tiistai, 29. marraskuuta 2011

Touhua

Minulla on ollut kovasti touhua leipätyöni tiimoilla. Juuri äsken sitä herkkua tuli täyteen 18 tuntia tämän päivän osalta. Näyttää siltä, että minä teen pitempää päivää kuin eurooppalaiset valtiovarainministerit. Minä mene nyt nukkumaan.

Luulisin, että Jutta ja kumppanit voivat myös mennä ihan rauhassa sänkyyn ja nukkua huomiseen puoleen päivään. Näyttää nimittäin siltä, että me olemme hävinneet tämän pelin.

Keskikoulutoverini, nuoriherra Saariston ennustus meni sitten lopulta nappiinsa. Hänen mielisananlaskunsa 1960 –luvun loppuvuosina oli se, että

” Tämä sukupolvi ei paljon säästele ja seuraavalla ei ole enää mistä säästää.”

Toinen, myöskin hyvin ajankohtainen Saaristo-filosofia oli

”Kyll o vähä raha, mutt` kyll vähä däyty ollakki ”

Ahvenanmaalaisen pankin johtoon kuulunut ” sammakkoprofessori” on toistaiseksi viimeisen vuoden aikana osunut kaikissa Euroa koskevissa ennustuksissaan naulan kantaan.

Hänen viimeinen ennustuksensa on se, että Euro hajoaa 80 % todennäköisyydellä. Miehellä on tietäjänä melkoinen meriitti takanaan. Tuo prosenttilukukin on aika suuri.

Muuntosuhteesta tässä kai enää tapellaan. Jos vanhaa käytetään, niin kohta on taas tilillä juhlavia saldo-numeroita palkkapäivän jälkeen. Esson baarissa kahvi maksaa 21 markkaa. Opel Astra 150 000.

2 kommenttia:

Niko L. kirjoitti...

Helppoahan sitä on tuollaisilla ennustuksilla olla "oikeassa". Kävi kummin tahansa, niin mistäpä sitä jälkikäteen tietää, mikä se todennäköisyys millekin vaihtoehdolle olisi ollut.

Tillman kirjoitti...

Niko...

Niinpä...

naiset puhuvat maailmanlopusta ja miehet metsän loppumisesta.

Kumpikaan ei ole tapahtunut.

Luultavaa on, että he ryhtyvät rasvamaan setelikoneita ja painavat perhanasti rahaa. Käytännössä siis antavat tukea ongelmamaille " sähköisellä" rahalla.

Kannattaisi nyt ehkä ostaajotain kiinteää omaisuutta velaksi.

Siitä seuraava inflaatio nostaa nimellishinnat ja - palkat joka tapauksessa noihin lukemiin, mitä kirjoitin, joten aivan sama, mitä tehdään.

Ålandsbankenin kaveri on vain ollut toistaiseksi kaikissa ennustuksissaan hämmästyttävän oikeassa