Tietämättömyys

Olen ollut taas kokonaisen päivän uutispimennossa maantien päällä. Minä en nimittäin kuuntele radiota koskaan ajaessani. Heikentynyt kuuloni ärsyyntyy kaikesta melusta ja jollotuksesta, joten annan vain kumin laulaa.

Olin onnellinen auringosta ja paisteesta. Tapasin mukavia opiskelijoita ja nautin koko päivästä suunnattomasti. Pellot tuoksuivat tien varrella ja oras viheriöi. Eikä sanaakaan ulkomaailmasta.

Illalla olo on vähän oksettava. Henning Mankellin uusin kirja on yöpöydällä aloitettuna. Kirjailija itse taas on epämääräisissä olosuhteissa juutalaisten vankina. Olen syvästi huolestunut asiasta. Juutalaisten kynsissä kävi Jeesuksellekin huonosti. Kuinkahan vaarallinen mahtaa heidän silmissään olla ruotsalainen kirjailija ?

Taidan pitää huomennakin radion kiinni. Ummistan korvani asioille ja pysyttelen niiden ulkopuolella. Liikun huomenna nimittäin Etelä-Pohjanmaalla. Siellä on kuulemma luvattu viimeiseen asti tukea Jarmo Korhosta ja äänestää hänet vapaaksi. Kenetkähän maakunnan miehet haluavat vastaavasti ristiinnaulita ?

Celluloid heroes

Pääsin tänään esiintymään televisioon kahdesti. Semmoinen tarjoa ihmispoloiselle mahdollisuuden samaistua presidenttiin, pääministeriin, Marko naminami julkkikseen taikka puoluesihteeri Jungeriin. Jos vielä pääsisi kertomaan ajatuksiaan kyseiseen mediaan, voisi tuntea suurta yhteenkuuluvaisuutta em. henkilöiden kanssa. Minä en päässyt. Siksi tässä nyt selvyyden vuoksi kirjoitan asiasta. Minä välähdin tv-katsojan verkkokalvoilla pari kertaa.

Minulla oli tumma puku päälläni, joten siinä suhteessa tilanne oli hallinnassa. Muuten olin sivuosassa ja ilman vuorosanoja. Voinen kuitenkin tästä lähtien nyt lanseerata blogia sanoilla : Tillman, televisiosta tuttu !

Julkisuus ei saanut minua pyörryksiin. Päin vastoin. TV-kameroiden eteen joutuminen sai minut ensin vähän mietteliääksi ja sitten asia asettui suhteellisen mitään sanomattomaan rooliin. Unohdin asian oikeastaan kokonaan. Ajattelin julkisuutta tilaisuuden kylkiäisenä, joka vain tapahtuu, yleisen hyvän ja asian vuoksi ja sitten häviää. Ajattelin julkisuutta kertakäyttöisenä asiana.

Kunnes sitten puhelin alkoi soida. Yksi ja toinen halusi huomauttaa asiasta ja varmistaa sen, että olin tietoinen asiasta. Minua näytetään televisiossa. Olinhan minä tietoinen ja näinhän minä itseni, kaikkine puuttteineen. Kravatti oli sidottu ainakin kolme senttiä liian lyhyeksi ja silmälasit olivat vanhaa mallia. Mutta siitä viis. Huomenna olen jo eilispäivän asia.

Televisioon pääsemisen lisäksi päivä oli muutenkin ainutkertainen ja ikimuistettava. Luultavasti tässäkin tapauksessa tulen muistamaan päivän mm siitä, että olin tapettiostoksilla tavaratalossa keskellä sunnuntaita ja vähän aikaisemmin isäni tekemä puukko vedettiin tupesta seurakuntakeskuksessa kesken muistotilaisuuden. Virkapukuisia oli paikalla paljon, mutta ketään ei pidätetty, sitä vastoin monia kannustettiin ja tuettiin yhä rohkeampiin tekoihin.

Väliaikatietoja kiireellisyydestä

Suuntaan tänään Päijänteen itäpuolisiin maisemiin, alueelle, jossa asiat suattavat olla , tai suattavat olla hyvinkin olematta.

En menen Joensuuhun puoluekokoukseen. Pois se minusta. Menen vähän hartaampaan tilaisuuteen.

Nuorimies minua valisti Joensuun kokouksesta. Hän sanoi katukuvan muuttuneen ja muualta tulleiden kokousedustajien saaneen maiseman punertamaan. Toivotin hänelle demokraattista viikonloppua.

Raportoin viikonlopun tapahtumista tarkemmin kunhan taas ehdin koneen ääreen. Hiljaisuus on johtunut työkiireistä, ei siitä, että mitään ei olisi tapahtunut. On tapahtunut paljonkin.

Likipitäen kunnolla hölmöity

Tänään näin meidän Herramme muurahaisia työssä. Erityisammattikoululainen ja tavallinen vakituinen työntekijä olivat opiskelijan johdettavina ja ohjattavina. Työ sujuin hyvin ja opiskelija piti narut käsissään napakasti ja taitavasti huolimatta haasteellisesta työparista.

Juttelimme tapaamisen päätteeksi opiskelijan kanssa kahden siitä, kuinka vaikeaa ja ongelmallista on joskus ohjata erityisryhmään kuuluvaa alaista. Minä myönsin ja otin jonkun esimerkin, jonka olin huomannut työmaalla.

Kävi ilmi, että olin sekoittanut työntekijät pahemman kerran. Luulin erityisammattikoululaiseksi sitä, joka oli tavallinen, normaali ja pitkään työssä ollut henkilö. Erityisammattikoululaista luulin taas siksi tavalliseksi, tomeraksi ja ”normaaliksi”.

Rummukaisen veljekset menivät siis jälleen minulta sekaisin. Huomasin, että itse en ole edes likipitäen viisas mies. Kyllä ihmisen lasta opetetaan kovalla kädellä.

Huomenna Porvoossa ja Loviisassa

Henkisen työn tekijän on syytä silloin tällöin tehdä jotain käsillään. Kawasakin öljynvaihto olisi hyvä esimerkkityö, jossa saisi harjaantuneisuutta ja notkeutta omiksi tarpeiksi. Minä jätin sen seuraavalle viikolle, sillä minulle osoitettiin paljon puuduttavampi työ. Olen ryhtynyt tapiseeraamaan nuorison tyhjenneitä huoneita.

Talon rakennuttaja on ollut laiska mies. Hän on ollut lisäksi nuuka. Niistä syistä hän on aikoinaan liisteröinyt tapetit suoraa Gyproc- levyn pintaan. Sellaisesta pinnasta vanhan tapetin irtiotto niin, että ko. pohjalevy ei vahingoitu, on kärsivällistä työtä. Siinä tarvitaan paljon liuotinta ja nestettä, sekä tapettiin, että tapetin irrottajaan.

Kunhan saan seinän nyljetyksi millin suikaleina, vedän siihen pari kerrosta pohjamaalia, jotta se, joka seuraavan kerran tapiseeraa, saa ainakin tapetin helpommin irti. Tapetin valintaan en meinaa sotkeutua. Ainoa kriteeri olkoon se, että kohdistusmerkkejä ei tarvitse käyttää.

Puutarhatöitä ja sisustustöitä lähden huomenna karkuun. Liikun Porvoossa ja Loviisassa. Jos keli on kaunis, saatan piipahtaa myös Porvoon raatihuoneen vieressä olevassa kahvilassa, sillä siihen liittyy muistoja vuodelta 1970.

Siinä ihmettelin silloin vähän maisemaa ja ihmisiä. Olin silloinkin reissussa , mutta sillä kertaa kaksipyöräisellä ja hitaammalla aikataululla. Vieläköhän Hermer Karlsonilla on mopedi-korjaamo siinä joenrannassa olevassa punaisessa talossa ?

Multasormet

Naapurissa laitetaan pihaa. Se aiheuttaa meilläkin kilpavarustelua muistuttavaa hässäkkää, jonka vuoksi odotan tuskaisena huomista päivää ja virkapaikalle pakoa. Tai oikeastaan pakenen huomenna taas maantielle virka-autolla.

Juuri nyt pitäisi ihmispoloisen kuunnella jumalanpalvelusta, taikka muuten rauhoittua ja ylösrakentaa itseään tulevan viikon tarpeita varten. Kauppakukkatarha on kuitenkin avannut ovensa aamulla jo kello 8 niitä perheitä varten, jotka aikovat tämänkin päivä möyriä pihalla. Multaa saa nyt tarjouksesta. Toivottavasti meidän pihallemme ei ilmesty 160 euron erikoistarjousta; siihen hintaan saa 55 säkkiä muhevaa mustaa multaa. Se tarkoittaa Peugeotilla 10 reissua.

Minä ajoin nurmikkoa eilen. Ja hain Kawasakin kotiin. Ne eivät riittäneet kuitenkaan tasapainottamaan toisiaan, joten sen lisäksi, että katoksessa seisova Kawa häiritsee pihan varustelutöitä ja se ilman muuta on räikeä indikaattori siitä, että minä haluan irtaantua ja etääntyä pihatöistä. Tämä taas on muuttamassa residenssissämme helluntain kiirastorstaiksi.

Kawasaki on siis kotona. Talven jälkeen se käynnistyi hyvin ja auringon valossa se näytti paremmalta kuin muistinkaan. Ensimmäiset kilometrit olivat tietysti taas täyttä juhlaa. Näkökenttä kapeni, maailma jäi kypärän ulkopuolelle ja jalkovälin täytti murina ja värinä. Ne, jotka ajavat, tietävät, mistä puhun, muille voi olla vaikeaa selittää.

Tiettyä varmuuttakin se tuo. Siinä vaiheessa kun pihamaan perennat aloittavat ”paikkaa vaihda” - leikkinsä, Kawasakilla on mukava vaihtaa paikkaa. Monet pihan kasveista ovat 18 vuoden aikana kiertäneet omakotitalon jo kolme kertaa ja ne näyttävät jatkavan vaelteluaan loputtomasti buddhalaiseen tyyliin.

Silti, joka vuosi on vaellusleikkiin hankittava uusia yksilöitä. Tänä vuonna olen onnistunut torjumaan jo timanttituija – invaasion. Luultavasti se voitto on kuitenkin Pyrhoksen voitto, sillä näyttää siltä, että se maksaa minulle lopulta kuitenkin uuden kahden istuttavan puutarhapenkin hinnan. Tänään onneksi useimmat ostoshelvetit ovat sulkeneet ovensa.

Taidan laittaa ruokaa ja sylkäistä sen jälkeen tien päälle.

Taas menossa

Tänään menen vieraalle paikkakunnalle vihollispankkiin katsomaan harjoittelijaa. Olen tässä aamun aikana miettinyt kovasti sitä, olisiko moraalitonta pyytää autolainaa ?

Sitten huomasin, että koko käsite " lainan pyytäminen" on vanha ja pois käytöstä. Nuoruudessani 1960 -70 luvuilla rahalaitosten tapana oli se, että he käyttivät feodaalista ylimysvaltaa ja jakoivat lainarahaa vain ja ainoastaan niille, joilta sen takaisin saaminen oli varmaa. Moni pyytäjä joutui palamaan pankkireissulta ilman rahoja pois.

Nykyään kuka tahansa saa rahaa ja melkein mistä tahansa . Aikoinaan piti olla jonkin sortin touhumies, jotta sai edes vekselin.

Kotiseutuni mun.......

Maantien päällä ja asutuskeskuksissa näkyi tänäänkin paljon koulun loppumista odottavia nuoria. Tytöt näyttävät kilpailevan huulimaalilla ja maskaralla, pojat mopoillaan. Yhteistä toukokuulle ja nuorten elämälle tuntuisi olevan se, että kaikki puhkeaa äkkiä kukkaansa.

Elämisen tuska ja jano vuorottelevat ihmistaimen mielessä. Runsaan kymmenen päivän päästä elämisen nälkä ja elämän pelkäämisen tuska sitten kulminoituvat siksi yöksi, jolloin vanhemmat ovat sydän syrjällään ja kylien keskustat muuttuvat pussikalja-viidakoksi.

Nuoren kehityksen tärkeäksi kulmakiveksi näyttää muodostuvan jossain vaiheessa myös se, että oma paikkakunta muuttuu negaatioksi, jonka julistaminen on välttämättömyys. Nuoren on pakko päästä pois kotoa. Mielellään jo lukiopaikka täytyisi löytyä jostain lähikaupungista. Nuoren maailman ja ajatukset täyttävät tanssipainotteinen lukio, jääkiekkopainotteinen lukio taikka ilmailupainotteinen lukio. Valinnaisuuden määrä on usein vähäinen, mutta vapaus painaa vaakakupissa siinä määrin, että oma paikkakunta oksettaa, puistattaa ja vituttaa.

Kun monen pikkupaikkakunnan kyky työllistää paikkakunnan omia maistereita ja insinöörejä on heikko taikka olematon, suuri maailma imaisee korkeakouluopiskelijat sitten imuunsa ja paikkakunnalle jäävät vain toisen asteen koulutuksen käyneet. Heille löytyy joitakin työpaikkoja ja jollei löydy, niin on ainakin tuttu hengailujoukko, jossa voi salihousuissaan notkua ABC-myymälän baarissa taikka kaljakuppilassa, niin kauan kuin ilkeää.

Pienet paikkakunnat näyttävät köyhtyvän geneettisesti. Kun hallintoa siirretään suuriin keskuksiin kiihtyvällä vauhdilla, virkamies- ja opettaja- työpaikat katoavat asutuskeskuksiin ja kokonaiset ikäluokat katoavat katukuvasta pois. Jäljelle jäävät vain ne, jotka eivät kykene vastaamaan lähdön haasteisiin

Nyt näyttäisi siltä, että jo toinen sukupolvi ahdistetaan tähän joukkopakoon. Jäävien osuus on monin paikoin kyllä noin 50 % ikäluokasta, mutta vain harvat heistä voivat edetä vastuunottajiksi omalla syntymäpaikkakunnallaan. Useimpien osa on toimia harvoissa jäljellä olevissa teollisissa työpaikoissa ja lajittuneissa palveluammateissa. Autonkorjaajaa ja perushoitajaa tarvitaan edelleen. Autonkorjaajia tuottaa toinen aste kiitettävästi, samoin parturi-kampaajia. Sairaanhoitajat, perushoitajat ja lääkärit tuotetaan jossain kaukana, ulkomailla.

Koska karkotetun nuoren kaipuu kotiin sitten syttyy uudelleen ? Minun teoriani on se, että se kaipuu syttyy siinä vaiheessa kun heidän omat murrosikäisensä sillä uudella paikkakunnalla piirtävät oman kannanottonsa oman syntymäpaikkakuntansa linja-autopysäkin katokseen. Siinä vaiheessa isä ja äiti ryhtyvät kaipaamaan kotiin.

Vihertää jo monin paikoin

Olen suihkunraikkaana valmis kommentoimaan paria asiaa, jotka ovat putkahtaneet julkisuuteen sinä aikana kun ajoin pitkin Satakuntaa ja Hämettä.

Vihreät kuulemma halajavat yhteiseen hallitukseen SDP-ihmisten kanssa. Vihreät eivät voi oikein halata niitä punaisia lähtökohtia, joista niin moni nykyinen ympäristöpoliitikko on ponnistanut, mutta he halajavat tätä vaaleanpunaista vaihtoehtoa, sillä veri on kuitenkin vettä sakeampaa.

SDP on ollut kohtuullisen ydinvoimamyönteinen, niin kauan kun he ovat olleet vallassa. He ovat olleet hyvin EU-myönteisiä, Euro-myönteisiä ja nyt myös maahanmuuttaja-vastaisia. Vihreiden kanssa ei oikein mikään tangeeraa kunnolla, ellei nyt sitten lueta sellaiseksi opportunismia.

No, nämä kyselyyn vastaajat ovatkin olleet Vihreiden kannattajia ja äänestäjiä. Heillä voi olla asioista vähän toinen käsitys kuin Vihreiden kansanedustajilla ja ministereillä. Saman suuntainen epäsuhta tuntuu vallitsevan Kristillisten poliittisten toimijoiden ja äänestäjien välillä. Kirkkoon kuulumattomat helluntailaiset toimivat usein vähän toisin kuin heidän huivipäiset kansankirkko-mummeli-äänestäjänsä.

Huomaatte, että helle on tehnyt minut sekopäiseksi. Iltalääkkeetkin on vielä ottamatta.

Satakunta saa minut aina pois tolaltani ja tällä kertaa minä vielä uhkarohkeudessani ajoin eilen Timo Kallin maatalon ohi. Niinpä minäkin ehkä voin sanoa tässä nyt Timon kuuluisia sanoja vapaasti siteeraten,

” Että mielipiteeni vihreiden ja demareiden epäpyhästä allianssista saattaa hyvinkin olla rikollinen ja väärä, mutta ei minua voi siitä rangaista”

Huomenna menen Viitasaarelle ja Pielavedelle. Pyrin olemaan tasapuolinen. Käyn ehkä verestämässä muistoja hotelli Restentin lounaspöydässä, mikäli heillä sellainen vielä on. Pois lähtiessä taidan käydä Lepikon Torpan pihasta kopaisemassa muovipussiin Lepikon pyhää multaa muistoksi.

Sellaisella pyhäinjäännöksellä saatan eläkepäivinä hoitaa itsestäni ajoksia, säärihaavoja ja ihottumaa. Ja saattaa se antaa suojan myös perussuomalaisia, kapitalisteja, Euroopan Unionia ja kreivi Draculaa vastaan.

Aamulla satoi Satakunnassa ainakin 50 milliä. Kurkipariskunta tuli sateen jälkeen pellolle metsästämään sammakoita. He eivät aamulla vielä tienneet mitään näistä, joita illalla päästän suustani.

Laitan teille kurjista kuvan. Toisessa kuvassa hämäläiset kokoomus-joutsenet ovat Punkalaitumen joessa viettämässä kansallis-muuttolintujen kevätpäivää. Kyllä he ovat komeita. Uivat ihan Punkalaitumen vastaanottokeskuksen yläpuolella.



Kuvia voi klikata suuremmaksi.

Maailmalla

Olen ajanut ilmastoimattomalla autolla pitkin maata hiki hatussa. Siksi päivityksiä blogiin on tullut niin vähän. Asioita kylläkin on tapahtunut paljon.

Eilen olin isäni kanssa savusaunassa ja vihdoimme itseämme kunnolla. Muisteltiin vanhoja.

Aamulla satoi vesimittarin täyteen. En ole koskaan aikaisemmin ollut sellaisessa sateessa, ja voi olla, etten enää koskaan pääsekkään. Onneksi minun ja sateen välissä oli kuuden tuuman hirsi ja kolminkertaiset ikkunat.

Raportoin lisää, kunhan pääsen taas asettumaan

Halpa jokamiehen vaalitoimisto

Yhteisöllisyyden uusimpia aluevaltauksia ovat erilaiset yhteistempaukset ja epävirallinen ryhmäytyminen. Keravanjoella on jo vuosikausia järjestetty ”Kaljakellunta” –nimistä yhteistoimintaa, jossa kaljapäissään lillutaan alas savista jokea .

Uusin villitys näyttäisi olevan naamakirja – välitteinen ryhmäryyppääminen, joka on lehtitietojen mukaan jo kerännyt viikonloppuna Ranskassa pariin kaupunkiin 10 000 pämppääjää. Tuommoinen pistää taatusti kaupunginisännät hiljaiseksi. Tulee mieleen kohtaus jostain 1950-luvun lopun leffasta, jossa amerikkalainen pikkukaupunki vapisee pelosta, koska 50 helvetin enkeliä on päättänyt viihtyä pikkukaupungissa vielä hetken.

Naamakirjan käyttö näyttää hakevan yhä uusia ja tutkimattomia muotoja, jotka alkavat kohta haitata ja häiritä sellaista yksilöä, joka ei ole ao. systeemiin liittynyt. Monesta asiasta saa lisätietoja naamakirjayhteisön kautta ja usein tuotteiden markkinointiin on liitetty vielä sen kaltaisia elementtejä, jotka yhteisön jäsenille ovat hyödyllisiä ja edullisia, muille hankalasti saatavia taikka vähäisempiä.

On siis joka päivä uudelleen mietittävä omaa suhdettaan naamakirjaan. Voinko tulla toimeen loppuelämäni ilman jäsenyyttä, jos esimerkiksi oma esimies jo yhteisössä on ?

Matkapuhelimet eivät toisinajattelijoita armahtaneet. Eivätkä pankkikortit. Molemmat ovat muodostuneet sosiaalisiksi pakoiksi, joita ilman eläminen on hankalaa, osittain jopa mahdotonta.

Aikoinaan PC- tietokoneet olivat joillekin mahdollisuus asettua yhteisöjen ulkopuolelle vakuuttamalla muille, että he tulevat toimeen ilman tuon koneen käyttötaitoja. Nyt sellainen ajatus ja yritys olisi tuhoon tuomittua.

Hassu harrastus voisi ollakin eläkepäiviä odotellessa itsekseen miettiä, mikä uusista post-modernin maailman asioista on sellainen, jonka voi huoleta jättää omaksumatta ja jota ilman aivan hyvin selviytyy loppuvuosista.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että monet ovat luopumassa politiikasta. Epäpoliittisuuden aalto on niin voimakas, että jopa nuoretkin uskovat tulevansa toimeen ilman vanhamuotoista asioiden hoitoa. Politiikka tuskin kuitenkaan tulee häipymään tarpeettomana pois. Ainakin valtakunnan terävin poliittinen johto on viime päivinä vakuutellut sitä, että poliittisen järjestelmän muuttaminen on vaarallista, tarpeetonta ja hankalaa. Sen lisäksi se tuntuu olevan joillekin myös epämiellyttävää.

Seuraavissa vaaleissa naamakirja luultavasti tulee murtautumaan vaalirahan puutteen vuoksi vaikuttamisen tärkeäksi välineeksi. Naamakirja saattaa lopulta olla se siunauksellinen asia, joka estää eduskunnan muuttumisen pysyvästi rikkaiden ja julkkisten temmellyskentäksi.

Silloin sosiaalisen median oikeampi nimi ehkä olisikin sosialistinen media. Tasa-arvoa , halpuutta ja oman sanoman vaivatonta levittämistähän tässä näyttäisi tapahtuvan enenevässä määrin.

Näemme ehkä vaaleissa merkillisiä välähdyksiä ja kiemuroita. Jos ehdokasasettelussa listoja täytetään iskelmälaulajilla ja entisillä mäkihyppääjillä, voi käydä niin, että Arkadian mäellä ei kokoonnukkaan Ranskan malliin 10 000 ryyppääjää, vaan sinne menee väsähtänyt julkkis suuren fanituksen pirullisena hedelmänä.

Turvapaikka-liikennettä

Suomalais- venäläis-turkulaisessa lapsen pahoinpitely – huostaanotto- tapauksessa ollaan siirrytty seuraavaan vaiheeseen. Perheen suomalainen isä hakee turvapaikkaa Venäjältä.

Myös Tillmanin eräs kaukainen sukulainen haki siitä suunnasta turvapaikkaa 1930-luvulla. Silloin turva oli kovasti näennäistä. Kyseinen petroskoilainen suksitehtaan työmies oli turvan sijasta päässyt turpeen alle 1938. Tieto siitä tosin saapui Suomeen vasta 50-vuotta tapahtuman jälkeen.

Suomeen tulee turvapaikanhakijoita yhtenä köytenä, mutta nyt Suomesta myös lähdetään hakemaan turvapaikkaa. Kun nämä virrat saataisi täsmäämään ja vastaamaan toisiaan, tilanne maassamme saattaisi nopeastikin muuttua parempaan suuntaan.

Ilmiötä kuvattiin aikoinaan elävästi esimerkillä , jossa erästä Kortelan husvottia Raumalla patistettiin siirtämään kirjansa Poriin. Tällaisen karkoituksen hyvänä puolena pidettiin sitä, että asukkaiden keskimääräisen älykkyyden määrä näin kasvaisi sekä Raumalla, että Porissa.

Turkulaisperheen edusmiehenä on Dosentti Bäckman. Perheen venäläistä äitiä uhkaa vierailu oikeudessa, sillä häntä vastaan on nostettu syyte. Äiti ei millään haluaisi oikeuteen. Kukapa sinne nyt haluaisikaan. Tottakin pitää puhua ja odotussalissa ympärillä pelkkiä konnia ja rosvoja.

Perhe onkin nostamassa kytkintä ja karistamassa kulttuurikaupungin tomut jaloistaan. Äidillä ja pojalla on passit kunnossa, mutta isällä ei ilmeisesti ole, sillä hän aikoo hakea Venäjältä turvapaikkaa. Paperisodassa häntä auttaa tietenkin dosentti Bäckman.

Dosentti Bäckman on ollut viime aikoina kovin avulias ja innokas hoitelemaan monen moisia asioita, mikäli niiden hoidossa on avautunut mahdollisuus saattaa Suomi huonoon valoon ja Venäjä hyvään huutoon. Hänen toimintansa tarkoituksenhakuisuus lähenee jo sosiaalidemokratiaa.

Mitkähän mahtavat olla ne perimmäiset syyt, joiden vuoksi dosentti Bäckman niin innokkaasti on ryhtynyt ”auttamaan” suomalaisia suhteissamme itäiseen naapuriin ? Mikä saa oppineen miehen ryhtymään tällaiseen hankkeeseen ja ryhtymään jokaiseen sellaiseen hankkeeseen, joka saa tämän maan huonoon valoon? Mitkä seikat saavat ihmisen väittämään mustaa valkoiseksi ja kuuta auringoksi ?

Vladimir Putin saapuu sopivasti Suomeen neuvottelemaan ajankohtaisista ja molempia osapuolia kiinnostavista asioista, sopimaan Saimaan kanavan asioista ja taitavat asialistalla olla myös junayhteydet. Ja kuka niitä kaikkia aiheita tietääkään. Putin tapaa myös pääministerimme, joten on syytä toivoa hartaasti, että Koljatti- satiiri ei toteudu oikeassa elämässä. Olivatpa neuvoteltavat asiat sitten miten hankalia tahansa.

Mutta pari asiaa on varmaa. Valion voin maku ja koostumus säilyvät entisellään. Samoin Tiitisen listan.

Voi on tässä päreen lopussa yksistään, ja vain sen vuoksi mukana, että mikään aines ei muutu voissa paistettuna, vaan pysyy edelleen itsensä kaltaisena. Hamaan tulevaisuuteen asti. Maun sanotaan kyllä paranevan.

Tiistaille runo

Euroopan pelastusoperaatio sujuu samalla varmuudella kuin jääkiekkomaajoukkueemme taivallus. Mieleni on kuitenkin hyvä päivän kokemusten jälkeen. Olen saanut taas ajaa läpi keskeisen Suomen. Olen saanut nauttia autolla ajosta ilman radion meteliä. Olen tänään ollut uutispimennossa. Olen tänään yhtä kertaa lukuun ottamatta hiljentänyt myös navigaattorin sisällä asuvan seksikkään naisäänen.

Olen hyvin tyytyväinen harjoittelijoihin. Yksi oli kaupungin kiinteistöjen suunnittelun kimpussa, toinen oli päässyt sopimusneuvotteluihin mukaan. Kolmannen perässä en meinannut millään pysyä.

Päivän riemukkain tapaus sattui kuitenkin Hirvaskankaalla, jossa sain puhelinsoiton, juuri ABC - huoltamon pyloonin kohdalla; maailmaan on varhain aamulla syntynyt nuori, puolimetriä pitkä, kännykkäkuvan perusteella hyvin ihastuttava nuori nainen, joka tulee aikoinaan, kunhan hän oppii vähän puhumaan, kutsumaan minua toivon mukaan isoisänsä veljeksi.

Tapahtuman kunniaksi Ilpo Tiihosen runo Euroopalle ja Suomelle.

OULA, OTA COCA COLA

Our land is nice and fine too,
very beautiful, can see you.
We have thousands lakes and fishes,
we are clean and we wash dishes.

Welcome, take a coca-cola,
see also a Lappman Oula.
See Järvenpää, Joensuu too,
buy all if you want so to do.

Hills and eggs and Puijontorni,
buy and sell and don´t be korni.
We are Europeans också,
vaikkei kaikki sitä hoksoo

Rajun päivän ilta

Avasin tänään kevään kiertueeni. Kävin katsomassa liittovaltion suuria tulevaisuudenlupauksia työpaikoilla. Huomenna jatkan ja juhannukseen mennessä olen toivon mukaan tavannut noin 40 nuorta työnsä ääressä.

Mukavaa katsella nuorten ensi askelia ammatin parissa. Useimmille harjoitteluvaihe merkitsee pitkää työhaastattelua, jonka tulokset voivat realisoitua sitten parin kolmen vuoden kuluttua, kun side korkeakouluun katkaistaan ja lähdetään kohti työelämää.

Olen kaikille sanonut, että kannattaa tehdä laadukasta työtä alusta asti. Kannattaa tehdä pienetkin asiat kerralla hyvin ja valmiiksi.

Joen kaupungissa oleva yliopisto oli toiminut esimerkillisesti. Tenttini oli perjantaina aamupäivällä ja nyt maanantaina iltapäivällä tulos oli julkaistu jo yliopiston WebbOdi- järjestelmässä. En valitettavasti pääse ylvästelemään tuloksella, koska tämä tentti oli mallia hyväksytty/ hylätty. Ilmeisesti teksti on kuitenkin ollut helppolukuista ja totuutta siteeksi sisältävää, sillä 4 pistettä opintopistekoriin jälleen solahti ja tällä kertaa hämmästyttävän nopeasti.

Opin tentin yhteydessä myös uuden hienon uudissanan.

Lasteni opiskelukavereita oli ollut tietämättäni samassa perjantain tentissä. He olivat kertoneet perheen nuoremmille viikonloppuna, että he olivat nähneet minut raivoamassa tentissä.

Kun kyselin tarkemmin, kuulin, että raivoaminen tentissä tarkoittaa sitä, että ei jäädä haaveilemaan tenttipaperin kanssa, ei jäädä sähläämään juomapullon kanssa, vaan heti luvan tultua aloitetaan raivokas kirjoittaminen, välillä puutuvaa kättä ravistaen, kunnes vastauksessa päästään vähintään kolmannen sivun loppuun, mieluummin kuitenkin takasivulle.

Tentti raivotaan läpi hillittömällä vauhdilla siten, että yhteen vastaukseen käytetään noin puolituntia aikaa.

No, minä myönnän raivoamisen. Se on oikeastaan minulle ainoa tapa kirjoittaa. Jos joudun keksimään ja kasaamaan vierasta ainesta vastaukseksi hitaasti ja hapuillen, jälki on kaameaa, epäloogista ja kummallisat.

Omassa pöytälaatikossani on korjaamaton tentti, jonka ikä on nyt suurin piirtein sama kuin sellaisilla kissanpennuilla, jotka ensimmäistä kertaa avaavat silmänsä. Tutkintosäännön takarajaan on vielä paljon aikaa. Lienee kuitenkin parasta käyttää helatorstain jälkeinen perjantai tämän tentin korjaamiseen.

Helatorstaille ei edes Heinäluoma ole pystynyt tekemään mitään. Se on ja pysyy keskellä viikkoa. Koomista olisikin se, jos Helatorstai olisi Helaperjantai. Heinäluomakin oli vähän koominen, kun syytteli hallitusta sökön peluusta. Olisi todella mielenkiintoista tietää se, olisiko Eero Heinäluoma mahdollisena valtiovarainministerinä sanonut Brysselissä kreikkalaisille ja muulle euro-alueen jengille, että pitäkää tunkkinne, perkele !

En tarkoita sitä, että Katainen olisi ollut yhtään sen vakuuttavampi. Tarvitaan vielä monta sikaria ja lisää vuosia siihen, että tosipaikassa osaa kerätä jännityksen hedelmät koriinsa. Hän on nyt kovassa koulussa.

Huomaatteko, kuinka Matti, pääministerimme, on jättäytynyt taka-alalle ja toistaa yhtä ja samaa lausetta koko viikonlopun.: Tämä on Euro-järjestelmän kaikkien aikojen vakavin tilanne. Matti käy nyt taidenäyttelyissä ja kirii umpeen kokoajan toisen Matin lööppietumatkaa.

Matille tiedoksi, että kyseinen taiteilija on aina ollut bloginpitäjän ihailun ja platoonisten päiväunien kohde. En haluaisi millään lukea enää yhtään uutisjuttua pääministerin taideharrastuksesta. Se tekee mieleni mustaksi ja hahmoni Hamletiksi. Jos pääminsteri hankkisi lainopillisia neuvoja asianajajilta ja lakimiehiltä ja jättäisi taiteen tekijän vapaaksi leijumaan meidän päiväuniemme loputtomaksi kohteeksi.

Aamun ajatus

Yöllä on kuulemma saatu aikaan Euron pelastuspaketti. Viime viikolla kyse oli vielä Kreikalle annettavista lainoista. Miksiköhän tämä muuttuu otsikoissa tällä viikolla ?

Selityksiä ja mahdollisuuksia on ainakin kolme. Media keksii uusia ilmaisuja asioille ja yllättää meidät . Toinen mahdollisuus on se, että päättäjät ovat sinisilmäisiä ja kykenemättömiä hölmöjä, eivätkä ole tajunneet asioiden tilaa. Kolmas vaihtoehto on ehkä sitten se, että tämä kaikki kuuluu johonkin suureen koneistoon, jota ihminen ei enää pysty hallitsemaan. Tästä tulee tuhkapilven tapainen asia.

Lumet ja lumenluojat katolta pudottanut Asuntoministeri antaa aamun lehdessä ymmärtää sen, että tapahtui Euron osalta mitä tahansa, asuntolainojen verovähennysoikeutta tullaan muuttamaan ensi vaalikaudella.

Mikähän instanssi tulee pelastamaan asuntovelalliset 3 vuoden kuluttua kun korkotaso on tästä noussut jonkin matkaa ylöspäin ja samaan aikaan verovähennysoikeutta entisestään laskettu.

EVVK

Ajattelin särkeä kaikkien jääkiekko-fanien elämän ja katsoa Suomen ensimmäisen ottelun MM-kisoissa. Minulla nähkääs on semmoinen kyky, että kun avaan television ja sekunnin katson Suomen maajoukkueen jääkiekkopeliä, seikka on saletti, vanhaa joulukalenteri-termiä lainatakseni.

Kun olin 6 minuutin katsomisellani aiheuttanut henkistä kärsimystä noin 700 000 tupaan, ajattelin ruoskia vähän itseänikin. Katselin Easy Rider – elokuvaa, mutta se toi mieleeni niin kovin konkreettisesti jääkiekkofanien tuskan, joten lopetin senkin homman.

Vuonna 1969 minä sain mopon. Samana vuonna Easy Rider –räjäytti tajuntani ja ajatukseni. Maailma on lopulta paska paikka ja Jack Nicholsonin kaltaiset veikot maksavat siitä ensin, sitten tulee Dennis Hopperin ja Peter Fondan vuoro. Luulen, että yksistään noiden jätkien ja sen elokuvan vuoksi jälleen kerran tänä kesänä juhannuksen jälkeen sylkäisen maantielle muutamaksi päiväksi.

Jääkiekon suhteen voisi vielä sanoa kaiken vakuudeksi, että EVVK. Sitä vastoin huominen äitien juhla panee minut miettimään. Toin kotiin kukkia ja yritin laittaa ruokaa jo tänään. Vaimoni sanoi minulle, että ei se ole niin kovin tärkeää, sillä hän ei ole minun äitini. Hienosti sanottu. Kauppiashyeenat ovat saaneet aviomiehetkin syyllistettyä tämän markkinajuhlan vuoksi. Tämä on oikeastaan lopultakin aviomiesten juhlapäivä, sillä huomenna voi hyvällä omallatunnolla soittaa omalle äidilleen, helliä häntä ja lähetellä kukkia. Huomenna aviomies voi kokea vapautta ja riippumattomuutta.

Myyvät semmoisia laitteita, joiden nimi on kehonkoostumusmittari. Minulle ei ole oikein selvinnyt niiden toimintaperiaate, mutta sen olen ymmärtänyt, että niitä voivat käyttää sekä miehet, että naiset.

Minua kiinnostaisi sielun koostumusmittari. Se olisi laite, jonka päälle noustaisi seisomaan ja samalla otettaisi anturoista kiinni ja painettaisi nappia. Pienen viiveen jälkeen laite sitten näyttäisi näytöllä sielun koostumuksen ja pyydettäessä printtaisi sen paperille.

Jos joku nyt ajattelee, että tuossa olisi oiva äitienpäivälahja, niin, ei, ei suinkaan. Sielunkoostumusmittari olisi oiva isänpäivälahja.

Omalle äidilleni ostin kirjan, jossa rakastutaan Satakunnassa, koetaan vastoinkäymisiä Satakunnassa, päästään kurkistamaan kartanoromantiikkaan, ja lopulta epäilemättä saadaan aikaan onnellinen loppu. Äitini on ryhtynyt vanhoilla päivillään lukemaan kirjoja. Hänen kirjallinen polkunsa muistuttaa paljon Mika Waltarin vastaavaa.

Ensin luetaan ja kirjoitetaan Nyyrikkiä, sitten kasvatetaan lapset ja tehdään elämäntyö ja lopulta ryhdytään lukemaan ja tekemään oikeita kirjoja. Niin teki Waltarikin aikoinaan

Uskon, ja toivon, että äitini on saavuttanut omassa elämässään jotain Nyyrikin kertomusten onnea ja täyttymystä. Uskon lopulta niin, että huomenna hän voi olla tyytyväinen ja onnellinen elämäänsä. Nyyrikin lukija voi aina ylpeillä sillä, että hän on lukenut kaunokirjallista aikakauslehteä. Ei nyt ehkä mitään Parnassoa, mutta vakavaa ja hyvää tekstiä joka tapauksessa.

Hyvää äitienpäivää Sinulle Äitini !

Kauniit ja karvaiset

Minä istuin eilen junassa nuoren naisen vieressä. Hänellä oli matkallaan mukana kettuterrieri, jonka mielenkiinto kohdistui taas oikean korvani takana läähättävään dalmatialaiseen. Vähän kauempana oli nuorinainen matkalla kahden kääpiöpinserin kanssa. Junassa vallitsi siten melko eläimellinen tunnelma.

Nuoriso oli menossa katsomaan äitejään. Niin minä tulkitsin sen, että juna oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Nuoriso oli ottanut mummolanmatkalle ”lapsensa” mukaan. Kenelläkään ei ollut muuta perhettä, joten tietenkin saatoin junassa todistaa monen moista ylenpalttista hellimistä ja rapsuttamista.

En kuullut juurikaan otusten nimiä, sillä näyttää siltä, että lemmikeille puhutaan toisten ihmisten läsnä ollessa jotenkin persoonattomasti. Sama henkilö saattaa puhua puhelimessa toisten kuultavaksi kaikki syvimmät salaisuutensa, mutta koiran nimen paljastaminen muille tuntuu jotenkin kiusaavan heitä. He jotenkin suojelivat eläintä ja sen persoonaa ulkopuoliselta julmalta maailmalta. Varmaankin koiran kuvaaminen tulkittaisi puuttumiseksi identiteettiin.

Kettuterrierin emäntä oli alle 20- vuotias naisopiskelija, joka näytti olevan naimisissa. Hän oli varustautunut pitkälle matkalle pelkällä käsilaukulla. Koiranhuoltolaukku oli taas lähes jääkiekkovarusteiden kuljettamiseen soveltuvan laukun kokoinen. Selvästi asiat olivat tärkeysjärjestyksessä.

Onneksi mikään koirista ei purrut ihmisiä, eikä haukkunut tarpeettoman paljoa. Onneksi mikään koirista ei ryhtynyt tarpeilleen kesken matkan. Onneksi nenäni alkoi vuotamaan vasta 100 km taivalluksen jälkeen. Ja onneksi koirien omistajat olivat muuten ystävällisiä ja mukavia.

Ja kauniita. Niin, huomasin matkalla taas sen, että lemmikin pitäjät ovat jotenkin kauniimpia ja komeampia ihmisiä kuin muut. Lemmikin kuljettajilla oli eilenkin myös kauniimmat ja siistimmät vaatteet kuin meillä muilla. Yksikään lemmikinomistaja ei ollut ylipainoinen. Kaikkien asusteet olivat keväisiä ja nättejä. Heidän jäsenensä olivat jäntevät ja tyylikkäät, sillä lemmikin ulkoiluttaminen on automaattisesti tarjonnut omistajille paljon liikuntaa. Lemmikin kanssa on niin hankala mennä edes ravintolavaunuun ja vietää muutenkaan epäterveellistä elämää.

Taidan hankkia itsekin koiran. Se voisi tehdä minustakin tyylikkään ja komean. Minun tapauksessani tarvitaan kyllä aika suuri koirarotu korjaamaan repsahtanutta habitustani. Voi olla, että joudun hankkimaan kokonaisen husky –valjakon.

Tentistä ulos

Tentti on taas takana onnellisesti. Tentin laatija oli ollut lähes yhtä laiska kuin tenttiin valmistuja. Hän oli tehnyt kysymykset sinne päin ja minä vastailin samalla yliolkaisuudella. Pakko mennä läpi.

Joen kaupunki on avautumassa kesään ja auringonpaisteeseen. On mukava kävellä kapungilla, syödä vähän nuorison kanssa ja nykiä juottoloiden ovia, josko sitä janoinen tentistätulija saisi jotain kostuketta. Toriin on heräämässä ja Pielisjoki virtaa vapaana ja vuolaana.

Aamutenttien suuri haitta on se, että on melkein pakko kirjoittaa 4 tuntia, taikka ottaa kaksi tenttiä samaan aamuun. Vanha-Jokela nimittäin avautuu vasta klo 12 ja juna lähtee klo 12.24.

Pieni logistinen ongelma.

Näin meitä opetetaan

Opetusministeri Virkkunen on laittanut aamun lehdessä itsensä oikein kunnolla likoon. Hän on liittynyt Animalian turkisten vastaiseen kampanjaan koko ministeriytensä arvovallalla. Muitakin hallituksen ministereitä on samalla asialla liikkeellä.

Tämä sama opetusministeri halusi tässä taannoin yliopistoista ja korkeakouluista pääsykokeet pois jotta nuoriso voisi 16 ikäisenä ilmoittautua valmennuskursseille ja samalla päättää tulevan ammattinsa. Tämän saman ministerin ajatuksissa on ollut sellaistakin henkeä, että yliopistoihin pitäisi säätää lukukausimaksu, että ihan kaikki persaukiset eivät pääsisi sosiaalista säätykiertoa rikkomaan. On hän myös kerinnyt sanomaan mielipiteensä uskonnonopetuksen tarpeellisuudesta.

Nyt kun näyttää olevan niin, että näiden vihaisten nuorten naisten huolen täyttää eläinten olot ja niiden tulevaisuus, sekä sielunkierto, voisin vähän tässä opastaa ystävällisesti parilla rivillä oikeaa suuntaa, mihin sitä oikeastaan kannattaisi kiinnittää julkisuudessa huomiota.

Opetusministeri voisi kiinnittää huomiota homekouluihin, sillä niissä rakennuksissa opiskelevat lapset ovat yhtä suuressa vaarassa kuin siniketut tarhoissaan; henki voi mennä.

Sitten ministeri voisi kiinnittää huomiota siihen, että nuorten mielenterveysongelmat räjähtävät käsiin täällä oppilaitosmaailmassa. Kun pitää olla isänä ja äitinä, sekä vielä terapeuttina, ei paljon enää ehdi opettaa.

Sitten ministeri voisi yrittää tehdä jotain koulujen turvallisuuden eteen. Ei liene tarpeen selittää tarkemmin.

Jos ministerille vielä jää aikaa, voisi ryhtyä kieltämään nahkakenkiä ja –vöitä, sekä nahkatakkeja. Etenkin nahkatakit ovat minusta ällöttäviä. Nuoruudessani sellaisia pitivät vain mustalaiset ja sikateurastusta tekemään tullut lahtari. Koreassa tehdyt lenkkitossut ja Nokian kumisaappaat ovat ennenkin kelvanneet ja niillä varmasti pärjätään vastakin.

Para Bellum

Turkin pitäisi hyökätä nyt Kreikkaan. Loppuisi viimein tuo kadulla vetelehtiminen, möykkääminen ja muun ”tuotannollisen” toiminnan harrastaminen. Kun naapurimaana lekotteleva Nato-maa hyökkäisi toiseen Nato-maahan, voisimme mekin taas hetkeksi hengähtää.

Sota on tunnetusti sellainen asia, joka rauhoittaa yhteisöä, sillä sotaan tarvitaan nuoria miehiä. Sodassa olevat kaverit eivät pysty samaan aikaan riekkumaan kaduilla.

Sota voisi aikaan saada valtavaa taloudellista toimeliaisuutta, rauhallisuutta ja vakautta. Sota saisi asiat loksahtamaan paikoilleen..

Sodan voisi aloittaa vaikkapa Kyproksella. Sitten sitä voisi laajentaa saari kerrallaan lähemmäs Kreikan mannerta. Nato voisi tasapuolisesti antaa kummallekin osapuolelle tekniikan ihmeitä ja muita ilotulitteita ynnä paukkuja. Me muut voisimme katsella televisiosta sitä, miten kulttuurikansat harrastavat aktiviteettejä.

Loppuisi se vetelehtiminen ja oliivipuun alla löhöily. Avustukset annettaisi vasta sodan jälkeen sitten Punaisen Ristin kautta.

Rakastaa toista Turuksi

Luin eilen romaanin juoposta ja hänen selityksistään. Semmoinen teksti on hyvää ja ylösrakentavaa luettavaa vapun jälkeen. Kirjan takakannen lupaukset rakkaudesta eivät juuri tekstissä näy, eivätkä toteudu.

Sitä vastoin juopon miehen sisimpään ja hänen selityksiinsä lukija pääsee aika syvälle.

Myös kolmas huone on lukenut saman kirjan, huomasin sen juuri äsken.

Minulle jäi silmiin ja korviin kirjasta soimaan tämä seuraava lainaus. Länsimurteiden piirissä kasvaneena voisin tietenkin ajatella niin, että Mörö siinä puheenvuorossa totuuden siemeniä kylvää. Heli Laaksosen runoja jonkin verran lukeneena olen kuitenkin lopulta sitä mieltä, että Mörö taitaa kosiskella tässä pätkässä perämetsissä asustavien lukijoiden sympatioita. Kyllä länsimurteillakin saa toisen, ellei nyt aivanm liekkeihin, niin ainakin kiinnostuneeksi.

Jostain syystä Turussakin kuitenkin pariutumista on päässyt tapahtumaan aikojen kuluessa kiitettävästi , koska väki ei vähene ja he itsepäisesti edelleen samaa murretta toisilleen solkaavat.

Ps.

Vieläkö haluat oppia englantia ? Do you already speak the awful Turku – dialect ? Be very careful in your pronunciation in order to avoid the dialect in questions. If you speak this damned dialect when I see you next time I shall punish you. There is no difference between the languages of the love but it would be quite impossible to explain one´s feelings of the heart in the Turku-dialect.

Mari Mörö : Kuuri WSOY 2009

Ulkopoliittisesti arveluttavaa hamstrausta

Kävin eilen hakemassa kaupasta suolaista leikettä voileväin päälle, silla vapun jälkeen on hyvä tottua taas kiinteälle ravinnolle ja samalla laittaa suolatasapaino kuntoon. Kaupassa oli myynnissä päärynärasioita alle euron hintaan, sataa erimerkkistä ja –tyyppistä kivennäisvettä ja sitten kaksi 250 gramman pakettia leikkelettä.

Niinpä. Leikkeleet lihovat edelleen sikaloissa. Kohta niitä ei saa enää sikalan ovesta ulos teurasautoon. Kummallista, ettei yksikään eläintensuojelija ole tarttunut tähän tuotantoeläinten liikakasvu. ongelmaan.

Kaupunkilaisille tiedoksi se, että tuotantoeläimen ulossaaminen kasvatusrakennuksesta voi joskus olla sangen hankalaa. Muista erään tapauksen hyvin eläväisesti, koska jouduin itse junailemaan asioita.

Ukkonen oli iskenyt navettaan ja päässyt jotenkin vesijohtoja pitkin juottokuppiin ja siitä taas suuren sonnin turpaan. Sonni oli heittänyt veivinsä nurkkaan ja kuollut kahleisiinsa siihen paikkaan jo heti aamusta.

Kun sitten illan suussa helteisenä päivänä saavuimme kotiin, mulli oli paisunut jo XXXL – mittoihin. Vainajan ulosauttamisessa tarvittiin rautakankea , moottorisahaa , traktoria ja monia muita välineitä.

Mutta palataanpa tätä horjuvaa mullinsiltaa pitkin takaisin leikkeletiskin ääreen. Jäljellä osuustoiminnallisen marketin tiskissä oli kaksi pakettia venäläistä metvurstia. Minä ostin toisen. Nyt siihen 40 metriä pitkän leikkeletiskiin jäi yksi orpo venäläinen metvursti-paketti.

Kohudosentti Bäckman voisi asiasta ehkäpä väsätä pienen blogikirjoituksen. Mikä ihme siinä oikein on, kun venäläinen eineskin jää tiskiin viimeiseksi kellimään sen jälkeen kun kaikki aladobit, sianpääsyltyt ja kielimakkarat on hamstrattu perheiden hätävaraksi ?

Venäläinen metvursti on minusta hyvää. Se ei ole ehkä maailman keveintä metvurstia, mutta kyllä minusta siinä ruoka-aineessa charme asserdal on jalossa muodossa. Joskus nuorena miehenä Pohjois-Norjan vaellusmailla liikkuessani pidin mukanani rinkassa aina semmoista 70 cm pitkää metvurstitankoa ja puolikkaan pulloa Jallua. Kun kummastakin nappasi sormenleveyden verran silloin tällöin, maailma tuntui paljon selvemmältä ja mukavammalta. Jaksoi taas mennä ja nauttia maisemista ja elämästä.

On helkkarin moinen synti hamstrata lauantaimakkarat kaupoista loppuun ja säästää parhaat palat hyllylle ulkopoliittisista syistä. Mitä hallitus aikoo tehdä tämän asiat suhteen ? Onko nähtävissä nyt semmoinen asia, että maamme revisionistiset piirit yrittävät tahallaan saada aikaan epäsopua venäläisen väestömme ja muun väestön välille ?

Aikamatkalla

Olen seikkaillut koko aamun Digiarkistossa. Vanhojen kirkonkirjojen lukeminen näyttää ensisilmäyksellä mahdottomalta, sitten mahdottomalta ja muutaman tunnin kuluttua enää lähes mahdottomalta. Mutta yhtä kaikki, ne tekstit näyttävät hyvin mielenkiintoisilta ja noiden skannattujen sivujen äärelle jumittuu tunneiksi ja tunneiksi.

Tuntuu mystiseltä katsoa käsinkirjoitettua tekstiä 300 vuoden takaa. Tuntuu kummalliselta tajuta, että tuossa nyt todella on rivi epäselvää muste-räpellystä, joka tuo viestin jostain ruotsinvallan viimeisiltä vuosilta. Viestin takana on kaveri, jolla on samoja geenejä kuin minulla. Olisi mukava nähdä kuva hänestä, mutta sen keksinnön aika tuli vasta paljon myöhemmin. Hän ei ole tiennyt mitään tulevasta. Hänellä on ollut ehkä aavistus minusta, mutta tuskin sentään käsitystä siitä, että joku 300 vuoden kuluttua tulisi kirjoittamaan hänestä tekstiä sähköiseen muotoon.

Ei hänellä ollut aavistusta sähköstä.

Hän oli 18 vuotias kun Ruotsin valta kirposi maasta ja uudet isännät ryhtyivät hallitsemaan. Hänellä oli varmasti sisäänrakennettu halu selviytyä hengissä, jatkaa sukua ja huolehtia siitä, että rippikirjan merkinnät ovat kohdallaan, mutta muuten hänen elinpiirinsä maanpinnalla näyttää olleen puoliympyrä, jonka säde on ollut 30 km.

Minun elinpiirini laajenee toukokuussa huomattavasti. Nuoriso on lähtenyt harjoittelemaan työntekoa ja ammattia työpaikoille ympäri Suomea. Minä käyn heitä tervehtimässä sorvien ääressä ja suolakaivoksilla, jotta nuorisolle jäisi sellainen illuusio, että heistä pidetään huolta ja kannetaan murhetta. Samalla minä pääsen seuraamaan tuotannollista ja taloudellista toimintaa, jonka päämääränä on lisäarvon tuottaminen. Lisäarvon tuottaminen blogiin saattaa hieman saattavat harventua ja lisäarvot lyhentyä, sillä edessä on tuhansia kilometrejä maantietä.

Autuaallinen askartelu-aamu

On ihmeen hyvä herätä vappuaamuun levänneenä ja krapulattomana. Kitalaki ei muistuta turkkilaisen rekkakuskin rukkasta, eikä muukaan suuvärkki ahtaasti asutun marsuhäkin pohjaa. Olo on fresh ja niin perin keski-ikäinen. Tämä ikä on ryhtynyt suojelemaan yksilöä yhä rankemmin maailman rasituksilta.

Minulta puuttuu myös vappuhaalari. Kulttuuritutkimuksen koulutusohjelmassa opiskelevat kansakunnan toivot ovat omassa erinomaisuudessaan niin apaattisia, että he eivät ole hankkineet itselleen haalareita.

Jo syksyllä tutorit ilmoittivat, että meillähän ei sitten ole opiskelijahaalareita. Jos te fuksit haluatte semmoiset mauttomat ja perverssit pukineet hankkia, se on teidän oma asia , mutta siinä hommassa on saatananmoinen rumba ja me ei siinä teitä auteta. Tutoreiden palopuhe upposi fukseihin kuin kuuma naskali voihin. Tutoreiden omat habitukset olivat niitteineen ja lävistyksinee sekä outoine vaatteineen minusta hyvin pelottavia. Paljon haalareita pelottavampia.

Teki mieli kysyä ko. kulttuurintuottajilta, että eikö edes minun mielikseni hommattaisi semmoiset haalarit, kun se nyt on yksi syy, miksi minä täällä hengailen. En viitsinyt. Ihmettelen kovasti kuitenkin sitä, että nämä tytön tylleröt opiskelevat kulttuurintutkimusta, kansaperinnettä, sosiologiaa ja kaikkea muuta vastaavaa, mutta eivät suostu itse olemaan osa kulttuuria. Eivät suostu alistumaan alkeelliseen, yhteisön tuottamaan kulttuuriin, opiskelijahaalareihin.

No, hätä ei ole tämän näköinen. Minulla on vitivalkoiset Saastamoinen oy:n huoltohaalarit varastossa. Minulla on myös muutamia kangasmerkkejä. Minäpä ryhdyn tästä pikku midinetiksi ja teen itselleni vappuhaalarit. Ensimmäinen fuksivuosi on lopuillaan, joten pitäähän minunkin päästä kokeilemaan ulos vesisateeseen haalareita. Aloitan ompelun erittäin harvinaisella PORA –merkillä, jonka taannoin sain Polyteknikoiden raittiusseuraan sihteeriltä. Lisäksi meinaan ommella hihaan Satakunnan Suojeluskunnan hihamerkin. Se lisää jämäkkyyttä.

Jos ja kun nyt näyttää siltä, että kulttuurintutkijat eivät todella hanki niitä haalareita edes tulevana syksynä, minun lienee pakko yrittää opiskelemaan vielä jonnekin muuallekin. Sellaisiin paikkoihin, joista takuuvarmasti saa itselleen haalarit. Olen seurannut kiinnostuneena yliopistojen hehkuvaa ja varomatonta ilmoittelua. Nyt kun olen leimahtanut elinikäisen oppimisen liekkeihin, paloa on vaikea saada loppumaan.

Jos kirjoitukset vapun jälkeen oudosti loppuvat, valkoisen haalarimiehen ovat siinä tapauksessa käyneet noutamassa lataamon kaverit piipaa-autolla.