Huuhkajan lisäksi pääkaupunkilaisten harmiksi on pesiytynyt toinenkin kaupunkeihin kuulumaton laji. Yltäkylläisyys ja ihana kahvilaelämä ovat saaneet tahran. Stadin asukas ei osaa millään suhtautua leipäjonoon kiihkottomasti. Huuhkaimen pennut kyllä nostetaan pesälle päivittäin ja niiden räpyttely kärsitään mukisematta.
Kalliossa olisi mahdollisuus tutustua Helsinginkadulla ilmielävään leipäjonoon. Niitä alkoi esiintyä harvinaisina noin 20 vuotta sitten. Nyt näyttää siltä, että ne joutuvat taistelemaan elintilastaan citykanien , huuhkaimien ja kamelinkarva- ulstereiden keskuudessa. Nyt näyttää siltä, että vanha työläiskaupunginosa häätää leipäjonon jonnekin teollisuusalueelle, jonne katsojien on hyvin vaikea päästä luontoihmettä seuraamaan. Julkiset kulkuvälineet eivät kulje joka paikkaan. Kaikilla ei ole rahaakaan matkustella edes takaisin ruuan perässä.
Leipäjono olisi siirrettävä Mannerheimintielle, Forumin kohdalle. Jonossa olijat voisivat kuluttaa odotusaikaansa seuraamalla huuhkaimen pentuja ja jalkakäytävällä kulkevia kamelinkarvoja.
Perspektiiviä vähän elämään ja nälkään. Vihaisena maistuu makaroni paremmalta

Tervetuloa lukijaksi, Kaisa. Olen tänään räyhäpäällä, mutta yleensä olen kovasti sopuisa ja tasapaksu. Toivottavasti viihdyt.
3 kommenttia:
Just niin, Tillman! Hyvä!!
Kari...
Piti kirjoittaa. En ymmärtänyt sitä, miten julmasti leipäjonolaiset tuomittiin reaktioissa alkoholisteiksi.
Suomessa oli leipäjonoja 1930 - luvulla. Nyt sitten päättäjät ovat antaneet niiden muodostua 20 vuoden aikana pysyviksi.
Maassa on edelleen 200 000 pitkäaikaistyötöntä.
Työtön taikka nälkäinen, yhtäkaikki, yhteiskunnan ja meidän muiden on hoidetatva asiat niin, että kukaan ei kuole kadulle.
Köyhälle ja nälkäiselle ihmiselle on taattava ihmisarvo, edes leipäjonossa, jos sitä ei muuten pystytä takamaan. Minä vähän pelkään, että yhteiskunta, joka näin kohtelee näitä vähäosaisia ajatuksissaan ja sanoissaan, joutuu vielä painimaan pahemman kerran tulevaisuudessa vaikeuksissa.
Niinhän se taisi Väinö Linna kirjoitella, että ennen niin tuttu ja isänmaallisissa kirjoissa niin jaloksi ylistetty nälkä on käynyt harvinaisemmaksi, mutta suotuisissa olosuhteissa sitä esiintyy vielä näinäkin päivinä.
Liekö se, kun melkein kaikkea suojellaan, saanut yhteiskunnassamme halun suojella myös nälkää ja köyhyyttä. Ettei vain tuo Maamme-laulussakin mainittu köyhyys lähde nurkistamme.
Kiitos saarnasta. Herätti katumusta, miten lie parannuksen kanssa.
Lähetä kommentti