Apinamies

Valtio on saanut haltuunsa apinaturkin ja sata euroa selvää rahaa. Rahoille Ministeri Katainen löytää varmasti hyvää käyttöä sillä olen ymmärtänyt niin, että maa on taloudellisissa vaikeuksissa.

Mitä käyttöä valtio aikoo kehittää apinaturkille, se on toistaiseksi arvoitus. Formulakuski Räikkösellä olisi kokemusta apinaturkin käytöstä ennestään, mutta muuten asuste lienee vähän käytetty ja kohtuullisen harvinainen.

Minä olen miettinyt sitä tässä iltapäivän ratoksi, että mitä tämä turkin laittomasti maahan tilannut mies olisi sillä turkilla tehnyt ? Olisikohan hän käyttänyt sitä työmatkoilla arkiturkkina, vai juhlatilaisuuksissa parempana biletystakkina ?

Lehti arvelee jutussaan turkin olevan vanhan , vuosikymmeniä vanhan. Mies oli kuitenkin maksanut siitä 500 euroa. Minusta tuommoinen hinta vanhasta apinaturkista on mauton ja mieletön hinta. Unicefin kirpputorilta saa vastaavia, hyvinkin eksoottisia vetimiä 5 eurolla. Monien sisällä on asustanut melkoinen apina tai apinatar.

Jutun idea on varmasti apina ja ainutlaatuisuus. Vain harvalla on mitään vastaavaa.

Voinemme hieman ideoida lisää eksklusiivisia ylellisyystuotteita. Liito-oravaturkki lienee aivan liian tavallinen sellaiseksi. Näitä eläimiä on runsaasti itärajan takana, eivätkä ne aivan herkästi lopu ja joudu sukupuuttoon.

Apinapinseri näyttäisi sitä vastoin olevan söpö ja tuuheaturkkinen koira, josta saisi oivan turkin itselleen sitten kun lemmikistä aika jättää. Jos ei jaksa niin pitkään odottaa, kannattaa ottaa heti puolitusinaa apinapinseriä omaan kenneliin ja kun ne ovat varttuneet täysikokoiseksi, tehdä niistä itselleen turkki.

Tätä rotua Suomessa on kohtuullisen vähän, joten koiran arvo lienee 2000 tuhatta euroa ainakin. Puolitusinaa tarkoittaisi siten 12000 euroa ynnä turkin valmistuskustannukset päälle, että kohtuullisen komea ja arvokas turkki siitä varmasti syntyisi.

Takakappaleet tulisivat Raikusta, Turresta, Pyrystä ja Jeppestä. Etukappaleisiin laitettaisi Murrea ja Roopea.

Jos ihmettelette, että onko nämä nyt mitään hiljaisen viikon juttuja, niin voinen kertoa, että eivät, mutta ne nyt kuvastavat tämän hetken tunnelmia.

Suuri flunssa on alkamassa, autosta putosi pohjalevy maantielle, kännykkä hajosi, laatujärjestelmän audiointipäivä ilmestyi ensi viikon kalenteriin jostain puun takaa ja lisäksi muuta, vielä pahempaa on tapahtunut. Tosi huono päivä.

Hiljenee edelleen

Hiljenee. Huushollissa raivoaa flunssa ja Kotkan satamassa irtisanomiset. Flunssaa en osannut odottaa, mutta sen nyt saattoi aavistaa, että satamissa väki laitetaan rotaatioon. Uusia reippaita miehiä on naamakirja pullollaan. Vanhojen nimet on laitettu muistiin vastaisen varalle.

Flunssa raivoaa vasta vähän. Itse olen käynyt kustannuspaikalla ihmettelemässä maailman menoa ja suoriutunut toistaiseksi työvelvoitteistani kohtuullisesti. Suurta riemua ovat minulle aiheuttaneet opiskelijat, jotka parantavat kevättä kohti suorituksiaan ja samalla muistuttavat luopumisesta ja uuden alkamisesta. Uusien opiskelijoiden yhteisvalinta on taas meneillään. Kenetkähän minä näen ensi syksynä….. pitääpä katsoa taikapeilistä.

Joka tapauksessa minä näen taas selvästi otsikoissa Ilkka Kanervan. Hänen uransa on vähän mutkainen, mutta muuten selvä ja kirkas. Hänellä on veikeä tapa päästä julkisuuteen tämän tästä. Minä olen yrittänyt elämäni aikana pari kertaa myös päästä julkisuuteen, mutta minulle se on ollut mahdotonta.

Englannin kielen sana ” career” tarkoitti alun perin muinaisuudessa, ennen teollistumista, kärrytietä. Kun sitä sanaa sitten myöhemmin ryhdyttiin käyttämään työn ja politiikan yhteydessä, se sai merkityksen ihmisen taloudellisten pyrkimysten elinikäisenä väylänä. Taidatkos sen selvemmin sanoa.

Tämä meidän tayloristinen kapitalismimme on sittemmin tukkinut tätä pitkää ”kärrytietä” niin, että useimmat tavalliset matit ja maijat on ohjattu urallaan epämääräisestä hommasta toiseen.

Useimmat meistä joudummekin nykyisin käyttämään ura-sanan asemesta toimistamme käsitettä työ. Job- sana tarkoitti alunperin jossain 1300- luvun tienoolla kivenlohkaretta tai -palasta, jota voi kuljettaa paikasta toiseen.Ja melkoista kivireen vetämistä tämä moderni työnteko useimmiten onkin.

Ilkka Kanerva sitä vastoin jatkaa uraansa salamavaloista toisiin ja taas toisiin. Hänelle elämä on yhtä välkettä. Naiset vilahtelevat otsikoissa, syntymäpäiville tungeksii väkeä ja äänestäjät katsovat häntä kuin yököt aurinkoa. Minulta eivät onnistu edes tekstiviestit.

No, tuli mitä tuli, jos Kanerva on seuraavissa vaaleissa ehdokkaana, tapahtuu sama asia kun tapahtui Pohjois-Satakunnassa tässä takavuosina. Linnatuomion saanut Juhantalo nappasi eduskuntavaaleissa tyhjentyneestä ja autiosta maakunnan peräkolkasta 14 000 ääntä. Turun seudulla äänisaalis voi olla useita kymmeniä tuhansia.

Sitä voisi nimittää jo uraksi. Kuten voidaan kai nimittää myös Sofi Oksasen toimintaa kirjallisuudessa. Hänen uransa on etenemässä vakuuttavasti kohti uusia voittoja. Hän kirjoittaa taitavaa ja hyvää tekstiä, hän osaa soittaa lukijan sisimmässä jotain herkkää kieltä ja ennen kaikkea hänellä ja Kanervalla on jotain yhteistä.

Sofi Oksanen tuli nimittäin tunnetuksi tilanteessa, jossa hän väitti erään demari-kansanedustajan tarttuneen häntä pyllystä ravintola Bottalla vuonna 2006.

Myöhemmin sitten olemme huomanneet Sofin myös taitavaksi ja hyväksi kirjoittajaksi.

No niin. Sainpa taas tätä huojuvaa aasinsiltaa pitkin nämä päivän kaksi pääuutista johdatettua toistensa lähelle. Aasi melkein putosi rotkoon, mutta mitäpä siitä. Valovoimaiset tähdet saatiin jotenkin samaan kontekstiin.

Huomenna tavataan lampaanlihan äärellä lihatiskillä ja tapellaan eväästä kuin ahtaajat Kotkan satamassa. Kaupan myyjät aikovat nimittäin laittaa torstaiksi kaupat kiinni. Minulle se sopii hyvin. Kiirastorstain ei pidäkään olla mikään kulutusjuhlakarnevaali. On oikein sopivaa, jos tunnelma vähän hiljenee. Minun puolestani kaupat voivat olla kiinni myös lauantaina.

Kirjeen sulle kirjoitin.....

Itella on jämäköitymässä ja muotoilee toimintaansa uudelleen. Nyt on kokeilussa sellainen viestin välittämismuoto, jossa Itella avaa ihmisen kirjeen jo orwellmaisessa suljetussa avauskeskuksessa ja skannaa sitten sen avatun viestin ja lähettää asiakkaalle tämän sähköpostiin.

Tätä skannattujen viestien vastaanottoa varten kokeiluun osallistuneille on annettu tietokoneet ja tietoliikenneyhteydet.

Hieno kokeilu. Minullekin myös uusi läppäri ja tuhdimpi valokaapeli heti nyt tänne ja sassiin. Skannaamisesta viis väliä. Minä voin lukea omat postini kyllä itse sähköisessä muodossa. Käsin kirjoitettua kirjettä en ole saanut 10 vuoteen keneltäkään. Mainosposteja ei minulle tarvitsisi skannata ollenkaan. Sähköisen laskun osaan itsekin tilata itselleni.

Joulun aikana sitä Itellan tontuilla riittäisi puuhaa, kun joka osoitteeseen pitäisi skannata kymmeniä postikortteja.

Kokeilu kuulostaa sen kaltaiselta, että ei kannattaisi nyt kovin laajana sitä toteuttaa. Ratkaisematta on esimerkiksi se, miten Itella skannaa henkilökohtaisten kirjeiden sisältämät hiuskiehkurat, kiiltokuvat, tarrat, sormukset, olutpullon alustat, naisille tuotelahjoina tulevat kuukautissiteet ja Kawasakin etuiskunvaimentajien stefat. Kun nuo asiat ratkaisette, nobelin palkinto on Itellan. Kannattaa lähteä aika varovaisesti kokeilussa liikkeelle. Sillä muodon on sitten helpompi vetäytyä hissukseen taas perinteisen logistiikan pariin. Erityisesti asiamiespostien toimivuuteen Itella voisi kiinnittää enemmän huomiota.

Omassa postissani postin tiski on rakennettu kassajonon päätteeksi. Postin asiakas joutuu taistelemaan elintilasta kymmenen ostoskärryn ruuhkassa terävien ja tomerien eläkeläisrouvien joukossa. Usein käy niin, että eläkeläisrouva on Pirkka-lehdestä saksinut jonkun alennuskupongin, jonka käyttökelpoisuus on loppunut jo aikaa sitten. Postin asiakas joutuu taistelemaan myyjättären mielenkiinnosta, rykimään, näyttelemään kiireistä, kommentoimaan ehkä väliin keskustelua, jotta lopulta saisi jonkun huomaaman itsensä.

Kun yhdelläkään kassalinjalla ei ole enää yhtään asiakasta, postin asiakasta tullaan palvelemaan. Happamesti ja mulkoillen.

Minä olenkin ryhtynyt asioimaan postiasioissa paikallisessa kirjakaupassa. Siellä on hyvä valikoima postimerkkejä ja kirjekuoria. Lisäksi em. syistä kirjakauppa on hankkinut itselleen pienen kirjepuntarin, joten jos sisältö on mukana jo kirjakaupassa, saatamme yhdessä kauppiasrouvan kanssa punnita koko sortimentin ja hän myy minulle tarpeellisen määrän postimerkkejä, jotka omakätisesti liimaan lähetyksen pintaan.

Sitten menen ko. asiamiespostiin voittajan elkein, hymyilen mummoille ja myyjättärille kuin Mr. Bean sarjassa ” Nolojen tilanteiden mies” , ja tipautan aatelismaisen ylväästi, härskisti etuillen, ja jakoavainmaisesti hymyillen lähetykseni postin huojuvassa pahviseinässä olevan luukun kautta jonnekin koneiston rattaisiin.

Tällaiseen tilanteeseen sopii hyvin todeta, että lähettäjä on ainakin yhtä tyytyväinen kuin vastaanottaja.

Minut on hiljennetty

Maanantai-iltana voimme aloittaa hiljentymisen hiljaiseen viikkoon. Minut sai hetki sitten hyvin hiljaiseksi se, että Kiinan valtio pitää tätä allekirjoittaneen vaatimatonta pikku blogi- harrastusta niin vaarallisena, että on päättänyt ryhtyä palomuurilla sensuroimaan minua. Mannerkiinasta ei Tillmanin sivuille ole mitään asiaa. Vain Hong Kong on aluetta, mistä minun höpinöitäni pääsee lukemaan.

Voi olla tietenkin niin, että koko blogger –sivusto on kiellettyjen listalla.

Kuka tietää. Pientä iloa minussa aiheutti se, että työnantajan sivustot tuntuvat olevan niin lällärikamaa, ettei niistä ole Kiinan-valtiolle mitään vaaraa. Ehkä minulla on sittenkin toivoa. Kirjoitan vaarallisemmin kuin organisaationi.

Surullista tämä asia kuitenkin on. Tunnen suurta surua siitä, että miljoonat ja miljoonat kiinalaiset eivät voi nyt tulla lukemaan minua. Olo tuntuu jotenkin likaiselta ja iljettävältä.

No, käykää kokeilemassa omien osoitteittenne kanssa. Blogger-päätteiset saattavat törmätä kiinalaiseen palomuuriin ( Great Firewall of China) niin että kiljahtaa, mutta kokeilkaa työnantajan kotisivuilla. Voitte ainakin viisastella seuraavassa henkilöstökokouksessa.

Jotkut työnantajat ovat tietysti onnellisia, jos ovat näin mustalle listalle päässeet. Ne työnantajat, joiden haaveena ovat loputtomat Kiinan markkinat, runsas maallinen mammona ja halpa työvoima, saattavat hätäpäissään kiitellä teitä.

En takaa testin turvallisuutta, mutta täältä tämmöisen muuri-testin löysin.

Biniki, eli mäkivöitä lisää naisille

Hiljaisen viikon ihmettelyn ja rauhoittumisen voi hyvin aloittaa seuraavalla uutisella. Lepsahtaneille takapuolille on nyt kehitetty omat mäkivyöt ja obershekit eli takapuolen remmiliivit. Näillä kuka tahansa saa takamustansa timmiin muotoon.

Ideana on rintaliivien tapaan kohottaa takapuolta ylös ja saada se kiinteämpään muotoon. Valmistaja on aloittamassa tuotteen valmistuksen ja markkinoinnin myös miehille.

Minua mietityttää se, miten tuommoisilla remmisysteemeillä onnistuu vessassa käynti ? Entä, mitenkä ne avataan? Voisiko niihin kiinnittää kodinremontissa varustevyön ?

Toisaalta, meille vanhemmille miehille kyseistä laitetta voisi kehitellä niin, että mäkivyöt olisivat etupuolella. Sielläkin olisi useasti jotain kohotettavaa.

Laitteen nimi on biniki. Googlasin teille kuvan ko. vekottimesta. Yritän vakavoitua viikon aikana säädylliseen menoon.

Ps. Kuva ei lataudu enää klo 20.00. Olette vissiin käyneet sen jo puhki katsomassa. No, täältä löytyy lisää kuvitusta.

Kummallisia juttuja

Olen ollut vähän kiireinen. Niinpä minulla ei ole aivan selvää kuvaa siitä, onko viestintäministeri muuttanut viikonlopun aikana kantaansa Yleisradiosta ja sen rahoituksesta. Ellei ole, se olisikin sitten pitkästä aikaa ensimmäinen kahden vuorokauden ajanjakso, jonka hän on pystynyt pitämään saman mielipiteen asiasta.

Opetusministeri sen sijaan on poistamassa yliopistojen pääsykokeita. Se taas merkitsee sitä, että valmennusapua antavat rahalle persot yhtiöt ryhtyvät järjestämään valmennuskursseja lukiolaisille. Arvatenkin näitä kursseja tullaan tulevaisuudessa järjestämään suurissa kaupungeissa ja hyvin toimeen tulevien ihmisten reviireillä.

Luulen, että maaseutupaikkakunnilla ja pitäjissä ei kukaan ole tarjoamassa valmennuskursseja maaseudun tytöille ja pojille. Maaseudun tytöt ja pojat eivät voi kaikki muuttaa kaupunkeihin lukioihin, eivätkä käydä lukioaikoinaan valmennuskursseilla.

Tuo pääsykokeiden poisto tulee muuttamaan tuhansien nuorten tapauksessa avoimet portit suljetuiksi. Tuo päätös tulee aiheuttamaan epätasa-arvoa ja ahdistusta. Tuo päätös tulee palauttamaan koulujärjestelmämme taaksepäin kymmeniä vuosia.

Kyseiset päätökset aiheuttavat lopulta samansuuntaisia vaikutuksia kuin lukukausimaksut ja muut kummallisuudet. Jokainen nykynuori joutuu elämänsä aikana hankkimaan keskimäärin 3,5 ammattia itselleen. Mitenkä tulevaisuudessa kaikki 35 vuotiaan pääsevät koulutukseen ? Ikivanhalla koulutodistuksellako ? Koulutodistusten ennustearvo huononee nopeasti.

Kuulemma Kataista varoitettiin vakavasti hallitusneuvottelujen edellä. Häntä kehotettiin olemaan varovainen naisministerien valinnassa. Yhden karikon Katainen ohitti onnistuneesti. Mutta aivan ilman ongelmia ei hänkään selvinnyt. Nyt näiden kanssa pitää vain jaksaa elää.

Surun päivä

Eilen saapui Lontoosta tieto, että sukulaiseni Mark on auto-onnettomuudessa kuollut. Asianajajansa oli kirjoittanut asiallisen ja koruttoman kirjeen englantilaiseen tyyliin. Jeeves – tyyliin, tiedätte.

Onnettomuudessa oli menehtynyt koko Mark –sukulaisen perhe. Tätä erityisesti asianajaja Mr. Robert Askew valitteli. Hänelle on nimittäin nyt langennut työteliäs ja vaativa tehtävä perikunnan hoitajana etsiä Mark-herran sukulaisia. Tehtävä on vaativa, mutta hänen mielestään ei varmaankaan kovinkaan vastenmielinen, sillä Mr. Askewin omien sanojen mukaan Mark oli ehtinyt tehdä mittavia sijoituksia Lontoon Cityn alueella ja sen lisäksi vielä muualle maailmaan.

Ensikäden ongelmana asianajaja näkee kuitenkin sen, että Markin maatilan hoito vaatii kiireellisiä toimenpiteitä. Pehtoori pärjää peltojen kanssa kyllä hyvin, mutta ratsuhevosille pitäisi valikoida astutukseen oriehdokkaita ja kesäkuussa juostavaan Ascot Gold Cup- kisaan pitäisi valikoida kiireesti hevosia.

Internetin hakutoimintojen avulla hän on nyt sitten löytänyt minut. Hän pyytää minua ottamaan yhteyttä muutamien käytännön järjestelyjen suhteen. Samalla hän tarvitsisi matkapuhelinnumeroni.

Taidanpa kirjoittaa Mr. Robert Askewille. Oikea sukunimeni on aika lailla harvinainen, sillä meitä elossa olevia tämän sukunimen haltijoita on vain 21 kappaletta.

Meinaan kirjoittaa muutaman valitun sanan Markista, vaikka noin yleensä ei vainajista pidä mennä puhumaan pahaa. Meinaan kertoa esimerkiksi sen, että Jussi-serkun häissä Mark hässi pitäjän lukiossa opiskellutta englantilaista vaihto-opiskelijaa, Lindaa, häätalon yläkerran vessassa niin, että sahanpurut putoilivat alakerran salissa boolimaljaan. Mahtoiko menehtynyt aviovaimo olla juuri tämä Linda ? Mahtaako tämä vainaja nyt olla se meidän suvun Markku, jonka piti vaihtaa etunimensä lukiossa ?

Sitten aion kertoa asianajajalle myös sen, että Markilla oli tapana teettää eläessään hankalia ja paskamaisia tehtäviä toisilla ilmaiseksi, taikka vähäistä korvausta vastaan. Aion tiedustella asianajajalta, josko Mark on ehtinyt tällaista kuolemantapausta varten tallettaa asianajan käyttöön varoja näihin edessä oleviin kuluihin. Markin tapaista oli laittaa aina muut maksamaan.

Yhteiskoulussa se leikki jo maailman miestä. Se osti torstaina aina täyden paketin kortonkeja, pisteli niihin neulalla reikiä ja jakoi ne sitten perjantaina parhaille kavereille viikonlopun varoiksi.

Lisäksi pyydän asianajajaa ensitöikseen selvittämään sen, löytyykö Markin jäämistöstä purukumipaketista saatua Bobby Charltonin kuvaa ? Mark pölli sen minun kokoelmistani vuonna 1966, heti sen jälkeen, kun Bobby ja Englanti voittivat maailmanmestaruuden. Jos löytyy, minä tilaan Manun koko pohjoiskatsomon kuseksimaan Markin haudalle.

Ja lisäksi kerron asianajajalle, että jos hän on minut pystynyt netin kautta onkimaan esiin, niin minun puhelinnumeroni hankkiminen on hänelle hyvin helppo homma. Vasso quu , siitä vaan, soittaa, kyllä täällä osataan kieliä ja Markista on paljon vielä lisää kertomista.

Lisäksi sanon hänelle, että panee nyt näytiksi rahaa tulemaan vaikka kenkälaatikollisen. Kannattaa kuitenkin tarkistaa, ettei Mark ole leikellyt sanomalehdestä niitä punta-nippuja. Niin se teki jo pienenä. Joku kusetus tässäkin on nyt varmasti menossa.

Tervetuloa lukijaksi Vaiheinen

Monenlaista alakulttuuria

Viime päivinä poliitikkojen verkkosivuille on hyökkäily ahkerasti. Sisältöä on poistettu, modifioitu ja muuteltu niin, että monet sivut ovat tulleet kiinnostaviksi, taiteellisiksi ja uutta inspiroiviksi. Muutaman hajanaisen huomion perusteella väittäisin, että pääsääntöisesti näiden sivujen kehitys voi tapahtua vain parempaan suuntaan.

Ainakin sivut näin päivittyvät. Monen poliittisen vaikuttajan sivut ovat jämähtäneet vuoden 2007 vaalipäivän iltaa kun selvisi se, että neljään vuoteen ei tarvitse taas asian eteen ponnistella.

Minun nuoruudessani piirrettiin vaalijulisteille viikset. Kekkoselle ei kukaan uskaltanut piirtää mitään, mutta se olisikin ollut kohtuuttoman vaikeaa, sillä hänet valittiin joskus jopa ilman vaaleja.

Hitler-viikset olivat ehdottomasti helpoin ja kätevin keino muuttaa ihmisen ulkomuotoa ja samalla julkistaa oma mielipide ko. henkilön luonteesta. Usein näki myös käyrävartisen piipun poliitikon suussa. Hymyilevissä kuvissa oli aina vaara ehdokkaan kannalta sille, että joka toinen vaaliehdokkaan hampaista mustattiin tussilla.

Verkkohyökkäyksissä on siis kyse alakulttuurin jatkumosta. Jos poliittiseen päätöksentekijään ei muuten saada yhteyttä, tai tämä koetaan liian kaukaiseksi ja vieraaksi, hänelle piirretään satiirinen uloke tai lisäke, jolla saadaan aikaa kiinnostava kombinaatio ja muun yhteisön hyväksyntä.

Hyökkäily on ilahduttavasti kohdistunut nyt naisiin ja miehiin, demareihin ja kepuun. Jään mielenkiinnolla odottamaa sitä, minkä kaltaisia hyökkäyksiä kohdistuu kokoomuksen, kristillisten ja ahtaaja-rettelöintiä lähellä oleviin verkkosivuihin.

Satamissa nimittäin on tänään taas kiihkeät tunnelmat. Suomalainen ay-lauma on osittamassa taas mieltään ja potkimassa itseään tainnoksiin. Ymmärrettävää onkin se, että kun varsinainen lakko ei kestänyt pääsiäiseen asti, nyt on oiva tilaisuus rettelöidä vähän lisää. Huomisesta ja viikonlopusta saadaan mukava vapaajakso perheen kanssa puuhailuun ja lasten virpomisharrastuksen tukemiseen ja apuna oloon. Ahtaajathan ovat tunnetusti harrasta ja tolkkua kansanosaa.

Jahkaa asia saadaan kunnolla lukkiintumaan, ahtausväelle syntyy tästä näppärästi viikon vapaa ja rattoisa pääsiäisen aika.

Sikatotta

Luen kirjaa jossa nuori nainen on töissä kemikalioliikkeessä ja samaan aikaan yleisesti miesten käytettävissä. Kirjassa nainen sivu sivulta muuttuu siaksi, oikeaksi emakoksi.

Hänen ihokarvansa kasvavat harjaksiksi, hänelle puhkeaa 4 uutta nisää ja kirjan puolivälissä hän syö jo juuria ja ruohoa , tonkii maata ja kokee hengenheimolaisuutta muita eläimiä kohtaan.

Koko kirjassa on vain yksi kappale, eli teksti on kirjoitettu yhteen pötköön, ilman kappalejakoa. Tyyli on tehokas ja minulle ennestään tuttu miesopiskelijoiden tenttivastauksista.

Marie Darrieussecq on kirjoittanut Sikatotta –kirjaansa melkoisen muodonmuutoksen. Olen nyt sivulla 73. Päähenkilölle selviää se, että naisille sallitaan vastedes vain kaksi ammattia: kodinhoitaja tai matkaemäntä. Kodittomien miesten ambulanssin kuljettaja tarjoutuu juuri sivun 73 lopussa järjestämään päähenkilön raskaaksi siinä tapauksessa, että hän haluaa hakeutua kodinhoitajaksi ja jonkun perheen palkatuksi imettäjäksi.

Päähenkilö ei kuitenkaan onnistu hankkiutumaan raskaaksi, sillä hän ei ole vielä kirjan tässä vaiheessa selvillä emakon kiiman sykleistä.

Olin viime perjantaina bussiemäntänä. Työnantajan vieraina kävi 1100 henkilöä kahtena päivänä ja me sukkuloimme heitä busseilla tutustumiskohteille ja takaisin. Kollegat olivat sitä mieltä, että minusta voisi vähällä vaivalla koulia kunnollisen bussiemännän. Tiedätte, semmoisen, joka ei menetä hermojaan matkalla lentokentältä Playa del Inglesiin , vaikka Sonkajärven miehet ovat jo koneessa vetäneet perseet olalle.

Kemikaliomyyjäksi minusta ei ehkä tosipaikan tullen ole. Asiakkaat saattaisivat ajatella niin, että näistä tuotteista ei ole ollut ainakaan myyjälle apua. Itsensä myyminen kuulostaa yhtä epätoivoiselta. Mutta tuo bussiemännän taikka –isännän homma voisi olla minulle sopivaa eläkeläishuvia.

Jatkan emakon irstailujen lukemista. Illemmalla pitäisi asiasta vääntää essee-muotoinen mielipide verkko-opintojen alttarille.

Ylen annan kohta, ellei meno muutu järkevämmäksi

Huomennakin luennoin taas urakalla aamusta lähtien. Ajatukseni eivät ole viime päivinä pysyneet kasassa juurikaan, joten tännekin on tullut kirjoitettua mitä sattuu ja koska sattuu. Olen pahoillani, arvoisat lukijat. Ajatus ei vain kulje, sillä olen jotenkin lukkiutunut. Poliitikot ja vallanpitäjät ovat viikon aikana saaneet lausunnoillaan minut vähän säikyksi. Viestintäministeri on kieltänyt Ylen ja ylemaksun jo useammin kuin mitä Pietari teki Jeesukselle hiilitulilla. Voi olla, että me on hävitty tää peli.

Sisäasiainministeriön poliisiosastolta on taas käyty ahkerasti lukemassa kirjoituksia, joten pitänee siistiä kielenkäyttöä ja putsata linkkilistasta vääräoppiset ja valtavirta-ajattelun vastaiset linkit pois. Jos lukija huomaa lentäneensä pois linkkilistalta, tiedätte popliinitakkisten käyneen siinä tapauksessa kovistelemassa kirjoittajaa.

No, jospa siitä sitten taas tuo valvonta hellittäisi vähän. Kohta taidamme olla tilanteessa, jossa valtiovalta säätelee ajatuksiamme, sanoja ja kirjoituksia yhtä reippaasti kuin sisäministeri sijoittelee hälytyskeskuksia.

No minä olen jo iltalääkitykseni ottanut, joten tällä kertaa laitetaan tämä teksti nyt pam- päätteisten yhteiskuntahuumeiden piikkiin. Yhdessä 800 000 muun kanssalääkityn kanssa ryhdyn kuuntelemaan pääni sisältä kuuluvia ääniä ja laitan päivän kunniaksi linkin soimaan.

Tänään on nimittäin Carola Standertskjöldin (1941—1997) syntymäpäivä. Ei taida tulla toista samanlaista taitajaa enää minun elinaikanani Suomen musiikkitaivaalle.

Carolan kuoleman hetkellä olin 43 vuotias. Luulin eläväni ikuisesti, olevani kuolematon ja ainaisesti turvassa. Kun Carola kuoli, huomasin alkavani vanheta. Ei tullut enää uusia aatelisnaisen levyjä, eikä uusia lauluja. Tuona vuonna tajusin ensimmäisen kerran konkreettisesti sen, että elämä loppuu ja kiihtyvällä vauhdilla yksilö joutuu luopumaan, samalla kun saa uusia asioita tilalle.

Siihen asti olin tottunut siihen, että jotain tulee aina enemmän, lisää, parempaa ja asiat sitten lopulta loppuvat kuin Huxleyn Uljaassa uudessa maailmassa. Olin luullut, että ihminen elää rajua ja ekstaasin omaista elämää kuolinhetkelle asti ilman kipuja ja vaivoja. Sitten kuolema tulee sekunnissa ja kaikki on ohi. Ei tarvitse pelätä ja odottaa.

Carola joutui odottamaan ja pelkäämään, sekä sen lisäksi sietämään ajatusta siitä, että kaikki loppuu aivan liian varhain.

Tiistain päätteeksi laitan tähän linkin siihen kaikkein kuluneimpaan lauluun. Silti minä pidän siitä edelleenkin valtavasti.

Itämaan tietäjiä liikkeellä

Suomen sosiaaliviranomaiset eivät taida antaa mitään tietoja täällä käyskenteleville venäläisille, niille, jotka ovat aloittaneet emämaan ulkopuolella asuvien kansalaistensa oikeuksien puolustamisen. Tällä kertaa apua tarvitsee lapsi. Seuraavaksi apua tarvitsee nainen ja lopulta joku epämääräinen miesjoukko.

Nämä kotimaamme huolenpitäjät ovat tiukkoja tätejä, joiden hierarkiassa lapsen ja sosiaalitoimiston etu ovat loukkaamattomia. Valtakunta saa tulla toimeen miten kykenee ja osa. Tämä on juuri sitä porukkaa, jotka eivät antaneet 1944 yhtään tuliannosta kranaattivarastosta Viipuriin , vaikka kaupunki ja maa oli luhistumassa. Ei ollut nimittäin oikeansorttisia A-tarviketilauskaavakkeita.

Äitini kertoi 8 vanhana maanneensa ojan pohjalla Viipurin asemalla kun pommituksissa syttyneet eläinvaunut paloivat eläimineen kovassa pakkasessa. Eläimet olivat pitäneet kovaa ääntä. Tässä en viitsi hersytellä rivien välissä enempää, mutta jos heillä jotain erinomaista on tarjolla lapsille, niin äidilleni voisivat antaa lapsuuden takaisin. Hänen sanojensa mukaan lapsuudenkodin kivijalat he voivat pitää.

Putin sanoi uutisissa, että Presidenttimme ehdotuksesta hän avaa henkilöliikenteelle jonkun tuntemattoman rajanylityspaikan. Presidenttimme nauroi kuvissa kuin Naantalin aurinko. Metsäteollisuus on jo ilmoittanut, että heille puutullit ovat yksi hailee. Kotimaisella puulla tullaan hyvin toimeen. Ydinvoimalaa tuskin sieltä puolelta rajaa enää tilataan. Mitä sieltä oikein voisi enää toivoa ja tilata ?

Meidän oppilaitoksen ruplaluotto-mikroskoopit ovat kohta tiensä päässä. Muuta sillä luotolla hankittua pakkokamaa onkin saatu kiitettävästi myytyä huutokaupoissa pois nurkista. Monen kojeen käyttö oli vähäistä sen vuoksi, että pirukaan ei ottanut selvää, mitä milläkin koneella tehtiin. Toleranssia ja klappia oli molempia kunnolla. Kirjaimet olivat ohjekirjoissa väärinpäin ja miten sattuu. Mutta pakko niitä oli hankkia, sillä semmoinen määräys tuli Hakaniemestä.

Minulla on vähän kiire hersyttelemään

Menen kohta estradille puhumaan nuorisolle yhteiskunnasta, kukista ja mehiläisistä sekä hersyttelystä. Yritän olla tarkkana, etten hersyttele rivien välissä, enkä rivien välistä. Hersyttely on kamalaa. Viestintäministeri minusta hersyttelee usein rivien välistä ja se aiheuttaa sitten noloja tilanteita jälkeen päin hänelle ja myötähäpeää meille muille.

Ahtaajien puheenjohtaja hersytteli taannoin rivien väistä uhkaavia asioita, mutta hänelle se suotakoon, sillä sellainen on maan tapa. Olen ollut kerran Eduskunnan lehtereillä kuuntelemassa hersyttelyä ja se vasta oli häpeällistä ja hassua.

Opiskelijoille ei voi oikein hersytellä. Ainakaan naisopiskelijoille. Ei ainakaan rivien välistä, sillä semmoisesta menettää helposti työpaikkansa.

Kerran tosin eräs tyttöopiskelija tuli työhuoneeseeni, istui minihameessa työpöydälleni ja ryhtyi hersyttelemään. Hän sanoi, että hänen kuukautisensa hersyttelevät jossain tiellä tietymättömillä. Minä en rohjennut ryhtyä hersyttelemään asialla, vaan totesin, että uskoisin niin, että minulla ei ole asian kanssa mitään tekemistä, ellei sitten hersyttelevä puheeni ja opetukseni tunneilla ole saaneet niitä kuukautisia lentämään punertavaan iltaruskoon.

Nyt en ehdi hersytellä enempää. Mutta illemmalla voin enkä joidenkin rivien välistä taas hersytellä lisää.

Homo Hollander

Alma- Media on hävinnyt juttunsa hovioikeudessa. Oikeus on sitä mieltä, että tässä nyt on Korhosta syrjitty ja työsopimuslakia luettu miten sattuu. Niin kun onkin.

Sukupuolinen suuntautuneisuus on muutenkin ollut kovasti tapetilla. Amerikkalaisten asevoimien homouskysymyksessä on otettu avuksi hollantilaisten sotilaiden homous. Entinen Nato- komentaja nimittäin arvelee hollantilaisten rauhanturvaajien antaneen Bosniassa serbeille Srebrenicassa periksi siitä syystä, että heistä suuri joukko olisi ollut nk. B-rapun kavereita.

Luin toissapäivänä Huxleyn kirjoittaman menestyskirjan uljaasta ja uudesta maailmasta, jossa kaikki panevat toisiaan kuin punasilmä kanit. Kukaan ei kuitenkaan sillä tavalla lisäänny kirjassa, vaan uudet yhteiskuntaluokat kasvatetaan hautomossa. Eikä kukaan oikeastaan kiinnyt kirjassa toiseen ihmiseen. Kirjassa kiinnytään huumeeseen ja kuluttamiseen ja aistimuksiin.

Kummallinen kirja vuodelta 1932. Yhtään homoa ei Huxley ollut ymmärtänyt kirjaansa kirjoittaa, mutta muuten siellä oli kiinnostavia henkilöitä ja hillitöntä Fordin palvontaa.

Huxleyn maailmassa ei ole sotaa. Sopeutumattomat vain karkotetaan saarille, kuten esim. Islantiin. Ajankohtainen kirja. Tänä päivänäkin Islanti on brittien mielestä kaukainen ja karkotukseen sopiva saari.

Mutta piti puhuman Huxleystä ja tekotodellisuudesta. Huxley napsi itsekin elämänsä aikana yhtä sun toista piristävää, joten ymmärrettävää onkin se, että Huxleyn kirjoissakin popsitaan murhetta karkottavaa Somaa.

Meille heteroille homoseksuaalisuus on usein toiseutta käsityskykymme ulkopuolella. Huxley muovasi kirjassaan villiydestä yhteiskunnan pariin palanneen Johnin hurmioituneeksi ja rakastuneeksi idealisti, joka sai parhaat kiksit Shakespearesta. Häneen rakastunut Lenina taas inhosi sitä, että John haluaa rakastaa vain häntä. Lenina halusi muiden Huxleyn yhteiskunnan naisten tavoin rakastella kaikkien kanssa. John halusi rakastaa.

Me heterot ajattelemme usein samoin arkiajatuksissamme homoista. Hillitöntä menoa ja lyhyitä suhteita. Lisääntyminenkään ei onnistu kuin erikoisjärjestelyin. Siksi suhtautumisemme on usein niin kummallinen, pelokas ja brutaali. Blue Oyster paikkojen nahkaliivimiehet kuvaillaan valtakulttuurin miesten näkökulmasta peloittaviksi lihaskimpuiksi, jotka ovat valmiita koska tahansa äärimmäisen väkivaltaiseen käyttäytymiseen.

Minä siedätän itseäni seuraavalla tavalla. Kun menen pitämään luentoa, ajattelen itsekseni, että tässäkin joukossa, edessäni, on luultavasti yksi punavihersokea ja yksi homoseksuaalisesti suuntautunut, noin keskimäärin, sekä 20 % sellaisia, jotka sairastuvat depressioon elämänsä aikana.

Noista depressio on tappava, muiden kahden kanssa elämästä selviää hymyssä suin.

Esko-Greeta ja Greeta-Esko

Törmäilin äsken Googlella vauva-lehtien keskustelupalstoille. Minulla ei ole vauvakuumetta, enkä ole tietääkseni tulossa myöskään isoisäksi, vaan jouduin niille palstoille aivan samojen periaatteiden kuljettamina kuin ne, jotka esimerkiksi minun blogiini tulevat jonkun mielipuolisen hakusanan ohjaamana. Sen verran voin paljastaa, että minä en vauva-asioihin törmännyt hakusanalla ” Tanja Karpelan tissit”, niin kuin eräät ovat tänne minun blogiini saapuneet.

Vauva-lehtien keskustelupalstoilla näyttää olevan paljon ihmislapsen nimeämiseen liittyviä pulmia. Monet kysyvät nimettömiltä sadoilta ja tuhansilta lukijoilta, mitä he pitävät maisakaisa –nimestä. Sopisiko se meidän sinisilmäiselle prinsessallemme ? Entä pasianssi ?

Astetta huonommassa asemessa ovat ne, joiden toimintakyky on riittänyt noin 10 kuukautta aikaisemmin pariutumiseen, kopulointiin, aktiin tai no niin, yleensä ihokosketukseen ja tulosten nyt kitistessä häkkisängyssä, eivät millään keksi nimeä vauvalle. Ristiäiset ovat viikonloppuna ja nimeä kysytään tuntemattomilta netistä.

Ennuste on huono. Tosi huono.

Minä joudun huomenna nimien kanssa tekemisiin. Tai oikeastaan joudun tekemisiin nimeämisen kanssa. Luultavasti selviän asiasta kunnialla. Toivon ainakin niin. Toivottavasti onnistun ainakin yhtä hyvin kuin Outokummun kaupungissa takavuosina nakkikioskin omistaja, joka nimesi yrityksensä nimellä ” Helppo nakki”.

Perjantain tentin tulokset tulivat tänään. Kotimaisen kirjallisuuden klassikot ovat nyt hanskassa tasolla 4. Täyspotti jäi saamatta , koska nimeäminen epäonnistui; en nimittäin muistanut Juutas Käkriäisen pesueen lapsista kuin 3 – 4 . Arvatenkin tentin tarkastajaa on hymyilyttänyt se, että olin selostanut yhden lapsen lapamadoista sivun verran, välttyäkseni nimeämästä noita toisia lapsia itsekeksimilläni nimillä.

Myönnetään, perjantain tentissä minäkin olisin tarvinnut nimiapua.

Pihakäyskentelyn kauhua

Mies on hiippaillut kirveen kanssa pihamaalla ja otettu kiinni. Ilmeisesti hän on syyllistynyt ikkunoiden tms. rikkomiseen. Näin meille kertoo Iltasanomat.

Minä olen huolestuneena seurannut sitä, että tavan takaa joku on otettu kiinni, kun on hiippaillut pihallaan jonkin tavaran kanssa.

Nyt ei enää uskalla liikkua omalla takapihallaan edes ilmakiväärin kanssa ja ammuskella tauluun lauantaina saunaa odotellessa. Ei puhettakaan. Jos vielä juo pullon olutta ja harjoittelee valtion poikaleirillä oppimiaan aseotteita, naapuri soittaa kissalan pojat paikalle aivan varmasti.

Uskaltaakohan kesäiltana enää käydä edes puskapissalla, eli näyttämässä anakondalle pihakuusta ? Luultavasti sekin on kiellettyä jonkin säädöksen perusteella. Aivan varmaa näyttäisi olevan se, että kiellettyä on vesurin taikka kirveen kanssa patsastelu etupihalla ilta-auringossa.

Mikä mahtaa olla sallittua ja sellaista, että se ei aiheuta naapureissa hätäreaktiota ? Luultavasti pihaperennojen siirto keväällä puolison kanssa tulkitaan edelleen yhteiskuntaa säilyttäväksi toiminnaksi ja sitä kautta vaarattomaksi. Meidän perennamme ovat nyt kolmatta kertaa kiertämässä tupaa. Luultavasti niiden nykyinenkin asema vaatii korjailua ensi keväänä.

Sakari Orava leikkasi Beckhamin

Jalkapallotähti on saanut hetkeksi koko maailman huomion kiinnittymään Suomen Turkuun. Sakari Oravasta on samalla tullut hetkeksi maailmanluokan kuuluisuus. Akillesjänne leikataan täällä paremmin kuin Yhdysvalloissa, paremmin kuin Venäjällä, paremmin kuin Kreikassa. Paskat pieleen menneistä olympiankisoista. Nyt näytetään osaaminen.

Meille tulee vieraaksi myös vaimo Beckham. Mitähän turkulaiset keksivät vielä asian tiimoilta. Tähän asti kaupungissa on tuskailtu kovasti ulkomaalaisten suurta määrää. Nämä omalla liikesuihkarilla saapuneet ovat ilmeisesti mieluisampaa porukkaa ja jättävät enemmän rahaa maahan, kuin ne Varissuolle muuttavat. Vaikka nämäkin kieltämättä kuormittavat terveydenhoitojärjestelmäämme. Tämä vieras kuitenkin otaksuttavasti maksaa käyvän hinnan saamistaan palveluistaan.

Yksityisen sektorin Mehiläinen voi pörrätä tyytyväisyydessään nyt pitkän aikaa. Suomen urheilulääketieteen taso on todettu korkeaksi. Lahden MM –hiihtojen jälkeen tiedettiin tämä sama asia, mutta nyt vasta maamme todellinen osaaminen on saavuttanut sille kuuluvan aseman ja paikan. Samalla Beckhamin operoiva yhtiö saa uskomattoman paljon julkisuutta ja hyvää mainosta.

Hienoa Suomi !

Sulkeutuvat satamat

Sosiaalisessa mediassa etsitään tuuraajia ahtaajille. Hankkeen nokkamies kertoo lehdessä asiasta ja toteaa, että 700 henkeä on jo ilmoittautunut. Vientiturvan ajat ovat palanneet maahamme.

Minua mietityttää se, että jos viikon koulutuksella saadaan tottumattomien käsissä tavara taas seilaamaan ulos ja sisään, mistä ihmeestä semmoiselle porukalle on maksettu 43 000 euroa vuodessa. Työn vaativuustason arviointi näyttäisi olevan lievästi sanottuna omituinen.

Satamamiehillä on ollut aina erikoinen maine. Minun nuoruudessani jopa vähän paheellinen ja epämääräinen. Heiltä saattoi hankkia puolalaista pirtua , pimeän mutkan, tai sylillisen lämpöä. Joka asiassa nämä olivat asiantuntijoita ja tunsivat oikeat väylät ja kanavat.

Satamamiesten kuppiloihin ei tavallisella ihmisellä ollut mitään asiaa. Parsinneulalla hakatut tatuoinnit ahtaajien käsivarsissa loistivat pöydissä kuin Sodoman porttojen huulet. Niissä kaljapaikoissa viihtyivät vain tuhmat tytöt ja pojat.

Siihen aikaan satamat olivat aitaamattomia. Iltaisin laitureilla ajoivat taksit, tullimiehet ja mustamaijat iloista rallia. Sataman suulla liikennemerkki kielsi asiattoman ajelun alueella ja varoitti junista. Kaikilla tuntui asiaa olevan kovasti kuitenkin.

Nyt satama on apea ja kummallinen paikka. Kilomerien päässä on puomit ja aidat. Koko alue on erotettu yhteiskunnasta omaksi saarekkeeksi. Vaikka Eurooppa on yhdentynyt, rajat kadonneet, tullit poistuneet ja passintarkastukset loppuneet, satamat ovat samaan aikaan sulkeutuneet ja aidat ovat kasvaneet korkeutta.

Tuntuu siltä, että satamat ja niiden työntekijät ovat eristäytyneet yhteiskunnasta. Ehkä he nykyään jo juovat kaupan viinaa meidän muiden tavoin ja polttavat verotupakkaa. Ainakin heillä tuntuisi olevan siihen varaa.

Vienti - ja lisääntymisrauha

Outokumpu on avannut pohjoisessa sataman alihankkijan avulla. Yhtiö käyttää apunaan myös maantie – ja rautatiekuljetuksia Ruotsiin. Vientirauha on turvattu.

Pihtiputaan kirkkoherranpojat olivat 100 vuotta sitten samalla asialla. Vientirauhan johtajana toimi pitkään veljeksistä yksi, Martti Pihkala, kuuluisan ”Tahko” Pihkalan veli. Vasta Tammikuun Kihlaus vuonna 1940 oikeastaan lopetti lakkojen murtamisen ja murtajien värväämisen. Erityisesti Pohjanmaalta Vientirauha sai helposti värvättyä uskollisia työmiehiä satamiin tavaran kulkua turvaamaan.

Kiinnostavaa on se, että Martti Pihkalalla oli paljon mielenkiintoisia yhteiskunnallisia ajatuksia ja hän toimikin tiiviisti IKL-liikkeessä, mutta menetti uskonsa siihen, kun liike ryhtyi liian maltilliseksi, Pihkalan mielestä.

Hän kannatti naisten pakkosterilointeja ja muutenkin hän kannatti paheellista elämää viettäneiden eristämistä yhteiskunnasta. Hän halusi jalostaa suomalaista rotua ja karsia kaiken epäasiallisen aineksen pois, estämällä tätä kansan osaa lisääntymästä.

Sodan aikana hän vaati yhdessä Svinhuvudin kanssa että Suomen pitäisi pysyä sodassa Saksan rinnalla loppuun saakka. Hän tuomitse kaikki erillisrauhapyrkimykset hullutuksena.

Sodan loputtua, syyskuussa 1944 Pihkala pidätettiin ja asetettiin kotiarestiin kolmeksi vuodeksi omistamalleen maatilalle. Viimeiset vuotensa Pihkala vietti viljellen maatilaansa.

Että semmoinen veijari. Jos ovat lakkoilijat olleet katkeria aikoinaan 1918 –tapahtumista, on kyllä vastapuolikin osannut käyttää ” kädettömiä” ja syyntakeettomia hunsvotteja apunaan. Pihkalan kaltaisia ihmisiä on aina käytetty silloin, kun ensimmäisiä kiviä heittämään on pitänyt löytää kavereita. Eilen sitä sakkia oli taas kokoontuneena Jyväskylän jäähalliin iso liuta. Tällä kertaa pääkaupungista tulleita

Minua mietityttää se, miten korkealla jalustalla Pihkalan veljessarjasta oli aikoinaan minunkin nuoruudessani nostettu tämä Tahko.

Ja sitten minua naurattaa tämä Martti Pihkalan kotiaresti.

Tarvisio -Varkaus taajamajuna

Syöksylaskija Romar on tehnyt suomalaista suksihistoriaa. Hän on tullut mäkeä alas hulppeaa vauhtia ja päässyt siitä hyvästä palkintokorokkeelle. Tämä maineteko on lehtien mukaan tapahtunut Tarvisiossa, Koillis-Italiassa.

Semmoista aasinsiltaa pitkin, josta aasi helposti putoaa rotkoon, päästään seikkaan, joka yhdistää bloginpitäjää ja syöksylaskijaa; Tarvisio on nimittäin se ainoa kylä ja kaupunki ja paikka Italian maalla, jossa minä olen vieraillut. Koko Italia –kokemukseni koostuvat yhdestä tunnista Tarvisiossa, spagettiannoksesta paikallisessa trattoriassa ja sitten poistuin samaa tietä kuin oli tullutkin, eli Sloveniaan ja Itävaltaan.

Mutta tuttu paikka.

Varkaudessa 12 vuotias tyttö on kuulemma siepannut vauvan ja peitellyt sen hädissään lumihankeen. Tuttu paikka sekin. Tulin aamupäivällä siitä ohi VR-yhtymän kiskobussilla.

Lehtien mukaan tyttö ja hänen vanhempansa ovat sosiaaliviranomaisten tuen ja huolenpidon kohteena. Mitään hätää ei siis ole. Lehti ei maininnut sitä, onko siepattu vauva ja hänen vanhempansa minkään instanssin huolenpidon kohteena. Mietin sitä itsekseni, kun epätoivoisen näköistä tehdaspaikkakuntaa junan ikkunan läpi katselin.

Selvitin tentin ansiokkaasti, uskoisin. Minun piti vertailla jatkosotakuvausta Tuntemattomassa ja Manillaköydessä. Vastaaminen oli melko vaivatonta, sillä niillä kirjoilla on nyt ero kuin yöllä ja päivällä.

Aino Kallas ja Sudenmorsian tuotti jo vähän päänvaivaa. Osasin hyvin kuvailla naisen suhdetta luontoon ja hänen viettejään. Kirjoitin eroottisen sävyistä tenttivastausta melkein konseptin täyteen. Mutta en muistanut arvon ladyn nimeä oikein ja metsänvartijankin nimessä kirjaimet vaihtoivat paikkaa.

Vielä selvittelin Putkinotkon lasten erityispiirteitä ja merkitystä, sen minkä osasin. Jouduin liikkumaan heikoilla jäillä tässä kysymyksessä, sillä näitä sikiöitä oli niin valtavasti kirjassa ja koko lauma oli rasavilliä ja ryntäilivät joka sivulla asiasta toiseen. Rositan mielestä niitä joka tapauksessa oli jo tarpeeksi.

Mutta nyt hetken hengähdän. Ja jään pohtimaan 12-vuotiaan tulevaisuutta. Hän tulee muistamaan itsensä koko loppuelämän lapsenhautaajana. Ja jos ei muista, niin muut muistuttavat. Melko putkinotkomainen elämänkohtalo pikkutytölle.

Nahka pois ja lihat tiinuun

Elefantin päivät tulivat luetuiksi Afrikassa. Mitään ei kuitenkaan mene siellä hukkaan, sillä kaikilla on hirmuinen nälkä alituiseen. The Mail -lehti raportoi tänään tapauksesta, jossa elikko jatkaa kiertokuluaan ja vain muutama luu jää jäljelle.Parissa tunnissa kaikki on ohi.

Eväs on viety turvaan

Minulla ei enää ole nälkä. Kuva on The Mail - lehden sivuilta. Raju kuvasarja.

Musta hurmio

Luin eilen junassa Toivo Pekkasen Musta hurmio- kirjaa. Alkumatkasta luin Aino Kallasta. Huomasin, että kun pohjaksi laittaa sieluunsa Sudenmorsianta ja päälle Mustaa Hurmiota, olo on outo ja kummallinen.

Molemmat kirjat olivat hyviä ja ihmeellisiä tuttavuuksia. Varsinkin Musta hurmio on todellinen helmi. Se on myyttinen, mystinen, salaperäinen ja monitahoinen rajatun maailman kuvaus, jossa vuorosanoja ei ole. Pekkanen kirjoittaa lämpimästi, toteavasti, ilman syytöstä ja hän saa maalattua lukijan eteen helposti kummallisen saaren ihmisineen.

Luulen, että joudun lukemaan lisää Pekkasta tulevaisuudessa. Olen hyljeksinyt häntä aivan syyttä suotta. Todellisuudessa hän on taitava ja loistava.

Kohta minun on mentävä tietoineni taas tenttisaliin. Sain luettua 15 klassikkoa kuudestatoista. Minna Canthin Työmiehen vaimo jäi lukematta. Toivottavasti saan hänetkin sovitettua johonkin suomalaisen kirjallisuuden kaanoniin. Juonesta olen ottanut kuitenkin selvää: Naisen tietoisuus herää. Hänellä on juoppo mies, joka juo naisen rahat ja omaisuuden. Varmaan kuvioissa on myös vieras nainen. Huutoa piisaa ja rähinää. Nainen herää huomaamaan ja tiedostamaan. Juodaan lisää vaimon rahoja ja huudetaan. Nainen tiedostaa lisää.

Mutta nyt vielä viime silaus ja vilkaisu vuosisadan vaihteen kirjailijoihin. Toivottavasti saan tentissä hurmion päälle.

Vastauksia

1. Näin alkaa suomalaisen kirjailijan novelli:

” Kaksikymmentäseitsemän vuorokautta kotiutumisestaan astui tykkimies Alanen sähköttäjän ja toisen perämiehen jäljessä La Spezian hämärälle satamalaiturille. Meri ja öljy lemusi, näkyi kylttejä italiaksi ja valo välähti kilometrisen varastojonon päässä.”

Kuka on kirjailija ?

Hän on Jukka Pakkanen. Kokoelmasta " Takkinsa värinen mies" poimin tämän novellin. Novellin nimi on " Yliluutnantin poika ja vaimo"Ajattelin niin, että La Spezia ja Italia johdattaisivat puolet vastaajista oitis tämän Italian ystävän jäljille

.
2. Juominen on ongelmallista

” Kerran ostin pullona 12- vuotiasta Chivas Regal - viskiä, kun Torni-lehdessä sitä mainostettiin. Mutta ei ollut sen kummempaa viskiä kuin halvemmatkaan ”

Kuka oli pettynyt ?

Toisessa repliikissä Sepe, metsäyhtiön toimihenkilö, Huovisen jonkin sortin alterego viisastelee Valtterille viinasta kirjassa Lampaansyöjät. Oikea vastaus on muotoa Sepe

3. Näin päättyy yksi tekijänsä neljästä kirjasta;

” Minulla on ne neljä nopeaa kuoleman antajaa – Kirjailijalle vaihdoin tietysti kalkkitabletit – ja jätän ne… Kovin rupesi tuo keltainen iltataivas tummumaan taivaanrantaa kohti: kuin yrittäisi viestittää jotakin.Ensin minä odotan. Jätän tabletit tähän penkille sinua varten, lukija; sitten kun kirjailija on tullut.”

Mutta mikä kirja ?

Pulkkisen "Romaanihenkilön kuolemaahan siinä lopulta muotoiltiin.

4. Runoilija on kirjoittanut romaanin, mutta pistänyt runon sen sisään.”

Runot tulee suusta, poika sanoi. Sinä et ymmärrä.

Olet vielä niin pieni.

Enkä oo. tyttö huusi. Ymmärränpäs.

Minä lausun sinulle runon, poika sanoi

Tytölle kasvoi siivet
rallallei ja rallallei.
tytölle kasvoi siivet,
rallallei ”

Maa ei järise yhtään. Kuka se vaihteeksi näin sävyisästi runoilee ?

Maanjäristyksen piti johdattaa lukijan ajatukset Etelä-Amerikkaan ja tulisieluiseen ja vasemmistolaiseen Matti Rossiin. Rossi sypatiseerasi aina näitä maita. Tämän pitikin olla vaikea ja kyllä se oli ihan mahdoton lopulta.

5. Sitten nainen lähtee;

” Tehty oli tehty ja lopuksi oli paras näin. Tuula lähti ryhdikkäänä, ylpeänä, koskemattomana ja varmaan läksynsä oppineena. Se oli tuhat kertaa parempi kuin vetää hänet mukanaan alas kurjuuteen. Oli turha kuvitella, että hän, Arra, ikinä pääsisi tavoistaan. Luultavasti hän toisin käyden olisi tulevaisuudessa ryypännyt yhteisen kodin huonekalut suuhunsa ja tullut sitten katuvaisena silittelemään Tuulan tukkaa ”

Kukahan mahtaa olla tämä Tuula ? Tai Tuulan kaveri ?

Tässä haettiin Mauri Sariolaa ja lähdettiin siitä olettamuksesta, että Tuula Sariola oli tässä kirjoitettu sisälle Maurin kirjaan. Todellisuudessa kyse on kirjasta" Joka tuuleen kylvää" Ja että Arra olis tässä jonkin sortin esikuvana myös Sariolalle, joka hänkin juopotteli ahkerasti.Tähän kohtaan tuli pari erinomaista vastausta.

6. Tämä ei ole romaani. Tämä on miehen tilitystä. Ja kirja alkaa runolla.

” Kuinka jakselet?” kysyi Nalle Puh.
Ihaa ravisteli päätään puolelta toiselle.
” En kovinkaan kuinkaan”, se sanoi
.”Viime aikoina en ole jaksellut oikeinollenkaan kuinkaan.

”A.A. Milne, Nalle Puh.

Näin alkaa Neil Hardwickin tilityskirja " Hullun lailla". Olisin ajatellut niin, että allekirjoittaneen lepakot olisivat johtaneet teidät oikeille poluille tässä viimeisessä tehtävässä.

Tässä kävi taas niin, että tein huonon kilpailun omien mieltymysteni pohjalta. Lukijat eivät saaneet onnistumisen tunteita. Kolme erittäin asiantuntevaa vastausta tuli. Yksi vastaaja tiesi aivan oikein Lampaansyöjät- kirjan, mutta puhujaa ei mainittu. Siksi se vastaus hivenen jää jälkeen näistä kahdesta muusta. He olivat Sariolansa lukeneet.

Heidän vastauksissaan oli hienon hienoja aste-eroja, joten on vaikea oikeastaan päättää.

Tuomitsen pääpalkinnon Riikalle.

Hänelle siis lähteen nobelkirjailijan kirja.

Neljän riiviön äiti köyhästä naapurikunnasta hävisi niukasti,

mutta saavutti hienon toisen sijan. Hänelle lähtee Garry Kilworthin Abandonati, eglanniksi kirjoitettuna. Jos se ei sovi, kirja voidaan vaihtaa toiseksi.

Kolmas kilpailija saa reilusti kunnia ja myötätuntoa. Tässä nyt haettiin kuitenkin sitä Sepeä.

Kaikille kolmelle osallistujalle hirmuisesti myötätuntoa ja raikuvat abloodit.

Voittaja-rouvat voisivat lähetellä yhteystietojaan osoitteeseen tillman@suomi24.fi

Palkinnot postitetaan maanantaina 15.03. Olen nimittäin vähän kiireinen , sillä lähden itse huomenna tenttimään Joen kaupunkiin kotimaisen kirjallisuuden klassikoita.Nukkukaa hyvin.

Kilpailu lähenee loppuaan

Kirjallisuuskilpailu loppuu aivan tuota pikaa klo 21 tänä iltana. Valistuneita arvauksia kaivataan yhä. Ketään ei häpeäpenkkiin laiteta.

Minä luen Runebergiä. Mutta tällä kertaa vaimoa. Fredrika kirjoitti aikoinaan Suomen ensimmäisen historiallisen romaanin. Aika on vähän syönyt Rouva Katarina Boijea ja hänen tyttäriään, paatosta on vaikka muille jakaa, mutta oivallinen kirja se kuitenkin on.

Nyt kaikki rohkeasti ottamaan loppukiriä viime viikon kilpailuun. Ilta yhdeksältä paljastan järjettömiksi osoittautuneiden kysymysten vastaukset.

Sola fide

Äitini kysyi minulta, mitä mieltä olen siitä, että molemmat kalkkiviivoille päässeet arkkipiispa-ehdokkaat ovat siviilipalvelusmiehiä.

En osannut hänelle vastata muuta kuin, että tokko se vaikuttaa itse viran hoitamiseen. Hän arveli, että ei se vaikuta. Toisen posken kääntäminen on arkkipiispalle opillinen ja henkilökohtainen valinta, jonka laki ja järjestys takaavat meille kaikille yhtäläisesti. Ei siinä rynnäkkökivääriä tarvita. Tuskinpa tässä sotaankaan joudutaan ihan heti ja jos joudutaan, sotilaspappeja lienee tarpeellinen määrä koulutettuina.

Arvelin niin, että paremminkin pitää olla kiinnostunut opillisista painotuksista ja siitä, pystyykö tuleva arkkipiispa elämään virkansa ajan niin ettei joudu julkisuuteen hairahduksista. Katolisessa kirkossa sellainen joutuminen näyttää olevan päivittäistä.

Kiinnostavaa on myös se, miten ehdokkaat ottavat kantaa sukupuolisiin vähemmistöihin, naispappeuteen ja kirkon rooliin yhteiskunnallisena keskustelijana. Arvelin siinä kummallakin olevan hyvät mahdollisuudet toimia, vaikka kertausharjoituskokemusta ei olekaan ja vaikka sotilaspassi on vähän toisen moinen kuin suvun miehillä.

Äitini tyytyi tähän, mutta arvelin kuitenkin hänelle jääneen jotain pohdittavaa ja jutun juurta seuraavaakin kertaa varten.

Toinen ehdokkaista näyttää olevan uusissa naimisissa. Ja saattaa heillä olla poliittista näkökulmaakin. Oletettavasti tavallisia miehiä kumpikin.

Meillä kun ei naispiispoja ole, niin naisteologien urapolku johtaa umpiperään. Arkkipiispaksi tulosta he voivat vain haaveilla.

Uudella arkkipiispalla on haasteelinen tie edessään. Erkkolainen ja muut yhteiskunnan toimijat ovat innolla esiintuoneet sen kaltaista ajatusta, että koko uskonto on tarpeeton. Sitä on viime aikoina julistettu sellaisella voimalla, että jopa pääministeri Vanhanen on jossain vaiheessa unohtunut heiltä.

Vaihtoehdoton uskonnottomuus tuntuu maistuvan saarnaajilleen usein uskonnolta. Risti on edelleen monelle kauhistus. Siitä voi päätellä sellaisen seikan, että jotain pelottavan voimakasta siihen esineeseen sisältyy, kun se niin suuri pelon aihe monelle on.

Äitini kanssa meille kävi keskustelussa samoin kuin Antti Tuurin elokuvassa kävi EU-keskustelussa. Ei siitä syntynyt suurta debattia oikeasta ja väärästä, suurta meteliä kylläkin. Oltiin samalla puolella kumpikin.

Auta, auta , auta mua....

Hankasalmelta soitetaan tulevaisuudessa ambulanssia Vaasasta asti. Kuhmalahdelta joudutaan soittamaan poliisia Porista. Kansa on kauhuissaan, sillä sisäministeri on maan tavan mukaisesti yrittänyt saada kotikaupunkiinsa edes joitakin uusia työpaikkoja, jotta seuraavissa vaaleissa mandaatti tulisi uusittua.

Koko asia on tyhmä ja tyhjä. Tillman sanoo, että aivan sama. Kun ne ihmiset ovat siellä luolassaan odottelemassa hätäsoittoa, eivät he ole tähänkään asti kyselleet, että mitäs sinne Karpalokujalle tällä kertaa kuuluu ?

Laitetaanpa lanssi liikkeelle ja aivan rauhassa kannattaa odotella. Jos tarvitsee apu, niin siitä naapurista, Niemiseltä voi käydä kysymässä. Mutta niiden aikamiespoikaa ei kannata vaivata, sillä se makaa yleensä tuhannen kännissä ryssän kirkossa tähän aikaan yöstä. Odottelette vaan hissukseen kotona. Siitä punaisen postilaatikon luotahan se teidän tie kääntyy ? Mites, vieläkö se Warner Broos – yhtye keikkailee siellä Hankasalmella ? Siinä sitä vasta on eläväisiä poikia. Laittakaas potilaalle jotain pään alle pehmikkeeksi …..

Paikallistuntemuksen aika on mennyttä. Hankasalmen asioista ei ole pitkään aikaan hälytyskeskuksessa mitään tiedetty. Ongelma onkin se, että se ambulanssi vielä saattaa Hankasalmen keskustasta tulla nopsaan, mutta maakunnassa poliisipartio saattaa olla sadan kilometrin päässä.

Miksei arvon sisäministeri ole sitä asiaa hoitanut kuntoon. Ei se paljon auta, jos langan päässä on empaattinen henkilö, jos vieressä on kaksi metrinen karju vesurin kanssa, napaan asti täynnä heroiinia ja lähin poliisi ajelee mopopoikien perässä Viitasaaren takana.

Minä en voi ymmärtää, miksi tästä hätäkeskusasiasta tehdään tämmöinen julkinen älämölö. Hätäkeskusten lukumäärä olisi voitu aivan hyvin pudottaa kolmeen. Pääkaupunkilaisille omansa, Väli-Suomelle oma ja Rovaniemelle oma.

Sisäministerin tykkää puuhastella käsiaseiden kanssa ja oman vaalipiirinsä kiemuroissa.

Jos hän jotain konkreettista haluaisi tehdä, niin hän voisi ryhtyä miettimään sitä, mitä tehdään niille mummoille, jotka tarvitsevat hoitoa. Siis niille ulkomaalaisille mummoille, jotka kaipaavat kipeästi hoitoa.

Jos hän aikoo avata rajat ja sallia kaikkien muualta muuttaneiden isoäitien ja isoisien muuttavan sukunsa perässä tänne Suomeen sairaanhoitoa saamaan, pitäisi nyt rivakasti ryhtyä tekemään asian eteen jotain. Sairaiden ihmisten kärrääminen pyörätuolissa tv-kameroiden edessä on noloa, ihmisarvoa loukkaavaa ja typerää.

Jos nämä mummot lopulta päätetään ottaa, sisäministeriö tietänee mitä siitä seuraa laajemmassa mitassa seuraavien vuosien aikana. Ankkurilasten tilalle ovat tulleet uudet ankkurilapset, 50 vuotiaat.

Satatonnari

No niin.

Kesken tiistaipäivän laskuri rapsahti ja näyttää nyt sitten uusia juhlavia lukemia. Kiitos lukijoille. On ollut ilo kirjoittaa kun on tiennyt sen, että joku näitä lukee.

Mukavaa on ollut sekin, että keskustelu on ollut asiallista, usein tietenkin laimeaa, mutta silti asiallista. Minun mieleni ei ole pahaksi tullut, mutta toivottavasti minäkään en ole toisten mieltä pahastuttanut.

Pienenä poikana sain ensimmäisen laskurini. Se oli polkupyörään kiinnitetty matkamittari, joka jokaisella etupyörän kierroksella napsahti ja kun niitä napsahteluja oli tarpeeksi, kilomerilukema vaihtui. Nerokas ja yksinkertainen vekotin. Sen ansiosta nuorimies ajoi tuntitolkulla hullunrinkiä, jotta kilomerimäärä olisi aamulla koulussa taas näyttänyt hienoja lukemia.

Mopon mittarinvaijeri katkesi siinä vaiheessa kun Tunturin kulkemaksi matkaksi oli mitattu 9700 km. Ensimmäisellä autollani ajoin 3 vuodessa 100 000 kilometriä. Kawasakin mittarissakin on nyt 99700 kilometriä.

Nuoruudessa satatuhatta tarkoitti paljon muutakin. Lehmät menivät vanhemmiten satatonnarien kerhoon; eli lypsivät elinaikanaan yli 100 000 litraa maitoa. Kaikkiaan semmoisia oli maassa ollut 2006 vuonna yli 900 kappaletta, joten nykyään niitä on varmaan jo yli 1000.

Ennen 1963 vuoden rahauudistusta 100 000 oli iso raha. Naapurista myytiin hiekkarantainen huvilatontti paikalliselle tehtaantyöläiselle 80 000 markalla. Mustavalkoinen televisio maksoi silloin noin 30 000 markkaa. Kunnon mökkipalstan sai siis kahden ja puolen television hinnalla. Kansa oli kuitenkin sitä mieltä, että mökkipalstan ostaja oli hullu ja television ostaja viisas ja aikaansa edellä.

No mitä jatkan kirjoittelemista. Käykää osallistumassa juhlakilpailuun. Sen verran voin paljastaa, että osallistujia kaivataan kipeästi lisää. Toinen paljastus olkoon se, että kirjapalkinnolle pääsee huomattavan pienillä pisteillä. Pelko pois siis ja vastaamaan. Jo silkka moukantuuri voi kertaheitolla tehdä arvaajasta juhlitun tietäjän. Aikaa on ainakin huomiseen klo 21.00 asti.

Se tein, minkä tein.

Karkkilan valelääkäri kaipaa työtodistusta. Työnantaja hangoittelee vastaan.

No viisainta on vain antaa. Tavallisessa suppeassa muodossa siihen kirjoitetaan se, koska on töihin tultu ja koska lähdetty, sekä se, mitä työtä on tehnyt, sekä työsuhteen päättymisen syy.

Laajennettu työtodistus kirjoitetaan vain silloin, kun todistuksen kohteena oleva henkilö sitä vaatii.

Noloahan se on, mutta todistus on kirjoitettava, niin sanoo laki. Kun kerran työsuhteeseen on otettu.

Takavuosina reipas pohjalainen toimitusjohtaja kirjoitti suppeaan työtodistukseen maininnan siitä, että ao. henkilö on juuri nyt korpilakossa. Asia riitautettiin ja toimitusjohtaja hävisi jutun. Hän sai asiasta sakkoa, mutta, koska oli suoraselkäinen pohjalainen yrittäjä, kieltäytyi maksamasta sakkoja, jolloin ne muunnettiin linnatuomioksi. Ilkka-lehti teki toimitusjohtajan linnaan menosta kokosivun jutun.

Minua hämmästyttää kovasti se, että erkkolainen uutisoi sekavasti asiasta. Jotain ylimääräistä hämärää asiassa täytyy olla, sillä eivät kai muuten työnantajan edustajat olisi kieltäytyneet työtodistuksen kirjoittamisesta.

He pelkäävät varmaan, että ko. puoskari laittaa paperin raameihin ja sitä keltainen lehdistö ryhtyy valokuvamaan hyvästä hinnasta.

Oli miten oli. Ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan saaminen edellyttää työssäoloehdon täyttymistä. Se taas pitää jotenkin todistaa, eikä siellä ehdoissa ole tietääkseni pätevyysvaatimusta. Epärehellisyys klausuuli saattaa olla.

Haudan tuska ja lopullisuus

Hautajaiset ovat murheellisia tilaisuuksia. Niiden murhe ja arvoituksellisuus kasvaa sitä mukaa kun itsensä ja kuoleman välinen rako kapenee. Seppeleen nauhat pystyy lukemaan vielä psyykkaamalla, mutta 100 adressin pino uuvuttaa jo kovankin ihmisen. Ääni sortuu ja voimat katoavat.

Näin serkkuja ja lasteni pikkuserkkuja runsaasti. Kaikista serkuista oli kasvanut aikuisia miehiä. Meidän sukumme serkuksissa on nimittäin vain yksi tyttö, ja hän asuu valtameren takana, eikä ollut paikalla.

Vaihdoin serkkujen kanssa kortteja. Nyt on vissiin meidän vuoromme ryhtyä pitämään yhteyttä tiiviimmin. Nyt on aika opetella se, missä kukin hautapaikka on kullakin hautausmaalla. Nyt on aika päivittää hautakynttilätarve ensi talvea varten.

Minua väsyttää. Nukuin tänäänkin kuolemaa pois ruumiistani 2 tuntia päivällä. Sitä ei ole vuosiin tapahtunut. Olen sukupolveni vanhin serkuksista. Edellisen sukupolven rivit harvenevat pelottavaa vauhtia. Jokaisena ilta on lohdullista syventyä kuluneeseen päivään ja miettiä, mitä olen nyt saanut aikaan. Onko tämä päivä ollut hyvä paivä. Jokainen ilta ja yö on odotuksen aikaa: joko tänä yönä puhelin soi epäinhimilliseen aikaan.

Tänään en ole kirjoituskunnossa. En saa lauseisiin lentoa ja niiden ajatukset katkeilevat. Se sallittakoon. Lähetän vielä muutaman kuvan lapsilleni.

Nukkukaa hyvin kaikki lukijani. Ilahduttakaa edes osallistumalla kilpailuuni. Voisitte piristää minua. Huomenna on 6 tuntia luentoa. Aloitan luovuus- kurssin. Aion teettää nuorisolle harjoituksia, joissa he saavat keksiä minulle valoa ja aurinkoa, edes vähän.

Lomaviikon aikana kuolema oli vieraillut myös koulut ATK-järjestelmässä. ATK-tuki oli vaihtanut ohjelmista uusia versioita , joten yksikään bookmaerk, kirjanmerkii eikä säilötty linkki ollut pysynyt tallessa. Kuolema tulee verkkoon aina kun jäät viikon lomalle ja tiedät ATK-tuen jäävään viikoksi töihin. Kustaa Vilkunaan siteratakseni; siitä keväällä toukotyöt viivästyvät ainakin kahdella viikolla.

Ps.

ATK-tuen kuniaksi on todettava, että yön aikana ohjelmistot olivat palanneet entiseen kuosiinsa. Olin eilen ilmeisesti syöksynyt jonkin sortin vikasietotilaan ja heti hermostuksissani tuominnut kaikki ihmiset ympärilläni.

Hyi minua ! Nöyrin anteeksipyyntö tukihenkilölle ..

On kohta juhlan aika

Sivustolaskuri näyttää lähenevän kovaa vauhtia 100 000 käynnin rajaa. Otan vastaan rajapyykin nöyrin mielin. On ollut virkistävää kirjoittaa ajatuksia tänne päivittäin, mutta vielä virkistävämpää on ollut seurata vierailuja, keskustella kanssanne ja tutustua uusiin ihmisiin.

Blogi täyttää toukokuussa 3 vuotta. Jo nyt kirjoituksia on kertynyt yli 1100 kappaletta. Kommentteja ja vastauksia vieläkin enemmän. Kiitos siitä Teille lukijat.

Ajattelin juhlistaa tätä maagisen käyntimäärän saavuttamista kirjallisuusaiheisella kilpailulla, jossa kaikilla on mahdollisuus menestyä, vaikka kilpailun vaativuustaso on yritetty laittaa korkeaksi. Lukijoiden joukossa on paljon henkilöitä, jotka osaavat pitkät pätkän alkulauseita ja loppulauseita ulkoa. Jos ajatukseksi laitettaisi vielä se, että googlettamalla ei heti oikeita vastauksia löydy, itse kilpailunkin tekeminen tulee hankalaksi. Yritetään kuitenkin.

Edessänne on siis kuusi kummallista ja mielivaltaista tehtävää. Paras tulos palkitaan huimalla kirjallisuuspalkinnolla. Kysymykset eivät pyri olemaan tasapuolisia, helppoja, eivätkä yksiselitteisiä. Kysymykset ovat itse asiassa sangen mielivaltaisia ja inhottavia. Niissä liikutaan suomalaisen kirjallisuuden parissa, joten käännöksistä ei tarvitse välittää. Kannattaa ehdottomasti kuitenkin vastata, vaikka kaikkia vastauksia ei tietäsikään, sillä paras palkitaan . Jos monta henkilöä saavuttaa saman tuloksen, palkinto arvotaan.

1. Näin alkaa suomalaisen kirjailijan novelli:

” Kaksikymmentäseitsemän vuorokautta kotiutumisestaan astui tykkimies Alanen sähköttäjän ja toisen perämiehen jäljessä La Spezian hämärälle satamalaiturille. Meri ja öljy lemusi, näkyi kylttejä italiaksi ja valo välähti kilometrisen varastojonon päässä.”

Kuka on kirjailija ?

2. Juominen on ongelmallista

” Kerran ostin pullona 12- vuotiasta Chivas Regal - viskiä, kun Torni-lehdessä sitä mainostettiin. Mutta ei ollut sen kummempaa viskiä kuin halvemmatkaan ”

Kuka oli pettynyt ?

3. Näin päättyy yksi tekijänsä neljästä kirjasta;

” Minulla on ne neljä nopeaa kuoleman antajaa – Kirjailijalle vaihdoin tietysti kalkkitabletit – ja jätän ne… Kovin rupesi tuo keltainen iltataivas tummumaan taivaanrantaa kohti: kuin yrittäisi viestittää jotakin.

Ensin minä odotan. Jätän tabletit tähän penkille sinua varten, lukija; sitten kun kirjailija on tullut.”

Mutta mikä kirja ?

4. Runoilija on kirjoittanut romaanin, mutta pistänyt runon sen sisään.

” Runot tulee suusta, poika sanoi. Sinä et ymmärrä. Olet vielä niin pieni.

Enkä oo. tyttö huusi. Ymmärränpäs.
Minä lausun sinulle runon, poika sanoi.

Tytölle kasvoi siivet
rallallei ja rallallei.
tytölle kasvoi siivet,
rallallei ”

Maa ei järise yhtään. Kuka se vaihteeksi näin sävyisästi runoilee ?

5. Sitten nainen lähtee;

” Tehty oli tehty ja lopuksi oli paras näin. Tuula lähti ryhdikkäänä, ylpeänä, koskemattomana ja varmaan läksynsä oppineena. Se oli tuhat kertaa parempi kuin vetää hänet mukanaan alas kurjuuteen. Oli turha kuvitella, että hän, Arra, ikinä pääsisi tavoistaan. Luultavasti hän toisin käyden olisi tulevaisuudessa ryypännyt yhteisen kodin huonekalut suuhunsa ja tullut sitten katuvaisena silittelemään Tuulan tukkaa ”

Kukahan mahtaa olla tämä Tuula ? Tai Tuulan kaveri ?

6. Tämä ei ole romaani. Tämä on miehen tilitystä. Ja kirja alkaa runolla.

” Kuinka jakselet?” kysyi Nalle Puh.
Ihaa ravisteli päätään puolelta toiselle.
” En kovinkaan kuinkaan”, se sanoi.
”Viime aikoina en ole jaksellut oikein
ollenkaan kuinkaan.”

A.A. Milne, Nalle Puh.

Kukas nalle se todellisuudessa tässä tilittää ?

Palkintona on William Goldingin siisti ja korkkaamaton Laskusilta –romaani. Kilpailuaika loppuu sitten kun olen hautajaisista palannut, kustannuspaikalle asettunut ja rauhoittunut. Lähden nimittäin viikonlopuksi Satakuntaan. Sanotaan, että viikon kuluttua keskiviikko-iltana paljastan voittajan.

Voitte vastata kommenttilaatikossa, mutta en julkaise vastauksianne ennen kuin keskiviikkona 10.3. klo 19.00. Näin kukaan ei voi peesata ja keräillä toisten vastauksista puuttuvia palasia itselleen.

Kovasti riemukasta kisaa kaikille. Kannattaa osallistua arvauksillakin.

Haava ja palo

Tällaisena päivänä sitä toivoo hartaasti, että olisi jäänyt vielä sänkyyn lepäilemään. Ainakin toivoo hartaasti että monet muut olisivat jääneen lepäilemään.

Eilen naapurin mies putosi katoltaan alas selälleen. Tänään Aamulehden sivuilla on video tapauksesta, jossa nainen tulee alas katolta riemusta hihkuen suuren lumimäärän kera. Urhea pirkkalaismies kuvaa turvallisesti tapausta maankamaralta. Tampereen likat ovat aina olleet hurjassa maineessa Satakunnassa ja tämä leike kyllä sen saman todistaa. Näille on hankalaa ala-asteella lumipesuja antaa.

Tillman ilahtui videota katsoessaan siitä, että kerrankin sukupuoliroolit oli asetettu päälaelleen ja katolle menee se, joka uskaltaa, eikä se jolla on kivekset. Tillmanin oma puoliso seikkailee edelleen Oslossa, joten meidän lumemme odottavat hänen paluutaan. Lauantai-iltana laitan saunan lämpiämään ja komennan puolison lumilapion kanssa katolle.

Roolit ja välineet ovat muutenkin olleet viikolla sekaisin. Lappeenrannassa paikalliset pikaruokayrittäjät ovat jakaneet reviiriään uudelleen. Aseina on käytetty rautaputkia, puukkoja ynnä pesäpallomailoja. Ilahduttavaa marginaalien kotouttamista on siis tapahtunut. Vastaanottokeskuksessa, taikka monikansallisissa kokoontumispiireissä on opiskeltu ahkerasti kohdemaan kulttuuria ja omittu siitä heti hyödylliset ja tarpeelliset osaset omaan käyttöön. Kyllä näistä vielä kunnon veronmaksajia tulee.

Uhreja on viety sairaalaan. Lappeenrannan poliisi mainitsee tilanteen sairaalan liepeilläkin olevan edelleen tulehtunut. Oiva sanavalinta. Taudit johtuvat usein tulehduksesta ja sairaaloiden tienoilla varmaankin semmoista esiintyy.

No näille pesäpalloilijoille voisi opettaa sen, että meillä mennään sairaalaan katsomaan sairasta kukkapuskan, ei pesäpallomailan kanssa.

Kunhan kesä tulee, kebab-kavereiden kannattaisi perustaa oma joukkue ja osallistua paikalliseen puulaakiin. Varmasti joukkueelle löytyisi napakka ja osuva nimikin. Helsinkiläinen Puna-mustat seura tuskin omastaan luopuu, mutta kukaan ei kiellä kysymästä. Omaakin mielikuvitusta voi käyttää. Usein ko. ravitsemusliikkeiden ruokalistat osoittavat hauskaa ja vallatonta verbaalista kekseliäisyyttä.

Joukkueen kannatuslauluksi ehdotan tätä.

Koulutus kannattaa - ainakin melkein aina

Nyt se sitten nähdään oikein omin silmin. Nähdään, miten koulu menee konkurssiin. Aikuiskoulutuskeskus Adulta on valtiovallan mielestä järjestänyt olematonta koulutusta kovalla rahalla. Nyt sitten on tullut maksun aika.

Näitä aikuiskoulutuskeskuksia on liipasimella monta kappaletta ympäri Suomen. Kaikilla on suuria epäselvyyksiä ja kaikkien kohdalla karhuttavat erät ovat miljoona –luokkaa.

Viime kuussa olin erään aikuiskoulutuskeskuksen opettajan vieruskaverina eräässä tilaisuudessa, johon, kummallista kyllä, oli päästetty kaikki maksavat asiakkaat. Sattui vielä niin somasti, että huomasimme olevamme koulutuksen osalta kilpailijoita. Minun työnantajani, koulutuskuntayhtymä, ei yhtään tykkää siitä, että hänen työnantajansa, aikuiskoulutuskeskus, antaa samaa koulutusta kuin me. Kilpailu yhteisvalinnan ensimmäisinä päivinä, nytkin, on veristä ja kovaa.

Me saatoimme seurustella päivän ajan sivistyneesti ja rauhallisesti. Söimme lounasta yhdessä ja aprikoimme maailman menoa.

Hän kertoi aikuiskoulutuskeskuksissa olevan yleinen mielipide se, että koulutuskuntayhtymien antamaa koulutusta pidetään arvokkaampana ja ensisijaisena. Nyt kun taistelua koulutusmarkkinoilla käydään, kaikki keinot olisi otettu käyttöön tässäkin asiassa. Markkinoita jaetaan uudelleen.

Uskon silti epäselvyyksiä olevan. Ei tässä nyt varmasti ole kyse ihan yhtä hölmöstä syyttämisestä kuin Helsingin huumepoliisien kohdalla. Jotain vilunkia jossain ehkä on.

Mutta miksi Adulta olisi tieten tahtoen tehnyt 33 miljoonan kuprun, kun sen oma liikevaihtokin on vain 31 miljoona vuodessa ? Jos niin on käynyt, laitos sietääkin kadota markkinoilta.

Sataa suolaista särkeä

Täällä pirullinen lumisade jatkaa tuhruaan. Tiedossa on taas hikinen urakka. Tuolle lumelle on jo tosi vaikeaa keksi paikka, vaikka tontti on 20 aaria laaja.

Australiassa on satanut kaloja taivaalta. Talvella semmoinen vielä menettelisi, mutta kesähelteellä siitä ei ole riemuksi muuta kuin kulkukissoille ja metsän eläville. Muutaman päivän nurmikolla seissyt kalakerros voisi ryhtyä etoamaan.

Muita ihmeellisiä taivaasta putoamisia on silloin tällöin aina tapahtunut. Kaliforniassa San Luis Opisbo nimisessä paikassa satoi vuonna 1976 pari päivää mustarastaita ja kyyhkysiä.

Punta Gordassa , Floridassa oli vuonna 1969 satanut rankasti golf-palloja. Semmoinen tekee kipeää jos kuuro osuu kohdalle.

Vuonna 1940 tornado ja sosialistiset voimat olivat tuottaneet Neuvostoliitossa yhdessä sateen, jossa alas oli tippunut veden asemesta 1600-luvun kolikoita. Tarina ei kerro sitä, oliko kyseessä kapitalistien salajuoni.

Raamatun kertomuksessa taivaasta satoi Mooseksen helpotukseksi erämaassa mannaa Israelin kansalle juuri kun napina oli taas yltymässä kohtuuttomaksi. Siinäkin tapauksessa oivallinen artikkeli, sillä jos taivaasta oli tullut sianporsaita, niille ei olisi osattu tehdä mitään.

Tästä Australian kalasateesta kertoo meille taas ansiokkaasti THE MAIL. Minä tavallaan pidän tämmöisen iltapäivälehden ja vakavan lehden risteytyksestä, joka ei yritäkään mitään hienostelevaa ja syväluotaavaa journalismia, vaan repii aiheensa sieltä, mistä tämän blogin kirjoittajakin, eli mistä vaan. Tykästyin lehteen aikoinaan mainion BA lentoyhtiön kyytiläisenä.

Tämän kaltaisen lehden seuraaminen on sitä paitsi sangen terveellistä. Uutismaisema on aivan erilainen. Suurin osa artikkeleista ei koskaan pääse edes kolmoskanavan uutisten loppukevennykseksi. Toisaalta on hätkähdyttävää nähdä miten eri maiden uutismaailmat eroavat toisistaan.

Minä olen istunut hotellihuoneessa Valenciassa, kun paikallisen televisiokanavan kolmosuutinen oli se, että Matti Nykänen menee Kylmäkosken vankilaan. Minulta meinasi mennä tapas väärään kurkkuun. Sen hetken luulen muistavani aina. Jotenkin Kaurismäkinen tunnelma valtasi minut. Jos heti perään oveen olisi koputtanut Salvador Dali, ja kertonut palanneensa juuri Suomen talvisodasta, en olisi osannut edes hämmästyä.

Mutta, kuten totesin, meillä sataa jatkuvasti jotain valkoista alas taivaalta, eikä se ole enää mikään uutinen. Asuntoalueen katoilla huhkineista miehistä ketään ei ole tänään tietääkseni viety lasarettiin. Sen pitäisi olla hyvä uutinen asuntoministerille.

Oma ihmislaji

Tein aamun lumityöt. Painajaismainen traktorinääni herätti minut kello 6.15. Tiesin äänestä jo, että nyt on auran edessä kuormaa. Niinpä loikoilin sängyssä tunnin verran ja tuskailin tonttitien liittymään auran työntämää lunta. Kun unisena tarpeeksi sitä lumivallia miettii, sen korkeus nousee mentaalisesti puoleentoista metriin. Vastenmielinen ylösnousu.

Lumitöitä tehdessäni mietin sitä, miksi kaikki tuntemani AY- pomot ovat minusta vastenmielisiä tai jotenkin töykeän ja tympeän oloisia. Heistä paistaa kovaksi keittäminen, monissa liemissä uiminen ja välillä piittaamattomuuskin. He ovat kaikki jotenkin rajoittuneita. Joku on pieni mitaltaan ja käyttää paksupohjaisia kenkiä, toinen taas lihava kuin maanpuolikas, kolmannen ulkoinen habitus muistuttaa huonosti saumattua 100 vuotiasta hirsiseinää ja neljännen suu on kuin puukon viilto.

Valikoituuko AY-pomoiksi määrätynlaiset ihmiset ?

No, en minä ole erityisen komea itsekään, paremminkin päinvastoin. Ja minun habitukseni on myös hyvin rähjäinen. Joten mikä minä olen osoittelemaan ja ihmettelemään. Tuli vain mieleeni, kun noita lakko-kenraaleja olen toisella silmällä seuraillut. Onko ay- toiminta johtotasolla juttu, joka toimii erikoisen persoonallisuuden kompensaatio-käytävänä ?

Oli miten oli. Siinä sivussa toivon mukaan me jäsenmaksun maksajatkin saamme murusia pöydältä. Ja pöydän alta.

Olenko lukenut turhaan ?

Yliopistoväki on jättämässä kuulemma lakkovaroitusta. Se minua kauhistuttaa. Virtuaalikurssin eteneminen pysähtyy, takarajat murenevat ja maaliskuussa edessä oleva normaalitentti peruuntuu.

Minulla on 16 kirjaa luettavana tenttiin. Nyt ei olo ole yhtään helpottunut. Suma seisoo ja 55 vuoden iässä valmistuminen lykkääntyy. Voi paska....

Keskustelupalstoja on mukava lukea. AKT saa paljon vähemmän sontaa niskaansa kuin yliopistoväki. Erkkolaisen jokamiehen sontatunkiolla, eli uutisen jälkeisellä keskustelufoorumilla taunotasakatto ja kumppanit kertovat oman mielipiteensä ja katkeruutensa selvästi ja empimättä.

No minua naurattaa. EVVK. Solidaarisuuteni on yliopistoväen puoella ja minä voin opiskella omaan tahtiin.

Bensiiniä meinaan ostaa huomenna tankin täyteen kaiken varalta, sillä Satakunnassa haudataan rakas tätini lauantaina ja meinaan olla paikalla AKT uhitteluista huolimatta. Semmoinen on nimittäin hyvä ja säädyllinen tapa, että mennään lähisukulaisia saattamaan. Menen omalla autolla.

Fyysiset kuljetukset ovatkin oikeastaan ainoa jäljellä oleva lakkoherkkä ala. YLE:n tekniset eivät enää mene jääkiekkokisojen aikana lakkoon, sillä kansa katsoo kisat taivaalta lautasen välityksellä. Veturimiehet eivät enää mene lakkoon, sillä junat eivät tahdo muutenkaan liikkua . Paperimiehet eivät enää mene lakkoon, sillä kaikki tehtaat tullaan siirtämään tulevaisuudessa huisin nevadaan ja paperimiehiä kiinnostaa vain se, että ennättävätkö he maksaa asuntoauton, kesämökin ja Levin mökin osamaksut pois, ennen kuin tehdas kylmenee.

Edes lehtimiehet eivät enää mene lakkoon, sillä lehdet ovat kuolemankielissä jo muutenkin. Tiedon saa lakkovapaasta Internetistä.

Tillman taputtaa yliopistoihmisille. Menkää lakkoon. Me muutkin opettajat ehkä sitten joskus uskallamme mennä lakkoon ja seurata teidän esimerkkiänne. Olisi siinä kerrankin kiva seurata seniorina vierestä, kun ville-eemelit ja janitacaritat jäävät kotiin ja pyytävät keksimään jotain kivaa touhuttavaa lakkopäiviksi. Siinä isille ja äideille riittäisi puuhaa.