenkään ei tarvitsisi löytää vanhoja kauppalappuja. Elma sanoi aina, että häntä sitten hävetti kaupassa, kun ostokset olivat niin pienet.

Elma kysyi, oletko vaihtanut puhtaat alushousut ? On parempi, että näkevät meillä kuitenkin pyykkiä pestyn.

Elma ei osannut oikein muuta kuin istuskella iltapäivällä seinäkellon alla nojatuolissa. Hän katseli albumista lasten valokuvia ja hyräili hiljaa tuttuja virsiä.

Peltoaukean takana valtatie hurisi vaimeasti. Oli vielä kirkasta ja aurinko paistoi väärästä suunnasta. Vielä oli aikaa iltaan.

Väinö tulee tupaan. Elma kysyy, mihin hautasit ?

Väinö sanoo, että saunan taakse, siihen puronrinteeseen. Siihen oli helppo kaivaa

To Kill a Mockingbird

Näin käy aina Tillmannille. Aamulla kuljetaan takki levällään ja piestään suuta oikealle ja vasemmalle. En katso televisiota. Minä poika paastoan. Minä se näin vähän kiukuttelen.

Niin, sitten YLE ja TEEMA näyttävät tänään klo 18.00 Harper Leen palkittuun romaaniin perustuvat elokuvan ” To Kill a Mockingbird”

Minulle käy aina näin. Ylpeys ja riehuminen aikaan saavat rangaistuksen. Toivottavasti tämä ei nyt ollut mikään muistutus siitä, että raamatullisista asioista ei saa koskaan pärettä kirjoittaa.

Mutta katsokaa te. Minä satakuntalaisena jääräpäänä olen päätökseni tehnyt. En katso, kun kerran olen julkisesti täällä niin sanonut. Mutta katsokaa te. Olen lukenut kirjan alkukielellä, ja voin vakuuttaa, se on lumoava kirja ja maineensa veroinen. Suomeksi en ole kirjaa koskaan lukenut.

Pääosassa on Suomen oma vävypoika, Greta Kukkosen mies, tämä Gregory Peck. Samassa elokuvassa debytoi myös Robert Duvall.

Jos elokuva edes pikkuisen pääsee tunnelmaan, teille on luvassa ainutlaatuinen Alabama- kuvaus. Pääsette kokemaan, mitä tarkoittaa hikinen ilta etuterassilla syvän etelän pikkukaupungissa.

Mutta ennen kaikkea, pääsette näkemään, mitä tarkoittaa oikeudenmukaisuus, inhimillisyys ja perusperiaatteiden kunnioittaminen.

Suosittelen, ette tule katumaan.

Invocavit

Se on sitten paastonajan ensimmäinen sunnuntai. Ajankohtainen sisältö päreelle olisi kiusaus. Tänään tunnin päästä kirkoissa kerrotaan Jeesuksesta ja perkeleestä. Autiomaassa ollaan ja perkele kiusaa ja houkuttelee Jeesusta luopumaan hommistaan.

Hankala on aihe. Minäkin olen luopunut monista asioista elämässäni. Olen hankkinut tilalle taas monia toisia asioita, joista en millään haluaisi luopua. Nytkin pitäisi lukea tenttikirjoja, eikä harrastaa itseilmaisua ja kirjoittamista.

Sunnuntain ja maanantain lehdissä on usein surullisia tarinoita siitä, miten joku on ryyppyremmissä kieltäytynyt luopumasta viinaosuudestaan ja saanut siitä syystä Moran kylkeensä.

Lehdissä on kertomuksia siitä, miten joku on luopunut poliittisesta uskostaan. Ja aatteestaan.

Paastonaikana pitäisi luopua jostain. Mieleen juolahtaa tietenkin ruoka ja ravinto. Sehän se meille paastosta mieleen tulee. Mehupaasto. Yhteiskunnallisesti on kummallista, että tipaton tammikuu ei ole paastonajassa, vaan jossain synkeässä pimeydessä. Sekin on kummallista, että nykyihminen ei ole huomannut paastonajan erinomaisuutta luopumisen merkitysrakenteena.

Ihminen voisi aivan hyvin luopua täksi ajaksi turhista yksityisautomatkoista. Olisi helppo paastota nyt esimerkiksi siten, että ei katso ollenkaan televisiota. Uutiset näkee hyvin netistä taikka kuulee radiosta. Mitään merkittävää ei itse asiassa menetä, vaikka ei kuulisi mistään mitään. Ehkä se olisikin aivan liian helppo tapa paastota. Ei ongelmia, ei kärsimystä, ei vieroitusoireita, ei korkeampaa kokemusta.

Japanissa on ehkä 30 000 ihmistä kuollut, ehkä vain 10 000. Kuka tietää. Se on surullinen juttu, mutta auttamista varten ei tarvitse kuormittaa itseään kollektiivisen tirkistelyvietin välityksellä. Ilman televisiota pärjää tässäkin tapauksessa.

Lyly Rajala on mennyt kihloihin itseään 20 vuotta nuoremman laulajattaren kanssa. Ilman tuota tietoa selviämme juuri ja juuri. Luulisin. Kävin kuitenkin innoissani katselemassa morsion kuvaa netistä. Ei ole minun tyyppiäni. Onnea kovasti kuitenkin Lylylle.

Minä taidan nyt luopua television katselusta ensimmäisen pääsiäispäivän alkuun asti. Kokeilen urbaania paastoa. En katso uutisia enkä katso edes lastenohjelmia. Eilen vilkaisin viisi minuuttia jotain Unicef - gaalaa. Uskoisin sen otoksen perusteella, että paastoaminen on lasten leikkiä.

Kun tulee sitten pääsiäissunnuntai, avaan telkkarin, laitan sen äänettömälle, menen keittiöön, otan jääkaapista pari kanamunaa. Törkin niihin muniin reijät molempiin päihin ja puhallan ne tyhjiksi. Sitten paistan itselleni pekonia ja ne kanamunat. Sen jälkeen ryhdyn maalaamaan muniani.

Mitäs siihen sanot, Munamies !

Ps.

Kuvassa paastoni ajaksi minulle sopivaa elävää kuvaa.

Ps. 2

Eilisen iloittelun ja vaalikonekirjoittelun jälkeen olen näköjään menettänyt yhden lukijoistani. Olen pahoillani, jos olen aiheuttanut mielipahaa. Myönnän rehellisesti, että minussa on sen verran narsistin vikaa, että lukijoiden menetys surettaa. Tuote on tarkoitettu teitä viihdyttämään. Omia idin alueen pohjamutia voin tonkia itsekseni.

Nyt on piru merrassa....

Pirkanmaan vaalikone teki minusta demarin. Vähän honteloksi semmoinen asia saa miehen lauantai-iltana. Sydän ryhtyi rytmikorjaamaan itseään. Käsikin vapisi. Ajattelin kokeilla saman tien muidenkin vaalipiirien koneita. Jospa sieltä saisin lohtua.

Seuraava kone teki minusta kepulaisen. Nainen maaseudulta oli kanssani aivan samaa mieltä kaikesta.

Kolmannessa vaalipiirissä minulla ja rikkailla kokoomuslaisilla synkkasi upeasti. Kyllä oli rehvakas ja omituinen olo. En ole tottunut olemaan rikas.

Palasin Pirkanmaalle ja kummastelin vaalikoneen kysymyksiä, tarkastin omat vastaukseni ja kyllä…. Demari sieltä taas punakravatti heiluen ryntäsi ykkösenä listalle. Ja monta muuta demaria pistesijoilla.

En näe oikeastaan asialle kuin kaksi selitystä. Ensiksikin olen varma, että vaalikoneet ovat täyttä humpuukia. Niihin menneet edustajaehdokkaat ovat tahallaan vastanneet puuta heinää.

Toinen vaihtoehto on sitten se, että demarit ovat muuttuneet Pirkanmaalla mustiksi porvareiksi. Ei ole kyllä ihme, jos nuo demarit eivät enää houkuta eläkkeellä olevia tehtaantyttöjä äänestämään aatetta.

Tai sitten sosiologian opiskelun vaikutuksesta minusta on kehittynyt puolessatoista vuodessa pesunkestävä ja tiedostava demari. Tampereen yliopiston sosiologian laitos on tietenkin Aamulehdelle tämän koneen kysymykset kasannut. Niinpä. Tämä saakelin sosiologian haju ei lähde minusta enää kulumallakaan. Vaalikonekin sen haistaa.

Ei tästä oppiaineesta nuorena turhaan varoiteltu !

Fukushima Dai-ichi - kaikki sekaisin

Evakuointiministeriö joutuu lähitunteina jälleen töihin. Japanissa ei onneksi ole kovin runsaasti suomalaisia turisteja, joten heidät saadaan muutamalla lennolla sieltä pois. Evakuointiin kannattaisi käyttää Finskin koneita. Lähitulevaisuudessa koko yhtiö luultavasti joudutaan myymään pois , taikka sulauttamaan johonkin toiseen yhtiöön.

Jos tiedot ydinvoimalan vaikeuksista ja päästöistä pitävät paikkaansa, elämä Japanissa ja osittain myös muualla Aasiassa muuttuu oleellisesti toisenlaiseksi. En osaa sanoa, kuinka paljon se vaikuttaa Aasiaan ja Kauko - Itään erikoistuneen lentoyhtiön toimintaan, mutta arvelen sen vaikuttavan.

Maailma, kohtalo, Jumala, mikä sitten liekään. Se on instituutio, joka osaa olla pirullinen ja arvaamaton. Ihminen ei kykene sen kanssa kilpailemaan. Ei juuri edes kamppailemaan. Minä olen nähnyt kuvat Skopljesta, minä olin tuore perheenisä, kun Tsernobylissä pamahti, minä näin omin silmin kaksoistornien tuhon suorassa lähetyksessä, minä olen kokenut Tsunamin ja tiedän, että joudun vielä näitä kokemaan aika tavalla. Maailma ei ole rauhallinen paikka.

Japanissa on pelätty ydinlaskeumaa kymmeniä vuosia. Sen piti saapua lännestä, Pohjois-Koreasta. Nyt se laskeuma ehkä saapuu, mutta omista voimaloista. Ironista olisi se, jos tuulen suunta Japanissa nyt äkillisesti muuttuisi ja pöpöt lentäisivät Pohjois- Koreaan.

Minullekin tästä hässäkästä saattaa tulla uutta puuhaa. Opiskelija on lähdössä vappuna Japaniin vaihto- opiskelijaksi ja harjoittelujaksolle. Hänellä on siellä paikka. Nyt ei ole ihan tarkkaa tietoa siitä, onko hänellä edelleen siellä paikka. Hänelle pitää etsiä ehkä uusi paikka. Jostain uudesta maasta.

Tässä katastrofitilanteessa on se hyvä puoli, että kaikenmaailman tukiaiset ja muut turhakkeet joutuvat viikon taikka kaksi kamppailemaan palstamillimetreistä tosissaan. Yhteiskunnan siivellä eläjien palkkapäivä nyt siirtyi eteenpäin. Heinä en olisi kuitenkaan asiasta kovin huolissani. Julkisuus on tunnetusti palannut entisille tunkioille kaivelemaan viimeistään kuukauden kuluttua.


Nyt, kun elämme paaston aikaa, sellainen pörräystauko tekee hyvää ”bb-tähdille”, misseille ja varsinkin Johanna Tukiaiselle.

Minä laitan tänään kananrintaa ja riisiä kahdelle. Riisin hinta voi sekin nousta maailman markkinoilla. Syödään nyt sitten niin kauan kuin sitä halvalla vielä saa.

Öljynkin hinta voi nousta. Voi olla, että tämän kaltaiset asiat tulevaisuudessa muutenkin tekevät asiat elämässä hankalemmiksi. Hankalemmiksi liike-elämälle. Tavalliselle ihmiselle tämä elämä tuskin muuttuu miksikään. Ihminen pystyy sopeutumaan, ihminen on loputtoman pirullinen ja kekseliäs. Tänä aamuna jo monilla ihmisillä on mielessään suuria kuningasideoita siitä, kuinka tätä onnettomuutta voi liiketoiminnassa hyödyntää.

Jossain teollisuusalueella , jossain päin maailmaa, tänään ollaan käynnistämässä säteilymittari-linjastoa, talotehdas-linjastoa taikka vedenkuljetussäiliö- linjastoa.

Uutiset pahenevat koko ajan.

Saunan jälkeen

Miimi käveli kaivon ohi navetalle. Hänen sarkahousujensa lahkeet olivat tungettu kumisaappaisiin, sarkatakki oli auki ja resuinen lippalakki keikkui kallellaan hänen lyhyillä hiuksillaan. Miimistä näkyi viha jo kauas. Vaikka se vihelteli mennessään.

Ebba vetäytyi keittiön ikkunasta takaisin tiskipöydän ääreen ja ryhtyi pesemään perunoita. Kolme naista syö kaksitoista perunaa. Ebba tiesi, että silti aina jää joku peruna syömättä. Kolmella naisella ei juuri koskaan ole samalla kertaa ruokahalua, eikä juuri muuta haluakaan, mietti Ebba.

Miimi oli väittänyt, että Amerikassa jätetään aina osa syömättä. Sitä ei Ebba ymmärtänyt millään. Hänen mielestään perunat keitetään ja syödään. Huomenna keitetään taas uusia. Ellei sitten paisteta tänään pöydälle jääneet. Miimi jättäisi paistinperunoitakin syömättä. Niin on hienompaa.

Ebba sai perunat pestyä ja kattilan tulelle. Hellan viereen pienelle jakkaralle oli mukava kyyristyä. Siinä oli mukava tupakoida. Lämpö sai nikotiinin virtaamaan voimakkaammin suoniin ja sormet pysyivät lämpiminä. Ebba ei tykännyt polttaa ulkona. Tupakan maku oli siellä kovaa ja kitkerää, sormet kylmenivät ja terva värjäsi tupakan omituiseksi. Savu imeytyi hellan sisuksiin. Tupaan jäi isän tuoksu.

Amerikan tupakat olivat loppuneet viikko sitten. Ebba ja Miimi eivät siitä asiasta välittäneet, mutta Eeva oli säksättänyt jokainen päivä. Torstaina Ebba luuli Eevan lähtevän takaisin Amerikkaan. Koko elämä oli ollut Eevalle tuskaista tällä viikolla. Koko Suomi ja syrjäkylä oli ollut Eevalle liikaa. Metsä ja taivas, etäisyydet ja tyhjyys pelottivat Eevaa. Ebba ymmärsi sen hyvin.

Miimi näytti kävelevän latoon. Miimi käy siellä katselemassa letukkaa silloin kun Eeva on kylällä käymässä. Miimi on käynyt katselemassa letukkaa jokainen päivä. Miimi käy istumassa sen pehmeällä etupenkillä ja kääntelee rattia hiljaa edes takaisin. Miimi ehtii ajaa monta mailia, ennen kuin Eeva tulee kylältä tupakoiden kanssa. Kun Eeva taas saapuu, Miimi joutuu istumaan apukuskin penkillä.

Minä en Letukasta välitä, ajatteli Ebba. Auton avaimet olivat Miimin ja Eevan kamarissa. Ebba tiesi sen hyvin. Eeva piti niitä lipaston päällä olevassa rasiassa. Isä oli sen rasian tehnyt sodassa. Ebba ajatteli, että olisi se saanut pitää ne avaimet jossain muuallakin.

Ebba haaveili aina traktorista. Punaisesta.

Tähän pihamaalle. Traktorin ja koneita tarpeeksi, jotta saisi ajaa pelloilla, kyntää mustaan maahan vakoa, kylvää, korjata ja elokuisessa illassa ajaa vaikka järven ympäri. Voi, että sieltä traktorin päältä olisi mukava morjenstella kylän miehille. Joka kerta kun kädet nousisivat ylös tienvarren maitolaitureilla, Ebba tuntisi lämpöä sylissään, Ebba tuntisi isäntien silmät puseronsa etumuksessa. Olisi mukava ajella kotiin päin.

Ebba oli opetellut sitomaan miesten paidan rintojensa alle, liepeet solmuun, niin, että rinnat nousivat koholleen. Ebba oli oppinut sen Miimiltä. Sisko oli opettanut Ebballe kaiken, senkin, miten haudalla ollaan ja miten hametta pidetään.

Ebba olisi halunnut kantaa isän hautaan, mutta Miimi oli sanonut, että ei semmoinen ole tapana Amerikassa, eikä varmastikaan täälläkään. Miehet kantavat arkun. Miimi sanoi, että jostain me semmoiset siksi aikaa hankitaan.

Miimi oli tuonut Eevan mukanaan isän kuoleman jälkeen Suomeen. Onneksi isä kerkesi kuolla ja päästä sen näkemisestä. Eeva ja Miimi kulkivat housuissa kuin miehet, polttivat tupakkaa kuin miehet ja pitivät pyhäpäivisin kauluspaitaa ja kravattia. Niillä oli kummallakin singlatut miesten hiukset.

Kylällä parturissa tiesivät kertoa Ebballe, että ne olivat käyneet yhdessä poikatukkaansa tasoittelemassa. Maatalousraudan mies oli Ebbaa haastatellut siitä hiusasiasta. Se oli poikamies, mutta oli sanonut arvaavansa, että sen asiat eivät paljon parantuneet Miimistä ja Eevasta.

Ebba oli hakenut vintiltä isän vaatekaapista Miimille ja Eevalle kravatteja, mutta ne ei olleet niille kelvanneet. Niiden kravatit olivat silkkisiä ja tehty Kaliforniassa. Sitä samaa silkkiä olivat niiden pikkuhousutkin. Niin liukasta ainetta, että jos ne olisi laittanut päälleen, ei olisi kyllä mopon satulassa pysynyt kilometriäkään. Ebba oli niitä salaa kosketellut pyykkituvalla.

Ebba lähti saunalle. Kiuas napsahteli jo kuumuuttaan, pesässä hehkui keltainen hiillos. Lauteet olivat lämmenneet. Ebba siirteli muoviset pesuastiat siististi nurkka nurkan päälle niin, että ne näyttivät harmonisilta. Muovi oli kuumentunut kättä polttavaksi. Siitä Ebba tiesi, että saunaan voisi naiset jo käskeä.

Ebban omat saippuat ja shampoot olivat korissa seinällä. Miimi ja Eeva eivät niitä käyttäneet koskaan, vaan toivat saunaan omat aineensa. Niissä tuoksui Amerikka ja kaukaiset maat. Ebba oli joskus varovaisesti niitä haistellut ja laittanut varoen takaisin samalla paikalle.

Ebba saunoi aina yksin, viimeisenä. Miimi ja Eeva saunoivat pitkään ja niiden jäljiltä sauna tuoksui synniltä ja makealta ja yksinäiseltä. Ebban tuoksut olivat suomalaisia ja arkisia. Kiuas huokaili yksinään, kun Ebba makasi lauteilla ja tuoksui tuoksumattomuudelle.

Usein Ebba kaipasi isän tuoksua. Isän kylpytakki oli tuoksunut turvalliselta kun isä oli kantanut hänet pienenä sisälle saunasta. Kylpytakki oli tuoksunut Sunlightille ja hielle. Kovalla pakkasella Ebba oli päässyt kylpytakin alle suojaan pihan ylityksen ajaksi. Ebba muisti vieläkin pakkaslumen narskunnan isän kenkien alla. Tähtitaivas oli sekoittunut isän tuoksuun.

Ebba laittoi saunan oven kiinni ja istui rappusille tupakoimaan. Tupakka kestää viisi minuuttia. Sitten minä voin istua tässä vielä viisi minuuttia ja sitten minun on mentävä sisälle. Huomenna menen haudalla juttelemaan taas asioita. Niin tuntuu helpommalta ja sillä tavoin sen hetken ja seuraavan päivän väliin tulee seesteistä ja pehmeää aikaa. Helpompaa aikaa elää.

Pitää keittää saunakahvit. Ja laittaa neideille lasit kahvikuppien viereen. Niihin laseihin tulee väkevää. Siitä Amerikan viinasta Ebba ei välittänyt. Se maistui kummalliselta ja sai pään kipeäksi. Miimi sitä tarjoili pullosta ennen kahvia, kahvin aikana ja monta lasillista vielä kahvin jälkeenkin.

Miimi joutui tarjoamaan viimeiset lasit joka lauantai niin, että se nojasi Eevan olkapäähän. Sitten ne katsoivat toisiaan silmiin ja sitten ne nauroivat pitkään jollekin, joka tuntui Ebbasta aivan arkipäiväiseltä. Niillä oli kummallakin miestenhousut ja miesten ruudulliset paidat päällään. Ne eivät olleet jaksaneet napittaa paitojaan kunnolla kiinni.

Ebba huuhteli kuppinsa tiskialtaassa. Miimi ja Eeva olivat menneet jo omaan huoneeseensa. Ovi oli laitettu kiinni. Hän ajatteli, että nyt minun pitää taas lähteä laskemaan pitkäsiimaa järvelle. Siinä saa sopivasti ajan kulumaan. Ebban siimassa oli sata koukkua, mutta kun Miimi ja Eeva olivat tulleet Suomeen, Ebba oli liittänyt siimaan sata koukkua lisää. Sen siimankin laski turhan nopeasti.

Ebba söi kalaa mielellään. Viirukin jaksoi muutaman syödä, mutta suurin osa kaloista meni joka sunnuntai kompostiin. Ebba ajatteli, että kaikella tavalla tuhlausta ja turhuutta sekin asia.

Työvoimareservit tuleen

Tuttavani toimii peruskoulun opettajana naapuripaikkakunnalla. Hän on jäämässä eläkkeelle parin vuoden sisällä. Kyselin kuulumisia ja haaveita näin työsaran päättyessä.

Hän sanoi, että yksi haave hänellä on. Ennen eläkkeelle pääsemistä hän haluaisi saada luovuttaa peruskoulun päästötodistuksen romaanilapselle. Hän on 40 vuotta sitä yrittänyt, mutta hänen taidoillaan ja kyvyillään se ei ole vielä kertaakaan onnistunut.

Kohta tuttavani voi huokaista helpotuksesta.

Suuri ja mahtava on nimittäin säätämässä lakeja alamaisten hyväksi. EU- parlamentti haluaa, että tästä eteenpäin jäsenvaltiot palkkaavat kuntien ja valtioiden palvelukseen lisää romaaneja. Bryssel haluaa, että jäsenvaltiot palkkaavat etenkin opettajia, mutta myös muita virkamiehiä.

Epäilemättä tällä halutaan aikaan saada kaikkea hyvää Slovakiassa, Romaniassa, Unkarissa ja muutamassa muussa valtiossa. Suomi mukaan lukien.

On siis perustettava oppilaitoksiin ja yliopistoihin romaanilapsille kiintiöt. Sitä kautta saamme kasvatettua heistä virkamiehiä ja opettajia. Siirtymäkaudella on nimitettävä ansioituneita ja elämää nähneitä romaaneja opettajiksi, poliiseiksi ja upseereiksi. Heille voitaisi järjestää asian vuoksi 3 kuukauden pätevöittävä koulutus. Monet ammatit ovat romaaniväestölle tuttuja jo entuudestaan, ainakin asiakaskontakteista , joten näin toimien asia onnistuisi varmasti hyvin.

Kuten huomaatte, olen iltalääkkeeni jo ottanut. Päässä surisee ja estojen salvat ovat auenneet. Kun en voi kirjoittaa herkkänahkaisista IKL- takinkääntäjä-demareista, sekaisesta persulaumasta, enkä rikoshistorian omaavasta pudottakaa - lumet katoiltanne- asuntoministeristä, kirjoitan romaaneista.

Heidän asemansa Keski-Euroopassa on kauhistuttava ja vain asteen parempi kuin 1940 - luvulla Saksassa. Olen itse todennut sen Slovakiassa, Puolassa, Unkarissa ja Sloveniassakin, vaikka viimeksi mainittu maa on astetta inhimillisempi vähemmistöilleen.

Suomessa oman romaaniväestön asema on jotain muuta. Suomalaiset romaanit on integroitu sangen hyvin yhteiskuntaan, vaikka heidän työllistymisensä normatiivisiin valkoväestön töihin onkin ollut hankalaa. Aika usein heidän oma-aloitteellisuutensa on kuitenkin tarjonnut heille hyvät selviytymisen mahdollisuudet yhteiskunnassamme.

Olen nähnyt jopa sellaisen tapauksen, että romaani ajoi kirjastoautoa. Lienee syytä kuitenkin selventää, että tämä tapahtui jo kymmenen vuotta sitten Porin raveissa.

Hevosmiehet olivat ostaneet Kiuruveden kunnan vanhan kirjastoauton ja laittaneet Musta Orin ja muut nuorisokirjat hyllystä mäelle ja rälläköineet hevosen mentävän parioven aukon auton perään. Olivat jättäneet autoon kuitenkin Kiuruveden kunnan maalaukset. Ja minulla kamera kotona.

Menen nyt nukkumaan. Yritän nähdä tasapuolisia romaani-unia, vaikka eräs heistä yritti puukolla katsoa suoleni Säkylän Eenokilla vuonna 1970. Eräs toinen heimoveli uhkaili tehdä minulle saman Niinisalossa 5 vuotta myöhemmin. Menen nukkumaan levollisella mielellä, vaikka 1960 tuli 25 romaania riehumaan kotiimme, anastamaan ruokaa ja heiniä ja huudattamaan äitiä ja tunnottomia lapsia. Menen nukkumaan, sillä muistan, miten isäukko tuli pellolta ja ajoi koko lauman tien päälle hirvikiväärillä.

Menen nukkumaan levollisella mielen, sillä se hirvikivääri on nyt minulla.

Kumma juttu

Naisille halutaan taata mahdollisuus siviilipalvelukseen. Tähän asti he ovat päässeet sen sortin palvelutehtäviin vain niin, että ovat ensin menneet asepalvelukseen ja sitten sieltä ovat keskeytyksen jälkeen siirtyneet siviilipalvelukseen.

Tillman äimistelee upeaa ehdotusta. Ilman muuta naisille pitää tarjota mahdollisuus siviilipalvelukseen. Miksi kukaan ei ole huomannut tätä asiaa aikaisemmin. Sen lisäksi naisille pitää myös tarjota mahdollisuus vankeusrangaistukseen siinä tapauksessa, että siviilipalveluskaan ei maistu. Hämeenlinnaan vain. Siihen keltaiseen kerrostaloon.

Sukupuolten välillä on paljon muutakin epätasa-arvoista ja typerää. Naisten synnytyslaitoskierteet eriarvoistavat miestä voimakkaasti. Kuten tunnettua on, koiras ei vielä osaa poikia vaikka tieteet ovat tehneet kaikissa maissa kovasti työtä asian korjaamiseksi.

Joissakin harvoissa maissa on edistytty tässä asiassa pienin ensiaskelin. Skotlannissa miehet ovat opetelleet käyttämään hametta ja eräin paikoin naisurheilijat ovat saaneet itsestään muokattua kohtuullisen miehisiä versioita. Kuuluisimpia taisivat olla neuvostoliittolaiset Pressin veljekset, Tamara ja Irina.

Miehen hame ei näytä länsimaissa juurikaan yleistyvän. Se seikka on sangen kummallinen, sillä muistettakoon, että miehet ovat historian aikana käyttäneet nykymuotoisia housuja sangen lyhyen ajan. Vain noin 500 vuotta. Jostain syystä naisetkin ovat mieltyneet niihin.

Sirkushuvit

Tulevista vaaleista on tulossa mielenkiintoiset. Äänestäjä on yhä enemmän ja enemmän kummissaan siitä, ketä hänen pitäisi äänestää. Valinnan kriteereiksi ovat nousemassa uudet ja merkilliset asiat. Aikaisemmin asia oli helpompaa. Ehdokas lupasi kaikille mannaa ja mammonaa. Äänestäjä äänesti, pettyi ja toipui. Rannalle jääneet lupaajat levittelivät käsiään, eduskuntaan päässeet taksikuittejaan.

Maalaislääkäri Kiminkinen on päättänyt laittaa peliin koko lääketieteellisen osaamisensa ja aikoo edesauttaa pohjoisen Keski-Suomen hyvinvointia myös ei – lääketieteellisin keinoin, eli julkisesti äänestämällä Anne Kalmaria.

Olen vähän ymmälläni asiasta. Tai, sanotaanko nyt niin, että en ole tottunut ja pelkään pahinta. Onneksi tämän vuoden Miss Suomi on eri vaalipiiristä. En ainakaan joudu pohtimaan sitä, äänestäisinkö hänen mahdollisten suositustensa mukaisesti. Onneksi Arto Merisalokin on eri vaalipiiristä.

Meillä on perheessä ollut sellainen tapa jo pitkään, että kaikki äänioikeutetut äänestävät oman makunsa mukaan ja että länsimaisen demokratian mukaista on se, että sen päätöksen saa tehdä hiljaa tykönänsä itsekseen.

Pyörtymisherkkänä ja lääkäreitä kammoavana en ole pystynyt katsomaan tohtori Kiminkisen TV- ohjelmaa. Minä olen siten jäänyt paitsi, jos on käynyt tähän mennessä jo niin, että hän on antanut poliittis-kliinisiä hoito-ohjeita paitsi ruumiin, myös yhteiskuntaruumiin hyvinvoinnin edistämiseksi. Jos pystyisin ko. ohjelmaa seuraamaan, olisi mielenkiintoista nähdä, millaisia vinkkejä hän jakaa tulevissa kevään ohjelmissa.

Olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että maaseudun pojat ja tytöt ovat pääsääntöisesti höveliä ja mukavaa sakkia. Poliittisessa elämässä kuitenkin myös muut asiat voivat vaikuttaa henkilön käyttökelpoisuuteen ja tehokkuuteen. Olen ollut vähän epätietoinen myös sen suhteen, miten lääkärien valat ohjaavat lääkäri aina toimimaan viimeiseen asti sen hyväksi, mikä on ihmiselle ja potilaalle hyväksi. Tietenkin, jos lääkäri on sitä mieltä, että... niin epäilemättä sitten , mutta kun en minä olen jaksanut lenkkeilyäkään aloittaa...

Pohjanmaalla paikallinen kuuluisuus on viimein päättänyt nyt sitten repäistä kunnolla ja tehnyt taidepoliittisen pesäeron puolueeseensa. Teatterialallakin kunnostautunut Sirkka-Liisa Lamminkoski julistautuu kaiken taiteen ystäväksi ja on tuohtunut puolueensa postmodernin hyljeksinnästä. Hän on päässyt erkkolaisen nettisivuille mielipiteineen. Perussuomalaisten on nyt nopeasti keksittävä lisää tämän tapaisia asioita, sillä eiliset paljastukset heidän vaalirahoituksestaan saivat jopa Alajärven vallesmannin kiroilemaan.

Minä odotan.

Odotan sitä ehdokasta, joka seuraavaksi väittää, että uusi viinabensa on poliittinen juoni, jolla pyritään saamaan proletariaatin ja perustaunojen autot epäkuntoon ennen vaaleja, jotta äänestysinto vaalipäivänä vaikeuksien vuoksi romahtaisi ja entiset suuret puolueet saisivat jatkaa mandaattiaan.

En väitä, että äänestäisin sitä ihmistä, mutta menen kyllä katsomaan silmästä silmään ja kahvit juomaan. Sirkus ja pellet ovat aina kiinnostaneet minua. Ihmispoloisen käyttäytymisskaala kun on monipuolinen ja kummallinen.

Kunhan ette nyt sotaa julista Ruotsille, ettekä ehdota tunnelia meren alitse Tallinnaan. Helsingin ja Tallinnan välille saa umpitunnelin halvemmallakin.

Olen käyttänyt 98 oktaanista itsepäisesti siitä asti kun tuota uutta litkua on myyty. Minä arvasin kuinka tässä vielä tulee käymään. Poliittisen elämän suhteen olen vähän enemmän ymmälläni. Ihmiset, joilla on suuri hinku ja halu julkisuuteen ovat arvaamattomia. Mielenkiintoisia, mutta hyvin arvaamattomia.

Minulle tulevat mieleen muinaisen Rooman sirkushuvit.

Luova tuho

EVA on innostunut uudesta asiasta. Siitä on yleensä seurannut kiintoisia aikoja talouselämälle ja varsinkin palkansaajille. Kiintoisia ja tuulisia. Tällä kertaa kiinnostuksen aiheena on luova tuho.

Eva haluaa selittää meneillään olevat asiat siten, että tulevaisuudessakin innostuttaisiin muutoksen siunauksellisuudesta ja yhteiskunnan nopeista käänteistä. EVA on kiinnostunut esimerkiksi siitä, että irtisanomissuojaa heikennettäisiin, jotta työvoima olisi paremmin liikkuvaa. Yleisesti ottaen Suomessa on kuitenkin käynyt niin, että moni irtisanottu on vähentänyt liikkumistaan oleellisesti ja jäänyt kotiin.

Luovan tuhon ensimmäinen ideanikkarihan oli Joseph Scumpeter. EVA ei ole sentään kokonaan kehdannut häneltä tätä ideaa kopioida. Olisikin ollut ehkä vähän mautonta, ainakaan julkisesti myöntää, että Schumpeter diggasi aikalailla Marxin oppeja ja oli samaa mieltä, että kapitalismi kääntyy lopulta sosialismiksi. Muutenkin tämä itävaltalainen taloustieteilijä ei enää viime vuosina ole ollut kovin suuressa huudossa maailmalla.

Ilahduttavaa tietenkin on se, että EVA on kekseliäs ja poimii rusinan sieltä ja idean tuolta. Kukaties näin lopulta syntyy joku hekutinmoinen uusi taloustieteellinen ikiliikkuja, joka ryhtyy takomaan rahaa ja hyvinvointia kaikkialle, mihin EVA haluaa.

Sosiologiassa tämä Scumpeter on jonkin sortin kummajainen myös. Muistaakseni ainakin Zygmunt Bauman sympatiseerasi tätä Schumpeteriä jossain vaiheessa. Ainakin siinä vaiheessa, jossa hän asusteli harpin ja lekan –maassa.

No, häveliäisyydellähän tätä maailmaa aina on hallittu. Rohkeutta näyttää ilmaantuvan vain hetkellisesti silloin, kun näyttää siltä, että AY-liikkestä ja työväenliikkeestä ei ole suurta vaaraa. Populistiseen oikeistoaaltoon taas tällainen luova tuho istuu vieläkin huonommin. Jo kansa ei kestä katsoa abstraktia maalausta seinällä, tuntuu hankalalta komentaa heitä katselemaan uutta työpaikkaa.

Toisaalta, voi olla, että EVA tekee tässä ”hiihtoliitot” ja selittelee, että se kaikki mikä viimeisen viiden vuoden aikana on tapahtunut, mukaan lukien ne myllerrykset, joita Euroopassa seuraavien parin vuoden aikana tapahtuu, ovat vain oleellinen osa tätä riemastuttavaa luovaa tuhoa.

Jään kiinnostuneena odottamaan

Nukuin huonosti ja näin unia - 358

Näin yöllä unta, että Mick Jagger on kuollut ja Lahden kaupunki hakee MM-hiihtojen järjestelyoikeutta. Nyt päivän valjetessa näyttää siltä, että vain toinen uutinen on totta. Hyvä niin. Kahta noin suuren luokan takaiskua en olisi kestänyt tiistai-päivänä. Noita takaiskuja kun näyttää tulevan muutenkin koko ajan.

Presidenttimme on ryhtynyt taas arvojohtajaksi. Siinäkin on kestämistä. Minä en ymmärrä sitä, että hän innostuu tarkoitushakuisesti vain niistä asioista, jotka ovat lähellä hänen omaa sydäntään. Minä en ymmärrä sitäkään, että yhden upseerin möläytysten perusteella nyt tänään käydään jo keskustelua siitä, onko armeija tarpeellinen, mitä muita vaihtoehtoja olisi olemassa ja keidenkä muiden, kuin presidentin asevelvollisuus-vastaisuus on noussut.

Yli- luutnantin möläys on puhtaasti kurinpidollinen toimi.

Asevelvollisuuden muoto ja kohtalo taas toinen asia. Eli suomeksi: Jos vaikka Lahti hakeekin 2017 vuodelle lupaa taas itseruoskintaan ja nöyryytykseen, Mick Jagger elää ja voi hyvin.

Tarkistin asian netistä.

Hieman on vielä ilkeä olo yhdestä asiasta. Eikä liity hiihtoon.

Välimeren eteläpuolella on käynnissä yksi suurimpia mullistuksia minun elinaikanani. Henkilöt, jotka ovat olleet valtaapitävien lemmikkeinä meillä ja muualla, nostavat yksi toisensa jälkeen kytkintä ja tilalle astuvat uudet ihmiset. Joka päivä saamme kuulle näistä vanhoista vallanpitäjistä uusia mielenkiintoisia asioita. Heidän varallisuutensa joissain tapauksissa näyttää kohoavan pienen länsimaisen budjetin suuruusluokkaan. Heidän hallintotavalleen ei taas näytä löytyvän mitään vertailukohtaa. Ainakin kansat ovat sitä mieltä.

Kun minä olin nuori, laajalti oltiin vanhemman väestön keskuudessa sitä mieltä, että Mick Jagger on itse perkeleestä. Nyt näyttää siltä, että Mick Jagger on riemua ja hyvää oloa tuova tyylikäs herrasmies ja hirmuisuudet löytyvät jostain muualta. Nyt näyttää siltä, että Jagger on seestynyt, keski-ikäinen, lapsistaan huolehtiva mies, joka saa kunnioitusta kaikkialla, missä hän kulkee.

Hiihtoliiton pomo taas meinasi kompuroida mustat aurinkolasit päässään mukkselis makkelis Oslossa tässä taannoin, kun saapui katsomosta Urheiluruudun haastatteluun. Ajattelin ensin, että siinähän on joku iloinen eläkeläis- kisaturisti matkalla hurraamaan palkintojenjakoon.

Jos Jagger olisi laitettu rinnalle, ja kysytty ummikolta, kumpi on reipas urheilupomo, vastaus olisi ollut ehkä yllättävä.

Mielenkiintoisia ammatteja

Korjasin eilen ompelukonetta. Semmoinen rauhoittaa sekä mieltä, että perhe-elämää. Monimutkainen mekaniikan ihme ryhtyi taas tikkaamaan tasaisesti. Vaikka kyse ei olekaan Tikkakosken mannekiinista, silti jälki on tappavan kaunista.

Tämän nimi muuten on Toyota. Se onkin perheen ainoa polkimilla ajettava japanilainen. Ei ole ollut, eikä tule.

Puuhastelun sivutuotteena jouduin tutustumaan kyseisen värkin säätöihin ja toimintaan tarkemmin. Säädin alalangan kireyden, säädin ylälangan kireyden, säädin painimen paineen, säädin tikin pituuden, säädin kankaan paksuuden, säädin siksakin pois päältä ja säädin jalan keskelle.

Jälki alkoi kuitenkin parantua oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun käänsin neulan toisin päin. Koneen pääkäyttäjä oli tehnyt omia huoltotöitään ennen minua, joten pistekorini on nyt sitten täysi, koska onnistuin palauttamaan laitteen toimintakunnon entiselleen.

Ompelukonemyyjiä pidettiin ennen vanhaa moraalittomina miehinä. Pidettiin selvänä, että he mieluusti kaupantekoretkillään tikkasivat saumaa kuin saumaa, kunhan tilaisuus vain tuli. Ompelukonemyyjien habitus oli yleensä vähän rähjääntynyt. Tukka oli harvennut ja maksa pöyhistynyt.

Pidettiin selvänä, että ompelukonemyyjä on ainakin kerran eronnut. Pidettiin myös hyvin normaalina sitä, että ompelukoneiden myynti oli ko. henkilön toinen tai kolmas ammatti. Kukaan ei oikein 18 vuotiaana aloittanut elämäntyötään tällä ammatilla vaan tähän ammattiin ajauduttiin, kunhan oli ensin saatu vähän kokemusta siitä ihmisryhmästä, joka tuotteita käytti.

Hyvä ompelukonemyyjä oli siis tavallaan kouluttautunut avioerojen ja sähläysten kautta ymmärtämään asiakaskuntaansa. Hän haluasi aidosti tuotteillaan päästä mukaan asiakkaan arvotuotantoketjuun. Hän omalla persoonallaan todisti naisille, että rakkaus ja avioliitto ovat ehkä kuitenkin hyvä asia, sillä eronneesta aviomiehestä saattaisi tulla juuri tällainen, matkasaumoja metsästävä hulivili.

Täyttäisin hyvin ompelukonemyyjän kriteerit. Tyydyin kuitenkin saksimaan mustat farkut lahkeistaan sentin pari lyhyemmäksi ja päärmäämään lahkeet kiinni. Toyota surisi kuin enkeli.

Minä tunsin olevani jotain. Kun minua kehuttiin ja ihmeteltiin kätevyyttäni, pääsin hetkeksi maistamaan markettien ovenpielissä majailevien ompelukonemyyjien päiväunia.

Kiitollisia naisia on ympärillä, päivittäin yhä uusia ja uusia. Ja kaikki se kehuvat, kuinka se yrittäjän myymä kone tekee tasaista ja väsymätöntä tikkiä niin, että sauma on kuin viivoittimella vedettyä.

Pitkä nenäpäivä

On lauantai, ja haalarit vielä nurkassa. Mutta muuten on työteliäs olo. Oikeastaan vähän ahdistunut.

Lainasin eilen lainaston uutuustiskiltä Rimmisen Nenäpäivä- romaanin. Kiikutin sen hellästi kotiin, heitin tenttikirjat nurkkaan haalarikasaan ja ryhdyin tavaamaan kirjallisuutemme uudistajaa. Kiimoissani, kuten aina, kun hyvän kirjan saan käsiini.

Muutaman sivun jälkeen jouduin laittamaan Rimmisen sivuun. Kun ei iske, niin ei iske. Kipinä on nyt hukassa. Huolestuttavaa oli se, että join Pussikaljaromaanin aikoinaan yksillä silmillä ja samaan syssyyn.

Nyt minua vituttaa kuin pientä oravaa. Minä olen sentään lukenut Alastalon salissa - jutun ja ihastellut sitä. Minä sentään olen lukenut Puhdistuksen ja lopulta tykästynyt siihen. Minä olen sentään lukenut koko joukon kelvottomia roskakirjojakin. Ja sietänyt kaikki varekset, maurisariolat ja remekset ihollani, mutta nyt en pääse kiinni Rimmisen juhlittuun voittajaan.

Sanokaa, onko minussa jokin vika ?

Pystyn juomaan mitä viinaa tahansa. Ei tee heikkoa, vähän irvistyttää. Menee jopa päärynäsiiderikin, jos seurassa on viehättäviä naisia. Mutta kaksi kirjaa ei vain mene !

Rimmisellä on kyllä arvoistansa seuraa. Se toinen kirja on nimittäin Täällä pohjantähden alla. Siedän sitä jopa Petri Laaksosen laulamana, mutta kirjaa en ole koskaan pystynyt lukemaan. En tiedä menenkö lopulta hautaan ilman Koskelan porukan siunausta.

Asia tietenkin hävettää. Kamalasti. Voiko yksityisen ihmisen mielipide juhlitusta kirjasta olla niin synkeä ja vinksahtanut, ettei hän ymmärrä kirjaa taikka ei edes pysty sitä lukemaan.

Mutta hävettää. Palaan asiaan, jos olen päässyt yhtään sivua Rimmistä eteenpäin. Ellen palaa, älkää kääntäkö puukkoa miehen kyljessä. Jos olen asiasta hiljaa, sovitaan niin, että olen yksinkertainen maalaistollo, joka ei omaa postmoderneja tuntosarvia, ja jonka olisi parasta vaaleissa äänestää sen mukaan.

Kuvassa saan hellyyttä tuskaani. Antajana on ensimmäinen elämäni suurista naisista.

Vihreitä pilkkuja

Torstaina Satakunnassa halpahallin käytävällä istui poika. Hän tuijotti pesuainehyllyjä intensiiviseesti. Näin, etten mahdun ohi, mutta en halunnut kävellä hänen katseensa lasersäteen poikki.

Ajattelin perääntyä ja kiertää toisen käytävän kautta.

- Voit kävellä siitä ohi, ei se haittaa, ääni takanani sanoi.

Nainen oli minua nuorempi. Hän käveli ostoskärryä työntäen pitkin käytävää kohti minua. Puolipitkät hiukset kaartuivat olkapäille ja silmien oli pakko olla ruskeat. Minä ajattelin yhtä sokeaa Cockerspanielia . Silläkin oli juuri tuo katse ja tuo määrätietoisuus. Tuo kauneus. Ajattelin sekunnissa yhtä toistakin. Nainen katsoi rohkeasti silmiin.

- Ari - Matti on autisti.

Sanoin tietäväni mitä se tarkoittaa. Jäin odottamaan naista, vaikka minun olisi pitänyt mennä eteenpäin. Ostoskärryt, autisti, nainen ja minä sumputimme käytävän. Tiesin, että vuorosanoja oli oltava lisää jossain.

- Hän rakastaan pesuaineita. Varsinkin niitä, joissa on vihreitä pilkkuja seassa. Ja sivusta ladattavia pesukoneita.

Ajattelin, että tästä pojasta ei tule sitten matematiikkaneroa uhkapelikasinoihin ja Täyspottien pöytien ääreen. Ajattelin sitä, minkä ammatin yhteiskunta pakko- kouluttaa tuolle pojalle. Ajattelin sitä, että nainen on oppinut puhumaan luontevasti ventovieraille.

Nainen ottaa paketin pesujauhetta hyllystä ja laittaa sen ostoskärryihin. Poika ja minä näemme molemmat, että se on merkkiä, jossa on vihreitä pilkkuja.

- Pakko käyttää näitä jauheita, vaikka nestemäiset olisivat niin käteviä.

Minä nyökkään. Ohitan naisen ja nyökkään pojallekin. Lähden kassalle. Menen ulos tästä rakennuksesta, pihalle, autooni, ja ajan pois tästä paikasta. Ajattelen, että koskaan enää ei juuri tätä tapahdu minulle.

Ajattelen, että ensi viikolla samalla käytävällä poika istuu taas lattialla, ja tämä sama tapahtuu jollekin uudelle, jollekin toiselle.