Heinäkuun loppu on täynnä ihmeellisyyttä

Ruotsalaisia varoitetaan siitä, että markkinoille on päässyt livahtamaan 17 000 pulloa liian vahvaa heinäkenkä – olutta. Kuluttajia pyydetään palauttamaan pullot Systembolaget- nimiseen yritykseen.

Pulloissa piti olla 3,5 % vahvaa olutta, mutta siellä on kuulemma ollutkin tavattoman äreää olvia, eli kokonaista 5 % vahvaa.

Tillman hymyilee täällä kolmannessa persoonassa ja toivottaa ruotsalaisille hyvää olutjahtia. Jos käy niin, että lakia kuuliaisesti noudattavat ruotsalaiset palauttavat takaisin vain 10 000 pulloa, seuraan mielenkiinnolla sitä, mihin toimenpiteisiin Ruotsin hallitus ryhtyy, jotta he saavat takavarikoiduksi loput 7000 pulloa.

Taannoin, kun olimme vaimon kanssa Tukholmassa Danielin ja Victorian kutsumina pari päivää, minäkin tutustuin ruotsalaisiin oluisiin. Kovin on laimeaa, sanon minä. Vanhassa kaupungissa kun istuimme terassilla nelistään, minä vuoron perään lisäsin jokaisen oluttuoppiin vähän laivalta ostamaani viskiä. Sillä tavoin ruotsalaisestakin oluesta tulee juotavaa ja nautittavaa.

Tässä teille tarkka ohje syksyn ratoksi. Menette markettiin ja ostatte ykkösolutta tarjouksesta. Joskus sitä saa melkein ilmaiseksi. Kotona laitatte sen jääkaappiin ja kun se on jäähtynyt, avaatte pullon ja kaadatte lasiin. Sitten kaadatte lasiin 2 cl halvemman luokan blended viskiä. Oivallinen ja mukava janojuoma on valmis.

Juomasta saa mielenkiintoisia vaihtoehtoja kun vaihtaa ykkösoluen kolmoseen ja varioi lisättävän viskin tilavuusmitoilla. Single malttia on turha haaskata näihin kokeiluihin.

Heinäkuun viimeisen päivän kunniaksi ja blogin vakituisten lemmikkilukijoiden liehakoimiseksi tällä kertaa kuvassa ei ole olutta, vaan kaunis ja söpö lehmä. Tällä kertaa vierailta mailta.

Heinäkuun viimeisen päivän ja sala-vahvan oluen kunniaksi myös musiikkia.

Olen nyt kovassa lyönnissä

Olen hengissä ja taas turvallisesti viilenneessä residenssissä. Ääneni on nyt kuitenkin vähän käheytynyt, kävelytyylini on tullut rennommaksi ja naamani on melko karhean seksikäs.

Ainakin minusta tuntuu siltä.

Ostin nimittäin hädissäni Dressman – liikkeestä alennuksessa olleen vaatteen, joka saa aikaan ihmeellisiä muutoksi, kunhan sen kiskaisee päälleen. Jo se, että kannat sitä kassissa pitkin Idea-Parkin käytävää saa sinut tuntemaan itsesi Doc Hollidayksi. Edes vaimoni ei meinannut tunnistaa minua. Vaate on linkissä olevassa kataloogissa sivulla 91. Sen avulla tunnistatte minut kun seuraavan kerran tulen vastaan kadulla lanteet keinuen ja sänkiparta naamassa.

Uhrasin kyseiseen hyödykkeeseen 10 euroa. Lisäksi söimme, mutta em. dressman-efektin vuoksi siitä ei meinannut tulla mitään, koska 35- vuotiaita helletoppi ladyja parveili koko ajan ympärillä ja vaimo oli tukehtua kanasalaattiinsa.

Idea-parkissa ei ole oikein kunnollista miesparkkia. Sitä paitsi lupasin hoitaa ajamisen, joten yritin olla selvin päin ja hätistellä dressman efektin vuoksi sekopäisiksi tulleita naisia.

Kari oli tuossa edellisen päreen kommenttilaatikossa aivan oikeassa siinä, että mikään pakko ei ole kunnollisen ja tavallisen ihmisen änkeä näihin paikkoihin. Minäkin viihdyin eniten siinä liikkeessä, missä myytiin pienoismalleja ja radio-ohjattavia lennokkeja. Kirjakaupat olivat jo pettymys. Kummassakin kaupassa myytiin ” epämääräistä” kirjallisuutta kummalliseen hintaan.

Jos pokkarin hinta on 10 euroa, se ei ole vielä alennuksessa.

Meinasin ostaa Viipurin kartaston vuodelta 1939, mutta päädyin kuitenkin sitten lopulta Dressman – fiilistelyyn. Vielä ostin Pentikin- liikkeestä postikortin , joka maksoi 1,2 euroa. Postikortin kuvassa katsojaa killittää noin 2 viikon ikäinen porsas. Kontrasti Pentikin tuotteiden ja sika-postikortin välillä oli niin riemullinen, että en pystynyt välttämään kiusausta. Minulla on jo suunnitelma siitäkin, kenelle sika-possu- kortin lähetän. Tunnen nimittäin parikin henkilöä, jotka osaavat arvostaa Pentik-possua yli kaiken.

Äsken katsoin televisiosta miesten pikajuoksua. Norjan poika oli ottanut kunnolla aurinkoa, mutta ei hän silti pärjännyt. Monen muunkin kilpailijan synnyinmaa näyttää olevan jossain kaukana ja hyvinkin eksoottinen. Edustusmaa on sitten jo jotain paljon arkisempaa.

Kahden oluen jälkeen olenkin melko vakuuttunut siitä, että EM- urheilun mielettömyys voittaa lopulta rinnanmitalla Idea-park – mielettömyyden.

Kuten huomaatte, vaate on alkanut jo vaikuttaa.

Väliaikatietoja

Sallassa kadonneen marjamiehen etsinnät on lopetettu. Uskoisin, että mies löytyy lähiaikoina hyvissä voimissa.

Vaimoni viimeisen lomapäivän kunniaksi minä taas suunnistan kuljettajan ominaisuudessa Tampereen eteläpuolella olevaan ostoshelvettiin. Toivottavasti minä ja avioliittoni selviämme koettelemuksesta kunnialla.

Raportoin tappiot ja voitot illemmalla.

Sveitsin laivasto

Joskus on hauska seurata asioita, jotka tapahtuvat, vaikka edellytyksiä ei olisikaan. Ihminen raivaa lentokentän ja kohta hän jo nousee siiville. Kuivaan mäkeen rakennetaan kasteluvehkeet , hakataan puusto pois ja kylvetään vihreää ruohoa, jotta valkoinen pallo voisi lentää vapaasti lipulle. Keskelle hiekkaerämaata rakennetaan halli laskettelemista varten, styroks-lautoilla pilkitään kesäisin ja talvisin sitten uidaan hallissa taikka hiihdetään putkessa.

Tallinnaan pitäisi rakentaa tunneli ja Jyväskylään oikorata. Ihminen on oivallinen laji muuttamaan ympäristöään mieleisekseen. Tai ihminen voi olla piittaamatta totaalisesti olosuhteista, joihin on sattunut syntymään.

Itävallan laivasto on lopetettu koska kommunismista ei enää suurta pelkoa ole. Eikä Sveitsin laivaston hyökkäyksestä. Sveitsin laivasto nimittäin toimii Sveitsin järvillä ja vartiomoottoriveneet eivät ole koskaan sen suolaisempaa vettä päässeet näkemään.

Myös Unkarin laivasto on käytännössä ilmeisesti lakannut olemasta. Sitä vastoin monilla muilla sisämaan- valtioilla on melkoisia laivastoja jokien ja järvien vartioimiseen ja suojelemiseen.

Bolivian laivasto on keskittynyt suojelemaan Titicaca – järveä ja Bolivian suuria jokia. Merenrantaa ei tälläkään valtiolla ole.

Mongolian kauppalaivasto on taas luku sinänsä. Se kuljettaa maailman merillä mitä tahansa, mistä tulee edes vähän tuloja.

Meillä on hirveä määrä järviä ja jokia, mutta ei minkäänlaista sisävesilaivastoa niitä turvaamassa. Nyt vaalien lähestyessä pitäisi nopeasti tehdä periaatepäätökset kahdesta asiasta. Saimaa ja Päijänne pitäisi yhdistää kanavalla ja sen jälkeen muodostaa näin syntyneelle järvialueelle Suomen sisävesilaivasto.

Laivastolle pitäisi rakentaa tukikohdat Jyväskylään, Vääksyyn, Lappeenrantaan ja Kuopioon. Jokaiselle paikkakunnalle pitäisi sijoittaa kevyt ohjusvenelaivue, merihenkinen upseerikerho ja runsaasti toimintaa tukevia aktiviteettejä. Näin mekin pääsisimme arvoiseemme seuraan ja voisimme saada runsaasti lehtijuttuja amiraalien rouvista, komeista meripojista ja sisävesilaivaston soittokunnan paraateista.

Kuvassa on Sveitsin laivaston vartiovene siirtymässä laivastoparaatin lähtötasalle.

Näin on marjat

Thaimaalaisen marjamiehen etsinnät jatkuvat Sallassa. Poimija oli jättänyt maanantai-iltana tien varteen hillasangon ja vaatteita ja singahtanut sen jälkeen taas pusikkoon eksyksiin. Nyt sitten marjamiestä etsitään suurella joukolla .

Olen nukkunut vähän huonosti ja myöhään. Siksi varmaan olen vähän ärtyneellä ja populistisella tuulella. Kesäloma loppuu viikon kuluttua, minua ahdistellaan mustikkametsään ja toteutumattomia kesäsuunnitelmia on vielä vaikka kuinka. Ja siihen rakoon sitten pääsee lukemaan näitä uutisia.

Minä en ole koskaan käynyt Thaimaassa. Enkä tuskin koskaan mene sinne, yli maan voin ehkä lentää, mutta en kyllä laskeudu. Minä en missään nimessä mene koskaan Thaimaaseen töihin. Minusta tuntuisi aika absurdilta sellainen asia, että minä harhailisin keskellä Thaimaata jossain viidakossa ja keräilisin jotain maustetta, taikka hedelmiä koriini ja odottaisin sitten tienvarressa kuljetusta jonnekin yhteismajoitukseen.

Minusta näiden poimijoiden lennättäminen tänne lentokoneella on moraalitonta puuhaa, johon sekaantuneet ihmiset voisi viedä ilman vaatteita keskelle Sallan korpea hyttysten riesaksi ja jättää sinne. Jos sitä marjaa ei muuten sieltä metsästä saa pois, niin jätettäköön se sato sitten sinne.

Jokavuotinen parku poimijoiden olosuhteista on kuitenkin alkamassa taas näinä päivinä. Kuka maksaa lennot ? Kuka maksaa elintarpeet ? Kuka maksaa asumisen ? Kuka maksaa kuljetuksen metsään ?

Olen itse poiminut marjoja omaa käyttöön ja joskus nuorena miehenä myyntiin. Yhtenä vuonna onnistuin poimimaan 400 litraa mustikkaa, eli noin 40 sangollista. Sellainen työmäärä oli nujertaa minut, sillä touhusin metsässä virkatyöni jälkeen iltaisin ja viikonloppuisin. Mustikan sesonki on kaikenlisäksi kohtuullisen lyhyt.

Tällä hetkellä poimija saa mustikasta euron kilolta. Tuollainen hirmuinen 400 kilon mustikkamäärä olisi tuottanut minulle siis noin 200 euroa. Todellista poiminta-aikaa minun piti käyttää tuohon marjamäärään noin 80 tuntia.

Vaikka nämä itämaiset kivikasvoiset työmyyrät olisivat minkä kaltaisia tehopakkauksia tahansa, heille tuottaa varmasti suuria vaikeuksia saada kasaan lyhyen sesongin aikana edestakainen lentolippu, ruokarahat ja asunnon vuokra.

Kun suuri osa marjatarpeesta tyydytetään jo nyt tuontimarjoilla, tuntuu kummalliselta, että epämääräiset jobbarit saalistavat kohtuullisia tuottoja joka vuosi sillä, että he tuottavat poimijoita ulkomailta taikka houkuttelevat vähätuloiset eläkeläiset metsään.

No, kadonneella on matkapuhelin kuitenkin. Akku on päässyt tyhjenemään, joten häntä ei voida paikantaa. Osa vaatteista on tienposkessa. Hillaämpärikin on tienposkessa.

Minulla on asian lopputuloksen suhteen veikkauksia ja lisämielipiteitä, mutta kun tässä nyt kuitenkin töiden lähetessä yritetään pysytellä ihmisten kirjoissa, lienee parasta, että en ääneen kaikkea sano, en ainakaan kirjoita.

Yläkuvassa mansikoita Kuopion torilla. Alakuvassa poimijoita suomeenlähtö- paraatissa

Kitara ja kesäilta

Kävin katsomassa Porissa vähän soitantoa. Sunnuntain konsertissa Jeff Beck soitti Fenderiä iloisesti ja ammattitaidolla. Viimeiseen kappaleeseen hän vaihtoi mustan Les Paulin, ja sitten koko keikka olikin jo ohi.

Beck soitti lyyristä kitaramusiikkia leppoisessa sävyssä ja ilman plektraa. Koko kaula käytettiin kyllä hyväksi ja kammesta hän väänsi lisää yksityiskohtia. Satakunnan kansa hehkutti taustaorkesterin rumpalia, mutta minä kyllä diggasin naisbasistia. Harvoin olen nähnyt bassoa soitettavan näin. Rhonda Smith on vasta tullut kokoonpanoon, mutta, voi taivas, kuinka hänen bassonsa murisi ja lauloi.

Rhonda ei ehkä ole aivan niin vetävän oloinen kuin hänen edeltäjänsä nuori Tal Wilkenfeld, mutta vastaavasti soitosta löytyi kypsyyttä ja rajua menoa.
Oli mukavaa. Olen livenä kuunnellut Jeff Beckiä edellisen kerran vuonna 1971 Ruisrockissa. Sillon en osannut oikein suhtautua taituriin kunnolla. Meitä oli silloin 100 000 maksanutta ja ihastelimme toisiamme. Nyt Kirjurissa oli 4000 maksanutta ja jonkin verran asiakaslipuilla tulleita. Minua oikeastaan vähän hävetti. Toisaalta taas tunsin sunnuntaina olevani etuoikeutettu ja valikoitunut. Olin varmaan vähän pentu 1971. Nyt jäin sitten kaipaamaan kolmatta kertaa.

Katsomossa oli tuttuja ihmisiä, palvelut toimivat kiitettävästi ja mieli jäi hyväksi. Semmoisen jälkeen sitä mielellään taas päästää loman loppumaan ja ryhtyy asennoitumaan työhuoneen ilmapiiriin myönteisesti.

Lähtötunnelmia

Lähden kohta länteen, meren äärelle. Tässä vähän tunnelmapalaa teillekin menneiltä vuosilta. Oslossa ollaan tässä filmissä ja meno on vallatonta.

Raportoin Porin tunnelmista, kunhan palaan.

Kesän kipukohtia

Helteet kuulemma loppuvat. Samaan saumaan kuulemma myös lomat loppuvat monilta. On aika palata karuun todellisuuteen. Autolla ajokunnossa on oltava heti aamusta lähtien.

Päihdeneuvojat ja juovutusaine-klinikat valmistautuvat kovalla tohinalla kauden sesonkiin. Viikon päästä ovien saranat on oltava hyvässä rasvassa ja odotushuone täynnä tuoleja, sillä jonoa syntyy ja sitä kuulemma piisaa aina lokakuulle asti.

Marketin pullonpalautuskoneelle jonot taas lyhenevät. Koko kesän ajan on ollut suurta arpapeliä se, kannattaako siihen jonoon jäädä tuttujen pällisteltäväksi, vai pitääkö viedä tölkit takaisin auton tavaratilaan ja jatkaa ostoskierrosta. Osuustoiminnallinen market teetätti jopa toisen palautusautomaatin kesäksi eteiseensä, jotta tämä ”pullonkaula” vähän avartuisi ja asiakkaat pääsisivät joutuin hakemaan uuden salkun sisältä.

Pari kertaa olen joutunut palauttamaan pullot vihollismarkettiin. Olen myynyt kassalla palautuskuittini, ottanut rahat ja hankkinut niillä uutta olutta bonusta maksavasta osuustoimintamarketista.

Kaljoittelu on hupaisa ja mukava harrastus. Välillä on syytä kuitenkin lukea hyviä kirjoja, ajaa autolla ja liikkua kotipihaa laajemmalla. Näin voi välttyä ”katkolle” joutumasta ja näkee kummallisia asioita.

Viime viikolla näin kaksi metsän pöröä, peikkolasta eli varsinaisen hassua ilmestystä liftaamassa Turun kaupungissa kohti sisämaata. Koska kummatkin olivat hyvin epäilyttävän näköisiä ja selvästi saunan, suihkun, parturin, vaatekaupan ja rehellisen työn tarpeessa, kaasutin ohi. Mietin, mitä ihmeen hanttanpuleja nämä liftaajat ovat ?

Nyt sitten on selvinnyt, että näitä on Leppävirralla metsässä satoja ja taas satoja. Tämän päivän Keskisuomalainen antoi heistä ymmärtäviä ja ihastelevia kehuja ja kiitoksia. Jotain kummallista asiassa on siis pakko olla. Lehdet ovat väittäneet, että hippilauma kirmailee hyttyspilvessä ilman vaatteita , ja että leirin reunametsät olisivat pullollaan savolaisia peräkamarin poikia kiikareineen. Ja että kaukoputket olisi myyty jo loppuun Kuopiostakin.

Sillä leirillä ollaan kunnolla katkolla. Huumeet ja viina ovat kiellettyjä juttuja, samoin ovat elektroniset laitteet. Ruoka on raakaravintoa ja sitä tehdään yhdessä suureen ääneen lauleskellen ja välillä piiritansseja pyörien. Suolaa ja tulitikkuja haetaan kävellen 5 km päästä kyläkaupalta. Matkalla lauletaan taas ja annetaan tien ali kulkeville siltarummuille hindulaisia siunauksia ja toivotetaan ojavesille notkeita selkiä.

Ehkä minä yritän pysytellä jossain marginaalien välissä. Jos ei ole mukavaa nykiä AAA-kerhon ovenripaakaan, niin en minä kyllä viikkotolkulla hyttysten syöttinäkään viitsisi olla pelkällä tattaripuurolla ja voikukan juurilla. Ehkä pakkaan ajokin taas täyteen ja lähden liikenteeseen.

Huomenna vuorossa on Satakunta ja synnyinpaikat. Menen tervehtimään kantaisää, sillä hän täyttää vuosia. Muutumme saman näköisiksi koko ajan. Minä vanhenen ja hän pysyy yhtä nuorena kuin ennenkin. Pääsen ehkä savusaunaan taas isäni kanssa, toivon ainakin niin. Ja viikonloppuna pääsen kuuntelemaan jatsia. Mitä sitä ihminen muuta oikeastaan voi toivoa ?

Helle on laantumassa ja kirpeän kuulakas syksy edessä. Sen tietää siitä, että auton katolla on aamulla kastetta. Sen tietää siitäkin, että ohra on alkanut tuleentumaan Varsinais-Suomessa. Kohta pääsee taas töihin ja kaikki ihmiset palaavat mökeiltä keskustaan. Kohta loppuu hukkuminen ja remuaminen. Kohta on järvessä jäätä 10 senttiä. Yritäpä siinä sitten kaahata vesiskootterilla taikka hukkua rantaveteen.. Eipä onnistu enää kohta.

Mitä sitä enää oikeastaan tältäkään kesältä voisi toivoa ? Ei oikeastaan mitään, Paitsi ehkä oluttuoppia.

Tervetuloa lukijaksi Eljas Verve.

Nöyryytyksiä, suuria nöyryytyksiä

Residenssiin saapuu jälleen Yleisradion ohjelmavirtaa yhtenä solkena. Soneran vikapalvelun ystävällinen henkilö korjasi meitä kohdanneen vian puhelimessa kahdessa minuutissa ilmaiseksi. Jonottaa piti tosin ensin minuutin verran, ennen kuin tuo ihmeparantaja ilmestyi langan päähän.

Kerroin puhelimessa oireet ja tähänastiset toimenpiteet. Tuo suuri mestari esitti pari kysymystä tyyliin terveyskeskuslääkäri. Oli hiuskarvan varassa, että pinnani pysyi kasassa.

Kymmenen sekunnin miettimisen jälkeen tuo henkilö kertoi minulle, että koska olet jo vaihtanut digiboxin uuteen, ja televisiossa näkyy kanavahakuvalikko, vian täytyy olla antennijohdossa. Mutta hän totesi, että jos me lähetämme täältä asentajan katsomaan sitä vikaa, ja se on siinä asiakkaan antennijohdossa tai muussa kömpelyydessä, laskun omavastuu osuus on 99 euroa. Jos taas jotain todellista vikaa heidän kaapeleissaan on, kaikki on ilmaista.

Vielä hän kysyi, onko se antennikaapeli mahdollisesti talon isännän itse tekemä ?

Minä ylpeänä myönsin, että näin on, todella. Tässä ollaan nyt 20 vuotta oltu radioamatöörejä ja eräskin antennijohto on tinattu ja puhuttukin niillä vehkeillä on pitkin Eurooppaa. Yksi tv- antennijohto on piece of cake.

Se kaveri kysyi, oletko nyt aivan varma sitten siitä. Se muistutti 99 euron maksusta, jos asentaja laitetaan liikkeelle jonkun minun töppäykseni vuoksi.

Alennuin puhelin kädessä konttaamaan television taakse , hamuilemaan antennikaapelin päässä olevaa liitosta ja kun käteni osui keskikarvan liitosmutteriin, tapahtui monta asiaa samaan aikaan.

Huomasin ruuvin löysäksi, joten kiersin sitä ruuvia sormillani kiinni. Silloin tietenkin keskikarva sai kontaktia, digiboxin päässä oleva televisio alkoi suureen ääneen metelöidä ja esittää ohjelmaa ja samaan aikaan kännykässä ollut Soneran tietäjäguru kysyi, mikähän ääni sieltä nyt kuuluu ?

Sanoin, että täällä nyt alkoi tapahtumaan ihmeparanemisen prosessi, ja että älä nyt lähetä sitä teidän huoltomiestänne tänne naureskelemaan ja ilakoimaan.

Nuorta miestä vähän nauratti toisessa päässä. Minä hyvästelin häntä koipien välissä ihmemiehen ja palasin ihastelemaan kaikkia mahdollisia kanavia, joita vastaanotin taas toisti.

Saattoi olla, että tämä oli ehkä elämäni kolmanneksi tai neljänneksi nöyryyttävin kokemus. Minulle näitä tuppaa sattumaan.

Teitä tietenkin nyt jää kiusaamaan se, mitkä ovat olleet elämäni kaksi nöyryyttävintä kokemusta. Niiden yksityiskohtainen selostaminen on kuitenkin vieläkin niin nöyryyttävää, että teille riittänee se tieto, että numero ykkönen tapahtui Marsalkka Mannerheimin adjutantin pojan seurassa keskellä sakeaa pajukkoa ja numero kakkonen tapahtui omissa häissäni.

Nalle ja koira

Tuki pois rikkinäisiltä perheiltä. Niinhän tässä kesäkuussa vaati Nalle Wahlroos. Iltalehden mukaan kesähelteillä oli lähellä käydä niin, että Wahlroosin oma perhe olisi rikkoutunut. Suurpääoman haltijan mäyräkoira oli nimittäin pudonnut veteen Rosalan –saaressa , mukana olleesta köysipojasta huolimatta. Niinpä itse Wahlroosin oli pelastettava lemmikkinsä kuolon sylistä.

Hieno teko. Sellainen indikoi asianomaisessa inhimillisyyttä ja empatiaa. Sellainen antaa aiheen olettaa, että asianomainen osaa kokea myötätuntoa toista kohtaan. Ainakin koiraa kohtaan. Ainakin omaa koiraansa kohtaan.

Sellainen tuo rikkaat jotenkin läheisemmiksi tavalliselle kansalle. Sitä helposti ryhtyy miettimään, että ehkäpä he ihan itse heittävät saunassa vettä kiukaalle, kenties he perkaavat mansikoita vaimon kanssa heinäkuun helteellä ja kuka ties he jopa silittävät joskus paidan tai housut. Ehkäpä he jopa ompelevat napit pudonneiden tilalle.

Joka tapauksessa tämä mäyräkoira voi olla nyt hyvin tyytyväinen oloonsa. Henki kulkee ja turkki on kuiva.

Soneran kaapelissa ei kulje virtaa. Niinpä residensissämme ei nyt suomalainen televisioviihde elämöi, eikä uutiset möykkää. Jäämme paitsi kaikista niistä terävistä kommenteista, joita ylen toimittajat kertovat lapsien olosuhteista Turussa ja Venäjällä. Jäämme paitsi myös kaikista niistä kommenteista, jotka koskevat lihan vientiä, taikka puun tuontia.

Muutenkin talo on hiljainen. Nuoriso lähti ja nyt on orpo olo. Hetken tässä tuntuu tyhjältä, sillä ehdin jo tottua eloon ja ääniin. Loppuillasta meno taas kuitenkin kiihtyy, sillä olen lähdössä miesporukalla lavatansseihin.

Menemme kuitenkin toiseen maakuntaan toiselle paikkakunnalle ja yritämme muutenkin olla aiheuttamatta hämminkiä. Jenkat ja polkat jätämme tanssimatta ja usein saatamme käydä tarkistamassa vararenkaan ilmanpaineen parkkipaikalla.

Sellainen on minusta hyvää naistenviikon harrastusta miehelle.

Asiakkuuden johtamisen helmiä

Alikersantti Hietasen mielilukemiston mukaan Ahvena on lihaa ja luuta oleva kala, mutta sen lisäksi lukemisto kertoo, että Ahvenanmaalainen uhmapeliyhtiö PAF on lanseeraamassa pokerinpelaajille vakuutusta. Jos yhtiön pokeria pelaamalla saa itselleen kiusallisen himon ja riippuvuuden, yhtiö lupaa lääkärintodistusta vastaan järjestää asianomaiselle 10 käyntikertaa terapiaan, jotta asianomainen voisi päästä himosta eroon, taikka harrastus voisi jatkua säädyllisenä.

Näin meille siis kertoo Turun sanomat tuolta Aurajoen siliän pinnan ääreltä.

Idean soisi leviävän laajemmaltikin yritysmaailmaan. Vaikeaa ei olisi esimerkiksi liittää Koskenkorva- viinapulloon pientä vakuutusta.

”Tämä pullo aiheuttaa hövelin olon, mutta jos seurauksena on lehtolapsia, puukonviiltoja, avioliiton ulkopuolisia suhteita taikka päänsärkyä, Altia maksaa kohtuulliset kulut ynnä Buranat kuittia vastaan.”

Kyllä olisi turvallista aloittaa perjantai-ilta.

Mukava vakuutus olisi myös sellainen, jossa tuotteen toimittaja, esimerkiksi vaaleissa läpi mennyt kansanedustaja, antaisi äänestäjille takuita siitä, että luvatut asiat menevät läpi. Mielikuvitus olkoon rajana sille, mitä äänestäjä takuutapahtumassa saa.

Oppilaitos voisi antaa opiskelijalle takuun siitä, että hän valmistumisensa jälkeen pääsee säädyllisiin töihin. Ellei näin kävisi, opiskelijalle annettaisi ilmainen lisävuosi oppilaitoksessa niin kauan, kunnes hän lopulta työmarkkinoille pääsee, taikka kansaneläkkeen vanhuseläkkeelle solahtaa.

Tupakkiyhtiöt voisivat myös lanseerata vastaavan vakuutuksen kuin kasinoyhtiö. Jos tämä meidän tupakka saa sinut koukkuun, tarjoamme sinulle tulevat savukkeet lineaarisesti laskevaan hintaan. Jos satut tupakoinnista huolimatta elämään kovasti iäkkääksi, loppusuoralla Mallu-topan hinta on enää 20 % siitä, mitä me perimme teininuorisolta.

Olen pysytellyt nettipokeri-pöydistä sivussa jo kohta puoli vuotta. Siitä harrastuksesta oli tulla pirunmoinen riesa minulle. Rahaa tuli jatkuvasti. Pokeri on nimittäin asia, jossa kärsivällinen, röyhkeä ja taitava ihminen voi pärjätä, kunhan hän jaksaa tehdä asian eteen töitä.

Rahaa siis tuli kovasti suhteessa panokseen. Minulta puuttui vain halua. Pokeripelissä tarvittava röyhkeys, julmuus, oveluus, taktinen osaaminen ja tunteettomuus ovat asioita, joista haluan pysyä erossa. Vähän köyhempänä on mukava olla, kun edelleen tietää sen, että on kykenemätön taistelemaan turhuuksien markkinoilla.

Häitä ja eroja

Jari Sarasvuo( ent. Heinonen) näyttää menneen avioon. Lehdet kertovat liiton olevan ensimmäisen, joten ilmeisesti Sarasvuon pitkäaikaista avoliittoa ei lasketa miksikään. Joka tapauksessa vapaiden ja vallattomien miesten lukumäärä ei tänä viikonloppuna vähentynyt, sillä Matti Vanhanen ( ent. pääministeri) on taas vapaalla jalalla.

Minunkin vapauteni rajoittui illalla, sillä vaimo palasi kotiin. Kaikki kukat läpäisivät tarkastuksen ja niiden todettiin olevan hyvässä kunnossa. Kastelu ja huolenpito olivat onnistuneet.

Avioliitossa, tai avioliiton omaisessa suhteessa kukkien hoidossa ensiarvoisen tärkeä apuvälinen miesväelle on digikamera. Kun perheen naisväen lähtö kotoa on tapahtunut, kaikista kukista ja istutuksista otetaan välittömästi kuvat ja ne talletetaan tietokoneelle.

Kun vääjäämättä käy niin, että joitakin tappioita tulee kesäleskeyden aikana, digikuvaa apuna käyttäen on vaivatonta hankkia uudet kasvit pihaan ja kukkalaudoille. Sellaiset, jotka muistuttavat kukkavainajia väriensä ja lajiensa perusteella.

Toivottavasti rouva Sarasvuo jaksaa kukoistaa miehensä rinnalla myötä- ja vastamäessä. Sirkka Mertalan hermot pettivät jo kihlausaikana. Sikäli hiihtäjärouva on osoittanut jo nyt suurempaa jaksamista ja sitoutumista.

Tai mistä minä tiedän, kenen hermot pettivät. Voihan se olla, että Matti on löytänyt taas uusia haasteita itselleen.

Ars Tillman

Kävin taiteen parissa kuten uhkasin. Mäntässä Serlachius-museot Gustaf ja Gösta kutsuvat Sinua vieraakseen ja tempaisevat tavalliseltakin Taavilta maton pois jalkojen alta. Huipputaidetta on tarjolla kartanossa ja mukavaa paperitehdasasiaa taas kaupungin keskustassa olevassa museossa. Samalla lipulla saat koko lystin ja kaupanpäälle voit vielä nautti tyylikkäiden opasnaisten hillityistä hymyistä ja vilpittömästä arvostuksesta. Jakkupukunainen saa kesähelteellä yksinäisen kulkijan pintaan hien.

Katselin Edefeltin Porilaisten marssi- taulua pitkään. Olen vissiin vähän vinksahtanut, mutta minä pidän tuosta taulusta ja se on minusta upea ja oivallinen. Katselin Kallelan Tyttö ja kissa- taulua, mutta en päässyt samaan tunnelmaan.

Sitä vastoin se taulu, jossa Sibelius, Merikanto, Kallela ja Kajanus ovat vähän väsyneen näköisiä Kampin kabinetissa, saa minut aina hyvälle tuulelle. Kallela näyttää jotenkin hyväkuntoiselta ja jopa riehakkaalta, Merikanto on jo pois tästä maailmasta ja kaksi muuta säveltäjää miettii syntyjä syviä. Ehkä kuvassa on juuri se hetki, jonka jälkeen Kajanus lähtee Pietariin viikoksi johtamaan sinfoniaa, eikä muu seurue sitä huomaa.

Ajoin Mäntästä Orivedelle.

Purnussa oli riemullisia veistoksia, mukavia maalauksia ja sykähdyttäviä valokuvia. Veikko Hakulinen jaksaa hiihtää edelleen pihalla kesähelteessä. Sitä minä ihmettelen. Parasta kuitenkin olivat Purnun kahvilan pöydät ja tuolit. Kun ketään ei istu pöydässä, tuolit on kallistettu ovelasti pöytiin päin ja tuloksena mitä upein tilataideteos.

Yhden huoneen seinällä oli maalauksia, jotka oli maalattu räsymatoille. Uskomattoman vaikutelma syntyy pienen kulkijan päänupissa, voin vakuuttaa.

Ajattelin käydä vielä Riihigalleriassa, mutta aikatauluni oli mennyt jo iltapäivällä sekaisin, sillä olin tuijottanut aivan liian pitkään Edefelttejä ja Kallelan luomuksia. Riihigalleriassa on oma, hieno, hillitty, sivistynyt , tyylikäs ja jotenkin vastustamaton lumonsa.

Päivä pahin moka oli siinä, että olen kotona. Minun olisi pitänyt jäädä ehdottomasti Orivedelle, sillä siellä alkavat Uuden kirjan päivät huomenna. Osallistumismaksua ei peritä, mutta ruokailu ja majoitus maksaa. Luennoitsijat ovat kinnostavia ja aiheen hyviä.

Minä päätin kuitenkin pelastautua taidemyrkytykseltä. Ajoin kotiin. Ohitin onnistuneesti matkalla kolme tänään esitettävää kesäteatteri-näytelmää, yhdet iltamat ja pari vanhojen Zetor- traktorien kokoontumisajoa.

Tulin kotiin, laitoin puugrilliin tulet ja paahdoin porsaanlihaa maissitähkien kanssa. Höystin hommaa keskioluella, jotta juttu ei menisi elitistiseksi.

Huomenna taidan harrastaa pelkää ihmettelyä. Tai jos taidetta, niin korkeintaan sitten ITE-taidetta. Taidan ajaa naapureiden hämmästykseksi pihanurmikon jollakin psykedeerisellä uudella kuviolla, taikka menetelmällä niin, että pihalle syntyy ruohojätöksestä sellaisia ihmeellisiä kuvioita, joita olemme useinmiten nähneet lappalaisnoitien taikarumpujen kalvoilla.

Naapurit päättelevät siitä luultavasti sen, että lehtorilta on taas jääneet lääkkeet ottamatta.

Ulos maailmaha viä meijä jäljetön diä

Olin eilen tykkiveneen komentosillalla ja komensin ajatuksissani suihkuturbiinikoneistosta kaikki irti, kun riensin taistelun melskeeseen. Konehuone pysytteli hiljaa, vaikka huusin puheputkeen sikamaisuuksia ja vaadin täysiä kierroksia.

Tykkivene Karjala on museoituna Aurajoen rantaan Forum Marinumin kohdalle. Rinnalleen se on saanut miinalaiva Keihässalmen ja ahterin puolella makaa Suomen Joutsen.

Ostin lystikkään rannekkeen, jolla pääsi itse näyttelyyn, kahteen eri rakennukseen ja sitten tietenkin sillä pääsi laivoihin. Nuohosin laivat läpikotaisin ja maleksin näyttelyssä tuntitolkulla. Naisväki olisi tullut täihin semmoisesta meren ja tyrskyjen paljoudesta ja hiljentymisestä. Kun olin yksin matkassa, minua ei pidätellyt mikään.

Douglas Reeman on kirjoittanut oivallisen meriromaanin tykkiveneestä, Singaporen tykkiveneestä. Mietin sitäkin kirjaa komentosillalla, kun annoin taistelukeskukseen komentoja. Siinä kirjassa paetaan luhistuvasta Singaporesta tykkiveneellä pois. Mukaan tulee tietenkin nainen. Jaavan merta siinä paetaan ja yritetään hengissä selvitä japanilaisista ja riehuvasta rakkaudesta.

Kukaan ei luonut minuun ihailevia katseita välikannelta, käskynvälittimet olivat juuttuneet seis –asentoon ja minun oli palattava todellisuuteen. Komensin puolivahdin Turun kaupunkiin pitämään hauskaa ja rietasta elämää, toisen puolivahdin käskin pitää purkki lähtövalmiina. Sanoin puosulle meneväni Uuteen Apteekkiin oluelle ja jaloviinalle. Jos lähtö tulee, laittaa auton sinne hakemaan….

Turussa satoi, Tampereella satoi, joten todellisuudessa oli tultava illaksi kotiin katsomaan, satoiko kotona. Vanhan merikarhun mielen saa sortumaan vain sateinen kaupunki ja märkänä kyyhöttävät terassit. En viihtynyt oikein Turussa ja Kotkaan oli liikaa matkaa. Lähdin siis sisämaahan ja jätin miehistöni hillumaan kaupungille.

Tänään voisin kokemuksesta ehkä rohkaistua ja viettää taiteellisen päivän taidenäyttelyissä. Jotain kivaa sitä voisi kehittää, kun kerran tuon tykkiveneenkin touvit on pysyvästi heitetty laiturille ja kaikki unelmani makaavat paikoillaan Aurajoessa. Jos vaikka laivalle on käynyt noin, tässä itselle ei sentään läheskään.

Lähden siis tien päälle taas. Luvassa voi olla taidetta tai museoita. Pelkkä oluenjuonti alkaa kyllästyttää ja väsyttää. Illaksi palaan raportoimaan taas tapahtumista. Nuorisokin saapuu Idästä kotitanhuville kuuntelemaan isien seikkailuista.

Tässä vähän toisenlaista merielämää. Mestarillista kuvausta.

MBT-fysiological foot

Kävin tänään maleksimassa ostoshelvetissä, koska siellä on ilmastointi Amerikan malliin. Ei minun hikeni siellä kuivanut. Päinvastoin . Törmäsin jalkakonsulenttiin, joka melkein väkisin olisi myynyt minulle lenkkarit, joiden pohja on kuin keinutuolin jalka.

Lenkkareiden hinta olisi ollut 199 euroa. Lompakon lisäksi lenkkareiden vakuutettiin aiheuttavan miellyttävää kipua säärissä, polvissa, takareisissä, pakaroissa ja vatsalihaksissa. Sanalla sanoen, lenkkarit saisivat sinut totaalisen kipeäksi.

Kieltäydyin tarjouksesta ja ostin muovikassillisen keskikaljaa. Se aiheuttaa runsaasti harrastettuna kipua päänupissa, mutta antaa sitä ennen hövelin olon ja virkistää. Lenkkareiden suhteen olen vähän epäilevä.

MBT-lenkkareilla aiheutetaan poikkeamia ihmisen normaaliin kävelyyn, joten sitten niiden poikkeamien seurauksena kehittyvät ne lihakset ja toiminnat, jotka eivät muuten ihmispoloiselta suju. Edelleen olen keskikaljan kannalla.

Jos esimerkiksi ensiviikolla keskiviikkona lähden tutun dosentin kanssa naistentansseihin suurelle tanssilavalle, keskikalja kohtuudella nautittuna saa minut harrastamaan parketilla sellaisia liikehdintä- muotoja, joita kotona en tiennyt vielä olevankaan olemassa. Pallo-pohjaisilla tanssikengillä ei edes koko kesä riitä säädyllisen rytkytangon opetteluun.

Lenkkareiden nimikin haiskahtaa humpuukilta. Minulle ei itse asiassa selvinnyt ollenkaan se, mistä nuo taikakirjaimet MBT tulevat.

Huomenna suuntaan taas ajokin jonnekin. Liikkeelle on päästävä. Ajokin valinta määräytyy sään mukaan. Jos helle jatkuu, alla on neljä pyörää ja hytissä ilmastointi. Tekisi mieli käydä Kotkan merimuseossa. Jos en ehdi sinne asti, menen Turun merimuseoon. Jos en ehdi sinnekään asti, menen Ruovedelle laivarantaan kahville.

Naisväki on kehottanut käymään taidenäyttelyissä, sillä semmoinen kuulemma sivistää kesäleskeä ja pitää pois pahuudesta. Minä taas vierastan gallerioita. Kun niihin yksinäinen kultivoituneen oloinen mieshenkilö menee tuijottamaan punaiseksi värjätyistä tuttipulloista tehtyä installaatiota, viereen pakkautuu heti joku jakkupukulady, joka ryhtyy huokailemaan taiteen ihanuudesta ja heti perään ryhtyy penäämään miehen käsityksiä nykytaiteesta.

Minulla on yhtä paksut silmälasinsangat ja huulet kuin Jorma Uotisella, joten ehkä he sekoittavat minut häneen ja iskevät kimppuun siksi.

No minut erottaa siitä, että minä en käytä kesähelteellä lippalakkia.

Väylien ja kanavien varsilla

Oletteko huomanneet, että teksteissä näyttäisi olevan kummallisia väyliä sanojen välissä ? Mitä taitavampaa ja kuuluisampaa teksti on, sitä enemmän näitä väyliä näyttäisi olevan. Tuossa yllä olevassa tekstissä näyttäisi olevan sekä vasemmalle, että oikealle kallistuvia kanavia sanojen välissä ja väylät tuntuvat jatkuvan melkein kappaleen läpi

Jos lukee erkkolaisen uutisten perässä olevia suuren yleisön tuottamia tekstejä, näiden väylien löytäminen on työläämpää ja ne väylät ovat lyhyempiä. Luulen asian liittyvän jotenkin tavuihin ja sanojen pituuksiin. Jos kirjoittaja kirjoittaa vain kaksitavuisilla sanoilla tekstinsä, väyliä syntyy helposti. Sellainen teksti on kuitenkin vähän kummallista. Jos taas tekstissä on paljon pitkiä ja monitavuisia sanoja, väyliä syntyy vähän ja ne ovat lyhyitä.

Kuten huomaatte, hellepäivä saa pään pehmenemään. Voi olla, että kukaan muu ei ole koskaan kiinnittänyt huomiota näihin väyliin. Minua ne alkoivat kuitenkin kiinnostaa toissapäivänä lukemani Paperitalo- romaanin jälkeen. Tekisi mieli ryhtyä väyläkartoittajaksi, hankkia sisävesikipparin pätevyys ja sukeltaa kirjallisuuden vilvoittaviin ja salattuihin sisäismääreisiin.

Tämä väylä-esimerkki on Mika Waltarin kirjasta Turms kuolematon.

Helteessä nainti

Kun Jorge Luis Borgesilta kysyttiin aikoinaan, miksi hän tekee lukemiinsa kirjoihin erivärisiä muistiinpanoja marginaaleihin ja sivun laitoihin, hän vastasi sangen oivallisesti.

” Kun luen hyvää kirjaa, minä itse asiassa nain sitä. Ilman kunnollisia reunamerkintöjä en saa orgasmia.”

Laittamattomasti sanottu. Tosin näin helteisellä kelillä tarvitaan vastapeluriksi tosi kiihkeä kirja, jotta sitä jaksaisi naida oikein kunnolla.

Nyt yöpöydällä on Virginia Woolfin Orlando. Päällisin puolin vilkaistuna näyttää olevan tajunnanvirtaa, joten kyllä se minulle vain passaa; jos rouva on aikoinaan keksinyt laittaa sanoja rajusti peräkkäin, kyllä minä rakastelen.

Olen minä rakastellut läpi Alastalon Salissa- kirjankin ja minulla on ko . urotyöstä merkkinä kustavilainen t-paita, jonka selässä tunnustetaan valkoisella tekstillä se, että kantaja on rakastellut koko helteisen päivän tapahtumat läpi, piipunvalintoineen kaikkineen.

Joensuun kaupungissa oli hillitön helle. Tyttäreni asunnon ikkunasta melkein näki naapurikerrostalon etupihalle. Vain melkein, sillä itse asiassa jouduimme kadulle ja jalkakäytävälle asti kerrostalosta, jos halusimme nähdä, miten 80 – vuotias rouva rakasteli naapurikerrostalon edessä nurmikolla.

Hän rakasteli varjossa ja nainnin kohde oli harlekiini-kirja. Ne kirjat ovat hänen mielilukemistoaan ja kun kerran kerrostaloasunnossa on aivan liian kuumaa, hän tulee ulos tuoleineen ja istuu talon varjossa, jalkakäytävän ja talon seinän välisellä nurmikaistaleella.

Hän rakastelee intensiivisesti ja tuntikausia. Näin hänet tänään kolme kertaa aamupäivän aikana ja varmasti hän jatkoi iltapäivällä. Tyttäreni sanoi, että rouva on samassa paikassa Harlekiineineen päivästä toiseen.

Olin onnellinen rouvan puolesta. Vielä kerran hänen elämäänsä tulee komea kirurgi, Ben Casey, tai joku kartanon paroni, joka saa linnut vaikenemaan ja auringon paistamaan. Vielä kerran vanha rouva voi kerran päivässä, Harlekiinin viimeisellä sivulla, antautua kuumaan ja hikiseen syliin, antautua kohtalon viemäksi, lähteä kaapparilaivan kapteenin mukaan ja jättää Ilosaari- Rockin odotuksessa hehkuvan ruutukaava-kaupungin kauas taakseen.

Borges olisi ollut ekstaasin partaalla, jos hän olisi tänään kävellyt kanssani vanhan rouvan ohi.

Pohjanmaalla

Jossain tuolla lännessä nimittäin on taas laulettu tangoa urakalla, hakattu tuntemattomia katuun urakalla ja ihmetelty urakalla myös sitä, ettei SETA ry:n toimintaa saada polkaistua käyntiin Seinäjoella, ei sitten millään. Täällä itärajalla kaikki tuo näyttää hassulta ja kummalliselta.

Seinäjoen seudulta puuttuu kaksi sellaista instituutiota, jotka normaalisti liitetään ihmisten sokeaan hakkaamiseen ja väkivaltaan; savupiipputeollisuus ja tiedekorkeakoulu. Kummassakin tapauksessa voidaan heti todeta, että oma vika. Aikoinaan ei alueelle haluttu teollisuutta, sillä semmoinen olisi vieroittanut maatalojen nuorison pois pitäjistä ja olisi siinä saattanut tulla myös joitakin sosdem- basilleja maakuntaan.

Samoin tiedekorkeakoulua pidettiin tarpeettomana ja nuorisolle vaarallisena instituutiona.

Mutta turpaan osataan laitaa ihan kunnolla lehtien uutisista päätellen. Kulttuuri siis on kuitenkin saapunut.

Lähden kohta ajelemaan kohti Keski-Suomea ja männikkökankaita. On aika taas pestä pari koneellista pyykkiä ja katsella kartasta, mihin maakuntaan sitä seuraavaksi suuntaisi matkansa. Näin kesällä voi aivan vapaasti käyttää virikkeinä lehtien uutisia ja ihmisten älämölöä. Viisas suuntaa sinne, missä rauhaa ja uutistyhjyyttä on, utelias taas lähtee katsomaan, minkä näköisiä ovat turpaan-vetäjät.

Lähden Pohjois-Karjalaan

Verkkarihousut ovat ehkä liian järeä asuste tähän helteeseen, mutta muuten tunnelma on Gösta Sundqvist- mallinen. Palaan takaisin tutuille seuduille kesäiseksi viikonlopuksi. Menen osallistumaan nuoren naisen konfirmaatiojuhlaan, joten todennäköistä on, että kaljaa ei juoda auringonnousuun. Mutta muuten yritän rentoutua, yritän olla tekemättä mitään ja yritän arvata, mitä kaikkea sattuu, tai on sattumatta.

Tuntuu itse asiassa kummalliselta mennä kaupunkiin menemättä tenttiin. Viime talven aikana ehti jo ehdollistua koe-eläin rotan tavoin siihen, että jokaisella kerralla piti osoittaa jonkin sortin perehtyneisyyttä johonkin asiaan. Nyt voi rauhassa käyskennellä kaupungilla, nauttia joenrannan sataman tunnelmasta ja tutustua nuorison asumuksiin.

Blogi päivittyy jälleen alkuviikosta, kunhan olen valokaapelin päässä. Ensi viikolla saatan tosin olla taas menossa. Minulle on avautumassa nimittäin viikon mittainen VLV-loma. Valtion poikaleirillä aikoinaan tuo tarkoitti viikonloppu-vapaata. Tässä nyt, se tarkoittaa ; vaimo lähtee Viroon. Saattaa siis olla, että viikkoon minua ei ohjata taktisesti arkipäivän toimissa. Sellainen vapauden huuma saattaa piiskata miehen taas tien päälle. Sellainen pyörryttää.

Raportoin mie- ja sie- jutut tarkemmin, kunhan pääsen taas koneen ääreen.

Linkistä pääsette tunnelmaan

Kulttuurin vaihtoa

Kuumuus laittaa jalan vipattamaan ja kulku johtaa yhä useammin jääkaapille ja hiilihydraattijuoman ääreen. Nyt kun vietän välipäivää reissaamisesta ja valmistaudun huomiseen matkaa joen kaupunkiin, päätin vähän lueskella itäisten aviisien uutistarjontaa.

Karjalainen ja Savon sanomat kirjoittavat auringon ahavoittamien mieshenkilöiden koti-ikävän katoamisesta. Afganistanilaisille virkamiehille Suomessa järjestetyn kurssin osallistujista kaikki eivät näet palaa kotimaahansa. Neljä kurssilaisista on päättänyt hakea turvapaikkaa Suomesta koulutuksen jälkeen.

Ikävästi sanoen, näissä tapauksissa saattoi nyt tulla hukkainvestointi. Ellei Suomen valtio laita sitten näitä neljää koulutettua virkamiestä hoitamaan Vuosaareen taikka Varissuolle jotain kipupisteitä, jota on päässyt syntymään kun kulttuurit kohtaavat.

Seuraavat virkamiehet voisi kouluttaa vaikkapa Afganistanissa.

Nuorena miehenä auskultoin, eli kouluttauduin opettamaan lajitovereitani. Samassa portaassa asui Tansanialainen herramies, joka kouluttautui Suomessa maanviljelyshommiin. Iloinen kaveri oli onnessaan siitä, että hänellä on mahdollisuus saada korkealuokkaista opetusta ja tietotaitoa maasta, joka jo aikaisemmin oli tullut hänelle tutuksi siitä, että hänellä sattui plantaasillaan olemaan suomalainen Valmet- traktori. Traktori odotti isäntäänsä Tansaniassa vähän raajarikkona, sillä renkaat olivat omistajan sanojen mukaan aivan loppu ja vaihdelaatikkoon olisi kipeästi myös tarvinnut tehdä remonttia.

Käytiin kaverin kanssa tanssimassa. Traktorihuolet eivät tummaa kaveria piinanneet, kun hän pääsi naistentansseissa parketille. Hämärässä tanssisalissa valkoiset hampaat vain välkehtivät ja aina silloin tällöin valkoiset silmämunat muljahtelivat söpösti.

Minä sain kävellä yöllä yksin aina asunnolle. Tumma mies tuli aamulla auringonnousun aikaan. Hän oli täynnä virtaa, koputti yleensä ovelle ja vaatimalla vaati päästä sisälle selvittämään viimeiset valloitukset.

Hän ei koskaan kertonut naisen kuppikokoa, eikä kertonut tämän seksuaalisista mieltymyksistä. Hän ei koskaan maalaillut silmieni eteen kuuman kosteita yksityiskohtia. Hän kertoi aina vain sen, miten yö oli hyödyntänyt hänen Valmet-projektiaan.

Hei, minä onnellinen mies. Yöllä minä sain uusi takarengas minun Valmettiin ! Voi olla, että ensi yönä saa toinen takarengas !

Hyvin pyyhkii

Tukholman suurin yllätys oli se, että Daniel ja Victoria olivat helteisessä pääkaupungissa 50 000 japanilaisturistin keskuudessa, eivätkä missään Tahitilla. Julkinen glamour ja ruotsalaiset naistenlehdet vaativat otsikoita monarkiassakin, joten jotain pitää aina keksiä. Daniel ei ole mikään reissulasse ja Victoriakin tuntuu mukavalta kotikissalta. He sanoivat viihtyvänsä helteisessä Tukholmassa paljon paremmin kuin kaukomailla keikkuvassa purjeveneessä tuulten armoilla.

Niinpä käveltiin nelistään pari päivää puistoissa ja juotiin välillä kansankodin laihaa olutta. Hääbooli oli kissastunut vähän happameksi , mutta akvaviittia oli vielä useampi sata pulloa jäljellä.

Kuljettiin kaupungilla. Kansa huuteli välillä onnittelujaan, mutta muuten saatiin olla suhteellisen rauhassa. Japanilaiset sarjatulittivat vahdinvaihtoa tuhansilla putkilla linnan pihalla, mutta kukaan ei kiinnittänyt huomiota meihin. Saatiin rauhassa toljotella kiiltäväkypäräisiä nuoria vahteja.

Käytiin sitten kävelemässä metsähautausmaalla, jonne Greta Garbon tomumaja on siirretty. Mentiin Tunnelbanalla, sillä Danielilla ja Victorialla on nyt liikennelaitoksen ikuislippu, aina siihen saakka, kun ei jalat enää kanna metron portaissa.

Sellaista hautausmaata harvoin näkee. Tilaa on ainakin 500 hehtaaria, luultavasti tuhat. Ja käyttämätöntä ketoa on silmänkantamattomiin.

Käytiin vielä heidän hääkirkossaan. Victoria oli vähän pahoillaan siitä, että heidän hääkirkkonsa rahastaa nyt heidän ihanalla hääjuhlallaan ja perii 40 rahaa sisäänpääsystä. Edes nuoripari ei saanut tingattua , vaan minä sitten hövelisti maksoin 160 kruunua porukan puolesta. On se niin tasa-arvoinen tämä Ruotsi.

Käytiin vielä parissa muussakin kirkossa. Toisessa haudataan kaikki Ruotsin kuninkaalliset, kuten myös tämä Daniel sitten aikanaan.

Toisen kirkon pihaan oli haudattu Olof Palme. Kummasteltiin vähän porukalla sitä, että pääministerin hautakivessä ei ole ristiä. Olofilla oli sikälis kuitenkin parempi tuuri kuin Descarteilla, selitti Daniel.

Kuningatar Kristiina houkutteli aikoinaan tämän tietäjä – ajattelijan hoviinsa opettajaksi. Descartes otti kuitenkin ja kuoli heti miten. Hän kun oli katolinen, hänet haudattiin jonnekin kirkon aidan takapuolelle, kunnes sitten ranskalaiset kävivät hakemassa ajattelijan luut oikeaoppiseen multaan.

Hyvin oli tämä Daniel opiskellut asioita ja kovasti osasi selittää hienoja juttuja. Ihan siinä oltiin ällikällä me molemmat vaimon kanssa.

Eilen sitten nuoripari tuli saattamaan meitä ihan Värtanille asti. Tultiin tunnelbanalla ihan siihen sataman liepeille ja vaihdettiin hyvästit. Victoria antoi meille Wettex- astianpesuliinan, jonka pintaan heidän kuvansa on ikuistettu. Hän käski hinkata ahkerasti Suomessa astioitamme sillä liinalla, sillä se on tehty käyttöä varten, ei seinälle kehyksiin. Yritin ottaa nuorestaparista vielä kuvan siinä Värtanin puistopolulla. Lupasin lähettää kuvan heille, kunhan saa tiedostot laitettua Ifolorille. Kamera tietenkin jotenkin hyytyi siinä sählingissä ja poskisuudelmissa.

Me annoimme Danielille t-paidan, jossa luki ” I love Stockholm`s girls ja Victorialle annoimme pienen teddy-leijonan. Sen kerroimme, että tämä Danielhan joutui aikoinaan Suuressa kirjassa leijonien luolaan. Nyt tämä poika on joutunut oikein kolmen-leijonan luolaan. Käskimme Victorian pitää pojasta hyvää huolta.

Vaihdettiin sitten uudet muuttuneet kännykkänumerot ja me hipsittiin terminaaliin. Vaimo oli uupunut kaikesta hääonnesta niin, että ei vastustellut, kun ryhdyin juomaan olutta.

Hieno reissu ja mukavaa kun on kavereita. Saaristossa join lisää kaljaa ja sitten minua alkoi naurattaa. Laivareitin varteen olivat tehneet merimetsot haisevat kotinsa. Koko laivaväylä löyhkäsi 50 merimailin verran. Siitäpä sain hienon idean. Ensi kesänä pitää kutsua nuoripari Keski-Suomeen. Täällä ei merilinnun paska haise. Voidaan olla rauhassa ja ottaa vähän kaljaa. Käydään Danielin kanssa työpaikan kuntosalilla vähän katsomassa vehkeitä.
Ps.

Kävelyreissulla patterit sittenkin loppuivat kamerasta, enkä saanut siitä kävelystä yhtään kuvaa. Otin tämän kuvan terminaalin kioskin telineessä olevasta kortista. Nuorellaparilla on kuvassa samat kuteet päällä, mitä oli meidän reissullammekin.

Tämän kuvan on ottanut joku Mikael Jansson. Hänellä on siis täydet copyrightit tähän kuvaan, mutta minulla ja vaimolla näihin muihin juttuihin. Näin me asiat aamulla Airistolla muisteltiin.

Taas menossa

Lähden häärääppiäisiin. Daniel soitteli aamulla Tukholmasta, että pistäydy nyt käymässä, sillä häistä kuulemma oli jäänyt kovasti akvaviittia ja boolia.

Lupasin ottaa vaimon mukaan.

Raportoin tarkemmin, kunhan palaan ja tokenen

Jokapoika retkellä

Hotellissa Marimekon raitapaitaan pukeutunut herrasmies tilasi pullon kuohuvaa viiniä jäähdyttimessä. Hän istui yksinään pöydässä, mutta laseja oli katettu kaksi.

Mies kohotti maljan huomaamattomasti toiselle lasille, joi omastaan ja istui hiljaa orkesteria tarkkaillen. Miehellä oli epämääräiset ja orginellit hiukset, joista ei oikein voinut sanoa, olivatko ne pitkät vai sopivat, kammatut vai räjähtäneet.

Tanssittiin ja seurailtiin kaverin sielunmessua. Tai oikeastaan Yamaha- mies tanssi ja minä istuskelin ja katselin. Helteisessä hotellissa oli kummallisen paljon tuttuja. Arvasimme heti, että tehtiin me nyt sitten mitä tahansa, kotiseuduille raportoitaisiin viipymättä.

Niinpä joimme keskikaljaa, katselimme jalkapalloa, tanssimme ja seurasimme Marimekon kevätesikon väriseen raitapaitaan sonnustautunutta miestä.

Miehellä oli rinnassaan ryppyinen nimilappu. Luulen, että sen täytyy olla peruja siitä kokouksesta, jossa tämä sankari on menettänyt sydämensä jollekin naiselle. Nimilapusta ei saanut selvää, mutta Yamaha - mies sanoi, että siinä oleva kuvio muistuttaa Raunion sahan logoa. En osannut väittää vastaakaan.

Aamulla nimilappu-mies hotki aamupalalla pari sämpylää ja terveellistä hapanta jugurttia marjojen kanssa. Hänellä tuntui olevan kiire jonnekin. Ehkä hän kiirehti malttamattomasti kotiin hoitamaan muistojaan. Katselimme vierestä ja mietimme sitä, miksi me aina törmäämme omituisuuksiin.

Pihalla puhuttiin muutama lause vielä tutun lääkärin kanssa, joka oli matkalla norjalaisen vaimonsa kanssa hautajaisiin. Toivoteltiin hyvää matkaa saattoreissulle ja he toivottivat meille kuolemattomuutta, ainakin kotimatkan osalle.

Me päästimme jälkeen kytkimet auki ja annoimme pyörien mennä.

Hotellin pihassa oli tuttuja naisia edellisen illan tanssiparketilta. Eivät he tunteneet meitä kypärien ja ajoasu-haarniskojen takaa. Sellaisessa tilanteessa naisen on varminta hymyillä aurinkoisesti jokaiselle ohiratsastavalle ritarille. Sellaisessa tilanteessa rumakin mies on vain katse visiirin aukossa.

Tien päälle

Blogi päivittyy viikonloppuna vähän huonosti, sillä lähden pariksi päiväksi tien päälle. Ajokki on rasvattu ja huollettu, mies levännyt monta päivää jo ihan tekemättömänä ja maantie on muutenkin alkanut kutsua lujasti.

Yhtään en tiedä minne mennään. Matkamiehelle säädylliset hotellit näyttävät meren läheisyydessä olevan varattuja viimeistä soppea myöden. Venäjän läheisyydessä tuntuu taas huoneita olevan vaikka kuinka. Epäilemättä myös napapiirin läheisyydessä ja sen takana on paljon vapaita huoneita.

Etelään tuskin osataan lähteä sompailemaan.

Jällen kerran siis itään ja kaakkoon, jonnekin tuonne Vaajakosken taakse, alueelle, jossa muikkua syödään ja ihmisille rennosti ja ujostelematta puhutaan. Tekisi mieli kovasti uudelleen Lappeenrantaan. Edellisen viikon matkasta jäi kohtuullisen mukavat muistot ja kaupunkikin on nätti. Nyt kun se keskustassa ollut paalutuskone kaatui jo tänään terassin päälle, kaupungissa voisi olla varmasti turvallisella mielellä. Varsinkin terassilla.

Mutta voidaan me päätyä ihan minne vain.

Minä kun en ole Naamakirjassa jäsenenä, niin en voi luvata teille huimia suorituksia ja uskomattomia tempauksia. Kaivinkonemiehen sivuilta katsoin, että hänellä oli hankalaa jo ajella sellaisessa ruuhkassa, jossa tuhannet innokkaat odottajat tukkivat tien hänen kaivuriltaan Kuusamon keskustassa. Niinpä onkin parasta, että ette ihan tarkkaan tiedä, missä mennään.

Sen lupaan kuitenkin, että jos matka menee hyvin, en kerro mitään jälkeenpäin.