Laajakaistaa monopolilla puhelinkaapelia pitkin kauppaava teleoperaattori lähestyi minua nuoren naisen välityksellä kesken työpäivän.
Hän jotenkin huijasi minua, olen siitä varma. Minä kuitenkin menin puhelinmyyjän ansaan kuin juottovasikka. Me vanhemmat herrasmiehet olemme sellaisia.
Nuori nainen tiesi jostain, että residenssiin tulee laajakaista heiltä, ainoalta mahdolliselta toimittajalta, 2 megan nopeudella ja sikamaiseen 47 euron hintaan.
Hän teki minulle puhelimessa ehdotuksen. Hän sanoi, että jos hän saa minun lupani, hän nostaa sen nopeuden 8 megaan ja laskee sen kuukausimaksun 29 euroon. Kaupantekijäksi hän lupasi lähettää minulle mokkulan 3 megan nopeudella ilmaiseksi.
Kysyin naiselta, lähtisikö hän vielä lisäksi samaan sopimukseen kanssani kahdeksi viikoksi tutustumaan teleyhtiön laskuun Irlannin olutpubeihin. Siihen ei kuulemma enää teleyhtiöllä ollut varaa. Tädyke piti hersyvästä naurusta päätellen asiaa kuitenkin kiinnostavana.
Sanoin hänelle, että aivan varmasti jossain nyt on koira haudattuna, mutta että minulla on nyt kiire luennolle, enkä jaksa keskittyä tähän paratiisimaiseen ehdotukseen.
Sanoin hänelle, että kirjoitan nettiin suositulle blogisivulleni asiasta, jos hän osoittautuu tuhmaksi tytöksi. Hän väitti olevansa entinen pyhäkoululainen ja liikkeellä vilpittömällä mielellä.
Kävin äsken kokeilemassa Voddler- filminkatselu sivustolla, ja totta tosiaan, ilmainen elokuva puski läppääriin hurjalla nopeudella ilman pätkimistä ja nikottelua.
Mitähän muuta ihmettä tässä vielä tapahtuu ? Pitäisiköhän viikinglotota huomenna ? Jos sieltä vielä tulee rahaa, maailman kirjat ovat lopullisesti sekaisin.

2 kommenttia:
Meillä paikallinen monopoli vetää välistä, joten on mahdotonta päästä samaan lopputulokseen kuin sinun. Hinta on sikamainen ja nopeus ei taatusti ole kahta megaa niin kuin pitäisi. Ei ikinä.
Kannattaa kuulemma soittaa operaattorille ja tiedustella mahdollisuutta irtisanoa sopimus. Samalla kun tiedustelee muita operaattoreita, tämä monopolissa oleva kuulemma tekee tarjoukset puhelimessa.
On kuulemma toiminut. Minä olen niin saamaton, että minulle oikein soittivat.
Lähetä kommentti