Ostin eilen polkupyörän itselleni. Se on elämäni toinen itselle ostettu. Siitä lukija voi päätellä, että enemmän kirjoittaja on polkenut heinäkasaa elämässään kuin polkupyörää.
Minulla on ollut aina huono onni pyörien kanssa.
Ensimmäinen oli äidin vanha naistenpyörä, josta oli otettu satula pois. Sillä minä sotkin seitsemän kilometriä kouluun.
Sitten sain ensimmäisen oman Tunturini. Ranteeseen laitettiin vielä Leijona ja siinäpä oli nuori mies valmis yhteiskouluun.
Seuraavan pyörän annoin nuorelle miehelle yliopistokaupunkiin. Sieltä se varastettiin ensimmäisenä yönä. Luultavasti huumehörhöt. Poika jäi ilman pyörää ja isä jäi ilman pyörää.
Minulla on ollut aina huono onni pyörien kanssa.
Ensimmäinen oli äidin vanha naistenpyörä, josta oli otettu satula pois. Sillä minä sotkin seitsemän kilometriä kouluun.
Sitten sain ensimmäisen oman Tunturini. Ranteeseen laitettiin vielä Leijona ja siinäpä oli nuori mies valmis yhteiskouluun.
Seuraavan pyörän annoin nuorelle miehelle yliopistokaupunkiin. Sieltä se varastettiin ensimmäisenä yönä. Luultavasti huumehörhöt. Poika jäi ilman pyörää ja isä jäi ilman pyörää.
Mutta eilen tein kaupan kuvassa olevasta vempeleestä. Käyttööni saan pyörän ehkä sunnuntaina, taikka sitten vasta viikon päästä. Joudun odottelemaan ja miettimään, kuinka paljon tuosta vempeleestä lentää kuraa syliin ja selkää. Joudun miettimään, millä helvetillä estän sen, että nussi ei iske ensimmäisessä mahdollisessa tilanteessa.
Ja eniten joudun tietenkin miettimään sitä, että pakoa ei enää ole. Nyt minä joudun fyysisen liikkumisen, hikoilun ja sään armoille. Selviänkö siitä, että minulle tulee hiki ? Selviänkö siitä, että kastun läpimäräksi ja väsyn jossain metsäpolulla taikka metsäautotiellä. ?
Mutta odotan ja mietin minä muutakin. Kun tuo punainen munamankeli oli viikko sitten Tahkolla kilpailujen jälkeen punnittu, se oli painanut 11.1 kg. Se tarkoittaa sitä, että pyörä rullaa ihanasti ja on kevyt polkea. Raskauden tunteet johtuvat polkijan fysiikasta, tai sen puutteesta.
Oloni on siis kuin joulupukkia odottavan pikkupojan. Muistan saman tunteen vuodelta 1970, kun ostin ensimmäisen Nikon- kamerani. Löin tiskiin kolmen kuukauden palkkani, enkä epäröinyt hetkeäkään. Nyt ladoin tiskiin kolmen päivän palkan ja mietin, onko minusta tähän leikkiin ?
No, pakko yrittää. Ja sitä paitsi, se on kivaa. Olen kokeillut.
6 kommenttia:
Niin MIKÄ ei iske ensimmäisessä mahdollisessa tilanteessa?? Ihan outo sana. Mutta kandee ajaa kuivalla kelillä ja mielellään asfaltilla, niin ei tuu kurat syliin. Ainakin aluksi.
Nyt on Tillman vaarallisella tiellä. Tunnen pari polkupyörämiestä ja ne heittävät kamerahifistelijöistä suoralla ohi 6-0.
Kohta sitten vaihdetaan tankoa hiilikuituun ja jarruja titaaniin ja kaipa pinnatkin pistetään kuttaperkasta.
Pidin aikoinani omaa keski-iän merkkiäni eli moottoripyörää kalliina (josta naapurin mormoniäiti totesi, että halvempaa kuitenkin kuin rakastajattaren hankkiminen), mutta tuo puhuttamani polkupyörämies oli laittanut rahaa kaksi kertaa enemmän ja vieläkin oli projekti kesken.
Elikkä onnea oikein paljon, tuon täytyy tuntua hyvältä!
Sanna, niin minä ajankin, ainakin aluksi
/mek ....
taidat tietää näistä asioista...
Juuri noin se menee, ja minä pelkään sitä, että irtoaa lapasesta tämä juttu. Onneksi olen niin köyhä kaveri ja niin huonokuntoinen vanhus, etten usko voivani satsata niin kuin muut kaverit.
Olet oikeassa, pyröräilystä viis. Minua kiehtoo tämä hulluus pyöräilyn ympärillä. Ihmisen , varsinkin miesihmisen loputon halu etsiä jotain, mikä on 3 grammaa kevyempää.
Mutta tämä on ihana ajaa. Se helpottaa sitä sisäistä narsistiani, joka suorastaan kiehuu ja paukahtelee... Minä en tajunnutkaan, kuinka paljon kummallista ja ihmeellistä sisältyy polkupyöräilyyn. Pitääpä lukea kaikki Jukka Pakkaset taas uudelleen läpi.
Sain lahjaksi 43 vuotta sitten pyörän, jota käytän nykyäänkin päivittäin. Hiilikuitutangon hankintaa en ole harkinnut. Pärstyneestä (pirkanmaalainen adjektiivi) hiilikuituisesta haravanvarresta on kokemuksia; neulaa terävämmät säikeet lävistävät rukkasenkin.
Tässä linkki kahteen pyöräilyaiheiseen juttuun, joista ensimmäinen on vauhdikkaampi ja soveltunee hyvin hankkimallesi laitteelle. Toinen taas esittelee Tunturia.
Tillikka
No nythän ensi vuonna eikun Ranskan Touri paranee, kun saahan sinne yks suomalainen uuspyöräilijä!
http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/24416/viinilaaksoissa-ja-vuorten-rinteilla
Lähetä kommentti