Tämän kroatialaisen parin avioliitto on nyt yhdeksän päivää vanha. Ajattelin heitä tänään aamulla töissä. Kahden tuttavan ja yhden sukulaisen avioliitto on päättymässä.
Tuttavat jatkavat etsimistään kypsässä viidenkymmenen vuoden iässä.
Eno taas kuoli keskiviikkona. Enon vaimo jatkaa elämäänsä puolikkaana, yksinäisenä. Viisikymmentäviisi vuotta on paljon aikaa yhdessä. Moni ei jaksa viittäkään.
Iskelmässä nätti nainen kehottaa
Perutaan häät, perutaan yhteinen hautapaikka
Tuttavat jatkavat etsimistään kypsässä viidenkymmenen vuoden iässä.
Eno taas kuoli keskiviikkona. Enon vaimo jatkaa elämäänsä puolikkaana, yksinäisenä. Viisikymmentäviisi vuotta on paljon aikaa yhdessä. Moni ei jaksa viittäkään.
Iskelmässä nätti nainen kehottaa
Perutaan häät, perutaan yhteinen hautapaikka
Perutaan siitä välistä kaikki
mistä voisi matkalla murheita kantaa
Perutaan häät, perutaan kakku ja veljesi bändi
Soitetaan lävitse suvut ja pappi
että ei saatu raameihin kuvaa
Meistä ei ollutkaan siihen hommaan
Kuvittele sut tehtaaseen
aamu yhdeksästä ilta viiteen
Kuvittele sut lähiöbaariin
tikkaseuraan kaljaa juomaan
Kuvittele sut vaihtamaan
talvirenkaita farmari sierraan
Kuvittele sitä elämän
alaspäin viettävää ovaali rataa
Nätti nainen kuvittelee elämän ihan oikein. Se ei näytä hänelle kuitenkaan riittävän.
No, useimmilla pareilla se on ihan fifty / sixty, miten siinä loppupeleissä käy. Lapsille se surkeus on aina kuitenkin sata lasissa.
Nätti nainen kuvittelee elämän ihan oikein. Se ei näytä hänelle kuitenkaan riittävän.
No, useimmilla pareilla se on ihan fifty / sixty, miten siinä loppupeleissä käy. Lapsille se surkeus on aina kuitenkin sata lasissa.
7 kommenttia:
Nyt on pakko siteerata blogiystävä Murphya.
Niin.
Siinähän se, että se Sierraan renkaiden vaihto ei ole oikein mitään, monelle.
Tai se, että pitää tehdä töitä elääkseen.
Minut elämä säästi kahdelta asialta. Muita kyllä tuli ihan riittävästi.
Ensiksikään ei jäänyt niitä lapsia ihmettelemään, että mikä se isä on. On siinä seikassa kipeääkin, en kiellä, mutta parempi näin.
Toiseksi sain vanhoille päivilleni kumppanin, joka tuntuisi olevan viiden vuoden kokemuksella ihan pysyvä ja sitoutunut.
Toinen, työn alla oleva kirjani on kauhistuttava. Se on katkeraa ja kyynistä irvistystä noille näteille naisille. Mietin vielä, julkaisenko sen, vai pitäisikö tehdä vähän toisenlainen.
Anna palaa vain.
Moni on vielä kiitollinen siitäkin, jos olisi Sierra, jonka renkaita vaihtaisi.
Onni on sitä, että osaa jälestäpäin miettiä menneet päivät onnellisiksi, takakäteen.
Nykyhetken onnen tunteeseen ei passaa sokeasti luottaa. Elämä näyttää viisautensa vasta joskus jälkeen päin.
Tulevaisuuden toivominen on taas epävarmaa. Päivistään ei kukaan tiedä, eikä ajatuksistaan.
On niin vaikeaa ajatella niitä kaikkia mokia menneisyydestä onnen prisman läpi. Parisuhde on aina enemmän tai vähemmän ylämäkeä, joskus toki alamäkeäkin.
Itselle oli kipeää löytää oman lapsen päiväkirja, jossa hän valitti tuskaansa vanhempiensa riitelyyn, siis meidän. Niitä päiviä, jotka lapsessa tuon tuntemuksen synnyttivät, on vaikea mitenkään mieltää onnenpäiviksi.
Ja älkää luulko, että olisin penkonut paikkoja, sillä vihkonen (joka ei ollut sitä pinkin väristä lukkomallia) löysi tiensä käteeni yllättäen ja ilmoittamatta.
Jostain kumman syystä lapsesta kuitenkin kasvoi kunnon kansalainen, josta voi olla jopa vähän ylpeä. Kuitenkin olen varma, että hänestä olisi kasvanut kunnon kansalainen ilman päiväkirjamerkintöjä synnyttäneitä kokemuksia. Voi tosin olla, että ne ovat enemmän minulle traumaattisia, kuin hänelle. En ole ilennyt kysyä, muistaako hän kirjoituksensa ja silloisen mielialansa.
Niin ja vaimon - sen aina vaan saman - kanssa menee olosuhteisiin nähden kohtuullisesti.
Hei - tämä oli hyvä kirjoitus, sillä itseänikin häiritsee suunnattomasti se, että aikuiset ihmiset eivät ymmärrä sitä, että elämä on nimenomaan juurikin tuota. Ei siihen päälle tarttee vielä tehdä niiden lastenkin elämästä kurjaa.
Kerran eräs ystäväni totesi minulle vaikeassa parisuhdevaiheessani jokseenkin näin: " Mieti nyt kaikkea sitä yhteistä historiaa ja yhdessä koettua, kannattaako sitä heittää pois".
Rakkautta on se, että hyväksyy toisen karvoineen päivineen, jaksaa ne huonotkin päivät ja nimenomaan osaa jotenkin kääntää ne yhdessä nähdyt päivät hyväksi elämäksi.
Sen takia pappi kysyykin, että tahdotko? Ei siellä kysellä, että huvittaako, jaksatko, riittääkö vaan tahdotko.
Tuosta onnesta, Tillman, olen osittain kanssasi samaa mieltä. Tosin en näe esteitä iloita siitä silloin, kun se on olemassa. Tähän ikään on oppinut, että lopullista on hyvin vähän, oikeastaan vain yksi...
Mikähän tätä nykyistä sukupolvea oikein vaivaa? Liitän itseni tähän nykysukupolveen. Onneksi on olemassa myös vanhakantaisemmin ajattelevia, jotka pystyvät pikkupuutteet hyväksymään.
Jaa-a, sanoin joskus, että auvoiseen liittoon halajaville ennen tuota tahdotko kysymystä pitäisi tehdä testi: Vanhan ajan pyykkilautaan rutata edestakaisin jonkin aikaa ja sitten kysyä tahdotko.
Elämä on, ikävä kyllä aivan riskialtista, niin kuin erään entisen oppilaani mielipide oli. Hänellä oli iso lapsikatras jo nuorena ja ulospäin hyvä mies. Siltikin!
Hölmö laulu, mutta jotain siinä oli satuttavaa. Muutamia kuulijoita häiritsi tuo yhteinen hautapaikka, se piti vaihtaa autopaikaksi. Taisi satuttaa muitakin?
AL....
Elämä on...
Järjellä on hankala pärjätä. Rakkaus auttaa jo peijakkaasti. Silti tahtoo olla, että tarvitaan vielä työtä ja tahtoa.
Siirapit ja liisterionnet ovat kirjojen sivuilal olevaa fantasiaa.
Lähetä kommentti