Kristillistä karnevaalia kaikille

Baijerilaisen abbedissa Valburgin mukaan ristittyä päivää kohti tässä mennään kovaa vauhtia. Jo 1300 vuotta kirkkofrökynän kunniaksi on riehuttu ja rellestetty. Viimeiset sata vuotta hommassa ovat olleet mukana työläiset ja opiskelijat.

En aio laittaa edelleenkään valkolakkia päähäni, mutta fuksivuoteni päättymisen kunniaksi voisin körnähdellä takapihalla työhaalareissa ja ulkoiluttaa lehtiharavaa työväenlauluja hoilaten. Kohta olen nimittäin jo toisen vuoden opiskelija.

En osaa työväenlauluista kuin ensimmäisiä säkeistöjä sieltä täältä. Niitä verisempiä. Vähän pidemmälle osaan hoilata Iso-Antin kuularuiskulaulua. Sitä, missä kuulat pisti piipussa klunk.

Liputuksen suhteen noudatamme vanhaa perinnettä ja olemme liputtamatta. Alkuviikosta oli veteraanipäivä ja silloin lippu jäi vahingossa koko yöksi salkoon. Tasataan nyt sitten vähän tämän viikon liputusmäärää ja ollaan liputtamatta. Myöskään ruotsalaisuuden päivänä residenssimme ei liputa. Sitä vastoin äitienpäivänä kylläkin. Isäinpäivänä emme taas liputa.

Tässä maassa ei onneksi ole vielä säädetty liputtamista pakolliseksi. Perustuslakikomitealla on nyt ollut viime aikoina tärkeämpää tekemistä.

Meillä ei juoda kuohuviiniäkään, eikä syödä nakkeja. Minä olen ajatellut laittaa lihapullia taikka lasagena. Kreikkalaisten tuhlareiden kunniaksi saatan sotkea salaatin Unionin korkeasti tukemista feta -juustosta ja oliiveista. Muutaman oliivin saatan syödä myös dry-martin aperitiivin kera.

Vappuna taidan syventyä sosiologian kirjaan. Se on riittävän punaista tekstiä siinä mielessä, että edes jotain vappuun perinteisesti kuuluvaa tulisi harrastettua.

Minulla on ollut pitkään sellainen harhaluulo, että sosiologia olisi arvovapaata tieteellistä tiedettä yhteiskunnan tilasta ja olemuksesta. Sivuaineopinnot ovat pudottaneet kalansuomut silmiltäni. Osa tenttikirjoita on sangen hupaisaa reliktiä 1970-luvulta. Kunhan olen 60 opintopistettä ko. aihetta lukenut, vaarana on se, että ensi vappuna hillun tuolla marssirivistön jatkona.

Karnevaalin odotusta kaikille kuitenkin tasapuolisesti.

Kevät

Kevät saa ruohon kasvamaan. Paitsi tänään. Tänään sataa räntää ja lunta. Huhtikuussa semmoinen on normaalia ja todennäköistäkin. Ollessani valtion poikaleirillä 1975, lunta satoi vielä kesäkuun alussa. Se helpotti varusmiehen tuskaa jonkin verran, sillä myös siviilissä olleiden kavereiden päälle satoi lunta.

Toukokuun lopussakin sataa lunta usein, ainakin lakin päälle. Myöhemmin valkoinen väri sitten kellastuu ja kellastuu kellastumistaan. Huomenna ja ylihuomenna taas näemme niitä keltaisen eri sävyjä liikenteessä.

Minä en ole pitänyt ylioppilaslakkiani vuoden 1974 jälkeen. Ei huvita. Maaseudun oloissa siihen ei ollut sopivaa tilaisuutta ja kaupunkipaikoissa en enää ole opetellut siihen. Vappu on minulle melko yhdentekevä karnevaali, eikä se tuskin tänäkään vuonna muutu muuksi. Minua ei siis haittaa se, että nakit ja perunasalaatti ovat kadonneet kaupan hyllyiltä.

Vappuna ajettiin yleensä kotitilallani sontaa. Työväen ja herraskansan onneksi peltomme sijaitsivat kilomerien päässä vappukulkueesta, työväentalosta ja muista juhlapaikoista. Meillä tehtiin työnpäivänä työtä.

Illalla arvioitiin hartaasti televisiosta vappukulkueiden pituuksia. Mitä pitempi vappukulkue oli, sitä innokkaammin isäni kannusti ja myhäili television ääressä. Erityisen onnelliseksi hän tuli vappupuheista. Kun puhujat hehkuttivat vastakkainasettelua, huonoja työoloja ja riittämätöntä palkkaa, isäni oli hengessä mukana täysin rinnoin.

Hänen upea ja pettämätön logiikkansa perustui siihen, että mitä enemmän joukot mellastivat ja pullistelivat kulkueissaan, sitä enemmän yhteiskunnan niskoille syntyi työtaisteluja ja lakkoja. Sovitut palkankorotukset olivat taas usein ylisuuria ja kauhistuttavia, mikä taas piiskasi inflaation kiitolaukkaan.

Isäni piti inflaatiosta yli kaiken. Maatalousyrittäminen vaati suurien lainojen ottamista, lisämaan ostamista ja järeän konekaluston hankkimista. Kaiken tämän maksamiseen osallistui työväenaate voimakkaalla panoksella 1970- ja -80 luvuilla. Siksi isäni piti kovasti ennen muinoin vapusta ja vapun tunnelmasta, vaikka meillä ei koskaan simaa väkevämpää juotukaan.

Minä en pidä vapusta. Työväenliike on alamaissa, inflaatio lähes nolla ja omakotitalo maksettu. Olen maksanut sen tyystin itse matalan inflaation aikana, kovan reaalikoron vallitessa. Minä olen tuohtunut heikon työväenliikkeen tohinasta ja hössötyksestä. Mihin on kadonnut solidaarisuus ja työväen sekä pienviljelijäin ikiaikainen liitto ?

Minulle on käynyt niin kuin Hinnerjoen miehille 1972 autokaupoilla. Pojat lähtivät vapun aaton aattona ostamaa porukalla autoa Laitilasta. Pitkään tarjokkaita tutkittuaan pojat päättivät lopulta ostaa Vauxhal Viva- merkkisen kulkupelin.

Paluumatkalla auto teki tenät Silon- tienhaaran kohdalla. Sankka savu oli noussut konepellin alta ja englantilainen auto-ihme oli vaiennut lopullisesti. Auto oli hinattava Surumäen kyljessä olleelle autoromuttamolle.

Vielä nykyäänkin paikkakunnalla käytetään tapauksesta kansanperinteellisesti rikasta slogania:

Viva vapuksi, vappu vituiksi.

ps. Kuvaa voi klikata suuremmaksi

Hauska leikki

Ajankohtainen kakkonen on tekemässä suuren palveluksen Suomen kansalle. He valikoivat uuden pääministerin maalle ilman helkkarinmoista puoluekokous - härdelliä. Yksi kerrallaan ehdokkaat saavat maistaa julkisuuden kuolonsyleilyä.

Eilen nimittäin musiikki äkkiä loppui ja yksi ehdokas jäi ilman tuolia. Ehdokas Kiviniemi yhdistettiin JAKK –rahaepäselvyyksiin siinä määrin tiiviisti, että uuden pääministerin pallille on enää kiipeämässä Mauri Pekkarinen tukka hulmuten ja sitten Paavo , ajatusten Kemijoki. Epäilemättä heistäkin löytyy vikaa ja pahoja tekoja. Kaunistosta en tiedä.

Maalaisliiton perillisiltä loppuvat ehdokkaat kohta. Luultavasti heidän säännöissään on jonkin sortin jälki- ilmoittautumismahdollisuus, jotta sopiva mustahevonen voidaan taluttaa areenalle.

Ehdotan puolueelle nyt sellaista taktiikkaa, että uudet ehdokkaat näiden poispudonneiden tilalle valittaisi vasta Lahdessa, saman päivän aamuna, jolloin itse valinta suoritetaan. Muussa tapauksessa media ehtii etsiä jonkin rötöstelyn ehdokkaiden taustoista ja tämä maa ei saa ikinä pääministeriä itselleen.

Jos keskustan kelvolliset ehdokkaat hupenevat tätä rataa, olisi ehkä syytä pitää ennenaikaiset vaalit. Tätä touhua ei nimittäin valkoihoinen enää selvin päin jaksa katsoa.

Hyödyllinen niksi

Yksityisyritteliäisyyden kulmakivi lähestyi tänään talouttamme seireenihuudoin. Kauppaketju yritti saada minut vakuuttuneeksi siitä, että talouteen jostain ilmestynyttä etukorttia pitäisi ryhtyä ulkoiluttamaan ja tehdä edullisia ja tarpeettomia ostoksia kaupasta, jonka käytävillä iloisen ostajan kengät sanovat K..K..K…K.

Pirkka-lehden hyödykearvo on olematon, sillä sen paperilla ei voi sytyttää edes takkaa. Lehden viihdearvo on sitä vastoin suuri. Yleensä minä keskityn siinäkin niksi-osastoon. Milloin siellä tehdään sukkahousuista mopon ilmanpuhdistaja taikka push-up liivien kaarituista turvakaaret leikkiauton ohjaamoon. Milloin taas jotain muuta mukavaa.

Tänään joukossa oli hyvin mielenkiintoinen ja upea niksi, jota sopii näin kevään kynnyksellä kokeilla. Siellä neuvottiin nimittäin rakentamaan oma fakiiri-piikkimatto naulaamalla sopivalle alustalle olutpullonkorkkeja ylösalaisin, särmikäs reuna ylöspäin.

Nyt kun vappu on tulossa, ja jossain kaupoissa vielä pullokaljaakin saatavana, idea on erittäin ajankohtainen ja helposti toteutettavissa. Kun yksi korkki kattaa piikkimatossa noin 3 cm x 3 cm alan, kokonainen piikkimatto syntyy helposti noin 500 korkista.

Näppärä – Reino silpaisee helposti vielä ennen vappua tuommoisen määrä mitä tahansa kruunukorkillista juomaa. Sitten kun olo on urakan jälkeen vähän heiveröinen, voi levollisin mielin oikaista itsensä fakiirimatolle ja antaa kruunukorkkien helliä selkänahkaa oikein kunnolla.

Näin hankittuna fakiirimatto tulee maksamaan ottia tuota likipitäen tuon 500 euroa ja samaan hintaan saa vielä päänsäryn, jota voi ryhtyä parantelemaan.

Kun maton vaikutukset ovat epäilemättä voimakkaat, samaan syssyyn kannattaa askarrella heti toinen ja kolmas fakiirimatto kesää varten. Itse tehty matto on uniikki ja hieno lahja viemiseksi , sillä kesällä kumminkin on monen moista reissua ja vierailua ohjelmassa. Näin puuhastelemalla sitä ihmislapsi voittaa pitkän pennin.

Jos lahjan saaja on terve kuin pukki ja katsoo tulevansa ilman piikkiterapiaa toimeen, tästä lahjasta saa kätevä isäntä kalansuomustamisvälineitä koko loppuelämäkseen. Niitä ainakin aina kesämökeillä tarvitaan.

Vapaasti käyttöönne luovuttaa hän.

Takla Makan ja vanhenevien miesten päivä

Aloitin päiväni lopettamalla kirjan. Juha Seppälän Takla Makan on vanhenevalle miehelle raakaa luettavaa. Kuoleman läheisyys singahtaa jokaiselta sivulta muodossa taikka toisessa. Näissä Seppälän kirjoissa ei ole tapana ollut sellaista seikkaa, että onnellinen loppu maalaisi lukijan sydämestä pois ahdistuksen ja kysymykset. Päinvastoin, kysymyksiä jäi paljon, ja teksti jäi mieleeni elämään oma elämäänsä. Seppälän kevein viivoin maalaama baari- miljöö on kummitellut päässäni ja jatkaa tietenkin työtään viikkoja ja kuukausia. Joudun varmasti vielä palaamaan tähän kirjaan, kunhan saan pääkoppani järjestykseen

Seuraavan Finlandia –ehdokaslistan kokoamisen voi minun puolestani aloittaa vaikka tästä kirjasta.

Koska sunnuntain ohjelmaan oli etukäteen sijoitettu hankalan ja kauhistuttavan esseen viimeistely, kaksi tenttikirjaa ja puutarhatyöt, tein kompromissin. Menin puutarhaan ja kun puutarhassa olin saanut aikaan paljon käden jälkiä, pakenin television ja Sabrinan ääreen. Elokuvan nimi on suomennettu vähän kornisti Kaunis Sabrina.

Vanheneva Linus , tuttavallisemmin Humphrey Bogart, lähti autonkuljettajan tyttären kanssa jälleen soitellen sotaan , koska pikkuveli oli sotkenut asiansa täydellisesti. Vanhenevan miehen varomaton tulen käsittely sai tälläkin kertaa sensuellin Sabrinan mielen sekaisin ja heti perään myös vanheneva Humphrey kehäkettu oli liekeissä.

Ehdoton kohokohta elokuvassa on se, kun hulttioveli makaa läpinäkyvästä muovista tehdyssä riippumatossa ja vanhempi veli pitää hänelle puhetta riippumaton läpi, jolloin kuva veljestä tuntuu muovin läpi vääristyvän valheelliseksi. Luulen Humphreyn jo siinä vaiheessa retkahtaneen ja lasketteli siinä veljelleen täyttä luikuria.

Päivästä jäi ikääntyneelle miehelle hyvä olo. Minäkin tulen varmuudella kuolemaan ja se prosessi tulee vaatimaan minulta suuria henkisiä ja ruumiillisia ponnisteluja. Kuolema on Takla Makan, suuri erämaa, josta kukaan ei pysty hengissä palamaan.

Toisaalta taas Humphrey näytti illan päätteeksi sen, että kunhan tarpeeksi ensin näyttelee vaikeasti pokattavaa, ennemmin taikka myöhemmin esiin astuu jostain 22 vuotias ranskaa puhuva säihkysilmä, joka viis veisaa ikäerosta. Myös Seppälän kirjassa sen ikäinen nuorinainen ryhtyy parkkeeraamaan baarissa maamittausinsinöörin pöytään. Ei sekään erämaa ollut siis aivan kuiva ja kukaton

Ensi viikko on kaiken tuon jälkeen taas toivoa täynnä.

Ammattien kirjoa

Matti Vanhasen entinen bodyguard on nyt Merja Vanhasen bodyguard. Sillä tavoin pesän selvityksessä on nyt sitten omaisuutta peritty.

Uusi aviopari omaa hohdokkaat ammatit. Lentoemäntä matkustaa ja seurustelee hyväntuoksuisena ympäri maailmaa ja vetää lentoyhtiöiden mainoskuvissa perässään pientä lentolaukkua ja samalla puhuu hassuja ja kivoja asioita vieressä kävelevälle kreikkalaista patsasta muistuttavalle lentokapteenille. Molemmat nauravat pilke silmäkulmassa.

Henkivartija vartioi henkeä, mutta yleensä henkivartijan työnä on ammuskella päähenkilön henkeä uhkaavia roistoja, juoda illalla viskiä poikamiesasunnossaan ja miettiä omaa elämäänsä. Henkivartija pääsee joka paikkaan, paitsi päämiehensä kanssa vessaan. Henkivartija käy illalla ostamassa päähenkilölle tonic-vettä kioskilta, kun päähenkilö on päättänyt viettää GT- höyryisen yön. Henkivartija häätää liian innokkaat ihailijat pois ja toimii kivikasvoisena muurina päähenkilön ja todellisuuden välillä.

Henkivartija näkee ja kuulee kaiken, mutta ei asetu koskaan päämiestään vastaan, paitsi silloin kun päämiehen henki on löyhässä. Muuten henkivartija vartioi henkeä ja tottelee. Ruumiista tai vartaloa hän varjelee vain englanninkielisessä maailmassa. Suomeksi hän oikeastaan tuo turvaa.

Turvamies voi olla nainenkin. Varmasti naispresidentillä on naisturvamies, joka pistää kaikki lähelle yrittävät sönköttäjät solmuun jollakin salaisella Israelin armeijan erikoisjoukkojen opettamalla konstilla. Oikeastaan, naisturvamies on minusta jopa kiinnostavampi, upeampi ja seksistisempi ammatti kuin lentoemännän ammatti.

Olen sen verran elämässäni jo lentänyt, että olen havainnut lentoemännän ammatin aika arkiseksi tarjoilijan ja siivoojan kombinaatioksi, josta, ainakin lomalennoilla, puuttuu kaikki glamouri.

Henkivartijan ammatti sitä vastoin on raju ja täynnä actionia. Tässä pieni esimerkki ammatinjohtavan koulutuksen näyttökokeista itäisellä maalla

Lähes täydellinen päivä

Tänään on nähty sitten sekin ihme, että Vasemmistoliiton puheenjohtaja on samaa mieltä Kokoomuksen kanssa. Muitakin epäpyhiä alliansseja on syntymässä kovaa vauhtia. Vihreät ovat samaa mieltä Kokoomuksen kanssa ja Sosialistit ovat samaa mieltä Perussuomalaisten kanssa.

Minä sain terijokelaiset listittyä. Kiinan kommunistien tekemä saha pärjäsi taistossa oivallisesti. Uskon niin, että kapitalistien kyhäämät olisivat olleet vihreitä kateudesta.

Minä sammuin ennen kuin saha. Täytyy myöntää, että metsätyöt ovat melkoista hyötyliikuntaa. Minulle tuli hirmuinen jano ja sitten hirmuinen nälkä. Siitä päätellen kalorioiden kulutus oli hirmuinen. Nyt minun kaikki lihakseni ovat kipeitä ja edelleen minulla on hirmuinen jano. Viimeksi mainittua vaivaa on tosin helppo lääkitä hiilihydraattipitoisella viljajuomalla.

Risusavotan tiimellyksessä törmäsin tuttuun kesäasukkaaseen. Siili oli herännyt talviuniltaan. Takapihalle kantamani risut näyttävät olevan sille mieluisa piilopaikka, jonka kätköistä on mukava illan hämyssä kömpiä esille.

Juteltiin siinä tovin. Lupasin omenoita ja makkaranpalasia myöhemmin illalla. Siili ei laittanut ajatustani vastaan yhtään.

Tuli hyvä mieli. Metsätöitä koko iltapäivä, eikä verinaarmua ruumiiseen. Sosialistit menivät munaamaan itsensä kunnolla ja sitten vielä luontokappaleen kohtaaminen takapihalla kaiken kruunuksi. Täydellinen päivä.

Ja terijokelaisilta 80 % pituudesta pois. Voiko ihminen enempää päivältään vaatia.

Kuolema terijokelaisille

Keskustan tupaillassa on kääretorttu mennyt muutamalla osallistujalla väärään kurkkuun. Vähän paljon on kuulemma hutkittu, mutta paljon vähemmän tutkittu. Siannahkaiset voittajat ovat olleet helpottuneita ja punaposkiset hutkijat tuohtuneita.

Uudistan vanhan neuvon puoluejohdolle. Kannattaisi vetää perseet olalle ja laittaa iso remmi päälle. Tässä on nyt menossa kuitenkin kaikki päin helvettiä, joten miksi siitä ei sitten nauttisi.

Jos elämäntapa tuntuu vieraalta, niin kannattaisi ottaa mallia Jari Tervon Koljatti kirjasta. Muutenkin näyttää siltä, että puoluejohto jo nyt tekee satiiria satiirista. Edes Tervo kaikki - osaavuudessaan ei osannut varmaan aavistaa, että lähes käsikirjoituksen mukaan tässä korttitalo nyt on sortumassa.

Pääministeri ja Korhonen eivät tajua sitä, että tässä ei nyt puolueelle mitenkään käy. Näitä perhanan kepulaisia riittää jokaisessa rivarissa ja kerrostalossa pilvin pimein. Jokaisen seinän takana saattaa lymyillä salaa Kepua äänestävä kansalainen, josta ei tätä mieltymystä saa kitkettyä millään pois. Kaikilla niillä on juuret maalla ja jalat edelleen savessa polvia myöden. Kaikilla niillä on jossain 20 hehtaaria rakasta kotimetsää ja valokuvaalbumi täynnä traktorin kuvia.

Tässä tulee nyt käymään hassusti Vanhaselle ja kumppaneille. Se heitä taitaa säikyttää. Vallan menettäminen on pirullista ja harmittavaa.

Puheenjohtajan adjutantti Heinäluoma on avaamassa sosialistien populistista vaalikampanjaa. Hänen mielestään Astrid Thors ja muut hallituksen ministerit ovat tarpeettoman auliisti edistäneet työperäistä maahanmuuttoa. SDP haluaa nyt panna suitset tälle asialle. SDP ilmeisesti haluaa tänne tulevaisuudessa vain niitä maahanmuuttajia, jotka eivät työtä tee, vaan vastaanottokeskusten internet-huoneissa tappelevat puukoin nettivuoroista. Loistavaa…

Työtätekevien kansalaisten iloksi ilmoitan lopuksi tältä paikalta juhlauutisen. Globalisaation pyörteissä minäkin riemastuin eilen ja ostin uuden moottorisahan. Tontin edustalla olevat terijoensalavat ovat nimittäin talven aikana lohkeilleet ja repeilleet rumaan kuntoon. Meinaan hamlata ne. Jos termi on outo, kannattaa tutkia ruotsalaisia puutarhasivustoja.

Kuolema tulee siis terijokelaisille iltapäivällä. Hieno poliittinen lause, eikö totta.

Uusi moottorisahani on kiinalainen ” Top Forest”. Kauppias pyysi siitä 50 euroa ja minä maksoin kiltisti. Illalla kokeilin ostostani, ja totesin, että saha soi ja ulisee jätkän humppaa mukisematta ihan eurooppalaisten kaimojensa tyyliin. Mietin vähän itsekseni sitä, että paljonko saha on tullut maksamaan tuotantolinjan lopussa Kiinassa ja että paljonko sahan kokoonpanossa mukana olleet ihmiset ovat saaneet siitä hommasta palkkaa.

No, niin kauan kuin tämä saha toimii, kannatan globalisaatiota. Se taitaa kylläkin tuhota Euroopasta kaiken teollisen työn vähitellen, mutta onko juuri minun pakko pitää tätä systeemiä yllä maksamalla moottorisahasta 350 euroa.

Jos globalisaatio etenee samalla vauhdilla kuin suomalaisten poliittisten puolueiden sekaannus, taidan seuraavissa vaaleissa äänestää Kuomingtang- puoluetta. Sen ohjelmasta en tiedä mitään, mutta tuo sanayhdistelmä on lapsuudesta jäänyt mieleen radion lähetyksistä. Se soi korvassa mukavasti. Minulla on asiasat lämpimiä muistoja ja minulle tulee hyvä olo. Ne riittänevät näissä olosuhteissa äänestyskäyttäytymisen perusteeksi.

Tottelevaisuutta vai uteliaisuutta ?

Ajattelin kirjoittaa tänään vihreiden energiasekoilusta ja politiikan tekemisestä. Tuntui vielä aamulla 5.30 hyvältä idealta. Sitten luin Eija-Riitta Korholan kirjoituksia hänen nettisivultaan ja ryhdyin epäröimään. Minulle tuli mieleeni, että minun täytyykin ehkä kirjoittaa jostain tavallisesta asiasta.

Niinpä kirjoitan tänään Rotta-agilitystä. Kysymys ei ole mistään vankilaympäristössä käytävästä roolipelitouhusta, vaan todellisesta, joka tytön ja pojan mukavasta ja kivasta harrastuksesta. Viikonloppuna Helsingin messukeskuksessa järjestettävässä PetExpossa on nimittäin tarjolla jyrsijöiden taitolajeja.

Nuorison harrastuksiin kuului jo iloisella 60-luvulla elättien ottaminen. Kun villin luontokappaleen sai totutettua itseensä niin, että se ei enää karannut vapaaseen luontoon, ihmislapsi tunsi elävänsä. Minulla on ollut vain kilpikonna ja koira. Villieläimen kesyttämiseen minulla ei ole ollut koskaan kärsivällisyyttä, eikä haluakaan. Kilpikonnan kanssa operointi oli lisäksi siitä helppoa, että se ei kovin kauas karannut, vaikka olisikin ehkä kaipaillut kotilampeensa Kreikkaan.

Myöhemmin sitten tapasin hirviporukassa Paavon. Hän oli varis, jonka isäntä oli jahtikaverini Sauli. Paavo lenteli lajitovereidensa kanssa kylän tunkioilla ja muilla ravintopaikoilla päivät pitkät, mutta aina huudettaessa erkaantui parvestaan, syöksyi alas Saulin olkapäälle ja kun aikansa oli seurustellut ja havainnut isäntänsä makkarattomaksi, Paavo lensi taas omiensa luokse.

Minä mietin sitä kovasti, mitä Paavo kertoi lajitovereilleen meistä ihmisistä. Variksillahan varmasti on kieli kommunikointia ja mielipiteenvaihtoa varten. Isossa parvessa , ainakin äänistä päätellen, vaihdetaan kovasti mielipiteitä asiasta kuin asiasta. Varmasti moni varis kyselee tarkasti Paavolta meidän asioistamme ja tavoistamme.

Olikohan Paavolla relativistinen kulttuurinäkemys ? Ainakin hän repi parkkipaikalla rauhattoman oloisena ja aggressiivisena autojen tuulilasinpyyhkimien sulkia. Musta , edestakaisin liikkuva kuminen sulka, on varmaan reflektoitunut Paavon ajatuksissa sulaksi, jonkin tuntemattoman lintulajin etenemisvälineeksi, joka sulka on sitten yksilön siivestä nyhdetty ihmisen apuvälineeksi. Paavo ymmärsi hyvin kielemme alkeellisimmat ilmaisut. Mitähän asiasta sanoisi Levi- Strauss ?

En taida liittyä vielä nyt kuitenkaan Kesiksen, eli SKEY:n jäseneksi.

Maalintekijän kuolema

Jääkiekko tuntemukseni rajoittuu kovin vähäisiin muistoihin. Menetin kiinnostukseni lajiin siinä vaiheessa kun Matti ”Mölli” Keinonen meni alushousumainoksiin ja ryhtyi mainostamaan tupla- sepaluksisia kalsareita.

Vähän sen jälkeen HIFK vei Esa Isaksonin Raumalta omiin riveihinsä ja kun tämä sitten olisi halunnut palata takaisin Lukkoon kauden jälkeen, helsinkiläiset olivat kopioineet jostain kanadalaisesta oppikirjasta käsitteen karanteeni ja sulkeneet Isaksonin pelikelvottomaksi pitkäksi aikaa.

Seuraavissa kohtaamisissa tietenkin pelattiin kiekkoa siihen malliin, että Tapparan Tuukka Mäntyläkin olisi vihreä kateudesta.

Mutta minun piti puhua uudesta sanasta. Erkkolaisen sivuilla nimittäin puhuttiin äsken siitä, että SM- liigan mestaruuspeli on tänään Hämeenlinnassa alkanut ”Hörpyllä”. Ajattelin ensin, että joku on ottanut katsomossa omasta pullosta huutoa vahvistavaa lientä, jotta pitkin Hämeen härkätietä tulleet vastustajat voitaisi huudolla ja räyhällä sotkea suohon.

”Hörppy” tarkoittaakin sitä, että maalivahti päästää helpon laukauksen sisään. Minun aikanani huudettiin ensin miestä pois kentältä, sillä siellä on peli. Jos maalivahti ei tästä ottanut nokkiinsa, huudettiin että ” IMURI ! !”

Mutta nyt minä tiedän tosiaan taas uuden sanan.

Barthesin ja Kristevan tavoin voinkin nyt ryhtyä saivartelemaan siitä, onko jääkiekko-ottelussa tehty maali ollenkaan todellinen maali, vai syntyykö se vasta sitten, kun katsoja sen silmillään näkee ja kokee sisimmässään ja tunteittensa avulla prosessoi. Eikö olekin niin, että kuolleesta aineesta tehty kuminen esine siinä vain lentää läpi oluenhuuruisen väliaineen pisteestä A pisteeseen B, menettäen lopulta liike-energiansa.

Eikö olekin niin, että Uuno Kailaan runon tavoin vasta ihmisen sisimmässä tapahtunut kumilaatan lennon analysointi ja tapahtumalle tarinan keksiminen sekunnin sadasosassa lopulta loihtii eteen maalin, tai tässä tapauksessa ”hörpyn”.

Mitään ”hörppyä” ei ole olemassakaan. Laukauksen tekijä on kuollut laukaushetken jälkeen ja maalivahti häipyy jonnekin muistojen hämärään. On vain katsojan tulkinta, tässä ja nyt. Koko peliä lopulta pelaa vain katsoja omine tulkintoineen.

Sanoi illan urheiluruutu sitten mitä tahansa. Maalintekijä on kuollut. Eläköön Maali !!!

Tervetuloa lukijaksi Timbe.

Niin on, jos kerran siltä nayttää

Riihimäellä meijerin hihnat pidetään pyörimässä liittoon kuulumattomien toisen liiton jäsenten ja omistajien avulla. Asiasta on syntymässä oivallinen älämölö kuten syntyi vuonna 1976, jolloin ruokahuoltoa viimeksi yritettiin keinuttaa lakkoaseella suuressa määrin

Siihen aikaan elintarviketyöläisten liitto oli vielä äärivasemmiston hallussa. Poliittisen kentän sillä laidalla oli paljolti vallalla sellainen ajattelutapa, että tyttölapsen nimeksi voitaisi sivilirekisteriin laittaa ”Traktor” ja maata olisi helpompi viljellä , jos omistussuhteita muutettaisi niin että tilarekisterissä olisi vain yksi nimi.

Isäni oli tietysti meijeri osuuskunnan omistaja, niin kuin kaikki muutkin osuuskunnan jäsenet. Tarpeellinen määrä viljelijöitä koulutettiin meijerin käyttäjiksi, koska lehmät piti lypsää joka tapauksessa. Maito kuljetettiin meijereihin ja valmistettiin maitojauheeksi. Se ei mennyt kauppoihin rikkurimaitona, vaan jäi varastoon odottamaan aikoja parempia.

Aamut olivat kuulemma jännittäviä. Isäni joutui ajamaan meijerin portista läpi, tunkemaan auton varovaisesti läpi porttia vartioivan työläislauman ja samalla kuuntelemaan ihmismielen tuottamia karkeuksia. Isäni sanoi oppineensa paljon uusia sanoja noina aamuina.

Auto kärsi yllättävän vähän noissa ”murtautumisissa”. Puolen päivän aikaan isäni piti tietenkin päästä autolla takaisin maailmalle meijerin pihasta. Kuplavolkkari oli oivallisesti muotoiltu näihin ulos- ja sisäänajoihin.

Sekin lakko sitten lopulta loppui. Isältäni loppui myös ansio. Sen muistan, että hänen samansa tili ylitti hyvin sen tulon, mitä 8 lehmästä saatiin.

Siihen aikaan kaikkeen syypää oli maanviljelijä. Nyt maanviljelijöitä on tässä maassa niin vähän jäljellä, että elintarviketyöläisenkin kaaliin mahtuu se tosiasia, että maanviljelijät eivät ihan kaikkeen voi olla syyllisiä.

Mielenkiintoinen uutinen päästettiin julki eilen television uutisissa. Näytettiin metsää ja kerrottiin pääministeriehdokas Pekkarisen taikomasta energiapaketista, josta sikiää nyt vihreää sähköä ja energiaa koko valtakunnan siunaukseksi ja hintana on se, että metsänomistaja saa noin 300 -400 euroa hehtaarilta vuodessa energiajae-tuloja.

Ihmettelin vähän sitä, ettei toimittaja parahtanut ja voivotellut tämänkin rahasumman nyt päätyvän lopulta maanviljelijöiden tai keskustalaisten pussiin. Ilmeisesti edelliset sukupolvet eivät ole kertoneet toimittajalle sitä asiaa. Toimittajalle ja tavalliselle kansalle lienee yllätys se, että tällä hetkellä lukumääräisesti eniten metsänomistajia on SAK- keskusjärjestössä. Sitten seuraavaksi eniten heitä lienee AKAVA –joukoissa ja vasta kolmanneksi eniten MTK- nimisessä keskusjärjestössä.

Nyt emme puhu tietenkään pinta-aloista, vaan omistajamääristä. Kummallista onkin, että SAK –ei ole ryhtynyt voimallisemmin ajamaan näitä risupaketteja eteenpäin. SAK on päinvastoin ajatellut niin, että ajamme raskaan teollisuuden tarpeisiin puoli tusinaa uutta ydinvoimalaa, niin sitä kautta me saamme rakennusliittoon kuluville jäsenillemme 6 vuodeksi työtuloa, josta taas meille tulee 1,2 %, jolla taas me voidaan pitää helvetin monta laivaseminaaria.

Kaikki ei kuitenkaan ole aina siltä, miltä se näyttää. Paperimiehet sen jo tietävät. Lentoliikenteen työntekijät sen jo tietävät ja tulevaisuudessa sen tietävät yhä useammat. Toivo Sukarikin sen jo tietää.

Minua on kiusannut se ylenpalttinen suitsutus, mikä on kohdistunut viime aikoina asuntoministeriin ja hänen kaavapäätöksiinsä. Erityisesti oikeusministeri on antanut tiiviin kaupunkiasumisen tiimoilta ihastuneita kannustushuutoja asuntoministerin suuntaan. Oikeusministerille ja kaavoituksen suunnittelijoille tiedoksi sellainen asia, että väki pakkautuu tällä hetkellä teidän toivomallenne tavalla etelään ja länteen. Puolet Suomen väestöstä asuu nykyään vaakasuorassa olevan viiva alapuolella ja puolet yläpuolella. Tällä hetkellä se viiva kulkee Etelä- Satakunnassa, mutta se liikkuu kohti oikeusministerin ja asuntoministerin kotiseutuja noin 10 km vuodessa.

Minä asun täällä viivan pohjoispuolella. Täällä on mukavan väljää asua ja jos ette pakota minua muuttamaan viivan alapuolelle, asiat ovat hyvin. Kun viiva lähestyy teitä, siellä Helsingissä voi kohta olla ahdasta. Reunimmaiset voivat tippua Kaivopuiston rannasta mereen, jolloin ruotsinkielisen purjehdusseuran jäsenten ikäväksi velvollisuudeksi on poimia nk. köyhää kansaa veneisiinsä. Sellainen on kieltämättä inhimillistä, mutta vähän nöyryyttävää.

Illaksi pohjoisrantaan

Tyttären bussi yrittää illaksi Tallinnaan. Viikosta on tullut kymmenen päivää ja lentämisestä hitaan matkailun koeajoa. Kohta hänellä alkaa taas Suomessa yllätyksetön ja rauhallinen elämä.

Täällä ei ole tulivuoria eikä maanjäristyksiä. Täällä ei muutu oikeastaan mikään ikänä. Kaikki on rauhallista ja tyyntä. Metsissämme ei ole kobria, mamboja eikä myöskään myrkkyhämähäkkejä. Järvissä uimisesta ei iske ihmisen tomumajaan bilhartsia, malaria eikä Ebola – kuume. Männyn oksalla ei roiku anakonda sienestäjää vaanimassa.

Meillä ei tornado kiidä pitkin Pohjanmaan lakeutta, eikä tsunami vyöry Ylistaroon asti. Meillä voi rauhassa rakentaa mökkinsä niin lähelle merenrantaa kuin kaavamääräykset sallivat. Hurrikaanit riehuvat korkeintaan Jyväskylän jäähallissa.

Meillä ei ole edes rantaruotsalaisten omaa sissiliikettä itsenäisyyttä ajamassa ja pommeja räjäyttelemässä. Eikä meillä Aslak hiivi Helsingin metrossa räjähdevyö nuttunsa alla, jotta maa voitaisi saada kahtia Vanttauskosken kohdalta.

Kyllä meillä on hyvä olla. Kunhan tuhkat ja tomut vain pysyisivät muissa maissa. Valitettavasti maahantulo määräykset on tehty vain kaksijalkaisia varten.

Mitäs kauheaa meillä sitten on ? Pitäähän meillä jotain inhottavaa olla ?

No, meillä täällä Suomessa voi paleltua talvella hankeen, jos kiskoo sen keskimääräisen viina-annoksen, jonka keskimääräinen suomalainen joka päivä kiskoo, mukaan lukien vauvat ja vaarit. Meillä joudut vaaravyöhykkeeseen jo sillä, että olet keski-ikäinen eronnut mies. Meillä voi lisäksi kuolla, jos olet pilkkijä tai sorsastaja. Meillä voi kuolla myös, jos eksyt humalassa Jyväskylän keskustaan viikonloppuna klo 4 , tai syöt valkoista kärpässientä.

Pahimpaan vaaraan joudut kuitenkin pohjalaisessa keskiolutbaarissa, kun olet suureen ääneen julistanut olevasi sitä mieltä, että paini ja pesäpallo ovat homojen lajeja. Myös jääkiekkohallit ja niiden ympäristöt peli-iltoina ovat vaarallisia paikkoja ryhtyä julistamaan mitään mielipiteitään. Eikä Näsiän marjoja pidä syödä.

Mutta muuten tämä maa on aika turvallinen paikka asua.

Kuninkaan poika saapuu

Suomen kuninkaan poika on jäänyt tuhkapilven vuoksi Sveitsiin jumiin. Jumitusta hankaloittaa sekin vielä, että poliisi on hänestä kiinnostunut. Kovin on poika kumminkin tumman sorttinen.

Ettei olisi vain näitä Ambomaan Toivo & Toivo –sukuisia ?

Mutta jos kaveri kerran on Suomen kruununprinssi, hänelle pitää äkkiä hommata kyyti kotimaahan. Varmaan johonkin ministeri-pikkubussiin mahtuisi hyvin mukaan, ja jos kerran kentät aukeavat lähitunteina, niin, ei kun mies vaan maahan ja nopeasti.

Naapurimaan prinsessalla on juuri nyt sopivasti ryppyjä rakkaudessa. Tämä Väinö yhdestoista olisi mukava pikku kädenojennus naapurivaltiolle. Saisimme kivat yhteiset häät ja taatusti väriä taas tähän tuhkapilven jälkeiseen elämään. Ensi visiitin Väkä voisi tehdä Tukholmaan jo heti tuossa Keskustan Lahden puoluekokouksen jälkeen. Näin ei tulisi julkisuusmyllyyn harmillisia päällekkäisyyksiä.

Kuva on pöllitty Iltasanomista ilman lupaa

Uhkaus

Kirjakerho lähetti minulle uhkauskirjeen. He harkitsevat minun heittämistäni pihalle ko. sosieteesta, koska olen ollut passiivinen ja ostanut kirjoja huonosti.

He lupasivat toteuttaa uhkauksensa siinä tapauksessa, että en huhtikuun aikana suostu ostamaan heidän jäsenhintaisesta valikoimastaan kolmea kirjaa. Kolmea sellaista kirjaa, joiden jäsenhinta on vähintään 10 euroa. Jos he ryhtyvät vapun jälkeen heittämään minua ulos, siinä yhteydessä he tulevat kuulemma perimään minulta jäseneksi ottamisen yhteydessä lähes ilmaiseksi minulle lahjoitettujen kirjojen todellisen arvon mukaisen erotuksen.

Niinpä ryhdyin tutkimaan kirja-antia.

Täytyy sanoa, että kirjakerhon anti muistuttaa kovasti sitä tilannetta, että olisit ravintolassa roikkunut baaritiskillä kahteen asti ja sitten ryhtynyt metsästämään itsellesi lyhytaikaiseen avoliittoon kumppania; tarjonta on vähän köyhää.

Olen nyt käyttänyt kolme viikkoa kolmen kirjan etsimiseen. Monta hyvää kirjaa silmiini on osunut, mutta kaikki ne ovat hinnaltaan 9,90 tai sitten 46,80. Tuo vaarallinen 11 euron kategoria on puhdistettu kokonaan, jopa romanttisista ” salainen viesti pullossa valtameren takaa” -kirjoista .

Niinpä minä pitkällisen pohdinnan tuloksena päätin lepyttää kirjakerho-tulivuoren heittämällä sen kitaan 40 euroa selvää setelirahaa. Vastineeksi minulle on luvattu toimittaa Suomi-Espanja-Suomi taskusanakirja, Aaron runoja ( hänen, joka koski hellaa) ja sitten Pienois -Kalevala, josta ilmeisesti ylimääräiset lorut ja Lemminkäisen naimamatkat on jätetty pois ja jäljellä on vain Väinön kosimiset, Ainon hukuttautuminen, Kullervon orjaksi myynti ja Marjatan raskaaksi tuleminen puolukasta.

Odotan innolla, saanko ostosteni jälkeen palata kirjakerhon heimoyhteyteen. Odotan innolla myös sitä, kuinka kauan tätä hiljaiseloa tästä eteenpäin nyt kestää.

Tänään olen ollut avioliitossa vaimoni kanssa 25 vuotta. Lähes yhtä vanha on se höyrysilitysrauta, jonka edellisestä kirjakerhosta sain, kun olin höynäyttänyt anopin liittymään kerhoon.

No se kirjakerho on aikaa sitten kuollut ja kuopattu. Anoppikin on ollut haudassa jo monta vuotta. Höyrysilitysrauta toimii kuitenkin edelleen joten kuten. Joskus on vain puhdistettava sen silityspintaa teräsvillalla ja muilla kotikonsteilla.

Nyt kun tilaamani kirjat saapuvat, voinen katkaista kahleeni tähän vaaleanpunaiselta rakkaudelta tihkuvaan kirjakerhoon ja ryhtyä odottamaan seuraavaa mahdollisuutta.

Höyryrautamme nimittäin vetelee viimeisiä. Jokainen sellainen lähipiirissäni, joka paljastaa omistavansa kirjan, voi joutua häikäilemättömän jasenhankintamuilutuksen kohteeksi. Jahkaa markkinoille joku uusi kirjakerho tulee, jonka liittymislahjana on e-kirjojen lukulaite ja jäsenhankintakampanjan palkintona höyryrauta.

SAFKA

Törmäsin äsken muutamaan mielenkiintoiseen blogiin. Ketjun alkupäässä oli kirkkoherra Juha Molarin blogi, mutta sitä kautta olin kohta SAFKA:n blogissa ja sitten sitä kautta sitten jo kohta Tommi Lievenmaan kirjoituksissa.

SAFKA ei tässä tapauksessa liity mitenkään ruokaan. Voisi jopa sanoa, että sangen epäilyttäviä eväitä sieltä löytyy.

Lievenmaan blogin sivupalkissa oli taas linkkilista kohti syviä vesiä. Kohudosentin lisäksi sieltä löytyi monta muuta mielenkiintoista kirjoitusta. Osa kirjoituksista oli kirjoitettu venäjäksi, joten niiden sisällöstä minulla ei ole tuon taivaallista aavistusta. Suomeksi kirjoitettujen perusteella voi tosin päätellä jonkin verran venäjäksikin kirjoitettujen sisällöstä ja pohjavireestä

Monet näistä blogeista sijaitsevat sanomalehti Uuden Suomen alustalla, joten syvä nyökkäykseni siihen suuntaan. Suvaitsevaisuutta näissä oikeistopiireissä ainakin piisaa

Minun sietokykyni ehkä joutuisi koetukselle. Kristillisen uskoon sisältyvän lähimmäisenrakkaus-teeman perusteella tietenkin pidän näitä ihmisiä ihmisinä arvossa ja haluaisin heille kaikkea hyvää. He näyttävät kuitenkin omalla toimillaan kasaavan vaikeuksia itselleen koko ajan. He näyttävät uskovan omaan asiaansa niin lujasti, että heitä on vaikea auttaa. Sellainen ajatus tässä nyt hiipii hiljaa mieleen, että ovatko nämä nyt lopulta kaikkein kovimpia ” uskovaisia”. Heidän uskonsa ei tunnu horjuvan missään olosuhteissa.

Minä myönnän oman heikkouteni. Minun uskoni noihin samoihin asioihin on horjunut, huojunut ja lopulta kaatunut. Itse asiassa minä en edes koskaan alkanut uskomaan; olen kommunismin suhteen toivoton pakana. Minut on vasta-ainerokotettu äidin maidossani syntymäni hetkellä.

En voi perustaa kantaani järkeen, sillä opillisesti mitattuna sitä on minulla huomattavan vähän, verrattuna näihin toimijoihin. Heidän etenemisensä työelämässä todistaa mielestäni hyvin sen, että tässä maassa asiat ovat kohtuullisen hyvällä mallilla.

Laura Hall

Britanniassa hömäkän näköinen nuori nainen on hankkinut itselleen porttikiellon Britannian kaikkiin pubeihin ja clubeihin. Sangen kunnioitettava saavutus tuossa iässä.

Britanniassa on käytössä ns. ASBO-rangaistus (Anti-Social Behaviour Order). Sen avulla nuorista brittihuligaaneista yritetään kasvattaa kelvollisia Imperiumin asukkaita.

No, kun muutaman kerran on törmännyt brittinuoriin Espanjalaisen lomanviettokaupungin iltamelskeessä, mieleen tulee monen moista ajatusta.

Laura on kuitenkin ryhtynyt vääntämään vitsaa nuorena. Nyt tytöllä on kuva Brittiläisissä lehdissä ja taivas auki ajantäytelehdistössä. Ajatelkaas, jos tämä tyttö tulisi Suomeen ja tapaisi sattumalla jossain kokkareilla Matti Nykäsen. Näistä hehkeistä ja reippaista hattivateista syntyisi varmasti yhdessä melkoinen älämölö.

Olen aamun tunteina miettinyt sitä, mitenkä tuommoista kieltoa valvotaan ? Mahtaako nyt maanantaina olla jokaisen brittijuottolan seinällä Lauran kuva ? Olen miettinyt sitäkin, että Lauran vanhemmilla saattaa olla nyt mukavaa ja hohdokasta aikaa kun oma tytär on päässyt julkisuuteen ja vielä noin omaperäisellä tavalla

No toisenlaisiakin nuoria on. Australialainen Jessica Watson on kohta kiertänyt koko maapallon yksin purjeveneellä. No hän on tosin vain 16 vuotias.

Haavoittuva yhteiskunta

Maailmassa on menossa tällä hetkellä sosiologinen koe, joka kenties vähän meitä hämmentää, mutta joka jonkin ajan kuluttua varmaan askarruttaa enemmänkin. On hyvin luultavaa, että tätä tapahtumaa tullaan tutkimaan tulevaisuudessa mielenkiinnolla ja asiasta väännetään monenlaisia esityksiä.

On menossa luonnollinen koe. Tutkijoiden on helppo ryhtyä tutkimaan sitä, mikä vaikutus modernille maailmalle syntyy jonkin elintärkeän rakenteen romahdettua. Lentoliikenne näyttää viime päivien kokemusten mukaan olevan hyvin herkkä post-modernin maailman verisuoni, joka ei siedä juurikaan vakavia häiriöitä.

Entäpä, jos tilanne jää tällaiseksi vaikkapa 6 kuukaudeksi taikka vuodeksi, mitä sitten tapahtuu?

Turismista riippuvaiset kansantaloudet kokevat ennen näkemättömiä vaikeuksia. Monet Etelä-Euroopan EU- valtioista voisivat menettää hetkessä huomattavan osan BKT- muodostuksesta. Kreikalle asia voi merkitä ehkä eniten.

Matkustamisen suhteen olemme viikonloppuna pudonneet sadan vuoden takaiseen tilanteeseen. Ministerin on lähdettävä yrittämään Madridista kotiin junalla, bussilla tai laivalla. Eu- sukkulointi on muuttumassa mahdottomaksi.

Entäpä, jos tilanne jatkuu pitkään ?

Brysselissä edustajat asuisivat puolivuotta kerrallaan. Kirjeitä voisi sähköpostilla lähettää, mutta jos haluaisi tuttaville kotimaahan lähettää suklaata, sen paketin matka kestäisi viikon.

Saman tien loppuisi vaihto-opiskelu Uudessa Seelannissa ja golfin peluu Floridassa. Videoneuvotteluja voisi talouselämän tarpeisiin käydä, mutta henkilökohtaiset kontaktit olisivat harvassa ja harvinaisia. Kansanedustajat, Kimmo Kiljunen mukaan lukien, joutuisivat tulemaan toimeen ilman lentopisteitä.

Ilahduttavaa olisi myös se, että urheilukilpailujen vuoksi maailman ympäri rallaaminen vähenisi ja urheilijat joutuisivat kisaamaan lähinnä piirikunnallisissa kisoissa.

Jääkiekon MM-kisajoukkuekin voi ihan pian ryhtyä tilailemaan itselleen bussia ja varusterekkaa. Tai laivapaikkoja. Saksaan on melkoinen köröttely edessä ja bussissa voivat urheilijoiden herkät lihakset jumiutua. Ja siinä sitä olisi ollutkin miettimistä, jos tuo tulivuosi olisi purkautunut ennen Olympian kisoja . Vancouveriin olisi pitänyt lähteä laivalla ja hyvissä ajoin, ellei sitten joukkue olisi mieluummin istunut Siperian halki junavaunussa teetä ryystäen. Siinä sitä olisi otettu miehestä mittaa jo menomatkalla. Ja naisesta.

Tytär on edelleen Roomassa. Nuorelle ihmiselle muutama ylimääräinen matkapäivä on seikkailu, joka yllättäen tarjoutuu eteen. Kukaties hän sieltä ensi viikolla yrittää maitse seurueensa kanssa kohti räntäsateista Pohjolaa. Hän on hyvin vähän ennättänyt elämässään matkustella, joten hänelle tästä saattaa muodostua mielenkiintoinen kotimatka.

Äitini taas lähti 1939 erittäin poikkeuksellisissa olosuhteissa kohti länttä. Hänellä oli ikää 8 vuotta, mutta ei määränpäästä tietoa, vain ilmansuunnasta.

Kategorinen imperatiivi

Pahus, kun tuli tämä tuhka-torstai ja sekoitti vaikuttaja Merisalon hyvän rytmin marionetti-näytelmässä. Onneksi meidän iloinen ja naurava Mattimme ruokki välipäivänä nuotiota paljastamalla sen, että hän se Merikukalle järjesti vaalirahaa. Jahkaa tuhkapilvet häipyvät, saanemme taas uusia paljastuksia.

Eilen television tentissä istui uusia puoluejohtajaehdokkaita. Paha mennä heistä oikein mitään sanomaan, sillä olen tavannut henkilökohtaisesti vain Kauniston, ja silloinkin olimme eri mieltä asioista.

Katsoin ohjelmaa hetken ja kun näytti siltä, että tämä nelikko otti kovasti etäisyyttä Vanhaseen , Korhoseen ja puolueeseen, päätin minäkin ottaa etäisyyttä ehdokkaisiin ja suljin toosan.

Poliittinen elämä, päätöksenteon keskustelukulttuuri ja päättäjien moraali ovat kaikki etääntyneet tavallisen ihmisen ympyröistä ja tuntuvat elävän omaa elämäänsä. Jos työelämässä toimisi noin, seurauksena olisi varoitus ja potkut seuraavalla kerralla. Ymmärrän hyvin sen, miksi ihminen ei halua myöntää rikettään taikka laitonta toimintaansa. Sellainen on tuttua toimintaa jokaisen lapsuudesta. Rankaisemisen pelko pahanteon seurauksena pitää tätä yhteiskuntaa noin yleensäkin pystyssä. On järjetöntä hypätä kännissä auton rattiin, koska siitä seuraa sanktioita. On järjetöntä ajaa ylinopeutta, koska siitä rangaistaan.

Moraalittomien tekojen tekeminen on järjetöntä, koska siitä on olemassa yleensä seurauksia. Poliitikot ovat uskotelleet itselleen, että heillä ei ole sitä mahdollisuutta, että näin kävisi. He ovat uskotelleet, että heidän on päästävä sinne Eduskuntaan hinnalla millä hyvänsä, koska he ovat korvaamattomia.

Monet nykyisistä edustajista voisivat tehdä vesilasi-testin. Se tapahtuu niin, että työnnetään etusormi vettä täynnä olevaan lasiin, pidetään sormea siellä vedessä hetken, ja sitten vedetään sormi pois vedestä. Jos veteen jää sormen muotoinen reikä, testin tekijä on korvaamaton. Siinä tapauksessa minun puolestani tehköön miten moraalittomia tekoja tahansa.

Kantin kategorinen imperatiivi olisi varmasti edelleen hyvä ja tukeva moraalisääntö kansanedustajalle ja ministerille. Muitakin moraalisääntöjä on olemassa, mutta monet muut saksalaiset myöhemmät kehitelmät kannattaa armotta hylätä.

Mahtoi Kokoomuksen edustajia mietityttää eilen Eduskunnassa, kun koko ikänsä työelämän ulkopuolella ollut työministeri kertoi mielipiteitään kauppojen aukipitämisestä ja niistä keinoista joilla se aukipitäminen on pyritty varmistamaan. Vihreän pintavärin alta häivähti jotain muutakin väriä. Ja heti perään peruspalveluministeri Risikko tasoitti keskinäisen balanssin opposition kanssa kehumalla opposition välikysymystään.

Olen itse kallistumassa sille kannalle, että uudet vaalit olisivat ehkä parasta, mitä tälle maalle voisi tapahtua. Nyt on nimittäin käymässä kohta niin, että pääministeri apulaisineet on tekemässä karnevalistista ja groteskia satiiria Jari Tervon kirjoittamasta Koljatti- kirjasta. Kansalaisten käsityskyky ylittyy näin vaikeassa tilanteessa helposti. Jos satiiri on hyökkäävää ja koomista kirjoitusta uskomattomista ja elostelevista asioista, niin mitä sitten onkaan satiirin satiiri ?

Uusissa vaaleissa on nimittäin se pienen pieni mahdollisuus mukana, että joistakin hölmöimmistä edustajista päästäisi eroon. Monet ovat jo nyt ilmoittaneet erinäisin syin jäävänsä kotiin. Voisi käydä niin, että jäisi jäljelle pelkkä satiiri.

Tuhkaa tulossa

Tuhkaa odotetaan Etelä-Suomen taivaalle huomiseksi. Saa nähdä kuinka kauan sitä taas sitten riittää. Tytär on Roomassa ja aikoo palata viikonloppuna kotimaahan, joten jännää tästä tulee joka tapauksessa. Toisaalta , noin eurooppalaisittain ajateltuna on hyvä juttu, jos väki joutuu kokemaan yhteisöllisiä vastuksia ja epävarmuutta. Maailma on tottunutkin kovin luottavaiseksi ja hektiseksi ajan ja liikkumisen suhteen.

Hassua on se, että yhteiskunta ei haavoitukaan ydinaseesta, terrorihyökkäyksestä, pernarutosta tai sikaflunssasta, vaan kirjaimellisesti luonto sivaltaa post-modernia ihmistä päin näköä kuumalla tuhkasuihkulla ja halvaannuttaa puoli Eurooppaa. Ironista on se, että suihku tulee Islannista, maasta, mistä muutenkin on säpinää viime aikoina tullut

Heathrowin lentokenttä Lontoossa on melkoinen mehiläispesä sellaisessakin tapauksessa, että kaikki sujuu oivallisesti ja hyvin. Tänään iltapäivällä siellä on varmasti ollut melkoinen härdelli päällä. Olisi ollut oivallinen päivä kuvata lentokenttäaiheiseen reality-sarjaan vetävä jakso.

Edellisen kerran tuon kaltaisia tuulikuvioita tutkittiin 1980 luvulla, kun naapurissa ydinvoimalan kiuas riehaantui. Jäkälät ja pienet ahvenet olivat kohta täynnä bekkerelliä ja muuta maustetta. Silloin tieto saapui vajaan viikon kuluttua. Nyt asia oli koko Euroopan tiedossa alle tunnin.

Edistämistä

Suomen kuvaa kansainvälisessä mediassa pyritään vahvistamaan ulkomaalaisten bloggaajien avulla. Elinkeinoelämän Suomi-brändiä rakentava Finnfacts alkaa tuoda Suomeen vierailuille internetissä suosittuja kirjoittajia.

Uutinen löytyy täältä.

Tillman taas odottelee vastaavaa kutsua monista muista maista. Minä olen erittäin halukas kirjoittamaan myönteisessä sävyssä monista maista ja kansoista. On kuitenkin muutamia maita, joiden kutsuun en korviani lotkauttaisi.

Moldovaan minulla ei ole haluja matkustaa, enkä tiedä, osaisinko kirjoittaakaan Moldovan asioista. En usko pystyväni myöskään Venäjän, Valko-Venäjän, Pohjois-Korean, Norsunluurannikon , Meksikon enkä Laosin asioista kirjoittamaan.

Sitä vastoin odottelen suurella innolla kutsua Uuteen Seelantiin, Irlantiin, Andorraan, Belgiaan, New Foundlandiin ja Karibian Neitsytsaarille. Niistä minulla voisi olla paljonkin kirjoitettavaa , kysyttävää ja kerrottavaa. En ole noissa mainituissa maissa käynyt , mutta se ei taatusti estä minua ottamasta kutsua vastaan ja sen jälkeen kirjoittamaan.

Olen valmis myös vierailemaan Pyhämaalla, Keminmaalla, Länsi-Turunmaalla, Pertunmaalla ja Vehmaalla, sekä edistämään kyseisten maiden kunniaa ja kuuluisuutta.

Sitä vastoin minulle tuottaisi suurta tuskaa keksiä ihastuttavia kirjoituksia sellaisista kunnista kuin Iitti, Karttula, Kylmäkoski, Siikalatva, Tyrnävä ja Yli-Ii. Noiden kuntien olisi todella väkevästi tarjottava minulle korruptiota, tarjoilua ja viihdykettä, jotta kynäni alkaisi sauhuta ja tuottaa turistieuroja mainittujen paikkakuntien kassoihin.

Olen muuten viime aikoina edistänyt suuresti Kontulan matkailua ja kuuluisuutta. Kyseinen asumalähiö voisi lahjoittaa minulle vaikka Kontula- paidan, taikka nimetä minut kunniaporvarikseen. Myös oma tori-aukio olisi mukava juttu.

Taannoisen Kiljunen-Kontula kirjoitukseni kutsumana täällä sivuillani on nimittäin käynyt noilla hakusanoilla 150 uutta vierailijaa. Kontulan kaupunginosan kannattaisikin lähestyä kyseistä matkailevaa parivaljakkoa nyt kiireesti ja tuotteistaa tämä suhde ryvettyneen kaupunginosan imagon kirkastamiseksi. Luovutan idean pyyteettömästi ja korvauksetta Kontulalaisten käyttöön ja jään odottamaan kaikkien paikkakuntien ja maiden yhteydenottoja.

TEKO ja sen salaisuudet

Kuten olette huomanneet, päivitykset ovat olleet viime päivinä vähän aneemisia ja poukkoilevia. Vaikka poliittiset toimijat ja erkkolainen media ovatkin tehneet kaikkensa, jotta kirjoittamisen aiheita olisi ollut, juttu ei vain ole luistanut.

No, tänään asiat vähän muuttuvat ja yritän saada puhtia taas näihin päreisiin. Tänään nimittäin pidin talven viimeiset luennot. Huomenna koettelen nuorisoa tentissä ja kyllä minä käyn ensi viikolla sen heille palauttamassa, mutta muuten sitten olen jälleen kerran puhunut sen mitä olen aikonutkin. Olen piiskannut heitä ylös tiedon rinteitä maanitellen, uhkaillen ja kiristäen.

Syyskuun puolessavälissä kaikki alkaa taas alusta. Mutta siihen asti lepuutan airojani, teen puhumattomia virkatöitä ja siivoan työpöytäni sedimenttejä. Joka kevät tuossa touhussa löytyy sangen runsaasti jälkiä opetustoiminnasta menneiltä vuosilta ja moni hukassa piileskellyt paperi näkee viimein päivänvalon. Usein esiin tulee jopa ammattikasvatushallituksen aikaisia papereita, joita Hakanimessä sijaitsevasta rumasta kerrostalosta maakuntiin innolla lähetettiin.

Tällä hetkellä kaipaan erityisesti nippua liikuntaseteleitä, joilla voisin maksaa tulevalla viikolla kuntosaliyrittäjän toimeenpaneman hieronnan. Kyseiset liikuntasetelit ovat olleet saantipäivästä asti hukassa, eivät kaukana, mutta selvästi hukassa, jossain 6 neliömetrin työhuoneessa.

Tällä hetkellä kaipaan myös inspehtuuria. Minun pitäisi rustata 8 sivua herkkää ja tarkkaa analyysiä Veikko Huovisen kirjasta. Riviväli ja kirjasinkoko on annettu Turun Yliopiston toimesta, joten ainoa minulle lankeava vapaus lienee kirjoitelman sisältö.

Ja edelleen, talven työrupeaman jälkeen olo tuntuu hyvin tyhjältä. Viisainta lienee viikonlopun aikana vetää pää täyteen. Jospa sitten ei enää tuntuisi tyhjältä. No, tässä on nyt vain kyse jälleen täyttymyksen ja saavutuksen pettymyksestä.

Jokainen meistä on lapsena odottanut joulua kuin kuuta nousemaan. Odotusajan päivät ovat täynnä iloa , jännitystä ja kutinaa. Kun jouluaatto sitten tuli, lahjoja saatiin ja syötiin hyvin, mieleen hiipi vähitellen apeus. Tässäkö kaikki nyt sitten olikin. Pitkä vuosi olisi odotettava taas seuraavaa kertaa.

Elämässä näyttäisikin olevan niin, että suunnittelu on kivaa, odottaminen jumalaista ja itse tapahtuma osittain jo rutiinia. Ohimennyt asia sitten on jo apeutta tuottava täyttymyksen sammuminen.

Parasta näyttäisikin olevan sellainen yllätyksellinen ja spontaani tapahtuma, joka syöksyy ilman varoitusta kimppuusi, vie sinut pyörteisiin ja piiskaa kohti riemun kukkuloita. Arvaamatta ja salakavalasti. Näyttäisi siltä, että sellaisesta voi nauttia jälkeenpäinkin pitempään ja objektiivisesti.

Niitäkin on tänään tapahtunutkin ihan omiksi tarpeiksi.

Tänään nimittäin sain avattua joitakin korppu-levykkeitä tietokoneella. Näillä levykkeillä on 1980-luvulla kirjoittamaani tekstiä TEKO- tekstinkäsittelyohjelman muodossa. Itse tekstit ovat 1970 luvun alun epätoivoista teiniangstia, jonka olen paperilapuilta tallentanut siis TEKO- ohjelmalla 1980 - luvulla siinä uskossa, että tietotekninen kehitys pysähtyy Mikro-Mikko 2 - tietokoneeseen ja CPMS - käyttöjärjestelmään. Nyt näyttää siltä, että ainakin osan teksteistä saan kaivettua selkokieliseen Bill-Gates - muotoon.

Lukijat voivat olla rauhallisella mielellä. En meinaa paljastaa tekstejä, ainakaan laajassa mitassa. Kuluneet neljäkymmentä vuotta ovat ajaneet tajunnanvirtatekniikalla luotujen tekstien ohi. Jos jotain säädyllistä ja kelvollista kevään ja kesän aikana ilmaantuu korppujen kätköistä, saatan tuoda näytteitä julki. Joka tapauksessa, on kummallisen kiinnostavaa päästä kurkkimaan kaikkea sitä, mitä päässäni pyöri tuona aikana. Olen unohtanut paljon asioita.

Jos nyt käy niin, että unohtaminen paljastuu siunaukselliseksi ja hyväksi asiaksi, keskeytän nämä henkisen minuuteni arkeologiset kaivaukset välittömästi ja palaan nykyhetkeen.

Marionettinäytelmä

Viime päivien aikana tietoisuuteemme on yhä useammin iskostunut lause ” Poliisin haltuun joutuneiden sähköpostien perusteella….” Lähes yhtä usein toistuu lause ” Helsingin Sanomien haltuun saamien …..”

Noista kahdesta asiasta on kai vedettävä sellainen johtopäätös, että sähköisen viestinnän kyky pysyä lähettäjän ja vastaanottajan yksinomaisena tietona on vähäinen tai peräti olematon.

Jo viime vuonna kollega opasti minua eräässä arkaluontoisessa asiassa tästä mahdollisuudesta ja varoitti lähettämästä mitään asiaa koskevaa yksityiskohtaa sähköpostina taikka tekstiviestinä. Ennemmin taikka myöhemmin sellaiset tullaan näköjään kaivamaan esille, tavalla taikka toisella.

Menemättä yksityiskohtiin, minua edelleen hämmästyttää se, että Lex-Nokia – säädösten perusteella tässä maassa ei ole haettu vielä yhtään lupaa tietojen esiin kaivamiseen. Silti esimerkiksi erkkolainen media tuntuu olevan hyvin perillä poliisin esitutkintamateriaalista.

Näyttää myös siltä, että vähitellen alkaa syntymään jonkinlainen kuva niistä uhkakuvista, joiden perusteella pääministeri päätti vetäytyä päivänpolitiikasta.

Se sitä vastoin on vielä epäselvää, mitä nukketeatterin pitäjä Merisalo seuraavaksi tekee. Hän on veteraanipoliitikon veroisella taitavuudella nykinyt päivittäin naruista, paljastanut uuden tunkion kulmaa, peitellyt sen seuraavana päivänä ja taas kolmantena päivänä uhannut luoda umpeen koko tunkion.

Arvaan, että emme ole nähneet tässä nukketeatteriesityksessä vielä viimeistä noitanokinenää, ja että kasperia viedään vielä monta kertaa naruista kiskoen näyttämön laidasta laitaan.

Ikäero

Anna Kontula sanoo asuneensa Kiljusen kanssa Aasiassa matkatessaan eri huoneissa. Sellainen on hyvin säädyllistä ja niin perin englantilaista, kun ikäeroakin on 25 vuotta. Ja yläluokkaista.

Kiljunen onkin opiskellut monta vuotta Englannissa ja väitellytkin siellä. Varmasti hänelle on tarttunut tuolta ajalta yksi jos toinenkin viktoriaaninen tapa. Niinpä tässäkin tapauksessa erilliset huoneet ovat turvanneet rauhallisen ja syvän yöunen kummallekin, ellei sitten jompikumpi ole kiivennyt parvekkeen kautta naapuriin kyläilemään.

Kiljusen tiedotustilaisuus oli vertaansa vailla oleva satiirinäytelmä, joka kohosi viihdearvoltaan koko tv-illan komeimmaksi. Kaipasin vähän Kontulaa mukaan kuviin. Samoin kaipasin nymfejä ja muuta shakesperelaista menoa lisää. Mutta kohtuuden nimessä on sanottava, että rehevää ja upeaa menoa oli nytkin tarjolla.

Kuvaan astui kuitenkin heti Kiljusen jälkeen Sauli Niinistö ( ikäeroa 29 vuotta), joka Aasian matkallaan kiipesi vain sähköpylvääseen. Niinistö sanoi napakasti, että jos vaikka näin on ollut tapana matkoilla, niin nyt siitä kyllä tulee kyllä loppu. Ymmärsin niin, että siinä vanhempi valtiomies ja talousmies neuvoo riviedustaja Kiljusta tulevaisuudessa ottamaan yhteisen huoneen.

Kun edellisten lisäksi muistamme sen, että suuri naistenmies UKK kiipesi aikoinaan palmuun Tunisiassa, voimme vetää sellaisen kehnohkon yhteenvedon asiasta, että lähipäivinä ehkä mahdollisesti saamme lukea roskalehdistöstä Paavo Väyrysen kiivenneen aihkimäntyyn Aavasaksalla ja Mauri Pekkarisen kiivenneen tunteita nostattaneen Keljonlahden voimalaitoksen piippuun.

Kummallakaan ei ole ikäeroa, ei ainakaan mainittavasti.

Luita Katynin metsässä

Taas on Katynin seudulla metsässä puolalaisia luita. Puolan päämies on kuulemma määrännyt lentäjät pakolla laskeutumaan sumussa, vaikka olosuhteet ovat olleet mahdottomat. Tämmöinen tornihuhu on lähtenyt liikkeelle.

Tyttäreni on juuri nyt jossain Keski-Euroopan päällä Finskin koneessa matkalla kihlattunsa kanssa Roomaan. Minulla on sellainen hyvä ja turvallinen tunne, että vaikka koneessa sattuisi olemaan itse Tarja H. ja tämä menisi ohjaamoon vaatimaan kapteenia laskeutumaan keskelle rankkaa sumua, lennonjohdon varoituksista huolimatta, Finksin lentäjä käskisi Tarjan keskittyä käsilaukkuunsa ja ryhtyä valmistautumaan varakentälle laskeutumiseen. Koneessa ja laivassa kapteeni voittaa presidentin ja pienemmät Jumalatkin 1-0 koska tahansa

Toivon ainakin niin.

Vainajista ei ole länsimaisen tavan mukaan tapana juurikaan puhua pahaa. Mieleni tekisi kuitenkin arvioida vähän ko. turmakoneen puolalaista herrasväkeä. Perin puolalaiselta tuntuu sellainen meno, että koko lössi ahtautuu samaan lennokkiin. Presidentin ja hänen kaksoisveljensä mielipiteitä muistellessa tuntuu lisäksi aika todennäköiseltä se, että koneen matkustamosta on todella voitu antaa sellainen käsky laskeutumisesta.

Jos niin on käynyt, pieni ihminen ryhtyy helposti miettimään, kenen syy tuo turma itse asiassa oli ja että uusi päämies, oli hän kuka tahansa, voi suurella todennäköisyydellä olla pienempi uhka lähipiirilleen ja Puolan kansalle, kuin edesmennyt.

No, toistaiseksi olen kuitenkin kyyninen ja kuvittelen syyn olevan jossain salatussa ja meiltä ikuisesti salaan jäävässä asiassa, jota lapsemme ja lastenlapsemme innokkaasti tutkivat joskus tulevaisuudessa.

Jään odottamaan innolla tapauksesta kertovan roskakirjallisuuden syntymistä. Luulisin, että ennen vappua ensimmäiset niteet tulevat kirjahyllyille Keski-Euroopassa.

Kimmo Kiljunen seukkaa Anna Kontulan kanssa

Kimmo Kiljunen on tänään oikein kunnolla esillä tiedotusvälineissä. Keskisuomalainen- sanomalehti ylistää hänen pelitaitojaan vanhassa lautapelissä, jossa ukkeleita siirrellään 64 ruudun alueella.

Iltapäivälehdet taas kauhistelevat 58 vuotiaan ehtimistä ja jaksamista , kun tämä yhteisen kansanedustajareissun päätteeksi vielä jäi kiertelemään Kaakkois-Aasiaa yhdessä häntä 25 vuotta nuoremman sosiologin kanssa.

Tarkoitus on työstää rakkausromaania.

Asian mutkistaa se, että Kiljunen hankki vähän pelimerkkejä tätä työstämistä varten vaihtamalla business – luokan lippunsa tavallisen työtätekevän kansanosan käyttämään lippuun ja käyttämällä erotuksen sitten proviantin ja pemmikaanin ostoon sekä muihin rakkausromaanin työstön päivittäiskulunkeihin.

Tillman tunsi kerran yhden esimiehen, joka yritti keskeyttää sairauslomansa siinä vaiheessa, kun hän tunsi olonsa jo kohtuulliseksi. Hän ehdotti taloushallinnolle, että hän voisi pitää säästyneet sairauslomapäivänsä seuraavan kesälomansa aikana. Asian häneltä evättiin ja pienoisena näpäytyksenä asian annettiin vuotaa organisaation jauhinkiville. Monen moista huvia asiasta on saatu sittemmin synnytettyä.

Ihminen on loputtoman kekseliäs, varsinkin kun hän kirjoittaa rakkausromaania. Taikka pääsee käyttämään toisten varoja. Siinä helposti fakta ja fiktio sekoittuvat ja asiat saavat koomisia piirteitä.

Kiljuselle lohdutukseksi voisi mainita sen, että valtaosa nälvimisestä kohdistuu kateutena siihen tosiasiaan, että Kiljusen muusa on häntä 25 vuotta nuorempi ja hauskannäköinen tutkija, joka on väitellyt seksityöstä pari vuotta sitten 300 sivun verran. Tekstin tuottamiskykyä on.

Toiseksi tietenkin olen kateellinen siitä syystä, että jo iloisella 1970-luvulla kaikissa demokraattisissa nuorisotapahtumissa vasemmistokaverit pokasivat järjestään kaikkein hyvänäköisimmät mestat päältä pois ja meille ei- niin – demokraattisille jäivät aina ne villahousuviivit, joita joutui puhuttamaan väsymykseen asti aina aamuneljään, ennen kuin lopulta portit aukesivat.

Kirjailija Kiljuselle tiedoksi semmoinen seikka, että tässä sunnuntai-aamun vuodatuksessa on nyt vähän satiirisia ja groteskeja piirteitä sen vuoksi, että opintojen takia olen joutunut harjoittelemaan tämänkaltaisen tekstin kirjoittamista meneillä olevalla satiirin verkkokurssilla.

Eilen kirjoitin karnevalistisen tarinan puhuvista junista ja opiskelijatytöistä. Siinä tarinassa junat syöksyivät läpi mustien tunneleiden ja opiskelijatytön hame nousi lanteille samaan aikaan junan vessassa. Veturi huutaa valittaen tunnelin kuumassa ja trooppisen kosteassa yössä, kunnes viimein syöksyy ulos tunnelista raskaasti huohottaen.

Jo tuntuu siltä, että kansanedustaja tarvitsee apua ja tyylimuoto kiinnostaa, olen kyllä käytettävissä, mutta mihinkään matkoille minä en lähde.

Tuhansia tuttuja

Taylorin Lissu on menossa yhdeksättä kertaa naimisiin. Oikeaa ei vain tunnu löytyvän. Lissulla on ikää pikkuista vaille 80, joten kiirettä pitää, jos hän meinaa saada kasaan koko kymmenikön.

Sukukirjan tekijälle moinen vauhtimimmi on vaivanloinen ilmestys. Naimaoperaatiot levittävät tutkittavaa kenttää nopeasti ja laajalle. Tosin, otaksun, että näistä senioriliitoista ei juurikaan perillisiä tule sukupuuhun, mutta muuten Lissu vie sukutaulusta aarin alan kaikkine miehineen.

Vaimon suvun sukukirja saapui torstaina postin kautta tilattuna. Huomasimme hätkähtäen sellaisen vekkulin tilanteen, että selvisimme monesta probleemasta yhdellä kertaa; kirjassa nimittäin on selostettu sekä vaimon isän suku, että vaimon äidin suku. Sukuhaarat ovat irtaantuneet toisistaan jo 1700-luvun alussa, joten ihan serkkuja tässä tapauksessa ei ole naitu. Ilmeistä kuitenkin on se, että pienten paikkakuntien väestö periytyy sangen pienestä geenivarastosta.

Polkupyörän keksiminen vuosisadan alussa on saattanut olla geneettisesti merkittävä tapahtuma, sillä sitä polkemalla ripeä mies on voinut kuljettaa sukusolunsa jopa 100 km päähän riiuureissuillaan. Toinen monimuotoisuutta rikastuttanut seikka lienee sota ja evakuoinnin seurauksena tapahtuneet kansansiirrot.

Minun toinen nimeni oli kirjoitettu kirjaan väärin. Samoin oli poikani toinen nimi kirjoitettu väärin. Johdonmukaisesti myös isäni toinen nimi oli väärin. Mutta muuten hieno teos. Vaimoni sai kertaheitolla suuren joukon uusia sukulaisia.

Minä tietenkin tavallaan olen ulkopuolinen tässä asiassa. He ovat kaikki vaimoni, taikka lastemme sukulaisia, eivät minun. Tämä ulkopuolisuus tarjoaa minulle kuitenkin herkullisen tilaisuuden käyttää vähän vapaammin sitä kirjaa ja etsiskellä sieltä mielenkiintoisia asioita. Uskon, että kirjasta riittää riemua ja iloa vielä vuosiksi.

Groteskia

Tänään tapasin junassa kaksi humalaista joutomiestä. Molemmilla roikkuivat housut puolitangossa ja molempien parasta ennen päiväys oli jäänyt monen vuoden taa. Heistä ei ole huolta enää työmarkkinoille ryntääville nuorille, eikä naistentanssien miehille. Nämä miehet ovat jo hävinneet pelinsä.

Hauskaa heillä kuitenkin oli. Minua asia vähän säälitti. Minä opin heiltä kuitenkin pari uutta suomenkielen ilmaisua, jotka nopeasti tallensin paperille, jotta saatan niitä käyttää, kun tarvitaan groteskia kieltä ja satiirista otetta yhteiskunnasta.

Ehkä jo huomisen tentin jälkeen joudun lainaamaan herroja. Tentiin valmistautuminen on nimittäin ollut harsomaisen ohutta.

Taas jälleen....

Sain yhden opiskelijaryhmän kohdalta opetukseni loppuun. Olen puhunut sen mitä osaan ja ehdin. Olen antanut eväitä ja jakanut joukon tienviittoja.

Kartta , jonka opettaja opiskelijalle antaa elämää varten on voipaperi, johon , on kovalla lyijykynällä raapustettu himmeä road map. Maisemia ja rotkopaikkoja semmoiseen ei osaa etukäteen piirtää.

Valvon hetken tenttiä ja lähden sitten kohti itää. Joen kaupungissa minua odottaa aamulla tentti, jonka laatijalla on luultavasti ollut ylimitoitettuja uskomuksia minun tiedoistani. No, kun salissa on satoja kohtalotovereita, häpeäni luultavasti valuu jonnekin tenttisalin jalkalistojen rakoon.

Mikä mahtaa odottaa

Kollektiivinen häpeä ja rangaistus saattaisivat olla todella mukavia ja ihmispoloista kehittäviä. Venäjällä suunnitellaan juuri nyt pomminaisten vanhempien rankaisemista.

Itse teon tekijät kun ovat maallisen rankaisuvallan ulottumattomissa. Luultavasti he tällä hetkellä ovatkin juhlittuja henkilöitä paratiisissa.

Minä olen koko aamun pitänyt luentoja ja samalla itsekseni miettinyt sitä, mitkä ihanuudet näitä nuoria naisia paratiisissa oikein odottavat. Miesmarttyyreille kuulemma on tarjolla kymmeniä nuoria neitsyitä, joita he voivat käyttää sitten mielin määrin pitkien paratiisipäivien iloksi.

Odottaako näitä naismarttyyreitä nyt 27 poikuutensa tallella pitänyttä nuorta miestä, jotka eivät taivaallisista iloista oikein mitään vielä tiedä ja joita nämä marttyyrinaiset nyt ryhtyvät kädestä pitäen opettamaan itsensä viihdyttäjiksi ?

Semmoisia minä olen aamun pohtinut

Kohta ollaan leivättömän pöydän ääressä

Sirkushuveja on illalla tarjolla, sillä Yle:n tekniset eivät pimennä ruutuja ja jalkapalloa voi katsoa mielin määrin. Leipä sitä vastoin saattaa joutua kortille, sillä elintarvikealan tuottavuus on kohonnut niin reippaasti viime vuosina, että pullanpaistajat haluavat kakusta suuremman osan.

Tillman muistaa elävästi kevään 1976, jolloin nämä jauhopeukalot edellisen kerran tukkivat punalippuineen meijerien ja teurastamojen portit ja ovet. Silloisesta opinahjostani uhkasi eväs loppua lakon aikana kesken. Viikonloppuvapaan jälkeen minäkin vein Fiat 600 henkilöautolla 60 litraa maitoa oppilaitoksen keittiöön, jotta opetus saattoi jatkua kylläisin vatsoin. Muistan Alastaron pojan tuoneen 100 A Datsunissa puolikkaan sikaa. Joku toi jauhoja. Yhdellä pojalla oli kuplanvolkkarin kattotelineellä kahdessa säkissä 100 kiloa perunaa.

Meillä ei ollut koululla hätä päivää. Maito- Auran portilla tiedostavat ja Pääomansa lukeneet lakkovahdit yrittivät kaataa maitoautoja ja riepottelivat käsiryysyssä kuskeja pitkin asfalttia.

Niistä ajoista muistan hyvin isäni neuvot.

Niin olisi työläisiä hyvä kohdella, että ne eivät nälkäisiksi tulisi. Semmoisessa tilanteessa niitä on vaikea käsitellä ja ne aiheuttavat vahinkoa itselleen ja muille. Nytkin uhkaa käydä taas niin.

Lakkolaisille muistutukseksi se, että osuustoiminnallisiin laitoksiin voivat osuuskunnan jäsenet, eli omistajat mennä tekemään lakonalaista työtä. Siihen ei liene nokan koputtamista kellään. Viattomien luontokappaleiden utareet halkeavat maidon paineesta, ellei niitä lypsetä ja maidon kaataminen maahan on sitä paitsi ympäristörikos. Meijeriin se on vietävä. Tiedossa on taas mielenkiintoisia uutisfilmejä tuotantolaitosten tienoilta.

Jäämme kiinnostuneina odottamaan.

Laiva on alkanut kääntymään

Turvapaikanhakijoita varten perustettuja vastaanottokeskuksia ajetaan kovaa vauhtia alas. Näin kertoo meille YLE.

Luoja vain tietää, mitä tällä uutisella taas tällä kertaa tarkoitetaan, mutta jos uutinen pitää paikkaansa, herää kysymys, minkä kaltaisella aikajänteellä näitä asioita oikein ministeriössä ja virkamiesten keskuudessa suunnitellaan. Mistä muropaketista on löytynyt ammattitaito ja suunnitteluosaaminen ?

Tuskin nyt kuitenkaan on niin onnellisesti käynyt, että maailmasta turvapaikanhakijat ovat yhtäkkiä loppuneet ? Tai että tiukentuneet ehdot olisivat suunnanneet pakolaisvirrat jonnekin muualle ?

Tämän aamun Keskisuomalainen otti kantaa pääkirjoituksessa työperäiseen muuttoon. Nyt oli ääni kellossa jo varovaisen kielteinen. Jos julkinen mielipide ryhtyy yleisen mielipiteen tavoin kääntämään tätä korttitaloa, voi olla, että edessä ovat mielenkiintoiset ajat.

Voi olla, että tulevaisuudessa joku kriittinen huudahtaa , että en minä sentään tätä tarkoittanut. Minä kun veikkaan, että tämä laiva ei ilman vaikeuksia nyt enää käänny.

Pääsiäisen ajatuksia

Yleisradio on ryhtynyt railakkaasti harrastamaan pääsiäisen kunniaksi uskontoon liittyvää journalismia. Päivällä radiolähetyksessä kolmosuutisena oli monen minuutin uutinen siitä, että Luther-säätiö on ryhtynyt etenemään reippaaseen SMP-tyyliin ja on räjäyttämässä itselleen yhä laajenevaa elintilaa. Kaikissa pääsiäisen tilaisuuksissa kuulemma näin on erityisesti käynyt.

Ohjelmassa haastateltiin Luther-säätiön pappismiestä, joka totesi, että Helsingissäkin heidän tilaisuudessaan oli ollut 7 -8 ihan uutta kasvoa ja valtakunnallisesti heillä on toimintaa jo 21 paikkakunnalla.

Tillman olisi voinut toimittajalle luetella joutuisasti kaikki Luther-säätiön toiminnalliset paikkakunnat. Jokainen niistä on ilmeisesti toiminnalliseksi muuttunut sen avulla, että juuri noissa seurakunnissa joku mies on kieltäytynyt täydellisesti yhteistyöstä naispappien kanssa. Toimintaahan se semmoinen on.

Yllättävää on se, että YLE rakentaa näille perustuksille kolmosuutisensa. Tiura, Merisalo, Luther-säätiö, Uskelanjoen tulva, pommi Irakissa, maanjäristys, tsunami, maailmanloppu. Noinko se journalistinen järjestys todella menee ?

Merisalon suhteen Yleisradio on onnettomasti myöhässä, niin kuin kaikki muutkin. Liikkeellä olisi tarvinnut olla jo 1992 ja ottaa silloin selvää asioista. Tosin eräin paikoin on mahdollista vieläkin saada ensikäden muisteluksia silloisista tapauksista. Nämä miehet ovat vikkeliä liikkeissään.

Tiuran suhteen uutista ei itse asiassa ole. Kaikki ovat tienneet viime vaaleista lähtien mistä on kyse.

Luther –säätiön kohdalla olisi ollut kiinnostavaa tietää muutamia yksityiskohtia. Esimerkiksi minua kiinnostaa suunnattomasti se, pitääkö paikkaansa sellainen asia, että Luther säätiön mukaista uskoa tunnustavat miehet menevät istumaan kirkossa oikealle puolelle, miesten puolelle, ja heidän vihityt vaimonsa menevät istumaan samassa tilaisuudessa 15 metrin päähän käytävän vasemmalle puolelle, naisten puolelle ?

Eräin paikoin vanhoillisrukoilevaiset minun nuoruudessani tekivät näin. Olisi ollut mukava uutisraportissa kuulla säätiön edustajan mielipide tästä asiasta. Vieläkö se on ajankohtainen sääntö ?

Missä tilanteessa nainen on niin kelvollinen, että häntä voi lähestyä ?

Pääsiäisen kärsimyskertomus

Kun olin kahden vanha, minut oli viety kylää suureen ja rikkaaseen maalaistaloon. Talon salissa vanhaisäntä oli ottanut minua kädestä kiinni ja vienyt salin nurkassa olleen kassakaapin viereen. Hän oli kysynyt minulta, tiedänkö minä, mitä täällä kaapissa on ? Minä en ollut tiennyt.

Isäni ja äitini olivat istuneet nöyrinä ja hiljaisina kahvipöydässä. He kyllä olivat tienneet sen, minkä sortin asioita kaapissa säilytettiin.

Talossa oli ollut 25 vuotias nuori-isäntä, ainoa lapsi. Häntä vanhaisäntä oli pienenä ennen sotia remmillä kurittanut niin paljon, että hänestä tuli oikein kuuliainen ja kiltti sekä tottelevainen uusi sukupolvi sukutilalle. Vanha isäntä saattoi hyvillä mielin mennä haudan lepoon. Ei maistunut pojalle tupakki eikä viina.

Sodan jälkeen nuori-isäntä meni naimisiin ja ryhtyi viljelemään sukutilaa. Hän toimi kaikessa aivan kuin vanhaisäntä, mutta yhden poikkeuksen hän elämässään teki. Hän vannoi isälleen, että hän ei ikinä hanki yhtään lasta itselleen, jotta kenenkään lapsen ei tarvitse hänen hakkaamisestaan kärsiä. Eikä hän hankkinutkaan.

Nyt hän sitten on kuollut. Sukutila on kummallisessa tilanteessa ensimmäisen kerran satoihin vuosiin. Ketään ei ole jatkamassa työtä. Yksinäinen palkattu renki suunnittelee kevätkylvöjä. Pääsiäiseksi pellot ovat paljastumassa.

Päiväsauna

Pääsiäinen kohoaa kohti huippuaan. On seesteinen ja mukava olo, sillä olen puhunut puolivuorokautta ” rauman giältä” , laittanut vanhemmilleni ruokaa ja saanut suuren joukon pääsiäiskokemuksia.

En osallistunut pakanallisiin menoihin, sillä en riemuinnut pääsiäiskokon ympärillä, enkä torunut trullejakaan. Pari pientä tylypahkan teiniä kävi ovella kuulemma loitsunsa tekemässä, mutta minä olin silloin autuaan tietämättömänä paikallisessa ostoshelvetissä ostamassa pemmikaania ja provianttia pyhiksi.

Illalla tosin suurella joukolla maalasimme pääsiäismunia. Sillä asialla on niin vahva kristillinenkin perinne, että uskalsin mukaan tähän touhuun, vaikka piirustustaitoni on huono ja käytännössä oikeastaan olematon.

Piirsin munastani Mauri Pekkarisen. Vierailulla olleet vanhempani pitivät aiheenvalintaa perin omituisena, vaikkakin poliittisen viitekehyksen mukaisena. Ymmärsin hyvin, että Paavo Lipposen kuva pääsiäismunassa olisi rikkonut herkän lankalauantain tunnelman ja saanut heidät epäilemään sitä, että yliopistolliset sosiologianopintoni ovat lopullisesti pehmittäneet pääni ja matot yläkerran kamarissani ovat todella pahasti mytyssä. Niinpä piirsin Paavon, pupujussien ja tipujen asemesta munaani Maurin pään. Ja sain ainakin muodollisen hyväksynnän, vaikkakin kummeksuntaa.

Hiuksiakin sain kunnioitettavasti kuvatukseen päähän, sillä käyttämäni pensseli oli mallia ”halpahalli”, joten siitä jäi Maurin päähän runsaasti karvoja, jotka kuivuttuaan jämäkästi tarrautuvat Maurin päälakeen.

Piirsin Maurille Johannes Virolaisen silmät. Tällä yksityiskohdalla ei ole mitään poliittista sanomaa. Piirsin ne siitä syystä, että kaksi ohutta viivaa on hyvin helppo siveltimellä piirtää.

Isäni sanoi tehneensä äidistäni männa viikolla kuvanmuokkausohjelmalla Aira Samulinin Hän oli pienentänyt vain tiedoston leveyttä, mutta jättänyt korkeuden yhtä suureksi. Mummusta oli tullut kerralla solakka.

Tästä innostuneena maalasin pääsiäis- Maurini tukan oranssiksi.

Muutakin kivaa tapahtui. Katseltiin karttaohjelmalla suvun entisiä asuinpaikkoja Satakunnassa. Sain ongittua monta uutta yksityiskohtaa taas selville. Päivässä vanhempani kertoivat sata uutta novellin aihetta ja groteskia tarinaa. Ja minä kun olen luullut heidän elämänsä olleen tasaista ja puuduttavaa....

Nyt menen päiväsaunaan. Mikään ei ole mukavampaa kuin se, että talo on hiljainen, on kaksoispyhä, huomenna vapaata, sauna kuumana, ja jääkaapissa on olutta. Sunnuntai-iltapäivän saunomisessa on jotain selittämättömän hillitöntä ja boheemia.

Espiritu de chile

Juhlan kunniaksi laitoin pataruokaa ja katoin pöytään myös viiniä. Pata rakentui taas jälleen kerran inspiraation ja käytettävissä olevien ainesten pohjalta ja niiden varaan.

Olen oppinut sen, että kun pataan ruskistaa lihaa, kuullottaa sipulia ja porkkanaa, sekä lisää sen jälkeen mieleen juolahtavia asioita, juuri koskaan asiat eivät mene pieleen. Tällä kertaa mieleeni juolahtivat mustapippuri, herkkusienet, pekoni, tomattipyre, valkosipuli, purjo, paprika ja häränhäntä fondi.

Valitsin viiniksi Chilen tuotetta, koska minusta on oikein ostaa jotain, josta maanjäristyksen vaivaama valtio saa mahdollisesti jonkin sentin rahaa myös itselleen.

Espiritu de Chile Shiraz Cabernet on ollut Viini-lehden löytö joskus hamassa muinaisuudessa. Vuoden 2007 vuosikertaa yllytetään ostamaan huikein sanakääntein. Harmikseni totesin, että nyt myydään 2009 vuosikertaa. Tästä erästä kukaan ei ole oikein kertonut mitään.

Aterian päätteeksi huvitin itseäni googlaamalla viiniarvioita tästä meidän viinistämme.

"Meni pahemmin irvistelemättä. Vaan ei kestänyt avattu pullo seuraavaan päivään. Alkoi etikoitua. Takaisin pitkäripaiseen vaan. " 2007

"Toimi tosi hienosti hirvipaistin kanssa. Tosi pehmeä maku " 2007

"Mä tykkäsin kovasti. Kivan pehmeä maku, ei liian karvas tai tanniininen. " 2007

"Mielestäni erittäin makuisa ja marjaisa chileläinen, jättää hyvän jälki maun sopii seurusteluun mukana pientä iltapalaa kevyillä juustoilla varustettuna" 2008

" Tuoksussa metsän puita ja punaista marjaa.Maku on marjaisa ja pyöreä. Tämä kuuluu luokkaan helposti kulautettavat, kun tanniinikiristystä ei tunnu missään vaiheessa. Edellinen johtaa puolestaan persoonattomuuteen ja pienoiseen latteuteen." 2008

" Olen jounut ko viiniä puolenkymmentä pulloa joten jonkilainen taustaa löytyy. Sopivan pehmeä ja marjaisa. Hintaluokassaan ehdotonta valiota. Sopii hyvin lihapatojen yms. kanssa." 2008

"Harvemmin on tullut enää otettua viiniä mukaan maistajaisiin ihan sokkona, mutta tarvittiin tämän hintaluokan shiraz. Olen tykännyt Espiritun valkoviiniversiosta, joten...Melkoinen kokemus. Ensituoksahdus toi mieleen tussin ja elahtaneen parfyymin. Kun viinin maailmaan pääsi paremmin sisään niin tunsi saapuneensa autokorjaamoon, jossa oli epäkohteliasta palvelua: viini oli kirpeän ohut, hajanainen, ei mitenkään pilaantunut, ainoastaan halvan kitkerä. Vertailtavien viinien joukossa tässä oli vähiten alkoholia, mutta se maistui eniten läpi.Juuston kanssa juoma tuli hieman siedetävämmäksi ja sotkun seasta saattoi löytää marsipaania. Yleisarvio:"Marjainen kenkälankki." En suosittele edes kännijuomaksi. Nero'n ja perus-tocornalin rinnalla suorastaan ryöstö" 2008

"Alkon myyjille on vissiin annettu ohjeet suositella tätä peruspunkuksi seurustelukäyttöön.Maistoin lasillisen enkä pitänyt. En yleensäkään pidä uuden maailman halvoista shirazeista. Pehmeää, mutta kitkerää. Komppaan JN-kommentteja kemikaalisuudesta. " 2008

"Nopea avata. Muita plussia ei juuri löytynyt. JN:n kuvauksessa kaikki keskeinen tieto tuotteesta. Ruuan kanssa ei kokeiltu, seurustelujuomana lähinnä hävetti tarjota." 2008

" Viini meni kyllä hyvin alas, ei pahempi, ei ollut kitkerää, maistoimme mansikoiden sekä myös suklaan kanssa. Ostan sitä myös uudestaan ja maistelemme jonkun liharuoan kanssa. " 2008

"Oh, notkea, nahkamainen, hehkuva ensituntuma. Vahva aromi nousee pintaan, maku herkistää muistelemaan kauniita asioita.Mainio viini Valio Mustaleima-juuston ja Fazerin Sinisen kanssa. Suklaapala kielelle ja sulamaan viinin myötä. Ihanaa." 2007

No niin. Tästä 2009 vuosikerrasta kukaan ei ole rohjennut sanoa yhtään mitään millään areenalla. Minä voin pitää siten mielipiteeni hyvillä mielin ja ajatella niin, että tämä 2009 vuosikerta on jotain vielä paljon monimutkaisempaa.

Lämmitti se ainakin. Valkoiseen t-paitaan jäi tahra muistoksi.

Toivo kasvaa

Olin eilen perheen kanssa kiirastorstain messussa. Tilaisuus oli juhlallinen, koruton ja ahdistava. Saarna pidettiin, mutta aiheet olivat surullisia ja odottavia. Eipä näinä aikoina muuta ole oikein odotettavissakaan. Käsikirjan mukaan tänään, perjantaina, ristiinnaulitaan Jumalan poika.

Tänään varhain aamulla Israel hyökkäsi useilla koneilla ilmasta käsin Gazan alueelle. Siitä pappi ei vielä eilen tiennyt mitään. Sitä vastoin hän käsitteli saarnassaan katolisen kirkon skandaaleja ja muutenkin yleistä sekaannusta ihmisten aate- ja moraalimaailmoissa. Minulle tuli asioista ahdistava ja merkillinen olo.

Messun päätteeksi alttari verhoiltiin mustilla liinoilla, kirkossa valot hämärtyivät ja alttarin kynttilät sammuivat yksi toisensa jälkeen. Vain yksi kynttilä jäi alttarille palamaan hämyisään ja valottomaan kirkkoon. Urutkin vaikenivat. Messun päätyttyä väki lähti hiljaisena, ilman loppusoittoa, pois, koteihinsa, vesisateiseen iltaan.

Tänään paistaa aurinko. Olisi ollut tietenkin säädyllistä tänäänkin mennä kuuntelemaan ja katselemaan, sekä kokemaan läsnäoloa. Ajattelin kuitenkin nauttia hiljaisuudesta ja pääsiäisen odotuksesta kotona ja laittaa ruokaa. Ajattelin iloita juhlasta.

Olen suunnattoman iloinen siitä, että markkinapellet eivät ole iskeneet tahmaisia käsiään kiinni pääsiäiseen. Joulun he ovat jo pilanneet ja monen muun juhlan luonteen muuttaneet. Olen onnellinen siitä, että ei tarvitse lähetellä yhtään pääsiäiskorttia, eikä ostaa yhtään pääsiäislahjaa.

Miksi pääsiäinen on sitten jäänyt syrjään ja rauhaan. Arvelisin syitä olevan kaksi. Ensinnäkin nykyajan markkinamiehet ovat etääntyneet uskonnosta jo niin kauas, ettei heidän mieliinsä ole edes pätkähtänyt tämän juhlan kaupallistaminen.

Toiseksi syyksi kelpaa varmaan se, että pääsiäisen ajankohta määräytyy edelleen samalla tavalla kuin Easter –keväänjumalan juhlan ajankohta 3000 vuotta sitten kelttien parissa. Se osuu kevätpäiväntasauksen ja seuraavan täydenkuun vuoksi sinne sun tänne vuosittain ja logistiset järjestelmät eivät siedä semmoista epätarkkuutta. Luulen, että markkinapellet ovat luonteeltaan laiskoja, eivätkä jaksa säätää.

Hieno juttu se asia on joka tapauksessa. Vuoden suurin juhla on käsillä. Valo lisääntyy, toivo lisääntyy ja ihminen rauhoittuu.

Pääsiäisruoho ja moni muu asia vihertää

Kiirastorstain kunniaksi voinemme hetken hiljentyä oikeusministeriön uusiin tempauksiin. Sellainen hiljentää mielen, herkistää ajattelua ja valmistaa meitä yhä uusiin kummallisuuksiin.

Ministeriön mielestä moottorikelkkojen telamatot pitäisi merkitä salakaatojen ja –metsästyksen varalta. Sosiaaliturvatunnus telaan.

Jos pitäisi asiaan jotain kommentoida, niin varovaisesti voisi sanoa, että arveluttaa kovasti. Mutta annetaan mielikuvituksen lentää ja kehitellään asiaa.

Kaikki Suomen kumisaappaat ja maastokengät pitäisi merkitä myös kantajansa tunnuksilla, jotta saataisi selville se, kuka on astunut ja missä. Kun haluttaisi selvittää se, kuka on astunut ja ketä, toimittakoon niin, että miespuolisen väestön kalleudet merkittäisi sopivalla koodistolla, joka sitten monistuisi naispuolisen uhrin kalleuteen paljastavana merkkinä.

Myös ajoneuvojen renkaan tulisi merkitä yksilöllisin tunnistein. Ja sukset.

Erityinen merkintäsiru olisi laitettava jokaiselle kansalaiselle heti synnytyssairaalassa nahan alle. Sitä apuna käyttäen olisi helppo valvoa kansalaisten viinakaupassa käyntiä, koulunkäyntiä, vieraissa käyntiä, vessassa käyntiä ja autolla ajoa. Kaikessa toiminnassa voitaisi sitten ryhtyä käyttämään aiheuttamisperustetta laskutuksen perustana.

Orwellin ja Huxleyn maailmat ovat jo saapuneet tänne keskuuteemme. Päivittäin satiiri on muotoutumassa totuudeksi ja totuus kääntyy valheeksi. Kaikki vihreän liikkeen tukijat ja sitä äänestävät ihmiset ovat mukana tässä hulluudessa omalta osaltaan.

Luonnon suojeleminen, lintujen laulu ja kukkien loisto ovat asioita, joiden kanssa nykyisellä Vihreät- puolueella ei ole enää mitään tekemistä. Sitä vastoin jossain lähimenneisyydessä on paljon valtioita ja järjestelmiä, jotka tuntuvat hyvin sopivan yhteen näiden uusien ajatusten kanssa.

Ahman ajaminen hengiltä moottorikelkalla on raukkamainen ja kauhistuttava teko. Lähes yhtä kauhistuttava kuin ihmisyyden ja yksilöllisyyden vainoaminen. Jonkun nyt pitäisi olla vähän rohkea ja sanoa, että keisarilla ei todella ole vaatteita päällään.

Ja lopuksi vielä lumesta sellainen pieni yksityiskohta, että läheskään aina se ei suostu jäämään kelkan telan jälkeen sievästi painautuneena paikoilleen. Usein kelkan jälki on epäselvä ja pöperöinen. Ilahduttavaksi loppuhavainnoksi tarjoan seuraavaa yksityiskohtaa lakitehtailijoille;

Tunnettuahan on, että suuret pedot asustelevat syrjäkylillä. Siellä on myös paljon työttömiä nuoriamiehiä. Ja moottorikelkkoja. Nyt kun tarvitaan telatarkastajia ja muita inspehtooreita, palkattakoon näitä ao. alueella oleilevista uuninpankolla ja peräkamareissa työttöminä kuleksivista nuorista miehistä. Silloin edes jotain hyvää saavutettaisi