Tänään puhe ei ole kuitenkaan Teuvosta. Ajattelin muistella niitä kipsisiä hymypoikia. Minulle ei sellaista koskaan annettu, joten pihlajanmarjat ovat säilyneet happamina kaikki nämä vuodet.
Toukokuun lopussahan tuo kummallinen kipsipysti annettiin jollekin, joka kriteerit täytti.
Yksityinen keskikoulu oli siitä kummallinen instituutio, että monet hymypojat olivat hankkineet jo kolmannella luokalla itselleen ajokortin ja runsaasti viranomaiskohtaamisia. Nämä nuoret miehet olivat kovasti paljon nuorien naisten suosiossa, mutta hymypoikapatsaan saajiksi heistä taas ei ollut. Heidän kouluopintonsa sujuivat melko vaivanloisesti, kun taas elämän opiskelussa he olivat laudaturinsa ja rekisterimerkintänsä hankkineet ensimmäisten joukossa.
Sitten olivat ne nyhveröt, jotka eivät menestyneet koulussa, naismaailmassa, rikoksenpoluilla, eivätkä oikeastaan missään. Tillman kuului tähän joukkoon. Vain kerran onnistuin keskikoulussa ällistyttämään opettajakunnan heittämällä nyrkinkokoisen kiven katajapensaassa istuneen alaluokkalaisen takaraivoon. Pojan päästä tuli verta kuin härän kurkusta. Poika ei kuitenkaan ollut moksiskaan.
Minä pyörryin opettajahuoneen lattialle.
En saanut hymypoikapatsasta. Se katajapuskassa istunut, päähän kivellä teurastettu poika sitä vastoin sai oman luokkansa hymypoika-patsaan. Ilmeisesti tapahtumasta lohdutukseksi.
Hän oli ollut välitunnilla katajapensaan siimeksessä pelaamassa rahasta sököä muiden poikien kanssa. Arvaamatta sitten , jos ei nyt aivan tulikuuma, mutta ainakin kevät auringon lämmittämä kivenmurkula oli pudonnut taivaasta suuren synnintekijän päähän.
Minä ja Maradona ! Jumalankäsiä molemmat.
Yhtään hymytyttöä en muista. Sitä vastoin muistan erittäin kirkkaasti vuoden 1969, jolloin keskikoulun viimeisenä vuonna saimme kouludemokratian huminassa luvan ja pyynnön äänestää joukostamme sopiva hymypoika.
Ja mehän äänestimme. Äänestimme tyttöjen äänin pahimman liipparin ja koijarin, mitä luokasta saattoi löytyä. Luokanvalvojamme purskahti itkuun ja pyysi meitä äänestämään uudestaan, ketä tahansa muuta, mutta ei sitä poikaa.
Äänestimme uudelleen, entistä murskaavammin kyseisen sällin hymysälliksi. Kyllä kansa tietää ! Opettaja purskahti uudelleen itkuun, jätti pystin pöydälle ja sipsutti ikuisiksi ajoiksi elämästämme pois. Keskikoulu oli loppunut. Edessä oli rippikoulu, oma mopo ja lukio.
Pidän edelleen 1969 kesää parempana kuin Euroopan kesää 1968. Se kesä on oli yksi elämäni parhaista. Vaikka en saanutkaan sitä pystiä.
Toukokuun lopussahan tuo kummallinen kipsipysti annettiin jollekin, joka kriteerit täytti.
Yksityinen keskikoulu oli siitä kummallinen instituutio, että monet hymypojat olivat hankkineet jo kolmannella luokalla itselleen ajokortin ja runsaasti viranomaiskohtaamisia. Nämä nuoret miehet olivat kovasti paljon nuorien naisten suosiossa, mutta hymypoikapatsaan saajiksi heistä taas ei ollut. Heidän kouluopintonsa sujuivat melko vaivanloisesti, kun taas elämän opiskelussa he olivat laudaturinsa ja rekisterimerkintänsä hankkineet ensimmäisten joukossa.
Sitten olivat ne nyhveröt, jotka eivät menestyneet koulussa, naismaailmassa, rikoksenpoluilla, eivätkä oikeastaan missään. Tillman kuului tähän joukkoon. Vain kerran onnistuin keskikoulussa ällistyttämään opettajakunnan heittämällä nyrkinkokoisen kiven katajapensaassa istuneen alaluokkalaisen takaraivoon. Pojan päästä tuli verta kuin härän kurkusta. Poika ei kuitenkaan ollut moksiskaan.
Minä pyörryin opettajahuoneen lattialle.
En saanut hymypoikapatsasta. Se katajapuskassa istunut, päähän kivellä teurastettu poika sitä vastoin sai oman luokkansa hymypoika-patsaan. Ilmeisesti tapahtumasta lohdutukseksi.
Hän oli ollut välitunnilla katajapensaan siimeksessä pelaamassa rahasta sököä muiden poikien kanssa. Arvaamatta sitten , jos ei nyt aivan tulikuuma, mutta ainakin kevät auringon lämmittämä kivenmurkula oli pudonnut taivaasta suuren synnintekijän päähän.
Minä ja Maradona ! Jumalankäsiä molemmat.
Yhtään hymytyttöä en muista. Sitä vastoin muistan erittäin kirkkaasti vuoden 1969, jolloin keskikoulun viimeisenä vuonna saimme kouludemokratian huminassa luvan ja pyynnön äänestää joukostamme sopiva hymypoika.
Ja mehän äänestimme. Äänestimme tyttöjen äänin pahimman liipparin ja koijarin, mitä luokasta saattoi löytyä. Luokanvalvojamme purskahti itkuun ja pyysi meitä äänestämään uudestaan, ketä tahansa muuta, mutta ei sitä poikaa.
Äänestimme uudelleen, entistä murskaavammin kyseisen sällin hymysälliksi. Kyllä kansa tietää ! Opettaja purskahti uudelleen itkuun, jätti pystin pöydälle ja sipsutti ikuisiksi ajoiksi elämästämme pois. Keskikoulu oli loppunut. Edessä oli rippikoulu, oma mopo ja lukio.
Pidän edelleen 1969 kesää parempana kuin Euroopan kesää 1968. Se kesä on oli yksi elämäni parhaista. Vaikka en saanutkaan sitä pystiä.
5 kommenttia:
Hahaa, naureksin täällä ääneen kun luin poikaparasta joka sai kiven takaraivoon - tai oikeammin siitä että opettaja yllättyi tapauksesta. Mainio kertomus!
Minun elämäni on täynnä mainioita tapauksia.
Harmillista on se, että minä itse olen yleensä niissä kertomuksissa se kaikkein huvittavin.
Itse olen joutunut yleensä sivusta seuraamaan aina kun jotain raflaavaa on nuoruudessa tapahtunut.
Sörkin nyt sitten vuosikymmenten takaa. Osa kavereista, nimittäin ne, jotka kaikkein eniten kerkesivät kokemaan, makaa kuitenkin jo haudassa.
Tuossa nopeasti, kaikki minulle nyt heti, asenteessa on tuo varjopuoli.
Minä olen nyt vasta aloittanyt ne jutut, joita kaverit tekivät 40 vuotta sitten
Tää on nyt kuulkaa hyvä herra niin hyvin kirjoitettu juttu, että on pakko kommentoida, taas. Hyvä, että jätät Teuvo-paran rauhaan, minkäs ihminen perusluonnolleen voi, Teuvokaan, kun ei ole hymypoika-ainesta vieläkään. (Velipoikani muuten sai sen typerästi hymyävän kipsipään aikoinaan enkä minä saanut sitä rikottua kateuksissani, sen verran kilttiä piti olla, ainakin olevinaan, silloin.)
Meitä ilman patsasta jääneitä taitaa olla pilvin pimein.
Olisi mukava perustaa Suomen hymypatsaattomat ry.
Hauska tarina , kuten tarinasi aina!
Vilkaisin ylös, kirjahyllynpäällä on 'Hymytyttöä', Ei sen hymy typerä ole. - Näinkö se vanhuus hiipii ja näkökin heikkenee, ettei näy mitään 'typerää' ? :-)
Hymyä päivään !
'Sivummalta seuraaja'
Lähetä kommentti