Kun on ollut viikon pois ja koko ajan vieläpä internetin ja muunkin median tavoittamattomissa, voisi ajatella niin, että ihmispoloiselle on todella mielenkiintoista syventyä hetkeksi niihin asioihin, joita on päässyt tapahtumaan sinä aikana kun on ollut tiedon äärilaitojen ulkopuolella.
Huomaan erehtyneeni. Asiat ovat kummallisia, mutta samalla käsittämättömiä. Ja kun joku on käsittämätöntä, kuten ydinfysiikka, se ei läheskään aina ole kovin kiinnostavaa.
Sisäministeri on ilmeisesti päättänyt jotain, koska pari maata on Suomelle asiasta vittuuntunut. Kristilliselle sisäministerille se epäilemättä on hankala paikka. Jos syntyy vasta toimia, pitänee kääntää vain toinen poski ja ottaa vastaan lisää.
Halla-ahoa kannattaa jo yhtä monta ihmistä, kuin kristillisiä. Kaikki eivät ole ilmeisesti kehdanneet kannattaa. Uskoisin niin, että heitä on vielä paljon lisää.
Tässä vaiheessa on syytä muistuttaa välikommenttina, että Balkanilla viikon aikana minua säikytti paljon vähemmän kuin nyt täällä pohjolassa, yhden yön jälkeen
Pääministeri näyttäisikin olevan oikeassa siinä asiassa, että Suomessa asiat ovat tulleet musta-valkoisiksi, taikka jopa sinimustiksi. Ilkka Kanerva putoaa urheilupallilta, koska epäilee jonkun sheikin lahjoneen itsensä porukoihin mukaan. Tästä vastoinkäymisestä on nyt se hyvä puoli, että Kanervalle jää aikaa enemmän hoitaa oman lahjusjuttunsa yksityiskohtia.
Auer niminen nainen menetti miehensä, oli hetken linnassakin, vapautettiin, pumpuloitiin ja lähes julistettiin marttyyriksi. Nyt hän on taas rakastavana äitinä ja naisena uudelleen kuultavana menemisistään.
Valkeakoskella on ulkomaan elävä, eli Alma Median nimityksiä käyttäen, kerjäläinen käynyt SPR- työntekijän kimppuun kirpputorilla. Voisi jopa todeta, että siinä nyt kyllä purtiin vähän auttavaa kättä.
Viikon aikana myös prostituutio näyttäisi palanneen Helsingin kaduille. Tehoiskussa poliisi on saanut kiinni kolme myyjää ja kolme ostajaa.
Hyvin mustavalkoinen tilanne tämäkin.
Asiakkaita silmällä pitäen poliisi ja media ovat kiitettävän tarkasti rajanneet prostituution esiintymiskorttelit katujen tarkkuudella. Näin maalta tuleville asiakkaille ja haaraliikkeenharjoittajille ei jää lehtiartikkelin jälkeen epäselväksi se, missä markkinat sijaitsevat.
Tosin, kuuden toimijan poistaminen tulee hiljentämään markkinat useiksi kuukausiksi totaalisesti. Sisäministeri voi olla itseensä nyt hyvin tyytyväinen.
Ne kolme naisvalepoliisia, jotka ovat antaneet ymmärtää asiakkaille, että ymmärtäisivät ehkä antaa, jos olosuhteet olisivat toiset, ovat päässeet pelkällä säikähdyksellä. Korsetit ja verkkosukat on palautettu Pasilan poliisitalon kellariin sitä varten, kun Sodoma ja Gomora taas Helsingin ystävyyskaupungeiksi haluavat.
Ne kolme konstaapelia, joiden avaintehtäväksi on ko. operaatiossa profiloitunut asiakkaan osassa oleminen, ovat taas joutuneet itse pidättäytymään operaation loppuun viennistä. On kysytty taksat, on sovittu kontrahdin yksityiskohdat ja on neuvoteltu lisäpalvelut viimeistä viivaa myöten.
Sitten on vain naksautettava asiakkaan pervessi- sessioon varaamat käsiraudat asiakkaan ranteisiin ja vietävä asiakas yhden hengen huoneeseen Pasilaan.
Ja mentävä itse kotiin kylmään suihkuun.
On tämä kumma maa. Onneksi nyt on prostituutio kynsitty ikiajoiksi tästä maasta pois. Ensi viikolla sisäministeri laittanee rattijuopot kuriin.

4 kommenttia:
Suoraan sanoen en kyllä kaikin kohdin ymmärtänyt paatostasi, ellei se sitten lähde hyvin kapeasta vinkkelistä. Esimerkiksi ministeri Räsäsen henkilöstä.
Aaamulla en minäkään enää ymmärtänyt.
Tulin reissusta ja virtaa näytti olevan koneessa niin paljon vielä eilen, että yritin purkaa yhtä toista asiaa itsestäni.
Suoraa sitä en voinut tänne kirjoittaa, joten ilmeisesti alitajuisesti kehitin jotain moskaa.
Olet taaskin analyyttisen oikeassa. Kirjoitus oli jotenkin laadittu tyyliin..... olen nyt ollut viikon pois ja tyhjä tila on täytettävä jollakin. Millä tahansa. Rähisempä tässä vähän nyt.
Henkilöinä lähinnä Räsänen on se, joka saa minut mietteliääksi. Kristillisyyden kietominen politiikkaan, taikka vastasuuntaisesti toisinpäin, on aina minusta jotenkin hupaisaa.
Tekopyhyys on ehkä se asia, jonka vuoksi Räsäsestä kirjoitin.
Kanervan kohdalla se on hölmöys. Sille kukaan ei taas itse voi mitään.
Auer näyttäisi olevan taas jossain määrin kriminaali.
Halla-ahoon samaistun siinä mielessä, että totuuden torvet usein vaijennetaan. Halla-ahon kohdalla tullaan näkemään vielä kummallisia asioista, eikä niissä ole läheskään kaikissa itse hän pääosissa.
Halla-aho pn lukeneistoon kuuluva henkilö , joka tullaan vaijentamaan kaikin voimin. Hän on henkilö, johon monen alter ego sopii niin hyvin, että suurta vastenmielisyyttä ei synnykkään, vaan ymmärrys siitä, että noin minullekin käy omassa työyhteisössäni, jos ryhdyn kokouksissa esittämään omia mielipiteitäni ja ryhdyn vaatimaan uudistuksia.
Kaikki jotka ovat kokouksissa istuneet, ja suunsa aukaiseet, varmasti allekirjoittavat sen, että organisaatio ei siedä itsensä arvostelemista kovinkaan hyvin.
Mutta sekavaa.. myönnetään Kari. Kiitos huomautuksesta.
Sori että kommentoin, se on vähän epäkohteliasta... Mutta kun sanot Räsästä tekopyhäksi, se ei oikein osu minun mielestäni. Se kyllä saattaa kuulostaa siltä, jos hän puhuu yhtä aikaa poliittisesti ja mainitsee esim. Raamatun. (Joka btw on aika selvästi mm. homoutta vastaan, mikä kertoo kirjoitusajasta myös - Paavali ja kaverit elivät antiikissa joka suhtautui asiaan eri tavoin ja edusti siis jotenkin pahaa "pakanuutta"). Jos verrataan Koraanin ja Raamatun käyttöä politiikassa, jälkimmäinen on aika mietoa kuitenkin.
Halla-aho ei ole diplomatian mestari, ja on median ja poliitikkojen hampaissa. Olemme kyllä samaa mieltä siitä että H:n demonisointi on mennyt yli kaikkien säädyllisyysrajojen. Sitä paitsi hänen harrastamansa ironia, satiiri ja musta huumori ei mene perille ihan kaikille, ja sitä on helppo käyttää demonisoinnissa hyväksi.
Auerin kohdalla koko soppa haiskahtaa pahasti. Jos nämä uudetkin syytökset poksahtavat, ihmisen oikeusturva on aika heikoilla. Outoa sanoa, mutta toivon totisesti että poliisi löytää pitävät todisteet!
Minä taas olen monta kertaa puhunut muslimien kanssa, myös Suomessa. Mukavaa ja rauhallista väkeä.
Sitten olen puhunut kristillistä uskoa tunnustavien kanssa, myös Suomessa. Heidän suhteensa ihmettelen lujaa uskoa omaan nuhteettomuuteen.
Ihmiset ovat ihmisiä.
Uskontoa ja politiikkaa ei pitäisi kyllä ikinä sekoittaa, siitä tulee hirveä soppa. Ja on jo tullut. Eivätkös afgaanit joudu tätä nykyä kasvattamaan oopium-unikkoa ihan sen takia, että kaikki on niin sekaisin, että pelkkä ruoka ei riitä, vaan Euroopasta tarvitaan rahaa myös?
Lähetä kommentti