Hiihtäjiä koskevassa STT- Doping – hemohess – Räsänen – Vähäsöyrinki – jutussa ei tunnuta päästävän puusta pitkälle. Joka toinen todistajista on lääkäri. Lääkäri onkin semmoinen otus, että se saa napsauttaa suunsa kiinni. Paitsi tietenkin, lääkeyhtiön ilmaisen viinakärryn kohdalla lääkäri voi aukaista jälleen suunsa.
Oikeuden on varmasti tyytyminen siihen, että nämä ” omantunnon arat” ja valansa jo kertaalleen vannoneet jatkavat Omertan lain viitoittamalla tiellä edelleen.
Tämä avaakin muille käräjäoikeuksien ja ylempien instanssien asiakkaille oivan tien vapauteen ja riskittömään oleiluun laillisen yhteiskunnan ulkopuolella. Pitää hankkia vain itselleen lääkärin paperit. Sen jälkeen ei tarvitse vasikoida kenestäkään. Parasta tietenkin olisi se, että rikoskaverit olisivat lääkäreitä. Silloin ei olisi pelkoa siitä, että kukaan heistä vasikoisi sinusta.
Oikeuksissa on ollut vipinää. Ulvilassa riemuitaan kovasti siitä, että äiti tuli kotiin puolentoista vuoden keikalta. Kyllä lapsilla on nyt kivaa ja arkikin tuntuu taas samalta kuin ennen. Äidin miesystävä on häipynyt jonnekin KRP: organisaatioon uumeniin, mutta äiti on kotona, se on tärkeintä.
Hovioikeudelta vaatii nyt tosi erinomaista pokkaa julistaa äiti syylliseksi ja noutaa hänet uudelleen kiven sisään. Kyllä lapset voivat nyt olla melekin varmoja jo joulupukista ja äidin kotiin jäämisestä.
Nykänenkin on hovissa. Olisi se somaa, jos kävisi niin, että Matti pääsisi oman kultansa kainaloon tänne Keski-Suomeen. Uusi elämä on hivellyt sankariamme tosi upeasti. Matista Suomen suurin puolue saisi hyvän ehdokkaan seuraaviin eduskuntavaaleihin.
Voi nimittäin olla niin, että Keski-Suomessa jää perittäväksi vähän ääniä. Teuvo ei luultavasti jaksa Helsingin herrojen myllyssä toista vaalikautta. Luultavasti Teuvo ei jaksa edes koko tätä vaalikautta.
Katselin televisiosta eduskunnasta tullutta keskustelulähetystä. Kamera näytti yleiskuvaa istuntosalista. Aika usein kamera kohdistui puhuviin edustajiin, mutta taukojen kohdalla kamera otti yleiskuvaa salin keskeltä. Siitä kohtaa, missä istuivat galluppien mukaan Suomen suurimman puolueen edustajat.
Puoluerajan pystyi päättelemään edustajien pukeutumisesta. Mekot, takit ja puvut olivat olleet ilmeisen vähäisellä käytöllä jo vuosikaudet. Muoti ja aika olivat ajaneet niistä ohi. Kaikkein silmäänpistävintä oli kuitenkin se, että keskellä istuneet eivät oikein osanneet kantaa asusteitaan. Osa vaatteista näytti melko ryppyisen näköisiltäkin.
Tulevaisuudessa taitaa olla vielä niinkin, että ne asusteet taksissa istumisen seurauksena ovat vieläkin ryppyisempiä. Ja solmioiden solmut vieläkin avonaisempia.
Kukaan ei ole kommentoinut kirjoituksiani viikkotolkulla. Kuten huomaatte, tässä nyt haetaan uudelleen ärsytyskynnystä ja piruilukuilun reunaa. Kirjoittaja on narsisti, joka ei voi sietää yksinäisyyttä.
Jos vieläkään ei kommentteja tule, vaihdetaan puoluetta ja otetaan urheilijoiden tilalle maahanmuuttajat. Tai keskitään vieläkin irvokkaimpia aiheita.
Beaten paths are for beaten men !

17 kommenttia:
Osasinkin hiukan haistella, että jotain tällaista oli edellisen jutun sisällä, mutta en jaksanut taistella vastaan vaan nielaisin kohoon asti.
Voisiko joku istuttaa sinne teillepäin citykaneja sillä haluaisin tietää miltä ne maistuvat?
Toisekseen haluaisin tietää miksi niitä sanotaan citykaneiksi eikä townkaneiksi kuten oikeammin olisi?
Otetaan haaste sitten vastaan! :)
Minusta voisit kirjoittaa kansanedustajien puoluekohtaisista vaatetusasioista johonkin naistenlehteen. Hyvin tuntuvat muotiasiat olevan hallussasi. Komilfoo! :)
Laatu ei takaa palautetta, kuten kohdallasi näkyy. Punnitut ja hauskat tarinat eivät näköjään herätä kommentointihalua.
Mutta kokeilepä näitä, jos haluat blogisi täyttyvän äkäisistä kommenteista:
"Vastustan neekeri-sanan käyttöä"
"Suvivirsi on paska biisi"
"Homoyhteiskunta - hyvä yhteiskunta"
"Kaipaan suvaitsevaisuutta"
"Umpimielisyyden ongelmat"
"Jussi Halla-aho on latvasta laho"
"Homma-forum ei olekaan Einsteinin keksintö"
"Perussuomalaisten kannatus yhteydessä tuulipuvun käyttöön"
"Näköistaide rappiotaiteena"
"Lisää palkkaa kansanedustajille"
Veikkaan, että kohtaat palauteryöpyn, jonka affektiivisuudesta kertyneellä energialla pyörittäisi samaa levyä kymmenen vuotta yhtä kyytiä.
Joka tapauksessa kiitos hyvästä blogista,vaikka en aina herkeä kommentoimaan.
Tillman,
olet siis noita beat-tyyppejä. Beat paths are for beat guys. Äh, mitä noihin politiikka-juttuihin voi sanoa?
Käsitykseni on että Suomi on juoksemassa päänsä lyttyyn EU:n ja NATOn seinää vasten ja siinä sitä sitten ollaan. Mahtaako Suomi joutua uudestaan Ruotsin maakunnaksi sitten?
Tämä ei ole kommentti, vaan odotan vielä vähän aikaa vieläkin pirullisempaa sanan käyttöä. Aihetta riittää, kun sen oikein oivaltaa. Tai vaikkapa väärin.
Iisi
Pahoittelen kommentoimattomuuttani, vaan olen tätä niin sanottua julkaisuani työstänyt.
Hakkarais-Teuvo on kyllä ehdoton väriläiskä tuossa niin läpiasiallisessa ja hygieenisessä eduskunnassa. Melkein kuin VV ennen vanhaan.
Saas nähdä, kantavatko vahtimestarit Viitasaaren Suuren Teuvon ulos joskus.
/ Mek...
Oli tosi lähellä, etten kirjoittanut city -kaneista. Olin ajatellut ehdottaa, että Helsingin ympärille tehtäisi maakunnista sellainen suojavyöhyke. Helsingin maalaiskunta, Vihdin kunta, Keravan kunta, Sipoon kunta , Järvenpään kunta, Korson kunta jne.
Näin city - kanit eivä pääsisi leviämään, sillä epäilemättä ne pystyvät asumaan ja leviämään vain kaupunki-muotoisessa asutuksessa.
Kari ....
Minä vielä ehkä palaan tuohon pukeutumiseen. Itse olen täysin renttu siinä suhteessa.
Silti poliittinen pukeutuminen on joskus riemastuttavaa. Kiitos hyvästä yllytyksestä. Taidan harjoitella huomenna täällä omassa blogissa ensin.
Anonyymi... suurkiitos aiheista. Riemastuttavia kaikki tyyni. Olen näin keväällä aina altis yllytykselle.
Tosin kun olen kaukaasialainen ( caucasian ) käytän mieluusti sanaa arfo- amerikkalainen ( afro - american) .
Epäselvää on se, pitäisikö somalialaisista käyttä sanaa afro- eurooppalainen ( afro - european)
Ehkä Suomessa on luontevin edelleen käyttää Tuntemattoman Sotilaan erään keskushenkilön, Oskari Rahikaisen termistöä ja puhua vain ulkomaalaisista.
Ripsa ....
Tämä on Koskenniemeä englanniksi.
Olen huono muistamaan säettä, ja juuri sinä taisit korjatakin sen viimeksi uuteen muotoon.
"Tietä käyden tien on vanki
Vapaa on vain umpihanki"
Tuossa englantilaisessa sananlaskussa sävy on kieltämättä vähän toinen.
Mutta yhtäkaikki, Teuvo tai Maikki minä ihailen politikkoja, jotka edes vähän yrittävät potkia tutkainta vastaan ja aiheuttavat ihottumaa valtaapitäville.
Teuvo on juuri Gösta Sundqvistin Teuvo, mikäli Teuvo olisi saanut vain elää. Mutta kun Teuvo meni lainaamaan sen naapurin Sierran....
Iisi... voi olla, että väsyy ja tulee araksi.
Kuusen siitepölyä on ilmassa kohtuullisesti ja kohta mäntykin heilimöi. Ehkä ne saavat kirjoittajassa aikaan riemastuttavan ja ärhäkkään reaktion.
Äijä ---.......
Teuvo on kuulemma tämän viikon Seiskan mukaan pöllinyt ehtoollisvälineitä ja ehtoollisviinejä nuoruudessaan.
Teuvolle on siitä rätkäisty ehtoollista tuomiota.
Minä olen sitä mieltä, että joka menee varastamaan ehtoolliskalkin ja hopeat kirkosta, voi odottaa pahimamssa tapauksessa kuumaa kiveä taivaasta.
Minä pidä kirkkohopeiden ja kirkkoviinin varastamista kusipäisenä homamna, joka korreloi kohtuullisesti ao. henkilön tulevaisuuden kanssa.
Uskon, että Teuvo voi elämässään kohdata monen moista hankaluutta ja vastoinkäymistä tuolla asenteella. Edes pakana ei varasta kirkosta.
Helluntailaisuudella on Teuvossa kovasti työsarkaa.
Ai ei kukaan ole kommentoinut? Olen siis "ei kukaan" eli "nobody" ja olen täydellinen koska "nobody is perfect". Huah! Hörhör!
Tästä on tulossa/tullut niin äijäblogi että oikein. Näkeehän sen nyt näistä kerjätyistä kommenteistakin. Leimakirves heiluu siellä ja täältäkin pesee: ettei olis Tillmanin jutuissa ihan pikkuisen sovinistin tai besserwisserin mausteita. Antaa tulla lunta tupaan ja juotavaa janoisille ihan mitä vain, mutta teräviä.
- Analyysiin riehaantui itse Pissismummo.
Zepa.....
Tarkoitin.. .kahteen päivään.
Sie olet ollut uskollisesti äänessä jatkuvasti. Minä sotken asioita ja hölmöilen, kun ....
Selittelyä... tiedetään. Sinä olet ollut terävänä kommentoimassa aina kun sitä eniten on tarvittu.. Kiitos .. Minä yritän olla tarkempi.
Ellinoora... kiitos kommentista. Kissa elää kiitoksella ja vanha äijänköriläs suorastaan kihertelee ja kieriskelee tyytyväisyydestä, kun saa ihmisiltä vastakaikua ja mielipiteitä.
Minä olen vähän äijiintynyt kyllä tässä kesän kynnyksellä. Se on normaali puolustusmekanismi. Meistä miehiä uhkaavat näin keväällä monensortin pihatyöt ja puutarhamöyrästykset.
Kiitos hienosta Kroatia - kertomuksesta. Olen syyskuussa menossa sinne ja etukäteen lukeminen on aina kivaa
On kamalaa jos olen yrittänyt korjailla sua.
Mutta aattelin että jos oppisit Koskennientä ulkoa, se tekisi hyvän vaikutuksen oppilaisiisi. Kokeiles! Siis ens syksynä vai millos niitä taas tapaat.
Oot sinä selvästi sitä beat-sakkia.
Lähetä kommentti