Arto
Merisalon on annettu ymmärtää, että Keskustan vaaliristeilyn matkaliput on tässä vaiheessa syksyä jo kaikki myyty ja varattu. Harmillinen juttu. Merisalon on yritettävä nyt varata itselleen laivamatka kilpailevan yhtiön lautalle. Syksyinen meri on viehättävä ja tunnelmallinen elementti, joka vie mielestä arkihuolet ja saa ihmisen rentoutumaan. Ymmärrän hyvin Merisaloa. Merelle on aina syksyisin mukava päästä.
Villissä nuoruudessa minäkin törmäsin usein tähän samaan ongelmaan. Minulle sanottiin ystävällisesti, mutta päättävästi, että meille on nyt aivan täyttä, valitettavasti. Tervetulo joku toinen ilta. Usein sanottiin niinkin, että meillä nyt tänään on pikkutakki-pakko, ja kaikki eteisvahtimestarin takit on jo vuokrattu. Joskus sisäänpääsyn esteeksi muodostuivat farmarit.
Merkillisin este tielleni sattui Helsingissä kesällä 1975. Olin hinkumassa kauppakorkeakouluun ja sitä varten asustelin 5 viikkoa Helsingissä ja kävin valmennuskurssia. Nykyinen opetusministeri ei sellaista suvaitse, mutta se oli silloin maan tapa.
Erään rankan valmennuskurssipäivän jälkeen päätin palkita itseäni virkistävällä oluella. Kulkuni suuntautui iltaisin yleensä pitkin Fredrikinkatua Iso- Roobertinkadulle ja edelleen Pienellä Roobertinkadulla olleen poliisilaitoksen naapurissa sijainneeseen matkustajakotiin.
Roobertinkatujen risteyksessä oli siihen aikaan ravintola, jonka nimi oli muistaakseni Yrjön Grilli. Niinpä suuntasin askeleeni ovella seisovan nais-eteisvahtimestarin eteen ja kysyin aivan selvällä Rauman Giälellä , josko heillä olisi kulkijanuorukaiselle tilaa.
Rouva totesi, että tilaa on hyvin, mutta herra on nyt ottanut puheesta päätellen niin paljon, että parempi on, jos herra tulee huomenna uudestaan.
Minä , vesiselvänä seisova satakuntalainen, menin ihan lukkoon. Pidin pöyristyttävänä väitettä, että minussa olisi jotain sellaista vikaa, joka antaisi luvan jättää minut oven ulkopuolelle. Siitä lähtien olen suhtautunut pääkaupunkiseudun ravintolatoimintaan suurella epäilyllä ja parhaani mukaan pyrkinyt saattamaan sen huonoon valoon.
Minä siis ymmärrän hyvin Arto Merisaloa. Ulosjääminen on katkera pala. Siihen, Arto, voi helposti törmätä esimerkiksi Raamatussa, jossa tarinassa kuin tarinassa löytyy hölmöjä neitsyitä, jotka ovat päästäneet lampustaan öljyn loppumaan ja joutuvat sen vuoksi jäämään ovien ulkopuolelle.
Arton kohdalla nyt on ilmeisesti käynyt niin, että öljyn asemesta häneltä on loppunut se, mitä köyhäkansa kutsuu rahaksi. On varmaankin myös käynyt niin, että ne, jotka maakunnista aikoinaan lähettivät Merisaloa koskevia varoittavia viestejä Keskustan konttoriin, koskien Merisalon liiketoimintoja 1990-luvun alussa, ovat viime aikaisten tapahtumien jälkeen saaneet vähän enemmän sanansijaa liikkeessä.
Ovat vaihtaneet portsarin ovelle. Jo aikoinaan se saattoi olla tuhoisa toimi sellaiselle ravintola-asiakkaalle, joka oli rakentanut sisäänpääsynsä pitkällisten ja luottamuksellisten ihmissuhteiden varaan.
Toisaalta olen miettinyt sitä, että mikäli Merisalo on aktiivisesti pyrkinyt astumaan laivaan ja lähtemään mukaan iloiseen viherlaumaan, mitkä ovat hänen vaikuttimensa sille ? Miksi ihmeessä hänen pitäisi päästä kaiken jälkeen sinne laivalle. Millaisia hyviä kavereita hänellä on siinä porukassa jäljellä ?
