sunnuntai, 25. joulukuuta 2011

Laatujärjestelmä toimii joulunakin

Joulu on hankalaa aikaa niille, joilla muutenkin on hankalaa. Eräs viime viikolla valmistunut opiskelija näyttää juhlapyhien rasituksessa luhistuneen sen verran, että opiskelupaineitten helpottaessa on päättänyt joulupäivän kunniaksi lähestyä ”todistuksen” muodossa sähköpostin välityksellä koko opettavaa henkilökuntaa. Kaikki opiskeluasiat eivät kuluneiden vuosien aikana ole ilmeisesti sujuneet aivan opiskelijaa tyydyttävällä tasolla. Hänellä on paha mieli. Nyt sitten meillä opettajillakin on paha mieli.

Minulla on siinä mielessä asiasta erittäin paha mieli, että sain häneltä hänen purkauksessaan kiitettävän arvosanan 5. Kun se yhdistetään niihin tosiseikkoihin, että opiskelijan toiminta palautteen antajana on outo ja myös ajankohta on vähintään kummallinen, ellei sitten peräti moitittava, asiasta voidaan päätellä se, että hänen kykynsä arvioida hyvää ja huonoa opetusta on myös vajavainen. Siinä mielessä tuo hänen antamansa vitonen auttamattomasti vähän haalistuu ja epäilemättä joutuu muun opettajakunnan silmissä outoon valoon.

No, onneksi valokaapelia pitkin ei tullut epätoivoinen isä taikka äiti. Peruskoulupuolella sellainen on kuulemma normaalia ja sangen yleistä. Jokainen vanhempi ja isä ja äiti on perinteisesti ollut asiantuntija sen suhteen kuinka didaktiikka puree juuri heidän jälkikasvuunsa.

Anteeksi kun pyhän päivän iltana kaadan kaikki niskaanne, lukijat. Luoja, eli Taivaan Isä sekä hyvä kasvatus minua varjelkoon siltä, että kuna päivänä laittaisin kovin suuren postituslistan ohjaamana liikkeelle mieleni liikahduksia ja lepakkojeni muuta kellotapulielämää. Siis laittaisin liikkeelle työyhteisön taikka opiskelijoiden suuntaan.

Te lukijani, olette vapaata riistaa. Jokaisen olkapää on potentiaalinen nojaamisen kohde. Jokainen täällä vieraileva alistuu siihen mahdollisuuteen, että itken täällä mitä kummallisimpia asioita. Teen sen, koska pidän teistä.

Taidan lopettaa työpostin lukemisen vapaa-aikana. Sellainen voisi olla fiksua ja siistiä. Tillman@suomi24.fi päivystää 24/7. Ainakin taidan yrittää sitä.

9 kommenttia:

Äijä kirjoitti...

Kieltämättä aika erikoinen aika antaa palautetta.

Minä omassa blogissa arvostelin oman työni. Liekö se täyskahelia?

Mutta näistä lähestyvistä vanhemmista:
Olen vieraillut paikallisella ala-asteella. Olen laulattanut lapsilla virsiä ja muitakin lauluja, ihan kuin kansakoulussa ennen vanhaan.

Olen ajatellut jatkaa sitä niin kauan, kunnes joku vanhempi huolestuu siitä, että lapselle pakkosyötetään uskontoa. Kun sellainen valitus tulee, lopetan.

Tosin, viime keskiviikkona olleen joulujuhlan jälkeen juttelin useammankin vanhemman kanssa, ja vaihdoimme kuulumisia ja vertailimme kotikokemuksiamme musiikillisesta harjoittelusta kotona.

Sanna kirjoitti...

Totisesti työposti lukkojen taakse jouluna!
Toivotaan, että arvostelijalle tulee pahan mielen päälle vielä katumuskin. Olen ilkeä, myönnän, mutta blogitutunpuolustusvietti heräsi valkohehkuisena!

Tillman kirjoitti...

Äijä...

laulut ja virret ovat musiikkia. Minusta ne kehittävät ihmisen lasta ja antavat arvokasta harjoitusta. Ne ovat tietenkin osa uskonnollista riittiä, mutta myös tapaperinnettä ja yleissivistystä. En itse osaa laulaa, mutta sanovat viisaat, että jokainen osaa tavallaan. laulaminen ja musiikki on itseilmaisua, joka on terapeuttista.

Ennemmin minä pelkään lahkosaarnaajaa kuin kanttoria.

Hyvää ja riemullista Joulun juhlaa Sinulle !

Tillman kirjoitti...

Sanna...

Mutta voi siellä joku ystävällinen työkaveri lähettää joulutervehdyksen... tai kun sitä on opetettu sitoutumaan töihin ja siihen, että se on olevinaan tärkeää olla aina tavoitettavissa ja käytettävissä....tai.......

Sisko kirjoitti...

Hmmm....minulla oli joskus asiakas, joka lähetti negatiivista palautetta aina perjantai-illalla klo 21:n jälkeen. Ensin pahoitin mieleni tietysti, mutta sitten aloin ajatella että taisi kaverilla olla muita ongelmia. Sen verran se vaikutti, että pidin aina pappan puukkoa kassissa, kun menin häntä tapaamaan. Ei ehkä kovin joulumainen vastaus, mutta osoittaa pappan puukon monikäyttöisyyden.

Tillman kirjoitti...

Sisko rakas...

Kiitos komemntista. Tämä opiskelija on onneksi nainen, joten en usko hänen minuun koskevan pahasti.

Papan puukot taas saavat usein hulttiot hiljenemään. Olen nähnyt muutaman pohjalaismiehen tirauttavan kyynelen pelkästään siitä syystä, että puukot ovat kauniita ja laatutyötä.

Se on semmoista aseetonta puolustautumista.

Niitä puukkoja hellivät jo vävy ja miniä-kandidaattikin.

Hyvää joulujuhlaa sinulle ja rakkaimmillesi Sisko !

Marja Leena kirjoitti...

Juu ei. Työpostia vapaalla nimittäin. Ja noista palautteiden antajista: niitä riittää. Ne on tarkoitettukin mielen pahoittajiksi. Ja millaisia ovat ihmiset, jotka näin joulun alla haluavat ehdoin tahdoin toiselle pahan mielen? Ajatteleeko sellaisen meilin lähettäjä lainkaan sitä, että tuo meili voi tulla vastaanottajalle vaikka minkä muun katastrofin kanssa samanaikaisesti? Meilit ovat myös lyömäaseita, kannattaa muistaa. Tsemppiä!

Kari Rydman kirjoitti...

Tuo meilinlähettäjäoppilas toimi nykyään hyväksi ja aika cooliksi katsotulla tavalla, ja saattaa vielä toivoa löytävänsä meililleen samanhenkisen toimittajan. Ainoa nykyajattelun kannalta katsoen moka oli, mikäli hän liitti meiliin nimensä. Puskasta ampuminen kertoo vapaasta ja riippumattomasta sielusta, joka tietysti on parempi kuin muut.
Tästä kyynisestä huomautuksesta huolimatta toivotan sinulle rauhallista joulunaikaa. Pyyhi vaan kyyneleet, symbolisetkin, ja ajattele Hietasen tavoin että "kaik saatani sitä o"! :)

Tillman kirjoitti...

Kiitos Kari...

Olen juuri lopettanut hyvän aterian läheisteni kanssa. Hirvipata synkkaa aika hyvin viinin kanssa.

Olen sopivassa mielentilassa ja jo hyvää vauhtia unohtamassa opiskelijan palautteen. Palaan siihen vasta uuden vuoden jälkeen.

Nyt nautitaan hyvästä ja seesteisestä olosta, hyvien blogiystävien kirjoituksista ja hyvästä musikista. Myrsky on riehunut kotipuolessa. Se on vienyt sähköt ja puhelimet ja tukkinut maantiet. Täällä Keski-Suomessa kaikki on kohtuullisen seesteistä ja rauhallista. Junat kulkevat minuutilleen ja puut seisovat pystyssä.

Rauhallista joulun jatkoa Sinulle !