Jussi Halla-aho on lähdössä pois Facebookista. Siellä vapautui nyt sitten tilaa, vaikkapa minulle. Minä mietin ja harkitsen. Luultavaa on kuitenkin se, että pysyttelen edelleen pois sieltä. Luultavaa on, että olen tässäkin asiassa vähän kummajainen, mutta… silti.
Silti… täytyy myöntää. Facebookin tarjoamat mahdollisuudet ovat houkuttelevia. Sen avulla olisi mukava etsiä entisiä tuttuja, saada selville missä he nykyään vaikuttavat ja ennen kaikkea, Facebookin avulla voisi olla varuillaan ja tietoinen siitä, missä jotkut erikoisemmat ystävät ja entiset opiskelijat sauhuavat.
Olisi esimerkiksi helkkarin mukavaa tietää se, mitä kuuluu sille entiselle opiskelijalle, joka aikoinaan pyöritti samassa ” ringissä” menestyksellisesti seitsemää neitiä ja rouvaa. Samaan aikaan. Tiedän, että hän on hengissä. Olisi mukava tietää se, ketä nyt on mukava ”kuvioissa” ja onko hän jo saanut tarpeeseen sitä herkkua.
Sitten olisi mukava tutkiskella naamakirjasta sitä, vieläkö yksi tietty opiskelija nukkuu päivät ja juo kiljua öisin. Olisi mukava tietää se, mitä tapahtui hänelle sen jälkeen, kun hän meni valmistumisensa jälkeen jälkirukkiin.
Varsin mukavaa olisi tietää se, mitä on tapahtunut eräälle komentotoimiston naisvirkailijalle vuoden 1975 jälkeen. Hänelle, joka liimasi lähetin kuvan komentotoimiston seinään ja käyttäytyi virka-aikana siten, että nykyisen työturvallisuuslain perusteella mikä tahansa käräjäoikeus pitäisi läpihuutojuttuna hänen tuomitsemistaan ehdolliseen vankeuteen alistetussa asemassa olevan henkilön seksuaalisesta ahdistelemisesta. Silloin se oli pelottavaa. Nyt se olisi kivaa.
Naamakirjasta voisi tutkia myös sen, mitä kuuluu sille naapurin pojalle, joka 16 vuotiaana joutui kasvatuslaitokseen, koska oli mennyt paikalliseen baariin sulkemisajan jälkeen ja pöllinyt sieltä 20 pennin pajatson. Näin sen pajatson omin silmin. Olin naapurissa isäni kanssa maksua vastaan tekemässä polttopuita. Suuruksen aikaan ( Länsi-Suomessa tarjottava vahva aamiainen, johon voi sisältyä esim. perunamuusia ja ruskeaa kastiketta. Tarjotaan noin klo 9 -10) kyseinen nuorimies palaili yöllisiltä retkiltään ja hetken pelasi tuvan seinään pultattua pajatsoa, ennen kuin vetäytyi huoneeseensa levolle. Palkattu työväki taas meni suuruksen jälkeen pihalle sirkkelöimään polttopuita.
Mukavaa olisi myös tietää se, mitä kuuluu sille keikyäläiselle nuorelle naiselle, joka heittäytyi kanssani juttusille Lauttakylän liikenteen linja-autossa kesällä 1974 matkalla Tampereelle. Hän kirjoitti upeita kirjeitä, joiden ansiosta talvella 1974-75 saatoin menestyksellisesti torjua komentotoimistossa harrastetut seksuaaliset interventioyritykset. Ymmärtämättömyydessäni.
Sitten vielä olisi mukava tietää, mitä kuuluu sille kuuden ällän ylioppilasneitoselle, joka kesällä 1974 oli kansani samassa paikassa töissä kuusi viikkoa. Hänen eväänsä koostui joka päivä samalla kaavalla kasatusta annoksesta. Kiinteä osa oli yksi kurkkuvoileipä. Juomana oli litraa termospullosekoitusta, jossa oli kaksi pulloa a-olutta ja yksi pullo sitruunasoodaa. Ynnä jäitä. Hänet minä totisesti vielä haluaisin tavata. Ensi vuonna hän taitaa täyttää 60 vuotta. Olisi mukava tietää, onko hänessä vielä potkua.
Harkitsen siis edelleen kovasti sosiaaliseen mediaan sotkeutumista. Kielteiset puolet tunnistan, mutta liha ja nostalgia saavat minut heikoksi aina joskus. Toisaalta taas, täällä blogimaailmassa voi enemmän kirjoittaa täyttä humpuukia .
29 kommenttia:
Pidä ittes miehenä, Tillman, ja vastusta ankarasti myös FB:n houkutuksia. Lupaan, että kadut vielä, jos annat sille pikkusormesi. Minäkin yritän siitä räpistellä eroon ja toivon mukaan onnistunkin, jahka vuosi vaihtuu, mutta helppoa se ei ollut. Hermojen rauniot häämöttivät jo horisontissa.
Pysytään me keski-ikäiset vain täällä turvallisessa Blogistaniassa ja annetaan nuorison nolata itsensä tuttavapiirinsä edessä.
;)
Sinulla näyttää olevan aivan valmis henkilögalleria koossa veijariromaania varten! Mutta facebookin kohdalla olisin kyllä varovainen kaverivalinnan suhteen. Itse olen rajoittanut sen vain lähisukuun ja pariin spesiaaliystävään. Mutta arvaan, että mielikuvittelet lukevasi tyyppien juttuja ikäänkuin kärpäsenä katossa. Vakuutan ettei se onnistu. Fb koukuttaa sen verran, että varomattomana hetkenä lipsahdat kommentoimaan, ja sitten se on menoa! :)
Nollavaimo...
Niin minä olen ajatellut tehdä. Tämä blogi tarjoaa hienovaraisia metodeja aloittelevalle itsensäpaljastajalle aivan riittämiin.
Ja sitten vielä...
Olen huomannut, että uudet kaverit ovat vähintään yhtä kiinnostavia kuin vanhat kaverit. Joskus jopa paljon kiinnostavampia. Täällä on niitä pilvin pimein.
Kari...
Tuo siinä juuri on. Pitäisi pitää sanominen nollassa ja vain seurailla.
Kokemus on minun kohdallani osoittanut sen, että mitä koukuttavampi juttu, sen pakottavampi sanomisen tuska. Joskus se äityy ihan mahdottomaksi ja sitten vaurioita korjataan viikkotolkulla
Tämä blogi on minulle erinomaisesti sopiva menetelmä. Minusta ei ole spraypurkin kanssa kylillä sauhuamaan, en välitä yhdistystoiminnassa kokoushäiriköksi ryhtyä, ehkä jaksa niiden yhdistysten toimintaakaan ylläpitää.
Minä luulen, että minulle tärkeiltä ihmisiltä minä menen suoraa kysymään, että mitä sinulle tänään kuuluu ?
Luulen, että sillä tavalla kuulen ne asiat, jotka minulle kuuluvat ja toiset asiat kerrotaan toisille.
En ole tuon FB systeemin rakenteesta ollenkaan perillä, joten en osaa kommentoida sitä, millaisia viestejä ja poissulkemisia siellä tapahtuu tai voi tehdä.
Nuorison tekemiset tietenkin kiinnostavat, mutta siinäkin tapauksessa ylensä minä soitan ja kuuntelen, mitä he ovat touhunneet.
Jotain kummallsita tuo FB kuitenkin on, koska siellä niin moni on. Poikani on toistaiseksi pysynyt sieltä pois. Ja isäni. Ja minä. Meidän suvun miehistä ja meidän luonteenlaadustamme suvun miniät ovatkin aina käyttäneet sangen värikkäitä ilmaisuja.
Olen vähän samoilla linjoilla Nollavaimon ja Kari R:n kanssa.
Minä siellä olin, ja kavereiksi kertyi ihmisiä, joita hädintuskin tunsin. Kirjoitin tilapäivitykseen aina "lähden tästä mylvimään" ja palattuani luonnollisesti "palasin juuri mylvimästä". Loman alettua kirjoitin, että "tässä on semmoinen poika, joka ei työtä kaipaa", loman päätyttyä taas "voi ei."
Yksi amerikkalainen osti kirjani kuultuaan fb:ssa minun julkaisseen sellaisen, kaveri opettelee kuulemma Suomen kieltä tosissaan. Ehkä parempiakin armaan äidinkielemme teoksia olisi olemassa...
Pyysin tilini lopullista tuhoamista viime lokakuussa, en ole tohtinut kokeilla, tuhoutuiko se.
Äijä...
Minä taidan edelleen seurailla vierestä tuota asiaa.
Joissakin mainoskampanjoissa ym. systeemeissä olen huomannut, että ilmoittautua voi vain FB:n välityksellä, tai muun kaltainen osallistuminen on tehty hyvin vaikeaksi.
Segmentointia, sanoisi markkinointityttö.
Vaaleihin tuli eilen kuitenkin kutsu perinteistä kanavaa käyttäen ja kutsuivat vanhanaikaisesti käymään itse uurnan ääressä.
Toivon mukaan niitä asioita ei siirretä sosiaaliseen mediaan ihan lähiaikoina.
Hauska kirjoitus!
Minä puolestani olen yrittänyt kaikkeni päästäkseni irti FB:stä. Mutta voimani eivät ole riittäneet. Siellä roikkuu edelleen nimeni ja muutama mielipide.
Ystävät ovat sentään huomanneet karata ennen laivan uppoamista. Siellä minulla on nykyisin vain yksi ystävä (taitaa olla ennätys tavallaan), hän pitelee paatin reunoista sitkeästi kiinni ja tykkää aina silloin tällöin minusta (tai uppoavasta paatista).
Poika sanoo: helppoahan se on!
Tarkoittaa FB:sta poistumista. Hänen mukaansa irti pääsee painamalla vain yhtä nappia. Mutta kun en ole sitä yhtä nappia löytänyt, ja pojalla on aina niin kiire, niin kiire, ettei hänellä ole aikaa napin paikkaa neuvoa.
Noita samoja mietteitä olen tässä vuosien varrella harrastanut itsekin, toistaiseksi olen saanut pidettyä itseni irti FB:stä, vaikka KAIKKI ovatkin siellä.
Kun oikein asiaa ajattelee, eivät entiset tai uudet ystävät ole niin kovin tärkeitä, vaan nämä nykyiset kanssatarpojat. Blogissa olen kyllä huomannut yhden heikon efektin ja se on se, että ystävät lukevat kyllä blogiani, ja joskus kommentoivatkin ja pysyvät jyvällä "mielenkiintoisen" elämäni käänteitä. He vain joskus unohtavat, ettei bloginpitäjä saa heistä vastaavaa tietoa, elleivät he ilmoittele itsestään. Eräs kahden vuosikymmenen takainen ystäväni, josta elämä oli erkaannuttanut, löysi minut vastikään blogin kautta, mikä antoi uskoa tähänkin viestimisen tapaan.
Tuollainen kuulumisten luku fb:stä edellyttäis tietysti sitä, että ko. henkilöt olisivat liittyneet yhteisöön. Mun eksät ei ainakaan mun kuulumisia sieltä nää...
Aikaa sitten jo arvasin, että länsisuomalaisia mietteitä;-) Ei se ollut Köyliön Lallintalo, vaan se jokin muu.
Ei kannata lähtee faceen. Mies jo sitä katuu ja minäkin parista syystä. Blogimaailmassa pystyy itsensä munaamaan paljon tehokkaammin ja tietyllä ylevämmällä tyylillä kuin päivittämällä, milloin lähtee pubiin, kampaajalle tai saunaan.
Olen nyt hirveästi samaa mieltä Nollavaimon kanssa ja yritän etääntyä facesta niin, että käytän sitä vain oman blogini tärkeimpien kirjojen mainostamiseen. Tyttärelle juuri joulupöydässä pohdin, miten älytöntä kaikki kertoa facessa, mutta ei tämä hänelle vielä avautuntu, vaikka opiskelee filosofiaa, uskontotieteitä ja vaikka mitä. Hän oli kyllä oikeesti minusta huolissaan, sillä olen huolinut kaveriksi alkuhuumassa melkein ketä vain. Nyt olen siis sumpussa ja etsin sitä aukkoa, mistä voisin uida ulos...
joka kesällä 1974 oli kansani samassa paikassa töissä kuusi viikkoa"
Tuollaisia minäkin haluaisin tietää, mutta eipä niitä netistä paljon löydä. On alle 50-vuotiaitakin, joilla ei ole netin kanssa mitään tekemistä. Ja kun katsoo nuorten FB-sivuja, ensin ihmettelee kavereitten määrää, mutta tarkemmin katsoen nettikiusaamista on paljon. Minulla on 12-vuotias FB-kaveri, joten pysyn kehityksen kyydissä, mihin suuntaan kehitys sitten kehittyykin, eteen- vai taaksepäin.
Joo, anna olla, ei ole vaivan arvoista. Mullakin oli mielenhairiossa avattu FB tili, jonka tuhosin (puolen vuoden ihmettelyn jalkeen) tuossa syksylla taysin turhana. Se on pelkkaa virtuaalisaastetta, taysin turhaa ja tarkoituksetonta ajantappoa.
Ja onpa muuten mukava lukea muittenkin tunnustuksia asian tiimoilta...
Liisu ...
Minua mietityttää oikeastaan se, että FB sektorilla on meillä käynyt niin, että entinen opiskelija on tullut puun takaa rikosilmoituksen veroisesti yhden akverin silmille.
Sellainen on hakalaa ja vähän tuskallista.
Osa FB lukijoista nimittäin tuntuu suhtautuvan ko. areenaan kuin ennen vanhaa kirkkokansa painettuun Jumalan sanaan
Ollaan me Marja-Leena vain täällä.
Minuakin vaivaa juuri tuo blogi-välineen kaksipuolisuus. Olen levittänyt osoitetta minulle tärkeille ihmisille, mutta kaikki kommentoijat ovat minulle tärkeitä uusia ihmisiä.
Ei se huono asia ole, mutta kyllä minä täällä näkisin niin mielelläni myös tuttujen , ystävien ja kavereiden kommentteja.
Yamaha- miehelle kiitoksia. Ja Siskolle ja kaikille muillekin
Sanna....
voi olla, että minun vanhat kaukoihastuksenikaan eivät siellä ole.
Pitäisi oikein jonkun kaverin avulla käydä katsemelassa, onko siellä ketään tuttua.
Ettei tarvitsisi nimeään turhaan sinne antaa.
Leena ...
Täällä blogimaailmassa se asia on vähän helpompaa. Kaikki kommentoijat ovat ystävällisiä, älykkäitä ja asiallisia. Valloittavia.
Olen neljän ja puolen vuoden aikana deletoinnut kaksi kommenttia, koska ne olivat ilkeitä kommentteja lukijoita kohtaan.
Lallintalosta voisi kirjoittaa kirjan, johon voisi liittää lukuja Kylätie ykkösestä, Valtatie kakkosesta , Vähtärin tanssipaviljongista, Panelian työväentalosta ja monesta muusta paikasta. Kesällä se oli tietenkin Eenokki.
Juha....
Kiitos lohdullisesta kommentista. Jos ne kaikki eivät siellä ole, olen onnellinen. Joku nuoruuden ystävä on samalla tavalla siinä tapauksessa joutunut sivuraiteella ja pärjännyt siltikin.
Yksistään se, että olen kouluttanut elämäni aikana lähes tuhat ihmistä, laittaa minut toisenkin kerran harkitsemaan sitä, ryhdynkö omalla nimelläni seurustelemaan edes pienen osan kanssa.
Ja toisaalta, pelkään läheisyysähkyä. Me satakuntalaiset tulemme toimeen vähemmälläkin yhteydenpidolla ja osaamme syntymäpäivilläkin olla hiljaa tuntitolkulla, jos joku on niin kohtelias, että ei meiltä varsin mitään kysy. Me arvostamme sitä, että saamme olla omissa oloissamme.
Kyllä FB:stä voi päästä pois, mutta ei se ole yhden napinpainalluksen takana. Itse sinne haksahdin ja páäsin lopulta pois. Ehdin vakoilla joitakin vanhoja ystäviä mutta vastaan ei tullut mitään tarpeeksi kiinnostavaa. Olo helpottui suuresti kun googlaamalla oman nimeni ei enää tullutkaan FB vastaan.
Marianne.... sinä tuet minua samalla tavalal kuin nuo muutkin kommentoijat. taidan edelleen tulla toimeen ilman.
Minä räkastan tämän blogin vaivalloisuutta ja " hitautta" ja sitä, että tässä voi käyttää kunnon tekstiä apuna, eikä asiat ole rajoitettu mihinkään Twitterin merkkijonoon.
Jonain päivänä tekisi mieleni vielä yllättää joku ystävä paperisella kirjeellä. Se se vasta olisi jotain. Nuoremmat eivät taida oikein muistaa, mikä se sellainen on.
Minun nuoruudessani niitä kirjoitettiin ja niitä saatiin ja niitä luettiin hartaudella. Joskus niissä oli tuoksua mukana. Siihen nämä nykyiset menetelmät eivät oikein pysty.
Kyllä... paperikirje tai paketti on ihastutatva ja esteettinen juttu. Olen pari sellaista paperista taideteosta saanut viimeisen vuoden aikana. Niiden aukaiseminen on jo huolellisuutta ja hartautta vaativa prosessi, jota mielellään pitkittää ja josta nauttii sisällön enimmäisenä vienona vihjauksena
Kyllä FB:stä voi päästä pois, mutta ei se ole yhden napinpainalluksen takana. Itse sinne haksahdin ja páäsin lopulta pois. Ehdin vakoilla joitakin vanhoja ystäviä mutta vastaan ei tullut mitään tarpeeksi kiinnostavaa. Olo helpottui suuresti kun googlaamalla oman nimeni ei enää tullutkaan FB vastaan.
Tee Pussinen....
Niin olen kuullut myös. Että siellä jossain on piilossa nappi, josta lopullinen poisto tehdään.
Sisällisodan jälkeen moni kampapili pitkään sen asian kanssa, että kaikki nimet ja yhteydet ovat varmasti poikki hävinneeseen osapuoleen, koska semmoisesta olisi syntynyt riesaa ja vaikeuksia.
Sodan jälkeen kaukopartimiehet olivat hankalassa saumassa, sillä nimet olivat kirjoissa ja kansissa.
Samoin sodan jälkeen moni huomasi, että suojeluskunnan jäsenyys ei enää kovin kiva juttu olekaan.
Ja sitten demokraattiset maat kaatuivat ryminällä 20 vuotta sitten ja monen oli jälleen mietittävä sitä, että jäikö se nimi nyt sinne Tiitisen listalle, vai ei.
Tämä naamakirja - problematiikka onkin tavallaan ikiaikainen ongelma. Osa ihisistä on aina väärässä paikassa ja sitten osat vaihtuvat ja taas toiset ovat olleet väärässä paikassa
Yamaha-mies täällä, morjensta. Arvostan Tillman suuresti sitä, että vielä muistat muuatta vanhaa kamua vuosien takaa.
Olen tässä tietotekniikka- ja Face book asiassa ( kuten monessa muussakin ) sen verran tonnopoika, etten ole niihin vielä kovinkaan päässyt sisään. Eläissäni en ole Facebookissa käynyt, mutta kommenteista olen älynnyt sen verran, että tämänkin defektin kanssa voi elää. Toivotan teille kaikille Tillmanin ystäville ja myös itse Tillmanin pääkarjulle hyvää Loppujoulua ja Oikein Hyvää Uutta Vuotta.
P.S. Minulla single malt vielä odottaa narauttamista. Ajattelin jotain mieltä sykähdyttävää hetkeä, esimerkiksi nuoren ajokoiran raikuvaa ajoa kirkkaan kuulaassa pakkassäässä.
Muuan mies (Y).
PPS Y ei tarkoita kromosomia
Joo, aika hauskaa lukemista - kiitos vaan. Itse olen ihan varovaisesti mukana FB:ssa ja varsin pienellä ystäväporukalla. Niin pieni on se numero että melkein hävettää....siinäkö ne kaikki ystävät on ?
Mutta toisaalta tunnen kaikki ja suurin osa taitaa olla kansakoulusta tuttuja. Ja itse asiassa oli siitä nyt hyötyäkin, kun sain kotoa pankin kalenterin (jotta tiedän koska aurinko nousee ja laskee). Vanha koulukaverini on nyt pankinjohtaja ja laitoin hänelle viestiä, josko isälle voisi antaa uuden allakan! Ja pankinjohtaja vastasi, että uusi kalenteri on jo postissa....
Yamaha -mies..... Nuoren ajokoiran raikuva haukku on hauskaa kuunneltavaa. Varsinkin, jos on kuiva istuinalusta, kävelymatka kotiin ja evästä.
Teillä päin nyt kannattaa metsissä varoa alhaalla riippuvia sähköjohtoja, myrskyn herättämiä karhuja ja kipinöiviä muuntajia. Sähköyhtiön kartan mukaan teillä päin on yli kolmesataa muuntajaa vieläkin pois pelistä.
Kiittää ystävällisistä välipäivän -sanoistasi. Töissä on vielä hiljaista, mutta toisaalta, silloin on paras hetkikin olla siellä.
Sisko....
sinun tapauksessasi FB on taatusti hyödyllinen ja hyvä väline. Jo aikaero tekee sen, että FB:n avulla voi pikaisesti viestiä silloinkin, kun aurinko on alhaalla ja on pimeää. Siis , täällä on pimeää nyt melekin aina, ainakin talvisin.
Eilen olivat saapuneet sähköt kotiin 64 tunnin poissaolon jälkeen. Lankapuhelinlinja on edelleen tuusan nuuskana, mutta nyt siell äsaadaan ladattua käpälän akkua ja sieltä päästään nettiin. Ja saavat television auki.
Minulla on Fb:sta sam kokemus kuin Siskolla. Kuten kerroin, minulla on siellä vain perhe ja aivan lähisuku, plus pari läheistä ja luotettavaa ystävää (joiden lähettämät tiedotteet eivät näy perheelle). Sen sijaan että joutuisin aina soittelemaan lapsille ja lapsenlapsille kuullakseni migten menee (ja häiritsemään heitä, sillä puhelin soi aina huonoon aikaan), saan nyt tiedon sairauksista ja muista tapahtumista heidän itsensä kertomana. Samalla voin tiedottaa heille omista asioistani. Mutta tiedän, että mitään ylimääräistä ei pidä mennä klikkailemaan, sellaisesta joutuu heti vähintään jonkun spywaren kouriin. Kaikilla asioilla on puolensa, ja varovaisuus ja järjen käyttö ovat usein hyvä vakuutus. Käväisy Feissarimokat-sivustolla on hyvin opettavaa!
Kari... tuo rajaaminen.. se oikeastaan on tarpeellista normaalissakin kanssakäymisessä. Ainakin työyhteisöissä.
On mietittävä kenelle kertoo ja mitä.
Taidan yrittää vielä hetken olla ilman FB välinettä. Minä huomaan, että sillä olisi monta hienoa ominaisuutta ja sen avulla voisi jo olemassa olevia suhteita hoitaa.
Tavallaan uusien suhteiden hankinta onkin toisarvoinen asia, johon tällainen keinotekoinen metodi on aivan liian haavoittuva
Säkylän Eenokki...
Minä rymysin jostain syystä silloin joko merenrantahuviloilla, aina huvila valittiin sen mukaan, kenen vanhimmat kaukana poissa. Sitten legenda kertoo minut nähdyn Keurusselän lomahotellissa telttailemassa jonkun ulkomaanelävän kanssa ja tanssimassa yhdessä Keuruun mestassa...ei kannata uskoa. Mutta sitten alkoivat Yyterin sannat ja nakurannat...
Ihan selvästi ikääntymisen merkkiä, kun alkaa muistella. Siitä olen iloinen, että elin hurjasti, mitä muten olisinkaan nyt, kun virtaa vain eikä rauhoitu - levoton tuhkimo...
Kirjoitat muuten todella kivasti, Se voi herkkiä sieluja yllyttää kirjoittamaan yli omien rajojensa.
Leena...
Minä olen Yyterissä käynyt elämässäni vain kaksi kertaa. Se on tavallaan sääli, sillä se alue on ihan ainutlaatuinen.
Juhannukset pyörittiin ensin Eenokilla, sitten Valasrannassa, sen jälkeen Lappajärvellä Tulivuorirockissa ja vaikka missä.
Minun kaverini olivat siihen aikaan ´niin köyhistä oloista, että mökkejä jos oli, ne olivat järvien rannoilla. Tai... jo kyllä joillakin oli myös meren rannoilla.
Olen minä tainnut joskus olla Sauli Niinistön vaimon isoisän mökillä jossain Kuivalahden perukoilla. Ehkä runollisuuteni on tarttunut sieltä :))))
Aloitteleva itsensäpaljastaja on tietenkin vain tyytyväinen, jos saa toisetkin provosoitua. Nykyään se olen sitten minä, joka käy Keuruselän Lomahotellissa pari kertaa vuodessa naistentansseissa testaamassa markkina-arvoni
Lähetä kommentti