Paskalehtien mukaan keskisuomalainen kansanedustaja Teuvo on aikoinaan kunnostautunut mm. pöllimällä kirkosta ehtoolliskalkin ja hopeapikarit, ynnä väkevät kirkkomadeirat ja kolehtirahat.
Tuomiona on kuulemma tullut ehtoollista.
Siinä sitä onkin nyt Teuvolla kova urakka, kun korvaa kansanedustustyöllä yhteiskunnalle ja kirkolle ja Jumalalle kaiken mielipahan ja harmin, mitä on aikaan saanut.
Teuvo on kuulemma helluntai-uskossa.
Tämä on sikäli loogista, että jos Lutherin kirkosta pöllii kolehtirahat ja viinit, ynnä astiat, varminta onkin pyytää armoa ja pelastusta naapuriuskontokunnasta.
Kirkon ehtoollisvälineiden varastaminen on kyllä temppu, josta voi odottaa vaikkapa kuuman kiven putoamista päänuppiin. Edes pakana ei mene kirkosta varastamaan.
Ennen sitä potkaisee vaikka rollaattorin nurin ja hommaa itselleen juoksueläkkeen. Mummojen ja vaarien ryöstely on sekin kieltämättä kuolemansynniksi luettava asia, mutta sellaisesta voisi ajatella, että lestadius taikka helluntai- usko pesisi puhtaaksi ja antaisi uuden alun.
Vähän kyllä pitäisi olla mukana omaa yritystäkin. Enkä tarkoita nyt ollenkaan sahayritystä ja paidatta kapakassa tanssimista.
Tähän loppuun sopisi oikeastaan vanha raumalainen sananlasku :
Kaikki saatanoi sitä sendä maailmas´on !!!

4 kommenttia:
Pääsevät vielä kansan parhaimmistoa edustamaan. Se painija-nyrkkeilikä oli sentään koulunsa käynyt ja osasi solmia kravattinsa.
Iisi
Tony oli herrasmies. Kaikki nyrkkeilijät ainakin yrittävät olla herrasmiehiä.
Rauhan hänen sielulleen
Tonyn koulut taisivat jäädä hädin tuskin pakollisiin kuvioihin, joten suurta vaaraa hänestä ei ollut akateemisia virkoja täytettäessä.
Siitäkin olen vähän eri mieltä, millainen herrasmies Tony oli. Ihan kaikki hänen julkiset avautumisensa eivät kyllä noudattaneet Kultaisen Käytöksen Kirjan koodistoa, edes sen uusimman painoksen.
Teuvosta kyllä saadaan kansanhuvia vielä seuraavat neljä vuotta. Lupauksia herättävästi iltapäivälehdessä laajennettiin uteliaisuusaluetta jo Teuvon äitimuoriin. Ihan on äitinsä oloinen veijari tämä Teuvo.
Kun äitiä oli arvatenkin pyydetty luonnehtimaan Teuvoa ihmisenä, äiti kommentoi: "Teuvo on pitkä".
Teuvo on pitkä ja hänen eduskuntataipaleensa tulee olemaan puolueelle myös pitkä.
Äidit nuo toivossa väkevät ovat monen pojan pelastus ja ankkuri. Äitiä on huudettu apuun sodassa JSP:llä ja merellä laivan ruorissa.
Naaras puolustaa poikasiaan. Niin on hyvä. Kyllä Teuvollakin pitää olla joku, joka hänen ainutkertisuutensa allekirjoittaa ja kokee hänet omakeen.
Teuvon ura muistuttaa paljon Uuno Turhapuron fiktiivisiä reissuja ja sattumuksia.
Spede Pasanen oli lahjakas mies. Hän loi fiktion ennen faktaa.
Tosin, näitä kavereita on uusiutuvan luonnonvaran tapaan edelleen peräkylissä ja betonilähiöissä.
Minulle tulee mieleen Teuvosta elävästi Putkinotkon Juutas Käkriäinen, tuo veijari ja yhteiskunnan jääkiekkopelin laitahyökkääjä, joka nuohoaa alvariinsa järjestäytyneen yhteiskunta reunalankkuja ja raja-aitoja, usein jopa niiden väärältä puolelta
Lähetä kommentti