Mitä näenkään taikapeilistäni.....

Tulevan vuoden kynnyksellä lienee syytä vähän ennustella myös tulevaa. Tinan kanssa en viitsi ryhtyä teutaroimaan, mutta käytetään ennustuskeinona RAHI- menetelmää ja paria muuta tukivälinettä. Yleensä näissä ennustuksissa VAMI- skenaariot ovat tukeneet osumatarkkuutta kiitettävästi.

Ensi vuonna, jo viikolla 8, pääkaupungin lentoasemalla on helvetinmoinen laukkuruuhka, koska joku instanssi on ulkoistanut laukkulajittelijoiden saniteettitilojen wc-paperi-hankinnat. Pääsiäisen tienoilla sama laukkuruuhka toistuu, koska silloin huomataan, että käsien pyyhintään tarkoitettu paperi on väärän väristä.

Maaliskuussa Kreikan ja Irlannin valtionvelkojen korkojen nousu pysähtyy hetkeksi, mutta jatkaa nousuaan välittömästi. Kesällä ei enää tukirahoja tarvita lisää, sillä pari maata on selvitystilassa ja kaksi maata menossa siihen. Media ryhtyy käyttämään termiä : velkasaneeraus. Toukokuussa pörssi sukeltaa ja toipuu taas elokuun lopulla. Jos toipuu.

Alkuvuonna jollakin onnettomalla menevät matot myttyyn yläkerran kamarissa pahemman kerran ja hän päättää huiskia aseella ympäriinsä. Maakuntaa, taikka paikkakuntaa ei pysty vielä ennustamaan , eikä taikapeilistä näkemään. Syntyy pirunmoinen hulabaloo taas aseluvista.

Hallitusta ei saada muodostetuksi. Syntyy epäpyhiä alliansseja ja lopulta Kokoomus, Demarit ja Persut muodostavat hallituksen. Soinista tehdään sosiaali- ja terveysministeri.

Ennen kesää useita suomalaisia rauhanturvaajia kuolee maailmalla.

Pakistanissa syntyy levottomuuksia ja tilanne eskaloituu naapurimaihin. Pohjois-Korea uhkaa eteläisiä maakuntiaan, mutta mitään ei tapahdu.

Suomessa tapahtuu ensimmäinen oikea terrori- isku. Matti Vanhanen löytää uuden tyttöystävän ja toinen Mattikin löytää. Harri Olli juo kaljaa.

Keski-Euroopassa on keväällä hurjat tulvat. Veikselit ja Oderit huuhtelevat rantaterassit jokeen monessa kaupungissa.

Paavo Väyrynen ilmoittaa olevansa käytettävissä vaalien jälkeenkin, jos valtakunnan etu sitä vaatii. Sosiaalidemokraattisen puolueen jäsenten keski-ikä nousee ensi vuonna yli 55 vuoden. Paavi kehottaa edelleen ajelemaan paljaalla. Timo Soini ei ota kantaa asiaan.

Syksymmällä jää ja lumi yllättävät jälleen pääkaupunkiseudun autoilijat. Lasten huostaanottomäärät kasvavat ja nuoret miehet ostavat mielellään BMW – merkkisiä autoja.

Luulen myös, että ensi vuonna Suomessa tapahtuu ainakin yksi vakava junaonnettomuus, jossa menetetään ihmishenkiä. Monessa tapauksessa onnettomuuksilta tullaan välttymään vain siksi, että juna ei yksinkertaisesti pääse ollenkaan lähtemään.

Ahtaajat laittavat ulkomaanliikenteen poikki ainakin kerran, ehkä kahdesti.

Vuoden aikana Suomi ei saavuta jääkiekon maailmamestaruutta, mutta onnistuu voittamaan jalkapallossa yhden merkityksettömän ystävyysottelun.

Presidentin toimikausi lähenee loppuaan ja Media tulee rohkeammaksi. Presidentti pahoittaa tästä mielensä ja räväyttää itsenäisyyspäivänä sellaisella juhliensa kutsulistalla, joka ei jätä enää ketään kylmäksi.

Virossa viinan hinta nousee.

Seuraava Miss Suomi ei tiedä, koska käytiin talvisota, mutta kykenee silti heivaamaan entisen poikaystävänsä huisin nevadaan 2 kuukauden kuluessa missikisoista.

Ja sitä rataa… Eipä kuitenkaan tehdä asioita liian helpoksi ja kerrota ihan kaikkea etukäteen.

Näillä ennustuksilla mennään. Uskon, että osumia tulee ennustuksiin aika lailla. Tillman toivottaa hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille ja kiittää samalla siitä hivelevästä tunteesta, joka syntyy siitä, kun joku näitä jupinoina näyttää lukevan.

Kuva on Carnuntumista. Paikka sijaitsee vähän Wienin lentokentästä itään.

Täällä Keisari Marcus Aurelius pohti ja ennusteli omaa tulevaisuuttaan vuonna 172 jälkeen Kristuksen. Täällä hän kirjoitti ainoan kirjansa; Itselleni.

Hei , me kyykytetään !!!

Savonlinnassa on 19 - vuotias poika pahoinpidellyt äitiään paistinpannulla ja puukolla. Riitaa ei ollut syntynyt kaukosäätimestä, vaan rahasta. Poika oli nostanut äidin tililtä itselleen luvatta rahaa.

Asiasta on ilmeisesti huomautettu, koska poika oli päättänyt laittaa synnyttäjäemonsa ojennukseen.

Pojalle, eikä äidille ei ole vielä perustettu naamakirjayhteisöä. Asia lienee kuitenkin vireillä.

Otaksun, luulen ja pelkään, että kunhan kriittinen massa yhteisön äitiä tukevan ryhmän jäsenmäärässä ylitetään, joku paskapää ryhtyy kampaamaan kaikki 19 vuotiaan nuoret miehet Savonlinnan kaupungista esiin samalla systeemillä kuin Herodes aikoinaan yritti varmistella omaa asemaansa. Tai sitten ryhmä kerätäänkin nuorenmiehen tueksi ja kaikki Savonlinnalaiset äidit saavat itaruudestaan vihat niskoilleen.

Voi tietenkin olla niin, että kirkosta eroaminen ja koiranpentu saavat massat liikkeelle paremmin kuin äiti, joka yrittää rajoittaa poikansa varastelua.

Se hyvä puoli tässä nyt kuitenkin on, että muutama maahanmuuttaja voi pelastua ongelmilta ja hankaluuksilta , kun valtaväestön kriittiset mielipiteet ohjautuvat em. kohteisiin.

Tulevissa eduskuntavaaleissa tullaan varmasti näkemään monta terhakkaa naamakirjayhteisöä, jotka kohdistuvat johonkin määrättyyn ehdokkaaseen, taikka puolueeseen. Täytyy myöntää, että odotan hieman kauhulla sitä, mitä tulevaisuus tuo mukanaan. Likaa ja lokaa lentää nyt jo liikaa. Jos ehdokkaan kravatti ei ryhmää miellytä, tulevaisuus ehdokkaalle löytyy vaalien jälkeen bussikuskin ammatista Oulussa.

Keskustelu Kari Tapion neljännestä pojasta esimerkiksi on jo saanut julkisuudessa piirteitä, joiden perusteella voi hyvin väittää, että mielenterveystyön avohoito on saavuttanut saturaatiopisteensä ja jossain määrin olisi jo ehkä järkevää osa kansasta taas eristää rauhoittumaan.

Mistä kirjoittaisin ?

Lapsena muistan isäni usein sanoneen, että hän potee kirjoittamisen kammoa. Tyhjä paperi irvistelee siinä hänen edessään ja jos ei tarkoitus ole tehdä tiehoitokunnan kokouskutsua taikka kauppalappua kaupunkireissua varten, niin tyhjäksi se paperi tahtoi jäädä.

Erityisen hankalaksi hän sanoi kirjeiden kirjoittamisen isoisälleni sotaan. Isäni mielestä mitään kirjoittamisen arvoista ei kerta kaikkiaan ollut kotirintamalla tapahtunut. Aamulla hän meni kouluun ja illalla tuli kotiin. Sitten hän teki läksyt ja meni maata. Aamulla kaikki alkoi taas alusta. Mitä ihmettä sitä muuta voisi vielä kirjoittaa.

Vanhana miehenä hän on viimein omien sanojensa mukaan oppinut kirjoittamaan. Tietokone on jotenkin avannut kaikki lukot. Nyt hän kirjoittaa kirjeitä, kirjoittaa muistojaan ja on ryhtynyt myös lukemaan.

Raskas työ ja kirjoittamattomuus estivät myös lukemisen ja tekstiin syventymisen. Nyt kun hän on kirjoittanut vuoden aikana satoja sivuja mielessään pyöriviä asioita talteen, tietokoneen uumeniin, hän on myös alkanut lukemaan romaaneja ja henkilöhistoriaa.

Näyttää siltä, että kirjoittaminen avaa laajemminkin salpoja ja lukkoja. Kirjoittaminen näyttää johdattavan ihmisen tekstien maailmaan ja auttaa häntä myös pääsemään toisten ihmisten kirjoittamien tekstien taakse ja sisälle.

Tärkeänä siirtymä-väylänä saattaa olla paperin puute. Tietokone ja näkymättömät bitit luovat epävarmalle kirjoittajalle illuusion siitä, että mitään kauhistuttavaa tässä ei nyt tehdäkään, paperi ei mene piloille ja kovalevyltä voi tekstin pyyhkiä pois yhdellä napin painalluksella.

On turvallista ja helpottavaa kirjoittaa. Kaiken saa koneen sieluun piiloon. Tekstin saa lähtevistäkin tuhottua ja sen saa vielä tuhotuistakin tuhottua. Ennen piti sytyttää saunan padan alle tuli.

Kuvassa Adolfin kirje Ristolle vuodelta 1944. Hänellä oli sana hallussaan ja napakkaa tekstiä on syntynyt.

Kaks´ plus

Elton John on saanut poikalapsen kunnoitettavassa 63 vuoden iässä. Uutinen ei kerro sitä, onko Elton osallistunut puolisonsa Davidin kanssa synnytysvalmennuskurssille, mutta kaikesta päätellen on, sillä kaikki on mennyt kuulemma hyvin.

Siinäpä on nyt sitten mukava viettää eläkevuosia Zachary Jackson Levonin kanssa. Vanhuuseläkeikä lienee kuningattaren alamaisilla suurin piirtein sama kuin Suomessa, joten jos Eltonille on verokirjatuloja kertynyt, nyt pitäisi sitten anoa sitä työeläkettä ja ryhtyä pojalle häkkisänkyä hommaamaan ja Marttaliiton suosittelemaa mobilea sängyn päälle ripustamaan. Ja vauva- lehden keskustelupalstalle liittymään. Siellä sitä seniori-isäkin saa uskomattoman tehokasta perehdytystä pikkuisen elämään, aviomiehiin ja muuhun yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Syntymäpäiväksi sattui nyt sitten kuitenkin sama päivä kuin Jeesuksella, joten Elton –isällä ja David- isällä palaa vähän pelimerkkejä, jos he aikovat Zachary Jackson Levonille järjestää komeimmat juhlat, kuin tälle toiselle, samana päivänä syntyneelle on tapana järjestää. Siinä onkin eläkeläiselle touhua ja tohinaa.

Minä en satu tietämään, onko tämä David Furnish 48, vielä työelämässä. Jo on, niin siinä tapauksessa Elton ehkä jää kotiin kestovaippoja ompelemaan ja niitä käsisuihkulla käytön jälkeen suihkuttelemaan.

Tämä Elton taitaa olla jonkin sortin laulumiehiä. Pikkuiselle nuorellemiehelle se on tietysti lohdullinen asia, sillä kehtolauluja ja tuutulauluja nyt taatusti on tarjolla lapsuuden tueksi ja turvaksi. En kyllä yhtään osaa neuvoa ja sanoa siitä mitään, sopivatko nämä Isä – Eltonin omat laulut pienenmiehen korville. Minä katsokaas en nyt pysty nimeämään yhtään tämän Eltonin esittämää laulua. Ihan sama juttu kun pitäisi nyt yhtäkkiä kertoa teille Taipalsaaren kunnan kunnanvaltuuston poliittiset voimasuhteet. Aivan on tyhjä pää.

Harrastuksia isien pitäisi tietenkin oitis ryhtyä suunnittelemaan. Hyvä olisi, jos englantilainen nuorimies oppisi ratsastamaan, nukkumaan kylmissä sisäoppilaitoshuoneissa ja ampumaan savikiekkoja polvihousut jalassa.

Tillman toivottaa isille menestystä ja onnea vaativassa kasvatustehtävässä.

Kuvassa nuoren herran ensimmäisiä piirustuksia synnytyslaitoksen edessä olevan bussikatoksen seinässä.

Ps. 30.12. 2010 Pakko lisätä tämä mainio linkki, jonka sain kommentoijalta...

Viattomien lasten päivä

Naamakirjassa on kuulemma julkaistu niiden nimiä, joiden kaukosäädin on nyt koiran hampaanjälkiä täynnä. Kuulemma siellä kehotetaan antamaan sakinhivutusta ja keppiä näille sankareille, joiden pinna kiristyi siihen pisteeseen, että nuijivat koiranpennun hengettömäksi. Minä en kehota. Eivät ne viattomia ole, mutta laki ja esivalta on sitä varten, että syylliset tuomitaan.

Ekofasismiltahan tämä minusta näyttää. Omantunnon arat kikherneen syöjät ovat vieraantuneet reaalimaailmasta siinä määrin, että ryhtyvät julkistamaan rikoksesta epäiltyjen nimiä julkisuudessa ja ottamaan lakia omiin käsiinsä. Semmoiseen takavuosina ryhdyttiin kolhooseilla ja villin lännen pikkukaupungeissa. Joskus saattoi Alabamassa joku maatyöläinekin puhelinpylväässä roikkua ja 30 - luvun Saksassa lakia sai soveltaa rintakaarella jokainen, jolla oli siniset silmät ja pellavatukka. Sankari oli se, joka kertoi, missä Anne Frank lymysi.

Tässä maassa on viime vuosina saanut nimettömänä tappaa ihmisiä kännissä, autoilemalla heidän päälleen. Tässä maassa on saanut hakata ihmisiä teholle ja pistää puukolla kuoliaaksi, mutta edes saatana, kotimaata, taikka naaman väriä ei ole saanut sanoa, nimestä puhumattakaan.

Jos tämänkaltaisten nimilistojen rustaaminen yleistyy niissä rikoksissa, jotka yleisö kokee kauhistuttavina, mutta joita rikoslaki pitää tavanomaisina, joudutaan tilanteeseen, jossa meillä toimii kaksi rinnakkaista tuomiojärjestelmää. Ensin kärsitään rangaistus ja sitten kävellään kylillä loppuelämä Daavidin tähti tai muu vastaava leima rinnassa.

Siitä taas seuraa se, että ristipaineteorian mukaisesti henkilöt ryhtyvät suhtautumaan lainkäytön kohteena olemiseen entistäkin leväperäisemmin.

Nämä kyseessä olevat koirantappajat ovat raukkoja ja paskoja. Lainkäyttö on kuitenkin yksinoikeudella varattu valtiolle eikä lynkkausporukoille. Jos tästä ollaan erimieltä, seuraavassa vaiheessa varmaankin sitten julkaistaan huostaan otettujen lasten vanhempien nimet, kommunisteja äänestäneiden nimet ja viime sotien käpykaartilaisten nimet. Ja jälkeläisten nimet ?

Ja sakinhivutustako kaikille…??? Viattomien lasten päivänä piti tämäkin nähdä vielä.

Kuvassa virkavalta rentoutuu karaoken avulla raskaan virkatehtävän jälkeen. Helppo on laulaa ja nauttia olostaan, kun kansalaiset hoitavat viranomaistyöt ja vielä tuomiovallan käytön kaupanpäälle.

Ei, kun viattomia kesäteatteri-näyttelijöitähän nämä ovat Laajavuoren näyttämöltä. Älkää nyt hyvät ihmiset ainakaan näiden päälle vihaanne laskeko.

Karjala Takaisin HETI ! Wärikäs menneisyys - Kultainen Tulewaisuus.

On taas se aika vuodesta, jolloin äidinkielenopettajat ja etymologit repivät ihokkaansa, juovat kuohuviininsä väärään kurkkuun ja taivastelevat taivaalla näkyvää räiskintää. Ekomunakranaatit paukkuvat, Gold collection Mäyräkoira haukahtelee ja TuliWuoristo hehkuu pitkään takapihalla.

Rakettikeiu – toiminimi on tuonut yli kaksikymmentä vuotta piristystä elämääni ja joka vuosi valmistanut minua juhlan jälkeiseen arkeen. Lotta Laatikko 83´s on jäänyt minulle tosin tuntemattomaksi , enkä minä ole koskaan Työmiehen taivastakaan kokeillut, mutta silti tämä ilotulitemarkkinointi on tarjonnut minulle iloa ja hupia.

Toiminimen historiikki muistuttaa elävästi Perussuomalaisten vaaliohjelmaa. En tarkoita nyt sitä, että ilotulitteiden ostajat olisivat Perussuomalaisia, vaan sitä, että uutena vuonna meissä jokaisessa asuu sisällä pieni persu. Tai sitten me olemme vaan tuhdisti humalassa.

Olen kohta 20 vuotta puristanut muniani, joka uusi vuosi, toivoen samalla kädet kyynärpäätä myöden ristissä, että jälkikasvun silmät säästyisivät tuholta, eivätkä heidän kätösensä olisi vuoden ensiminuutteina soosina ensiapu-poliklinikan roskiksessa.

Hyvin on mennyt. Viime vuosina ei edes suojalasien käytöstä ole tarvinnut käydä erikseen keskustelua.

Tämä ilotulite- maailma kiinnostaakin minua puhtaasti sosiologisena ilmiönä ja kielen muuntumana. Mikä ihme saa ihmiset ampumaan taivaalle paukahtavia pommeja, joihin on uhrattu suuria rahasummia ?

Toinen suuri ihmetyksen aihe on se markkinointi, joka tähän sesonkiin kohdistuu. Ala-asteikäiset ovat kohderyhmä, aikuiset ovat ostajia ja käyttäjiä yön pimeinä tunteina häärivät kaikki, jotka tulitikun osaavat raapaista.

En osta itse ilotulitteita. Takavuosina ammuin keskiyön hetkenä haulikolla tai kiväärillä ilmaan, mutta nykyään sekin on jäänyt, sillä aseen omistaminen on tehty hävettäväksi asiaksi, sitä asetta pitää piilotella tarkasti ja lainsäädäntö on muuttunut sellaiseksi, että pitäisi omistaa kartano ja 1000 hehtaaria metsää, jotta voisi ampua edes ilmaan. Parempi niin.

Sulan tinan kanssa touhuaminen on sekin minusta relikti ajoilta, jolloin terveydenhuoltoa hoiti shamaani ja tulevaisuus oli vastasyntyneellä ihmisellä noin 35 vuoden mittainen. En taida oikein haluta edes tietää sitä, mitä tapahtuu ensi vuonna.

Ainoa uuden vuoden merkittävä asia oikeastaan on se, että yksilö voi lapsellisuuksissaan päättää jonkun asian aloittamisesta , taikka lopettamisesta. Yksilö voi antaa lupauksia, ikään kuin niiden antaminen ja pitäminen olisi jotenkin pätevämpää ja tehokkaampaa, kun ne annetaan siinä vaiheessa kun vuosi vaihtuu.

Minun nuoruudessani syntymäkodissani oltiin hyvin pidättyviä näiden ilotulitteiden suhteen. Syyt olivat puhtaasti taloudellisia. Meille sai riittää se, kun Kuuskajaskarin 152 mm tornitykit ampuivat keskiyöllä kunniaa Selkämerelle

Kuvassa yksi Jaskarin 152 millinen. Kuva on pöllitty täältä.

Rare Exports

Ensimmäinen työpäivä joulun jälkeen meni ketuille. Juuri mitään en saanut aikaiseksi. Syy on Joulupukin.

Koko iltapäivän olen nimittäin kirjoittanut kommentteja eurooppalaisten kollegoiden ja ystävien maileihin. Ovat kuulemma viettäneet eilen rattoisaa Boxindayta Rare Exports- elokuvan parissa.

Ne, jotka ovat Suomessa käyneet ja eukonkannon kisoissa tajuntansa räjäyttäneet, kertovat hillittömästä ikävästä Suomeen. Ne taas, jotka eivät ole Suomesta muuta nähneet kuin Kaurismäen elokuvia ja sitten tämän joulukuvaelman, ovat tohkeissaan ja kovasti kiinnostuneita meistä.

Useimmat ovat viesteissään kertoneet, että pitivät allekirjoittaneen kohdatessaan Tillmannia yksittäistapauksena ja kummajaisena. Nyt heille on selviämässä sitten pala palalta se, että jossain täällä pohjoisessa meitä on lisääkin.

Jokaisessa mailissa on You –tube – linkkejä ja kiherrystä. Monet käyttävät elokuvakokemuksestaan värikkäitä ilmaisuja. Paras oli iltapäivällä saapunut dip. kielenkääntäjän ja ammattitulkin ilmaisu : I laugh my ass off !

Mitähän muuta kaikkea me saataisiin tästä maasta myytyä, jos vain osattaisiin ja ymmärrettäisiin ?

Totta ja tarua

Viime aikoina kätösiin on tarttunut yllättävän usein kirjoja, joiden lajityypiksi ilmoitetaan romaani, mutta joiden juoni mukailee todellisia tapahtumia. Ennen joulua luin Raittilan romaanin Mannerheimista, eilen taas Harri Nykäsen kertomuksen vähän toisenlaisesta sankarista.

Nykäsen Virginialainen on sangen uskollinen todellisuudelle. Luulen, että Nykänen on eräänkin kerran katsonut Ylen elävän arkiston ohjelman tästä veijarista, joka vuonna 1971 vieraili Suomen juhannuksessa.

Taitavana kirjoittajana Nykänen kutoo joukkoon tietysti oman fiktionsa, mutta hän tekee sen niin taitavasti, että lukija saa olla varuillaan. Arkistofilmissä Nykäsen romaani näyttäisi elävän niin aidon tuntuisena, että laiska välipäivää viettävä joulun juhlija helposta saattaa palauttaa romaani kirjastoon lukemattomana ja tyytyä pelkkään YLE: n dokumenttiin.

Kannattaa kuitenkin ehdottomasti lukaista, mitä Nykäsellä on lisättävänä. Ei se missään tapauksessa tuota söhellystä heikennä. Lukiessa kannattaa kuitenkin olla tarkkana ja erityisesti miettiä sitä asiaa, kuinka pieni voikaan olla se tekstin määrä, joka muuttaa faktan fiktioksi.

Joskus minusta tuntuu siltä, että siihen tarvitaan vain yksi lause. Nykänenkin on ollut säästeliäs. Hän sotkee todellisuutta muutamalla sivulla. Säästeliäin on ehkä kuitenkin Raittila. Hän muuttaa kuvamme Marsalkasta totuudella. Hän on riisunut pois kaiken sen, millä Mannerheim on ollut kuorrutettuna virallisessa totuudessa ja jäljelle näyttäisi jäävän jotain, jota emme ole tulleet ajatelleeksi.

Klosetten får anvädas endast under tåget

Minulla oli aikoinaan työtoveri, joka tunsi Erno Paasilinnan. Se oli minusta lähes yhtä hienoa, jos hän olisi sanonut olevansa Kekkosen serkku. Tosin siihen aikaan kaikki Paasilinnat olivat minulle petsamolaista sekahedelmäsoppaa, josta en ottanut selvää.

Minä olin lukenut Arton kirjoja. Työtoverini sitä vastoin soitteli joulunpyhinä aina pitkiä puheluja Ernolle. Punaviinin innoittamana. Sitä pidettiin sivistyksen merkkinä 1980- luvulla. Arton kirjoja pidettiin vähän viihteenä.

Nyt ovat Erno ja työtoveri kuolleet. Uskon, että he ovat jo monesti puhuneet filosofisia ajatelmiaan, naureskelleet maanpäällisille asioille ja vertailleet junien vessakirjoituksia.

Työtoverini nimittäin keräili sinisten pikajuna-vaunujen vessakirjoituksia. Niitä, joissa ” Käymälää kyttää ain junan kissa” . Hänellä oli talteen kirjoitettuna paljon näitä kirjoituksia ja ohjekilpien raaputuksia. Sittemmin VR on uusinut sinisten vaunujen vessa-kilvet siihen muotoon, että niistä ei saa enää raaputettua uusia lauseita, eikä uusia merkityksiä.

Vessan tuotos leviää edelleen kuitenkin suoraa reikää myöten radalle.

Junassa mietinkin usein hulttio-opiskelijoille sopivia unelma-ammatteja. Yksi on junien alusta-asentaja. Sellainen henkilö siis, joka varikolla säätää ja asentaa jarruletkuja juuri tuon vessan putken alapäässä.

Toiseksi minä olen junissa kulkiessani miettinyt sitä, kuka on se onnellinen ollut, jonka tehtäväksi on annettu vessa – kilven tekstin modifiointi sellaiseksi, että siitä tekstistä ei enää matkustavainen pysty rienaavia julistuksia muodostamaan raaputtamalla.

Kolmas kiinnostava VR- ammatti on sillä naisella, joka lukee jossain konttorissa kuulutuksia nauhalle. ” Tämä on Intercity- juna Pieksämäelle, Junassa on ravintola, Och samma på svenska” .

Mitenkähän minä taas johkaannuin Erno Paasilinnasta Pieksämäen asemaravintolaan.. ? Ihmeellinen on elämä. ( Frank Capra)

Zombie ja Don Juho , Järvelän naisten tiukassa syleilyssä

I love the smell of napalm in the morning.

Näin tervehtii romaanin päähenkilöä Don Juho, pizzerian omistaja Kymijoen partaalta. Päähenkilö taas on A, toimittaja Palermosta, joka on saanut italialaiselta järjestöltä ehdotuksen, josta ei voi kieltäytyä.

Lukija taas on koukussa. Jari Järvelä on maalannut lukijan eteen jälleen kerran jotain sellaista, joka pakottaa lukemaan Zombie - romaanin yksillä silmillä, pois kuleksimasta. Olen minä joulupäivän huonomminkin elämässäni käyttänyt.

Italialainen A tuo mieleen Rosson. Ei tuo suinkaan mieleen ruokapaikkaa, josta saa bonusta, vaan italialaisen palkkamurhaajan, Rosson, joka laulaa elokuvassa yhdessä Martti Syrjän kanssa Kari Tapiota. A on kuitenkin rauhan mies. Hän käy töissä pizzeriassa, hän paistaa kuralätkiä, joita tässä kummallisessa maassa kutsutaan pizzoiksi ja hän tarkkailee suomalaista elämänmenoa huuli pyöreänä.

Hän käy katselemassa Myllykosken Pallon pelejä lumisateisella kentällä, raportoi peleistä, mutta kukaan ei häntä kuule eikä mitään julkaista. Myllykosken pelit ovat irrationaalista säheltämistä, absurdia jalkapallon kioskikirjallisuutta ja A tuntee elävänsä Ylämaassa, kummallisessa fantasia-valtiossa, jossa kaikki on kuin Harry Potter- romaaneissa.

Järvelä ei ehkä osannut aavistaa sitä, että juuri kun hänen kirjansa tulee markkinoille, UPM – konserni ostaa Myllykoski- paperiyhtiön. Sisilialaisella kuolemalla leikitellään, kehitellään asioiden suhteita, leikitellään edelleen ja sitten lopulta, reaalimaailmassa kirjan juoni tavallaan ryhtyy elämään omaa elämäänsä.

Myllykosken ihmisille on lohdullista se, että Don Juhon kehityskertomukseksi tämä romaani lopulta kääntyy. Järvelä on rakentanut tarinan ja juonen yksityiskohdat aika visuaalisiksi, joten ihmettelen, jos kukaan elokuvaohjaaja ei kiinnostu siitä, kuinka kymenlaaksolainen hulivili yhdentyy Eurooppaan, käyttää hyväkseen vahvuuksiaan ja lopulta pääsee parrasvaloihin suomalaisena selviytyjänä.

Tosimaailmassa Don Juho on mies, joka ymmärretään viimein kutsua selvittämään eurooppalaisten lentokenttien lumiongelmat siinä vaiheessa, kun 6 miljoonaa matkustavaista nukkuu telttapatjoilla ympäri Keski-Eurooppaa.

Don Juho on mies, joka leikkelee sanomalehdestä korvikerahaa lompakkoon pelkästään siksi, että haluaa nähdä, millaiseksi Alamaan konnilla naama menee, kun keikka kusee. Don Juho on mies, joka luokittelee naiset tarpeen vaatiessa sahatavaran vientiluokituksen mukaan. Hän on mies, joka silmää räpäyttämättä pystyy loihtimaan elokuvan toimintakohtauksen pizzatäytteiden avulla. Don Juho on Honkajoki, Koskelan Jussi ja Raidin komisario Jansson, kaikki samassa persoonassa.

Don Juho elää ehkä elokuvakliseiden värittämässä maailmassa, hän ehkä ei pysty muuttamaan historian pyörää, mutta hänen ystävyytensä ja uteliaisuutensa vie lukijan suomalaisen miehen sisimpään. Kaikkea tätä tarkkaillaan himmentimen kautta.

Kun teksti sitten etenee tarpeeksi pitkälle, Järvelä marssittaa esille tämän Iiriksen, vahvan naisensa, joka elää miesten kummallisessa maailmassa, tarkkailee kaikkea, mutta lopulta ottaa ohjat käsiinsä ja selviytyy kaikesta.

Rööri kiipeili kattojen päällä, Miinalan joella seikkaili toinen vahva nainen ja lähes jokaisessa Järvelän tekstissä miehiä ja heidän tekemisiään ohjaa joku, johon ensin rakastutaan, mutta johonka lopulta on pakko suhtautua myös toisin.

Järvelän kirjallisuudessa on vain yksi pieni vika. Kun se uutuus tänään nyt tuli ahmittua yhdellä kertaa, seuraavaa joutuu odottamaan taas vuoden.

Vartiomies ei lampunjalkaa väkerrä !

Aaton hartaudessa minua väsytti. Nukahtelin tavan takaa , huomatakseni vain sen, että pappi oli edennyt jo paimenista seimelle ja Marian salaisuuksiin. Välillä taas heräsin siihen, että lapset pitivät urkuparvella meteliä. Kedon peljästykset jäivät tällä kertaa kokonaan kuulematta. Paimenet palasivat suojelemaan laumaansa ja väijymään hyökkääviä petoja.

Ajattelin sitä, miten My Litte Pony – leikkejä leikkiviin lapsiin tulisi suhtautua.

Vähän oli minun kavereitani kirkossa. Huomasin liikkuneeni elämäni eriporukoissa. Minun kaverini tulevat iltakirkkoon, ajattelin ja päätin, että en vaivaa asialla päätäni.

Sankaripatsaalla miehet olivat lumipukuvartiossa. Heille ei oltu annettu aseita varustukseen, joten ihmisten kesken vallitsi hautausmaallakin rauha ja hyvä tahto. Kunniavartiossa olevan on syytä muuten muistaa, että jos varustuksena on Suomi- konepistooli, vaihtaja pidetään kertatuliasennossa. Pari viikkoa sitten siitä eräs everstiluutnantti pääsi vartiomiestä oientamaan. Minä kyllä aina olen luullut, että varmistin on vartiossa päällä.

Minun kokemukseni vartioimisesta ovat vähäiset. Valtion poikaleirillä olin yhden yön metsässä ja sinä yönä olin yhden tunnin vartiossa. Suojelin puolijaoksen unta erään kankaanpääläisen suon laidassa, varustuksena Pystykorva- kivääri ja yksi puinen räkäpääammus, ilman patruunan raiskaajaa.

Äärimmäisessä hädässä , hyvällä tuurilla, olisin ehkä saanut vihollisen tunnustelijalta silmän puhki.

Ruotsissa kuninkaanlinnan väijymies taitaa saada vähän huutoa osakseen. Gunnar oli nimittäin päästänyt tonttu-asuiset konnat liian lähelle itseään ja menettänyt vartioaseensa, ynnä lippaallisen kovia patruunoita. Vähän myöhemmin toinen aviisi korjasi ilmoitusta niin, että kyseessä olisikin ollut kaksi joulupukkia.

No, joka tapauksessa, kyseessä oli taitamaton vartiomies. Omaa asettaan ei saa koskaan luovuttaa ja menettää. Sitä varten lippaassa on kovia. Vartiomiehen olisi sitä paitsi syytä heti havaita, että kahdessa joulupukissa on jotain hämärää. Onhan olemassa vain yksi oikea Joulupukki.

Pahinta on tietenkin se, että konnat olisivat pystyneet nuijimaan Gunnarin tajuttomaksi ja sen jälkeen hiipineet linnaan pahat mielessään. Erityisesti minä kannan huolta siitä, mitä tuommoiset hampuusit olisivat tehneet prinsessa Madeleinelle. Hän kun on niin söötti, äksyilevä, villi ja vapaa. Kuningas taas tuntuu olevan niin tuuliajolla, että Silvia saattaisi helpostikin lähteä rosvojen matkaan.

Taidan kohta mennä leikkimään taas joululahjoillani. Joulupäivä on käytettävä siihen tarkoitukseen tarkoin. Muistini mukaan tapaninpäivänä ensimmäiset lahjajutut jo särkyvät. Onneksi lahjoissa on taas tälläkin kertaa mukana paljon älyllisyyttä, lämpöä ja pehmeitä paketteja. Semmoiset lämmittävät mieltä ja ruumista.

Vieraalla maalla

Kävimme haudoilla viemässä kynttilöitä vainajille muistoksi ja itselle lohdutukseksi. Lohduttavaa oli ajaa läpi Keski-Suomen kovassa pakkasessa. Mäkimaisemissa auton mittari näytti - 27 C. Alavilla mailla paljon enemmän. Siellä oli hallaa. Tai paremminkin pakkasta.

Hautausmaalla oli vieläkin kylmempää. Hautausmaalla tulee vilu juhannusaattonakin.

Kauppakeskuksen mittari näytti - 32 C. Pihalla soitti Romanian romaani haitaria. Kauppakeskus oli häätänyt soittajan raittiiseen ilmaan.

Varasoittaja lämmitteli sisällä keskuksessa ja puhalteli kynsiinsä. Hänellä oli hyvät nahkaiset ruskeat puolikengät jalassaan ja siisti välikausiasuste päällään. Hän laski kolikoita kädessään. Hänellä oli vapaavuoro. Minulla ei niin kalliita kenkiä ole ollut vielä koskaan.

Tein hermo-ostoksia. Hiihtäjät kuulemma vetävät ennen tiukkaa koitosta suksiensa pohjaan hermokerroksia. Usein ne kuulemma koituvat turmioksi itse kisassa.

Soittajilla näytti olevan puolen tunnin vuorot.

Vanhat miehet kertoivat talvisodassa tehneensä myös puolen tunnin vartiovuoroja. Sellaiset vuorot kuulemma tuntuivat turvallisilta. Pääsi useammin lämpimään korsuun.

Olin ynseä soittajalle. Menin parkkipaikalle ja ostin palelevalta kalansavustajalta juuri savustettua siikaa kääröllisen. Hänellä oli päällään turkishaalari, huopatossut ja kuski. Savustaja itse haisi vähän ” aatonaatolta”.

Maksoin mitä pyydettiin. En siinä pakkasessa 13 eurolla mielellään ryhdy laskemaan verkkoja järvellä. Enkä soittamaan näppäinhaitaria.

Ajeltiin kotiin. Muistelin appiukkoa itsekseni. En tiennyt, mitä vaimo muisteli, mutta ainakin se kertoi minulle sille tutuista paikoista ja minulle tutuista ihmisistä.

Ajattelin, että huonomminkin voisi olla.

Huimia näköaloja

Seimen lapsen syntymäpäivä lähestyy kovaa vauhtia. Jokainen joutuu ja pääsee ottamaan asiaan kantaa. Jos heittäydyt kaupallisen joulun ulkopuolelle, seisot kuitenkin samalla tavalla tuskastuttavissa jonoissa. Mikäli olet yleensä onnistunut löytämään parkkipaikkaa. Jos taas sinut on tempaistu mukaan markkinakosken imuun, huomaat viilettäväsi nämä aattoviikon päivät hurjaa vauhtia läpi kummallisen maiseman.

Kävin toistamiseen tutussa kirjakaupassa. Heidän näyteikkunansa nimittäin houkutteli minua, koska siinä luki suurin kirjaimin : Loppuunmyynti. Tuo sana jäi pyörimään aivoissani. Pitkäksi myynti on tuttu termi. Samoin alennusmyynti. Loppuunmyynti tuntuu jotenkin kiinnostavalta. Sen vastakohtahan olisi alkuunmyynti. Kutsumme sitä tapahtumaa kuitenkin yleensä avajaisiksi. Miksi loppuunmyynti ei sitten ole lopettajaiset ?

Kirjakaupan omistajatar oli syventänyt kaulaukkoaan viime viikosta. Kävin silloin hankkimassa säädyllisiä joulumuistamisia vanhemmilleni. Ajatukseni harhailivat kuitenkin loppuunmyyjättären rintojen välissä ja sinne tien sulkevassa paidannapissa. Myyjättären nenässä oli huomiota herättävä nenäkoru.

Eilen rouva oli avartanut kaula-aukkoaan huomattavasti lisää. Loppuunmyynti näyttää lähestyvän loppuaan. Meitä keski-ikäisiä mies-reppanoita oli liikkeessä aikalailla, etsimässä kuka mitäkin. Rouva tervehti minua samalla tavalla kun tervehditään vanhoja tuttuja. Hän tervehti minua niin, että siitä minä saatoin havaita, että hän on havainnut jo edellisellä kerralla sen, että minä olin havainnut sen, mikä ei varsinaisesti kirjakaupan repertuaariin kuulu, eli huimaavan tissirotkon.

Tekisi mieleni käydä vielä kolmannen kerran ostoksilla. Liikkeen hintataso on nimittäin edullisempi kuin muissa kaupoissa. Toisaalta, en merkannut itselleni mitään sopivaa ostettavaa, joten kolmas käynti saattaisi muodostua isoisän olkihattu-keikaksi. Menisi norkoiluksi.

Joulun jälkeen ei missään tapauksessa voi mennä tyhjään kirjakauppaan notkumaan. Toisaalta taas, talvipakkasella ei sellaiseen kaula-aukkoon enää näin vanha mies elämässään monesti törmää.

No, mitään ostettavaa en kaupan valikoimasta löytänyt, mutta joulumieltä sain kovasti. Hyräilin itsekseni liikkeessä joululaulua, jonka sanat menevät jotenkin niin, että onkos tullut kesä , nyt talven keskelle. Sen suurempaan villiintymiseen, ei edes mentaalitasolla, enää tässä iässä pysty.

Kuvassa Triumph, joka tuotemerkkinä aasinsillan kautta liittyy kirjoituksen aiheeseen. Tosin sellainen Triumph pyrkii peittämään, vangitsemaan ja aisoissa pitämään kiihkoa, tämä kuvassa oleva taas päästää sen valloilleen.

Kartano

Yhtiö on kuulemma myynyt kummittelevan kartanon venäläisille. Se minua tässä pakkasessa nyt tänään naurattaa ja hymyilyttää. Pitäisi oikein mennä kädestä Igoria onnittelemaan.

Aikoinaan, kun olin lyhyen hetken yhtiön hommissa, en koskaan päässyt sisälle kartanoon. Helsingin pääkonttori määräsi tarkoin, kuka sisälle pääsi ja milläkin verukkeella. Kartanossa oli aina lämpö päällä. Kaksi kertaa vuodessa herrat saapuivat sitten virkistäytymään hulppeaan kiinteistöön. Muutoin kartano eli hiljaiseloa.

Nyt se on sitten venäläisten omistuksessa. Tunnen itseni vähän ulkopuoliseksi. Mummola on Kannaksella. Sinne voi mennä heinikkoa potkiskelemaan, mutta omaksi sitä ei saa.

Kartano taitaa palata sadan vuoden takaiseen loistoonsa. Tulee paljon ravihevosia, maastoautoja, öljykangas-sadetakkeja ja viinikellariin hienoja viinejä. Kartanon kummituskin saa opetella kummittelemaan venäjäksi.

Kartanon piha tulee täyteen solakoita venäjän naisia, jotka liikkuvat vasta iltapäivällä, koska meikkaamiseen on mennyt koko aamu. Venäjän naisilla on sääret kuin hevosen varsoilla. Turkit niillä on päällä aina ja kasvot suoraa Voguen kannesta.

Turvamiehiäkin tulee.

Viimeiset sotaveteraanit taivastelevat maailman menoa ja sanovat, että joutaa tästä jo menemään. Taivasteluja kuulee vuoden pari ja sitten jo ensimmäistä kartanonherraa kutsutaan leijoniin.

Jos sillä olisi irtonaista rahaa sen verran, että veljien ei tarvitsisi hyttysten syöttinä aurauskeppejä enää tuhansittain karsia pusikossa.

Sitten se kutsutaan hirviporukkaan ja sille annetaan passipaikka siitä parhaasta notkosta. Kaadon jälkeen siltä kysytään, voisiko peijaiset pitää kartanossa. Kun siellä juuri kukaan ei ole päässyt käymään.

Pike is also a fish

Meri saattaa olla arvaamaton. Ammattilainenkaan ei aina saa saalista ja kun kyse on hauesta, saamamiehet ja - naiset ovat tosi harvassa. Vaatii tosi kovaa pokkaa viedä savesta poltettu otus presidentinlinnaan oikean otuksen asemesta.

Minä oikeastaan vähän ihailen Korppoon miehiä. Minusta ei olisi ollut tuohon temppuun viime vuoden jälkeen.

Haukea on meressä. Savesta poltettuja haukia ei sitä vastoin ole joka puodissa ja kaupassa myynnissä. Se on pitänyt etukäteen tilata tai teettää. Luulen, että asiaa on mietitty koko vuosi ja nyt sitten näimme tämän haukisodan finaalin.

Eihän se hauki häävi kala ole syödä. Mestarikokit kuitenkin suosivat sitä, koska se ei maistu miltään. Hauki antaakin valmistajalle vapaat kädet maustamiseen ja varioimiseen. Tämän toki tiesivät myös Korppoon miehet.

Hauki on englanniksi pike. Sama sana tarkoittaa sattumalta myös peitseä, keihästä tai seivästä.

Kuvassa taas on Rosamund Pike. Hänkin näyttää sangen terävältä ja vaaralliselta. Kuvan oikeudet ovat jollakin toisella. Netistä löysin tämän hauen.

Referenssi

Pitäisi hankkia vielä muutama jouluun liittyvä muistaminen. En ole kuitenkaan keksinyt ja löytänyt sopivaa referenssi-mittaria. Olen vähän eksyksissä, sillä en ole asiakkailta, eli edellisten vuosien lahjojen saajilta muistanut pyytää referenssiarvioita, joiden perusteella voisin tällä kertaa vakuuttua pakettieni sisällön kelvollisuudesta.

Eihän se referenssi oikeasti noin mene. Sehän oikeasti tarkoittaa sitä, että liiketoiminnan harjoittaja on liisteröinyt jouluikkunaansa helkkarin pitkän listan referensseistään, eli niistä onnellisista lahjan hankkijoista ja saajista, joiden kohdalla asiat ovat menneet nappiin edellisinä vuosina.

Sellainen se olisi hieno lista.

Ostoksille menevä miespuolinen kansalainen voisi listasta tavata, että viime jouluna kunnanjohtaja oli ostanut vaimolleen tulipunaiset rintaliivit ja siihen sävyyn sopivia mäkivöitä ja obersekkejä. Kunnassa kaikki tietysti sitten tietäisivät sen, että kunnanjohtajan perheeseen syntyi yllättäen iltatähti syyskuun lopussa.

Tai, että listassa lukisi, että viime jouluna meiltä ostettiin Ylätalon isännälle uusi hirvipipo. Perässä olisi sitten lakonisesti toteamus, että isäntä syksymmällä kaatoi 4 urosta ja 6 peuraa.

Noita minä jo nimittäisin hyödyllisiksi ja tehokkaiksi referensseiksi.

Jouluviinien ja glogien osalta tietenkin referenssiarvojen luettelemisessa pitäisi olla vähän varovainen. Glögin referenssiarvo voisi olla se, että kukaan niistä, jotka tätä viime vuonna ostivat, eivät flunssaa sairastaneet koko talvena. Ihmisen pörräämiseen liittyvät mielikuva – referenssit ovat kuulemma kiellettyjä viinojen osalta, joten sopivampaa olisi varmasti korostaa jonkun juoman osalta sitä, että tästä juomasta pitävät joulupukin porotkin.

Pahin referenssi, johon olen viime viikkoina törmännyt on se, että minulla on 6 sellaista työtoveria, jotka katsovat TUURI- reality sarjaa säännöllisesti.

Voiko sen jälkeen enää näihin minun kirjoituksiini suhtautua vakavasti ? Voiko enää sen jälkeen kukaan lukijoistani uskoa siihen, että tuon sarjan vaikutus ei jollain konstin tartu minuun ja näihin kirjoituksiin ?

Kuvassa autopeltisepän referenssiä. Lokasuojaremontti ei ehkä valmistu jouluksi, mutta Keravan kirkon alttaritauluna tuo on toiminut loistavasti vuosikaudet.

Karvainen hunaja-ansa

Ruotsalaiset pelkäävät vieraiden lajien leviämistä maahansa. Ruotsalaisethan ovat aina olleet vähän säikkyjä. Maahan ei millään ole haluttu päästää mitään, eikä ketään.

Nyt kun maahanmuutosta on alkanut ilmetä ensimmäisiä vakavia haittoja, ruotsalaiset ovat säikähtäneet vielä enemmän a ryhtyneet armottomaan vastarintaan.

Wikileaks – pomolle järjestettiin näppärä hunaja-ansa. Sen seurauksena ko. henkilö on nyt sitten vangittuna, mutta Englannissa, hulppeassa kartanossa , valvontapanta jalassaan.

Tämä tietenkin ruotsalaisia nyt ottaa pikkuisen pattiin, kun operaatio ei ihan putkeen mennyt. Tuommoisesta operaatiosta tulee helposti mieleen Ruotsin ilmavoimien pudotustilasto. Sitä taitaa johtaa ilmavoimien koelentäjä kahdella Jas – pudotuksellaan.

Nyt ruotsalaiset ovat sitten saaneet huippuidean. Heidän maataan nimittäin uhkaa supikoira –invaasio idästä. Suomessahan supikoiria on jo maanvaivaksi ja niitä ryhdytään torjumaan EU- tuen turvin. Ruotsalaisia tämä tietenkin vähän lohduttaa. Me suomalaiset olemme sopivasti jälleen itäisen uhan välissä, eturintamassa.

Ruotsissa saatiin metsästettyä viime vuonna vain noin 70 supikoiraa. Tilanne on aika hyvä , sillä esimerkiksi Suomessa supikoirasaalis taisi olla yli 170 000 karvaturria. Jotta tilanne ei riistäytyisi käsistä Ruotsissa, he ovat päättäneet metsästää kaikki maassa olevat yksilöt.

Supikoira kulkee aina pareittain. Niinpä ruotsalaiset ovat pyydystäneet näitä pareja , ja sitten loukusta tappaneet toisen supikoiran ja laittaneet toiselle yksilölle Julian Assangelle varaamansa pannan.

Sen jälkeen tämä supi on sitten päästetty vapaaksi. Sitä seuraamalla ruotsalaiset pyrkivät nyt löytämään seuraavan supikoiran. Kun se löydetään, siltä otetaan nirri pois ja pantasupi lähetetään taas uutta paria etsimään.

Sanomalehti- Keskisuomalaisen mukaan ruotsalaiset ovat nyt seuranneet radiovärkein yhtä supia 700 km. Tällä hetkellä se supi on jo Pohjois- Norjassa, joten jos se sieltä löytää supinaaraan, taikka vanhan karvalakin, ruotsalaisilla on edessään ulkopoliittinen ongelma.

Itämaan tietäjillä oli aikoinaan pätevämpi navigaatioväline. Näitä aikoja he olivat olleet reissussa jo pitemmän aikaa. He eivät älynneet suinkaan mennä suoraa tallille, vaan menivät lörpöttelemään tietonsa Herodekselle.

Lopputarina onkin sitten tuttu. Tietäjät löysivät lopulta tallille.

Myyttinen Betlehemin alle 2 -vuotiaiden poikalasten verilöyly sai aikoinaan kansakoulun penkissä istuneet lapsosen hiljaiseksi. Nykytietämyksen mukaan näyttää kuitenkin siltä, että suhteutettuna Betlehemin väkilukuun, surmattuja lapsia on aikoinaan ollut 5 – 20 kpl.

Ruotsalaisia supeja voi kuolla saman verran. Kaikki riippuu kuitenkin nyt siitä, saadaanko Julian Assange Ruotsiin ja saadaanko se hänen jalassaan oleva panta jonkin supi-nuorukaisen kaulaan kiinni.

Ruotsalaisille tiedoksi, että kuvassa oleva elikko ei ole supikoira lajitoverinsa kanssa, vaan siinä on hevonen kärryjensä kanssa. Yhdistelmä tunnetaan myös nimellä vossikka. Nämä ovat metsästämässä turisteja.

Bonus

Gebhardilainen osuustoimintaliike on laittanut asiakasvessojensa oville kortinlukijat. Järjestelyn tarkoitus on kuulemma lisätä vessojen siisteyttä. Aikaisemmin vessat ovat olleet sotkuisia, kun niissä ovat kortittomat vierailleet kortillisten, osuustoiminta –aatteen läpitunkemien, asiakkaiden seassa.

Niinpä. Tässä isässä sitä pitää miehen pitää alituisesti mielessään se, missä on lähin vessa. Uutinen tuo lämpöä ja varmuutta asiakassuhteeseen. Tästä lähtien säästän kauppareissuille sekä ykkös- että kakkoshätäni. Siinä säästää vuoden mittaan vesilaskussa pitkän pennin, ja kuka sen tietää, kun vessanovella korttia höylää, saattavat vielä maksaa paskasta bonusta.

Pahaa pelkään, että saavat minusta nyt vessa- käyttäytymiseeni liittyvää wikileaks – tietoutta. Kohta postilaatikkoon kolahtelee TENA- vaippa mainoksia ja luontaistuote-esitteitä.

Toivoa sopii se, että magneettijuova taikka siru pysyvät toimintakunnossa. Kovassa hädässä on ikävä hinkkailla kortin juovaa villapaidan hihaan. Sellaisessa tilanteessa ihmiselle tulee helposti yhtä ahdistunut olo kuin presidentti Ahtisaarelle meidän tavallisten kansalaisten mielipiteistä.

Vessa – asioista pääsemmekin sujuvasti siirtymään siihen hätään, jota SDP näinä päivinä kokee. Tulevia vaaleja varten julkisuuteen on nyt hinattu Ihalainen, Lipponen ja Ahtisaari. Luotan siihen, että presidentti Koivistoa ei kehdata tähän asiaan sotkea. Mutta jos olisin Väinö Tannerin jälkeläinen, olisin kyllä kovasti huolestunut.

Tulevana talvena tulemme tässä hädässä näkemään merkillisiä vaiheita. Tulemme ennustukseni mukaan näkemään julkisuudessa melkoisen kavalkadin entisiä demokraatteja.

Viimeinen joulubonus kansalaisille näyttää lankeavan kykypuolueen suunnalta. Opetusministerin useimmat ehdotukset on nyt onnistuttu torjumaan. Harmillista tässä asiassa oli se, että kunnia menee nyt Keskustalle. Todelliset vastustajat olivat kuitenkin opettajat. Tuntikehys- ja draama- sotkuja vastusti OAJ: n kyselyssä keskimääriin 70 % opettajista. Joitakin ehdotuksia vastustettiin vieläkin enemmän.

Niinpä sekä Katainen, että opetusministeri ehättivät vakuuttamaan, että enkelitaivaan lausuu näin vielä tulevaisuudessakin, eikä äänestäjän pidä suinkaan säikähtää ja muihin leireihin lähteä.

Hymyilyttää. Angela Merkel sanoi aamulla, että Afganistanissa käydään sotaa. Meidän Presidenttimme taas sanoo, että kohta omissa paukkuu. Ja Pohjois-Korea sanoo, että kohta teillä vasta kriisi on. Mihinkähän Sudanin päämies on jemmannut 7 mrd euroa ? Olisi kiva tietää. Onkohan se kaivanut ne hiekkaan jemmaan ? Onkohan se kussut hiekkaan merkiksi ?

Niin kuulemma poromiehet tekevät erotuksella kun piilottavat viinapullonsa lumihankeen.

Tämä tajunnanvirta tappaa minut kohta.

Kuvassa poikamme valmiina.

Elämme mielenkiintoisia aikoja

Peruspalveluministeri haluaisi pahvisiin viinipakkauksiin mittarit. Olen samaa mieltä ministerin kanssa. En ole pitkään aikaan enää oikein uskonut niihin etikettien prosentteihin. Myös sanalliset selostukset sisällön mausta ovat olleet ylimalkaisia ja kuluttajaa halventavia. Jos maahanmuuttajista puhuttaisi samoilla sanoilla kuin viineistä, puhuja olisi leivättömän pöydän ääressä, ennen kuin kissaa ehtisi sanoa.

Minusta tuntuu kuitenkin siltä, että alkometrin liimaaminen jokaisen viinipakkauksen kylkeen on tuhlausta. Syntyy paljon jätettä ja kustannuksia. Viinin hinta nousee ja lopulta kansa tekee taas kotiviiniä 1990 –luvun tapaan.

Ministeri voisi tietysti eurooppalaisissa kokouksissa muiden maiden ministereille ehdotella näitä viinipakkauksien vakiovarusteita. Se lisäisi kummasti läheisyyden tuntua kokouksissa ja syntyisi paljon keskustelua.

Jos ministeri haluaisi kansalaisten keskittyvän laadullisen mittauksen asemesta määrälliseen mittaukseen, ehdotan, että viinipakkaukset kiellettäisi vaarallisina ja juoppouteen houkuttelevina kapistuksina. Siitä ei niin kovin pitkä aika ole, kun Alkon hyllyillä pullot olivat kyljellään, jotta asiakkaat eivät voisi nähdä houkuttelevaa sisältöä. Ostokset käärittiin paperiin. Pusta Roseta myytiin yhtenä köytenä, koska se oli ainoa viinimerkki, jonka nimen köyhäkansa osasi ääntää oikein.

Maahantuotu viini pitäisikin uudelleen pullottaa 12 cl annoksiin samalla tyylillä kuin Ryan Air on paistanut ja hitsannut muovipusseihin viskinsä 2 cl annoksina.

Viinakaupassa viinit olisivat sitten tämmöisessä pitkässä läpinäkyvässä nauhassa, joka muodostuu peräkkäisistä 12 cl muovipusseista. Asiakas voisi helposti pyytää myymälävirkailijalta sitten vaikkapa 16 pussia punaviiniä. Myyjä repäisee pitkästä letkasta tarpeellisen määrän tätä viinimakkaraa ja näppärästi kehisi sen kämmenensä ja kyynärpäänsä ympäri.

Sellainen viinimakkara olisi keittiössä oiva sisustuselementti. Sen voisi ripustaa seinille, taikka kattoon. Jouluna kynttilänvalo siilautuisi makkaran läpi ja tuhansin punaisen ja keltaisen sävyin toisi seesteistä tunnelmaa keskiluokkaiseen kotiin.

Jään jännittyneenä odottamaan mitä ministerit huomenna keksivät.

ps.

Jos makkara-ratkaisu ei jostain syystä onnistu, niin sitten toinen ehdotukseni on se, että viinipakkauksen kylkeen teipataan mattoveitsi. Sen avulla perheen isä voisi aattoillan aluksi askarrella pahvipakkauksen kylkeen pystysuoran raon, leveydeltään noin puoli senttiä. Siitä raosta perhe voisi sitten tähystää illan mittaan sisäpussissa olevan nesteen vajenemista.

ps 2.

Kuvassa kätevä juomapakkaus

Hirveä työ

Koko yö meni siinä, että tarkistin kaikki 1400 blogikirjoitusta ja niiden kommentit. Esivaltaa pelkäävänä otin tietenkin oikeusministerin uhkailut ja ukaasit tosissani, enkä voi edes ajatella sellaista mahdollisuutta, että rikkoisin Suomen lakia sallimalla blogissani edes kommentti-laatikossa vihaa tai ärhentelyä. Minä kuulemma nyt sitten vastaan teistä ja teidän kirjoituksistanne. Minä kuulemma tarjoan alustan nyt sitten teidän mielipiteillenne.

Ettäs tiedätte

Täällä ei nyt sitten puhuta lakritsista. Ei ainakaan laku-pekasta. Täällä ei enää puhuta hevosista tykkäävistä heimolaisista eikä siitä kansanosasta, joka asuttaa mummolani peltoja Kannaksella.

Ei ainakaan puhuta pahaa. Sillä muuten meikäläinen joutuu Sukevalle homoseksuaalin kassakaappi - keijon sellitoveriksi.

Hirveä työ oli seuloa teidän sepustuksenne läpi.

Vaalit ovat edessä. Arvaan, että kohta meillä on laki, joka määrittelee sen, että Perussuomalaisia äänestämällä tarjoaa heille mahdollisuuden ja alustan epäilyttävän toiminnan harrastamiseen.

Kapteeni Kaarnan sanoin voisi vain todeta, että minä olen vanha mies… sanokaa minun sanoneen…

Ilmeisesti iäkkäiden osa tässäkin yhteiskunnassa on olla ymmärtämättä kaikkea. Ilmeisesti olen tulossa seniiliksi ja typeräksi. Ilmeisesti kohta rupean Rokan Antiksi ja ryhdyn manaamaan yhteiskunnan lopullista tuhoa. Sarastien sanoja väännellen, minä taidan kuitenkin olla mies, joka omaa vain Rokan himon naljailla esimiehille ja jolta puuttuu substanssiosaaminen.

Oikeusministeriö on ajoittanut aivoituksensa sopivasti ennen kristikansan suurta juhlaa. Näissä vihapuhekaavailuissa ei kuitenkaan oteta kantaa siihen, saako edelleen kaduilla vaihtaa ihmisten raamattuja pornolehtiin ja saako edelleen avoimesti pilkata ja vihata ihmisten uskonnollista vakaumusta.

Raamatun historiasta sitä vastoin muistuu kyllä jouluun liittyvä tapaus, jossa valtaapitävät olivat hyvin huolestuneita siitä, oliko valtakuntaan syntynyt uusi hallitsija.

Jotenkin minusta tuntuu, että historia toistaa taas itseään.

Mutta, jos kommentoitte, siististi sitten. Muuten moderoin teidät xxxxxx helvettiin.

Katsoin vahingossa hauskoja kotivideoita

Maailma näyttää usein peilikuvaltaan . Keisari seikkailee munasillaan, mutta kukaan ei uskalla sanoa, että tuo uusi kostyymi on harsomaisen läpinäkyvä. Hänen majesteettinsa on alasti.

Menepä ensimmäisenä aukomaan päätäsi, niin seurauksena on se, että sinut vaiennetaan. Kun kaikki sitten ovat nauraneet vatsansa kipeäksi, sitä ei muista enää kukaan, että olit ensimmäinen epäilijä. Paikkasi on nyt jonon viimeinen. Olet se, joka huomasi kaiken viimeiseksi.

Tietysti voi käydä niin, että helsinkiläinen telakka saa vielä ensi vuonnakin muutaman laivatilauksen. Korealais- venäläistä omistajan puolikasta luultavasti kuitenkin kiinnostaa know – how ja mahdolliset lisäosuudet yhtiöstä. Jossain vaiheessa niitä laivoja luultavasti sitten tehdään jossain muualla. Olemme ehkä nyt kuitenkin säädyllisen kiitollisia näistä muutamasta vuodesta. Risteilijöiden kohdalla taisi jo käydä huonosti.

Suomen kaivosoikeudet ja luvat myytiin ympäri maailmaa, koska tämä on niin perkeleen köyhä maa, että ei täältä enää mitään löydy. On maamme köyhä, siksi jää. Sanoi viisas valtion edustaja ja joi groginsa lyhyenä.

Nyt koko maa myllätään ympäri. Ainoa, jolle julkisesti piruillaan, on se likimain ainoa suomalainen kaivosfirma. Se, millä näyttäisi olevan vielä suomalainen nimi.

Homma muistuttaa amerikkalaisten hauskoja kotivideoita. Alle kouluikäinen ajaa kolmipyöräisellä tuhatta ja sataa vilkasliikenteisen kadun yli ja edelleen suoraa orapihlaja-aidasta läpi . Ja sen pitäisi katsojaa naurattaa. Ainakin minua itkettää ja kauhistuttaa semmoinen.

Paras tapaus kaikista tietenkin on Digita. Nämä mastot, joiden kautta nuo amerikkalaiset hassut kotivideot ynnä suomalaiset salatut elämät saapuvat koteihinne, ovat totaalisesti ulkomaisessa omistuksessa.

Alikersantti Lahtisen tyyliin voisi todeta, että mitä ne sitä möi, MTV, Nelonen ja Sub niille olisi pitänyt myydä.

Kuvassa brittiläinen lentokone laskeutuu Gibralttarin ahtaalle lentokentälle. Suurin osa kerrostalojen ylimmistä kerroksista on kuulemma myyty venäläisille rahamiehille.

Pyhimys

Olin äsken jouluostoksilla vaimoni kanssa. Nyt kun olen kotona residenssissä, tietokoneen ääressä, voitte varmaan päätellä siitä, että olen selviytynyt summasta ja kollaalta, olen jouluhärdellin kuningas, ilman verinaarmua.

Henkisiä traumoja sitä vastoin vähän on päivän aikana tullut.

Olivat nimittäin nimittäneet tämän Karalahden jääkiekkomaajoukkueen kapteeniksi. Mukaan on nimitetty myös tämä Marjamäki, joka ei oikein osaa taklata.

Jalonen ( ei tämä kirjailija), on ajatellut taikoa jostain peli-iloa vähän kaukaloon. No, oma on asiansa. Karalahti on vuosien aikana taikonut esiin kaiken näköistä hubaa. Wikipedian artikkeli Karalahdesta on sangen tyhjentävä.

Kaikki Suomen lätkäjunnut, nyt kuolaamaan ja matseja odottamaan. Nyt teillä on kerrankin esikuvia koko loppuelämäksi. Ja kun maajoukkue nyt tästä ryhdistäytyy ja niittää miestä kaukalossa ja kunniaa kentillä, kaikki me tiedämme, millainen peli tämä nyt oikein on. Tuskin maltan odottaa, kun teistä nappuloista kasvaa esikuvienne kaltaisia.

Minä pesen käteni koko hommasta.

Ja jos mainetta tulee uuden kapteenin komennossa, se olkoon osoitus sitten koko lajin omituisuudesta.

Jumalatonta menoa

Opetushallitus ja muut omantunnonarat ovat taas tuskissaan. Lapsille pitäisi järjestää juhlat syyslukukauden päätteeksi, mutta ohjelmasta on vähän vielä puutetta.

Virsiä ei saa laulaa. Kirkossa ei saa käydä. Silavasta, kinkusta ja sianpääsyltystä ei saa lauluissa mainita, eikä joulunäytelmissä pelata. On siinä opettajaraukalla taas ohjelmatoimistoa kerrakseen.

Itämaantietäjät ja tiernapoikien murjaanit saattaisivat muuten olla sopivia aiheita, mutta nekin liittyvät aika läheisesti tarinaan, jota lapsille ei saa kertoa ja joka ei saa olla juhlimisen kohteena.

Jäljelle jääkin sitten Coca-Cola – joulupukki ja kaupallinen paska, joka päällemme valuu taas jokaisesta tuutista.

Isoäitini kävi vuonna 1903 – 1906 kiertokoulua, sillä hän ei päässyt kansakouluun. Syynä oli silloinkin joulujuhla ja sen riettaus. Hänen isänsä oli sitä mieltä, että kun kansakoulun joulujuhlissa mennään piirileikkiä kuusen ympäri, se vieroittaa lapsen ajatukset maailmaan ja syntiin.

Kiertokoulu oli turvallisempi ympäristö lapselle. Opetussuunnitelmien perusteet oli sovittu niiden talojen kesken , joissa kiertokoulu vuoden aikana vieraili. Kiertokoulun opettaja sai taloista ruokansa ja leipänsä, joten hän ymmärsi noudattaa opetussuunnitelmaa ja sen maakunnallisia painotuksia tarkasti ja tiukasti. Piirileikkiä ei koulunkäyntiin sotkettu.

Seuraavat kolme sukumme sukupolvea ovat sitten rypeneet synnissä ja irstaudessa kansakoulussa ja peruskoulussa. Onneksi modernissa yhteiskunnassamme olemme nyt palanneet uudelleen 100 vuoden takaisiin lähtökohtiin ja löytäneet uskonnollisessa käyttäytymisessä luonnonkansojen varovaisuuden.

Presidentin kutsuilla tanssitaan jo reippaasti monenlaisia tansseja ja monenlaisin kombinaatioin. Yksin, kaksin ja kolmin. Sukupuolesta välittämättä. Virallisen organisaation toiminta eriytyy kovaa vauhtia koululaitoksen moraalisesta toiminnasta. Voisi jopa sanoa, että tämä härdelli polarisoituu. Toisaalta tehdään mitä vain ja toisaalta taas uskonnollisen käyttäytymisen päässä kaikki on säädeltyä ja suurennuslasin alla.

Pahinta tietenkin on se, että viime päivinä pohjoismaissakin on jouduttu tutkimaan uskonnollista käyttäytymistä lähemmin, tarkastelemalla poliisin suurennuslasin avulla joulukadun putkipommia.

Maupassant

Tänään on tarinoita riittänyt. Olen kiitänyt perhosen lailla kauneuden kukasta kohti draamaa ja kuolemaa. Tein muutaman jäälyhdynkin pihalle, mutta valoa elämään tulee vain lepattaen. Siivet tahtovat kärventyä, vaikka ulkona on pakkasta hurjasti.

Aamulla kosmetologi sai aikaan hyrinää päässäni. Käsittely oli miellyttävää ja kasvojani hoivattiin asiantuntevasti. Taustalla soi hempeä musiikki.

Töissä oli kuitenkin pakko mainostaa hoitoa. Tunnin käsittely ei tämän näköisessä naamassa saanut aikaan sen suuruisia muutoksia, että työpaikan naiset olisivat oitis rynnänneet iholle työnjälkeä taivastelemaan.

Lähinnä kai sisäinen kauneuteni siinä kohentui. Vaimon lahjoittama lahjakortti jäi kosmetologin pöydälle, joten nyt on tultava toimeen taas ilman pehmoisten käsien hivelyä jonkin aikaa.

Seuraavan tarinan tarjosi Maupassant. Kaksi ystävää seikkailivat kevytmielisesti majatalossa ja ongella. YLE Teema oli jälleen kanava, joka kaiken hyvän tarjoaa. Tarina kesti 30 minuuttia. Puolessa tunnissa molemmat ystävät makasivat kuolleina kuin kivet.

Siitä tunnin päästä tuli sitten tieto tutusta pirssimiehestä. Hänkin heittää nyt keikkaa siellä, missä asiakkaat eivät koskaan oksenna autoon ja kaikilla on aina tasaraha.

Meidän asiakassuhteemme kesti 35 vuotta. Se on pitempi kuin Maupassantin tarina. Se oli paljon enemmän kuin kosmetologin tuolissa vietetty aika. Nyt pitää sitten vissiin lopettaa taksilla ajo, tai vaihtaa kuskia. Tunnen päivän jälkeen oloni vähän väsyneeksi ja likaiseksi. Vähän ahdistuneeksi.

Jos se oli Maupassant, joka sai minut tolaltani, olisin kiitollinen. Kosmetologi ja kuolema ovat huomattavasti huonommat vaihtoehdot.

Tampere

Hömppäuutisten mukaan Tampereella työnantajilla menee niin upeasti, että heillä on varaa palkata etsivätoimistot seuraamaan sairauslomalla olevien työntekijöiden sairauden todellista laatua. Ja raportoimaan siitä.

Oheishaastatteluissa kukaan ei oikein osaa sanoa asioista mitään.

Työnantajat eivät ilmeisesti enää usko sitä, että lääkärit tutkivat ja toteavat sairauksien laadut ja sen jälkeen kirjoittavat työkyvyttömyydet paperille. Ehkä työnantajat ovatkin kiinnostuneita niistä ensimmäisistä kolmesta päivästä, jolloin lääkärin todistusta ei tarvita. Ehkä työnantajat ovat kiinnostuneita lapsien lukumäärästä, lapsien sairauksista ja niistä aiheutuvista poissaoloista.

Voi olla tietenkin niin, että työnantaja haluaa päästä työntekijästä eroon ja etsii sopivaa syytä.

Siinä tapauksessa kyllä lienee sangen epäilyttävää se, että palkkaa kameralla ja kiikarilla varustetun etsivän murtamaan yksityiselämän suojaa. Jos valesairas pysyttelee kotonaan taikka omalla pihallaan, hänen kuvaamisensa ja katselemisensa on problemaattista.

Etsivän pitää sen vuoksi päivystää niin kauan, että asianomainen lähtee liikenteeseen.

Sittenkin etsivän ja työnantajien on muistettava se, että lääkärikirjassa on satoja sellaisia tautiluokituksia, jotka sallivat potilaalle ulkoilun, liikkumisen, pihan haravoinnin ja kaupassa käynnin. Sairauslomalla on pääsääntöisesti kiellettyä mennä toiselle palkkaa vastaan töihin, mutta muuten ohjeet antaa lääkäri, ei työnjohtaja Murikka.

Mietityttää myös se, kuinka pitkälle pihanharavointi kuumeessa sairauslomalla riittää, jos ryhdytään hakemaan työsuhteen purkua tai irtisanomista ? Jos maalaat omaa taloasi työuupumus-sairauslomalla, se katsottaneen paremminkin hyväksi itsehoidoksi kuin oman edun tavoitteluksi.

Ja lopuksi vielä. Työnantaja, joka sairauslomalaisen perään laittaa kameramiehen, on epäonnistunut aikoinaan jo rekrytoinnissa. Kunhan sitten on pari työntekijää saanut filmattua ja puhutteluasteelle, epäonnistuu myös bisneksessä.

Työilmapiiri, sosiaaliset suhteet ja työntehokkuus ovat sellaisessa työpaikassa kohta ihan tamperelaisella tasolla. Työntekijät eivät sitoudu, kahvituntien puheenaiheet muuttuvat ahdistukseksi ja vähitellen organisaatio valikoituu sellaiseksi, että työnantaja saa todella aihetta valvoa ja kytätä.

Kuvassa työnantaja on koonnut työntekijänsä kesäisen työpäivän aluksi ryhmäkuvaan, jotta iltapäivällä voidaa selvittää se, ketkä ovat vielä paikalla ja kuka on eniten ruskettunut. Työnantaja ja katsoja voivat suurrennella vielä asioita klikkaamalla kuvaa.

Ylipäällikön tilannetiedoituksia

Presidentti Halonen on antanut lausunnon koskien Tukholman pommi-iskua.

Hänen mielestään näin voi käydä Suomessakin.

Minä olen samaa mieltä. Mutta siitä olen eri mieltä, pitääkö presidentin sanoa se ääneen. Tyylikkäämpää olisi kertoa, että viranomaiset varautuvat kaikkeen, ääriliikkeitä seurataan ja maailma tulee julmemmaksi ja julmemmaksi.

Korkeassa asemassa oleva henkilö ei puhu arkiajattelun keinoin, eikä sanakääntein. Muiden päättäjien lausunnot olivatkin sitten julkisuudessa soveliaan varovaisia.

No, Presidenttimme vakuutti pari viikkoa sitten julkisuudessa sitä, että Afganistanin kansaa ei jätetä oman onnensa nojaan, vaan ulkomaat turvaavat ja suojelevat eloa ja iloa tuossa maassa viimeiseen asti.

Voi olla, että meidät todella muistetaan siitä. Voi olla, että näin todella käy Suomessakin.

Minua kiinnostavat kovasti kaikki ne toimet, joiden avulla voitaisi estää, että näin ei kävisi Suomessa.

Quality Hunter

Törmäsin tässä taannoin mielenkiintoiseen ilmiöön. Finnair haki syksyllä itselleen henkilöitä, jotka matkustelevat ja kirjoittavat sitten kokemuksistaan blogeissaan. Yhtiö kertoo näin tavoittavansa suuren määrän mahdollisia asiakkaita ja voivansa tällä tavoin tarjota positiivista viestiä matkustajille.

Asiaan voi tutustua täällä.

Minä haluaisin VR-yhtiön quality hunteriksi. Voisin ajella pitkin ja poikin rataverkkoa, kirjoittaa kokemuksistani ja saada näin aikaan yhtiölle positiivista mainetta ja bisneksen lentoa. Pakko ehkä olisi vähän valehdella ja laittaa omiaan joukkoon, mutta luulisin tuommoisen onnistuvan minulta.

Erityisesti voisin kertoilla konduktorien jutuista, ravintolavaunun tarjonnasta ja viikonloppujunien humalaisista.

Jos VR ei ole kiinnostunut asiasta, niin voisin minä ryhtyä Sokos-hotellien palvelukseenkin. Tai Alkon.

Mikä olisikaan rattoisampaa kuin matkustella ympäri maata ja vierailla monopoliliikkeissä tuotteita hypistelemässä. Pitäisi tietenkin myös pihalla kysellä kuluttajien tuotekokemuksista. Pitäisi varmaan myös käydä vuokrakerrostalo-alueilla tutkimassa tuotteiden tehoa ja käyttäjien kokemuksia. Puistoissa ja huvipaikoilla olisi myös hyvä käydä asiakkaiden kokemuksia kuuntelemassa.

Quality hunterin olisi sitten mukava aina aamulla kirjoittaa nettiin edellisen illan ja yön kokemuksista ja tapahtumista. Näin ALKO:n asiakkaat voisivat blogista päivittäin lukea sen, millaisilla tuotteilla on kuinka hauskaa ollut. Sellainen helpottaisi ostopäätösten tekemistä ja ohjaisi pörräämistä enemmän päätekäyttäytymisen suuntaan, eikä varsinaiseen juomiseen ja tuotteen juotavuuteen, joihin nyt aivan liian kiinnitetään huomiota.

Ollako vai eikö olla ?

Tukholmassa on sitten räjähtänyt pommi. Kansa supattaa kadunkulmissa ja kahvioissa , jos nyt ei aivan järkyttyneinä, mutta kuitenkin selvästi liikuttuneina. Jokaisen huulilla on kolme sanaa; raskaana vai ei ?

Prinsessa on nimittäin kieltäytynyt viinistä.

Kuningashuone saa tästä arvausleikistä nyt itselleen kaipaamaansa positiivista julkisuutta. Uskoisin, että jouluksi kotiin saapuu myös toinen prinsessa taputtelemaan Victorian pikku masua.

Kuninkaallekin tulisi vähän muuta ajateltavaa. Jäisivät nuo ilta- ja yöjuoksut vähemmälle ja aikaa kuluisi enemmän kuninkaanlinnan puutyöverstaalla nikkaroidessa. Ehdottaisin puista kehtoa. Semmoinen on helppo tehdä ja siitä olisi iso apu nuorelleparille. Lapsen syntymä aiheuttaa paljon ylimääräistä rahanmenoa, joten tuommoinen kehto säästäisi myös heidän rahojaan.

Kuulemma siniverisetkin tykkäävät isovanhemmuudesta.

Pikkujouluihin

Lähden olutseuran pikkujouluihin. Se on juhla, jota paikkakunnalla odotetaan innokkaasti ja josta puhutaan paljon jälkeenkin päin.

Tällä kertaa mennään ensin saunaan, ja sitten linja-autolla ulkomaille syömään.

Illalla tullaan taas syönnin jälkeen kotimaahan. Ohjelma on jätetty ihanasti rempalleen, niin kuin kotimaisen iskelmän portti. Juhlan ohjelma nimittäin määrääytyy bussikuskin pitkämielisyyden ja hänen ajohalujensa mukaan.

Repussa on varuilta myös tanssikengät.

Raportoin parhaat palat, kunhan tokenen. Ilman valokuvia , tietenkin.

Tessa ja Lola

TESY ( Turun eläinsuojeluyhdistys) on sitten päättänyt taas jatkaa Tessan ja Lolan kuntoutumiskulujen maksamista. On nimittäin ilmennyt, että koirat eivät juuri nyt ilmeisesti ole vaarassa joutua sen henkilön vaikutuspiiriin, joka heitti heidät alas tässä taannoin kolmannen kerroksen parvekkeelta.

Pariskunnan rakkaus on vissiin sitten rapisemaan päin. Toivottavasti koirien luut eivät ole tässä odotellessa luutuneet vääriin asentoihin.

Nyt kaikki auttamishaluiset taas lahjoittamaan TESY:n tilille varoja. Tässä taannoin niitä oli kertynyt 24 000 euroa, mutta semmoinen summa ei pitkälle riitä kun koirille annetaan fysioterapiaa.

Turussa pitäisi kerätä rahaa myös sille naiselle, jonka bussikuski myös tässä taannoin 13 minuutissa raiskasi. Tai epäillään raiskanneen.

Olen monesti viikkojen aikana nyt miettinyt tämän turkulaisen koiraperheen ihmissuhteita. Olen miettinyt, pitäisikö joillekin ihmisille määrätä parisuhdekielto ihan orwellilaiseen tyyliin. Eläintenpito-kieltojahan määrätään ihmisille tämän tästä.

Jos tämä koirien lennättäjä nyt on lopullisesti poissa kuvioista, lemmikkien emännällä ilmeisesti on uuden eläinrakkaan puoliskon etsiminen edessä. Semmoisen, jonka suosikkikoira ei ole mäyräkoira.

Remontti

Mäkinen sanoi myyneensä päivällä kuorman pontattua lattialankkua miehelle, jolta oli mennyt pönttömuuri läpi lattiasta.

Se mies oli saanut oikeastaan käskyn siirtää sitä muuria vain metrin verran toiseen paikkaan. Laiskana miehenä se oli laittanut muurin ympäri liinan. Se liina oli kulkenut salista makuuhuoneeseen, parisängyn yli ja sitten sieltä ikkunan kautta ulos Fergusonin peräkoukkuun.

Mäkinen tiesi, että sitä lattiaa on käyty jo kaukaakin katsomassa.

Salo pärski, oli tukehtua pullaansa ja sen sieraimista tuli räkää ja vaaleanruskeaa kahvia pitkin pöytää. Väistettiin miehissä. Salolla oli surkea koordinaatio töissä, eikä se menestynyt paremmin kahvitunnillakaan.

Sanoin, että se ei sitten ollut mennyt ihan niin kuin Strömsössä.

Salo sai uuden kohtauksen ja me hakattiin sen selkää niin, että koko ABC katsoi revyytä.

Mäkinen katsoi salaa minuun ja yritti huulillaan muodostaa sanaa mikro….mikro.

Salo kuivasi naamaansa ja pöytää. Se ei huomannut Mäkisen pantomiimia. Mäkinen olisi halunnut saada Salon hiljaiseksi, mutta minua ei mikro juttu tänään huvittanut.

Mulkaisin Mäkistä ja pudistin päätäni. Sanoin sille, että pitää lähteä. Se ymmärsi siitä, etten jaksa enää kuulla Salon mikrosta mitään.

Salolta oli saunan lauteita tehdessä loppunut lämpökäsitelty koivu niin viime metreillä, että se oli tarvinnut vain 25 sentin pätkän sitä. Se oli laittanut tavallisen koivunlankun mikroon täydellä teholla ja sen jälkeen unohtunut urheiluruutua katsomaan. Sen oma muija ja palohälytin olivat ryhtyneet huutamaan juuri kun Riitta Liisa Roposen hikinen pylly oli pyllähtänyt hiihdon päätteeksi maalissa kameran eteen.

Salo on hulluna Roposeen ja sen hymykuoppiin. Se osaa luetella sen Roposen hopeasommat edes takaisin ja ajat sadasosina. Sillä on vintissä monta mappia lehtileikkeitä Roposesta. Kerran kännissä Salo oli vienyt Mäkisen temppeliinsä.

Salon muija on Roposesta mustasukkainen ja huutaa Salolle aina kun ohjelmassa vilahtaa suksi tai edes siteen puolikas naisen alla. Salon muija nimittää Roposta hikiropposeksi. Tai pallisilmäksi.

Salo sanoi menevänsä kotiin. Mäkinen hieroo sormissaan nikotiinipurkka –liuskaa. Siltä oli röörit aukaistu pallopäällä. Siitä oli tullut sen jälkeen totinen mies. Se kumminkin meistä osasi parhaiten juttuja kertoa. Se sanoi aina, että on helppo kertoa juttuja totisella naamalla, kun itseä ei juuri mikään enää ole viime aikoina naurattanut.

Tyhjyyden ylistys

Taidan lähteä lentokentälle illalla. Siellä näyttäisi nyt olevan rauhallista ja kotoisaa.

Lentokenttäkokemukseni yhtä lukuun ottamatta ovat traumaattisia, hikisiä, humalaisia ja lentopelkoisia. Olen odotellut 12 tuntia lomalennon lähtöä, olen seissyt väärässä jonossa 2 tuntia, olen etsinyt kilometrin pituisen käytävän päässä olevaa porttia juosten, olen kärähtänyt turvatarkastuksessa ja olen urpoillut keskellä Eurooppaa myöhästyneenä jatkolennolta.

Aina on ympärillä paniikkihäiriöisen helvetti. Baabelin kieli-sekahedelmäsoppa sorisee korvissa hiki valuu pitkin persevakoa ja kuulutuksista ei saa selvää, vaikka on juuri pitänyt kansainvälisessä seminaarissa luennon englanniksi. Ainoa lentoasemien hienostunut ja ihana ääni on oikeastaan se aavistuksenomainen sihinä, mikä syntyy, kun ohikulkee napakasti kävellen kolme lentoemäntää rinnakkain ja heidän aistikkaat säärensä deniereihin verhottuina hipaisevat toisaan kävelyn aikana.

Romanissa 1978 kaikki oli toisin. Bukarestin lentoasemalla oli 40 suomalaista opiskelijaa kolme mustaa kissaa ja joukkueellinen sotilaita rynnäkkökivääreillä varustettuina. Kyllä oli hiljaista ja rauhallista. Meidät laskettiin kuuteen kertaan täysin tyhjällä lentoasemalla. Välillä sotilaat ajoivat takaa kissoja pitkin asemahallia, välillä he taas laskivat meitä aseenpiipuilla yksitellen osoittaen.

Laitettiin diktaattorille vielä postikortti menemään. Siinä luki: Nikolai, olemme olleet maassasi nyt kaksi viikkoa. Olemme nähneet paljon sinun kuviasi. Sinä olet kaunis mies.

Ja nimet alle.

Mutta kyllä oli ihanaa olla lentoasemalla. Taidan lähteä illalla kävelemään tyhjälle lentoasemalle. Kyllä sekin kokemus pitää vielä saada.

Minulla on kuitenkin tästä uudesta työmarkkinatilanteesta sellainen käsitys, että tulevaisuudessa Suomessa paperitehtaat jauhavat taukoamatta, hitsit välkkyvät taukoamatta, mutta lentoasemat ovat tulevaisuudessa hiljaisia kerran vuodessa.

Joku wälläri sinne nyt on saatu remmiin ja kunhan kuljetusalat saavat jättiliittonsa kuntoon , pääsemme kaikki tulevaisuudessa ihmettelemään sitä, että miksi helvetissä kansallisvaltion rajat tuntuvat tiukkenevan yhdentyvässä Euroopassa.

Joku väitti aikoinaan, että homma menisi ihan toisinpäin.

Juhlat

Nainen sanoi ottaneensa miehestään eron. Sanoin sille, että sitä on nyt liikkeellä. Mutta ei näiden juhlien takia olisi tarvinnut eroa ottaa. En sanonut sille nimeäni. Se ei olisi sitä kuitenkaan muistanut myöhemmin.

Sen miehen suurin vika oli ollut kuulemma se, että se otti kotona ja vieraissa aina lautaselta suurimman pullan mitä tarjolla oli. Se oli ottanut 15 vuoden aikana myös kaikki suurimmat lihapullat, mitä nainen oli paistanut.

Nainen sanoi hävenneensä sitä. Ensin oli joutunut häpeämään vieraissa ja nyt sitten viime aikoina kotonakin, kun nainen oli viimein oppinut omassa kodissaan sen häpeämien taidon.

Nainen sanoi yrittäneensä koko elämänsä pyöritellä niin tasakokoisia jauhelihaklönttejä, että miehelle ei olisi jäänyt mitään mahdollisuutta valikoida. Hankalissa tilanteissa miehellä kuulemma oli tapana sanoa, että tuo taitaa olla inaan suurempi. Taidan ottaa sen.

Viimein nainen sanoi kyllästyneensä. Se sanoi haluavansa joskus maistaa isompaakin, eikä aina sitä pienempää.

Katselin naisen ohi sen taakse. Ruokajono huojui humalaisena nurkan taakse ja mietin, kauanko siinä jonossa joutuisin vielä seisomaan. En halunnut sen seisovan siinä vieressä ja arvioivan minua ottamieni lihapullien perusteella.

Sanoin sille, että minä syön suurimmat lihapullat jo pelliltä, kun olen ottanut ne uunista. Minä syön ne maistiaisiksi. Jätän pöytään vain tasakokoiset, ettei tule riitaa. Sillä tavalla on pärjätty hopeahääpäivään asti nyt ainakin

Se näytti loukkaantuvan, vaikka hymyilikin jutuilleni. Se laski kiivaasti ikääni ja sitten se nauroi kuin Saara Vanhassa Testamentissa. Katselin sen vartaloa. Se oli eronsa jälkeen päässyt jo monta kertaa valikoimaan suuremmat lihapullat pöydästä.

Ajattelin, että se sopisi bändäritytöksi eturiviin, nuorille soittajapojille hymyilemään. Sen takaa olisi hyvä tanssia ohi. Sen takana olisi siltä turvassa. Se tuijottaisi vain komeaa basistia ja raskas hajuvesi laskisi sumuverhon kaiken eteen.

Sillä tavoin sen kohtaisi vain kerran kierroksella. Voisi keskittyä tanssimiseen ja toivoa, että seuraavalla kierroksella se olisi häipynyt takahuoneeseen tai keikkabussiin.

Angst

Ihminen väsyy ja ajatus halvaantuu. Niin tahtoo käydä minulle aina marraskuussa. Nyt olen sinnitellyt joulukuulle asti. Käämit hehkuvat punaisina, pumppu hakkaa rinnassa ja korventaa. Pitänee illalla syödä ruokasoodaa ja juoda kaapista konjakkia päälle.

Sosiologian metodikurssista tuli kolmonen. Kun aikansa tottuu nelosiin ja vitosiin, niin kyllä ripoo ihmistä hurjan tavalla. Kaksi onnetonta opiskelijaa saivat osansa kaikesta niskaansa juuri äsken. Luulen, että kumpikaan ei tiennyt ja ymmärtänyt, mikä heihin iski. Pitänee pyytää anteeksi myöhemmin.

Nyt oksettaa työnteko tosissaan. Miehitys organisaatiossa on yhtä ohut kuin Kollaalla 1940. Alikersantit johtavat täälläkin kohta kokonaisia pataljoonia. Jäljelle jääneiden osaksi jää sitten piiskata nuoriso oppimisen vuoren viimeisiä jyrkänteitä ylös, maanitella, uhkailla, piruilla ja vetää vielä viimeisiä hampaat irvessä reunan yli.

Perjantaina se sitten loppuu. Sen jälkeen seuraavat luennot annetaan nuorisolle 10. päivä ensi vuotta. Ette usko, miten ihminen on toisen asialla. Ette usko, miten ihminen voi keskittyä kahden päivän onnistumiseen.

Pahinta on se, että minusta tulee ivallinen, ilkeä ja paha heti kun olen viimeiselle laidalle tullut. Tavallisesti olen vain satiirinen, pirullinen, vahingoniloinen ja ehkä joskus vähän häijy. Nyt minä olen pari päivää paha, katkera, julma ja kaunainen.

Tänään olin töykeä ja sulkeutunut töissä. Olisi pitänyt sanoa vain päivää ja sen, että kylläpäsitäonluntataas. En onneksi sanonut mitään. Olin vain töykeä, en jaksanut olla edes paha.

Siksi en taida kirjoitella mistään enkä kenestäkään. Säästän vähän itseäni ja teitä. Yritän kömpiä säädyllisesti kammioni rauhaan illaksi ja yritän ryhtyä viimeistään viikonloppuna taas elämään ihmisarvoisesti ja vähemmän katkerasti

Im Memoriam

Huussin paskainen reissu

Käymäläseura Huussin linnanjuhlat eivät nyt ihan osuneet reikään. Voisi jopa sanoa niin, että illasta tuli paskareissu.

Minulla ei ole tarkempaa tietoa ko. yhdistyksestä, mutta sikäli olen iloinen heidän mukanaolostaan, että sen kaltainen kutsumisfilosofia voi poikia jopa allekirjoittaneelle kutsun, ennemmin tai myöhemmin.

Kunnioitettavaa tietenkin on se, että suuri joukko kutsuttuja urheilijoita piti oman päänsä kylmänä, eikä ryhtynyt harrastamaan kamppailulajeja.

No, käymäläseuralle toivon kaikkea hyvää. Meillä on hyvä know how huussi-teknologiassa. Kunhan muut syömähampaat vientiteollisuudestamme poistuvat, voimme täyttää ekokatastrofin vaivaaman maailman ulkovessoilla. Käymäläseuran vieraskirjassa käydään jo hyvin paskapitoista keskustelua.

Niiden huussien rakentamisessa ja sisutuksessa olemme lyömättömiä. Asiantuntijoita löytyy satojatuhansia.

Pitänee myöhemmin illalla jatkaa ulkovessa -muisteluilla

Joululahjarahat

Niin, se kauhistuttava liike-elämän tukirumba on alkamassa taas. Lehteen on laadittu listoja siitä, kuinka paljon keskimääräinen suomalainen laittaa rahaa joululahjoihin. Minulle tulee paha mieli jo niistä listoista, sillä koskaan en pääse edes lähelle niitä summia.

Tänä vuonna ehkä olisin päässyt, mutta 7 vuotta vanhat silmälasit sanoivat lopullisesti yhteistyön irti. Sangat katkesivat ja linssit tippuivat pois. Yritin niitä kaksikomponenttiliimalla vähän sepittää, mutta minun käden taidoillani lopputulos oli irvokas. Putosin korjatuilla laseilla heti sosio-eettisen -järjestelmän alimpaan kymmenennekseen. Näytin katujen kasvatilta.

Niinpä vein joululahjarahani optikolle. Kahden viikon odottamisen jälkeen joulu sitten saapui silmilleni. Uudet sangat eivät oikein heti sopeudu korville, joten vereslihalla sitä on nyt sitten oltu viikon päivät sekä korvista, että sielusta. Lasku teki nimittäin 860 euroa.

Minulle nähkääs on siunaantunut vaatimattoman ulkonäön lisäksi myös huono näkökyky silmiin. Miinusta on välillä yli kymmenen diopteria ja välillä vähän ali. Tietenkin tarvitsen myös linssien alaosiin lukutehot.

Minä olen niitä ihmisiä, joista sanotaan, että olen ylpeä ja itseäni täynnä, kun en morjenstele. Syynä on kuitenkin se, että en tunne ketään 10 metriä kauempaa. Liikenteessä morjenstelen tutut autot ja jotkut naisihmiset. Autot tunnistan väristä ja merkistä, naiset kävelytyylistä ja vaatetuksesta.

Katselin tuossa tuskissani, mitä muuta 860 eurolla oikein saisi. No, saisi esimerkiksi katsastetun ja siistin VW Vento-henkilöauton. Sillä hinnalla pääsisi myös viikoksi Gambiaan, Banjul – nimiseen lomapaikkaan.

Mutta en minä. Kuvitelkaa vielä sitten se, että aikaisemmin ruokakuntaan kuului 4 silmälasillista henkeä, joiden näönhuolto keskitettiin samalle optikolle.

Aina kun optikko kävi etelässä lomalla, minä kyllä tiesin, kenen edustajana hän siellä D-vitamiinia tankkasi. Viisaana ihmisenä hän on käynyt etelässä säännöllisesti, ajanut aina uusilla autoilla, eikä koskaan vanhoilla Ventoilla.

Mutta te, joilla näkö pelaa hyvin, käykääpä linkistä katsomassa hyvä auto itsellenne. Tästä linkistä taas pääsette miettimään Gambian lomaa. Siellä sataa joulukuussa keskimäärin 3 mm vettä. Lämpöä näyttäisi olevan noin 31 astetta. Venton hinta on pudonnut jo 600 euroon. Nainen myyjänä. Katsastettu auto.

Minä se katselen uusilla laseilla lintulaudan tiaisia ja yritän lämmittää takkaa.

Kuva on pöllitty netistä.

Neljäs maailma

Sosiologi Manuel Castells on lanseerannut käsitteen “ Neljäs maailma”. Hän tarkoittaa termillä ihmisryhmää, joka post modernissa maailmassa jää kokonaan kaiken toiminnan ulkopuolelle ja jota ryhmää kukaan ei enää kaipaa, taikka halua takaisin.

Köyhyyden ja syrjäytymisen prosessit ovat yhä monimutkaisempia ja ne liittyvät yhä enemmän siihen, miten ihmiset pystyvät reagoimaan kasvavaan informaatioon ja sen hallinnan vaatimuksiin.

Tämän neljännen maailman ihmiset eivät välttämättä ymmärrä Euroopan talousongelmia makrotalouden termein. Heidän käsityskykynsä seilaa jossain oman lompakon ja seuraavan kauppareissun välimaastossa.

Neljäs maailma näyttää kuitenkin olevan ja voivan ihan hyvin. Älymystö voi kieltää sen arkiajattelun menetelmin, mutta se on toivotonta, sillä samalla pitäisi lakkauttaa yleinen äänioikeus.

Neljättä maailmaa hallitaan disinformaatiolla. Kuningatar Elisabethin pikkuhousut ovat huutokaupattavana, tanssija Tukiainen myy pääsylippuja häihinsä ja mäkihyppääjä Nykänen viettää jonkun naisen kanssa aikaansa huomenna. IKEA: varaston katto on Ruotsissa romahtanut. Nyt sitten loppui lampaantaljojen saanti. Tamperelaiset joutuvat menemään jäähalliin tappelemaan mustasta makkarasta.

Ja kaikki tämä vain siksi, koska tämä neljäs maailma kasvaa koko ajan määrällisesti, mutta sen tarpeet yhteiskunnassa köyhtyvät laadullisesti.

Neljäs maailma on perinteisesti ajateltuna maantieteellinen alue jossain kehitysmaissa, kolmannen maailman liepeillä, Rion slummeissa ja Meksikon huumekaupungeissa.

Mutta sen lisäksi neljäs maailma leviää miljoonakaupunkien slummeihin, Espanjan rannikolle, eurooppalaisten kaupunkien laitamille ja kaikkialle sinne, missä laajakaistaa ei ole , väestön keski-ikä nousee ja seiska- lehdet leviävät. Nyt oireita neljännestä maailmasta näyttää olevan jo Suomessakin.

Kuningatar Elisabethin pikkuhousut ja IKEAN lampaantaljat ovat vastaus neljännen maailman tiedonjanoon. Seuraavat eduskuntavaalit taas indikoivat sitä, kuinka suureksi Seiska-lehden painokset ensi vuonna nousevat. Yhteiskunta polarisoituu rajusti, eikä eliitti voi sille enää mitään. Ei Toyotalla ajava keskiluokkakaan.

Kirjoitin härnätäkseni lukijoita. Pääfunktio on kuitenkin se, että asiasta on kohta tentti yliopistolla ja tällä tavalla asiat jäävät mieleeni paremmin. Joudutten tässä nyt vähän kärsimään, kun itsekkäästi omia tenttijuttujani pohdiskelen.

Kuvassa soittaja kelaa keskiluokan iloksi mustaa blues-musiikkia Gibraltarin pääkadulla.