Tapanina ei tee mieli ajella. Talo on täynnä nuoria ihmisiä ja takkakin hehkuu lämpimänä. Kirjahyllyssä on kiinnostavia sekä vähemmän kiinnostavia kirjoja. On helppo olla vain. On helppo lukea romaania. Yhtä helppo on jättää hyllyyn tenttikirjat.
Tänään olen tehnyt kokoontuneelle perheelle valkoviinissä haudutettua hirvipataa. Sen ansiosta asemani perheen kokkina on edelleen vahvistumassa ja vakiintumassa. Valkoviinipulloon jäi jonkin verran haudutusnestettä, joten ihan sen varjolla ei ruokalajeja tähän residenssiin valita. Kalkkunan syönnissä on mukava vain pitää välipäivä.
Tänään olen tutustunut paremmin kahteen joululahjaani. Paksumpi ja kovempi niistä on Warren Buffetin, tämän risteilylaivojen buffet-ruokapöydän keksijän elämänkerta. Olen nyt edennyt 16 sivua 800 sivuisesta tiiliskivestä.
Se helpompi lahja on Pro Wanha-Jokela t-paita. Se päälläni aion tepastella töihin ja kaikkiin sopiviin tilaisuuksiin. Paidan mukana sain tiedon, että jonkin muotoseikan vuoksi Karjalaisen kulttuurin säätiö joutuukin nöyrtymään ja katkaisemaan Wanha-Jokela ravintolan vuokrasopimuksen vasta 2012 vuoden lopussa.
Tänään ei ole kukaan opiskelija tullut valokaapelia pitkin arvioimaan työtäni ja mennyttä vuotta. Siitä heille suuri kiitos. Vastaavasti hiljaisuus on ollut toisessa mielessä vähän piinallista.
Joulun aatonaattona kirjoitin lyhyen joulukirjeen ystävällisessä ja lämpimässä sävyssä omalle opiskelijaryhmälleni, siis ryhmälle, jonka luokanvalvoja ja tutor-opettaja olen seuraavat 4 vuotta. Toivotin kaikille 38 opiskelijalle mitä parhainta joulujuhlaa ja rauhallisia levon hetkiä. Yksikään ei ole vastannut, eikä toivottanut takaisin hyvää joulua.
Tulen hyvin toimeen ilmankin. Minusta on kuitenkin kohteliaasti kommentoida, taikka vastata, että sitä samaa. Sellaiseen toimintaan ja ympäristöön arvon opiskelijat joutuvat joka tapauksessa sukeltamaan, kunhan valmistuvat ja yhteiskunnan elintärkeisiin tehtäviin joutuvat. Substanssiosaamisen arvo on lopulta lyhytaikainen ja haavoittuva. Ihmisten kohtaaminen on paljon tärkeämpää.
Huomenna olisi mahdollisuus korjata tenttejä kotona, viettää vapaata kotona, olla kokonaistyöajan mahdollistaman periaatteen mukaan jossain muualla kuin toimistossa tai sitten tietenkin on mahdollisuus mennä töihin. Taidan mennä aamupäiväksi töihin. Nuoriso nukkuu kuitenkin pitkään. Tai sitten minäkin nukun pitkään. Tai kirjoitan. Tai paistan välillä taas kalkkunaa. Ja vien tyhjiä pulloja palautusautomaatille. Siellä on mukava vertailla jonossa olevien ihmisten joulunviettotapoja ja juomavalikoimia.
Tänään olen tehnyt kokoontuneelle perheelle valkoviinissä haudutettua hirvipataa. Sen ansiosta asemani perheen kokkina on edelleen vahvistumassa ja vakiintumassa. Valkoviinipulloon jäi jonkin verran haudutusnestettä, joten ihan sen varjolla ei ruokalajeja tähän residenssiin valita. Kalkkunan syönnissä on mukava vain pitää välipäivä.
Tänään olen tutustunut paremmin kahteen joululahjaani. Paksumpi ja kovempi niistä on Warren Buffetin, tämän risteilylaivojen buffet-ruokapöydän keksijän elämänkerta. Olen nyt edennyt 16 sivua 800 sivuisesta tiiliskivestä.
Se helpompi lahja on Pro Wanha-Jokela t-paita. Se päälläni aion tepastella töihin ja kaikkiin sopiviin tilaisuuksiin. Paidan mukana sain tiedon, että jonkin muotoseikan vuoksi Karjalaisen kulttuurin säätiö joutuukin nöyrtymään ja katkaisemaan Wanha-Jokela ravintolan vuokrasopimuksen vasta 2012 vuoden lopussa.
Tänään ei ole kukaan opiskelija tullut valokaapelia pitkin arvioimaan työtäni ja mennyttä vuotta. Siitä heille suuri kiitos. Vastaavasti hiljaisuus on ollut toisessa mielessä vähän piinallista.
Joulun aatonaattona kirjoitin lyhyen joulukirjeen ystävällisessä ja lämpimässä sävyssä omalle opiskelijaryhmälleni, siis ryhmälle, jonka luokanvalvoja ja tutor-opettaja olen seuraavat 4 vuotta. Toivotin kaikille 38 opiskelijalle mitä parhainta joulujuhlaa ja rauhallisia levon hetkiä. Yksikään ei ole vastannut, eikä toivottanut takaisin hyvää joulua.
Tulen hyvin toimeen ilmankin. Minusta on kuitenkin kohteliaasti kommentoida, taikka vastata, että sitä samaa. Sellaiseen toimintaan ja ympäristöön arvon opiskelijat joutuvat joka tapauksessa sukeltamaan, kunhan valmistuvat ja yhteiskunnan elintärkeisiin tehtäviin joutuvat. Substanssiosaamisen arvo on lopulta lyhytaikainen ja haavoittuva. Ihmisten kohtaaminen on paljon tärkeämpää.
Huomenna olisi mahdollisuus korjata tenttejä kotona, viettää vapaata kotona, olla kokonaistyöajan mahdollistaman periaatteen mukaan jossain muualla kuin toimistossa tai sitten tietenkin on mahdollisuus mennä töihin. Taidan mennä aamupäiväksi töihin. Nuoriso nukkuu kuitenkin pitkään. Tai sitten minäkin nukun pitkään. Tai kirjoitan. Tai paistan välillä taas kalkkunaa. Ja vien tyhjiä pulloja palautusautomaatille. Siellä on mukava vertailla jonossa olevien ihmisten joulunviettotapoja ja juomavalikoimia.
4 kommenttia:
luin teoksen, jossa on lähes 300 pientä, muutaman kappaleen mittaista tarinaa, joita mahtuu yhdelle sivulle useita. yhden selvän kokonaisuuden muodostavat aisopoksen eläinsatujen muunnelmat.
tarinat todistelevat sarkastisesti maailman raadollisuutta, särkevät illuusioita ja kääntävät hyveitä vastakohdikseen. kiittämättömyys on maailman palkka, kuten muunnelma tutusta leijonan ja hiiren tarinasta todistaa.
aisopoksen sadussa leijona säästää hiiren hengen; myöhemmin kiitollinen hiiri vapauttaa köysiin sidotun leijonan jyrsimällä köyden poikki. lukemani teoksen versio on suhteellisen raadollinen: hiirestä ei löydy kiitollisuuden häivääkään, havaitessaan leijonan avuttomana köysissä se nakertaa tältä hännän irti.
kun olin nuori äiti, lähikaupan ovessa luki 'kiitos käynnistä!' aina sen nähdessäni muistan, miten vastikään lukemaan oppinut poikani aikoinaan tuijotti tekstiä hämmästyneenä ja kysyi sitten: 'mikä pitää käynnistää? hän tulkitsi sanan käynnistä pikkupojan kokemusmaailmasta lähtien kehotukseksi, käynnistää -verbin muodoksi, ei aikuisen tavoin kohteliaisuusfraasin osaksi, ja oletti, että jossain olisi mukava laite, jonka saisi panna käyntiin.
kiitos käynnistä - pistä kiitos käyntiin. allekirjoitan.
Eihän sitä kai saanukaan ajella, ainakaan teilläpäin, kun puut kaatuili tielle. Meidän piti mennä anoppilaan syömään, mutta niillä meni sähköt.
Jouluntoivotukset lienevät aivan eri asia, mutta tässä taannoin meidän esikoisen luokkalaisten vanhempien kesken oli jonkinlainen sähköpostirumba, koskien discoillan järjestelyä. Opella on siis sähköpostilista, jonka kautta se laittaa kaiken luokkaa koskevan tiedotuksen. Itse en voinut touhuun osallistua, joten luin vain ja olin hiljaa. Ajattelin, että opettajan sähköposti täyttyy muutenkin - luulin olevani huomaavainen, kun en lähetä turhia "voi voi sentään, kun en nyt pääse" -viestejä... sitten siitä tuli noottia, kun on huonoa sähköpostikäyttäytymistä. Olisi kuulemma pitänyt lähettää myös ei- vastaukset. Otin vähän nokkiini, mutta en sentään lähettänyt äkäisiä meilejä, kuten eräät muut nokkiinsa ottaneet :)
Meri...
Aloittelen juuri " Antiikin kirjallisuuden perintö" - opusta.
Kaimio, Oksala, Riikkonen...Uskon törmääväni lähitunteina Aisopokseen myös.
Kieli perustuu assosiaatioon yhtä paljon kuin ulkoaopittuun taikka järkeen.
" Kyllä on vähän rahaa, Mutta kyllä vähän täytyy ollakin!"
Noi puhuivat isojen talojen pojat jo keskikoulussa. Ja meitä mietitytti, meitä, joilla todella oli vähän rahaa.
Oliko myrsky.... miten sen nyt sivistyneesti kysyisi...Oliko myrsky mieleenpainuva, vai upea, vai sykähdyttävä...
Monen ihmisen omaisuutta tuhoutui jamutakin vaikeutta tuli kovasti. Minä taas olisin niin mielelläni ollut meren rannassa katsomassa luonnon myllerrystä.
Kun aallot vyöryvät hurjistuneina rantaan, ihmiskunta kerrankin asettuu aloilleen ja hiljenee. Olen ehkä vähän opportunisti. Mutta siitä minä vähän jo tässä iässä pidän, kun ihmiskunnalle näytetään kaapin paikkaa ja kaikkivoipaisuutta vähän heistä niistetään pois.
Sanna....
Peruskoulun opettajat ovat luku sinänsä.
Heidän kaikkivoipaisuutensa on usein häkellyttävää. Voiton heistä vievät vain SPR:n kolmoskurssin suorittaneet, jotaka rajaroolitilanteessa osavaat toimia melkein niin kuin Jumala ja lääkäri.
Lähetä kommentti